Uutiset 2003


Huhtikuu 30.4

 

RESERVIJOUKKUE HÄVISI NIUKASTI


FC Espoo 2 - EsPa 1 - 2 (1 - 1)

Reservijoukkueemme pelasi toisen sarjaottelunsa miesten Kolmosessa. Tällä kertaa vastaan asettui EsPa. Oma joukkueemme koostui tällä kertaa A- junioreista, joita täydennettiin kahdella miesten edustusjoukkueen pelaajalla (Petri Näätänen ja Panu Autio, joka tosin syntymäaikansa puolesta on myös A- juniori-ikäinen). Oma A-juniorijoukkueemme on myös melko nuori, sillä peräti puolet joukkueen pelaajista on B-juniori-ikäisiä. Niinpä avauskokoonpanoon EsPaa vastaan mahtui peräti viisi -86 syntynyttä pelaajaa.

Ottelu lähti hyvin kannaltamme liikkeelle, nuoremme hallitsivat pelin tapahtumia ja lopulta se palkittiin johto-osumalla noin 23 pelatun minuutin jälkeen. Lari Lehto puski Sami Alestalon antaman kulman upeasti verkon perälle.

Maalin jälkeen peli siirtyi vahvan vastaiskutaktiikan valinneen EsPan haltuun. Noin kymmenen minuuttia avausmaalista Espa tasoitti hienon kuvion päätteeksi. Tauolle siirryttiin tasalukemissa. Toisella jaksolla EsPa näytti vahvuutensa, nopeat laitahyökkääjät ja nopea pallollinen pelaaminen puolustuksen selustaan, se oli myrkkyä nuorelle puolustuksellemme. Lopulta EsPa palkittiin työnteostaan ja he tekivät voittomaalin vapaapotkun jälkitilanteesta 20 minuuttia ennen pelin loppua. Lopussa nuori joukkueemme sai kovan paineen vielä EsPan maalille, yrittäessämme tasoitusta, mutta tällä kertaa maali jäi tekemättä.

EsPa otti siis reserveistämme niukan, mutta ansaitun voiton. EsPa oli fyysisesti vahvempi ja toisaalta nopeasti hyökkäyssuuntaan pelaava taitava joukkue. Valmennuspäällikön silmin nähtynä on kuitenkin sanottava, että nuoret pelaajamme pelasivat hyvin ja osoittivat olevansa valmiita taistelemaan miesten joukkueitakin vastaan. Nämä pelit kehittävät nuoriamme eteenpäin kohti miesten edustusjoukkuetta. Tästä pelistä erityismaininta loistavista otteista annetaan puolustusta johtaneelle ja maalin tehneelle Lari Lehdolle, sekä valtavaa taisteluhenkeä osoittaneelle Janne Oksaselle.

Seuraava reservin ottelu pelataan Tapiolan keinonurmella Kelohonkaa vastaan 6.5. klo 20:00. Sen sijaan edustusjoukkueemme aloittaa Kakkosen sarjakautensa jo sunnuntaina 4.5. Kirkkonummella. Tervetuloa paikanpäälle.


Jarmo Österlund


Huhtikuu 27.4

 

SUOMEN CUP-VASTUSTAJA ARVOTTU, RESERVIJOUKKUE ALOITTI SARJAKAUDEN


Suomen Cupin arvonnoissa edustusjoukkueemme saa vastaansa pirteän yllättäjän Vantaan Rekolasta. Rekolan PK:n ikämiehet asettuvat vastaamme omalla kotikentällään Rekolassa keskiviikkona 7.5. klo 19:30. Luvassa on mielenkiintoinen kamppailu täysin tuntematonta vastustajaa kohtaan, jossa tiettävästi pelaa mittava määrä entisiä vantaalaisia huippujalkapalloilijoita. 


Kakkonen alkaa 4.5., jolloin ensimmäinen vastustajamme on FCK eli Kirkkonummen Salamat. Ottelu alkaa Kirkkonummella klo 15:00 ja vielä ei ole tietoa pelataanko ottelu nurmella vai hiekalla.

Koska Suomen cupin avauskin siirtyi kauaksi tulevaisuuteen, valmistautuvat miehemme alkavaan sarjakauteen pelaamalla reservijoukkueemme pelejä. Reservijoukkueemmehan pelaa todella kovassa miesten kolmosen ykköslohkossa, jota värittää melkoinen paikallisotteluiden määrä. Avausvastustajamme oli kasvattajaseuramme LePan edustusjoukkue, jossa allekirjoittanutkin ehti valmentaa useita vuosia ennen LePan ja FC Espoon voimien yhdistämistä. Samoin moni pelaajamme on aikanaan pelannut LePan väreissä, joten ottelu oli jossain määrin nostalginenkin. Kaiken kaikkiaan värikkäiden vaiheiden jälkeen hiukan enemmän harjoitelleet elikkä oma edustusjoukkueemme oli lopulta parempi numeroin 8-0 (4-0). Maalintekijöinä kunnostautuivat Kalle Vasse 2, Jiri Havela 2, Osmo Kleemola 2, Juha Hämäläinen ja Pyry Paavolainen, joka on nyt tehnyt paluun riveihimme salibandykauden jälkeen. Ottelun loppunumerot ovat jopa liiankin tylyt, sillä Lepalaiset taistelivat hyvin, luoden useita hyviä maalintekopaikkojakin, mutta epäonnistuivat viimeistelyssä. Viimeisenä epäonnenaan he voivat pitää hyvin maalissa pelannutta Turo Simolinia, joka torjui maalissamme muutaman kerran oikein näyttävästi. Kuntopohjalla taisi lopulta olla ratkaiseva merkitys, sillä maalit tulivat pääasiassa molempien jaksojen loppupuolella.

Jatkossa reservijoukkueemme tulee esiintymään sarjassa hiukan nuoremmalla kokoonpanolla, sillä sen toiminta-ideanahan on paitsi olla pelituntuman hakupaikkana niille miespelaajille, jotka eivät ole saaneet vastuuta vielä Kakkosessa, niin myös A- ja B-nuorten koulutuspaikkana, kun he kehittyvät kohti miesten tasoa. Viime kaudelta saimme jo hyviä kokemuksia näistä kokeiluista. Vaikka useimmat vastustajamme eivät pidäkään tästä meidän pelaajiemme kehittämisjärjestelmästämme, pidämme sitä tärkeänä vaiheena, kun kehitämme organisaatiotamme entistä kilpailukykyisemmäksi. Seuraava reserviottelumme pelataan jo tiistaina 29.4. klo 20:15 ja silloin vastaan asettuu EsPa, jossa on myöskin hyvin nuorekas ja taitava joukkue. Ottelu pelataan Matinkylän tekonurmella, tervetuloa paikanpäälle. 


Jarmo Österlund


Huhtikuu 9.4

 

FCE - Atlantis 3-3 (2-1), putosimme rangaistuspotkukisan jälkeen 7-8.

 


Huhtikuu 2.4

 

VIIKINGIT KURITTI FC ESPOOTA
FC Espoo - Viikingit  1-3 (1-3)

Ykkösessä pelaava Viikingit rankaisi ottelun ensimmäisellä puoliajalla raskaasti tehden 3 maalia lyhyessä ajassa, kun oma joukkueemme terävän alun ja johtomaalin jälkeen hiukan uinahti. Vuosaarelaisten johtotähtenä hääri Malakeev, joka oli osallisena kaikkiin Viikinkien maaleihin. Avausosuman joukkueellemme teki jo viiden minuutin pelin jälkeen Juha Hämäläinen. Toisella jaksolla peli oli tasaista puurtamista, mutta muutamasta hyvästä tilanteesta huolimatta kavennusta eivät espoolaiset enää saaneet aikaiseksi. Näin ollen lopputulos oli oikeutetusti 1-3. 


Kakkoscup jatkuu ensi keskiviikkona (9.4.) Espoonlahden hiekkatekonurmella, kun kohtaamme kovakuntoisen Atlantiksen alkaen klo 19:30. Kakkoscup jatkuu kerrasta poikki systeemillä eli voittaja jatkaa eteenpäin ja häviäjän pelit päättyvät Kakkoscupin osalta siihen. Tervetuloa paikan päälle kannustamaan.

Jarmo Österlund

 


Maaliskuu 31.3

 

Pelaajarinki lähes kasassa, Kakkoscupissa irtosi jatkopaikka helposti

Sunnuntaina pelattiin Kakkoscupin ratkaisuottelu Kontulan Urheilijoita vastaan. Tällä kertaa itä-helsinkiläiset jättivät itsestään erittäin vaisun kuvan ja parasta antia heidän pelissään olikin heidän piskuinen kannattajajoukkonsa, joka jaksoi kannustaa idoleitaan ja piti huumoria yllä 9- 0 (5-0) tappiosta huolimatta. Sen sijaan omien pelaajiemme peli kulki aika ajoin näyttävästi ja hyvin yksipuolisen esityksen kruunasivat hyvällä tarkkuudella viimeistelleet hyökkääjämme. Erityismaininta täytyy antaa Kalle Vasselle, joka toisella puoliajalla oli täysin pitelemätön kontulalaisille ja pussitti jakson kaikki neljä maalia. Muut maalit ensimmäisellä puoliajalla tekivät Juha Hämäläinen 2, Tito Paavolainen ja Osmo Kleemola, sekä yhden vierasjoukkue sai pompautettua omaan häkkiin. Tällä voitolla edustusjoukkueemme menee kirkkaasti jatkoon Kakkoscupissa ja seuraavassa vaiheessa kohdataan Atlantis, joka voitti puhtaasti oman alkulohkonsa. Voittaja siitä ottelusta etenee finaalipeleihin. Ottelun ajankohta päätetään lähipäivinä ja ilmoitetaan heti myös sivuillamme, kun se on varmistettu. 


FC Espoon miesten edustusjoukkueen pelaajarinki alkaa olla kutakuinkin kasassa. Torstaina tehtiin sopimukset kolmen pelaajan kanssa, joista Jani Hakala ja Tito Paavolainen ovat tuttuja jo viime vuosilta. Hannu Suomalainen sen sijaan siirtyy Hongasta vahvistamaan rivejämme. Sopimuspelaajia on nyt 23 ja seuraavassa koko pelaajisto vielä kertauksena: 


Matt McKenna, (-73)       (maalivahti) 

Turo Simolin, (-86)       (maalivahti, U17-maajoukkueessa)


Janne Laine, (-74)        (puolustaja)

Jarmo Jokio, (-73)        (puolustaja)

Mikael Niemi, (-81)       (puolustaja)

Mika Ilmoniemi, (-76)     (puolustaja)

Ossi Talvitie, (-82)      (puolustaja), (2002; Ponnistus)

Kristian Kojola, (-86)    (puolustaja, U17-maajoukkueessa), (2002; Honka)


Jiri Havela, (-80)        (keskikenttä)

Petri Näätänen, (-76)     (keskikenttä)

Jukka Puolakka, (-81)     (keskikenttä)

Osmo Kleemola, (-83)      (keskikenttä)

Tommi Vesala, (-86)       (keskikenttä, U17-maajoukkueessa)

Panu Autio, (-85)         (keskikenttä)

Jani Hakala, (-77)        (keskikenttä)

Jesse Puhakka, (-80)      (keskikenttä), (2002; Gnistan)

Ville Vähämöttönen, (-82) (keskikenttä), (2002; Ponnistus)

Toni Ståhl, (-85)         (keskikenttä), (2002; Atlantis)


Tito Paavolainen, (-75)   (hyökkääjä)

Jami Puustinen, (-87)     (hyökkääjä, U17-maajoukkueessa)

Kalle Vasse, (-80)        (hyökkääjä), (2002; Allianssi)

Juha Hämäläinen, (-79)    (hyökkääjä), (2002; Gnistan)

Hannu Suomalainen, (-83)  (hyökkääjä), (2002; Honka)



Lisäksi edustusjoukkueen mukana harjoittelee säännöllisesti lupaavia nuoria

pelaajia juniorijoukkueistamme. Heistä mainittakoon mm. Kimmo Koponen ja

Niki

Otaru, jotka ovat olleet myös ehdokkaina nuorten maajoukkueissa.

Ajatuksena on

totuttaa nuoret pelaajat miesten tason jalkapalloon ja toisaalta kehittää heitä

kohti uusia kovia haasteita.


Tulevia harjoitusotteluita:

ke 2.4.  klo 19:00 Laaksolahden halli: FCE - Viikingit


Jarmo Österlund


Maaliskuu 12.3

 

FC Espoo vahvoilla KakkosCupissa
FC Espoo - KäPa 2-0 (0-0)

 

Ottelun alkoi molemmilta joukkueilta vauhdikkaasti. Tosin vauhtia ja yritystä oli pelissä liikaakin, kun syötöt eivät millään tuntuneet menevän omille joukkuekavereille. Palloa siirreltiin liian paljon ilmassa lähinnä molempien joukkueiden puolustusten välillä. Ensimmäisen jakson aikana ei montaa maalipaikkaa ja laukaisua kohti maalia nähty ja puoliajalle siirryttiin oikeutetusti maalittomassa tasatilanteessa. 

 

Toiselle puoliajalle Espoo vaihtoi muutamia pelaajia ja ottelun ensimmäisellä jaksolla vaivannut kiire väheni. Maaleja saatiin kuitenkin odotella jakson puolivälin tienoolle, kunnes Espoolaisten hyökkäyksen jälkeen Mika Ilmoniemi teki ottelun voittomaalin lähes tyhjään KäPan maaliin. Edellisestä maalista ei kauan kulunut, kun Panu Autio teki espoolaisten toisen maalin hyvällä vasemman jalan laukauksella.

FC Espoo on voittonsa ansiosta nyt vahvoilla KakkosCupissa ennen viimeistä ottelua Kontua vastaan. Viimeinen ottelu pelataan Laaksolahdessa 30.3. KakkosCupin lohko 8 sarjatilanne näyttää nyt seuraavalta:

 

LOHKO 8

 

FC Espoo       3    2  1  0   9 - 0    7

IF Gnistan       4    2  1  1   5 - 4    7

KäPa              4    2  0  2   6 - 6    6

FC Kontu       3    1  1  1   5 - 6    4

FCK Salamat  4    0  1  3   3 - 12  1

 

 

Petri Näätänen

 


Maaliskuu 11.3

 

OMAT KOIRAT PURIVAT!
FC Espoo - U17 Maajoukkue 1-1 (0-0)

Kaksi terävää joukuetta taisteli tasapäisesti Laaksolahden hallissa maanantaina, kun maajoukkue ja joukkueemme tahkosivat 1-1 tasapelin. Maajoukkue hallitsi molempien jaksojen alkupuoliskoja, mutta ennen jaksojen loppuja painopiste oli kääntynyt maajoukkueen maalille. Ottelu oli varsin mukavatasoinen ja huomattavasti mukavampaa katsottavaa kuin edellinen Gnistan-peli.

Maajoukkue siirtyi johtoon noin 60 minuutin pelin jälkeen, kun maajoukkueessa pelaavat "omat miehet" tekivät hyvän kuvion päätteeksi 0-1. Maalin teki Tommi Vesala, joka pääsi tykittämään vastapalloon ja namusyötön hänelle tarjoili Jami Puustinen, jonka pelaajasopimus FC Espooseen vahvistettiin juuri ennen peliä. Tämän maalin jälkeen ote alkoi jälleen hiljakseen siirtyä FC Espoolle ja tasoituksen laukoi unelmavedolla Ville Vähämöttönen noin kymmenen minuuttia ennen pelin päätöstä. Maajoukkueen maalissa pelasi Espoon nuori maalivahti Turo Simolin, joka Villen maalia lukuunottamatta poimi tyylikkäästi kaikki FC Espoon lähentelyt. Lisäksi maajoukkueessa topparina huhki Kristian Kojola, jonka pelaajasopimus myöskin vahvistettiin joukkueeseemme juuri ennen peliä. Hän siirtyy riveihimme Hongan leiristä. 


Lisäksi eilisen pelin jälkeen allekirjoitimme sopimuksen "ikinuori" Jarmo Jokion kanssa, joka pitää huolen siitä, että joukkueessamme on edes hitusen kokemustakin. Näin ollen sopimuspelaajia on tällä hetkellä 19. Seuraava peli on jo keskiviikkona 12.3. klo 19:10 Laaksolahdessa, jolloin kohdataan KäPa Kakkoscupissa. Jos KäPa voittaa ottelun, niin se varmistaa alkulohkon voiton, joten pelissä on hiukan panostakin... 


Jarmo Österlund

 


Maaliskuu 5.3

 

FC Espoo pelasi toisen Kakkoscupin pelinsä sunnuntaina Laaksolahdessa Gnistania vastaan. Edellispäivänä tehdyt rankat fyysiset testit taisivat painaa pelaajiemme jaloissa, sillä sen verran oli peli tukkoisen näköistä. Ottelu oli lopulta runsaslukuiselle yleisöllekin varmasti melko puuduttavaa katsottavaa ja loppunumerotkin 0-0 vastasivat ottelun tasoa kaikinpuolin. Loppujen lopuksi Gnistan oli jopa lähempänä voittoa muutamalla maalihirsiä kolisuttaneella yrityksellään. Seuraava Kakkoscupin peli KontU:a vastaan on jouduttu siirtämään tuonnemmaksi (30.3. Laaksolahdessa), koska Talin jalkapallohalli on turvallisuussyistä suljettu toistaiseksi. Sen sijaan seuraava harjoitusottelu on jo maanantaina (10.3.), jolloin vastaan asettuu alle 17-vuotiaiden maajoukkue. Peli alkaa Laaksolahdessa klo 17:00 ja mielenkiintoiseksi pelin tekee se, että maajoukkueessa pelaa omia pelaajiamme runsainmitoin (Tommi Vesala, Jami Puustinen, Kimmo Koponen, Turo Simolin, sekä harjoitusrinkiimme liittynyt Kristian Kojola). 


Kakkoscup jatkuu keskiviikkona 12.3. klo 19:00, jolloin Laaksolahteen saapuu Käpylän Pallo. Uusia sopimuspelaajia pyritään julkaisemaan tällä viikolla. 


Jarmo Österlund


Helmikuu 20.2

 

Harjoitusottelu Jokereiden/ Atlantiksen Akatemiaa vastaan päättyi tasaisten vaiheiden jälkeen 1-1. Espoon maalin viimeisteli nuori tulevaisuuden lupaus Tommi Vesala, joka on myös nuorten maajoukkueen ringissä ja saattaa siksi pelata myös ensi kesän alle 17v-MM-lopputurnauksessa, joka kesällä pelataan Suomessa.

Muuten joukkue viettää tällä hetkellä hyvin ansaittua hiihtolomaa, palatakseen kovaan harjoittelujaksoon sunnuntaina 23.2. Seuraavat pelit ovat sitten Kakkoscuppia ja ensiksi vastaan asettuu Gnistan, joka saapuu Laaksolahteen sunnuntaina 2.3. Peli alkaa klo 20:10. 


Uusia sopimuksia ei tällä kertaa ole julkaistavissa, sillä etenemme hyvin rauhallisesti nyt niissä asioissa, johtuen oikeastaan siitä, että tarjolla on niin paljon hyviä pelaajia joukkueeseemme. Mutta heti kun nimiä papereihin laitellaan, niin asiat julkaistaan myös sivuillamme. 


Jarmo Österlund

 


Helmikuu 2.2

 

Sunnuntaina edustusjoukkueen vastuuvalmentaja Tommi Paavola oli järjestänyt Laaksolahteen joukkueellemme mielenkiintoisen yllätyksen... harjoitusvastustajaksi saapui Jokereiden liigajoukkue Helsingistä. Ottelu oli vauhdikas ja ajoittain väläyteltiin ihan kohtuullisiakin pelikuvioita. Toki harjoittelukauden ollessa vasta alkupuolellaan, nähtiin myös lukuisia harhasyöttöjä ja hiukan sekavaakin peliä. Peli oli kuitenkin tasoltaan tähän mennessä parasta mitä on nähty alkaneella kaudella ja iloksemme peli oli erittäin tasainen molempien joukkueiden pystyessä luomaan vaarallisia maalintekotilanteita, eikä loppunumerot 1-1 (0-0) voisi paremmin kuvata ottelun kulkua.

FC Espoo siirtyi johtoon noin tunnin pelin jälkeen Niko Nousiaisen tykitettyä uskomattoman ylänurkkavedon ohi Jokerivahti Pasi Laaksosen. Nikon vapautti todella oivallisesti nopean vapaapotkun antanut Tito Paavolainen. Jokerit tasoitti aivan pelin viimeisillä minuuteilla keskityksenä annetusta
vapaapotkusta, joka jatkettiin puskuna verkon perille. Vaikka valmentajat näkivät paljon virheitä ja korjattavaa (treenaamisen aiheita tulevaisuuteen), niin ottelusta jäi kuitenkin positiivinen maku, että oikeaan suuntaan joukkueon  kehitteillä. Seuraavaksihan harjoitusvastustajaksi Laaksolahteen saapuu samaisen organisaation Akatemia-joukkue (ke klo 19:00), joka vielä tunnetaan nimellä Atlantis, mutta jota myös on kutsuttu Jokerit Akatemiaksi uuden yhteityökuvion myötä.


Viikonloppuna allekirjoitettiin myös yksi pelaajasopimus. Jesse Puhakka siirtyy muutaman Gnistan-vuoden jälkeen takaisin riveihimme ja vahvistaa keskikenttäämme. Tällä hetkellä sopimuspelaajia on 16.

 

Jarmo Österlund

 


Tammikuu 28.1

 

Miesten edustusjoukkue aloitti vahvasti Kakkoscupin. Vielä viime kaudella kolmosessa pelannut Kirkkonummi oli vahvistunut nimivahvoilla pelaajilla, mutta oli tällä kertaa oppipojan roolissa hakiessaan tuntumaa Kakkosen sarjatasoon. Ottelu päättyi lopulta selkeisiin 7-0 (4-0) voittonumeroihin ja
maalintekijöinäkin kunnostautui seitsemän eri pelaajaa (Jami Puustinen, Osmo Kleemola, Kristian Niskakoski, Juha Hämäläinen, Ossi Talvitie, Niko Nousiainen ja Jesse Puhakka). Edelleen pelissä testattiin mahdollisia uusia pelaajia, mutta silti ajoittain peli kulki yhtenäisen sähäkästi ja tilanteita luotiin
kokoajan vastustajan maalille. Numeroista huolimatta kirkkonummelaisetkin esittivät ajoittain ihan pirteää peliä ja saavat varmasti taitavat pelaajansa kuntoon ennen varsinaisen kauden alkua, jolloin ovat varmasti vaikea vastus sarjassa.

Viime viikon saldo uusien sopimuspelaajien suhteen oli kolme. Vanhoista tutuista pelaajista Matthew McKenna (maalivahti) ja Mikael Niemi (toppari/ keskikenttä) allekirjoittivat sopimukset. Uutena kasvona ryhmään tuli Toni Ståhl, joka tunnetaan taitavana keskikenttäpelaajana. Näin sopimuspelaajia on tällä hetkellä 15. 

 

Jonkun verran viime kauden pelaajistosta on siirtynyt muualle ja tässä viime vuoden avainpelaajista muutamia poimintoja:


John Ahlberg teki sopimuksen liigajoukkue Allianssin kanssa, joten fudisura on vahvassa nousussa.


Pyry Paavolainen siirtynee FCK Salamoihin Kirkkonummelle, jossa tuo voimaa kirkkonummelaisten pelinrakenteluun. Pyryhän asuu Kirkkonummella, joten kotikaupungin joukkue veti hänet puoleensa. 


Joonas Sarelius on tällä hetkellä Belgiassa ja pelaa siellä Tongeren-nimisessä joukkueessa (2. divisioonassa). Ensimmäiset pelit ovat sujuneet loistavasti ja nyt jäädäänkin odottelemaan jääkö Joonas sinne pitemmäksikin aikaa vai palaako hän jossain vaiheessa takaisin Suomeen. Jos hän palaa Suomeen, niin varmasti neuvottelemme hänen mahdollisuudestaan siirtyä takaisin riveihimme. 

Niko Roschier on siirtynyt Jokerit Akatemiaan.

 

Lisäksi Mikko Rauhanen ja Timo Lumivaara ovat tällä hetkellä vielä kokeilemassa ylempien sarjatasojen joukkueissa. 


Toivotamme kaikille mitä parhainta menestystä. On ilo nähdä heidän pärjäävän yhä vaativimmissa haasteissa. Ensi viikolla sitten lisää uutisia.


Jarmo Österlund


Tammikuu 20.1

 

Arvoisat nettisivuillamme vierailevat

Jalkapallokausi 2003 on jo edennyt hyvän matkaa FC Espoonkin kannalta. Tästä eteenpäin aloitamme säännöllisen informoinnin miesten edustusjoukkueen tärkeimmistä tapahtumista näillä sivuillamme. Alkukauden olemme kärsineet pienistä teknisistä vaikeuksista, mutta se on nyt taakse jäänyttä aikaa.

Edustusjoukkuettahan valmentavat Tommi Paavola (päävalmentaja) ja Ari Asukka. Heidän apunaan toimivat Ari Räsänen (fyysinen valmentaja), sekä Kari Laukkanen (päävastuualueena maalivahdit) ja allekirjoittanut, joka toimii samalla FC Espoon mies- ja poikajalkapalloilijoiden valmennuspäällikkönä.

Pelaajasopimuksia on allekirjoitettu 12 ja tulevalla viikolla saadaan nimet paperiin 4-5 pelaajalta. Joukkueen runko koostuu viime kaudellakin joukkueessa pelanneista taistelijoista ja vahvistuksia tulee mielenkiintoisista suunnista. Tässä jo sovitut sopimukset:

Turo Simolin (maalivahti)
Janne Laine (puolustaja)
Mika Ilmoniemi (puolustaja)
Osmo Kleemola (puolustaja, keskikenttä)
Petri Näätänen (keskikenttä)
Jiri Havela (keskikenttä)
Jukka Puolakka (keskikenttä)
Panu Autio (keskikenttä)
Tommi Vesala (keskikenttä)
Ossi Talvitie (puolustaja), (2002: Ponnistus)
Ville Vähämöttönen (keskikenttä), (2002: Ponnistus)
Juha Hämäläinen (hyökkääjä), (2002: Gnistan)

Harjoituksissamme on käynyt vilkkaasti väkeä ja ryhmästä on rakentumassa varmasti hyvätasoinen. Viime vuosina tapahtunut kehitystyö jatkuu intensiivisesti myöskin tänä vuonna. harjoitusotteluita olemme ehtineet pelata kaksi. PK-35:n vieraina Talissa pelasimme 2-2 tasapelin ja upouudessa Laaksolahden hallin debyyttiottelussa Futura oli niukasti 0-1 parempi. Molemmissa otteluissa oli teemana katsastaa mahdollisia uusia sopimuspelaajia. 


Sunnuntaina 26.1. alkaa Kakkoscup Laaksolahden hallissa klo 20:10 alkaen. silloin cupin ensimmäisen vaiheen avausvastustajaksi asettuu hyvin mielenkiintoinen ryhmä naapurikaupungistamme eli FCK Salamat Kirkkonummelta. Muut Kakkoscupin alkulohkon vastustajat ovat KäPa, Gnistan ja KontU. Heitä vastaan pelataan helmi-maaliskuussa (ajat ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin). 

 

Pyrimme päivittämään joukkueen tärkeimmät uutiset vähintäin parin viikon välein, joten toivon aktiivisuutta ja kannustusta kannattajiltamme myös jatkossakin, jotta pystymme jälleen tänäkin vuonna hyviin saavutuksiin. Jopa askeleen parempaan suoritukseen kuin viime kaudella... 

Hyvää alkanutta jalkapallokautta 2003 kaikille, toivoo 


Jarmo Österlund
valmennuspäällikkö
mies- ja poikajalkapalloilu
FC Espoo

 

Arvoisat nettisivuillamme vierailevat

Jalkapallokausi 2003 on jo edennyt hyvän matkaa FC Espoonkin kannalta. Tästä eteenpäin aloitamme säännöllisen informoinnin miesten edustusjoukkueen tärkeimmistä tapahtumista näillä sivuillamme. Alkukauden olemme kärsineet pienistä teknisistä vaikeuksista, mutta se on nyt taakse jäänyttä aikaa.

Edustusjoukkuettahan valmentavat Tommi Paavola (päävalmentaja) ja Ari Asukka. Heidän apunaan toimivat Ari Räsänen (fyysinen valmentaja), sekä Kari Laukkanen (päävastuualueena maalivahdit) ja allekirjoittanut, joka toimii samalla FC Espoon mies- ja poikajalkapalloilijoiden valmennuspäällikkönä.

Pelaajasopimuksia on allekirjoitettu 12 ja tulevalla viikolla saadaan nimet paperiin 4-5 pelaajalta. Joukkueen runko koostuu viime kaudellakin joukkueessa pelanneista taistelijoista ja vahvistuksia tulee mielenkiintoisista suunnista. Tässä jo sovitut sopimukset:

Turo Simolin (maalivahti)
Janne Laine (puolustaja)
Mika Ilmoniemi (puolustaja)
Osmo Kleemola (puolustaja, keskikenttä)
Petri Näätänen (keskikenttä)
Jiri Havela (keskikenttä)
Jukka Puolakka (keskikenttä)
Panu Autio (keskikenttä)
Tommi Vesala (keskikenttä)
Ossi Talvitie (puolustaja), (2002: Ponnistus)
Ville Vähämöttönen (keskikenttä), (2002: Ponnistus)
Juha Hämäläinen (hyökkääjä), (2002: Gnistan)

Harjoituksissamme on käynyt vilkkaasti väkeä ja ryhmästä on rakentumassa varmasti hyvätasoinen. Viime vuosina tapahtunut kehitystyö jatkuu intensiivisesti myöskin tänä vuonna. harjoitusotteluita olemme ehtineet pelata kaksi. PK-35:n vieraina Talissa pelasimme 2-2 tasapelin ja upouudessa Laaksolahden hallin debyyttiottelussa Futura oli niukasti 0-1 parempi. Molemmissa otteluissa oli teemana katsastaa mahdollisia uusia sopimuspelaajia. 


Sunnuntaina 26.1. alkaa Kakkoscup Laaksolahden hallissa klo 20:10 alkaen. silloin cupin ensimmäisen vaiheen avausvastustajaksi asettuu hyvin mielenkiintoinen ryhmä naapurikaupungistamme eli FCK Salamat Kirkkonummelta. Muut Kakkoscupin alkulohkon vastustajat ovat KäPa, Gnistan ja KontU. Heitä vastaan pelataan helmi-maaliskuussa (ajat ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin). 

Pyrimme päivittämään joukkueen tärkeimmät uutiset vähintäin parin viikon välein, joten toivon aktiivisuutta ja kannustusta kannattajiltamme myös jatkossakin, jotta pystymme jälleen tänäkin vuonna hyviin saavutuksiin. Jopa askeleen parempaan suoritukseen kuin viime kaudella... 

Hyvää alkanutta jalkapallokautta 2003 kaikille, toivoo 


Jarmo Österlund
valmennuspäällikkö
mies- ja poikajalkapalloilu
FC Espoo


Tammikuu 20.1

 Takaisin ylös


FC ESPOO | Myntinsyrjä 7 Espoo 02780 | Puh: 050-525 7674 | Mail: fce@fcespoo.fi

Copyright FC Espoo. Pulmatilanteissa ota yhteyttä petri.naatanen@welho.com