Yleistiedot - Luonnekuvaus - Kuvagalleria - Kisakalenteri - Astutuskalenteri - Sukutaulu

Kutsumanimi

Tuima

Rotu

Suomenhevonen

Syntynyt

5.3 2003

Väri

Rautias

Sukupuoli

Ori

Koulutustaso

Ko -He B, Re -100cm, Me -80cm

Kasvattaja

Tuohimäki

Omistaja

Johanna

 

Yleisesti --

Tuima on kiltti oripoika, joka omaa rauhallisen suomenhevosen perusluonteen. Ori omistaa todella vahvat voimat, ja on hyvästä, vähän harvinaisemmasta suvusta, josta on perinyt hyvän rakenteensa ja luonteen.

Luonne on todellakin Tuimalla rauhallinen ja tälläinen kiva polle. Tuima yrittää aina parhaana mukaan olla kaveri kaikille, myös ihmisille. Se osaa kyllä myös olla jääräpäinen jos on sillä päällä, onneksi näitä päiviä on enää harvassa, kun ikääkin alkaa pikku hiljaa aina tulemaan Tuimallekin. Lisäksi Tuima on tallimme hevosten 'pomo' ja se suorastaan pitää karsinassa tai tarhassa olessaan tammojaan silmällä muilta oreilta.

Hoitaessa näin yleisesti Tuima kannattaa pitää aina sidottuna, oli se sitten karsinassa, käytävässä tai ulkonapuomissa (varsinkin tuolloin. heh) Eikä harjalaatikkoa tai muitakaan tavaroita kannata hoitamisen ajaksi jättää Tuiman eteen niin, että se ylettyy niihin. Sillä tällä herralla on tapana noukkia maasta kaikki harjat yms ja viskellä ne sitten ympäri tallia ja omaa karsinaansa. Niitä on sitten mukava poimia ja vaaraksihan se on, ei olisi kiva saada lentävää harjaa päähänsä :/ Muuten sitten hoitaminen luonnostuukin helposti, Tuima ei näyki eikä potki ilman hyvää syytä, eikä sellaisia taida oikein ollakaan, mikä olisi tarpeeksi hyvä meille ihmisten ymmärrettäväksi. Harjaamista Tuima suorastaan rakastaa ja sitä saisi harjailla vaikka koko päivän jos on aikaa. Joo, eikä se pahemmin kutiakaan mistään tai siis ei ollenkaan kutia. ;) Kavioiden putsaus sujuu hyvin, Tuima on aina vain evvk ja nostelee tylsistyneenä jalkojaan, mutta koskaan ei kisko niitä pois. Ellei nyt ulkona niitä kavioita kuumalla kesähelteellä puhdista, jolloin on ikäviä paarmoja ja muita örkkejä sen kiusana. :/ Kengitettävänä olessa Tuima on taas evvk ja pitää kiltisti kaviot ylhäällä ja vetää sikeitä.

Ratsastaessa Tuima on helppo ja se vastaa pienenpiikin apuihin. Ikinä ei sen suuta saa kiskoa, siitä ei se ei pidä laisinkaa vaan lähtee vetämään pukkilaukkaa ympäri kenttää. Joten pitkää huoli niiden käsienne kanssa ;) Yhteistyötäkin Tuima tekee mielellään. Eikä sillä ole tapana lähteä omille teilleen ja huononpiikin apuihin Tuima vastaa, joten ei ole hevosen syy mikäli se lähtee tekemään jotain liikettä väärin. Tuima on tälläinen yleishevonen, joten sitä ei ole oikein painotettu mihinkään lajiin. Askeleet sillä on kyllä komeat ja näyttävät. Niitä kelpaa katsella, kun se kouluratoja menee ja vääntää. Tuima on oikein lumoava hevonen kouluradoilla :) Reipasta vauhtia se menee yleensä, eikä sitä laiskaksi siis voi kutsua. Näin ollen ei tarvitse kamalasti tehdä työtä sen eteen, että hevonen menisi eteen päin. Helppo ratsastaa siis. Hyppytyylikin on oikein sievä, eikä yleensä Tuima turhia hätäile esteillä ja se luottaa ratsastajaan selvästi, mikäli ratsastaja ei epäröi. Tuima varoo yleensä viimeiseen asti osumasta esteiden puomiin, sen mielestä on varmaan noloa pudottaa esteitä. heh

 

Kisapaikka Päivämäärä Kisalaji Ratsastaja/esittäjä Tulokset Muuta
Maahinen
14.8 2003 NJ-Näyttelyt Natalia JS -
Avallónë
27.11. 2003 ERJ-kisat Johanna 11/25 -

 

 

Kuvien © Maj R, black_sky02@hotmail.com Niina I , sess@sunpoint.net
Tuohimäen Tuulenpuuska Kuujärven Lennähdys Rimurin Lento
RHS Suomineito
Taikatuulen Pilvetär Kasanova
E.N Katariina
Keskiyön Liina Hannan H Höpön Löpö Komistus
Pirpana
Suomelan Lukoton Ukko-Lukko
Leenan Typy
1