"Veera"
Suomalainen puoliveri -tamma
s. 29.4.2004 (17 vuotta, ikääntyminen)
Säkäkorkeus 164 cm
Omistaja: Ruskalehto / tuffh
Kasvattaja: Linne's Stud
ko Helppo A-Vaativa B, re 130 cm


Veera tuli minulle syyskuussa 04, kasvattajaltaan jota ennen se oli ehtinyt jo tehdä pikavisiitin Wilhelmina M:n omistuksessa. Kotitallia tamma ei kuitenkaan aiemmin ole vaihtanut, se oli asunut koko ajan ollut yksityisenä Linnessä, jossa neiti on siis nähnyt päivänvalon ensimmäistä kertaa. Yhteistyömme neidin kanssa on kuitenkin parantunut ja parantunut, Veera kotitui pikkuhiljaa, ja ahkeran tutustumisen ja treenauksen tuloksena olemme löytäneet yhteisen sävelen, kultaisen keskitien. Se onkin tuottanut hienoa tulosta, kisamenestyksemme puhuu puolestaan !

Luonteeltaan Veera on hyvin samankatainen on äitinsä, ylpeä pikku diivailija. Tulinen ja herkkä tamma, mutta karsinassa onneksi kuitenkin melko rauhallinen otus. Kevyillä otteilla harjatessa Veera pysyy tyytyväisenä ja ongelmia ei synny kavioita putsatessa tai varusteiden laitossakaan.

Veeran askeleet ovat kevyet ja tamma onkin äärimmäisen herkkä ratsastaa, se tanssahtalee paikoillaan tuon tuostakin kuumentuessaan. Hypätessä se on varovainen mutta rohkea, tulinen mutta harkitseva. Veera hyppää kevyesti ja hyvällä tyylillä, kun sen vain saa kuuntelemaan. Maastossa neiti tuntuu olevan myöskin tulta ja tappuraa, intoa olisi vaikka muillekkin jakaa.. Kärsivällisyys ja pehmeys ovat ehdottomasti avainasioita tämän neitokaisen kanssa !


           

Kuvat © Anna S.- kiitos, niissä esiintyy oikeasti pv-t. Dolce !

WERA LINNE
s. 29.4.2004
Hellraiser
Tomahawk
Cocos S
Wingacita Kite
Moonstar's Sweet Lover
Rockie's White Ghost


Weran isä on hieno saksalaisori Hellraiser joka on kilpaillut menestyksekkäästi kenttää ja esteitä. Hellraiserin suku on hyvin trakehnerpainoista ja se onkin hyvin ja jalo, kevyt ja elegantti. Täydellinen ori Wingacita Kitelle, Veeran emälle joka on niinikään menestynyt hienosti este- ja kenttäratsastuksessa saaden useita sijoituksia ja voittoja. Wingacita Kiten suvussakaan ei ole moitteen sijaa, isälinja menee Rockie's White Ghostin ja RG Two Turnsin kautta suoraan Altéen ja Olympicaan!

Tarkemmin tutkiskeltuna holstein-orii Hellraiser (re 150, ko Va B, me 140cm) on Belúha Horses:n tuoma estepainoitteinen saksalaisori, joka on kotimaassaan tehnyt upean uran (voitot re x 19/20, ko x 9/20, ke x 11/20) ja painottunut erioten kenttäpuolelle. Hellraiser on periyttänyt jälkeläisilleen kevyttä rakennetta ja hyvää hyppytyyliä. Emä Wingacita Kite (om. Linne Stud) on osoittautunut myös hyväksi kisaneidoksi, sijoituksia on tullut kenttä- ja koulupuolella. Mainittavimpia saavutuksia mm. 2004 KERJ Kevätmestaruus viides, HuRin kevätmestaruus -04.

Veeran ee. on Moonstar's Warmbloodin kasvattama xx-neitokainen Moonstar's Sweet Lover, joka vaikutti aikoinaan Vilmalla Tähkäpäässä ja nyttemmin jo kuollut. Tamman takaa löytyvät englantilaiset täysveriset kenttähevoset BW Charmed (ko HeA, re 130cm) ja Patricia (ko HeA, re 140cm). eii. fwb-o. RG Two Turns (Ko Va B, re 150cm) on kantakirjattu II-palkinnolle ja oli aikoinaan hieno hyppyori. Lisäksi eiii. Alté ei kummemmin esittelyitä kaipaa, yksi ehdottomasti virtuaalimaailman tunneituimmista oreista. Alté kilpaili menestyksellä korkeita esteluokkia ja jätti todella paljon ja todella hienoja varsoja. Neljännestä polvesta löytyy myös huipputamma, oldenburg Olympica, joka kantakirjattiin aikoinaan I-palkinnolla !


Sivuille merkitään ainoastaan parhaimmat kisatulokset. Sijoituksia Veeralla 7.6.05 mennessä 60 kpl, esteiltä 29, koulusta 23, kentästä 8.

29.04.05 - Kenttäratsastus (ko he A/re 115cm/me 110cm), Satakieli, 6/34
16.04.05 - Kouluratsastus (Helppo A), Satakieli, 8/112
05.04.05 - Kouluratsastus (Helppo B), Satakieli, 6/89
03.04.05 - Kenttäratsastus (ko he A/re 115cm/me 110cm), Satakieli, 2/15
01.04.05 - Kenttäratsastus (ko he A/re 115cm/me 110cm), Satakieli, 2/23
01.04.05 - KRJ (Vaativa B), Passionate, 1/26!
30.03.05 - KERJ (ko he A/re 115cm/me 110cm), Hämypuro, 5/35
29.03.05 - ERJ (120 cm), Heijastus, 1/25!
22.03.05 - Esteratsastus (110-120 cm), Hubertus Riders, 3/10
18.03.05 - Esteratsastus (110-120 cm), HuRi, 1/11!
12.03.05 - Esteratsastus (110-120 cm), HuRi, 2/7
18.02.05 - KRJ (Vaativa B), Hiské, 5/50
17.01.05 - Kouluratsastus (Helppo A), KK Kastanja, 4/25
07.01.05 - Kouluratsastus (Helppo A), KK Kastanja, 4/25
06.01.05 - KRJ (Helppo A), Raidan pallerot, 1/29!
26.12.04 - KRJ (Helppo A), Unikuva, 2/30
18.12.04 - KRJ (Helppo A), Huvikumpula, 3/25
09.12-04 - ERJ (110 cm), Allu Express, 2/25 (400v€ + lampaankarvareunainen satulahuopa)
08.12.04 - ERJ (120 cm), Ruskalehto, 2/20
08.12.04 - ERJ (110 cm), Ruskalehto, 5/20
05.12.04 - ERJ (120 cm), Heijastus, 2/30
05.12.04 - ERJ (100 cm), Heijastus, 5/30
02.12.04 - ERJ (90-100 cm), KK Dino, 3/20
02.12.04 - ERJ (100-120 cm), KK Dino, 3/20
01.12.04 - KRJ (Helppo B), Vinur, 5/25
29.11.04 - KRJ (Helppo A), Cooper, 5/20
25.11.04 - ERJ (Helppo A), Vaniljatuuli, 6/30
25.11.04 - KERJ (He B / 95cm / 90cm ), KK Vadelma, 5/20
21.11.04 - KRJ (Helppo A), Zebérth, 2/20
21.11.04 - ERJ (100-120cm), Ratsutila Sunny, 1/25!
21.11.04 - ERJ (90-100cm), Ratsutila Sunny, 2/25
20.11.04 - KRJ (Helppo A), Rautakoura & Ajanto, 1/30!
20.11.04 - KRJ (Kür : Helppo A), Vihermetsän Ratsastajat, 5/25
19.11.04 - KRJ (Helppo A), Ruskalehto, 3/26
16.11.04 - ERJ (100-110cm), Winterhill Stud, 3/21
15.11.04 - Esteratsastus (110-120 cm), Confugium, 6/47
15.11.04 - KERJ (he:A, re 100 cm, me 90 cm), KK Dino, 4/25
15.11.04 - ERJ (110 cm), Cee-talli, 1/27! (100v€ + loimi)
14.11.04 - ERJ (120-130 cm), Dozey, 2/25
14.11.04 - ERJ (110-120cm), Valkojoki, 3/24
13.11.04 - ERJ (100-120 cm), Marjakuusi, 1/25!
12.11.04 - Esteratsastus (110-120 cm), KK Element, 1/18!
09.11.04 - Kouluratsastus (Helppo A), HuRi, 2/24
07.11.04 - KERJ (Ko HeA / Re 100cm / Me 100cm ), Zebérth, 1/ 20!
31.10.04 - Esteratsastus (100-110 cm ), Lumotus, 2/30
28.10.04 - Kenttäratsastus (he A/110 cm/100 cm), KK Element, 2/15
26.10.04 - Kouluratsastus (Helppo B), KK Cevalo, 3/23
18.10.04 - Esteratsastus (100-110cm), KK Cevalo, 5/20
17.10.04 - Esteratsastus (100 cm), Hubertus Riders, 3/21
17.10.04 - Esteratsastus (110 cm), Hubertus Riders, 6/22
25.10.04 - Esteratsastus (110-120 cm), Kilpatalli Neilikka, 3/25
21.09.04 - Kouluratsastus (Syyscup I, HeB), HuRi, 3/32
18.09.04 - Kouluratsastus (Helppo A), HuRi, 4/34
18.09.04 - Kouluratsastus (Helppo B), HuRi, 6/24
22.05.04 - Esteratsastus (70 cm), HuRi, 2/15
22.05.04 - Esteratsastus (50 cm), HuRi, 1/15!
16.06.04 - Kouluratsastus (Helppo C), KN Knittel, 2/25
15.05.04 - Kouluratsastus (Helppo B), HuRi, 5/15

30.04.05 - Champion arvonimi anottu
17.02.05 - NJ (FWB-tammat), Dozey, LKV1/15, IrtoSERT, JS
11.01.05 - NJ (FWB-tammat), Vertico, LKV3/15, IrtoSERT, JS
10.01.05 - NJ (muut tammat), Saddlebred Yhdistys, LKV3/12, IrtoSERT, JS
19.12.04 - NJ (FWB-tammat), Wirtual W, LKV1/15, MVA-sert, JS, BIS3
13.12.04 - NJ (FWB-tammat), Pohjantähti, LKV1/12, IrtoSERT, JS
11.12.04 - NJ (FWB-tammat), KK Element, LKV1/15, IrtoSERT, JS


30.04.2005 - o. Ruskan Tobacco (i. Avage's Amadeus)
16.03.2005 - t. Ruskan Neara (i. Brancaro Z)
12.02.2005 - t. Ruskan Geisha (i. Brancaro Z)
07.01.2005 - t. Ruskan Charlietta (i. Waterfall's Genlock)
28.11.2004 - o. Ruskan Queiro (i. Linear Dominance)
30.10.2004 - t. Ruskan Julie (i. Brancaro Z)
20.10.2004 - o. Ruskan Ikaros (i. Brancaro Z)
05.10.2004 - o. Ruskan Granleo (i. Brancaro Z)