United International Pictures Peliplaneetta.net Energychat MP3-Mesta Jippii Games

 www.jippii.fi

mesta.net




Mesta.net > Musa > Uutiset



Absoluuttinen Nollapiste avautuu Joensuussa
27.10.2005   10:15

Rokumentti, uusi Joensuussa järjestettävä rockelokuvafestivaali, pidetään 11.-13. marraskuuta juuri avautuneessa elokuvateatterikeskus Tapiossa.

Yksi Rokumentin harvinaisuuksista on Pauli Hokkasen ohjaama Kymmenen vuoden yksinäisyys, noin tunnin mittainen musiikkipitoinen dokumenttielokuva Absoluuttisesta Nollapisteestä.

Hokkanen kuvausryhmä seurasi syksyllä 2003 yhtyettä Rovaniemelle ja Tampereelle ja kuvasi haastattelupätkien lisäksi kolme keikkaa. Dokumentti on saanut aiemmin vain kaksi julkista esitystä.

Keikkailun lomassa bändiläiset pohtiva paikkaansa maailmassa. Historiikki-osiossa laulaja Tommi Liimatta ja tumpali Tomi Krutsin tekevät kiertoajelun lapsuusmaisemiin Rovaniemelle, paikkoihin, jotka liittyivät jollakin tavalla Nollapisteen historiaan. Absoluuttisen Nollapisteen päämaja on löytynyt jo vuosikaudet Tampereelta, mutta rovaniemeläisyys on ja pysyy.

- Emme enää tunne pohjoisen bändejä, joten emme voi verrata niitä etelän bändeihin. Rovaniemeltä juuri etelään muuttanut muusikkotuttumme totesi, että täällä on helpompi tehdä, mutta on myös pakko tehdä. Rovaniemellä riittää, kun tekee kaksi keikkaa vuodessa ja demon kahdessa. Kaikki muistavat ja tietävät silti, laulaja-biisintekijä Tommi Liimatta vertailee.

Absoluuttisen Nollapiste julkaisi juuri Mahlanjuoksuttaja -albumin ja keikkailee sen myötä ahkerasti. Millainen käsikirjoitus on kuluvan syksyn keikoilla?

- Kolmannen biisin aikana Aakelta hajoaa astinlauta ja keikan loppupuolella Tommi häikäistyy Kuusiston lättyvalosta. Janne pistää hujut tulemaan ja toivoo ettei kukaan kysy häneltä mitään. Aki irtautuu sielusta ja Tomi huolestuu uuden tuoppitelineensä tukevuudesta, Liimatta listaa.

Absojen keikkoja ovat:

4.11. Turku, Klubi
18.11. Kouvola, Rytmikatti
24.11. Oulu, 45 Special
25.11. Rovaniemi, Comico
01.12. Kuopio, Henry's Pub
02.12. Jyväskylä, Lutakko


Musa
Siiri Nordin luo soolouraa
06.01.2006   00:19

LIVE: Rotten Sound pieksi käyntiin Euroopan-kiertueensa
05.01.2006   15:21

50 Centin mainos pannaan Briteissä
05.01.2006   10:55

Leijonamieli & Putkimiehet iskevät alkuvuodesta
05.01.2006   09:39

Altaria lämmittää Sonata Arctican Euroopan-kiertuetta
05.01.2006   09:12

Rockkeikat aikaistuvat Oulussa
04.01.2006   14:31

Metallia mätetään urakalla Tavastialla
04.01.2006   13:09

Slipknotin laulaja raitistui nähdessään peilikuvansa
04.01.2006   12:53

Lauri Tähkä kaapattiin Universalille
04.01.2006   09:56

Egotripin Knipi voitti remix-kilpailun
04.01.2006   08:45

Riemufestivaali koittaa tammikuun lopulla
04.01.2006   08:32

Kolme suomalaisnimeä Eurosonic-festivaaleille
03.01.2006   19:04

Idols-finalistit saavat tulikasteensa
03.01.2006   13:43

Jouni Hynynen kommentoi Seiskan pollivoittoa
03.01.2006   12:35

Kotiteollisuus voitti Mestan Vuoden levy -äänestyksen!
03.01.2006   12:15


Lisää uutisia...


Kerro kaverilleAnna palautetta
Copyright ©2003 Jippii Mobile Entertainment