In Memorian 18.11-01 - 27.7-03

Rölli syntyi kuulaana pakkaspäivänä 18.11-01. Se oli ensimmäisiä Coctails Stuterin kasvatteja. Väriltään tumma kaunotar oli ruunikko ja sillä oli tähti otsassa. Säkäkorkeutta tammalla oli 127 cm. Rölli on palkittu YLA3:lla, 75 pisteellä.
Rölli oli luonteeltaan peruskiltti poni. Hoitaessa se seisoi kiltisti paikallaan, mutta välillä koko homma meni sähläykseksi, kun Röllin oli pakko ihmetellä kaikkia harjoja. Jos hoitaja ei ollut tarkkana saattoi Rölli imaista vaikka kokonaisen sienen suuhunsa. Kavioita nostaessa Rölli yleensä heilutteli jalkojaan, mutta kun piti kunnolla kiinni sai nekin putsattua. Rölli tykkäsi imeskellä vaatteita. Se oli siitä outo poni, että kun se säikähti jotakin se ei lähtenyt karkuun vaan pysähtyi ja jäi tuijottamaan pelon aiheuttajaa. Tästä syystä sitä ei voinut pitää maastossa ensimmäisenä, koska takana tulevat olisivat joutuneet kokemaan epämiellyttäväviä äkkipysähdyksiä. Rölli rakasti vettä yli kaiken. Välillä se roiskutti jopa juomakupistaan vettä päälleen. Uimassa käydessä oli suurempi ongelma saada se pois vedestä kuin saada se veteen.
Rölli oli ratsastaessa todella mukava tapaus, oikeastaan melko helppokin. Rölli teki lähes aina mitä pyydetään. Se yritti aina parhaansa. Se oli enemmän koulu- kuin estepuolen ratsu. Erikoisesteet olivat Röllin kauhistus, sillä niitä nähdessään se jäi keskelle areena vain tuijottamaan esteitä. Tästä syystä sillä ei kilpailtu juurikaan oman tallin ulkopuolella. Röllin este-ennätys on tavallisella pystyllä 65 cm Laumassa Rölli turvautui pienenkin hädän hetkellä emäänsä Tessaan.
Rölli nimi sopi tälle ponille todella hyvin, muistuttihan se kovasti ulkomuodoltaan kaikkien tuntemaa Rölliä ja oli vielä melko kömpelökin.
Rölli sairastui Katan jälkeen flunssaan, eikä myöskään selvinnyt siitä. 20 vuoden iässä Rölli siirtyi tuonpuoleiseen jättäen jälkeensä syvän surun.


Sukutaulu

Get A Me
~
~
S.H Tequila
Jazzman II
Tirlittan


Jälkeläiset

o. Coctails Silvertacka, 24.4-02, i. Midnight's Easy
t. Coctails Silverbeslag, 19.5-02, i. Midnight's Easy
o. Coctails Silverglans, 18.6-02, i. Blendy's Keeppari
t. Coctails Silverte, 23.7-02, i. Midnight's Dark
t. Coctails Silverräv, 19.8-02, i. Dollarin Kolen
o. Coctails Silvermån, 15.9-02, i. Nut Island's Pepper
t. Coctails Silverputs, 8.10-02, i. Nut Island's Pepper
o. Coctails Silvrig, 4.11-02, i. Nut Island's Pepper
o. Coctails Silverne, 2.12-02, i. Nut Island's Pepper

Kilpailut

1.9-02, 50-70 cm, Dollar, 1/15
2.9-02, 70-80 cm, Ringa, 5/17
3.9-02, 60-80 cm, Sprietland Stud, 15/18
7.9-02, 60 cm, Fanononé Ranch, 19/25
12.9-02, 40-60 cm, Kevätharju, 20/20
15.9-02, trail, Imladris, 4/10
31.1-03, He C, El Catoile, 10/15
5.2-03, K.N. Special, Siittola Rosett, 32/40
11.2-03, He C, Dollar, 2/34
4.3-03, matka 5 km, Coctails, 8/11
6.3-03, parivaljakko, Coctails, 1/5
8.3-03, He B, Coctails, 9/12
1.4-03, He B, YT Castello, 16/17
2.4-03, He B, Drönare, 4/9
14.4-03, He C, Laitakuja, 26/41
27.4-03, western horsemanship, Salisbury, 16/19
23.4-03, 50-60 cm, Kisakeskus, 18/30
28.4-03, He B, Kisakeskus, 19/28
30.4-03, K.N. Special, Hillomunkki, 15/15
8.5-03, pole bending, Kisakeskus, 4/6
12.5-03, tehtävärata, Kisakeskus, 5/20
15.5-03, 20-30 cm, Kvällens 18/19
20.5-03, He B, Kisakeskus, 26/30
23.5-03, 30-50 cm, Riddle, 3/9
25.5-03, 30-40 cm, Kirpputalli, 9/18
30.5-03, He B, Aniego Estate, ?/?
1.6-03, tehtävärata, Kisakeskus, 20/20
2.6-03, He C, Hohto, 28/73
2.6-03, He B, Coctails, 4/7
3.6-03, 40-60 cm, Coctails, 1/8
3.6-03, He B, Kisakeskus, 17/25
4.6-03, 70-80 cm, Hohto, 43/67
11.6-03, He B, Mustang Talli, 7/15
14.6-03, 40-50 cm, Cendarle, ?/?
23.6-03, He B, Khands, 11/25


Palkinnot

3.6 Coctails: 100 v€, ruusuke, kukkapuska, loimi