Etusivu
Esittely
Talli 1
Talli 2
Toiminta
Kasvatus
Maili

                    Samooja TK

Lopetettu 15.06.2007 pahan ähkyn johdosta.

kutsutaan Monni
rekisterinumero SHRo-158, VH-8474
syntynyt 11.08.2005
ikääntyminen VHKR ( 22 - vuotias )
rotu suomenhevonen
sukupuoli ori
väri rautias
merkit ei merkkejä
säkäkorkeus 153cm
kasvattaja Taikakuun Kartano
omistaja Taikakuun Kartano
koulutustaso ko Va B, re 60cm
painotus kouluratsastus
saavutukset -
näyttelymenestys -

esikantakirjattu

>>KILPAILUKALENTERI


© Pihla Holstikko
- klikkaa kuvat oikeaan kokoonsa.

Yleisesti Monni on melko hyvin käyttäytyvä ori. Kaikkien käsiin ei kuitenkaan voida antaa, kun tietää olevansa ori. Tarhatessa Monni huutaa kovastikin, mutta komentamalla hiljenee. Komentamisen oltava napakka, eikä mitään pikku lässyttelyä. Taluttajan on oikeasti näytettävä kuva oikein määrää. Ja kun aloittaa huutelun uudelleen, komennettavakin uudelleen. Ketju suuhun ja raippa mukaan, niin reissuista saadaan onnistuneet. Irtipäästäessä varottava ettei potki ihmisiä pinkaistessaan innoissaan matkaan. Monni tarhailee mielellään ihan säässä kuin säässä, kunhan tarhasta löytyy katos jossa pidellä huonoimpia ilmojta. Hoitaessa Monni osaa käyttäytyä niin karsinassa kuin pesarillakin. Oltava kuitenkin koko ajan topakkana. Monnin ei saa antaa kaivella ja hyöriä. Osaa kyllä seistä paikallaan, mutta koijeilee aina vähän hoitajaansa. Turhasta lääppimisestä ei pidä, joten harjaamiseen ei tarvitse käyttää jokaista pakista löytyvää putsausvälnettä. Harjataan vain reippaasti puhtaaksi ja se on siinä. Monni ei ole mitenkään herkkä muualta kuin takajalkojensa välistä, joten harjata uskaltaa mistä vain. Nostaa jalat sutjakasti ylös ja ne myös pysyvät ylhäällä. Satuloitaessa koittaa usein väistää, mutta taas ei auta muu kuin komentaa ori pysymään paikoillaan. Vuön kiristämisessä ei kuitenkaan ongelmia. Suitset Monni pujottaa itse päähän ja olisi tässä vaiheessa jo kovasti lähdössä. Eli kovin pitkäksi aikaa ei oria voi varusteet päällä karsinaan jättää.

Ratsuna Monni on energinen, joksenkin kuumakin, mutta erittäin oppivainen. Ihan ketä vaan ei selkään voi laittaa. Välillä ori koteilee ratsastajaansa ja heittelee pukkiakin. Pystyynkin silloin tällöin on pinkaissut. Eli ratsastaessa ei lopulta kauhean helppo peli. Yleensä kuintenkin kokeneelle ihan mukava ratsu, jonka ehdoton ykköslaji on koulu. Liikettä löytyy joka suuntaan ja välillä ollaan oikein itsenäisesti niitä esittelemässä. Varsinkin laukka on erittäin laadukasta ja raviliikkeet hyvin näyttävät. On luonnostaan myös hyvin notkea ja taipuisa. Herkkä pohkeelle ja istunnalle, vaikkakin hieman sitkeän oloinen suustaan. Oikean ratsastajan kanssa sävel löytyy ja silloin kaikki alkaa sujumaan. Mikään ei tunnu Monnille riittävän vaan aina on saatava eteen vaikeampaa tehtävää. Kyllästyy siis helposti jos kokoajan väännetään jotain samaa. Esteidenkin hyppääminen sujuu ihan näppärsäti, vaikka Monnilla ei juuri kapasiteettia olekaan. Juuri ei esteitä tuijottele, mutta jalka tekniikassakin olisi toivomisen varaa. Puomeja kyllä välillä putoilee vaikka kieltoja ei tulisi. Maastossa Monni saattaa innostua välillä turhankin paljon, mutta pysyy käsissä. Kaveri olisi aina hyvä olla mukana. Joku rauhallinen, joka myös rauhoittaisi vähän Monnin menohaluja. Tamman kanssa ei kuitenkaan maastoon ole lähtemistä, siitä ei tule yhtikäs mitään. Monni myös haluaa aina olla itse kärkihevosena.

Kisoissa Monni lähinnä haluaa hirnuskellla kaikile ja näyttää kuinka mahtava on. Turvallisuuden nimissä kuitenkin komennettava olemaan mahdollisimman hiljaa, ettei innostu muuten kovasti temppuilemaan. Monni kasvaa vielä lisää kokoa, kun seisoo oikein ryhdikkäästi ja esittelee itsensä muille. Toisilla hevosilla ei sitten juuri olekkaan paljoa vastaan sanomista. Mielellään kisapaikalla selässä saisi olla istumassa aina joku. Pysyy näin hieman rauhallisempana. Verryttelyssä Monni on aina hieman jännittynyt ja kyttäilee, mitä toiset hevoset tekevät. Kun vain jaksaa vääntää tarpeeksi kauan niin saadaan kuitenkin rauhoittumaan ja keskittymään vain omiin tekemisiin. Radalla Monni kuitenkin jo keskittyy siihen mitä tehdään ja tanssahtelee elastisesti tuomareiden iloksi. Oria saa kuitenkin ratsastaa aikalailla kielikeskellä suuta. Ihan mikään automaatti kun ei kuitenkaan ole. Kuitenkin kärsivällisen ratsastajan kanssa toimii kuin ihmisenmieli. Sateella Monni ei pidä ratsastamisesta ja sadesäällä on melko turha lähteä edes radalle. Hyvällä tuurilla ei edes pysähdys ja alkutervehds suju. Eli Monni on lähinnä vain hyvän ilman kilparatsu. Esteradalla harvemmin tekee puhdasta rataa. Aina onnistuu jonkun pudottamaan, mutta toimii suhteellisen hyvin. Lastaus onnistuu mallikkaasti ja matkustaakin melko hyvin. Alkaa kyllä pitämään meteliä jos safka loppuu kesken matkan joten mukana oltava aina riittävästi heitää. Viereen matkustamaan ei voi laittaa tammaa, mutta toisen rayhallisen ja hyvähermoisen orin kanssa voi kyllä matkustaa. Monni viihtyy paremmin autossa, kuin kopissa.

Kengittäjän kanssa Monni on ihan sujut. Jalat nousee ylös ja pysyy ylhäällä niin kauan kuin vaaditaan. Ei kuitenkaan millään jaksaisi seistä kiltisti paikallaan sitä aikaa kun kenkiä taotaan sopiviksi, tms. Tarvitsee siis jonkun ihmisen kaveriksi siksi aikaa, ettei turhaan mölyä. Eläinlääkäristäkään Monni ei sano juuri mitään. Sukukalleuksiin kuitenkin suhtautuu hyvin suojelevaisesti ja sinne ei oikein päästä sörppimään ketään. Monni piikittäminen onnistuu kuitenkin hyvin ja lääkkeetkin syö mielellään lisukkeiden kera. Raspauksen ajaksi ori on kuitenkin rauhoitettava, muuten ei tule mitään. Mielellään laitettava myös pakkopilttuuseen. Pää nousee niin korkeelle ettei siihen kukaan siellä ylety. Monni on opulta siis hieman luonteekkaampi ori ja tarvitsee hieman kovempaa käsittelyä.

Konkari TK Suhinan Kiirastuli S.S Alaston Aurinko
FNS Arkajalka
Taikakuun Kinuskikarkki MMS Pikku-Prinssi
Tuohimäen Kinuski
Lumotuksen Narsissi Paaluvuoren Monni Paaluvuoren Rosvopaisti
Hopeakuun Lumikki
Nooden Kevätesikko Tähtisumun Hurmaaja
SR Kreivitär

Konkari TK YLA1.
S.S Alaston Aurinko Ch , YLA2, KRJ-II.
FNS Arkajalka KTK III, YLA2.
Tuohimäen Kinuski KTK III.
Lumotuksen Narsissi KTK III, YLA1.

Monni satunnaisesti jalostuskäytössä!

sukupuoli nimi emä
ori Vakooja TK Haavelaakson Legenda
ori Taikakuun Veriveli K.T Lilja
ori Viritys TUM Virkku L YLA3

HUOM! Tämä on virtuaalihevonen ja kaikki sivuilla oleva tieto on mielikuvituksen tuotetta. Mahdollisen kantakirjalausunon teksteistä en vastaa minä, vaan ne ihmiset jotka hevosen ovat kuvien perusteella arvostelleet ovat tämän arvostelun myös kirjoittaneet. Kuvissa esiintyvä hevonen on suomenhevosori Hilton Jäpä 1224-01 ja ylläolevat tiedot eivät liity kyseiseen hevoseen millään tavalla.