Tekstikoko

ultrakevyet lentokoneet

[Tuomas Kangasniemi, Tekniikka ja Talous, 11.09.2007]

Aurinkolentokone lensi ennätyksessä kaksi yötä

Kuvan miehittämätön lentokone ei ole Zephyr.

Brittiläinen aurinkovoimalla toimiva ultrakevyt lentokone on murskannut aurinkoenergialla toimivien lentojen pituusennätyksen, kertovat BBC ja uutistoimisto AFP. Ase- ja turvatekniikkayritys Qinetiqin Zephyr pysyi ilmassa yhtämittaisesti 54 tuntia.

Myöhemmin kone teki toisen, vajaan 34 tunnin lennon, jonka aikana se nousi noin 18 kilometrin korkeuteen. Kokeet tehtiin elokuun lopulla New Mexicossa Yhdysvalloissa.

Uutta tulosta ei kuitenkaan välttämättä hyväksytä Kansainvälinen ilmaurheiluliitto FAI:n tilastoihin, sillä Qinetiq ei tiedottanut testilennostaan sääntöjen mukaan etukäteen. Jälkimmäinen 34 tunnin lento kelpaa ennätykseksi myös pykälien mukaan.

BBC väittää, että Zephyrin suoritus olisi paitsi aurinkolentojen, myös ylipäätään miehittämättömien lentojen kestoennätys. Toisten lähteiden mukaan 1980-luvun lopulla kehitetty Boeing Condor olisi kuitenkin ollut muutaman prosentin parempi noin 58 tunnin lennollaan.

30 kiloa aurinkovoimaa

Potkurimoottoriensa voimana Zephyrillä on aurinkoenergia. Päivän aikana se käyttää paistetta suoraan ja varaa samalla energiaa litiumioniakkuihin.

Tuotekehittäjien mielestä nimenomaan tämä on tärkeää. "Lennätimme konetta ensimmäisinä maailmassa kahden kokonaisen vuorokauden ajan", Zephyr-hankkeen liiketoimintajohtaja Paul Davey kehui BBC:lle.

Siipiväliä koneella on 18 metriä, mutta massaa vain noin 30 kilogrammaa. Ultrakevyt Zephyr nostetaan ilmaan ihmisten harteilta, ja se ohjataan käsin 10 kilometrin korkeuteen. Sen jälkeen automaattipilotti pääsee vuoroon.

Tietoliikennettä ja vakoilua

Qinetiqin tutkijat luottavat Zephyriin vahvasti. "Tämä lentokone nousee vielä paljon korkeammalle ja lentää pidempään. Ette ole nähneet vielä mitään", projektin teknologiapäällikkö Chris Kelleher lupasi BBC:n haastattelussa.

Ennätyslennoista ensimmäinen katkesi tekniseen vikaan, ja toinen jouduttiin keskeyttämään ukkosmyrskyn vuoksi.

Zephyrin kehitys aloitettiin vuonna 2003, kun Qineticin työntekijät halusivat kuvata korkealla kulkevia miehitettyjä ilmapalloja. Vaikka alkuperäisistä suunnitelmista ei tullut mitään, korkealla liikkuvan koneen suunnittelua jatkettiin mahdollisten tietoliikenne- ja vakoilusovellusten vuoksi.

Zephyrin huippukorkeus ei ole lähelläkään ennätystä. Miehittämättömien, siivellisten lentokoneiden osalta parasta tulosta pitää hallussaan Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan Helios-kone, joka nousi reilun 29 kilometrin korkeuteen vuonna 2001.

Aiemmin verkkopalvelussa

Tekstikoko

Kommentoi artikkelia

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia