Lahdessa astuttiin lavalle ensimmäistä kertaa lopettamispäätöksen julkistamisen jälkeen, mutta se ei oikeastaan jännittänyt erityisesti, olipahan vaan hauska päästä soittelemaan pienen breikin jälkeen. Panimon pihaan oli pystytetty helvetin iso teltta jossa oli kai parinakin päivänä järkätty jotain konserttia. Sää oli hirveä, varmaan juuri ja juuri plussan puolella - välillä tuli jopa rakeita. Checki vedettiin sormet kohmeessa, ja joidenkin teknisten viivytysten vuoksi soiteltiin vielä kun telttaan alkoi valua kaljanhimoista kansaa.

Lahden sekopäisin jätkä Tero Sundell kutsui kuuntelemaan uutta Tehis-matskua niiden treenikämppästudiolle ja Antti, Tommi ja minä lähdettiin pykälään. Samalla Tero piti pienen Lahti-esitelmän ja kaupunkikierroksen (käytiin jossain Nopa-nimisessä juottolassa yksillä) ja kertoi nähneensä juuri jossain taidegalleriassa alastomien naisten mutapainia ja omasta verestä tehdyn bloody maryn juomista. Lahti on selvästi hyvä paikka elää ja yrittää kun helatorstaiksikin järjestyy tällaista meininkiä. Kuulemma baikkereita ja nistejä on enemmän kuin missään muualla.

Takaisin tullessa joku Puolikuu soitteli teltassa, ja sitten lavalle kömpi vielä - get this - Mikko Alatalo. Sumppi päivitteli että siinä on Suomen ainoa jätkä joka pystyy vetämään Känkkäränkän ja Satisfactionin samaan settiin. Aika psykedeelinen meininki.

Setti alkoi siinä 22.30 jotenkin epädramaattisesti ja alkukeikasta oli vähän tukkoista meininkiä, liekö nyt sitten johtunut pienestä breikistä. Itse taistelin myös pienten monitoriongelmien kanssa. Jossain vaiheessa meininki kuitenkin muuttui, jotenkin innostunut, yli tuhatpäinen yleisö tempaisi mukaansa tai jotain. Slovarit meni tosi tunnelmallisesti ja jengi bailasi todella kiitollisesti rypistelybiiseissä. Artolla tosin meni ääni, se sitten raakkui mukana kuin varis loppukeikasta, ja ennen vikaa encorea lavalle mennessä sanoi että hän ei oikein pysty spiikkaamaankaan, joten polkaskaa biisi vaan heti käyntiin.

Stadiin lähdettiin aika nopeasti, ja jotkut jopa ehtivät vielä Manalaan dokaamaan. Itse en lähtenyt väsymykseltäni, ja olihan parin päivän päästä tiedossa järeemmätkin kinkerit, nimittäin...

ULTRA BRA 6 VUOTTA! Kuusi vuotta sitten vedettiin ensimmäinen sotkunen keikka Käpylän Kyläjuhlilla (samojen järkkärien bileet, jotka vuorottelee joka toinen vuosi Kaisaniemen tapahtuman kanssa), ja nyt siis oli jos seitsemäs keikka näillä kinkereillä. Päivä oli vähän lämpimämpi kuin mitä pelättiin, ja paikalla oli oikeastaan ihan hitosti porukkaa. Kamat oli ollut bussissa välipäivän, joten roudaus sujui mutkattomasti, ja jäi hyvää aikaa vetää kesän ensimmäistä festaribisseä ja etnosafkaa Tasavallan Presidentin soitellessa lavalla. Vuokko "Bono" Hovatta oli tullut jo aikaisemmin edustamaan bändiämme paneelikeskustelussa, jossa käsiteltiin, miksi perkeleessä Suomen kehitysyhteistyöhön antamat rahnat jää alle YK:n suositusten (lue lisää)

Itse keikka meni omasta mielestäni erittäin hyvin, oli kiva päästä sekoilemaan isolle lavalle, mutta Antti esimerkiksi sanoi melkein nukahtaneensa keikan puolivälissä. Jälkeenpäin saatiin myös kuulla, että desibelirajoitukset oli ollut aika rajut ja taaemmas tai sivummalle ei paljoa ollut kuulunut. Vittumaisinta oli kuitenkin se ettei meidän annettu tiukan aikataulun takia soittaa edes yhtä encorea. Siellä se yleisö mylvi ja hurrasi ja huusi, mutta juontajat spiikkas kylmästi vaan jotain Itä-Timorin nykytilanteesta tms. sinänsä tosi tärkeää.

Muutamia jäi vielä katsomaan Ihmepoikaa, osa lähti roudaamaan, mutta ennen pitkää päädyttiin perinteitä kunnioittaen Vanhalle juhlimaan, niinkuin aina edellisinä vuosinakin. Nyt siellä oli kyllä alkamassa jotkut kasaribileet, joten liukenimme muutamien jälkeen toisaalle kaupungin yöhön.

Aikataulu oli mukamas tod. kiree ja kamat haettiin kylmässä sateessa valimosta jo puoli kymmeneltä. Kun ehdittiin Kaisaniemen kentälle kävi kuitenkin ilmi että pari seuraavaa tuntia pelkästään venttailtaisiin. Tuntui omituiselta että aikataulu saattoi kusta niin paljon niin varhain, mutta toisaalta kaikille oli selvää ettei moisessa sateessa tulisi yleisöä paikalle ollenkaan, joten tuntui ihan samalta tuleeko tsekki valmiiksi kolmelta vai yhdeksältä. Lähdettiin Mikon, Antin ja Terhin kanssa Hakiksen piknikkiin ja jätettiin Rasmus vääntämään soundeja. Kun tultiin takaisin Paleface aloitteli, miksauskopin luota jälleen kantautuneen jupinan perusteella PA oli aika heikossa hapessa. Jukka kiroili meidän tsekin ja keikan välisen ajan nonstoppina, kun miksauspöydästä oli kanavia mykkänä ja räkkiefektit ei toiminut.

Lisäksi keikalla meni kuulemma pariksi biisiksi vasen puoli PA:sta kokonaan mykäksi. Kaikesta tommosesta pienestä huolimatta setti ei oikeastaan mennyt hullummin. Jostain kumman syystä ziljoonapäinen yleisö oli saanut mieleensä että kylmällä lätäkköisellä kentällä rikkinäistä PA:ta kuuntelemalla voi viettää hauskan päivän. Itket ja kuuntelet jäi pois teknisten ongelmien takia, vaikka listassa lukikin, ja muitakin pikku jokereita tuli setin koostumukseen. Kaikki tuntuivat tyytyväisiltä lavalta pois tullessaan, lähinnä kai olemattomien ennakko-odotusten vuoksi. Ipiä viime hetkellä tuuraamaan saatu Markku veti täysin vieraan materiaalin todella komeasti läpi. Kamat laitettiin nopeasti kasaan sillä vielä illemmalla oli keikka Turussa.

Samppalinnan kentälle saavuttiin muistaakseni noin puoli kymmeneltä. Ehdin vähän seurata Zen Cafen settiä lavan takaa ja kyllä näytti ja kuulosti ihan sikamaisen hienolta. Yleisö näytti todella palkitsevalta ja messissä olevalta. Ja, olikin kun lauteille siinä varttia vaille yksitoista vihdoin päästiin. Viilenevä ja pimenevä kesäyö, voimakkaat lämpimät lavavalot ja täyskentällinen avointa ja innostunutta festariyleisöä - siinä rokkarille todellista hemmottelua. Setti oli ainakin omasta mielestäni alusta loppuun ihana ja orgastinen, vailla yhtään tyhjää kohtaa tai väärää biisivalintaa. Pärnu ja Musta, niljaisten lehtien kaupunki ennen loppurymistelyä oli erityisen tunnelmallisia. Biisit meni taas niin eri järjestyksessä kuin listalla, mutta eipä tuo tuntunut ketään haittaavan. Jopa Hauesta hoilottaminen tuntui jotenkin diipiltä, merkitykselliseltä ja tärkeältä tapahtumalta. Ehkä tämä lopunaikojen nostalgia alkaa nostaa päätään. Eläköön jälleen kerran Turku! - hieno meininki kaikin puolin!

Anyway, kaikki olivat onnellisia kun tämän ns. "jäähyväiskiertueen" alkumetreille saatiin todellinen killerikeikka, noi kolme tossa ylempänä oli kuitenkin semmosia ihan snadisti keskinkertaisia. Juttelin joidenkin bäkkärille soluttautuneiden jamppojen kanssa keikan jälkeen pitkät pätkät, moi vaan sinne päin, vältyin kätevästi roudaamiselta. Sitten napattiin MoonTV:n kiertuereppariryhmä (sans Wallu) mukaan ja lähdettiin Hotelli Ateljeehen ja sen Feenix-yökerhoon, missä itseasiassa oltiin keikallakin ei niin kauan aikaa sitten. Suurkiitos Black Petelle viskeistä ja lämpimät kesäterkut koko jengille. No Sleep 'til Provinssi! Ai niin ja moimoi myös Anna-lehden toimittajalle ja kuvaajalle jotka jaksoivat roikkua mukana koko reissun!

Provinssin keikka tuli kalenteriin täysin jokerina vasta edellisen viikon maanantaina. Topi oli buukattu jo Rasmuksen kuskiksi, mutta muuten kaikki olivat heti valmiina geimeihin. Seinäjoelle päästiin tuuraajakuski Jukan ohjastamana. Huonoa säätä oli lupailtu koko viikonlopuksi, mutta kun päästiin paikalle, oli pilvet jo hyvin hajoamassa ja toiveet korkealla. Kellon ollessa vasta about kuusi alkoi ankara ja intensiivinen venttailu. Kamoja pääsii kokoilemaan lavan taakse vasta kymmenen jälkeen kun Offspring aloitti, joten maleksittavaa riitti. Kävin Terhin ja Kerkon kanssa kattomassa tehareiden alotusta saarilavalla, mutta siihen iski sellainen aika klaustrofobinen ruuhka koko kentälle, joten lähdettiin suosiolla takaisin VIP-telttaan.

Lopulta päästiin raahaamaan kamaa lavalle. Ilma oli erittäin jees eli snadisti viilee jolloin ei happi lopu riehuessa. Tunnin vaihdon aikana ehti tehdä kaikessa rauhassa tsekin (vissiin Ultra Bimboos soitti vastapäisellä lavalla). Tässä vaiheessa olimme täysin tietämättömiä miksauskopin luona käytävästä jännitysnäytelmästä: PA oli tiltannut ja Jukka joutui tekemään koko tsekin luureilla, resetoimaan koko kaluston ja toivoi vaan että se yleensä toimisi keikan alkaessa. Ekan biisin (Itket ja kuuntelet) jyrähtäessä käyntiin pöydässä oli ns. tehtaan asetukset eli kaikki silleen about puolessa välissä ja siitä eteenpäin Jukka teki sellaisen Mission Impossible -tyyppisen salamaoperaation eli väänteli lennosta kaikki namiskat silleen about kohdalleen. Ja aika hyvin meni kun kerta tutut ja tuntemattomat kävi keikan jälkeen kehumassa. Lavallakin vähän sähläiltiin: Sumppi laittoi Minä suojelen sinua kaikelta -taustanauhan päälle biisiä liian aikaisin, ja minä ja Tommi ruvettiin soittamaan sitä Pavlovin koirien tapaan, jolloin Musta, niljaisten lehtien kaupunki jäi soittamatta. Kokonaisuudessaan keikka meni ihanasti. Ei ollut ehkä ihan yhtä raivokas kuin DBTL:ssä, mutta sielläpä yleisö onkin paljon likempänä ja tunnelma sitämyöten intiimimpi. Vesireittejä ja Sinä lähdit pois oli jo sitten aika vetistelyä, sen verran tunnelmissa oltiin. Kiitos kaikille jotka oli kattomassa, ryhmää oli niin perkeleesti ja eturivissä näytti aika rusentavalta se meininki.

Seuraavana päivänä jotkut lähti Helsinkiin tai landelle, mutta moni jäi vielä festareille. Bussilla körötettiin hotellista VIP-teltalle ja parkkeerattiin perseemme sohviin koko päiväksi. Kävin välillä kurkkimassa joitain bändejä muttei mulla kyllä paljon viisari heilahtanut näiden ryppyotsametallistien meuhkatessa. Toisen kerran eksyin alueelle Black Peten kanssa (moi Pete) tekemään haastiksia festarikansasta. Antin suunnitelma olla kertaakaan käymättä festarialueella ja olla näkemättä yhtään bändiä onnistui täydellisesti. Sillä sunnuntaina emme enää palanneet mestoille, vaan lähdimme aamulla kohti Helsinkiä

Toisin kuin monilla bändeillä, meillä oli vain kaksi Juhannuskeikkaa - Raumanmeri ja Himos. Raumalle lähdetiin ajoissa perjantaiaamuna. Keikka oli merkattu jo varttia yli neljäksi, mikä toisaalta tarkoitti sitä että festarien tunnetusti A-luokkaisista catering-järjestelyistä pääsi nauttimaan hyvissä ajoin. Alue näytti kiusallisen tyhjältä Emmin ja K. Juva & Haavekuva -nimisen yhtyeen soitellessa, mutta jostain kivien takaa ja laiturien alta se porukka sitten ryömi ennen setin alkua. Jonkun kumman ADAT-nauhurihässäkän vuoksi settiin oli ilmestynyt Savanni nukahtaa, mutta muuten ohjelmisto oli variointia siitä perusrungosta. Ja yleisö oli päiväajasta huolimatta hyvin messissä.

Hiljalleen keikan jälkeen lähdettiin sinne kuuluisalle rantasaunalle. Se kuuluisa limusiini oli juuri ajossa, joten mentiin kävellen. Pari tyyppiä kävi jollain ihme muskeliveneajelulla mikä ei itseäni niin hirveästi kiinnostanut. Enemmän kadehdin karia, joka vedettyään humppakeikan Jartsan kanssa lähti helikopterikyydillä seuraavaan mestaan. Ja se, pojat, on ihan vitunmoista asiaa. Uimassakin käytiin, olutta laskettiin omasta hanasta, ja kuistilta käsin katseltiin Tehareita ja Lemonatoria, jotka esitti mainion version All Saintsin Black Coffeesta. Joutsenia lenteli ohitse ja olkatoppauksilla varustettu Dannykin bongattiin rannasta. Sitten palattiin alueelle ja diggailtiin vielä Zen Cafeta, Kotiteollisuutta ja CMX:ää. Hei niin, ja bongattiin me Renny Harlinkin. Kesähotelli Kiikartornissa jatkui sitten aikamoinen älämölö aamuyöhön. Oli aika turha yrittää saada unta.

Himokselle lähdettiin sitten kun joudettiin ja mukaan tarttui Simo Frangén, joka tietenkin oli menossa Tampereelle. Himoksen bäkkärillä odotti aika täsmälleen samat bändit kuin Raumalla. Siinä vähän syötiin jotain ja lähdettiin sitten Hotelli Jämsän Ukkoon (jossa oli itseasiassa pari vuotta sitten vähän Donkkareiden kanssa hölmöilty, mutta vastaanotto oli silti lämmin). Illalla palattiin festarialueelle ja käytiin vähän kuikuilemassa taas Zen Caféen settiä. Täksi päiväksi ei ADAT-nauhuria löytynyt mistään, joten biisilistasta putosi Kaunis ja Ylpee sekä Itket ja kuuntelet pois. Tilalle otettiin hetken mielijohteesta Tel Aviv, joka ei ehkä mennyt ihan putkeen, mutta hauskaa sen vetäminen oli. Yleisö oli kyllä tod. runsaslukuinen mutta aika väsynyttä... kolme päiväähän siinä nyt oli tauotonta juhlintaa ilmeisesti takana. Samaa valitti Samuli ZC:stä ja samaa varoiteltiin vähän Tehareille. Mutta paskaako sitä marisemaan, keikka oli nimittäin ihan sikamaisen hauska ja villi, joskaan ei niitä kaikkein tiukimpia. Arto vähän jälkeenpäin valitteli että oli välillä vaikea laulaa kun Kerkko soitteli koko ajan vapaassa tempossa jotain Virvatulia tms.

Bailut jatkui bäkkärillä aika pitkään, sitten osa lähti jonkun Heta Hyttisen sukulaisen hevoshakaan kirmailemaan, minä unohduin Tommin kanssa kyydistä ja tultiin sitten Tehareiden bussilla. Joten kiitos siihen suuntaan kyydistä ja seurasta.

Seuraavana aamuna oli aika niheä tunnelma bussissa, mutta eipäs sitä paljon muuta tarvinnut kuin nukkua ja nousta bensiksillä ihmettelemään missä nyt ollaan.

Epäillyttävän hyvä sää vallitsi saapuessamme varsin leppoisalle festaripaikalle. Aikaa kun oli riittämiin, kävin Ilmarin ja Antin kanssa uimassa. Ja kun sitä aikaa oli niin pirusti, järjestettiin vielä FC Ultra Bra - FC Tehosekoitin ystävyysottelu, jossa tosin Tehareiden jengi koostui lähinnä kiertuehenkilökunnasta, Hanskin ainoana edustaessa itse soittajapoikia. Itse tyydyin huutelemaan nurmikolla loikoillen kannustushuutoja. Kiihkeätempoinen peli taisi päättyä jotain 9-5 meidän eduksi, ja hienoja tilanteita kyllä riitti puolin ja toisin. Artistiruokana tarjoiltu spydäri oli ihan hullun hyvää ja sitä vedettiin Samuli Edelmannin ja YUP:n tahtiin.

Laitetaan nyt vaihteeksi biisilista esillle, kun sellainen tuli talteen napattua: RUBIK, HEIKKO VALO, TÄNÄÄN, KUISKAUS, JÄÄTELÖAUTO, PINNAN ALLA, POIKA VUODEN TAKAA, VESIREITTEJÄ, HEI KUULE SUOMI, KIRJOITUKSIA, PÄRNU, ITKET JA KUUNTELET, MINÄ SUOJELEN SINUA, KAUNIS JA YLPEE, ÄLÄSOITA TÄNNE, LÄHETYSTYÖ - encoreina ylläri ylläri HAUKI ja SINÄ LÄHDIT POIS. Lisäksi soitettiin listan ulkopuolelta Kalpeat kasvot, kun mä tulin hövelisti luvanneeksi niin jossain Soneran chat-showssa aikaisemmin. Ei se välttämättä ihan dramaturgisesti puolustanut paikkaansa siinä Kuiskauksen jälkeen, mutta eipä sen aina tarvikkaan olla niin tarkkaa. Sovittiin niin että jos mä sen polkasen menemään niin muiden on sitten pakko tulla messiin. Omasta mielestäni se muuten meni tosi hyvin, niin kuin koko keikka. Alkukeikassa kyllä oli selkeätä puistosoiton makua, mutta aika kivalla tavalla, mutta siitä se rypistys ja hikikin sitten lähti, ja Haukikin pysy sillee niinku musiikillisesti mielenkiintosena ja kuranttina kun me skulattiin sellasii uusii rytmisii kudoksii sinne. Eli siis meinas mennä musiikkihuumorin puolelle muttei sitten onneksi ihan mennyt.

Kamat laitettiin kasaan aika laiskasti, mutta kuitenkin ja sitten lähdettiin hissukseen kohti Helsinkiä. Vaikka oli meillä kai joku majoituskin jossain Ylöjärven tai Tampereen hotellissa, mutta aika monella oli jotain hommaa seuraavana aamuna. Kiitos kaikille ja ensi kertaan.

Vaikka keikka oli määrätty alkavaksi vasta yhden kieppeillä yöllä, Imatran jättiteltalle saavuttiin ajoissa soundcheckiin. Lavalla soitteli UMO jonkun ilmeisesti kuuluisan trumpetistin perässä. koko teltta lavanedustaa myöten oli tungettu täyteen tuoleja, mutta joku rauhoitteli että ne kyllä heivattaisiin tieltä kun tulisi meidän vuoro. Tsekin jälkeen kirjoittauduttiin siihen kävelykadun Cumulukseen, syötiin ja lähdettiin uimaan ja saunaan Helsingistä mukaan tarttuneen läänintaiteilija Pessi Levannon ja UMOlta kyydin pummanneen Jarmo Saaren kanssa. Jalat edellä uimisen UB:n mestaruus jäi ratkaisematta kun kumpikaan finalisteista (Mikko ja Antti) ei vaivautunut jatkamaan räpiköintiä. Olli ei saanut osallistua koska on keksinyt koko typerän uintitavan.

Sitten seurasi päämäärätöntä maleksimista edestakaisin kävelykatua. Jotkut lähti vissiin ajoissa katsomaan UMOa ja Joe Zawinulia (jonka kaikki runkkarinörtit meistä muistavat Weather Reportista). Ja siellähän tämä Joe soitteli menemään vielä silloinkin kun tulin itse keikkapaikalle. Ja soitti vielä aika pitkäänkin. joskus kymmentä vailla yksi se lopetti kun meidän keikan oli pitänyt alkaa joa parikymmentä minuuttia aikaisemmin. mutta onhan se ymmärrettävää jos henki puhuttelee ja asiaa riittää. Kuitenkin huomasin kaipaavani viime vuoden rock-iltaa ja nuorisolle suunnattua ohjelmaa.

Sieltä teltan ulkopuolelta ne nuorisotkin sitten kuitenkin tulivat, ja ilmeisesti erikseen meidän keikalle oli myyty huokeampia lippuja. Pieni väsy teltassa ehkä vallitsi viime vuoden aggressiiviseen hurmokseen verrattuna, mutta nämä on jo hiuksenhienoja nyanssieroja. Keikan jälkeen tuli vähän otettua ensin bäkkärillä, sitten Jukan ja Antin residenssissäkin ja lähdinpä vielä joskus melkein aamulla kävelykadulle syömään Mikon kanssa - ja täytyy sanoa että tämä kiinalainen satsi pesi Aidot Voissa Paistetut Muikut mennen tullen. Aamulla olikin sitten aika voissa paistetun rapea olo, mutta lusikoimme itsemme jotenkin bussiin ja lähdimme kohti Ruissaloa.

Ruisrock ei ollut toissa vuoden sykähdyttävimpiä festarikokemuksia, mutta järjestäjän vaihduttua Merimaaksi, lippujen loppuunmyynnistä kuullessamme ja sään ollessa jotenkin ihan saatanan aurinkoinen, lähestyimme Ruissaloa aika innokkain mielin. Ja toden totta, paikan päällä oli niin sanotusti hyvä viba, bäkkärillä ei koko ajan tarvinnut varoa jonkun Metallican räjähde-ekspertin varpaille astumista. Wallu esitteli meille hyper-vip-alueelta jonkun Soneran pomon botskin, jota sai vapaasti käyttää uimalaiturina. Kaljasta, tupakasta ja sikareista ei huolittu maksua - tällaisia nämä hyvin sponssatut festarit alkaa olla. Tavisten puolella kärsittiin kuulemma ylipitkistä bissejonoista yleisömäärän yllätettyä järkkärit. Tästä oli kuitenkin vaikea masentua kovin pitkäksi aikaa kun imailtiin päiväkaljaa muskeliveneen katolla auringon kuivattaessa saaristomeren suolaa iholle.

Zen Cafen ja Jii Karjalaisen jälkeen laitettiin lava kasaan ja mentiin soittelemaan. Meri ja yleisömeri muodostivat aika mahtavan maiseman, mutta helvetin kuuma kyllä tuli. Mikä on pelkästään hyvä, koska runsas hieneritys ja kirkkaat valot kuuluvat olennaisesti transsendentaaliseen rock-kokemukseen. Soitin alkukeikasta jotenkin kokoajan ihan puihin, mutta meininkiä (siis ainakaan omaani) se ei haitannut missään vaiheessa. Jä näyttipä yleisökin nauttivan, sen verran mitä sieltä lavalta katsottuna pystyi tihrustamaan. Moskova nostettiin settiin virkistykseksi, Lähetystyö jouduttiin napsimaan setin lopusta aikataulullisista syistä. Ennen encoreita lavan takana tuli hirveä tohina kun piti ehtiä repiä kaikki vaatteet veke ja perkele kalvosinnapit lenteli ja hihat repeili. Päivemmällä mietittiin sellaista että koko bändi olisi vetänyt kuuman hippikesän kunniaksi munasillaan/pillusillaan, mutta ihan niin vapautuneita me ei sitten oltu. Antin, Tommin ja Sirénin kanssa ajateltiin kuitenkin etttä jäynä se on pienempikin jäynä ja tehtiin homma nelistään. Meillähän oli kaikkein iiseimmät instrumentit tätä tarkoitusta varten, mutta oli siinä kuitenkin jotenkin alaston olo. Ei sitten Tommin kanssa viittitty teipata monitorivastaanotinta reiteen, joten mentiin Hauki ja Sinä lähdit pois vähän mittarilentona. Jälkeen päin oli kiva kuulla että koko höskä kuvattiin jollekin jättiskriinille. Kun päästiin lavalta kikatettiin ihan hysteerisesti. Antin sanoin: on se ihme miten alaston miesvartalo on aina niin hauska. Wallu ja Jusu meni tietenkin spiikkaamaan seuraavan bändin alastoimena (no oli niillä meidän skebat suojana) ja kuuleman mukaan Apiksetkin olisi ottanut haasteen vastaan. Sanoin Wallulle että määrää koko yleisön nudeksi, mutta harmillisen huonolla auktoriteetilla se sitten meni. Ei tullu ihan woodstock-meininkiä.

Sitten tietenkin taas uimaan. Ja kattelemaan Maikkia ja Ändiä: osin railakkaan pirteää meininkiä, osin haukotuttavaa muniinpuhaltelua. Tosin hommaa tiirailtiin bäkkärin tölsästä kun lavan sivulle ei starailumääräysten mukaan saanut mennä. 11th Street Kids oli kuitenkin aika coolia kuulla. Hanoi Revisitedin jälkeen lähdettiin bussilla köröttelemään, ettei jäätäisi poistumisruuhkiin. Hotelli oli Seurahuone nimeltään, ja huoneet oli kieltämättä aika fänsejä bambuhuonekaluineen, tuulettimineen ja tummine parketteineen. Aika iso porukasta lähti Koulun pihalle ottamaan vähän alustusta ennen puolilta öin alkavaa Maritta kuulan keikkaa Säätämössä, joka sitten olikin ihan superhyvä. Jorailtiin, paiskottiin valkosia ryssiä naamariin, ja pääsin vielä kättelemään Marittaa.

Aamulla kävin Hesestä hakemassa vähän lääkettä ja lampsin hiljalleen bussille. Lähtö oli sovittu johonkin puolen päivän jälkeen, kun Aitoolle ei kertakaikkiaan ollut mitään kiirettä. Apiksen tekniikka oli ilmeisesti yön tunteina käynyt teippailemassa kuvia mielilukemistostaan koko bussin keulan täyteen. Arton oli valokuvaajana pakko ihailla kuinka skarpisti siemennesteen lento oli vangittu filmille. komeuden kruunasi seiskalehden mainoksesta jättimäinen Vesku-naama. Matkasuunnitelmamme oli seuraava: Mennään jonnekin biitsille loikoilemaan päiväksi, kun Aitoon bäkkärillä ei kuitenkaan loputtomasti sitä tekemistä ole. Vuokko valitsi kartasta jonkun Sääksjärven Siltakaari (tms) -nimisen mesta, jossa se oli kuulemma mummolassa käydessään usein vieraillut. Tai jotain. Samantien se rupesi Topille kartanlukijaksi, ja päädyimme jotain kiemuraisia teitä pitkin paikkaan, joka ehkä oli Toijala. Topi hidasteli ja tööttäili koulupoikien kohdalla, jotta kaikki huomaisivat keulakoristeemme. Lopulta pääsimme kuitenkin rannalle, jossa oli myös aika hyvää safkaa tarjoava ravintola. Sitten uitiin ja syötiin ja kirottiin niitä vähiä poutapilviä jotka välillä peittivät auringon. Ahdistuneelle Ilmarille ei kuitenkaan hieman kivinen järvi kelvannut, vaan se haukkui rantaa ala-arvoiseksi ja muka-laguuniksi, ja kiroili sen olevan täynnä iilimatoja. Seuraavaksi päädyimme ilmeisesti valkeakoskelle, jossa tietenkin haisi sen päivänen sonta, että rupesi kyllä miettimään miten se vaikuttaa paikkakuntalaisten psyykkeeseen. Sellutehdasta käytiin ihailemassa ja Kehäkaar-kauppakeskuksessa vierailtiin, sen sijaan palloilumuseoon ei sittenkään vaivauduttu. Sitten meillä yksinkertaisesti loppui tekosyyt olla menemättä Aitoolle.

Aitoolla oli lämmintä ja kaunista, ja bäkkärimeininki oli vähän parantunutkin edellisvuodesta. Paikalla heiteltiin tikkaa ihan messevien peltomaisemien äärellä. Välittömästi aukesi tilaisuus lähteä uimaan paloautolla - tarjous josta ei voi kieltäytyä. Punaiseen vpk:n pakuun ahtautui Antin, Ollin, Vuokon, Sirénin ja itseni lisäksi Maija V., koko sen bändi miinus Jani, plus Sami Aaltonen (joka ohjasi videota Maijalle) ja kuvaaja (joka kuvasi) ja tietenkin järkkärikuski, jonka nimen olen unohtanut, niinkuin kaikkien muidenkin festareilla meitä paapovien kärsivällisten, työteliäiden ja ihanien ihmisten nimet. Järvellä testailtiin vähän pellehyppyjä, mutta huomasimme sitten olevamme hieman kiireessä, että Maija ja bändi yleensä ehtisi keikallensa.

Kävin ostamassa muurikkaletun ja (Terhin ollessa muotituomarina) uuden festarikorun, edellinen Ruisrockista ostettu kun oli jo ehtinyt kadota kaulastani. Sitten järjestettiin vähän tikkakisaa, jossa kaikki julistettiin itsensä voittajiksi ja taputettiin toisillemme joka tikalla. Oli kiva nähdä Jania taas vähästä aikaa (vaikka oli se itse asiassa Ruissalossakin sompailemassa). Apulanta tuntui soittavan ihan järjettömän lujaa ja jengi kuului olevan aivan mehuissaan, ja Antti tulikin valittamaan että kiva noiden jälkeen on mennä soittamaan.

Mentiinpä kuitenkin. Parituhatta vetävä puinen tanssilatosysteemi oli tyhjennetty roudauksen ja pikaisen linjatsekin ajaksi, mutta kyllä siellä sitten tanner tömisikin kun ukset yleisölle taas avattiin. Pientä viivästystä keikan alkuun tuli, kun Jukka ja Sumppi yrittivät (turhaan) etsiä ADAT-kanaville pesiytynyttä brummia. lavan sivussa harjoitettiin "venaamista", eli katsottiin ihan paikallaan tyhjin silmin lähietäisyydelle, pää vähän kenossa ja suu puoliksi auki. Tätä tietenkin jatkui lavallakin biisien väleissä ja niissä osissa joissa ei itse soittanut. Ilmari oli siinä erittäin vakuuttava.

No siis asiaan. Keikka oli ihan VITUN SAATANAN hyvä, niinkuin kaksi vuotta sitten, kun viimeksi oltiin. Ehkä vieläkin parempi. Aika hyvin itse asiassa taidettiin soittakin, mutta pääkunnia illan onnistumisesta kuului yleisölle, joka reuhtoi, venkoi, huusi ja velloi mukana järjettömästä kuumuudesta ja ahtaudesta huolimatta. Korvamonitorit alkoivat jotenkin tilttailemaan kiehuvassa hiessa tai jotain, mutta eipä tuntunut haittaavan vittujakaan. Kaikilla oli ihan laittoman hauskaa ja Janikin, joka katteli verhojen välistä oli mehuissaan tappamisen meiningistä. Moskova oli taas mukana vähän jokerina, muuten ei settiin kuulunut juuri yllätyksiä. mutta siis ihanaa oli, kiitos kaikille jotka sinne mehtän keskelle taas vaivauduitte, ja kiitos järkkäreille shamppanjatarjoilusta. Aitoon kirkastusjuhlia tullaan kaipaamaan tulevina kesinä - Suomen pheeliksekkäin festari! Tsekkaa parii kuvaa täältä!

Keikan aikana Apiksen pojat olivat käyneet koristamassa tällä kertaa bussimme perän eroottisilla kuvasarjoilla, joten kaksinkertainen kiitos siihen suuntaan ehostuksesta. Heltsinkiin lähdettiin riehakkaissa tunnelmissa, onnellisina työn sankareina. NO SLEEP ´TIL OULU!

Ouluhan on tunnetusti about pohjoisnavalla, joten ajamaan lähdettiin jo klo 08.00. Sängyt bussin perällä täyttyivät nopeasti, mutta onneksi Vuokko oli hoitanut jostain läjän DVD-leffoja (Matrix, Gladiaattori, South Park the Movie, Romeo Must Die, Kananlento ja Austin Powers) joita sitten zuumailtiin viikonlopun aikana. Eli matka meni loppujen lopuksi aika kivuttomasti, kai me ollaan venttaamisen ja tyhjäntoimittamisen ammattilaisia jo tässä vaiheessa.

Autorannan Radissonista oli aika mageet näkymät ja taas kerran iso mies herkistyi melkein kyyneliin nähdessään Suomen kauneimman julkisten rakennusten parivaljakon (se teatteri ja kirjasto). Aukiolla oli jotain humpampaa ohjelmaa, oma keikka oli siis Rotuaarilla, sellasella kävelykadulla, joka yhdessä kohtaa levenee pieneksi aukioksi. Seitsemän tienoilla käytiin roudaamassa kamat bäkkärille, jonka jälkeen syötiin artistien texmex-torisafkaa. Arto, minä, Kerkko ja Tommi lähdettiin läheiselle Snookersalille lätkimään pariksi tunniksi kasia. Varsinaista turnausta ei pidetty mutta eiköhän se niin mennyt että Arto oli paras, sitten Kerkko ja Tommi, ja minä olin selkeällä marginaalilla paskin.

Ja sitten vaan hotellin kautta takaisin Rotuaarille: Nylon beat lopetteli juuri varsin energistä settiään, ja kun konsertti oli loppuunmyyty, oli alueella aika messevän näköistä. Kerkko heitti settiin hetken mielijohteesta Sankarittaren, mitä ei varmaan vuoteen oltu esitetty, ja bäkkärillä kävi ennen lavalle menoa kuuma keskustelu, että mistäs sävellajista se länkkäriosa lähteekään jos siinä on soiva F pasuunalla ja trumpetilla ekana äänenä. Keikan alettua huomasin kuunteluni olevan aivan suolesta ja oikean luurin pätkivän niin kuin Aitoossakin. Joten alkukeikka meni jotenkin fiilikseen totutellessa. Sankaritar meni oikeastaan aika hyvin ja sitä oli hauska soittaa pitkästä aikaa. Loppukeikkaa kohti meininki vaan parani, ja jos täytyy tunnustaa, että bändi oli vähän tukossa alkukeikasta, niin mahtava yleisö repi meidät aika nopeasti rutiinin suosta. Eli nihkeän alun jälkeen keikka oli lopulta mitä mainioin. Paitsi että soitettiin me vähän mitä sattuu. Encoreista Sinä lähdit pois meni sitten lopulta ihan huudatukseksi, lopetettiin soitto välillä kokonaan. Sitten siinä oli aika paljon sellaista nimmarinjakotilaisuuden henkeä roudatessa, harmittavan moni oli jäänyt liputta, mutta oli sitten kuunnellut jonkun aidan takana. Kun kamat oli pakattu lähdettiinkin röyhkeästi jonon ohi nelivitoseen bailaamaan ja hauskaa oli. Illan viimeinen tilaus oli Sumpin kahdenkymmenenkuuden jallun tarjotin. Haa haa.

Aamulla olikin sitten aika veretseisauttavan aikainen lähtö, koska Ilosaarirockin keikka oli merkattu alkavaksi 16.30. Yritin Tommin kanssa katsoa Austin Powersia, kun sängyt oli täynnä, mutta leffa oli suoraan sanottuna aika suolesta, ja lopulta uni vei meistäkin voiton. Ainoa pysähdys tehtiin todella psykedeelisellä taukopaikalla joskus Kolin jälkeen, siellä sitten syötiin pizzoja puoleenväliin kuuskytluvun scifileffojen lavasteissa ja naureskeltiin väsyneinä ei millekään.

Ilosaarirockissa aloitteli juuri Apikset settiään ja jo perinteisesti meitä tervehti romanttisten kuvien kavalkadi pukuhuoneemme seiniltä. Kävin vähän väijymässä Apisten settiä lavan nurkalta ja kyllä vaan on sanottava että toimii. Aurinko oli kuulemma juuri ruvennut paistamaan, ja jatkui sitä meidänkin setin ajan. Keikan alku meni kiville, monitorit reistaili, ja yleisö vasta valui tonteille. Mutta pian oltiinkin taas täydessä lennossa ja meininki ihan mahtavimmillaan. Setti oli täysin yllätyksetön (Kerkko sanoi ennen keikkaa että setin yllättävin piirre oli se että Pinnan alla tuli jo tokana biisinä. vau!) mutta paskaako siitä jos homma toimii ja mielet on virkeinä. Festarikansa oli taas Ilosaaren perinteiden mukaan aidattu sadan metrin turvavälin päähän lavasta, mutta silti kontakti yleisöön oli tod. toimiva - meteli oli aika korvia huumaava esmes kun marssittiin enkoreihin. Mikä on aina ihan poskettoman siisti fiilis. Paskin kohta keikalla oli tietenkin Kerkon Rolandin reistailu Pinnan allan a-osassa, jossa synamattosaundi ei millään syttynyt, vaan säkeistöt sompailtiin tosi epägruuvikkaasti ja -tunnelmallisesti kapakkapianon kalkkeessa. Mutta siis miältsi meizinki muuten. Kiitos kaikille! Keikan jälkeen taivaalle alkoi kerääntyä lyijynharmaita myrskypilviä ja tuuli paiskoi ja riepotteli lokkeja pitkin poikin taivasta. Kun olimme saaneet kamamme kasaan Vilkkumaan tieltä ja päässeet bäkkäritelttaan artistisafkapatojen ääreen, tuli taivaalta jo rakeita ja rankkasadetta vaakasuoraan. Yhden teorian mukaan Maija on noita, toisen mukaan Napalm Death saapui alueelle silloin. Joka tapauksessa kiitimme onneamme säiden suhteen ja häivyimme kohti Helsinkiä. Dösärock 2001 julistettiin alkaneeksi ja Antti puki järjestyksenvalvojan neonkeltaisen liivin päällensä. Diggailtiin tulevan kokoelman harvinaisuuksien ja uutuuksien miksauksia, ja ainakin kovassa nousussa ja bussia tärisyttävällä volyymilla ne kuullosti mahtavalta matskulta.

Olin edellisenä yönä vielä ollut soittelemassa Foo Fighters -covereita Semifinalin Gorgonzolaklubilla, ja raijannut vasta puoli kolmen aikaan kaikki kitarakamani kotiin, mutta ei auttanut: Valimoon piti lähteä jo kahdeksaksi. Porukka oli tietenkin enimmäkseen aika väsynyttä, mutta osa rupesi bussin startattua väijymään Romeo Must Die -nimistä DVD:tä, joka oli jäänyt katsomatta edellisreissulla. Ihan järjettömän ja käsittämättömän paskan alun jälkeen se osoittautui ihan tavallisen paskaksi mutta hieman kortinpeluuta kiinnostavammaksi huumoritoimintapläjäykseksi. Jossain vaiheessa matkaa siirryin Topin viereen etupenkille ja rupesin tiekartasta tarkastamaan mihinpäin Suomea oikein oltiin menossa. Muistin etäisesti Juice Leskisen Ilomantsi-aiheisen kappaleen ja sen että mutsi oli edellisenä päivänä yrittänyt selittää kaupungin sijaitsevan itärajalla Joensuun tietämillä. Tiekartasta selvisi Ilomantsissa olevan 7 633 asukasta. Pienin kaupunki jossa koskaan ollaan käyty keikalla. Etsin huvikseni muita samankokoisia kaupunkeja, ja monista niistä en ollut koskaan kuullutkaan. Ehkä siksi ettei Juice ollut vaivautunut. Sitten tarkastin seuraavan päivän kohteen eli Kaustisen ja se oli vielä parituhatta pienempi.

Paikka oli jonkinlainen liikuntakeskus ja sen nousevalla katsomolla varustettu urheilusali. Aika samanlainen kuin Valkealassa aikaisemmin tänä vuonna. Soundcheckin jälkeen olikin enää tunnin päälle keikkaan, joka alkaisi epädramaattisesti klo 19.00. Ovien avauduttua muutamia yleisön jäseniä tuli maleksimaan jättimäiseen saliin, ja perseeseen hiipi pelko ettei paikalle enempää tulisikaan, kun kuulemma 'Mantsissa harvoin tällaista järjestettiin. Ilmeisesti keikka oli osa Ilomantsin ortodoksisen luostarin 700-jotain-vuotisjuhlia. Right on! Lisäksi Terhin ääni oli jonkin viruksen myötä täysin poissa, ja settilistasta tulisi todella omituisen näköinen. Lähdin Ilmarin, Kerkon ja Tommin kanssa pelaamaan viereiselle tenniskentälle futistennistä, jonka nelinpelisäännöt keksimme ottelun kestäessä. Minä ja ilmari hävittiin.

Palattuamme takaisin bäkkärille Nykänen tuli ilmoittamaan että itseasiassa salissa oli aivan helvetisti jengiä. Improvisoimme friikin settilistan, josta oli tiputettu kaikki Terhin soolot pois, ja lisäilty biisejä, jotka saattaisimme ehkä toivon mukaan osata: Ilmiöitä, Kalifornian ruosteiset kukkulat, Siili, Haikara ja Sokeana hetkenä. Keikka lähti vähän surrealistisissa merkeissä käyntiin, Ilmiöitä meni yllättävän huonosti, oli nyt ainakin liian hidas, ja soitin ihan puusormin muutenkin alkukeikasta. Terhi yritti laulaa jonkun verran alkukeikasta, mutta luovutti sitten melkein kokonaan. Joissain kuoro-osuuksissa ero oli aika ikävä, tyttöjen kaksin laulamissa osuuksissa todella selvä (vaikka Vuokko yritti parhaansa mukaan kuulostaa kahdelta tyypiltä), mutta luulen että suurin haitta tapahtui kuitenkin lavalla olleiden päiden sisällä. Tuntui ettei pystynyt tarjoamaan parasta meininkiä, ja jälkeenpäin harmitti että nyt Ilmoantsilaisille jää sellainen 6+ kuva UB:sta kympin sijaan. Jollain tavalla setti ja meininki saatiin kuitenkin kasaan, yleisö tuntui olevan aika intona rampanakin esiintyneestä yhtyeestä ja fiilistä rupesi kehittymään. Sitten jotkut järkkärit avasivat isot huolto-ovet salin sivustalta, kesäinen päivänvalo täytti salin (tervehenkisen ilmastoinnin takia?), ja tunnelma oli tehokkaasti nollattu. Monta biisiä sitä sitten taas nostatettiinkin, ja loppukeikasta oli aika kohtis fiilis. Siis bändillä, yleisöllä saattoi olla tietenkin parempikin. Kahden encoren jälkeen ainakin fanilaumaa ja nimmarinmetsästystä riitti ihan urakaksi saakka. Ja ortodoksikaapuun pukeutunut hengen mies joka ilmeisesti jotenkin isännöi tilaisuutta (Olli ja Arto puhui sen kanssa pidempäänkin) kiitteli että tämä on jo aikamoista kulttuurityötä kun ei Ilomantsissa voi nuoriso kuin mopoilla ja käydä kirjastossa. Ilmari ja Olli yritti jotain puhua puhtaasta luonnosta ja liikuntaharrastuksista, mutta ilmeisesti me olimme kuitenkin aika uniikki tapaus näillä seuduilla.

Sitten pakkasimme kamamme ja lähdimme ajamaan Kuopioon, jossa meillä oli majoitus Hotelli Puijonsarvessa.

Kaustiselle ei ollut mitään kiirettä, joten lähtö oli sovittu vasta puolille päivin. Terhi jäi goisaamaan, mutta minä lähdin paitsi aamiaiselle, myös Antin, Mikon ja Ilmarin kanssa kävelylle, jonka aikana pohdittiin muun muassa sisävesiristeilyjen mielekkyyttä ja mahdollisuutta vuokrata se tuulimylly siitä Kuopion edustalta. Vuokko oli kuulemma eeellisenä iltana voittanut aloittelijan tuurilla järjettömiä summia Puijonsarven yökerhon ruletissa ja Tommi oli järkevänä miehenä käynyt tilaamassa baaritiskillä aatamin asussa! Mahtavaa meininkiä, aina sattuu ja tapahtuu kun itse lähtee goisaamaan!

No, Kaustisille tultiin kaikista viivästelyistä huolimatta reilusti etuajassa, ja kas: heti alkoi joka puolella vilistä utmurttilaisia mänkerin soittajia ja inkeriläistä tanhuryhmää. Artistisafkailun jälkeen kierreltiin vähän alueella (ja itseasiassa yhden mahdollisesti venäläisen balalaikayhtyeen kappale Yksinäinen harmonikka oli aika vangitseva) ja majoittauduttiin siinä vieressä olevaan opiskelija-asuntolaan. Itse esiintymispaikka oli eräänlainen teltalla katettu amfiteatteri, jonka ympärille nousi vielä rinnettä moneen suuntaan vaikka kuinka pitkälle. Eli jokseenkin täydellinen teltta- ja ulkoilmakeikan risteytys. Kahdeksan aikaan alettiin roudaamaan kamoja pystyyn ja järjestäjien puolelta tultiin kertomaan että tämänpäiväinen oli Kaustisen kaikkien aikojen yleisöennätys. Paikalle oli kuulemma tulossa yli kymmenentuhatta ihmistä ja lavan eteen oli ensimmäistä kertaa koko festivaalin historiassa laitettu köysi! Ja illan vetäjä oli kuuluttanut että ihmisillä oli normaalitavoista poiketen lupa seistä ja tanssia! Allright! Joku nainen oli Kerkon kuullessa käynyt ohjeistamaan tälle että "ihan lääkärinä vain en halua jäädä katsomaan sitä tuhoa joka syntyy kun kaikki nämä ihmiset nousevat seisomaan. Edellisvuosinakaan ei ole semmosta ollut".

Kymmeneltä noustiin lavalle, jonka edessä oli ventannut yleisöä jo pari tuntia. Näky oli mahtava ja keikka sen mukainen. Aloitettiin Kalifornian ruosteisilla kukkuloilla, kun se oli mennyt ed. päivänä aika hyvin ja mietittiin infantiilisti, että se toimisi jonkinlaisena aasinsiltana rockin ja kansanmusiikin välillä. Koko keikka meni ihan huipusti, lukuunottamatta enemmän humoristisia kuin vituttavia teknisiä ongelmia (Kerkon syna jumitti joitain sointuja pohjaan Pinnan alla -kappaleessa ja multa katkesi aika elintärkeä a-kieli Vesireiteissä). Tärkeämpää oli kuitenkin että Terhi pystyi laulamaan. Suosi ulkomaista vedettiin kun Olli kertoi nähneensä Esko Ahon ja jotain puoluepamppuja alueella. Jäynä se on pienikin jäynä. Ja jollain kierolla tavalla ko. biisi kuitenkin aina Pohjanmaalla muuttuu Pohjanmaan ylistykseksi. Vaikea sanoa mikä keikasta teki niin hienon tuntuisen. Ehkä se ettei ennen oltu Kaustisilla oltu, ja ennakkokäsitys oli jotenkin paljon pienemmistä kekkereistä. Ja se että sama ennakkokäsitys taisi olla myös järkkäreillä, että tilanne oli positiivisella tavalla räjähtänyt käsiin. Yleisö oli ihan mahtavaa, ja intensiteettiä nosti vielä vain noin 40 cm korkea lava - metrin verran sen reunasta alkoi sitten joka suuntaan aukeava yleisömeri. Monessa kohtaa kun otin monitorin korvasta meinasin kuuroutua - enkä Antin rumpujen soittoon selän takana, vaan kiljuvaan yleisömassaan. Ekana encorena vedettiin Moskova, jossa Kerkko vedätti alkusäkeissä mielettömät aplodit taidepaussillaan. Hauen jälkeen palattiin vetämään vielä Sinä lähdit pois, tai itseasiassa yleisöhän sen veti, kunhan välillä lyötiin tahtia ja yhdyttiin kertseihin. Kari sanoi keikan jälkeen, ettei puhallinsekstio ollut koko kesänä soittanut näin hyvää keikkaa, ja Kerkko rankkasi vedon kaikkien aikojen viiden parhaan UB-keikan joukkoon. Saatanpa olla melkein samaa mieltä.

Keikan jälkeen yritettiin vähän vetää henkeä ja biisonia bäkkärillä, mutta sitten tuli huono omatunto kun viiden metrin päässä aitaa vasten runnoutui kiljuvat nimmarinmetsästäjät. Ehkä ensimmäistä kertaa tuli sellainen paniikki ja hätä, että toivottavasti nää nyt jää henkiin, kun takaa rynnivien paine oli niin kova; että eihän nää kädet, kynät ja laput vähene millään. Ja sitten johonkin lähitelevision haastatteluunkin piti ehtiä. Joka tapauksessa pitkän ja hämmentävän beatlesmäisen episodin jälkeen kamat saatiin pakattua autoon ja hurautettiin samantien kohti Helsinkiä yötä myöten, kun ei oikein napannut viettää vielä yhtä hellepäivää bussin kyydissä. Arton spiikin sanoin: "Me lähdemme, musiikki jää!"

Tapsan tahdit oli tapahtuman nimi, ja paikkana Nokian jäähalli. Matkaan lähdettiin aikaisin aamulla, ja tahkosin ajankuluksi (Jukan vierestä neuvoessa) pleikkari 2:lla Extermination-nimistä Alien-väijyilyä useimpien jatkaessa keskeytyneitä aamu-uniaan. Marko ja Ilmari tuli perästä omalla kyydillään ja Antti, Sumppi ja Mikko tulivat Turusta päin, joten bussi oli aika tyhjän oloinen. Perillä odotti tämä jäähalli ja syvempi ymmärrys siitä millaiset kinkerit oikein oli luvassa. Muita esiintyjiä oli Menneisyyden vangit ja sitten joku neverheard tanssiartisti, jonka nimi ei mitenkään jäänyt päähän. Pöydät ja tuolit oli siististi rivissä, ja joka puolella oli humppa-artistienjulisteita.

Soundcheckaika oli varattu kahdesta neljään, keikan alkamisajankohdaksi oli annettu 23.30, joten päivästä tuli venttailun ja tyhjäntoimittamisen juhlaa. Se kulutettiin tietenkin pelaamalla tuntitolkulla fudista helteessä. Vuokko, Terhi, Antti ja Sumppi lähtivät jopa käymään Vuokon landelle, kun ei toi futtari napannut. Kävimme myös läheisellä uimarannalla hyppimässä huojuvasta puisesta hyppytornista uskomattoman lämpimään veteen. Ja sitten venttailtiin lisää. Viihdykettä tarjosi Nokian oma Tapani Rinne, joku huurupäinen haalaripukuinen kylähullu, joka pystytti yhden miehen saksofonikaraokensa bäkkärimme eteen. todella hypnoottisen huono tuntitolkulla jatkunut esitys. Seuraavaksi käytiin bussissa pelaamassa bizarria Dead Or Alive 2 - nimistä nekkailupeliä, joka nauratti ja viehätti oman aikansa. Sitten vähän saunottiin -ja kas, mentiin keikalle.

Jukka sanoi ettei millään keikoilla koskaan aikaisemmin ole tullut niin paljon ihmisiä miksauspöydän luokse selventämään ja ohjeistamaan, että hiljemmalle, lujemmalle, hiljemmalle jne. Ja eräs keski-iän jo saavuttanut naisihminen oli tullut jopa riitelemään mitä musiikkia Ultra Bra edustaa. Keskustelu oli mennyt suunnilleen näin: Asiakas: Eikös tämä olekaan mukava viihdemusiikkikonsertti? Jukka: No ei vaan rokkikonsertti. A: Mutta Ultra Bra soittaa kivoja viihdelauluja. Ei ne soita rokkia. Jukka: No soittaapas. A: Ei soita. Jukka: No soittaapas. A: Ei soita. Jukka (osoittaen lavan suuntaan): No kuuntele nyt ite. A: Ei soita.

Kaikki olivat päivän aktiviteeteista ihan romuna ja väsynä (itselläni oli molemmat reidet venähtäneet, samoin niska molemmilta puolilta), ja keikan jälkeen bändin arviot illasta olivat aika huonoja. Itselläni itseasiassa oli tosi hauskaa, joten ristiin meni taas mielipiteet. Vähän kyllä ärsytti se koivuilla ja kukkaistutuksilla koristeltu halli, loppuunmyynnistä huolimatta se tuntui vähän kolkolta tilalta soittaa. Mutta mikäs siinä, pitäähän sitä tutustua joka niemennotkoon ja soittotelttaan. Keikan jälkeen vasta iskikin ihan mieletön väsymys, ja heti kun päästiin bussiin, romahdin suoraan sängynpohjalle.

Forssan torille oli pystytetty ihan pätevän näköinen tivoli, ja sen vieressä aukeni alue, jonka kyljessä oli esiintymislava. Lähdin ennen tsekkiä Terhin kanssa kävelylle Forssan ytimeen, aikomuksenamme löytää Terhille uusi puhelin, ja täytyy sanoa että aika vaatimaton ja itsensä kokoinen kaupunki se ainakin äkkiseötään näyttäisi olevan. Tsekissä sitten taas pelleiltiin Jukan hermot riekaleiksi, ja Terhi missasi koko toimituksen nukahdettuaan hotellihuoneeseen, ja herättyään vasta ikkunasta raianneeseen Rubikin kuutioon.

Sitten lähdin poikien kanssa pelaamaan futista, ja olipas laiskat ja huonot pelit. Varsinkin kun olin taas varmaan pelkästään häviäjien puolella. Ruokailu oli järjestetty tämän Pumpulienkeli-nimisen hotellin kabinettiin (nimi, joka nopeasti muuttui pumpulipuikon ja vanutupon kautta peräpuikoksi.) Vielä ennen keikkaa moni jotkut taisivat käydä Tivolin hazardeissa laitteissa, mutta itse olin sen verran väsynyt, että taisin nukkua väliin jäävän ajan.

Keikka alkoi siinä 22.30 muistaakseni, ja pimenevä tori oli täynnänsä kansaa. Keikka meni ihan hienosti, mutta tuntui vähän siltä että yleisö enemmän ihmetteli ja pällisteli kuin bailasi ja jorasi, oltiin Forssassa kuitenkin ekaa kertaa. Jostain bisarrista syystä Kerkko kävi sanomassa kesken keikan että jätetään Pinnan alla soittamatta, mutta muistaakseni muuta spessua ei setissä ollut. Keikan jälkeen Terhi sai muutamalta fanilta (moi Riikka, Leena ja Joonas!) ihan ylimageen itsenidotun leikekirjan, jota sitten kaikki herkistyneenä tutkiskeli.

Hotellilla Eki Tervomaa (muistaakseni Jonnan setä tai isä) järjestäjän ominaisuudessa tarjosi vielä konjakkikahvit, jonka jälkeen siirryttiin vapaampaan ohjelmaan, joka kuulemma sisälsi mm. jo kesän toisen läpsykankkuturnauksen (itse onneksi lähdin nukkumaan).

Hankasalmi kuulemma sijaitsi jossain Jyväskylän pohjoispuolella. Löysimme lopulta Hankasalmen kirkonkylälle, mutta Revontuli ( vai Revontulet?) -niminen vapaa-ajan keskus ei sitten ollut siellä päinkään. Vaan yhdeksän kilometrin päässä metikön keskellä. Seinillä oli enimmäkseen näiden tarjalunnaiden ja kirsirantojen julisteita, mutta eipä tuo niin pelottanut, toissa kesänä oltiin Eikka Gröhnin kanssa Joutsassa umpimetsässä ja meininki oli aivan mahdoton. Tsekin jälkeen tarjoiltiin ravintolan puolella mainiota hunajabroileria ja lohta, jonka jälkeen Arto, Olli, Tommi ja Kerkko lähtivät pelaamaan nelinpelitennistä (kerkko ja Tommi voitti tiukkaakin tiukemman tie-breakin jälkeen). Muita tyyppejä alkoi kerääntyä chillailemaan rantasaunalle, joka oli ylitsevuotavan palvelualttiin ja ystävällisen henkilökunnan meille järjestämä. Siinä sitten imailtiin ja uitiin ja kateltiin auringonlaskua Iso-Virmasjärven yllä, ja koko homma oli jo oikeastaan aika kornin idyllistä - niinku et pitääks Suomen luonnon olla niin banaali; aina se koivikko ja peilityyni järvi laitureineen, ja siihen järveen piirtyy ne ikiaikaset kuusimetsäset rannat, joo joo, ja on vähän kaislikkoa ja autereista usvaa auringon punertaessa (hohhoijaa..) sen taivaanrannan. Siis bliis! Koska viimeks Suomen luonto on niinku kunnolla räväyttänyt peliin jotain avantgardea, aina vaan tommosta toritaidetta.

Keikka oli määrä alkaa yhdeltätoista, ja alkoikin. Tuvassa oli reilu tuhat ihmistä, ja tähän ei kyllä totu ikinä, kun nämä tanssilavatyyppiset mestat vetää parkkipaikat täyteen henkilöautoja ja tilausajobusseja. Setti alkoi kalifornian ruosteisilla kukkuloilla, ja eteni siitä aika tuttuja polkuja, mutta illan jokerina esitettiin Veturi, taksi, valtamerilaiva (jota kaikki kertaili bäkkärillä etukäteen ihan kuumeisesti). Itse soitin varsinkin alkukeikasta ihan mielettömän hyvin ja olin ihan fiilareissa muutenkin, mutta Antti sanoi vetäneensä ihan päin helvettiä ja joku muukin valitteli pientä rutiinikeikkafiilistä. Jätän kyllä pöytäkirjaan painokkaan vastalauseen.

Sitten laitettiin hiljakseen kamoja kasaan, kirjoiteltiin niitä nimmareita, ja alettiin valua takaisin rantasaunalle, jonka kertalämmitteinen kiuas oli parhaassa vedossaan. Kävin Markon kanssa yöuinnilla ja harjoittelin Arton ja ollin kanssa voltteja laiturinnokasta, mutta muuten porukka viihtyi takkatulen ääressä kuuntelemassa Antin runoja, joissa ylistettiin tietenkin Antin miehuullisuutta ja monin sanankääntein kuvailtiin kuinka paljon mimmit Antista tykkäävät meidän muiden ollessa säälittäviä luusereita.

Monet meistä kävivät Ankassa jo lauantaina fiilistelemässä (kun bussi ja kamat vietiintonteille jo silloin), mutta suoraan sanoen meininki oli aika karsea jatkuvan sateen vuoksi. Sunnuntaina palattiin Korsoon tilatakseilla, ja sää olikin jo mitä mainioin. 69 Eyes taisi olla lavalla kun saavuimme, ja venttailtavaa riitti kun keikka alkoi vasta kahdeksalta. Jonkinlaisesta festari-fatiquesta kertoo se etten jaksanut talsia sivulavalle kattomaan Flaming Sideburnsiä enkä Amorphista, vaikka molemmat silleen ihan oikeesti kiinnosti aika paljon. Bussissa vaan nukuin, veltto luuseri. Apulanta oli lavanvierustalta katsottuna ihan huippuvireessä ja sai kitaratkin hajotettua keikkakesän päätteeksi. Hieno yllätys oli kuitenkin Soundtrack of our Lives, jonka olin etukäteen lokeroinut päässäni nörtti-retro-pop-ei-kiinnosta-ei-kiinnosta-kategoriaan, mutta jonka livemeininki ja biisimateriaali sai kyllä leuat loksahtamaan auki, niinkuin tietenkin laulajansa lavapresenssi, -asu ja fledakin. Ruotsin pojat soittiva iloisesti parikymmentä minuuttia yliaikaa, mutta aikataulut saatiin kurottua aika hyvin nopealla vaihdolla.

Aloitettiin Mustalla, niljaisten lehtien kaupungilla (taipuuko se noin?) joka osoittautui hienoksi ratkaisuksi ainakin omalta kannalta, ja luulen että se latasi tilanteen erityislaatuisuuden huomioonottaen yleisöönkin hienon fiiliksen. Oliko sitten kuunteluissa jotain häikkää, vai veikö liikutus voiton tarkkaavaisuudesta, mutta pariin ekaan biisiin mahtui koulubändillisen verran taimimokia ja muita kämmejä. Ainakaan ei voinut rutiinisoitosta syyttää. Mutta yleisö oli liikuttavan fanaattisesti messissä, ja soittokin nousi fiiliksen tasolle jossain vaiheessa. Itsen katkoin kieliä kuin saisin siitä maksun, ja olin jo neljännessä biisissä takaraivo maassa. Luultavasti hymyilimme koko porukka kuin hangon keksit koko keikan ajan, mutta muutamassa kohdassa meinasi tulla jo tippakin linssiin. Sinä lähdit pois vedettiin yleisön voimin melkein kokonaan, ja uskolliset fanit tuntuivat huutavan ja taputtavan lavan edessä vielä kymmenen minuuttia viimeisen D-duurin jälkeen.

Pienen bäkkärihengailun ja halailun jälkeen lastattiin kamat bussiin ja lähdettiin täydessä lastissa kohti Manalaa.

Suurkiitos kaikille koko kesästä bändin ja tekniikan poikien puolesta: kaikille järkkäreille ja erityisesti yleisöille. Lopetetaan Topilta seuraavana päivänä saamaani tekstiviestiin:

"MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN HYVÄ TEKNIIKKA HALVALLA: RUMA JA LÄSKI MONITORIMIKSAAJA, ALKOHOLISOITUNUT JA IDIOOTTI BUSSIKUSKI JA IHAN VITUN TYHMÄ, NEGATIIVINEN MIKSAAJA. TARJOA"