Pentti Huovinen
Pentti Huovinen

Pentti Huovinen (s. 1956) on Kansanterveyslaitoksen (KTL) tutkimusprofessori ja Kansanterveyslehden päätoimittaja. Lukuisten asiantuntijatehtävien (mm. WHO, EU, useat ministeriöt ja laitokset) lisäksi hän toimii Turun yliopiston dosenttina ja pitää potilasvastaanottoa Lääkäriasema Pulssissa.

Huovinen on tehnyt tieteellistä tutkimusta Yhdysvalloissa Harvard Medical Schoolissa Bostonissa ja saanut johtamistaidon koulutuksen Philadephiassa arvostetussa Wharton Schoolissa. Hän on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja kokoomuksen varakansanedustaja Varsinais-Suomen vaalipiiristä.

Useiden tieto- ja oppikirjojen kirjoittamisen lisäksi hän on toiminut Turun Sanomien ja usean YLE:n maakuntaradion kolumnistina sekä WSOY:n Suomalaisen lääkärikirjan päätoimittajana. Tieteellisiä julkaisuja on kuluneen vajaan 30 vuoden aikana kertynyt noin 300 ja ohjattuja väitöskirjoja 15. Pentti Huovinen sai lääketieteen toimittajien myöntämän Hyvän Tiedon Omenan 1997. Kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin Turun korkeakoulujen Vuoden Dosentiksi.