Tulosta

Suomen Pankki työnantajana

Suomen Pankki on yksi euroa kaitsevista keskuspankeista ja toimii osana eurojärjestelmää. Arvostamme asiantuntijuutta, avoimuutta, ja ammattitaidon kehittämistä. Tarjoamme monipuolisia ja haasteellisia työtehtäviä erityisesti kansantalouden, rahoituksen, tilastotieteen, tietojenkäsittelyn tai oikeustieteen tutkinnon suorittaneille sekä mahdollisuuden kehittää osaamista pankin ja eurojärjestelmän eri toiminnoissa. Panostamme henkilöstömme työhyvinvointiin sekä tarjoamme motivoivan ja tasa-arvoisen työympäristön.

Suomen Pankissa työskentelee yhteensä noin 470 työntekijää, joista 57 % toimii asiantuntijatehtävissä. Korkeakoulututkinnon suorittaneita on 52 % ja tutkijakoulutettuja 8 %. Henkilöstömme keski-ikä on 46 vuotta.

Pankin yhteydessä itsenäisenä viranomaisena toimii Finanssivalvonta (Fiva). Finanssivalvonta on uusi rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jolle pääosin siirtyivät 1.1.2009 alkaen entisten Rahoitustarkastuksen ja Vakuutusvalvontaviraston tehtävät. Finanssivalvonnan palveluksessa on 210 asiantuntijaa.

Työpaikat

Suomen Pankin avoimet työpaikat

Hallinto-osaston IT-yksikkö hakee IT-päällikköä. Hakuaika päättyy 30.1.2009.

Rahapolitiikka- ja tutkimusosaston tietopalvelutoimisto hakee projektipäällikköä. Hakuaika päättyy 28.1.2009

Rahoitusmarkkina- ja tilasto-osaston tilastoyksikön tilastojärjestelmätoimisto hakee tietojärjestelmäekonomistia . Haku päättyy 26.1.2009

Voit lähettää meille myös avoimen hakemuksen sähköpostitse osoitteeseen rekry.kirjaamo@bof.fi. Hakemukseen tunnus "Avoin hakemus".

Finanssivalvonnan avoimet työpaikat