Konsulaatin työntekijä auttoi Anton-pojan salakuljetuksessa

15.05. - 12:05 (Luotu: 14.05. - 20:36) - Kommentit: 13

Isä toi Venäjälle kaapatun poikansa takaisin Suomeen

Paavo Salonen otti Antonin syliinsä, kun äiti ja poika olivat ulkona kävelemässä. Kuva: Tomi Glad

Venäjälle kaapattu viisivuotias Anton Salonen on kotona Kokemäellä ja voi hyvin. Isä Paavo on onnellinen, mutta päästään yhä pyörällä. Hermoja raastaneen draaman päätteeksi hänen oli pakko tuoda poikansa salaa rajan yli Suomeen.

Anton tuotiin rajan yli takaisin Suomeen Pietarin-pääkonsulaatin työntekijän yksityisessä autossa. Ulkoministeriö kertoo, ettei työntekijä nähnyt muuta vaihtoehtoa pitkittyneen ja vaikean tilanteen ratkaisemiseksi. Hän oli huolissaan lapsen edusta ja huoltajan tilanteesta. Työntekijä on tällä hetkellä Suomessa eikä palaa asemapaikalleen Pietariin.

Antonin äiti kaappasi pojan Venäjälle Tampereelta maaliskuussa viime vuonna.

Anton ja Paavo Salonen palasivat Kokemäelle viime lauantaina. Kotona Anton ryntäsi heti lahjapakettien kimppuun. Ne olivat odottamassa olohuoneessa joululta.

Nyt pojan päivät täyttyvät riemukkaista leikeistä ja olosta isän kanssa. Poika pitää kovaa ääntä ja syö paljon.

Viimeinen vaihe Antonin kaappausdraamassa alkoi maaliskuun puolivälissä. Tällöin Venäjällä hylättiin äidin tekemä valitus oikeuden päätöksestä, jolla Antonin laittomasti saama Venäjän kansalaisuus purettiin.

Koska Anton nyt oli täysin virallisesti Suomen kansalainen, Paavo Salonen lähti hakemaan häntä pois 5. huhtikuuta.

Nizhny Novgorodin lähellä sijaitsevassa äidin asuinpaikassa ilmeni, ettei virka-apua ollut saatavissa, jotta Anton olisi voitu heti luovuttaa isänsä haltuun.

Paavo Salonen otti Antonin syliinsä, kun äiti ja poika olivat ulkona kävelemässä.

- Vein pojan autoon. Kaikki oli ohi kymmenessä sekunnissa. Pojan ensimmäinen kommentti oli alkuhätkähdyksen jälkeen "Finlandia".

- Vaalimaalla matka kuitenkin tyssäsi: emme päässeet rajan yli. Ylitimme salaa rajan viime viikolla.

Venäjä ei ole liittynyt Haagin kansainväliseen lapsikaappaussopimukseen, eikä Suomen ja Venäjän välillä ole kahdenvälistä järjestelyä. Tämän vuoksi Antonin kaappausdraaman kaltaisten tilanteiden ratkaiseminen on erittäin vaikeaa.

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov keskustelivat asiasta puhelimitse torstaina.

Tapio Pessi, Aamulehti

Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti
 
13 kommenttia
1

Onnea molemmille Isälle ja pikku Antonille.
Kyllä häntä jo retuutettiinkin.Kyllä Suomessa on ihanat
oltavat lapselle.Kaikkea hyvää teille molemmille ja riemukasta kesää.
2
Hyvä juttu ja näin pitikin käydä. Pojalla on hyvä olla isän luona kuin venäjällä. Toivottavasti pojan äiti ei tule Suomeen ikinä.
HYVÄÄ JATKOA JA ONNEA MOLEMMILLE.
3
Ihana lukea että tuo päättyi onnellisesti
Suomessa Antonin paikka on Oman isän luona koska äiti on tuollainen
Kaikkea HYVÄÄ TEILLE JA NAUTTIKAA KUN SAATTE OLLA YHDESSÄ .
TOIVOTTAVASTI ÄITI JÄTTÄÄ ANTONIN RAUHAAN
4
Hattua nostan.... Todellinen mies tekee juuri näin.
5
Hyvä juttu että näin päättyi asia. Valitettavasti tällaiset riitatapaukset tuskin päättyvät tähän. Pahoin pelkään että isä joutuu olemaan varpaillaan nyt vastakaappausten takia. Äidillä voi olla hankala saada viisumia Suomeen syyllistyttyään lapsikaappaukseen, mutta hänellä lienee apureita jotka voivat tempun toteuttaa. Seuraavat kymmenkunta vuotta joutunee elelemään pelko persiissä.
6
Todella upeata! Olen seurannut asian uutisointia ja onnellinen loppu on hieno asia.

Todettakoon, että onnellinen loppu oli isän kovan työn tulos. Viranomaisista apua ei näyttänyt olevan.

Ja heikompi ihminen ei olisi poikaa kotiin saanut.

Kaikkea hyvää molemmille!
7
Mitä jos Venäjä vaatii Antonin palauttamista Venäjälle ?

Tästähän voi kehittyä isokin kärhämä.
8
Niin, ja suuret kiitokset konsulaatin työntekijälle, joka ei voi enää palata asemapaikkaansa Pietariin. Uskomattoman hienosti toimittu.
Toivottavasti isä ja poika saavat elää rauhassa tai saavat välittömästi viranomaisilta apua, jos tilanne niin vaatii (viittaus kommenttiin 5).
9
Onko kommentoijien mielessä käynyt mitä mahtaa äiti tuntea kun lapsi viedään pois??Tutemalleni henkilölle tehtiin näin ja hän menetti mielenterveytensä loppuiäksi.Ei äidin tuska ole sen pienempi kuin isänkään.

Ystäväni sanoi kysyi kerran:"Oliko Juudaksen äidin tuska pienempi kuin Jeesuksen äidin?"
10
Eli kun suomalainen kaappaa kaapatun lapsen on se sallittua? Ihme logiikkaa...
11
Totta kai, elämä Suomessa on parempaa kuin Venäjällä, mutta lapsi tarvitsee sekä isän, että äidin. Miksi vanhemmat eivät voi sopia siitä, missä lapsi saa elää, miten lapsi voi nähdä äidin? Äiti kaappaa pojan, isä vie pojan kymenessä sekunnissa, ja salakuljettaa sen takaisin. Onko se oikea tapa hoitaa asia? Molemmat haluavat lasten vain itselleen.
12
Muutama vuosi sitten suomalaisnainen 'kaappasi' 2 poikaansa Yhdysvaltalaiselta isaltaan ja toi Suomeen.
Pariskunta oli eronnut. Oikeus USA:ssa oli 'tuominnut' pojat isalle. Pojat olivat USA:n kansalaisia. Aiti piilotteli poikia viikkotolkulla ympari Suomea. Isa tuli Suomeen ja sai Suomen oikeuden paatoksella pojat haltuunsa.
Aiti sai valtavasti ymmartamysta, kannustusta ja avustusta.
Tapaus on ihan kuten taman Antonin kohdalla.
Olisiko Suomi hyvaksynyt jos USA:n konsulaatista joku olisi vienyt pojat vaikka Ruotsiin ja sielta Yhdysvaltoihin?
Epailen, etta kirjoitusten savy olisi toinen.
13
Tuntematta tapauksen taustoja on mahdoton mennä sanomaan kuka olisi parempi vanhempi lasta kasvattamaan. Mutta kummasti näitä tapauksia uutisoidessa suomalaiset ovat aina hyvän ja oikean puolella ja se on aina se toinen osapuoli, joka "kaappaa" lapset. Taidetaanpa vaan siellä rajan toisella puolella ajatella ihan samalla tavalla meistä.