Äänestä! (Harkiten.)

Demokratia on mukava keksintö. Ei mikään selviö, kuten tv-uutisia katsoessa selviää. Äänestämällä voi vaikuttaa, mutta pelkkä vaikuttaminen ei sinänsä ole hyvä asia – se on vain tosiasia. Itse haluan vaikuttaa niin, etteivät asioista tietämättömät jäärät esimerkiksi säädä uusia ilmaisunvapautta tukahduttavia tai suuryhtiöille arveluttavia oikeuksia suovia lakeja jonkin ketunhäntäisen lobbarin tai oman typeryytensä innoittamina. Toisaalta mies, joka lukee scifiä ja siteeraa Aku Ankkaa, ei voi olla broileri.

KasviBanner_140x350_orig

Jyrki Kasvi on nähdäkseni aika hyvin perillä siitä, missä mennään.

Kirjailijarintamalta ei mitään (kovin) uutta

Kustantamosta tuli tekijänpalkkiotilitykset vuodelta 2008. Lumikon pokkariversiota on vielä viime vuoden (2008) aikana mennyt 225 kappaletta, mikä on ihan kivasti ottaen huomioon, että kyse on jo vuonna 2006 ilmestyneestä romaanista, jonka pokkarilaitos ilmestyi 2007. Taivaalta pudonnutta eläintarhaa on mennyt viime vuonna (sehän ilmestyi viime vuoden alkupuolella) vähän alle 800 kappaletta. Bestseller-kirjailijuus siis odotuttaa itseään vielä jonkin aikaa, mutta Suomen oloissa nämä ovat ihan kohtalaisia lukuja – pelkkiä maapähkinöitä toki verrattuna myyvimpään kärkeen. Lukijoitahan toki on myytyjä kappaleita enemmän, kun kirjastot on keksitty ja ihmiset lainailevat kirjoja toisilleen.

_____

Taannoin romaanin Lumikko ja yhdeksän muuta tiimoilta vireillä ollut elokuvahanke meni jäihin tuottajan vetäydyttyä. Nyt on eräs toinen tuottaja ilmaissut kiinnostuksensa, kirjasta alunperin kiinnostuneen elokuvaohjaajan kanssa. Saapa nähdä, sanoi entinen television omistajakin, kun viranomainen salakatselun kielsi.

_____

Keskeneräisen romaanin kirjoittaminen on edelleen hidasta mutta vaikeaa. Pitäisi ehkä pyrkiä ajattelemaan yksinkertaisemmin, niin sivuja syntyisi nopeammin. David Lynchin haamu pyrkii koko ajan ohjaamaan ajatteluani, mikä tekee kirjoittamisesta jonkinlaista käänteistä pommin purkamista. Jokaisessa kirjassa on vaikeampia ja helpompia kohtia, niin kirjoittajan kuin lukijankin näkökulmasta, mutta tässä tekeillä olevassa tuntuisi olevan ainakin kirjoittamisen kannalta vain vaikeita ja vielä vaikeampia kohtia. Kun kuvailee arkea (joka on olennainen osa tätä tarinaa), on vaikea kirjoittaa niin, että lukija haluaa jatkaa lukemista sen sijaan että esimerkiksi menee porekylpyyn juomaan absinttia ja nauttimaan kuumasta höyrystä tai pukeutuu ranskalaiseksi sisäköksi ja lähtee huvipuiston peilitaloon.

Juonen kaksi linjaa

Niin kuin mies, joka joutuu valitsemaan tumman ja vaalean välillä, olen romaanin juonen kanssa valintatilanteessa. Minulla on tällä hetkellä kaksi mahdollista tapaa kirjoittaa jälkimmäinen puolisko. Ensimmäisessä henkilö X tekee asian A, mistä seuraa tietynlainen jännite. Toisessa asian A taustalla onkin ilmeisesti henkilö Y, mikä muuttaa seuraavien tapahtumien luonteen, samoin kuin keskeisen henkilö X:n luonteen, ja vaikuttaa suuresti myös koko romaanin henkeen.

Niin kuin mies, joka joutuu valitsemaan tumman ja vaalean välillä, syön molemmat. (Puhun tietysti suklaasta.) Olen joskus aiemminkin kirjoittanut yhteen vaihtoehtoiset juonenkulut, ainakin yrittänyt saada mukaan molempien hyvät puolet ja maksimoida tehon. Se vain vaatii oman virittelynsä.

On jollain tavalla lohdullista seurata, kuinka romaanin juoni loksahtelee kohti lopullista muotoa. Olen kuvitellut jo muutamankin kerran kirjoittaneeni synopsiksen lopullisesta tarinasta, mutta aina siihen tulee mukaan jotain uutta. Se on hyvä, sillä se saa kirjoittajan innostumaan kirjoitettavastaan. Viime yönä – kun olisi pitänyt nukkua mutta jostain syystä jonglöörasin ajatuksilla ja sanoilla – tarinaan tuli mukaan vielä eräs pikku twisti, joka antaa alkupuoliskolle omaa väriään.

Hankalia päätöksiä ja intiaanit ovat joessa

Sattuneesta syystä viime yönä aivot kävivät ylikierroksilla. Syynä oli se, että olin kirjoittanut liian myöhään. Odotellessani, että aivoni rauhoittuisivat, kirjoitin vähän lisää. Luullakseni kirjoitin yhden hyvän kohdan ja monta kakkelikohtaa. Se on ihan hyvä saavutus. Sivumääräkin kasvoi pitkästä aikaa.

Nyt sitten väsyttää. Pitäisi meloskella ajatusten jokea pitkin, mutta kanootti on nurin ja intiaanit uppeluksissa.

Päivätyössä istuin kaksi tuntia valvomassa päättökoetta. Valvonnoissa ei oikein saisi tehdä mitään ja niinpä vain tuijotin kuinka teinit tekivät tuskanhiessä aivotöitä. Omatkin aivot alkoivat säksättää. Aika usein kouluun liittyvissä valvontahommissa olen ratkaissut monia tarinaan liittyviä ongelmia. Niin nytkin. Kehittelin uuden juonikuvion, joka alentuneen itsekritiikin tilassa tuntui ainakin päivällä vielä hyvältä. Saa sitten nähdä, kuinka se toimii, kun yritän suostutella henkilöhahmoni siihen. Ehkä ne eivät suostu.

Huomasin järkytyksekseni, kuinka itse luen kirjaa. Nopeasti. Osaan toki lukea jokaisen sanan ja sijapäätteen merkityksiä ja konnotaatioita analysoiden mutta silloin kun ei ole pakko, luen nopeasti. Alan Drew on varmaan miettinyt kovasti jokaista lausettaan mutta siitä vähät välittäen kiiruhdin eilen tapahtumasta toiseen, kadottaen välillä kokonaan punaisen langan ja palaten sitten takaisin katsomaan, mitä siinä kirjassa oikeasti lukikaan.

Silläkö tavalla te muutkin kirjoja luette? Perkele. Me kirjailijat hinkkaamme tekstiä valtavien tuskien vallassa ja te sitten hypitte virkkeestä toiseen kuin palava jänis, haluten vain päästä nopeasti loppuun, tajuamatta vivahteita ja hienouksia. Murhaajia olette, taiteen murhaajia! Niin kuin minäkin lukijan roolissa, mutta uskokaa pois, että kirjailijaminäni rankaisi lukijaminääni saadessaan sen kiinni hätiköivästä lukutyylistä.

Parta pahoille kasvaa: naisilla ei mene hyvin maailmalla

Naisen euro on kuulemma 80 senttiä, mutta naisia on muuallakin kuin Suomessa. Maailmalla naisten asema ei aina varsinaisesti parane konfliktien laantuessa, ja joissakin paikoissa naisen ihmisarvo ei ole lähellekään 80 % miehen arvosta – hyvä jos 10 %. Voimme kiistellä siitä, onko parempi rakentaa yhteiskuntaa sekulaarin humanismin vai uskonnollisten arvojen varaan, mutta omaa kieltään jälkimmäisen vaihtoehdon toimivuudesta kertoo tämä Maryam Namazien viesti, jonka äsken sain postituslistan kautta.

Käykäähän allekirjoittamassa jutussa mainitut vetoomukset, jos pidätte toisen sukupuolen alistamista patriarkaalisen uskonnollisen lain avulla epäkivana juttuna.

Hello

Since our last email, we have been busy organising an International Coalition for Women’s Rights, to which a number of well-known personalities and organisations have signed up.

As you know, on April 19, 2009, the Somali parliament unanimously endorsed the introduction of Sharia law across the country. A few days earlier, the imposition of Sharia law in Pakistan’s northwestern Swat region was approved. Last month, a sweeping law approved by the Afghan parliament and signed by President Hamid Karzai required Shi’a women to seek their husband’s permission to leave home, and to submit to their sexual demands. Because of international and national protests the new law is now being reviewed but only to check its compatibility with Sharia law.

The imposition of Sharia law in the legal codes of Somalia, Pakistan and Afghanistan brings millions more under the yoke of political Islam. Local and international pressure and opposition are the only ways to stop the rise of this regressive movement and defend women’s universal rights and secularism.

From Iran and Iraq to Britain and Canada, Sharia law is being opposed by a vast majority who choose 21st century universal values over medievalism.

Join us in supporting this international struggle and calling for:

* the abolition of discriminatory and Sharia laws

* an end to sexual apartheid

* secularism and the separation of religion from the state

* equality between women and men

You can find a list of initial signatories here:

http://www.equalrightsnow-iran.com/discriminatory_laws.html

You can join the International Coalition for Women’s Rights by signing here:

http://www.petitiononline.com/ICFWR/petition.html

If you haven’t already done so, you can also sign a petition opposing Sharia law in Britain here:

http://www.onelawforall.org.uk/index.html

We must mobilise across the globe in order to show our opposition to Sharia law and our support and solidarity for those living under and resisting its laws.

In the coming months, we will be organising towards mass rallies in various cities across the globe on November 21. We’ve chosen this date to mark both Universal Children’s Day (November 20) and the International Day for the Elimination of Violence against Women (November 25). If you are interested in helping us organise a rally in your city, please contact us.

And please don’t forget we need money to do all that has to be done. And we have to rely on those who support our work to provide it. If you are supportive, there are many ways you can raise funds. You can:

* send in a donation – no matter how small

* organise a picnic or cook a dinner for your friends or colleagues and ask them to contribute to our work

* invite us to speak and raise money for our work at the event * hold sales or organise a concert or exhibition and donate the proceeds to us

* ask if your workplace gives donations to employee causes and make an application.

You can send in your donations via Paypal (http://www.onelawforall.org.uk/donate.html) or Worldpay (http://www.ex-muslim.org.uk/indexDonate.html) or make cheques payable to CEMB or One Law for All and mail them to: BM Box 2387, London WC1N 3XX, UK.

We look forward to hearing from you.

Best wishes Maryam

Maryam Namazie

* You can read the latest issue of Equal Rights Now – Organisation against Women’s Discrimination in Iran, which also highlights some urgent execution and stoning cases in Iran, here:

http://www.equalrightsnow-iran.com/publications.html

* To help organise a November 21 rally, volunteer or for information on our work, contact us at onelawforall@gmail.com or exmuslimcouncil@gmail.com. For more information on the Coalition for Women’s Rights, please contact coalition coordinator Patty Debonitas +44 (0) 7778804304, ICFWR, BM Box 2387, London WC1N 3XX, UK, icwomenrights@googlemail.com.

Kirjailija kirjoittaa kirjan kirjoittamisen kirotuista karikoista

Taannoin arvioin objektiivisesti kirjoittaneeni nipun kakkelia. Sitten säädin päätäni ja vähän tekstiä ja se alkoi taas tuntua ihan hyvältä. Jos teksti tuntuu kakkelilta, ei siihen pysty kirjoittamaan jatkoakaan kun motivaatio on jossain ahdistelemassa haikeasti huutelevia kuoveja eikä siivittämässä luovaa työtä. Jotkut painavat eteenpäin taakseen katsomatta mutta minä tutkin koko ajan jo kirjoittamaani tekstiä, etsien siitä niin järkeä kuin vikojakin. Se tekee kirjoittamisesta kirotun karikkoista. Eläminen on paljon helpompaa. Uusi päivä tulee, vaikka ei tekisi mitään – tai vaikka tekisi mitä. Paitsi lopulta.

Juonien punominen on hankalaa. Alussa on säkillinen toisiinsa liimautuneita mielikuvia ja jonkinmoinen ajatus siitä, millainen ajatus tarinan sydämessä on. Sitten suurin osa mielikuvista ja ennalta kaavailluista juonenkäänteistä pitää heittää pois. Ja sitten, kun teksti vie minne vie, pitääkin yhtäkkiä etsiä henkilöhahmoille uusia motiiveja tehdä, mitä he tekevät, ja kaikki hajoaa käsiin kuin jogurtista rakennettu hirvi tai epätoivoinen kielikuva, jollaisia jotkut kuulemma synnyttävät. Iskee epätoivo. Maailma on täynnä kirjoja, mitä niitä lisäämään kakkelikirjallisuudella joka ei ota syntyäkseen. Kun lukee arvosteluja toisten kirjoista, niissä on aina kaikkea hienoa ja kultturellia. Ja kun menee katsomaan omaa tekstiä, siinä on joku tyyppi, joka ei oikein tiedä mitä tekisi ja miksi. Perkele, sanoo hyllyssä istuva pieni ankka, eikä kirjailija voi kuin nyökytellä.

Eilen kirjoitin iltasella vielä kerran selostuksen uuden romaanin juonesta. Tajusin, että palasin sittenkin takaisin niihin asetelmiin, joita alunperinkin kaavailin. Kirjoissahan voi tapahtua kaikenlaista, mutta joskus kirjoittaessa joutuu saman hitaan jatkumohakuisuuden valtaan, josta elävätkin ihmiset usein kärsivät. Muutokset eivät onnistu, suunnitelmat jäävät toteuttamatta, mitään ei oikein tapahdu. Kaikki vain jatkuu. Samanlaisena. Ikuisesti. Kunnes viikatetypy tulee ja sanoo, että toivottavasti muistit elää, se on nyt nimittäin loppu.

Tosiasiassa elämässäkin tulee asioita koko ajan nurkan takaa. Hyviä, pahoja ja rumia. Ja kauniita. Ja ihmiset tekevät kaikenlaisia juttuja, mukavan holtittomasti. Hyppäävät yhtäkkiä pystyyn, laulavat kummallisen pikku laulun ja työntävät sormen muukalaisen sieraimeen. Tai jotain vähemmän järkevää. Siksi kirjassakin pitää voida tapahtua asioita. Kirjoissa asiat vain pitää perustella paremmin, tai kustannustoimittaja lyö bambukepillä ja huutaa että ei helvetti, ei tässä tällaista voi yhtäkkiä tapahtua, kirjoita sinne alkuun valmistelevia juttuja. Mutta tosiaan kun sen henkilöhahmon sisältä saa ryömityksi ulos, sen voi tönäistä pirulliseen tilanteeseen ja seurata itse sivusta, miten kurjan käy.

Kun kirjoitan, minulla on koko ajan lähellä toisten kirjoittamia kirjoja. Jos oma teksti tökkii, voi avata kollegan kirjoittaman kirjan ja todeta, että ei siellä sen kummempia sanoja ole kuin omassakaan. Samalla tavalla sanoja on laitettu peräkkäin ja parilla lauseella kuitattu mutkikaskin tilanne. Tai tehty tikusta asiaa sadan sivun verran.

Kun esimerkiksi alan sortua hienosteluun, avaan yleensä Kurt Vonnegutin ja muistan, kuinka yksinkertaisella kielellä voi kertoa kiinnostavia tarinoita. Eilen vieressä oli Peter Höegin romaani. Sanoin, että helvetti, ei luista teksti. Kakkelia syntyy. Sanat näytöllä kuin jäniksen papanat. Höegin kirja sanoi että sitä se on kaikilla ja muistutti kirjoittajansa harvasta julkaisutahdista. Lohdutti kovasti ja kirjoitin hieman lisää.

Sanoma News riistää oikeudet tekijöiltä!

Suositko reilun kaupan banaaneja? Siis sellaisia, joista kasvattajakin saa asiallisen korvauksen, eivät vain jälleenmyyjät? Nyt on aika ryhtyä tarkkailemaan, luetko lehdestäsi reilun kaupan tekstejä vai sellaisia, jotka kustantaja on riistänyt kirjoittajalta pilkkahinnalla ja nöyryyttävin ehdoin, käyttäen hyväksi omaa markkina-asemaansa ja sitä että kirjoittajan on ollut pakko myydä hengentuotoksensa saadakseen rahaa laskuihin…

Suuryhtiöt kyynelehtivät mieluusti tekijänoikeuksien häikäilemättömän loukkaamisen vuoksi – ainakin silloin, kun kyse on vertaisverkoista ja ne itse menettävät rahaa. Silloin moraalia löytyy ja mikäänhän ei ole yhtä julmettua kuin kunnon moraalinen närkästys, eettisesti hyvinkin korkean hevosen selästä esitettynä.

Moni kirjoittamisen taidon hankkinut yksilö ansaitsee lisäpennosia kirjoittamalla kolumneja tai muunlaisia tekstejä median tarpeisiin. Palkkiot eivät yleensä kovin huimia ole, mutta kyllä niillä jonkin verran makkaraa ostaa. Ideanahan on, että kirjoittaja kirjoittaa tekstin, lehti julkaisee sen ja tarjoaa näin lukijoille sisältöä, ja tekstin oikeudet kuitenkin jäävät kirjoittajalle, joka tekstin on synnyttänyt. Lehti siis maksaa oikeudesta julkaista tietty teksti.

Se ei näköjään kaikille yhtiöille riitä. Sanoma News riistää tekijänoikeudet tekijältä (!) ja ostaa kerralla ei vain julkaisuoikeutta vaan kaikki mahdolliset oikeudet, niin että kirjoittajalla ei enää olisi minkäänlaisia oikeuksia itse kirjoittamaansa tekstiin. Vastuun tekstin mahdollisista oikeudellisista seurauksista yhtiö tosin jättää kirjoittajalle. Perin jaloa, sanoisi se sokea kana, jolta jyvä jäi löytämättä.

Tällaiseen faustiseen sopimukseen (tosin Faust sentään sai kunnon palkkion sielustaan, toisin kuin useimmat kirjoittajat) Sanoma News yrittää pakottaa ne kirjoittajat, joiden tekstejä se julkaisee julkaisuissaan:

• Yksinoikeus kaikkiin nykyisiin ja tuleviin taloudellisiin oikeuksiin siirtyy Sanoma Newsille, myös ne “joita ei vielä sopimuksen allekirjoitushetkellä voida yksilöidä”.

• Ei mitään muuta sallittua tekijän omaa käyttöä kuin oikeus omiin näyttelyihin ja kokoomateoksiin, jotka eivät “suoranaisesti” kilpaile Sanoma Newsin kanssa.

• Kaikkien taloudellisten oikeuksien siirto koskee myös kirjoitukseen liittyviä valo- ja piirroskuvia. Sopimusta on vaadittu myös kuvittajilta.

• Maksu suoritetaan 21 päivää julkaisupäivästä, ei kaupanteosta. Siis: jos työtä ei julkaista, ei maksua suoriteta, mutta tekijä ei saa tarjota aineistoa muualle.

• Oikeudet ovat korvauksetta koko Sanoma-konsernin käytössä. Se toimii 20 maassa, julkaisee yli 300 lehteä ja siihen kuuluu myös tv-kanava, kaapelitelevisiokanavia, kirjankustantamoja, kuvatoimisto, radiokanavia sekä online- ja pelipalveluita.

• Sanoma News ottaa edelleenluovutusoikeudet eli kaikki myynti- ja syndikointioikeudet myös oman konsernin ulkopuolelle ilman mitään korvausta tai rojaltia tekijälle.

• Sanoma News ottaa aineiston vapaan muuntelu- ja muuttamisoikeuden. Muuntelu merkitsee työn muuttamista toiseen ilmaisumuotoon (esimerkiksi sarjakuva animaatioksi ja kännykkäkuviksi) ja muuttamisoikeus sisällön muuttamista.

• “Mahdollisista oikeuksia ym.” koskevista vahingonkorvauksista, oikeudenkäyntikuluista ja muista kustannuksista vastaa tekijä, joka ei tosin voi vaikuttaa tai edes tietää missä yhteydessä, milloin ja miten muutettuna hänen työtään käytetään.

Näköjään sikainfluenssa on jo Sanoma Newsissä.

aanimalfarm

Sikaa naurattaa, koska se on saanut siepatuksi tekijänoikeudet tekijältä.

Käy allekirjoittamassa sikamaista sopimusta vastustava ja kirjoittajien oikeuksia puolustava adressi!


sunnuntai on sävel

Ihmiset soittavat Ennio Morriconea.

Jylkkärin kolumni – törkeää jumalanpilkkaa?

Jylkkärissä siis julkaistiin aprillipäivän tienoilla kirjoittamani kolumni, jonka sanoihin ja ajatuksiin jotkut ilmeisesti onnistuivat satuttamaan uskonnolliset tunteensa. Aiheesta on dialogia tuolla palautetta/kysymyksiä-puolella, joten jos joku on ihmetellyt, mistä on kyse, laitan selvyyden vuoksi alkuperäisen tekstin näkyviin tännekin.

Varoitus: oheinen teksti saattaa vahingoittaa uskonnollisia tunteita!


Kohu-uutinen: Jumalaa ei ehkä ole!

ATEISTIT RÄJÄYTTIVÄT uutispommin: Jumalaa ei
luultavasti olekaan olemassa! Kaameaa. Siitähän seuraa,
että elämästä ehkä on sittenkin nautittava ennen
kuolemaa. Teoria elämää seuraavasta olemattomuudesta
kun vie hohdon itsensä kiduttamisesta ja
elämän elämättä jättämisestä.

Kaavailivat brittityylisiä bussimainoksia Jumalan
olemattomuudesta. Kampanja saatetaan kieltää.
Mitä siitä tulisikaan, jos ihmiset lakkaisivat vilkuilemasta
taivaalle yrittäen arvailla, mitä tuntematon jumala
haluaa heidän tekevän. Alkaisivat pian ajatella
omilla aivoilla. Profeetat joutuisivat kortistoon ja lama
syvenisi.

Kuka tekee hyviä tekojakaan muuten kuin mielistelläkseen
jumalaansa stipendin toivossa? Ei syyksi
sentään pelkkä ihmisrakkaus riitä. Sitä paitsi aukottomin
kehäpäätelmin on todistettu, että jumala ensinnäkin
on olemassa ja lisäksi kuulemma ehkä mahdollisesti
ja siten aivan absoluuttisen varmasti toivoo
seuraajiensa käyvän sellaisten lajitovereiden kimppuun,
jotka eivät toimi, kuten teologinen puolueohjelma
määrää.

IHMISTEN ”uskonnollisia tunteita” halutaan suojella
loukkaantumiselta oikein YK:n tasolla. Suomi onkin
valikoivan sananvapauden kärkimaita. Ihmisillä nyt ei
ole niin suurta väliä. Oma vikansa, jos sattuvat olemaan
niitä, joita jumala tiettävästi vihaa, tai jos eivät
suostu kumartamaan jumalankuvia. Kun posliininherkät
uskonnolliset tunteet ovat vaarassa, demokratia,
taiteet, sananvapaus ja ihmisoikeudet laitetaan
kaappiin kuin tuhman lapsen lelu. Hyi kirjailijaa. Hyi
piirtäjää.

Pitäisi kai perustaa Demokratian, Ihmisoikeuksien
ja Sananvapauden Kirkko, jotta voisi vaatia humanististen
tunteiden kunnioittamista.

Emme tiedä, onko jumala olemassa. Jos on, ja jos
hän lisäksi on hyvä, armollinen ja sen kunnioituksen
arvoinen, jota hänelle vaaditaan, hän ei erityisemmin
pidä fundamentalisteista. Rakastava jumala olisi itse
sekulaari humanisti. Humanismiin kiteytyvät kaikki
ne kauniit asiat, joita eri uskontokunnat ovat saaneet
opetuksiinsa kerätyksi. (Niistä on lista YK:n ihmisoikeuksien
julistuksessa.)

Jokaisesta uskonnosta löytyvät rumat, itsekkäät ja
julmat piirteet taas ovat kaikkea sitä, mitä vastaan
humanistit taistelevat – ihan ilman lupausta kuolemanjälkeisestä
palkkiosta.

Kirjoittaa ja kiroaa

Romaani etenee mutta lievästi vaiheessa ollaan. Päivätyö ja kirjallisuuden ulkopuolinen elämä onnistuvat aina sotkemaan hyvän kirjoitusaikataulun. Kun siihen vielä lisää oman perilaiskan luonteen ja kyvyttömyyden kirjoittaa eteenpäin jos jo kirjoitetussa tekstissä tuntuu olevan jotain vialla, hidasta on luomistyö. Onneksi en ole ainoa: onhan näitä kollegoita, jotka kirjoittavat yhtä teosta kymmenen vuotta ja pitävät sen jälkeen pari välivuosikymmentä.

Välillä oma teksti tuntuu hyvältä, välillä tarina hajoaa irrallisiksi virkkeiksi, joissa ei adjektiivien lisäksi ole mitään tolkkua. Pienenkin tauon jälkeen pitää lukea omaa tekstiä alusta uudestaan ja miettiä, mikä hittoa sitä oikein aikoikaan kirjoittaa. Kun se tarina ja juoni kuitenkin ovat vain yksi taso ja kaiken pitäisi heijastella niitä muita tasoja, tematiikkaa ja suuria ajatuksia, ja toisaalta myös pienin salaisin nuolin viitoittaa ymmärryksen rakentumista niistä salatummista juonen elementeistä.

Pahintahan on pudota henkilöhahmonsa sisälle. Sieltä käsin sitä on vaikea ohjailla. Sitä unohtaa oman itseytensä ja alkaa elää päässään toista elämää toisen nahoissa, toisaalla. Silloin on pakko muistuttaa itseään siitä, että on itse asiassa tarinan kertoja, ei sen henkilöhahmo.

Pidän tässä siis taukoa romaanin kirjoittamisesta. Sylikone odottelee tuolla takana, kirjoituspatjallani (kirjoitan patjalla selkä seinää vasten, kone sylissä) ja pöytäkone soittaa Spotifyn kautta The Doorsia. You are lost, little girl…

Ei kun takaisin sorvin ääreen.