Venäjä

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Российская Федерация
(Rossijskaja Federatsija)
Venäjän federaatio
Venäjän lippu   Venäjän vaakuna
lippu vaakuna
Venäjän sijainti
Valtiomuoto liittotasavalta
Presidentti
Pääministeri		 Dmitri Medvedev
Vladimir Putin
Pääkaupunki Moskova (10 409 200 as.)
55°45′N, 37°37′E
Muita kaupunkeja Pietari (4 661 219 as.), Novosibirsk (1 425 600 as.), Nižni Novgorod (1 334 249 as.), Jekaterinburg, Omsk, Ufa, Tšeljabinsk, Kazan, Rostov-na-Donu, Volgograd, Perm, Vladivostok
Pinta-ala
 – josta sisävesiä		 17 075 400 km² (sijalla 1)
1,1 %
Väkiluku (2006)
 – väestötiheys
 – väestönkasvu		 142 894 100 (sijalla 8)
8,5 / km²
−0,37 % (2005)
Viralliset kielet venäjä koko federaatiossa, alueellisesti yli 100 muuta kieltä
Valuutta rupla (RUB)
BKT (2006)
 – yhteensä
 – per asukas		 sijalla 9
1 723 mrd. USD
12 057 USD
HDI (2006) 0,802 (sijalla 65)
Elinkeinorakenne maatalous 4,9 %,
palvelut 61,2 %,
teollisuus 33,9 % BKT:sta
Aikavyöhyke
 – kesäaika		 UTC+2 / UTC+11
UTC+3 / UTC+12
Itsenäisyys
Neuvostoliitosta:		  
12. kesäkuuta 1990 (suvereenisuusjulistus)
Lyhenne
Maatunnus
 		 RU
ajoneuvot: RUS
lentokoneet: RA
Kansainvälinen
suuntanumero		 +7
Motto ei virallista mottoa
Kansallislaulu Venäjän federaation hymni
Edeltäjä(t) Neuvostoliitto (1923–1991)
Neuvosto-Venäjä (1917–1922)
Venäjän keisarikunta (1699–1917)
Moskovan Venäjä (1400-luku–1699)
Moskovan ruhtinaskunta (1200-luku–1400-luku)

Venäjän federaatio (ven. Российская Федерация, Rossijskaja Federatsija Ru-Rossiyskaya_Federatsiya_Rossiya.ogg kuuntele (Ohje)) eli Venäjä (ven. Россия, Rossija) on kahteen maanosaan ulottuva valtio, joka käsittää suurimman osan pohjoisesta Euraasiasta.

Venäjän federaatio on vuoden 1993 perustuslain mukaan puolipresidentiaalinen tasavalta. Se on liittovaltio, joka koostuu 83 liittovaltiosubjektista. Venäjän rajanaapureita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia ja Pohjois-Korea. Lisäksi Venäjän läheisyydessä sijaitsevat Yhdysvaltojen Alaska ja Japani, joihin on kumpaankin vain vähän merimatkaa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Yleistä

Venäjä on 17 miljoonan neliökilometrin pinta-alallaan alueeltaan selvästi suurin valtio maailmassa, ja se peittää enemmän kuin kahdeksasosan maapallon maa-alueista. Se on maailman kymmenenneksi väkirikkain maa 140,7 (2008)[2][3] miljoonalla asukkaallaan. Venäjä käsittää suurimman osan Pohjois-Aasiaa ja 40 prosenttia Euroopasta ja sen alue jakautuu 9 aikavyöhykkeelle[1]. Maassa on lukuisia eri kasvillisuus- ja maatyyppejä. Venäjällä on maailman suurimmat mineraali- ja energiavarat[2], ja sitä pidetään energian supervaltana. Maalla on maailman suurimmat metsävarat, ja sen järvissä on noin neljäsosa maailman sulasta makeasta vedestä. Osa maan luonnonvaroista on hankalasti hyödynnettävissä. (Välimatkat,routa,pakkanen.)[3]

Itäslaavit alkoivat levittäytyä Venäjän alueelle 500- ja 600-lukujen tienoilla. Kiovan Venäjäksi kutsuttu valtio ilmaantui 800-luvulla ja omaksui kristinuskon vuonna 988.[4] Kiovan Venäjää seurasi Moskovan ruhtinaskunta. 1700-luvulla perustettiin huomattavasti laajempi Venäjän keisarikunta, joka ulottui Puolasta Tyynelle valtamerelle. Venäjästä tuli maailmanlaajuinen valtatekijä keisarikunnan aikoihin, ja se perusti myöhemmin Neuvostoliiton, maailman ensimmäisen ja suurimman perustuslailtaan sosialistisen valtion.[5] Nykyinen Venäjän federaatio perustettiin Neuvostoliiton hajotessa vuonna 1991, ja se peri Neuvostoliiton oikeussubjektin aseman.[6] Venäjä on Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, kuuluu johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmään ja on Itsenäisten valtioiden yhteisön johtojäsen. Se on yksi viidestä virallisesti ydinasevaltioksi tunnustetusta maasta, ja sillä on yhdessä Yhdysvaltain kanssa maailman suurimmat ydinasevarastot.

[muokkaa] Maantiede

Venäjän federaatio ulottautuu kattamaan suurimman osan Euraasian pohjoisosista. Kokonsa vuoksi Venäjän maantiede sisältää paljon vaihtelua sekä toisaalta laajoja tietyn tyyppisestä maastosta koostuvia alueita. Tietyt ilmasto-, kasvillisuus- ja maaperätyypit levittäytyvät maassa hyvin laajoille alueille.[7] Pohjoisesta etelään katsottuna Itä-Euroopan tasanko on ensin tundraa, sitten havumetsää (taiga), sen jälkeen seka- ja lehtimetsää, ja lopuksi nurmimaata ja aroa, joka muuttuu Kaspianmeren tuntumassa jo lähes aavikoksi kasvillisuuden vaihtuessa ilmaston mukana. Siperiassa taiga on maan länsiosia hallitsevampi, mutta sielläkin luonto muuttuu vastaavalla tavalla pohjoisesta etelään mentäessä. Venäjällä on 23 UNESCOn maailmanperintöluettelon kohdetta[8] ja 40 UNESCOn biosfäärialuetta.[9]

[muokkaa] Topografia

Joki Uralilla
Baikaljärven rantaa
Venäjän merkittäviä kaupunkeja
Koillis-Siperiaa
Kamtšatkan niemimaa

Geodeettista viivaa pitkin Venäjän kaksi kauimpana toisistaan olevaa pistettä ovat noin 8 000 kilometrin matkan päässä toisistaan. Näistä läntisin piste sijaitsee Puolan rajalla olevalla niemellä, joka erottaa Gdanskinlahden Veikselinhaffista; itäisin piste sijaitsee Kuriilien saarilla, muutaman kilometrin päässä Japanin Hokkaidōsta. Samalla leveyspiirillä pysyen Venäjän suurin leveys on 6 600 kilometriä. Tällöin läntisin piste on sama niemi Puolan rajalla ja itäisin Diomeden saarilla Alaskan lähellä. Venäjän federaatio levittäytyy yhdeksälle aikavyöhykkeelle.[1] Venäjällä on maailman suurimmat metsävarat,[3] joiden takia se tunnetaan "Euroopan keuhkoina".[10] Vain Amazonin sademetsät sitovat niitä enemmän hiilidioksidia, joten Venäjän metsistä tulee paljon happea Euroopan lisäksi koko maailmalle. Koska Venäjällä on yhteys kolmelle valtamerelle — Atlantille, Pohjoiselle jäämerelle sekä Tyynelle valtamerelle — Venäjän kalastuslaivat tuovat suuren osan maailman kalasaaliista.[11] Venäjän alueella on 10 prosenttia maailman viljelykelpoisesta maasta.[12]

Suurin osa Venäjästä koostuu valtavista tasangoista, jotka ovat yleensä etelämpänä aroja ja pohjoisempana metsäisiä. Pohjoisrannikko on tundraa. Maan etelärajoilla on vuoristoalueita, kuten Kaukasus (johon kuuluu Euroopan korkein paikka, Elbrus, 5 642 m) ja Altai. Samoin itäosissa sijaitsevat Verhojanskinvuoret ja Kamtšatkan tulivuoret. Uralvuoret muodostavat pohjoisesta etelään kulkevan mineraalivaroiltaan rikkaan vuorijonon, joka erottaa Euroopan Aasiasta.

Venäjällä on 37 000 kilometriä rantaviivaa etupäässä Pohjoisen jäämeren ja Tyynen valtameren rannikoilla sekä myös Itämerellä, Mustallamerellä ja Kaspianmerellä.[13] Muista meristä Barentsinmeri, Vienanmeri, Karanmeri, Laptevinmeri, Itä-Siperian meri, Beringinmeri, Ohotanmeri ja Japaninmeri ovat yhteydessä Venäjään. Suurimpiin saariin ja rannikkoalueisiin kuuluvat esimerkiksi Novaja Zemlja, Frans Joosefin maa, Uuden-Siperian saaret, Wrangelinsaari, Kuriilit sekä Sahalin. Diomeden saarista yksi on Venäjän puolella ja siitä on vain kolme kilometriä saariryhmän Yhdysvaltojen omistamille saarille, ja Kunashirin saari on noin 20 kilometrin päässä Hokkaidōsta.

Venäjällä on tuhansia jokia ja sisäalueiden vesistöjä, joiden ansiosta maalla on yhdet maailman suurimmista pintavesivarannoista. Tärkein makean veden lähde on Baikaljärvi, joka on maailman suurin, puhtain ja tilavin makean veden järvi,[14] sisältäen viidesosan maailman makeista pintavesistä.[15] Maan sadastatuhannesta joesta[16] kuuluisin on Volga, joka on Euroopan pisin joki ja lisäksi keskeinen Venäjän historian kannalta. Muita merkittäviä jokia ovat muun muassa Lena, Ural ja Amur. Suurimpiin järviin kuuluu Baikaljärvi, Laatokka sekä Ääninen. Venäjän alueella on maailman runsaimmat luonnonvarat, joihin kuuluu tärkeimpinä raakaöljyä, maakaasua, hiiltä, puuta ja mineraaleja.[13][17] Monien vesistöjen laatua heikentää se, että teollisuuslaitokset ja kaupungit päästävät jätevesiään vajavaisesti puhdistettuina vesistöihin. Suomessa kuuluisaksi on tullut Pietarin kaupunki, joka päästää edelleen osan jätevesistään käsittelemättöminä Suomenlahteen, vaikka vedenpuhdistamoja onkin rakennettu kansainvälisenä yhteistyönä 1990- ja 2000-lukujen ajan.[18] Muita ympäristöongelmia ovat muun muassa Kuolan ja Uralin alueen ydinjätteet sekä metallisulattojen päästöt. Paikallisesti ongelmat voivat olla erittäin pahoja, ja monet maailman saastuneimpina pidetyistä paikoista sijaitsevat Venäjällä.[19] Vaikka ympäristönuojelusäädökset ovat jo 1960-luvulta olleet erittäin tiukkoja, ei niitä noudateta eikä valvota. Ympäristön suojelusta vastaa maan luonnonvaraministeriö, jonka toisena tehtävänä on Venäjän luonnonvarojen mahdollisimman tehokas hyödyntäminen.[20]

[muokkaa] Ilmasto

Venäjän ilmaston muotoutumisen taustalla on useampia tekijöitä. Maan valtava koko sekä monien alueiden etäisyys merestä tarkoittavat, että dominoivana ilmastotyyppinä on mannerilmasto, joka vallitsee sekä Euroopan että Aasian puoleisella Venäjällä lukuun ottamatta tundra-alueita ja maan kaakkoisnurkkaa.[7] Etelän vuoret estävät lämpimien ilmamassojen tulon Intian valtamereltä ja lännen sekä pohjoisen arot tekevät maan avoimeksi arktisen alueen ja Atlannin vaikutuksille.[21]

Lähes koko Venäjän alueella on erotettavissa vain kaksi vuoden aikaa: talvi ja kesä. Kevät ja syksy ovat yleensä lyhyitä välikausia hyvin matalan ja hyvin korkean lämpötilan kausien välissä.[21] Kylmin kuu on tammikuu (meren rannoilla helmikuu), lämpimin on yleensä heinäkuu. Tyypillistä maalle on lämpötilojen suuri vaihteluväli. Talvella lämpötilat viilenevät sekä etelästä pohjoiseen että lännestä itään.[7] Kesät voivat olla varsin kuumia ja kosteita jopa Siperiassa. Sotšia ympäröivä Mustanmeren rannikkoalue on ilmastoltaan subtrooppinen.[22] Kuivimpia alueita ovat mannermaan sisimmät alueet.

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia

[muokkaa] Varhaiset ajat

Kurgaanihypoteesi: Eteläinen Venäjä Indoeurooppalaisten kansojen kantakotina

Esihistoriallisina aikoina Etelä-Venäjän suurilla aroilla asui hajanaisia vaeltavien paimentolaisten heimoja. Antiikin aikaan Kaspian aroilla asuivat skyytit.[23] Näiden arolla eläneiden yhteiskuntien jäännöksiä on löydetty 1900-luvun aikana muun muassa Stravropolista,[23] Tšeljabinskista[24] Arkaimista, Uralin eteläpuolen aroilta[25] sekä Altain vuoristosta.[26] 700-luvun eaa. jälkipuolella antiikin Kreikan kauppiaat välittivät Venäjän alueelle vaikutteita omasta yhteiskunnastaan Donin ja Tamaninniemen kauppapaikkojen kautta.[27] 200- ja 500-luvuilla EAA Krimin itäosissa sijainnut Bosporoksen valtakunta, hellenistinen Kreikan siirtokuntia seurannut politeia,[28] jäi sotaisten paimentolaisheimojen, kuten hunnien ja avaarien, toistuvien hyökkäysten alle.[29] Turkkilainen kansa, kasaarit, hallitsivat Volgan eteläosien jokialueen aroja Kaspianmeren ja Mustanmeren välissä 700-luvulle saakka.[30]

Euroopan puoleisen Venäjän kulttuurit Varjagien tuloon asti.

Nykyvenäläisten kielelliset esi-isät olivat slaaviheimoja, joiden alkuperäisen kotialueen jotkut tutkijat ovat sijoittaneet Pripetin soiden metsäalueille.[31] Itäslaavit asettuivat näin vähitellen Venäjän länsiosiin kahtena aaltona, joista toinen liikkui Kiovasta kohti nykyisiä Suzdalin ja Muromin alueita ja toinen Polatskista kohti Novgorodia ja Rostovia.[32] 600-luvulta alkaen itäslaavit edustivat suurinta osaa läntisen Venäjän asukkaista,[32] ja niihin yhdistyi hitaasti mutta rauhanomaisesti suomalais-ugrilaisia heimoja, joihin kuuluivat muun muassa merjalaiset,[33] muromat,[34] ja metseräläiset.[35]

[muokkaa] Kiovan Venäjä

Pääartikkeli: Kiovan Venäjä
Kiovan Venäjä 1000-luvulla

Länsi-Euroopassa Skandinavian viikingit ja idempänä rusit eli varjagit[36] liikkuivat mantereensa pohjoisosissa harjoittaen sekä kauppaa että merirosvousta. 800-luvun puolivälissä heidän käyttämänsä vesitiet ulottuivat Itä-Baltiasta Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.[37] Varhaisimman venäläisen historiankirjoituksen mukaan Rurik-niminen varjagi tuli Novgorodin valtiaaksi vuoden 860 tienoilla[4] ja hänen seuraajansa laajensivat valtaansa Kiovaan,[38] joka oli aiemmin ollut kasaarien vallassa.[39] Taru ei kirjaimellisesti voi pitää paikkaansa, sillä Novgorod syntyi vasta 900-luvulla mutta ilmeisesti skandinaaveilla oli merkittävä rooli itäslaavilaisen valtakunnan synnyssä.

900- ja 1000-luvuilla Kiovan Venäjästä tuli suurvalta.[40] 1000- ja 1100-luvuilla turkkilaisten paimentolaisheimojen, kuten kiptšakien ja petsenegien, jatkuvat hyökkäykset saivat aikaan slaavien massiivisen muuton turvallisimmille pohjoisen metsäalueille, erityisesti Metsäntaka-nimellä tunnetulle seudulle.[41] Monien muiden Euraasien alueiden tavoin nämä alueet joutuivat mongolien valtaamiksi 1230-luvun loppupuolelta alkaen. Myöhemmin nämä myös tataareina tunnetut valloittajat muodostivat Kultaisena Ordana tunnetun valtion, joka ryösteli Venäjän alueen ruhtinaskuntia ja hallitsi alueen etelä- ja keskiosia yli kolmen vuosisadan ajan. Mongolien valta hidasti alueen taloudellista ja sosiaalista kehitystä.[42] Novgorodin tasavalta sekä Pihkova säilyttivät kuitenkin osan autonomiastaan mongolien aikana ja osin säästyivät muita alueita vaivanneilta levottomuuksilta. Aleksanteri Nevalaisen johtamat novgorodilaiset olivat karkottaneet saksalaiset ristiretkijoukot, jotka pyrkivät muuttamaan alueen siirtomaakseen. Kiovan Venäjän valtio hajaantui lopulta sitä kollektiivisesti hallinneen ruhtinasperheen sisäisten kamppailujen tuloksena. Mongolit olivat hävittäneet Kiovan pahasti vuonna 1240, sen valta-asema hiipui ja sitä ympäröineet Vladimir-Suzdal koillisessa, Novgorodin tasavalta luoteessa sekä kaakossa sijainnut Galicia-Volynia puolestaan suhteessa vahvistuivat.[43] Galicia-Volynia sulautui lopulta Puola-Liettuaan, kun taas mongolien vallan alle jäänyt Vladimir-Suzdal ja itsenäinen Novgorodin tasavalta muodostuivat modernin Venäjän perustaksi.[4]

[muokkaa] Moskovan ruhtinaskunta ja Venäjän tsaari

Pääartikkelit: Moskovan ruhtinaskunta ja Tsaari
Näkymä keskiaikaisesta Venäjästä

Kiovan Venäjän voimakkain seuraajavaltio oli Moskovan ruhtinaskunta. Se liitti itseensä kilpailevia valtioita, kuten Tverin ja Novgorodin, ja tuli lopulta modernin Venäjän perustaksi. Vuonna 1453 tapahtuneen Konstantinopolin luhistumisen jälkeen Moskova omaksui itselleen Bysantin valtakunnan perinnön. Ollessaan yhä mongoli-tataarien alaisena 1300-luvun alkupuolella, Moskovan ruhtinaskunta alkoi näiden suostumuksella vaatia itselleen lisää vaikutusvaltaa Länsi-Venäjään. Venäjän ortodoksikirkon ja etenkin pyhimys Sergei Radonežilaisen aloittaman hengellisen elämän elvyttämisen tukemana Venäjä kukisti mongoli-tataarit lopulta vuonna 1380 käydyssä Kulikovon taistelussa. Iivana III (tunnettu "Iivana Suurena") lopulta onnistui pääsemään irti valloittajien otteesta ja yhdisti ympäröivät alueet Moskovan alaisuuteen. Hän nimitti itsensä "Koko Venäjänmaan suuriruhtinaaksi".[44]

Vuonna 1547 Iivana IV, joka tunnetaan Iivana Julmana, kruunattiin virallisesti Venäjän ensimmäiseksi tsaariksi. Pitkän valtakautensa aikana Iivana IV liitti alueeseensa Volgan rannoilla sijainneet tataarien kaanikunnat (Kazanin ja Astrahanin) ja muutti Venäjän monietniseksi maaksi, jossa oli nyt myös merkittävä määrä islaminuskoisia. Iivana IV sääti uuden lakikokoelman, perusti ensimmäisen Venäjän feodaalihallinnon edustuselimen ja myönsi maaseudun alueille paikallisen itsehallinnon.[45][46] Iivana IV:n valtakautta varjosti kuitenkin pitkä ja epäonnekas Liivinmaan sota, jossa Venäjä taisteli Puolaa, Liettuaa ja Ruotsia vastaan päästäkseen Baltian rannikoille ja sen myötä paremmin käsiksi kaupankäyntiin meriteitse.[47] Sotilastappiot, tautiepidemiat ja huonot sadot[48] heikensivät valtiota ja Krimin tataarit onnistuivat polttamaan Moskovan vuonna 1571.[49] Iivana Julman poikien kuolema sekä nälänhätä vuosina 1601–1603[50] johtivat maan sisällissotaan ja ulkovaltojen sekaantumiseen 1600-luvun alkupuolen "sekasorron aikana".[51] 1600-luvun puoliväliin mennessä Venäjän siirtokuntia oli perustettu jo itäiseen Siperiaan, Tšuktšien niemimaalle sekä Amurjoen ja Tyynen valtameren rannoille. Vuonna 1648 venäläiset tutkimusmatkailijat näkivät ensimmäistä kertaa Aasian ja Pohjois-Amerikan toisistaan erottavan Beringinsalmen.

[muokkaa] Venäjän keisarikunta

Pääartikkeli: Venäjän keisarikunta
Pietari Suuri perusti virallisesti Venäjän Keisarikunnan vuonna 1721

Venäjän keisarikunta perustettiin virallisesti Romanovin dynastian ja Pietari I:n (Pietari Suuri) aikana. Vuosina 1682–1725 hallinnut Pietari löi Ruotsin Suuressa Pohjan sodassa, ja sai siltä Länsi-Karjalan sekä Inkerin (jonka Venäjä oli menettänyt "sekasorron aikana"),[52] Viron ja Liivinmaan. Nyt Venäjälle avautui pääsy Itämerelle ja kaupankäyntiin meriteitse.[53] Pietari perusti Inkeriin uuden pääkaupungin, Pietarin. Hänen muut uudistuksensa toivat Venäjälle runsaasti kulttuurisia vaikutteita Länsi-Euroopasta. Katariina II (Katariina Suuri), joka oli vallassa vuosina 1762–1796, jatkoi pyrkimyksiä nostaa Venäjä yhdeksi Euroopan suurvalloista.[54] Liittolaisinaan Preussi ja Itävalta, Venäjä kohtasi Napoleonin Ranskan ja jakoi kilpailijansa Puola-Liettuan pienemmiksi alueiksi saaden suuria alueita lännestä. Voitoillaan sodassa Turkkia vastaan Venäjä oli saanut 1800-luvun alkuun tultaessa suuria uusia alueita Eteläkaukasiasta.[55] Napoleonin valloitusretki Venäjälle epäonnistui osin Venäjän kylmän talven johdosta, ja hän menetti yli 95% käyttämistään joukoista.[56] Napoleonin sodissa taistelleet upseerit toivat Venäjälle liberalistisia aatteita, ja he yrittivät jopa rajoittaa tsaarin valtaa vuoden 1825 Dekabristikapinassa, jonka jälkeen poliittista liikehdintää pyrittiin tukahduttamaan.[57]

Maaorjuuden säilyminen ja Nikolai I:n konservatiivinen politiikka haittasi Venäjän kehitystä 1800-luvun puolivälissä. Nikolaita seurannut Aleksanteri II (1855–1881) sen sijaan aloitti merkittäviä uudistuksia alkaen maaorjuuden lakkauttamisesta vuonna 1861. Nämä suuret uudistukset vauhdittivat maan teollistumista. Aleksanteri III:n ja hänen poikansa Nikolai II:n aikakaudella yhteiskunnalliset ja taloudelliset konfliktit kuitenkin pahenivat.[58] Tehdastyöläisten kurjat olot toivat runsaasti kannatusta vallankumouksellisille sosialistiliikkeille. Vuoden 1905 tammikuussa lakkoilevat työntekijät osoittivat mieltään rauhanomaisesti uudistusten puolesta Pietarissa. Sotilaat ampuivat heitä tappaen ja haavoittaen satoja. Tsaarin epäonnistuminen alun perin suositussa sodassa Japania vastaan sekä verisenä sunnuntaina tunnetut tapahtumat käynnistivät vuoden 1905 vallankumouksen. Armeija kukisti kansannousun varsin nopeasti ja Nikolai II säilytti suurimman osan vallastaan, mutta joutui kuitenkin myöntymään moniin reformeihin, kuten sananvapauteen, kokoontumisvapauteen, poliittisten puolueiden laillistamiseen sekä lakiasäätävän elimen, eli duuman luomiseen. Työläisten olosuhteet eivät kuitenkaan parantuneet.[59]

Napoleon perääntyy Moskovasta
Venäjän keisarikunta vuonna 1866 ja sen vaikutusalueet

Venäjä lähti ensimmäiseen maailmansotaan Serbia liittolaisenaan ja soti kolmella rintamalla ilman liittolaismaidensa apua. Venäjän johdon pelkona oli Saksan valta-aseman voimistuminen Euroopassa. Vaikka armeija ei ollut vielä lähellä kukistumistaan, olivat ihmiset kyllästyneet sodan nouseviin kustannuksiin ja kuolonuhreihin, korruptioon sekä syytteisiin korkea-arvoisten henkilöiden maanpetoksesta. Näiden asioiden ja muutenkin hallintoa kohtaan tunnetun epäluulon seurauksena olivat vuoden 1917 vallankumoukset.[60] Työläiset ja talonpojat lähtivät useisiin kansannousuihin ympäri maata tukenaan etupäässä maaseudulta kotoisin olleita sotilaita. Demokraattisesti valitut neuvostot olivat monien kapinoiden alullepanijoita. Helmikuun vallankumouksessa monarkia korvattiin poliittisten puolueiden muodostaman koalition hauraalla väliaikaishallituksella. Tämä oli keisarivallan loppu Venäjällä ja Nikolai II perheineen vangittiin ja myöhemmin teloitettiin sisällissodan aikana. Vaikka väliaikaishallitus sai alun perin neuvostojen tuen taakseen, se epäonnistui monien kiistakysymysten ratkaisemisessa, mikä johti Lokakuun vallankumoukseen, jossa Leninin johtamat "bolshevikit" lakkauttivat väliaikaishallituksen ja perustivat kommunistisen valtion.[61]

[muokkaa] Neuvosto-Venäjä

Pääartikkeli: Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta
Vladimir Lenin

Lokakuun vallankumouksen jälkeen puhkesi sisällissota uuden bolševikkihallinnon, valkoisten, sosialistivallankumouksellisten, ja menševikkien välillä. Bolševikit solmivat Brest-Litovskin rauhan, joka lopetti sotatoimet keskusvaltoja vastaan ja Venäjä pääsi näin ulos ensimmäisestä maailmansodasta. Venäjä menetti sopimuksessa alueita Ukrainasta ja Puolasta. Saksalaisten miehittämät Baltian maat ja Suomi irtautuivat Venäjästä. Ympärysvallat aloittivat rauhansopimuksen seurauksena intervention Venäjälle bolševikkien vastaisia voimia tukeakseen. Kilpailevat sosialistiryhmät tuhottiin sodan kuluessa ja neuvostojen paikallinen päätäntävalta poistettiin. Sisällissodan päättyessä maan talous ja infrastruktuuri olivat raunioina. Sodan jälkeen alettiin soveltaa markkinataloutta nimellä Uutta talouspolitiikka eli NEP. Sisällissodasta voittajina selvittyään Venäjän neuvostotasavalta sekä kolme muuta neuvostotasavaltaa muodostivat Neuvostoliiton 22. joulukuuta 1922.

Venäjän neuvostotasavalta johti Neuvostoliittoa läpi sen 74-vuotisen historian. Sen väestö oli noin puolet Neuvostoliiton väestöstä. Bolševikit tekivät monia uudistuksia, kuten ilmaisen terveydenhuollon, koulutuksen ja sosiaaliturvan kaikille kansalaisille. Samoin perustettiin oikeudet asumiseen ja työhön. Naisten oikeuksien edistämiseksi luotiin uusia lakeja.[62] Neuvostoliitossa oli reformien alettua laajimmat oikeudet avioeron suhteen ja se oli ensimmäinen abortin laillistanut maa. Neuvosto-Venäjän bolševikkivaltaa on kuitenkin usein moitittu ihmisoikeuksien polkemisesta, toisinajattelun tukehduttamisesta ja väkivaltaisen terrorin käytöstä sisäpolitiikassa.

Vladimir Iljitš Lenin kuoli vuonna 1924. Valtataistelun jälkeen Neuvostoliiton johtoon nousi georgialaissyntyinen Josif Stalin. Hän luopui Leninin aloittamasta maltillisemmasta talouspolitiikasta ja kehitti suunnitelmataloutta lujaotteisesti onnistuen teollistamaan maan verrattain lyhyessä ajassa. Osana talousreformeja oli myös maatalouden kollektivisointi. Neuvostoliiton bruttokansantuote nousi huimasti Stalinin aikana ja tuotannon painopiste siirtyi selkeästi raskaaseen teollisuuteen. Neuvostoliitosta tuli teollinen suurvalta. Stalin myös käynnisti laajamittaiset poliittiset vainot, joiden uhreiksi joutui miljoonia kansalaisia.[63]

[muokkaa] Neuvostoliitto toisessa maailmansodassa

Pääartikkeli: Neuvostoliitto toisessa maailmansodassa

Neuvostoliiton ja Japanin välillä käytiin 1937–1939 useita aseellisia taisteluita Japanin miehittämän Mantšurian rajalla. Huhtikuussa 1941 neuvoteltiin puolueettomuussopimus, joka piti aina toisen maailmansodan loppuvaiheisiin saakka.

Toisen maailmansodan alkumetreillä Neuvostoliitto teki hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa, jonka seurauksena Neuvostoliitto sai omat etupiirinsä Itä-Euroopasta. Näihin alueisiin kuuluivat Baltian maat, Suomi, Bessarabia ja osa Puolaa. Neuvostoliitto erotettiin kansainliitosta sen hyökätessä Suomeen vuonna 1939. Stalinin ei kuitenkaan onnistunut vallata Suomea, vaan Suomen onnistui saada torjuntavoitto talvisodassa 1939–1940.

Kesällä 1941 Natsi-Saksa hyökkäsi liittolaisineen Neuvostoliittoon maailmanhistorian suurimmilla hyökkäysjoukoilla.[64] Saksan armeija oli aluksi menestyksekäs ja eteni syvälle Venäjällä lähelle Moskovaa vallaten Valko-Venäjän ja Ukrainan ja piirittäen Leningradin. Saksa alkoi kuitenkin talven saapuessa kohdata tappioita Moskovan liepeillä, ja sota sai kääntyi viimein sen tappioksi Stalingradin taistelussa talvena 1942–1943.[65] Neuvostoliiton kestettyä Saksan ensimmäisen hyökkäyksen Yhdysvallat alkoi tukea sitä runsaalla materiaaliavulla, mutta se joutui taistelemaan yksin Saksaa vastaan Euroopassa aina vuoteen 1944.

Neuvostojoukot marssivat Itä-Euroopan läpi Berliiniin vuosina 1944–1945 ja valloittivat kaupungin toukokuussa 1945. Neuvostoliiton miestappiot sodassa olivat valtavat: erään arvion mukaan 10,6 miljoonaa sotilasta ja 15,9 miljoonaa siviiliä,[66] eli puolet koko toisen maailmansodan uhreista. Samoin maan talous ja infrastruktuuri tuhoutui taas pahan kerran.[67] Neuvostoliitosta tuli kuitenkin sodan jälkeen suurvalta. Puna-armeija oli valloittanut Itä-Euroopan (mukaan lukien Itä-Saksa), joista tuli Stalinin vaikutuksesta Neuvostoliittoon myönteisesti suhtautuvia kansandemokratioita.

Neuvostoliitosta tuli 1949 maailman toinen ydinasevaltio. Se pyrki liittymään NATO:on Euroopan vakauttamiseksi, mutta tämän epäonnistuttua perusti oman Itä-Eurooppaan oman Varsovan liittonsa. Toista maailmansotaa seuranneen kylmänä sotana tunnetun kauden aikana Neuvostoliitto yritti levittää vaikutusvaltaansa maailmalle etenkin Yhdysvaltojen pyrkiessä patoamaan sitä. Tänä aikana Neuvostoliitto nousi maailman toiseksi supervallaksi.[68]

Juri Gagarin, ensimmäinen ihminen avaruudessa

Nikita Hruštšov nousi Neuvostoliiton johtoon Stalinin kuolemaa 1953 seuranneen valtakamppailun jälkeen. Hruštšov sanoutui jyrkästi irti stalinismista ja purki Stalinin henkilökultin. Ulkopolitiikassa alettiin puhua "suojasäästä" ja "rauhanomaisesta rinnakkaiselosta." Neuvostoliitto pyrki saamaan entistä enemmän vaikutusvaltaa kolmannen maailman maissa.[69] Kiinan kanssa ajauduttiin välirikkoon.

Hruštšovin aikana Neuvostoliitto laukaisi ensimmäisenä maana maata kiertävän satelliitin, joka tunnettiin nimellä Sputnik 1, ja venäläinen kosmonautti Juri Gagarin lensi ensimmäisenä ihmisenä avaruuteen kiertäen maapallon Vostok 1 aluksessa.

Jännite Yhdysvaltain kanssa kasvoi uudelleen, kun maat kiistelivät ydinohjusten sijoittamisesta Turkkiin ja Kuubaan. Kuuban ohjuskriisi 1962 oli laukaista ydinsodan. Hruštšovin syrjäyttämistä seurasi jälkeen kollektiivisen johdon aika, kunnes Leonid Brežnevistä tuli 1970-luvun alussa maan johtohahmo. Hänen aikanaan talouskehitys pysähteli ja maa juuttui Afganistanin sotaan. Tyytymättömyys sotaa kohti kasvoi, kunnes neuvostojoukot vetäytyivät vuonna 1989.[70]

Vuodesta 1985 eteenpäin Mihail Gorbatšov aloitti poliittisen avoimuuden kampanjan glasnostin ja talouden uudelleenrakentamisen perestroikan valtion modernisoimiseksi. Maan kansantalous oli tuolloin Yhdysvaltain jälkeen maailman toiseksi suurin.[71] Viimeisinä vuosinaan neuvostotalous kärsi tavaroiden puutteesta kaupoissa, suurista budjettivajeista ja rahantarjonnan myötä nousseesta inflaatiosta.[72]

Avoimuus merkitsi etnisten jännitteiden kiristymistä eri puolilla Neuvostoliittoa. Varsinkin Baltian maat, jotka kokivat tulleensa pakolla liitetyksi Neuvostoliittoon, olivat avoimesti valmiita jättämään liiton, jonka pelastamiseksi tehtiin Uusi liittosopimus. Vuoden 1991 elokuussa seurasi vallankaappausyritys Gorbatšovia vastaan. Sen tarkoituksena oli säilyttää Neuvostoliitto, mutta se johtikin lopulta sen purkautumiseen useiden tasavaltojen julistauduttua itsenäisiksi keskusvallasta. Venäjän neuvostotasavaltaa johtanut Boris Jeltsin julisti kommunistien vallan päättyneeksi. Neuvostoliitto hajosi 15 itsenäiseksi valtioksi joulukuussa 1991. Jeltsin oli äänestetty presidentiksi kesäkuussa 1991 Venäjän ensimmäisissä presidentinvaaleissa.[73]

[muokkaa] Venäjän federaation aika

Neuvostoliiton hajoamisen aikana ja sen jälkeen tehtiin pitkälle meneviä talousreformeja, kuten laajoja yksityistämisohjelmia sekä markkinoiden ja kaupan vapauttamista. Tänä aikana Venäjän talous ajautui suureen kriisin. Tätä aikakautta kuvastivat tuotannon raju supistuminen (teollisuustuotanto puolittui) sekä bruttokansantuotteen pieneneminen noin 50 prosentilla vuosien 1990 ja 1995 välillä.[74][75] Lokakuussa 1991 Jeltsin ilmoitti, että Venäjä ottaa käyttöönsä rajun shokkiterapiaksi kutsutun talousuudistusohjelman, jota Yhdysvallat ja Kansainvälinen valuuttarahasto suosittelivat.[76][77] Hintojen säätely lakkautettiin ja yksityistäminen aloitettiin. Miljoonat ihmiset putosivat köyhyyteen. Maailmanpankin mukaan Neuvostoliiton ajan lopussa 1,5 prosenttia ihmisistä eli köyhyydessä kun taas vuoden 1993 puolivälissä peräti 39–49 prosenttia väestöstä oli köyhiä.[78] Palkkojen maksujen viivästymisestä tuli pysyvä ongelma, kun miljoonien ihmisten palkat maksettiin kuukausia tai jopa vuosia myöhässä. Venäjä sai vastuulleen Neuvostoliiton ulkoisen velan maksamisen, vaikka sen väestö oli vain puolet Neuvostoliiton väestöstä.[79] Yksityistäminen siirsi yritysten johtamisen pois valtion toimielimiltä yksityishenkilöiden ryhmille, joilla oli yhteyksiä sekä hallitukseen että Venäjän mafiaan. Väkivaltaiset rikollisryhmät saivat usein haltuunsa valtionyritykset käyttäen salamurhia ja kiristystä. Hallituksen virkamiesten korruptiosta tuli osa päivittäistä elämää. Monet vastarikastuneet gangsterit ja liikemiehet siirsivät miljardiomaisuuksiaan rahassa ja muussa muodossa ulos maasta, joka tarkoitti valtavaa pääomapakoa.[80] Äkillinen ja pitkä lama lamautti laajemmin koko yhteiskuntaa. Sosiaalipalvelut romahtivat, syntyvyysaste putosi ja kuolleisuusaste ampaisi rajuun nousuun. 1990-luvun alku ja keskivaiheet olivat laittomuuksien aikaa. Rikollisjengit ja järjestäytynyt rikollisuus sekä murhat ja muut väkivaltarikokset riistäytyivät hallinnasta.[81]


Vuonna 1993 maa ajautui perustuslailliseen kriisiin, joka oli Moskovan rajuin sisäinen taistelu Lokakuun vallankumouksen jälkeen.[82] Presidentti Jeltsin hajotti parlamentin laittomasti[83] sen vastustaessa hänen aikeitaan keskittää valtaa ja kiihdyttää epäsuosittuja uusliberalistisia uudistuksia; vastauksena lainsäädäntövallan edustajat sulkivat itsensä valkoisen talon sisään, erottivat Jeltsinin ja valitsivat uuden presidentin. Seurasi suuria protesteja Jeltsiniä vastaan ja satoja kuoli väkivaltaisuuksissa. Asevoimat tukenaan Jeltsin lähetti armeijan ottamaan haltuunsa valkoinen talo ja häätämään sen puolustajat. Armeija hoiti tehtävän panssarivaunujen ja tykistön avulla ja ajoi kansanedustajat ulos. Kriisin jälkeen maalle säädettiin uusi presidenttivaltainen perustuslaki, joka loi nykyisen kaksikamarisen parlamentin.

1990-lukua leimasivat aseistetut etniset konfliktit Pohjois-Kaukasuksella. Konflikteissa oli kyse islamistien kapinasta federaation valtaa vastaan (etenkin Tšetšeniassa) tai paikallisten ryhmien välisistä etnisistä tai klaanien kahinoista (kuten Pohjois-Ossetia-Alaniassa osseettien ja inguušien välillä tai eri klaanien välillä Tšetšeniassa). 1990-luvun alussa tšetšeeniseparatistit julistivat maan itsenäiseksi, jonka jälkeen alueella on käyty katkottaista sissisotaa (Ensimmäinen Tšetšenian sota, Toinen Tšetšenian sota) tšetšeenien kapinallisryhmien sekä Venäjän armeijan välillä.[84] Separatistien terroristihyökkäykset siviileitä vastaan, kuten Venäjän kerrostalopommit, Moskovan teatterikaappaus ja Beslanin koulukaappaus tappoivat satoja ihmisiä ja aiheuttivat huomiota maailmalla. Tšetšenian sodissa kuoli joidenkin arvioiden mukaan pari sataatuhatta ihmistä ja niihin liittyi paljon siviileitä vastaan kohdistettuja julmuuksia ja muita sotarikoksia.

Presidentin ympärille syntyi "perheeksi" kutsuttu sisäpiiri. Käyttöön otettiin uudissana "oligarkki", joka tarkoittaa poliittista valtaa käyttäneitä suurliikemiehiä, jotka näin pyrkivät edelleen edistämään rikastumistaan. Suuret budjettivajeet sekä Aasian talouskriisi saivat aikaan vuonna 1998 Venäjän talouskriisin,[85] joka supisti maan BKT:ta entisestään.[75]

Vuosituhannen viimeisenä päivänä (1999) presidentti Jeltsin erosi presidentin tehtävistään ja jätti paikan äskettäin nimitetylle pääministerille, Vladimir Putinille, joka voitti vuoden 2000 presidentinvaalit. Putin lisäsi suosiotaan toisen Tšetšenian sodan voitolla, vaikka ajoittainen väkivalta jatkuu alueella edelleen. Korkeat öljyn hinnat ja heikko valuutta yhdistettynä kasvavaan kotimaiseen kysyntään, kulutukseen ja investointeihin asettivat Venäjän talouden tähän päivään jatkuneelle kasvu-uralle, nostaen ihmisten materiaalista elintasoa ja lisäten Venäjän painoarvoa kansainvälisessä politiikassa.[13] Putinin kaudella merkittävimpiä luonnonvaroja, kuten öljyn ja maakaasuntuotanto palautettiin valtion hallintaan ja muutama vaikutusvaltaisimmista oligarkeista menetti omaisuutensa. Putin keskitti myös valtaa takaisin Moskovaan mm. poistamalla alueiden kuvernöörien suorat vaalit.

Putin on saanut länsimaista paljon kritiikkiä uudistustensa epädemokraattisiksi katsotuista piirteistä.[86] Putinin Venäjää on arvosteltu erityisesti median vapauden polkemisesta. Esimerkiksi Freedom House järjestön mukaan hallitus on rajoittanut uutisointia säätämillään laeilla ja toimittajat ovat joutuneet väkivallan ja uhkailun kohteeksi.[87] Toimittajat ilman rajoja järjestön 169 maata kattavassa lehdistönvapausindeksissä Venäjä on sijalla 144.[88] Putinin kaudella kasvanut vakaus, järjestyksen paluu ja talouden edistys tekivät hänestä kuitenkin kotimaassaan suositun[89] sekä toivat tunnustusta myös ulkomailta.[90]

[muokkaa] Politiikka

Putinin tauluja toimistoon.

Venäjän perustuslaillisen kriisin jälkeen 12. toukokuuta 1993 kansanäänestyksessä hyväksytyn nykyisen perustuslain mukaan Venäjä on federaatio eli liittovaltio ja semipresidentiaalinen järjestelmä, jossa presidentti on valtionpäämies.[91] ja pääministeri on hallituksen johtaja. Liittovaltio on rakennettu edustuksellisen demokratian periaatteiden mukaan. Hallintoa säädellään vallan kolmijako -opin mukaan perustuslain määrittelemällä tavalla. Perustuslaki toimii maan ylimpänä laillisena dokumenttina sekä yhteiskuntasopimuksena maan kansalaisille.

Liittovaltion valtiovalta jaetaan kolmeen haaraan:

Perustuslaillinen oikeus perustuu perustuslain mukaan kaikkien kansalaisten tasavertaisuuteen,[92] tuomarit ovat itsenäisiä ja vain lain itsensä alaisia,[93] oikeudenkäynnit ovat avoimia ja syytetylle taataan puolustus.[94] Vuodesta 1996 lähtien Venäjä on jättänyt kuolemanrangaistuksen pois käytöstä, joskaan sitä ei ole lailla kumottu.

Kansa äänestää presidentin neljän vuoden kaudeksi[95] (sama presidentti ei saa olla virassa kolmea peräkkäistä kautta);[96] Hallituksen ministeriöt koostuvat pääministeristä ja hänen avustajistaan, ministereistä ja muista valituista henkilöistä. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin. Myös valtionduuman on hyväksyttävä pääministerin nimitys.

Vuoden 1999 duuman vaaleissa suurin puolue oli Venäjän federaation kommunistinen puolue. Vuoden 2003 duuman vaaleissa ja 2007 vaaleissa suurin puolue oli Yhtenäinen Venäjä. Näiden lisäksi duumassa ovat edustettuina Venäjän liberaalidemokraattinen puolue ja Oikeudenmukainen Venäjä. Vaalijärjestelmää uudistettiin ennen 2007 vaaleja poistamalla listojen ulkopuoliset yhden edustajan enemmistövaalipiirit ja mahdollisuus äänestää kaikkia ehdokkaita vastaan.

[muokkaa] Poliittinen vapaus ja korruptio

Katso myös: Ihmisoikeudet Venäjällä

Läntisten arvioiden mukaan Venäjän ihmisoikeustilanne on heikentynyt 2000-luvun aikana, ja valtion johdon asenne kansalaistoimintaa kohtaan on muuttunut epäluuloiseksi. Viranomaisten näkemyksen mukaan kansalaistoiminnan tehtävänä on tukea hallituksen politiikkaa. Riippumattomien järjestöjen toimintaa haittaa tiukka valvonta, joka jättää tilaa viranomaisten mielivallalle. Järjestöt jakautuvatkin viranomaisten silmissä "rakentaviin" ja oppositiohenkisiin järjestöihin. Yhteistä kaikille itsenäisesti muodostuneille järjestöille on voimakas paikallisuuden korostaminen, jota on pidetty vastareaktiona aiemmalle neuvostoliittolaiselle keskittämiselle.[97] Yhdysvaltain hallituksen rahoittaman Freedom Housen mukaan Venäjä on "ei vapaa" maa.[98] Maailmanpankin arvion mukaan Venäjä kuuluu maailman heikoimpiin maihin lain noudattamisen ja poliittisen osallistumisen suhteen.lähde? Transparency Internationalin korruptioindeksillä Venäjä sijoittuu 143. sijalle, Indonesian ja Nigerian tasolla. Maailman rauhanindeksillä Venäjä sijoittuu 131. sijalle.[99] Lehdistönvapaudella mitaten Venäjä sijoittuu 144. sijalle.lähde?

[muokkaa] Aluejako

Pääartikkeli: Venäjän aluejako
Liittovaltiosubjektit

Venäjän federaatio koostuu 83:sta liittovaltiosubjektista.[100] Subjekteilla on tasavertainen edustus —kaksi edustajaa kustakin— Venäjän Liittovaltioneuvostossa.[101] Subjektit kuitenkin eroavat toisistaan siinä suhteessa, kuinka paljon autonomiaa niillä on.

Liittovaltiosubjektit käsittävät:


Liittovaltion piirit ja taloudelliset alueet

Liittovaltiosubjektit on jaettu seitsemään liittovaltiopiiriin, joista jokaista hallitsee Venäjän presidentin nimittämä lähetti.[102] Toisin kuin liittovaltiosubjektit, liittovaltiopiirit eivät ole hallinnoltaan kansallista tasoa alempana olevia vaan ne kuuluvat suoraan federaation hallinnon alaisuuteen. Liittovaltiopiirien lähetit ovat yhteyshenkilöitä liittovaltiosubjektien ja itse federaation välillä. He ovat vastuussa siitä, että liittovaltiosubjektit toimivat federaation lakien mukaisesti.

Kartta Venäjän federaation liittovaltiosubjekteista

[muokkaa] Ulkosuhteet ja asevoimat

Kansainvälinen laki tunnustaa Venäjän federaation perineen Neuvostoliiton oikeussubjektin aseman.[6] Venäjä jatkaa NL:n kansainvälisten sitoumusten täyttämistä ja sai myös NL:n pysyvän paikan YK:n turvallisuusneuvostossa, jäsenyydet muissa kansainvälisissä järjestöissä, NL:n oikeudet ja velvollisuudet kansainvälisissä sopimuksissa sekä sen omistukset ja velat. Venäjällä on diplomaattisuhteet 178 maahan ja sillä on maailmalla 140 suurlähetystöä.[103] Lähetystöjensä kautta Venäjä lähettää tiedustelu-upseereita peitetehtäviin: esimerkiksi Britanniaan noin 30[104] – MI5:n johtajan mukaan saman verran kuin kylmän sodan vuosina.[105]

Venäjän ulkopolitiikasta päättää presidentti ja sitä toteuttaa maan ulkoministeriö.[106]

YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenmaana Venäjällä on keskeinen rooli kansainvälisessä turvallisuuspolitiikassa. Se on osallistunut kansainvälisten konfliktien selvittelyyn osallistumalla esimerkiksi Lähi-idän kvartettiin, kuuden osapuolen neuvotteluihin Pohjois-Korean kanssa, Kosovon sodan selvittelyyn ja ydinaseiden leviämistä koskevaan politiikkaan. Venäjä on teollisuusmaiden G8-ryhmän, Euroopan neuvoston, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ja APECin jäsen. Venäjällä on johtava asema alueellisissa järjestöissä, kuten Itsenäisten valtioiden yhteisössä, Euraasian talousyhteisössä, Kollektiivisessa turvallisuusjärjestössä, sekä Shanghain yhteistyöjärjestössä. Presidentti Dmitri Medvedev on suosinut eri tavoin strategista kumppanuutta ja läheistä integraatiota, mikä näkyy esimerkiksi EU:n ja Venäjän "yhteisten tilojen" yhteistyöhankkeessa.[107] Venäjä on kehittänyt neuvostoliittoaikaista ystävällisemmät, joskin edelleen varsin epävakaat suhteet NATO:on. Venäjän ja NATO:n välille perustettiin komissio vuonna 2002 mahdollistamaan 26 sotilasliiton valtion ja Venäjän tasaväkisen kumppanuuden yhteisten päämäärien tavoittelua varten.[108]

Venäläisiä laskuvarjojääkäreitä Kazakstanissa

Venäjä peri Neuvostoliitolta sen rajojen ulkopuoliset aseteollisuuden tuotantolaitokset ja suurin osa Neuvostoliiton aseteollisuudesta jäi Venäjän rajojen sisäpuolelle.[109] Venäjän asevoimat on jaettu maajoukkoihin, laivastoon sekä ilmavoimiin ja ilmapuolustukseen. Yleisesikunnan alaisuudessa on lisäksi kolme aselajia: strategiset ohjusjoukot, avaruusjoukot ja maahanlaskujoukot. Vuonna 2006 Venäjän asevoimien palveluksessa oli 1,037 miljoonaa aktiivista työntekijää.[110] Venäjällä on valtioista eniten varastoituja ydinaseita ja täydellinen triadi niiden kuljettamiseen. Sillä on kotimaahan sijoitettujen mannertenvälisten ballististen ohjusten lisäksi toiseksi suurin ballistisilla ydinohjuksilla varustettujen sukellusveneiden laivasto ja se on Yhdysvaltojen lisäksi ainoa maa, jolla on moderni strategisten pommikoneiden osasto.[111]

Maalla on suuri ja täysin kotimainen aseteollisuus, joka tuottaa maan kaikki sotavälineet. Venäjä on maailman toiseksi suurin aseiden viejä, jonka myynti käsittää noin 30 prosenttia maailman aseiden myynnistä.[112] Aseita vietiin vuonna 2007 80 eri maahan.[113]

Varusmiespalvelus on nykyään Venäjällä yksivuotinen, ja vuoteen 2010 mennessä asevoimien palkkatyöntekijöiden osuutta pyritään kasvattamaan 70 prosenttiin.[13]

Puolustusmenot ovat nelinkertaistuneet kuluneen kuuden vuoden aikana.[114] Hallituksen viralliset asevarustelumenot vuonna 2008 ovat 40 miljardia dollaria,[115] joskin eri lähteet, kuten Yhdysvaltain tiedustelulähteet,[116] sekä brittiläinen politiikan tutkimuslaitos IISS,[110] ovat arvioineet todellisen määrän olevan selvästi korkeampi.[117] Tällä hetkellä on menossa vuosille 2006-2015 suunnattu asevoimien varusteiden uudistushanke, jonka budjetti on suunnilleen 200 miljardia dollaria.[118]

[muokkaa] Talous

Pääartikkeli: Venäjän talous

Vuosituhannen vaihteen jälkeen nousevat öljyn hinnat, kasvavat ulkomaaninvestoinnit, korkeampi kotimainen kysyntä ja suurempi poliittinen vakaus ovat ripeyttäneet Venäjän talouskasvua. Vuosi 2007 oli maan yhdeksäs talouskasvun vuosi, vuosittaisen kasvuvauhdin ollessa keskimäärin seitsemän prosenttia vuoden 1998 finanssikriisin jälkeen. Vuonna 2007 Venäjän BKT oli $2,076 miljardia (arvioitu ostovoimapariteetti), seitsemänneksi suurin talous maailmassa, BKT:n kasvun ollessa 8,1 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu oli pääasiassa ulkomaankauppaan soveltumattomien palveluiden sekä kotimaanmarkkinoiden hyödykkeiden vetämää, eikä niinkään öljyn tai mineraalien viennin.[13] Venäläisten keskipalkka oli vuoden 2008 alussa 640 dollaria kuussa, kun se vielä vuonna 2000 oli vain 80 dollaria.[119] Noin 14 prosenttia venäläisistä eli vuonna 2007 kansallisen köyhyysrajan alapuolella,,[120] kun taas lukema oli peräti 40 prosenttia vuonna 1998, jolloin se oli Neuvostoliiton jälkeisistä vuosista huonoimmillaan.[78] Työttömyys vuonna 2007 oli kuudessa prosentissa, kun taas vuonna 1999 se oli ollut 12,4 prosenttia.[121][122]

Роснефть Rosneft bensa-asema. Venäjä on maailman johtava maakaasun viejä ja toiseksi suurin öljynviejä.
Sojuz TMA-2 siirretään lähtöalustalleen, josta se vie ensimmäisen miehistönsä kansainväliselle avaruusasemalle

Venäjällä on maailman laajimmat maakaasuesiintymät, toiseksi suurimmat hiilivarat ja kahdeksanneksi suurimmat öljyvarannot. Se on maailman johtava maakaasun viejä ja toiseksi suurin öljynviejä. Öljy, maakaasu, metallit ja puu käsittävät 80 prosenttia Venäjän ulkomaanviennistä.[13] Vuodesta 2003 alkaen luonnonvarojen vienti alkoi kuitenkin menettää tärkeyttään taloudelle kotimaisten markkinoiden kasvaessa nopeasti.[84] Huolimatta korkeista energian hinnoista öljy ja kaasut tuovat vain 5,7 prosenttia BKT:stä ja hallitus ennustaa tämän putoavan 3,7 prosenttiin vuoteen 2011 mennessä.[123] Useimmista muista luonnonvaroiltaan rikkaista maista poiketen Venäjän katsotaan olevan suhteellisen pitkällä kehityksessä pitkän ja vankan koulutuksen, tieteen ja teollisuuden perintönsä johdosta.[124] Maalla on enemmän korkeakoulusta valmistuneita kuin millään muulla Euroopan maalla.[125] Venäjän maatalouden tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koillispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on myös merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Vuoden 2007 ensimmäisellä puoliskolla ulkomaaninvestoinnit venäjälle tuplaantuivat edellisvuoteen verrattuna, saavuttaen lopulta 60,3 miljardin dollarin arvon.[126] Vuonna 2000 kokonaisinvestoinnit kiinteisiin omaisuuseriin olivat 40 miljardia dollaria, kasvun ollessa 300 prosenttia vuoteen 2006 asti, jolloin investoinnit saavuttivat 120 miljardin tason.[123] Vuonna 2001 käyttöönotettu yksinkertaisempi verolaki vähensi ihmisiin kohdistuvaa verorasitusta ja kasvatti suuresti valtion tuloja.[127] Venäjällä on 12 prosentin tasaverotus henkilökohtaisiin tuloihin, mitä on pidetty muihin maihin verrattuna hyvin houkuttelevana yrittäjien kannalta.[128][129] Federaation budjetti on ollut ylijäämäinen vuodesta 2001 alkaen vuoden 2007 lukeman ollessa kuusi prosenttia BKT:stä. Vuonna 2003 luotiin federaation vakautusrahasto, johon siirretään varoja Uralin öljyn hinnan ylittäessä 27 dollarin hinnan barrelia kohti.[130] Huhti-toukokuussa 2006 öljyn hinta oli 60,9 dollaria barrelilta ja vakautusrahastoon oli kertynyt 1 800 miljardia ruplaa (70 miljardia dollaria).[131] Ne päätettiin sijoittaa 14 Euroopan maan obligaatioihin. Viime vuosien aikana Venäjä on käyttänyt öljyvarojaan vakautusrahastosta myös maksaakseen ennakolta kaikki neuvostoajan velat Pariisin klubin velkojille sekä Kansainväliselle valuuttarahastolle. Ulkomaanvelka onkin vähentynyt dramaattisesti.[132] Vaikka Venäjä on yksin maksanut takaisin yli 90 prosenttia Neuvostoliiton ulkomaanvelasta, maa on lähes velaton. Ulkomaanvelka oli vuonna 2007 vain noin 7 % bruttokansantuotteesta, kun se vielä 1998 oli 90 %. Tulot öljyviennistä ovat lisäksi mahdollistaneet ulkomaanvaluuttareservien kasvattamisen vuoden 1999 12 miljardista dollarista vuoden 2007 lopun 470 miljardiin. Näin ollen Venäjän valuuttareservit ovat kolmanneksi suurimmat maailmassa.[13]

Maan talouskehitys on ollut maantieteellisesti epätasaista Moskovan alueen tuottaessa suhteellisesti hyvin suuren osan maan BKT:stä.[84] Suurin osa Venäjän alueista, erityisesti alkuperäiskansojen alueet ja maaseutuyhteisöt Siperiassa, ovat jääneet pahasti jälkeen. Kuitenkin keskiluokka on kasvanut vuoden 2000 kahdeksasta miljoonasta 55 miljoonaan (vuoden 2006 luku).[133] Venäjällä on maailman maista toiseksi eniten miljardöörejä Yhdysvaltojen jälkeen. Vuonna 2007 niiden lukumäärä lisääntyi 50:llä ja yhteensä heitä on 110.[134]

Viimeisen viiden vuoden aikana, pääomainvestoinnit ovat tuottanee keskimäärin yli 10 prosentin vuotuisen tuoton ja ihmisten reaalitulot ovat nousseet yli 12 prosenttia vuodessa. Tänä aikana köyhyys on vähentynyt tasaisesti ja keskiluokka on jatkanut laajentumistaan. Venäjä on myös kohentanut asemaansa kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla vuoden 1998 kriisin jälkeen.[13] Keskeiset tekijät Venäjän talouden vahvan nousun taustalla on ollut vahva tuottavuuden, reaalipalkkojen ja kulutuksen kasvu.[135] Huolimatta maan vahvasta talouskehityksestä vuoden 1999 jälkeen Maailmanpankki on luetellut joukon Venäjän talouteen kohdistuvista haasteista. Näihin kuuluvat talouden monipuolistaminen, pienten ja keskisuurten yritysten kasvun rohkaiseminen, ihmispääoman kasvattaminen sekä yrityshallinnon kehittäminen.[17] Inflaatio kasvoi vuoden 2006 yhdeksästä prosentista noin 12 prosenttiin vuoden 2007 loppuun mennessä. Inflaation kasvu jatkui vuoden 2008 alussa, pääasiassa nousevien ruoan hintojen takia.[13][120]

[muokkaa] Väestö

Väestötiedot
vuonna 2005
Ikärakenne 0–14-vuotiaita 14,6 %
15–64-vuotiaita 71,3 %
yli 64-vuotiaita 14,2 %
Mediaani-ikä 38,15 vuotta
Väestönkasvu -0,37 %
Syntyvyys 9,8 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 14,52 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus 15,39 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto 1,03 / 1 000 henkilöä
Eliniänodote keskiarvo: 67,1 vuotta

miehet: 60,55 vuotta
naiset: 74,04 vuotta
HIV:n levinneisyys aikuisväestössä 1,1 %
Lukutaitoisia 99,4[136] % väestöstä
Väestö vuosina 1991–2008. Asukkaiden lukumäärä miljoonina[137]

Alustavien arvioiden mukaan vuoden 2008 ensimmäisenä päivänä Venäjällä oli 142 miljoonaa ihmistä. Vuonna 2007 väestö kutistui 237 800 ihmisellä eli 0,17 prosentilla (edellisenä vuonna 532 600 ihmisellä ja 0,37 prosentilla). Maahanmuutto kasvoi 50,2 prosentilla vuonna 2007[138] ja saavutti 274 000 hengen lukeman.[139] Suuri enemmistö maahanmuuttajista tuli IVY-maista ja oli etnisesti venäläistä tai ainakin venäjänkielistä.[138] Laittomien maahanmuuttajien lukumääräksi IVY-maista arvioidaan noin kymmentä miljoonaa.[140]

Venäjän federaatio on monikansallinen yhteiskunta, koti yli 160 etniselle ryhmälle, johon sisältyy alkuperäiskansoja.[141] Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1 %), mordvalaiset ja valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit.

Moskova
Pietari

Vaikka Venäjän väestö on suhteellisen suuri, on väestötiheys matala valtion valtaisan pinta-alan vuoksi. Väestötiheys on suurimmillaan Euroopan puolella, lähellä Uralvuoria sekä Lounais-Siperiassa. 73 prosenttia väestöstä elää kaupunkialueilla.[142] Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuoden 2002 laskennan mukaan kaksi suurinta kaupunkia ovat Moskova (10,126,424 asukasta) ja Pietari (4,661,219). Yksitoista muuta kaupunkia ovat kooltaan yhden ja kahden miljoonan väliltä: Tšeljabinsk, Kazan, Novosibirsk, Nižni Novgorod, Omsk, Perm, Rostov-na-Donu, Samara, Ufa, Volgograd ja Jekaterinburg.

Venäjän väestö oli suurimmillaan vuonna 1991, jolloin väkeä oli 148 689 000.[143] Vuonna 2007 kuolleisuus ylitti syntyvyyden 477 700 hengellä. Edellisenä vuonna lukema oli suurempi: 687 100.[138] Venäjän Tilastopalvelun mukaan kuolleisuusaste laski neljä prosenttia vuonna 2007 verrattuna edellisvuoteen, ollen noin kahden miljoonan paikkeilla kun taas syntyvyysaste kasvoi 8,3 % vuosittain ollen nyt 1,6 miljoonan syntyneen paikkeilla.[139] Väestö siis kutistuu korkean kuolleisuuden ja matalan syntyvyyden vuoksi. Syntyvyysaste on kyllä verrattavissa Euroopan maiden lukemiin (keskimäärin 11,3 syntynyttä tuhatta ihmistä kohden vuonna 2007[138] ja EU:n keskiarvo on 10,00 per 1000),[144] sen väestö pienenee suuren kuolleisuuden takia (vuonna 2007 kuolleisuusaste oli 14,7 per 1000 henkeä[138] siinä missä EU:n keskiarvo oli 10,00 per 1000).[145] Venäjän terveysministeriö kuitenkin ennustaa, että vuoteen 2011 mennessä kuolleisuusaste ja syntyvyysaste kohtaavat kuolleisuuden pienetessä ja syntyvyyden noustessa.[146]

Venäjän väkiluku on nyt 142 miljoonaa. Väki on vähentynyt vuodesta 1992 ja vähenee jopa 11 miljoonalla vuoteen 2025 mennessä. Vielä vuonna 2007 Venäjä oli maailman yhdeksänneksi väkirikkain maa, mutta nykymenolla se päätyy sijalle viisitoista vuosisadan puolivälissä, jolloin Vietnamissakin olisi enemmän asukkaita.[147]

[muokkaa] Koulutus

Moskovan valtiollinen yliopisto

Venäjällä on perustuslain takaama ilmainen koulutus kaikille kansalaisille,[148] ja 99,4 prosenttia väestöstä on lukutaitoisia.[13] Vuonna 2006 tehdyssä neljäsluokkalaisten luetunymmärtämistaitoa mittaavassa Bostonin yliopiston PIRLS-tutkimuksessa (Progress in International Reading Literacy Study) Venäjä sijoittui ensimmäiseksi.[149] Korkeamman asteen koulutuspaikoista on Venäjällä kova kilpailu.[150] Koulutuksessa on panostettu perinteisesti vahvasti tieteeseen ja teknologiaan, jonka tuloksena Venäjän lääketieteen, matematiikan, luonnontieteen sekä avaruuden ja ilmailun tutkimus on edelleen yleensä korkeatasoista.[151][152]

Hallitus jakaa valtion koulutuslaitoksille rahoitukset joko vakiintuneen kiintiösumman tai oppilasmäärän mukaan. Tämän tarkoituksena on taata, että kaikki pätevät oppilaat saavat koulutuspaikan. Lisäksi opiskelijoille myönnetään pieni stipendi ja ilmainen asuminen. Opetuslaitosten rahoitus tapahtuu kokonaan valtion tai alueellisen tason budjeteista.[153] Rahoituksen turvaamiseksi monet valtion laitokset ovat avanneet ulkopuolisesti rahoitettuja virkoja, joiden määrä on ollut kasvussa.[154] Uusien korkean teknologian ja muiden nousevien teollisuusalojen työvoiman tarvetta tyydyttämään on noussut monia yksityisiä korkean asteen oppilaitoksia.[153]

[muokkaa] Terveys

Venäjän perustuslaki lupaa ilmaisen, yleisen terveydenhuollon kaikille kansalaisille.[155] Vaikka Venäjällä on enemmän lääkäreitä, sairaaloita ja terveysalan työntekijöitä kuin lähes millään muulla maalla[156][157] on väestön terveys Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen heikentynyt huomattavasti sosiaalisten, taloudellisten ja elämäntapaan liittyvien muutosten myötä.[158] Vuonna 2007 keskimääräinen eliniänodote oli miehille 61,5 vuotta ja naisille 73,9 vuotta.[159] Keskimääräinen eliniänodote, 67,7 vuotta, on 10,8 vuotta lyhyempi kuin EU-maiden keskiarvo.[160] Miesten matalan eliniän suurimmat taustatekijät ovat työikäisten miesten estettävissä olevat kuolinsyyt, kuten alkoholimyrkytykset, stressi, tupakointi, liikenneonnettomuudet sekä väkivaltarikokset. Miesten kuolleisuus nousi 60 % vuoden 1991 jälkeen ja on neljä-viisi kertaa korkeampi kuin Euroopassa keskimäärin.[161] Johtuen sukupuolten välisestä eliniänodotteesta, sekä toisen maailmansodan yhä jatkuvasta vaikutuksesta (Venäjällä kuoli sodassa enemmän miehiä kuin missään muussa maassa) sukupuolten välillä vallitsee epätasapaino ja jokaista naista kohden on 0,859 miestä.[13]

Sydänsairaudet aiheuttavat 56,7 % kaikista kuolemista, ja näistä 30 % koskee työikäisiä ihmisiä. Noin 16 miljoonaa venäläistä kärsii verenkiertoelinten sairauksista, mikä on suhteellisesti toiseksi eniten maailmassa Ukrainan jälkeen.[161] Kuolemat henkirikoksista, itsemurhista ja syövästä ovat myös kansainvälisellä tasolla hyvin korkeat.[162] Itsemurhia tehdään WHO:n mukaan prosentuaalisesti yli kaksi kertaa enemmän kuin korkeiden itsemurhalukujen Suomessa.[163] Vuoden 2007 tutkimuksen mukaan 52 % miehistä ja 15 % naisista tupakoivat. Tupakka aiheuttaa maassa noin 260 000 kuolemaa vuodessa.[164] AIDSia ei juuri tavattu neuvostoaikana, mutta 1990-luvun aikana se lisääntyi huimasti suonensisäisten huumeiden leviämisen myötä.[165] Virallisten tilastojen mukaan HIV-positiivisia ihmisiä on Venäjällä 364 000, mutta jotkut asiantuntijat pitävät todellisia lukuja selvästi korkeampana.[166] Kamppaillakseen tautia vastaan hallitus lisäsi HIVin torjumisen keinoihin kohdistettuja varoja kaksinkymmenkertaiseksi vuonna 2006 ja seuraavana vuonna määrärahat vielä kaksinkertaistettiin edellisvuodesta.[167] Neuvostoliiton jälkeisenä aikana myös tuberkuloosin aiheuttamat kuolemat ovat lisääntyneet rajusti erityisesti vankien usein sairastuessa tautiin.[168]

Kamppaillakseen väestön hupenemista vastaan hallitus on aloittanut useita ohjelmia, joiden tarkoitus on lisätä syntyvyyttä ja houkutella maahan lisää maahanmuuttajia. Hallitus on kaksinkertaistanut kuukausittaiset lapsilisät ja on asettanut vuodesta 2007 alkaen 250 000 ruplan (noin 6800 euroa) kertapalkkion naisille, jotka saavat toisen lapsen.[169] Vuonna 2007 syntyvyys nousi korkeimmalle tasolle Neuvostoliiton jälkeisenä aikana.[170] Varapääministeri Sergei Ivanov myös kertoi 20 miljardin ruplan (noin 544 miljoonaa euroa) käyttämisestä neuvoloihin vuosina 2008–2009. Maahanmuutto nähdään välttämättömänä keinona ylläpitää maan väestömäärää.[171]

[muokkaa] Kielet

Maat, joissa puhutaan venäjää

Venäjän 160 etnisen ryhmän edustajat puhuvat yhteensä noin sataa eri kieltä.[5] Vuoden 2002 lukemien mukaan 142,6 miljoonaa ihmistä puhuu venäjää. Toiseksi suurin kieliryhmä ovat tataaria puhuvat (5,3 miljoonaa puhujaa) ja kolmantena saksankieliset (2,9 miljoonaa).[172] Venäjä on keskushallinnon ainut virallinen kieli, mutta perustuslaki antaa yksittäisille tasavalloille oikeuden ottaa oman alueensa alkuperäiskieli alueen toiseksi viralliseksi kieleksi.[173] Huolimatta laajasta alueellisesta levinneisyydestään venäjän kieli on varsin homogeenistä koko maassa. Venäjä on Euraasian maantieteellisesti laajimmalle levinnyt kieli ja puhujamäärältään suurin slaavilainen kieli.[174] Venäjän kieli kuuluu indoeurooppalaisten kielten perheeseen ja on yksi kolmesta elävästä itäslaavilaisesta kielestä (muut ovat valkovenäjä ja ukraina). Vanhaa itäslaavilaista venäjän kieltä on löydetty kirjoitetussa muodossa 900-luvulta lähtien.[175] Nykyään yli neljännes maailman tieteellisistä julkaisuista julkaistaan venäjäksi.[176] Venäjän kieli on yksi Yhdistyneiden kansakuntien kuudesta virallisesta kielestä.

[muokkaa] Uskonnot

Pääartikkeli: Uskonto Venäjällä
Neuvostoaikana tuhottu ja 1990-luvulla uudelleenrakennettu Kristus Vapahtajan katedraali

Venäjän perinteiset uskonnot ovat kristinusko, islam, buddhalaisuus sekä juutalaisuus, jotka määritellään Venäjän vuonna 1997 säädetyssä "historiallisen perinnön laissa".[177] Kristinuskon ortodoksinen suunta on Venäjän selvästi suurin uskonto.[178] Venäjällä mielipidekyselyitä tekevän tutkimuskeskuksen mukaan 63 prosenttia vastaajista piti itseään Venäjän ortodokseina, 6 prosenttia muslimeina ja alle yksi prosentti piti itseään buddhalaisena, katolisena, protestanttina tai juutalaisena. 12 prosenttia ihmisistä sanoi uskovansa jumalaan olematta minkään uskonnon harjoittaja, ja 16 prosenttia piti itseään ei-uskovana.[179]

Eri lähteiden ilmoittamat arviot ei-uskonnollisten ihmisten määrästä Venäjällä vaihtelevat suuresti. Lähteestä riippuen ei-uskonnollisten määrä Venäjällä on 16–48 prosenttia väestöstä.[180] Ei-uskonnollisten ihmisten määrän arviointi on hankalaa, sillä etniset venäläiset identifioivat itsensä ortodokseiksi silloinkin, kun he eivät varsinaisesti harjoita uskontoaan tai edes usko sen oppeihin. Sama koskee myös muita uskontoja, jotka ovat leimautuneet osaksi eri kansanryhmien identiteettiä.[181][182] Uskontokuntiin kuuluminen jakautuu pääasiassa etnisten jakolinjojen mukaan. Slaavit ovat yleensä ortodokseja, turkinkieliset muslimeita, joskin maassa on myös turkkilaisia väestöryhmiä, jotka eivät edusta islamia.[183]

Venäjän ortodoksinen kirkko on luonteeltaan puolivaltiollinen.[184] Ortodoksikristillisyys omaksuttiin Venäjällä alun perin 900-luvulla.[185] Ortodoksisen kirkon sisällä toimineista liikkeistä historiallisesti merkittävin on ollut vanhauskoisuus, jota vielä 1900-luvun alussa kannatti jopa 10 % väestöstä. Nykyään vanhauskoisten kannatus on laskenut tuntuvasti matalammaksi. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen vapaat suunnat, kuten herätyskristillinen liikehdintä, ovat lisänneet kannatustaan.[184] 95 prosenttia rekisteröidyistä seurakunnista kuuluu varsinaisen Venäjän ortodoksisen kirkon alaisuuteen, mutta sen lisäksi on myös pienempiä ortodoksisia kirkkoja.[186] Suurin osa ortodoksiuskoa tunnustavista ei käy säännöllisesti kirkossa. Kuitenkin kirkko on kunnioitettu sekä uskonnollisten että ei-uskonnollisten keskuudessa, sillä se nähdään Venäjän kulttuuriperinnön symbolina.[185] Yhdysvaltain sisäministeriön vuoden 2007 uskonnon vapautta käsittelevän raportin mukaan 100 miljoonaa venäläistä pitää itseään ortodoksikristittyinä.[187] Pienempiin kristillisiin suuntauksiin Venäjällä kuuluvat katoliset, Armenian apostolinen kirkko sekä muutamat protestanttiset suuntaukset.

Siinä missä ortodoksisuus on Venäjän slaavilaisia kansanosia etnisesti määrittelevä uskonto, sunnilainen islam on vastaavalla tavalla useimpien turkkilaisia kieliä puhuvien kansojen perinteinen uskonto. Muslimiväestö keskittyy pääosin tietyille Venäjän eteläisille alueille, kuten Kaukasukselle ja Tatarstaniin. Venäjällä on arvioitu asuvan 15–20 miljoonaa muslimia, mikäli kaikkien "muslimikansojen" jäsenet lasketaan muslimeiksi.[188][189] Toisaalta kyselytutkimusten mukaan islaminuskoisia olisi vain 7–9 miljoonaa.[190] 3–4 miljoonaa muslimia on tullut Venäjälle muista entisistä neuvostotasavalloista.[191] Useimmat muslimit elävät Volgan ja Uralin alueella sekä Pohjois-Kaukasuksella, Moskovassa, Pietarissa ja Länsi-Siperiassa.[192] Buddhalaisuutta on perinteisesti esiintynyt Burjatiassa, Tuvassa ja Kalmukiassa.[193] Jotkut Siperian ja kaukoidän alkuperäisasukkaat, esimerkiksi Sahassa ja Tšukotkassa, harjoittavat luonnonuskontoja valtauskontojen lisäksi.

Uskonto Prosenttia väestöstä
Ortodoksisuus 63–70[179][194]
Ei uskontoa 16–30 (riippuen määritelmästä)[179]
Islam 6[179]
Muut kristilliset 1–3[179][182]
Muut uskonnot 1[179]

[muokkaa] Kulttuuri

Pääartikkeli: Venäläinen kulttuuri

[muokkaa] Musiikki ja baletti

Säveltäjä Pjotr Tšaikovski (1840–1893)

Taidemusiikki alkoi toden teolla nostaa päätään Venäjällä 1800-luvulla, jolloin musiikkielämää määritteli kiista kahden ryhmittymän välillä. Mihail Glinka ja hänen seuraajiensa muodostama viiden ryhmä korostivat venäläistä kansallistunnetta ja lisäsivät tyyliinsä kansanmusiikin ja uskonnollisen musiikin piirteitä. Toista suuntausta edustivat kansainvälisemmin, mutta silti konservatiivisemmin suuntautunut Anton Rubinstein ja hänen veljensä Nikolai. Myöhempää romantiikkaa Venäjällä edustivat esimerkiksi Modest Musorgski, Nikolai Rimsky-Korsakov ja tunnetuimpana Tšaikovski, josta tuli musiikkinsa selkeän venäläisistä piirteistä huolimatta yksi kaikkien aikojen suosituimmista säveltäjistä myös ulkomailla. Romantiikan lippua piti yllä 1900-luvun alussa vielä etenkin pianokonsertoistaan tunnettu Sergei Rahmaninov. Muita 1900-luvun maailmankuuluja ja yhä suosittuja venäläissäveltäjiä ovat Skrjabin, Stravinsky, Prokofjev, Šostakovitš ja Irving Berlin, joskin viimeksi mainittu vaikutti Yhdysvalloissa. Näistä etenkin ulkomaille muuttanut Stravinsky oli uudistuksellinen hahmo, joka vei taidemusiikin kehitystä eteenpäin. Neuvostoaikana säveltämistä vahdittiin tarkkaan ja sitä pyrittiin pitämään konservatiivisena ja helpommin ymmärrettävänä.

Venäjän musiikkikonservatoriot ovat tuottaneet suuret määrät maailmankuuluja solisteja. Näistä parhaiten tunnettuihin kuuluvat viulistit David Oistrah ja Gidon Kremer, sellisti Mstislav Rostropovitš, pianistit Vladimir Horowitz, Sviatoslav Richter ja Emil Gilels sekä laulaja Galina Vishnevskaja.

Bolšoi-teatteri

Tšaikovski on muiden töidensä ohella suosituin balettisäveltäjä, jonka tunnetuimpiin töihin kuuluvat Joutsenlampi, Pähkinänsärkijä, sekä Prinsessa Ruusunen. 1900-luvun alkupuolella venäläiset tanssijat Anna Pavlova ja Vaslav Nijinski kohosivat maailmanmaineeseen, kun impressaario Sergei Djagilev ja hänen Ballets Russes -ryhmänsä kiersivät ulkomailla.[195] Neuvostoajan baletti täydensi 1800-luvun traditiota,[196] ja Neuvostoliiton balettikoulut tuottivat lukuisia kansainvälisen tason tähtiä, joihin kuuluvat esimerkiksi Maja Plisetskaja, Rudolf Nurejev, ja Mihail Baryšnikov. Balettiesityksiä järjestävät Moskovan Bolšoi-teatteri ja Pietarin Mariinski-teatteri ovat säilyttäneet maineensa tähän päivään asti.[197]

Rock and roll saapui Venäjälle 1960-luvulla, ja venäläisen rockin kultakausi ajoitetaan yleensä 1980-luvulle. Nykyään tunnettuja maan rajojen ulkopuolella suosiota saaneita artisteja ovat esimerkiksi laulaja Alla Pugatšova sekä tyttöduo t.A.T.u. Taide- ja populaarimusiikin lisäksi Venäjän lukuisilla etnisillä ryhmillä on omat kansanmusiikin perinteensä.

[muokkaa] Kirjallisuus

Pääartikkeli: Venäjän kirjallisuus

Venäjän kirjallisuutta on pidetty hyvin vaikutusvaltaisena ja monet sen teoksista kuuluvat maailmankirjallisuuden parhaiten tunnettuihin töihin.[198] Venäjän kirjallisuuden historian on ajoitettu alkavan jo 900-luvun tienoilla. Varsinainen kansallinen kirjallisuuden traditio syntyi 1800-luvun alussa. Tämän aikakauden aloitti Aleksander Puškin, jota pidetään modernin venäläisen kirjallisuuden perustajana. Häntä on usein sanottu "Venäjän Shakespeariksi".[199] Venäjän tunnetuimpiin kirjailijoihin ja runoilijoihin 1800-luvulla kuuluivat Anton Tšehov, Mihail Lermontov, Leo Tolstoi, Nikolai Gogol, Ivan Turgenev ja Fjodor Dostojevski. Samoin Ivan Gontšarov, Mihail Saltykov-Štšedrin, Aleksei Pisemski ja Nikolai Leskov jättivät kestävän jälkensä venäläiseen proosaan. Erityisesti Tolstoi ja Dostojevski ovat olleet vaikutukseltaan mammuttimaisia hahmoja, joita monet kriitikot ovat pitäneet kaikkien aikojen suurimpina romaanikirjailijoina.[200][201]

Kirjailija Fjodor Dostojevski (1821–1881)

1880-luvun tienoilla Venäjän kirjallisuus alkoi muuttua. Suurien romaanikirjailijoiden aika oli ohi ja lyhyempi fiktio sekä runous tulivat dominoiviksi tyylilajeiksi seuraavien vuosikymmenien ajaksi. Tätä aikaa kutsutaan usein kirjallisuuden hopeakaudeksi. Vuosiksi 1893–1914 symbolismi syrjäytti aiemmin dominoineen realismin. Aikakauden johtavia kirjoittajia olivat Valeri Brjusov, Andrei Bely, Vjatšeslav Ivanov, Aleksandr Blok, Dmitri Merezkovski, Fjodor Sologub, Anna Ahmatova, Osip Mandelstam, Leonid Andrejev, Ivan Bunin ja Maksim Gorki.

Vuoden 1917 vallankumouksen ja sitä seuranneen sisällissodan jäljiltä Venäjän kulttuurielämä oli kaaoksessa. Jotkut vanhemmat kirjailijat jättivät maan samalla, kun kirjailijoiden nuori sukupolvi, joka yleensä ainakin hieman tuki vallankumouksen ideaaleja, alkoi ilmaantua. Jotkut näistä perustivat kirjailijoiden järjestöjä tarkoituksenaan luoda uutta työväenluokan kulttuuria, joka sopisi vallankumouksen myötä syntyneen uuden valtion aikakaudelle. 1920-luvulla kirjailijat saivat tehdä työtään rauhassa, mutta 1930-luvulla Stalinin aikana kirjallisuuden viralliseksi ohjenuoraksi tuli sosialistinen realismi. Stalinin kuoleman jälkeen rajoituksia vähennettiin. 1970- ja 1980-luvuille tultaessa kirjailijat yhä enemmän jättivät huomiotta sosialistisen realismin ohjenuorat. Neuvostoajan johtaviin kirjailijoihin kuuluivat Jevgeni Zamjatin, Isaak Babel, Ilf ja Petrov, Juri Olesha, Vladimir Nabokov, Mihail Bulgakov, Boris Pasternak, Aleksandr Solženitsyn, Vladimir Majakovski, Mihail Solohov, Jevgeni Jevtushenko ja Andrei Voznesenski.

[muokkaa] Elokuvat

Panssarilaiva Potemkin (1925)

Siinä missä lännen teollisuusmaissa elokuvat nähtiin vuoden 1917 vallankumouksen aikoihin vielä halpana viihteenä työväenluokalle, Venäjällä alettiin tutkia filmien editoinnin mahdollisuuksia elokuvailmaisun kehittämiseksi.[202] Venäjän ja myöhemmin Neuvostoliiton elokuvateollisuudesta tuli kasvualusta innovatiivisille elokuville välittömästi vallankumousta seuranneina vuosina. Tämän seurauksena syntyi maailmankuuluja elokuvia, kuten Panssarilaiva Potemkin.[203] Neuvostoajan filmintekijät, etenkin Sergei Eisenstein ja Andrei Tarkovski, tulivat maailmalla tunnetuiksi innovatiivisina ja vaikutusvaltaisina ohjaajina.

Eisenstein oli saanut oppinsa ohjaaja Lev Kuleshovilta, joka oli uraauurtavien editointioppien kehittäjä ja opetti maailman ensimmäisessä elokuva-alan oppilaitoksessa, Moskovassa sijaitsevassa Valtion elokuvainstituutissa. Dziga Vertov taas kehitti kameran ja todellisen elämän suhdetta käsittelevän kino-glaz -teorian, jolla oli valtava vaikutus dokumenttielokuvien kehittymiselle. Vuonna 1932 voimaan tullut Stalinin sosialistisen realismin politiikka tukahdutti filmintekijöiden luovuutta, mutta myös rajoitusten alla tehtiin onnistuneina pidettyjä neuvostofilmejä, kuten Tsapajev, Kurjet lentävät ja Vain neljä päivää.[203] Leonid Gaidain 1960- ja 1970-luvuilla tekemät komediat olivat hyvin suosittuja ja osa niissä esiintyneistä sanonnoista on yhä käytössä. Vuonna 1969 valmistui Vladimir Motylin elokuva Aavikon laki, joka aloitti "osternina" tunnetun elokuvan lajin. Kosmonauteilla on tapana katsoa kyseinen elokuva ennen avaruuslentoja.[204]

1980- ja 1990-luvuilla venäläinen elokuva oli kriisissä. Vaikka ilmaisunvapaus saavutettiin, valtiontuki elokuville romahti, minkä seurauksena elokuvia tehtiin selvästi vähemmän. 2000-luvun alkuvuodet ovat tuoneet talouskehityksen myötä taas lisää katsojia ja menestystä elokuvateollisuudelle, ja elokuvia tehdään Venäjällä jo enemmän kuin esimerkiksi Briteissä ja Saksassa.[205] Vuonna 1996 lipputulot venäjän elokuvista olivat yhteensä vain 6 miljoonaa dollaria, mutta vuonna 2007 tulot olivat jo 565 miljoonaa dollaria, mikä oli 37 prosenttia kasvua edellisvuoteen verrattuna.[205][206]

[muokkaa] Kuvataiteet

Varhainen Venäjän maalaustaide keskittyi Bysantista periytyneeseen ikonimaalaukseen sekä freskoihin. Moskovan voimistuttua Theofanes Kreikkalainen ja Andrei Rublev kohosivat varsinaisen Venäläisen taiteen johtonimiksi. Omintakeinen välimuoto ikonin ja renessanssimuotokuvan välillä oli venäläisen muotokuvamaalauksen laji, parsuna. Venäjän taideakatemia perustettiin vuonna 1757 ja sen tarkoituksena oli tuoda venäläisille taiteilijoille kansainvälistä roolia ja asemaa. Akatemian huomattavia muotokuvamaalareita olivat Ivan Argunov, Fjodor Rokotov, Dmitry Levitzki ja Vladimir Borovikovski. 1800-luvun realismi pyrki kuvamaan venäläistä identiteettiä. Tämä näkyy maisemamaalauksessa, sekä arkipäiväisiä tapahtumia kuvaavissa genre-maalauksissa ja vahvapiirteisissä aikalaisten muotokuvissa. Toiset taiteilijat keskittyivät yhteiskuntakritiikkiin kuvaamalla köyhien oloja ja tekemällä karikatyyrejä auktoriteeteista. Tämä kriittisen realismin suuntaus kukoisti Aleksanteri II:n aikana.

Mihail Nesterov, Kansan sielu, 1914—1916

Maaorjuuden lakkauttamisen jälkeen (1861) jotkut taiteilijat keskittyivät inhimillisen kärsimyksen kuvaamiseen. Toisinaan tehtiin suuria historiamaalauksia Venäjän dramaattisista hetkistä. Peredvizhniki ("vaeltajat") nimellä kulkenut taiteilijaryhmä katkaisi välinsä taideakatemiaan ja perusti akateemisista rajoitteista vapaan koulukunnan. Tämän suuntauksen teoksissa on mukana vahva yhteiskunnallinen ja poliittinen ulottuvuus. Realismin johtonimiin kuuluivat Ivan Shishkin, Arkhip Kuindzhi, Ivan Kramskoi, Vasili Polenov, Isaac Levitan, Vasili Surikov, Viktor Vasnetsov ja Ilja Repin. 1830-luvulla akatemia alkoi lähettää oppilaitaan ulkomaille taitojaan kartuttamaan. Näistä lahjakkaimpiin kuuluivat Alexsander Ivanov ja Karl Brjullov, jotka tunnetaan romanttisista historiallisista maalauksistaan. Venäjälle tyypilliset omintakeiset kansanelämän kuvaukseen keskittyneet maalaustyylit syntyivät 1800-luvun lopulla. Vaeltajien lisäksi 1800-luvun lopulta 1920-luvulle vaikutti taiteilijaryhmittymä Mir iskusstva, jonka näyttelyihin osallistui myös useita suomalaisia taiteilijoita.

Venäjän avantgarde on kattokäsite suurelle joukolle erilaisia modernin taiteen suuntauksia, jotka kukoistivat Venäjällä noin vuosien 1890 ja 1930 välillä. Näihin suuntauksiin kuuluvat esimerkiksi neo-primitivismi, suprematismi, konstruktivismi, rayonismi ja futurismi. Abstrakti taide ja sen eri varhaiset suuntaukset kehitettiin paljolti Venäjällä, josta ne siirtyivät länsimaihin tullen myöhemmin modernismin traditioksi. Avantgarden huomattaviin taiteilijoihin kuuluvat esimerkiksi Vladimir Majakovski, El Lissitzki, Kazimir Malevich, Vasili Kandinski, Vladimir Tatlin, Aleksandr Rodtšenko ja Marc Chagall. Venäjän avantgarde kukoisti 1900-luvun alusta 1930-luvun alkuun, minkä jälkeen se tukahdutettiin Stalinin määräämän sosialistisen realismin avulla.

1920-luvun lopulla NKP:n myötävaikutuksella toteutettu sosialistinen realismi oli jo vähentänyt avantgarden merkitystä huomattavasti ja se katosi virallisen taiteen piiristä Stalinin valtaannousun myötä. 1940-luvulla neuvostotaiteilijat, kuten Vera Muhina loivat "antifasistisia" ja kiihkoisänmaallisia töitä, joissa esiintyi myös henkilökulttia. Suureksi isänmaalliseksi sodaksi kutsutun toisen maailmansodan taistelut ja muut tapahtuvat olivat usein teosten aiheena. Sodan jälkeen kuvanveistäjät loivat juhlallisia monumentteja sodassa kuolleiden kunniaksi. 1900-luvulla monet venäläistaiteilijat siirtyivät Länsi-Eurooppaan, koska bolsevikkien hallinto rajoitti taiteen vapautta. Vasili Kandinski, Marc Chagall ja Naum Gabo esittivät töitään ja ajatuksiaan Venäjän ulkopuolella. Nämä taiteilijat opiskelivat usein Pariisissa ja Münchenissä ja heidän pakolaisuutensa takia venäläinen taide usein onnistui levittämään vaikutustaan maailmanlaajuisesti. Virallisen taiteen ulkopuolella työskennelleet Non-konformistiset taiteilijat, kuten Ernst Neizvestny, Ilya Kabakov, Mihail Šemjakin ja Erik Bulatov pyrkivät ironisoimaan sosialistista realismia sots-taiteessa tai kehittämään kiellettyjä suuntauksia, kuten ekspressionismia, abstraktia taidetta, hyperrealismia tai käsitetaidetta ja yhteistä heille on vastustava suhtautuminen sosialistisen realismin kaanoniin. Nämä riippumattomat taideyhteisöt ilmaantuivat käsi kädessä kansalaisyhteiskunnan syntymisen kanssa, jonka laajuus ja syvyys osaltaan aiheutti Neuvostohallinnon luhistumisen. Non-konformistien taidetta pidetään nykyisin osana ja eräänä vaiheena nykyisen Venäjän taidehistorian synnyssä.[207]

[muokkaa] Urheilu

Moskovassa sijaitseva jääkiekkoareena, jossa pelattiin vuoden 2007 maailmanmestaruuskisat

Venäjä on ollut menestyksekäs lukuisissa urheilulajeissa sijoittuen niissä jatkuvasti olympialaisten mitalisijoille. Neuvostoaikana maajoukkue osallistui 18 olympialaisiin ja sai 14 kerralla eniten mitaleja;[208] Neuvostoliitto olikin vuosikymmenestä toiseen dominoiva mahti olympialaisissa.[209] Vuoden 1952 olympialaisista lähtien Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän yleisurheilijat ovat aina olleet kolmen eniten kultamitaleita saaneen maan joukossa. Vuoden 1980 kesäkisat pidettiin Moskovassa ja vuonna 2014 talviolympialaiset pidetään Sotšissa.

Neuvostoliiton voimistelijat, yleisurheilijat, painonnostajat, painijat, murtomaahiihtäjät ja nyrkkeilijät olivat jatkuvasti maailman huipputasoa, ja näissä lajeissa Venäjä on ollut huippumaa myös Neuvostoliiton jälkeisenä aikana. Jalkapallo on useimpien maailman maiden tapaan hyvin suosittua Venäjällä. Jääkiekko on niin ikään hyvin suosittua ja Neuvostoliitto oli siinä lajissa dominoiva maa kansainvälisissä turnauksissa voittaen kultaa useimmissa maailmanmestaruus- ja olympiakisoissa. Venäjäkin on saavuttanut menestystä lajissa, viimeksi voittaen vuoden 2009 maailmanmestaruuden.[210] Jääpallo on paikoin erittäin suosittua. Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä ovat alusta asti hallinneet lajin kansainvälisiä kilpailuja.

Taitoluistelu on myös ollut Venäjän vahva laji; Neuvostoliitto hallitsi etenkin pariluistelua ja jäätanssia. Neuvostoliittolainen tai venäläinen pari on voittanut kultaa jokaisissa talviolympialaisissa vuodesta 1964 nykypäivään asti, mikä on yksi koko urheilumaailman pisimpiä voittoputkia.[211] Neuvostoliiton jälkeisenä aikana tennis on kasvattanut suosiotaan ja Venäjältä onkin jo tullut joukko kuuluisia tennistähtiä. Shakkiin venäläisillä on myös ollut pitkään erityissuhde ja peli on maassa suosittua ajanvietettä; vuodesta 1927 neuvostoliittolaiset ja venäläiset suurmestarit ovat pitäneet hallussaan maailmanmestarin paikkaa muutamia taukoja lukuun ottamatta.

[muokkaa] Juhlapäivät

Pääartikkeli: Venäjän juhlapäivät

Venäjällä on 8 yleistä virallista juhlaa, yhteensä 12 yleistä vapaapäivää. Lisäksi vietetään erinäisiä kirkollisia juhlia, virallisia muistopäiviä sekä eri ammattialojen juhlapäivä. Kirkollisia juhlapäiviä vietetään sekä gregoriaanisen että juliaanisen kalenterin mukaan. Kirkolliset pyhät eivät ole vapaapäiviä, joulua lukuun ottamatta, koska kirkko on erotettu valtiosta. Joulu on 7. tammikuuta, koska kirkon kalenteri on 13 päivää jäljessä gregoriaanista ajanlaskua. Lisäksi monet viettävät vanhaa uuttavuotta (Старый Новый год). 14. tammikuuta, joka ei ole virallinen juhlapäivä.

Pvm Suomalainen nimi Paikallinen nimi Huomautuksia
1.–5. tammikuuta uusivuosi Новый год valtiollinen juhlapäivä
7. tammikuuta juliaanisen kalenterin mukainen joulu Рождество valtiollinen juhlapäivä
23. helmikuuta isänmaan puolustajan päivä День защитника отечества valtiollinen juhlapäivä
8. maaliskuuta kansainvälinen naistenpäivä Международный женский день valtiollinen juhlapäivä
1. ja 2. toukokuuta kevään ja työn juhla (vappu) Праздник весны и труда valtiollinen juhlapäivä
9. toukokuuta voitonpäivä День Победы valtiollinen juhlapäivä
12. kesäkuuta itsenäisyyspäivä День независимости valtiollinen juhlapäivä
29. marraskuuta äitienpäivä valtiollinen juhlapäivä
4. marraskuuta kansallisen yhtenäisyyden päivä День народного единства valtiollinen juhlapäivä
12. joulukuuta perustuslain päivä День конституции valtiollinen juhlapäivä

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ 1,0 1,1 Venäjällä kesäaika vähensi aikavyöhykkeitä Yle Uutiset, Yleisradio
  2. ↑ Microsoft® Encarta® Online Encyclopedia 2007. "Russia". Luettu 2007-12-26.
  3. ↑ 3,0 3,1 Library of Congress. Topography and Drainage. Luettu 2007-12-26.
  4. ↑ 4,0 4,1 4,2 excerpted from Glenn E. Curtis (ed.) (1998). Russia: A Country Study: Kievan Rus' and Mongol Periods. Washington, DC: Federal Research Division of the Library of Congress. Luettu 2007-07-20.
  5. ↑ 5,0 5,1 Russia. Encyclopædia Britannica. Luettu 2007-07-03.
  6. ↑ 6,0 6,1 Country Profile: Russia. Foreign & Commonwealth Office of the United Kingdom. Luettu 2007-12-27.
  7. ↑ 7,0 7,1 7,2 Russia::Climate and vegetation. Encyclopædia Britannica. Luettu 2007-07-03.
  8. ↑ UNESCO World Heritage Centre. Russian Federation. Luettu 2007-12-27.
  9. ↑ The World Network of Biosphere Reserves — UNESCO. Russian Federation. Luettu 2007-12-26.
  10. ↑ Walsh, Nick Paton. It's Europe's lungs and home to many rare species. But to Russia it's £100bn of wood. Guardian (UK). Luettu 2007-12-26.
  11. ↑ Fish Industry of Russia — Production, Trade, Markets and Investment Elokuu 2006. Eurofish, Copenhagen, Denmark.
  12. ↑ Oil prices drive the cost of food. RIA Novosti. Luettu 2009-02-22.
  13. ↑ 13,00 13,01 13,02 13,03 13,04 13,05 13,06 13,07 13,08 13,09 13,10 The World Factbook. CIA. Central Intelligence Agency. Luettu 2007-12-26.
  14. ↑ Lake Baikal—A Touchstone for Global Change and Rift Studies. United States Geological Survey. Luettu 2007-12-26.
  15. ↑ Lake Baikal. UNESCO World Heritage Centre. Luettu 2007-12-26.
  16. ↑ Angara River. Encyclopædia Britannica (2007). Luettu 2007-12-26.
  17. ↑ 17,0 17,1 Russian Federation: Country Brief. The World Bank. Luettu 2007-12-26.
  18. ↑ Pietarin vesilaitosyhteistyö. Ympäristöministeriö. 17.6.2008. Viitattu 19.8.2008.
  19. ↑ World's 10 Most Polluted Places
  20. ↑ Horn, M. Venäjän ympäristöongelmat. Viitattu 19.8.2008
  21. ↑ 21,0 21,1 Climate. Library Of Congress. Luettu 2007-12-26.
  22. ↑ Drozdov, V. A. et al: Ecological and Geographical Characteristics of the Coastal Zone of the Black Sea. GeoJournal, 1992, s. 27.2, pp. 169–178. Springer Netherlands.
  23. ↑ 23,0 23,1 Belinskij, Andrej & H. Härke: The 'Princess' of Ipatovo. Archeology, March/April 1999, 52. vsk, nro 2.
  24. ↑ Drews, Robert (2004). Early Riders: The beginnings of mounted warfare in Asia and Europe. New York: Routledge, 50. 
  25. ↑ Koryakova, Dr. Ludmila. Sintashta-Arkaim Culture. The Center for the Study of the Eurasian Nomads (CSEN). Luettu 2007-07-20.
  26. ↑ 1998 NOVA documentary: "Ice Mummies: Siberian Ice Maiden". Transcript. Luettu 2007-12-26.
  27. ↑ Jacobson, Esther (1995). The Art of the Scythians: The Interpenetration of Cultures at the Edge of the Hellenic World. p. 38: Brill. ISBN 9004098569. 
  28. ↑ Tsetskhladze, Gocha R. (1998). The Greek Colonisation of the Black Sea Area: Historical Interpretation of Archaeology. p. 48: F. Steiner. ISBN 3515073027. 
  29. ↑ Turchin, Peter (2003). Historical Dynamics: Why States Rise and Fall. pp. 185–186: Princeton University Press. ISBN 0691116695. 
  30. ↑ Christian, David (1998). A History of Russia, Central Asia and Mongolia. pp. 286–288: Blackwell Publishing. ISBN 0631208143. 
  31. ↑ For a discussion of the origins of Slavs, see Barford, Paul M.. The Early Slavs. pp. 15–16: Cornell University Press. ISBN 0801439779. 
  32. ↑ 32,0 32,1 Christian, David (1998). A History of Russia, Central Asia and Mongolia. pp. 6–7: Blackwell Publishing. 
  33. ↑ Paszkiewicz, Henry K (1963). The Making of the Russian Nation. p. 262: Darton, Longman & Todd. 
  34. ↑ McKitterick, Rosamond (1995). The New Cambridge Medieval History. p. 497: Cambridge University Press. ISBN 0521364477. 
  35. ↑ Mongaĭt, Aleksandr Lʹvovich (1959). Archeology in the U.S.S.R.. p. 335: Foreign Languages Publishing House. 
  36. ↑ See, for instance,. Viking (Varangian) Oleg. Encyclopaedia Britannica. Luettu 2007-12-27.
  37. ↑ Obolensky, Dimitri (1994). Byzantium and the Slavs. p. 42: St Vladimir's Seminary Press. ISBN 088141008X. 
  38. ↑ Thompson, James Westfall; E. N. Johnson (1937). An Introduction to Medieval Europe, 300–1500. p. 268: W. W. Norton & Co.. ISBN 0415346991. 
  39. ↑ Christian, David (1998). A History of Russia, Central Asia and Mongolia. p. 343: Blackwell Publishing. ISBN 0631208143. 
  40. ↑ Ukraine: Security Assistance. U.S. Department of State. Luettu 2007-12-27.
  41. ↑ Klyuchevsky, Vasily. The course of the Russian history. ISBN 5-244-00072-1. 
  42. ↑ Рыбаков, Б. А. (1948). Ремесло Древней Руси. 
  43. ↑ Hamm, Michael Franklin. Kiev: A Portrait, 1800–1917. Princeton University Press. ISBN 0691025851. 
  44. ↑ May, Dr. Timothy. Khanate of the Golden Horde. Luettu 2007-12-27.
  45. ↑ Solovyov, Sergey (2001). History of Russia from the Earliest Times. pp.562–604, volume 6: AST. ISBN 5170021429. 
  46. ↑ Skrynnikov, R. (1981). Ivan the Terrible. p.58: Academic Intl Pr (March 1981), 219. ISBN 0875690394. 
  47. ↑ Solovyov, Sergey (2001). History of Russia from the Earliest Times. v.6, pp.751–908: AST. ISBN 5170021429. 
  48. ↑ Borisenkov E, Pasetski V. The thousand-year annals of the extreme meteorological phenomena. ISBN 5-244-00212-0, p.190
  49. ↑ Solovyov, Sergey (2001). History of Russia from the Earliest Times. v.6, pp.751–809: AST. ISBN 5170021429. 
  50. ↑ Nighttime temperatures in all summer months, often below freezing, wrecked crops. Borisenkov E, Pasetski V. The thousand-year annals of the extreme meteorological phenomena. ISBN 5-244-00212-0, p.190
  51. ↑ Solovyov, Sergey (2001). History of Russia from the Earliest Times. v.7, pp.461–568: AST. ISBN 5170021429. 
  52. ↑ Solovyov, Sergey: History of Russia from the Earliest Times. v.9, ch.1. AST, 2001. ISBN 5170021429.
  53. ↑ Solovyov, Sergey (2001). History of Russia from the Earliest Times. v.15, ch.1: AST. 
  54. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 170. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1. suomi
  55. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 197. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1. suomi
  56. ↑ Ruling the Empire. Library of Congress. Luettu 2007-12-27.
  57. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 210. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1. suomi
  58. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 214. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1. suomi
  59. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 221. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1. suomi
  60. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 334. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1. suomi
  61. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 366. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1. suomi
  62. ↑ Cliff, Tony (1984). Class Struggle and Women’s Liberation. pp. 138–139: Bookmarks. ISBN 0906224128. 
  63. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 394. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1. suomi
  64. ↑ World War II. Encyclopædia Britannica. Luettu 2008-03-09.
  65. ↑ The Allies' first decisive successes > Stalingrad and the German retreat, summer 1942–February 1943. Encyclopedia Britannica. Luettu 2008-03-12.
  66. ↑ Erlikman, Vadim: Poteri narodonaseleniia v XX veke : spravochnik. Russkaja panorama, 2004. ISBN 5-93165-107-1.
  67. ↑ Reconstruction and Cold War. Library of Congress. Luettu 2007-12-27.
  68. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 461. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1. suomi
  69. ↑ Kirkinen: 477, 478
  70. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 513. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1. suomi
  71. ↑ 1990 CIA World Factbook. Central Intelligence Agency. Luettu 2008-03-09.
  72. ↑ Russia Unforeseen Results of Reform. The Library of Congress Country Studies; CIA World Factbook. Luettu 2008-03-10.
  73. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 523. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1. suomi
  74. ↑ Russia: Economic Conditions in Mid-1996. Library of Congress.
  75. ↑ 75,0 75,1 Russian Federation. Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD). Luettu 2008-02-24.
  76. ↑ Melvin Fagen. Russia: Shock Therapy Isn't the Way to Promote Democracy. International Herald Tribune. Luettu 2008-01-22.
  77. ↑ Elaine Sciolino. U.S. is abandoning 'shock therapy' for the Russians. The New York Times. Luettu 2008-01-20.
  78. ↑ 78,0 78,1 Branko Milanovic (1998). Income, Inequality, and Poverty During the Transformation from Planned to Market Economy. The World Bank, 186–189. 
  79. ↑ Russia pays off USSR’s entire debt, sets to become crediting country. Pravda.ru. Luettu 2007-12-27.
  80. ↑ Russia: Clawing Its Way Back to Life (int'l edition). BusinessWeek. Luettu 2007-12-27.
  81. ↑ Sokolov, Vsevolod: From Guns to Briefcases: The Evolution of Russian Organized Crime. World Policy Journal, Spring 2004, XXI. vsk, nro 1.
  82. ↑ Showdown in Moscow: The Overview; Yeltsin sends troops to oust armed foes from parliament; Fierce battle rages in capital. New York Times. Luettu 2008-05-25.
  83. ↑ Margaret Shapiro. Yeltsin Dissolves Parliament, Orders New vote. Washington Post. Luettu 2008-05-25.
  84. ↑ 84,0 84,1 84,2 Nuffield Poultry Study Group—Visit to Russia. pg 7. The BEMB Research and Education Trust. Luettu 2007-12-27.
  85. ↑ Aslund, Anders. Russia's Capitalist Revolution. Luettu 2008-03-28.
  86. ↑ Treisman, Daniel. Is Russia's Experiment with Democracy Over?. UCLA International Institute. Luettu 2007-12-31.
  87. ↑ Freedom of the Press 2007, Draft Country Reports and Ratings, Freedom House, May 1, 2007
  88. ↑ Worldwide Press Freedom Index 2007.
  89. ↑ Stone, Norman. No wonder they like Putin. The Times. Luettu 2007-12-31.
  90. ↑ Time's Person of the Year 2007. Time Inc.. Luettu 2008-03-28.
  91. ↑ The Constitution of the Russian Federation. (Article 80, para. 1). Luettu 2007-12-27.
  92. ↑ The Constitution of the Russian Federation. (Article 19, para. 1). Luettu 2007-12-27.
  93. ↑ The Constitution of the Russian Federation. (Article 120, para. 1). Luettu 2007-12-27.
  94. ↑ The Constitution of the Russian Federation. (Article 123, para. 1). Luettu 2007-12-27.
  95. ↑ The Constitution of the Russian Federation. (Article 81, para. 1). Luettu 2007-12-27.
  96. ↑ The Constitution of the Russian Federation. (Article 81, para. 3). Luettu 2007-12-27.
  97. ↑ [www.valt.helsinki.fi/blogs/spaces/kamppailua_kansalaisuudesta.ppt Salmenniemi, S. Kamppailua kansalaisuudesta: Kansalaistoiminta ja valtio 2000-luvun Venäjällä]. Esitelmän runko. Viitattu 18.8.2008.
  98. ↑ [1]
  99. ↑ Venäjän rauhanindeksi 2008
  100. ↑ The Constitution of the Russian Federation. (Article 65, para. 1) In 1993, when the Constitution was adopted, there were 89 subjects listed. Some of them were later merged. Luettu 2007-12-27.
  101. ↑ The Constitution of the Russian Federation. (Article 95, para.2). Luettu 2007-12-27.
  102. ↑ "Общероссийский классификатор экономических регионов" (ОК 024–95) введённый 1 января 1997 г., в ред. Изменения № 05/2001. Секция I. Федеральные округа (Russian Classificaton of Economic Regions (OK 024–95) of January 1, 1997 as amended by the Amendments #1/1998 through #5/2001. Section I. Federal Districts)
  103. ↑ "News From Russia", Issue No. 4. The Embassy of the Russian Federation in the Republic of India. Luettu 2007-12-27.
  104. ↑ Russia 'backed Litvinenko murder' BBC News 8.7.2008
  105. ↑ http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/7078712.stm 'Thousands' pose UK terror threat. BBC News, 5.11. 2007
  106. ↑ Kosachev, Konstantin. Russian Foreign Policy Vertical. Russia In Global Affairs. Luettu 2007-12-27.
  107. ↑ Interview of official Ambassador of Russian Foreign Ministry on relations with the EU
  108. ↑ NATO-Russia relations. NATO. Luettu 2007-12-27.
  109. ↑ Chapter 2—Investing In Russian Defense Conversion: Obstacles and Opportunities. Federation of American Scientists. Luettu 2007-12-27.
  110. ↑ 110,0 110,1 Overview of the major Asian Powers International Institute for Strategic Studies.
  111. ↑ Status of Nuclear Powers and Their Nuclear Capabilities. Federation of American Scientists. Luettu 2007-12-27.
  112. ↑ Financial value of the arms trade. SIPRI. Luettu 2007-09-12.
  113. ↑ Russia arms exports could exceed $7 bln in 2007 - Ivanov. RIA Novosti. Luettu 2008-01-27.
  114. ↑ FBIS: Informatsionno-Analiticheskoye Agentstvo Marketing i Konsalting.14. maaliskuuta 2006. Russia: Assessment, Adam Baltin Interview, Opinion Poll on State of Armed Forces
  115. ↑ Russian defense spending to grow 20% in 2008, to $40 bln. RIA Novosti. Luettu 2008-03-13.
  116. ↑ Rice: Russia's Military Moves 'a Problem'. ABC News. Luettu 2008-01-06.
  117. ↑ World Wide Military Expenditures. Global Security. Luettu 2008-01-06.
  118. ↑ Big rise in Russian military spending raises fears of new challenge to west. Guardian. Luettu 2008-01-06.
  119. ↑ Russians weigh an enigma with Putin’s protégé. MSNBC. Luettu 2008-05-09.
  120. ↑ 120,0 120,1 Russia’s economy under Vladimir Putin: achievements and failures. RIA Novosti. Luettu 2008-05-09.
  121. ↑ Russia's unemployment rate down 10% in 2007 - report. RIA Novosti. Luettu 2008-05-09.
  122. ↑ Russia — Unemployment rate (%). indexmundi.com. Luettu 2008-05-09.
  123. ↑ 123,0 123,1 Russia fixed asset investment to reach $370 bln by 2010 - Kudrin. RIA Novosti. Luettu 2007-12-27.
  124. ↑ Russia: How Long Can The Fun Last?. BusinessWeek. Luettu 2007-12-27.
  125. ↑ CEE Biweekly (page 6). UNESCO Institute for Statistics, UniCredit New Europe Research Network. Luettu 2008-03-28.
  126. ↑ Mayor says foreign investment in Moscow to double in 2007. RIA Novosti. Luettu 2007-12-27.
  127. ↑ Tavernise, Sabrina (March 23, 2002). Russia Imposes Flat Tax on Income, and Its Coffers Swell. The New York Times. Luettu 2007-12-27.
  128. ↑ Rabushka, Alvin. The Flat Tax at Work in Russia: Year Three. Hoover Institution. Luettu 2007-12-27.
  129. ↑ Global personal taxation comparison survey – market rankings. Mercer (consulting firms). Luettu 2007-12-27.
  130. ↑ Russia’s Stabilization Fund Holds $5.9Bln (Mosnews 7.5.2004)
  131. ↑ Stabilization Fund hits $70 bln in May - Finance Ministry (RIAN)
  132. ↑ Russia's foreign debt down 31.3% in Q3—finance ministry. RIA Novosti. Luettu 2007-12-27.
  133. ↑ Russia: How Long Can The Fun Last?. BusinessWeek. Luettu 2007-12-27.
  134. ↑ Robin Paxton. A billion dollars not enough for Russian rich list. Forbes. Luettu 2008-04-19.
  135. ↑ Lipsky, John. Statement by John Lipsky, First Deputy Managing Director of the International Monetary Fund. Press Release No. 07/126. International Monetary Fund. Luettu 2007-12-27.
  136. ↑ Russia The World Factbook. 15.4.2008. CIA. Viitattu 1.5.2008.
  137. ↑ Demographics. Federal State Statistics Service. Luettu 2007-12-27.
  138. ↑ 138,0 138,1 138,2 138,3 138,4 Demography. Federal State Statistics Service. Luettu 2008-03-05.
  139. ↑ 139,0 139,1 Russia's population down 0.17% in 2007 to 142 mln. RIA Novosti. Luettu 2008-03-11.
  140. ↑ Russia cracking down on illegal migrants. International Herald Tribune (January 15, 2007).
  141. ↑ June 1, 2007: A great number of children in Russia remain highly vulnerable. United Nations Children's Fund. Luettu 2007-12-27.
  142. ↑ Resident population. Federal State Statistics Service. Luettu 2007-12-27.
  143. ↑ Demographics. Library of Congress. Luettu 2008-01-16.
  144. ↑ The World Factbook. Rank Order — Birth rate. Central Intelligence Agency. Luettu 2007-12-27.
  145. ↑ The World Factbook. Rank Order — Death rate. Central Intelligence Agency. Luettu 2007-12-27.
  146. ↑ Russia's birth, mortality rates to equal by 2011 - ministry. RIA Novosti. Luettu 2008-02-10.
  147. ↑ http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ven%E4l%E4iset+kuolevat+nuorina+ja+lis%E4%E4ntyv%E4t+laiskasti/1135249812264?cmp=nl-051009
  148. ↑ The Constitution of the Russian Federation. (Article 43 para. 1). Luettu 2007-12-27.
  149. ↑ Russia tops, South Africa last, in literacy study. Reuters. Luettu 2007-12-27.
  150. ↑ Smolentseva, Anna. Bridging the Gap Between Higher and Secondary Education in Russia. Luettu 2007-12-27.
  151. ↑ Russia Country Guide. EUbusiness.com. Luettu 2007-12-27.
  152. ↑ Background Note: Russia. U.S. Department of State. Luettu 2008-01-02.
  153. ↑ 153,0 153,1 Higher education structure. State University Higher School of Economics. Luettu 2007-12-27.
  154. ↑ Higher Education Institutions. Federal State Statistics Service. Luettu 2008-01-01.
  155. ↑ The Constitution of the Russian Federation. (Article 41). Luettu 2007-12-27.
  156. ↑ Field, M. G.. The health and demographic crisis in post-Soviet Russia: a two-phase development in "Russia’s Torn Safety Nets", edited by Field M. G., Twigg J. L. (eds). 2000:11–42: St. Martin’s Press. 
  157. ↑ Highlights on Health in the Russian Federation. World Health Organization (November 1999). Luettu 2007-12-27.
  158. ↑ Leonard, William R (April 2002). Declining growth status of indigenous Siberian children in post-Soviet Russia. Luettu 2007-12-27.
  159. ↑ Продолжительность жизни россиян возросла с 2005 по 2007 г на 2,4 года, до 67,7 года. United Russia. Luettu 2008-05-01.
  160. ↑ European Union. Central Intelligence Agency. Luettu 2008-01-20.
  161. ↑ 161,0 161,1 Heart disease kills 1.3 million annually in Russia — chief cardiologist. RIA Novosti. Luettu 2007-12-27.
  162. ↑ Corruption Pervades Russia's Health System. CBS News. Luettu 2007-12-27.
  163. ↑ http://www.who.int/mental_health/prevention/suicide/suiciderates/en/
  164. ↑ Third of Russians smoke, but half welcome public smoking ban. RIA Novosti. Luettu 2007-12-27.
  165. ↑ HIV/AIDS in the Russian Federation. The World Bank. Luettu 2007-12-27.
  166. ↑ Russian regional HIV vaccine center seeks $40–50 mln from budget. RIA Novosti. Luettu 2007-12-27.
  167. ↑ Russian Federation AIDS information Russian Federation. UNAIDS: The Joint United Nations Programme on HIV/AIDS. Luettu 2008-03-11.
  168. ↑ 119,000 TB cases in Russia — health official. RIA Novosti. Luettu 2007-12-27.
  169. ↑ Country Profile: Russia. Library of Congress—Federal Research Division (October 2006). Luettu 2007-12-27.
  170. ↑ Russian policies ignite unprecedented birth rate in 2007. The Economic Times. Luettu 2008-03-11.
  171. ↑ United Nations Expert Group Meeting On International Migration and Development. Population Division; Department of Economic and Social Affairs; United Nations Secretariat (6–8 July 2005). Luettu 2007-12-27.
  172. ↑ Russian Census of 2002. 4.3. Population by nationalities and knowledge of Russian; 4.4. Spreading of knowledge of languages (except Russian). Federal State Statistics Service. Luettu 2008-01-16.
  173. ↑ The Constitution of the Russian Federation. (Article 68, para. 2). Luettu 2007-12-27.
  174. ↑ Russian. University of Toronto. Luettu 2007-12-27.
  175. ↑ Microsoft® Encarta® Online Encyclopedia 2007. Russian language. Luettu 2007-12-27.
  176. ↑ Russian language course. Russian Language Centre — Official Website, Moscow State University. Luettu 2007-12-27.
  177. ↑ Bell, Imogen. Eastern Europe, Russia and Central Asia. Luettu 2007-12-27.
  178. ↑ Religion In Russia. Embassy of the Russian Federation. Luettu 2007-12-27.
  179. ↑ 179,0 179,1 179,2 179,3 179,4 179,5 Опубликована подробная сравнительная статистика религиозности в России и Польше. religare.ru (6 June 2007). Luettu 2007-12-27.
  180. ↑ Zuckerman, Phil (2005). Atheism: Contemporary Rates and Patterns, chapter in The Cambridge Companion to Atheism, ed. by Michael Martin. Cambridge University Press. 
  181. ↑ Russia::Religion. Encyclopædia Britannica Online (2007). Viitattu (en-Wikipediassa) 27. joulukuuta 2007
  182. ↑ 182,0 182,1 Russia: International Religious Freedom Report 2006. US Department of State. Viitattu 8.4.2008
  183. ↑ Russia::Religion. Encyclopædia Britannica Online (2007). Luettu 2007-12-27.
  184. ↑ 184,0 184,1 ;Russia: International Religious Freedom Report 2006. US Department of State. Viitattu 8.4.2008
  185. ↑ 185,0 185,1 Microsoft® Encarta® Online Encyclopedia 2007. Russia. Luettu 2007-12-27.
  186. ↑ Сведения о религиозных организациях, зарегистрированных в Российской Федерации По данным Федеральной регистрационной службы (December 2006). Luettu 2007-12-27.
  187. ↑ Russia. Luettu 2008-04-08.
  188. ↑ Fact Box: Muslims In Russia. Radio Free Europe. Luettu 2007-12-27.
  189. ↑ Page, Jeremy. The rise of Russian Muslims worries Orthodox Church. Luettu 2007-12-27.
  190. ↑ 20Mln Muslims in Russia and mass conversion of ethnic Russians are myths — expert. Interfax. Luettu 2008-04-01.
  191. ↑ Russia's Islamic rebirth adds tension. Financial Times. Luettu 2007-12-27.
  192. ↑ Mainville, Michael (November 19, 2006). Russia has a Muslim dilemma. Page A - 17. San Francisco Chronicle. Luettu 2007-12-27.
  193. ↑ Nettleton, Steve. Prayers for Ivolginsky. CNN. Luettu 2007-12-27.
  194. ↑ http://www.state.gov/g/drl/rls/irf/2007/90196.htm
  195. ↑ Garafola, Lynn. Diaghilev's Ballets Russes. Oxford University Press, 576. ISBN 0195057015. 
  196. ↑ Cashin, Kathryn Karrh. Alexander Pushkin's Influence on Russian Ballet — Chapter Five: Pushkin, Soviet Ballet, and Afterward. Luettu 2007-12-27.
  197. ↑ A Tale of Two Operas. Petersburg City. Luettu 2008-01-11.
  198. ↑ Microsoft® Encarta® Online Encyclopedia 2007. Russian Literature. Luettu 2008-01-07.
  199. ↑ Kelly, Catriona. Russian Literature: A Very Short Introduction (Very Short Introductions) (Paperback). Oxford Paperbacks. ISBN 0192801449. 
  200. ↑ Russian literature; Leo Tolstoy. Encyclopedia Britannica. Luettu 2008-04-11.
  201. ↑ Otto Friedrich. Freaking-Out with Fyodor. Time Magazine. Luettu 2008-04-10.
  202. ↑ History of the motion picture: The Soviet Union. Encyclopædia Britannica. Luettu 2008-01-07.
  203. ↑ 203,0 203,1 Russia::Motion pictures. Encyclopædia Britannica (2007). Luettu 2007-12-27.
  204. ↑ White Sun of the Desert / Beloe solntse pustyni. Film Society of Lincoln Center. Luettu 2008-01-18.
  205. ↑ 205,0 205,1 Dzieciolowski, Zygmunt. Kinoeye: Russia's reviving film industry. Luettu 2007-12-27.
  206. ↑ Russian Entertainment & Media Industry worth $27.9 bn by 2011. PricewaterhouseCoopers. Luettu 2007-12-27.
  207. ↑ Michael Friedländer, Does Berlin Equal Moscow? Art Papers march/april 2004. Viitattu 6.12.2008.
  208. ↑ Summer Olympics Through The Years. Information Please. Luettu 2007-12-27.
  209. ↑ The main game in a dragon's lair. The Sydney Morning Herald. Luettu 2007-12-27.
  210. ↑ Russia::Sports and recreation. Encyclopædia Britannica (2007). Luettu 2007-12-27.
  211. ↑ Winter Olympics Through The Years. Information Please. Luettu 2007-12-27.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venäjä.

[muokkaa] Kirjallisuutta

Coat of Arms of Russian Empire.svg
Venäjän historia
Kiovan Venäjä (880–1100-luku) · Vladimir-Suzdal (1157–1318) · Novgorodin tasavalta (1136–1478)
Moskovan ruhtinaskunta (1340–1547) · Moskovan Venäjä (1547–1721) · Venäjän keisarikunta (1721–1917)
Neuvosto-Venäjä (1917–1922) · Neuvostoliitto (1922–1991) · Venäjän federaatio (1991–)
Venäjän historia | Venäjän hallitsijat
Euroopan valtiot
Luettelo valtioista| Eurooppa| Euroopan neuvosto| Euroopan unioni
Alankomaat Alankomaat | Albania Albania | Andorra Andorra | Belgia Belgia | Bosnia ja Hertsegovina Bosnia ja Hertsegovina | Bulgaria Bulgaria | Espanja Espanja | Islanti Islanti | Irlanti Irlanti | Italia Italia | Itävalta Itävalta | Kroatia Kroatia | Kreikka Kreikka | Latvia Latvia | Liechtenstein Liechtenstein | Liettua Liettua | Luxemburg Luxemburg | Makedonia Makedonia | Malta Malta | Moldova Moldova | Monaco Monaco | Montenegro Montenegro | Norja Norja | Puola Puola | Portugali Portugali | Ranska Ranska | Romania Romania | Ruotsi Ruotsi | Saksa Saksa | San Marino San Marino | Serbia Serbia | Slovakia Slovakia | Slovenia Slovenia | Suomi Suomi | Sveitsi Sveitsi | Tanska Tanska | Tšekki Tšekki | Ukraina Ukraina | Unkari Unkari | Yhdistynyt kuningaskunta Yhdistynyt kuningaskunta | Valko-Venäjä Valko-Venäjä | Vatikaani Vatikaanivaltio | Viro Viro

Myös Aasiaan kuuluviksi tulkittavat valtiot: Armenia Armenia | Azerbaidžan Azerbaidžan | Georgia Georgia | Kazakstan Kazakstan | Kypros Kypros | Turkki Turkki | Venäjä Venäjä

Kiistanalainen poliittinen asema: Kosovo Kosovo | Flag of Transnistria.svg Transnistria

Myös Aasian kuuluviksi tulkittavat valtiot; kiistanalainen poliittinen asema: Abhasian lippu Abhasia | Etelä-Ossetia Etelä-Ossetia | Flag of the Turkish Republic of Northern Cyprus.svg Pohjois-Kypros | Flag of Nagorno-Karabakh.svg Vuoristo-Karabah

Valtiot, joita ei enää ole olemassa: Neuvostoliitto Neuvostoliitto | Saksan demokraattinen tasavalta Saksan demokraattinen tasavalta | Tšekkoslovakia Tšekkoslovakia | Jugoslavia Jugoslavia | Serbia ja Montenegro Serbia ja Montenegro
Aasian valtiot
Afganistan Afganistan | ArabiemiirikunnatArabiemiirikunnat | Armenia Armenia | Azerbaidžan Azerbaidžan | Bahrain Bahrain | Bangladesh Bangladesh | Bhutan Bhutan | Brunei Brunei | Etelä-Korea Etelä-Korea | Filippiinit Filippiinit | Georgia Georgia | Indonesia Indonesia | Intia Intia | Irak Irak | Iran Iran | Israel Israel | Itä-Timor Itä-Timor | Japani Japani | Jemen Jemen | Jordania Jordania | Kambodža Kambodža | Kazakstan Kazakstan | Kiina Kiina | Kirgisia Kirgisia | Kuwait Kuwait | Kypros Kyproksen tasavalta | Laos Laos | Libanon Libanon | Malediivit Malediivit | Malesia Malesia | Mongolia Mongolia | Myanmar Myanmar | Nepal Nepal | Oman Oman | Pakistan Pakistan | Pohjois-Korea Pohjois-Korea | Qatar Qatar | Saudi-Arabia Saudi-Arabia | Syyria Syyria | Singapore Singapore | Sri Lanka Sri Lanka | Tadžikistan Tadžikistan | Thaimaa Thaimaa | Turkki Turkki | Turkmenistan Turkmenistan | Uzbekistan Uzbekistan | Venäjä Venäjä | Vietnam Vietnam
Epäitsenäiset ja itsehallintoalueet

Brittiläinen Intian valtameren alue Brittiläinen Intian valtameren alue | Palestiina Palestiinalaishallinto | Paracelsaaret | Spratlysaaret | Tiibet Tiibet | Taiwan Taiwan
Group of Eight

Puheenjohtaja: Kanada

Jäsenet: Iso-Britannia | Italia | Japani | Ranskan lippu Ranska | Flag of Germany.svg Saksa | Flag of Russia.svg Venäjä | Yhdysvaltojen lippu Yhdysvallat | Eurooppa Espanja

Tarkkailijat: Brasilian lippu Brasilia | Etelä-Afrikka | Intia | Kiina | Flag of Mexico.svg Meksiko

Islamilaisen konferenssin jäsenvaltiot
Eurooppa: Turkki · Albania
Lähi-itä: Syyria · Libanon · Palestiina · Irak · Kuwait · Bahrain · Qatar · Jordania · Jemen · Saudi-Arabia · Arabiemiirikunnat
Aasia: Iran · Malesia · Indonesia · Tadžikistan · Bangladesh · Pakistan · Malediivit · Brunei · Afganistan · Uzbekistan · Kazakstan · Kirgisia · Azerbaidžan
Afrikka: Marokko · Algeria · Tunisia · Libya · Egypti · Sudan · Komorit · Tšad · Niger · Mali · Mauritania · Senegal · Gambia · Guinea-Bissau · Guinea · Sierra Leone · Norsunluurannikko · Benin · Togo · Nigeria · Gabon · Kamerun · Uganda · Mosambik · Somalia · Djibouti
Etelä-Amerikka: Guyana · Suriname
Ehdokasmaat: Intia · Filippiinit
Liitännäis- ja tarkkailijavaltiot: Bosnia ja Hertsegovina · Keski-Afrikan tasavalta · Thaimaa · Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta · Venäjä

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Työkalut
Muilla kielillä