FLUGin logo

Finnish Linux User Group FLUG ry


Linux-tietous levisi esittelypäivillä

Suomen Linux-käyttäjien yhdistys FLUG järjesti Linux-esittelypäivät Helsingissä, Vanhan ylioppilastalon Tiedekuntasalissa 25-26. syyskuuta 1999. Tapahtuman tarkoituksena oli esitellä Linuxia ja sen sovelluksia yleisölle, erityisesti ihan tavallisille tietokoneen kotikäyttäjille. Ammattilaisetkin oli kuitenkin huomioitu. Yhteensä kävijöitä oli viikonlopun aikana yli tuhat, mikä ylitti odotukset reilusti.

Tapahtuma liittyi maailmanlaajuiseen Linux Demo Day -projektiin, jonka tarkoituksena on levittää tietoa Linuxista. Lisätietoja tavoitteista voi lukea ennen tapahtumaa julkaisemastamme lehdistötiedotteesta, tässä raportissa kerrotaan, mitä sitten loppujen lopuksi tapahtuikaan ja ketkä olivat kaiken takana.

Katso myös:

Pikkukuvat toimivat linkkeinä isompiin versioihin.

Virittelyajan voi aina kertoa piillä

Perjantai-iltana rakentelemassa Suunnittelu oli aloitettu oli aloitettu jo muutamaa viikkoa aikaisemmin, mutta perjantai-iltana päivää ennen tapahtumaa viimein päästiin rakentelupuuhiin. Muutaman koneen kytkemisen jälkeen paloikin jo sähköverkosta ensimmäinen sulake. Laitteita ja verkkoa pystyteltiin sitten mielenkiintoisten käytävästä vedettyjen jatkojohtoviritysten varassa ja pitämällä vain osaa koneista yhtäaikaisesti päällä.
Poltsin kone Paul-Erik Törrösen (poltsi) koneessa oli kokoa ja tyyliä. Tehoakin oli riittävästi, joten sitä ryhdyttiin virittämään pelikoneeksi, peleinä Civilization CTP ja Quake. FLUGin toiminnanjohtaja Esko Wessman (miksu) katselee taustalla.

Yli puolet koneista saatiin sponsoreilta, mikä helpotti järjestelyjä kahdellakin tavalla. Ensinnäkin kaikkien järjestäjien ei tarvinnut rahdata paikalle omia laitteitaan ja toiseksi nyt oli helppo varata yleisön asennuskokeiluja varten modernit koneet, joiden kiintolevyn sisällöstä ei tarvinnut huolehtia.

Tukijat tarjosivat myös muita laitteita ja tarvikkeita, palkintoja arvontaan, tilavuokran ja ruokaa järjestäjille. Mitään palkkaa emme toki saaneet, vaan tapahtuma järjestettiin vapaaehtoispohjalta.

Keskeinen sijainti houkutteli

Mainostaulu jalkakäytävällä Lauantaina päästiin sitten tositoimiin, mainostaulu kannettiin kadulle ja tapahtuma avattiin puolen päivän maissa. Tämä kuva tosin napattiin vasta sunnuntaina, mutta sää suosi koko viikonlopun ajan.
Kävijöitä riitti Heti alusta alkaen oli selvää, että tiedotus oli tällä kertaa onnistunut, kävijöistä ei ollut pulaa. Tila oli jaettu siten, että keskellä olevissa koneissa ohjelmat olivat valmiiksi asennettuna, vasemmalla sai kokeilla Linuxin asennusta asiantuntijoiden opastuksella.
Jani ja kannettava Jani Markkanen (djp) pakeni tungosta välillä käytävän puolelle, kannettava siirtyi näppärästi mukana. Osasyynä oli ehkä myös ilman laatu, tilan tuuletusta ei oikein ollut mitoitettu kahdenkymmenen koneen puhallusta ja neljääkymmentä ihmistä ajatellen.
Yleiskuva Toinen yleiskuva tapahtumasta. Etualalla aina puhelias Vesa Laakso, joka esitteli tyylikkäällä Digital Alpha-prosessorilla varustetulla koneellaan Linuxin mahdollisuuksia tietokantapalvelimena.

Järjestäjät oli jaettu kolmeen ryhmään: asiakaspalvelu otti kävijät vastaan ja vastaili kysymyksiin, käyttäjät esittelivät sovelluksia ja ylläpito huolehti verkon toimivuudesta. Käytännössä kaksi jälkimmäistä sekottuivat melko reilusti, virittämistä riitti monille varsinkin alkuvaiheessa ja toisaalta kaikki yrittivät joko esitellä ohjelmia tai vastailla kysymyksiin, jotta henkilöstö olisi riittänyt.

Erityisesti ruokailuaikaan osaajista oli pulaa, vaikka kävimme syömässä pienissä ryhmissä. Yleisö suhtautui kuitenkin ymmärtäväisesti, vaikka vastaukset kysymyksiin välillä viipyivät ja joka koneella ei ollut esittelijää. Värilliset nimilaput rinnassa olivat mainio keino erottua joukosta.

Ohjelmia ja ihmisiä joka lähtöön

Miksu esitteli toimistosovelluksia Toimistosovelluksia, lähinnä Star Office -pakettia ja Word Perfect tekstinkäsittelyä esitteli Esko Wessman (miksu). Tämä olikin yksi suosituimmista pisteistä, moni kävi tutkimassa olisiko näistä tuttujen toimisto-ohjelmien korvaajaksi.
Päävastaava Risto Varanka Risto Varanka oli tapahtuman pääjärjestäjä, joka koordinoi suunnittelutapaamisten ajankohdat ja hoiti monta muutakin asiaa. Itse tapahtumassa hänen koneeltaan löytyi hyvä valikoima erilaisia ohjelmia, joita esiteltiin yleisön kiinnostuksen mukaan. Tässä näyttäisi olevan Xfrisk-peli menossa.
Asennusta kokeilemassa Asennuksen kokeilumahdollisuus osoittautui suosituksi, siihen varatut neljä konetta olivat koko ajan käytössä ja välillä joutui jonottamaankin. Kaikki osallistujat onnistuivat ja saivat käyttämänsä asennuslevyn mukaansa. Eniten asennettiin Red Hatia, josta oli koottu tuore versio nimenomaan tapahtumaa varten, mutta myös Best Linuxia, SuSEa ja Debiania pääsi ihmettelemään.
CD-levytehdas Levyjä tehtaili Olli Lounela, joka esitteli samalla Linuxin toimintaa palvelimena. Hän pystytti tapahtuman aikana mm. nimi- ja DHCP-palvelut, joiden ansiosta asennuskoneetkin saivat lennossa kukin hauskan nimen ja niiltä pääsi heti Internetiin koneiden kesken jaetun ISDN-linjan läpi.
Linux-levyjä myös myytiin omakustannushintaan. Kysyntää oli enemmän kuin ehdittiin tehdä, vaikka palvelua ei erityisesti mainostettukaan. Varsinkin aloittelijoille suosittelimme lisäksi jonkun kirjan hankkimista, pelkällä asennus-CD:llä voi olla hankalaa päästä alkuun.
Biny ja Thinkpad Ilpo Nyyssönen (biny) puuhasi innokkaasti uuden kannettavansa parissa. Sitä käytettiin myös kuvien siirtoon digitaalikamerasta: PC-card-sovittimella 16 megaa kuvia siirtyi näppärästi noin kymmenessä sekunnissa. Kuvassa myös verkkomme ydin, tehokas 100 megabitin kytkin Nordic Lan&Wanilta.
FLUGin oma uhkea palvelin FLUGin oma palvelin oli myös nähtävänä, vaikka sitä ei juuri kukaan ehtinytkään esitellä. Kahdesta lootasta huolimatta kyseessä on yksi kone. Vähintäänkin riittävästä fyysisestä massasta ja noin kahdensadan watin sähkönkulutuksesta huolehtivat neljä vanhaa 5,25-tuumaista täyskorkeaa gigatavun SCSI-kiintolevyä. Levyistä on tehty RAID-5-järjestelmä Linuxin softapohjaisella ratkaisulla.

Palautettakin muistettiin kerätä

Palautelomakkeita täytettiin ahkerasti Kaikkia kävijöitä kannustettiin täyttämään palautelomake, jotta tulevaisuudessa onnistuisimme järjestämään entistä parempia tapahtumia. Osallistuneiden kesken arvottiin Linux-aiheisia palkintoja. Vastauksia käytettiin nimettöminä myös Tampereen yliopistoon tehtävässä tutkimuksessa.

Lomakkeita täytettiin yli kolmesataa kappaletta. Arvioimme varsinaisen kävijöiden määrän noin nelinkertaiseksi, koska moni ei kuitenkaan paperia täyttänyt ja useat pariskunnat ja perheet palauttivat yhteisen vastauksen.
Jatkot kuuluvat toki asiaan Sunnuntai-iltana seitsemän jälkeen koneet pakattiin pikavauhtia ja järjestäjät suuntasivat saunaan jatkoille. Leppoisan jutustelun lomassa käytiin läpi, mikä oli onnistunut ja missä jäi vielä parantamisen varaa.
Psionissakin toimii Linux Kimmo Virtanen esitteli Psioniaan, jossa myös oli asennettuna Linux. Laite oli ajoittain esillä myös itse tapahtumassa ja herätti ansaittua ihmetystä.

Linux-esittelypäivät olivat FLUGin tähän mennessä suurin projekti. Järjestelyyn osallistui tavalla tai toisella yhteensä reilut kaksikymmentä jäsentä. Suurin osa oli paikalla koko päätapahtuman ajan.

Jokaisen panos tarvittiinkin runsaan yleisön palvelemiseen. Kaikkea ei saatu valmiiksi vielä tapahtuman alkuun mennessä, vaan järjestelyt hioutuivat vähitellen sen aikana. Viimeisiä verkkopalveluja pystytettiin ja lappuja koneilla esiteltävistä ohjelmista kirjoitettiin vielä sunnuntaina. Jälleen tuli siis havaittua, että etukäteen tehdyt suunnitelmat ja valmistelut ovat kullanarvoisia, vaikka niitä joudutaankin aina soveltamaan.

Voimme kuitenkin todeta tapahtuman onnistuneen kokonaisuutena hyvin. Ajoittaisesta sähläyksestä huolimatta yleinen tunnelma oli mainio ja yhteishenki loistava. Muutamat yleisönä paikalle saapuneet osaajatkin jäivät paikalle auttamaan esittelyssä henkilöstöpulasta kärsineitä järjestäjiä.

Tavallisten käyttäjien kohtaaminen toi myös esille, mihin Linuxin kehityksessä tulee erityisesti panostaa, jotta siitä saadaan kaikille riittävän helppokäyttöinen. Kiinnostusta järjestelmää kohtaan tuntuu ainakin riittävän, sen tämäkin tapahtuma jälleen osoitti.

Tukijat

Haluamme kiittää seuraavia yrityksiä arvokkaasta tuesta tapahtuman järjestämisessä:
Tilavuokra ja verkkotarvikkeet: Nordic Lan&Wan Oy
Koneet ja oheislaitteet: Academica Oy, Dell Computer Oy, OKI Systems Oy, Tietotasku Oy
Tarvikkeet, arvonnan palkinnot ja järjestäjien virkistystoiminta: Dataclub Oy, Plan1 Oy, Suomen Ohjelmistotyö Oy, Talentum Oyj


Copyright Arto Teräs <ajt@iki.fi> 1999.
Edelleenlevitys muuttamattomana sallittu missä tahansa mediassa, kunhan tämä tekijänoikeusmaininta säilytetään.

[Python Powered]
Sivun sisällöstä vastaa Ilpo Nyyssönen <webmaster miuku flug.fi>
Viimeisin päivitys: 07.06.2006, valid?