torstai 8. syyskuuta 2011

Highway to 1984

Päivän uutisvuo toi luettavakseni mielenkiintoisen uutisen, olkaa hyvä:

YLE: Liikenneministeriö suunnittelee kaikkien autoilijoiden tiemaksua

Jostain kumman syystä en ollut yhtään ihmeissäni, kun esityksen äidin puoluekanta (vas.) selkisi. Kyseinen esityshän kuulostaa hypyltä George Orwellin dystopiaan ”Vuonna 1984”.

Ei tarvitse olla aerosolifysiikan tohtori tajutakseen, että tässä yhteydessä autoverotuksen oikeudenmukaisuus on täydellinen tekosyy toteuttaa kunnon vasemmistolaisen politrukin unelma. Toisin sanoen rakentaa miljoonia euroja maksava systeemi, jotta viranomaisten jatkuvaan seurantaan saataisiin jokaisen ajoneuvon sijainti minuutin tarkkuudella, sekä mahdollisesti ajon aikana käytetyt nopeudet. Rahakaan ei olisi ongelma, sillä autoilijoillahan koko lysti maksatettaisiin – ”osta GPS-boksi tai autoilusi loppuu siihen”.

Jos verotusta siirretään auton omistamisesta kohti sen käyttöä, niin eikö esimerkiksi polttoaineveron nosto ja käyttömaksun (eli autoveron) vastaava keventäminen ajaisi saman asian, aivan yhtä oikeudenmukaisesti kuin tässä kaavailtu jatkuva viranomaisseuranta? Silloinhan enemmän ajava maksaisi enemmän veroja? Eikä tarvitsisi tärvätä miljoonia, riistää autoilijoiden yksityisyyttä tai valaa perustuksia järjestelmälle, joka pienten laajennusten (reaaliaikainen nopeusvalvonta, "satunnaiset" poliisitarkastukset ajoneuvon sijaintitiedon perusteella ym.) jälkeen olisi valmiiksi purtu pala poliisivaltiota?

Loppuun sopinevat englanninkielisestä 1984-kirjasta kopioidut lauseet:

WAR IS PEACE
FREEDOM IS SLAVERY
IGNORANCE IS STRENGTH

BIG BROTHER IS WATCHING YOU

maanantai 8. elokuuta 2011

Muumilaakson vasemmistolaistarinoita (kevennys)

Kirjoitin tämän tekstin alun perin nelisen vuotta sitten, mutta yleisön pyynnöstä siirrän sen myös tänne lähes alkuperäisessä kuosissaan.

Kaikki rakastavat Muumeja. Erityisesti perhepäivähoitajat, jotka saavat ansaitun kahvitaukonsa asettamalla hyperaktiivisen ja huutavan pentulaumansa ruudun ääreen, nappaamalla videon (no nykyisin DVD:n) pyörimään ja häipymällä keittiöön ennenkuin porukan ensimmäinen poikalapsi kyllästyy noihin ihanan rakastettaviin pyöriäisiin.

Itsekin sain päivähoidossa vähintään tarpeeksi tuota Muumiterapiaa, kiitos ”demokraattisesti” toimineen äänestyssysteemin ja sangen naisvaltaisen työpaikan. Vaikkakin mokomasta pakkokatsottamisesta on kulunut jo kohta kolmatta vuosikymmentä, eivät muistot ole haihtuneet ilmaan.

Muumilaakso asukkaineen on kuin nykyaikaisen vihervasemmistolaisen unelmayhteiskunnan mallimaa: ensinnäkin Muumit ovat kasvissyöjiä eivätkä tee juurikaan mitään tuottavaa työtä.

Mamma edustaa perinteistä "nyrkin ja hellan välissä" -stereotyyppiä touhuamalla keittiössä jaksot pitkät. Papan työhön kuuluu kalastuksen ja pikkunikkaroinnin ohella muistelmien kirjoittaminen: koska hän ei käy ansiotöissä, hänen on kaiketi elätettävä perheensä sosiaalituilla. Muistelmien raapustaminen heijastaa vihreää näkemystä taiteilijanvapaudesta, eiväthän taloudelliset näkökohdat saa kenenkään luovaa työtä haitata – valtionhan sen tulee maksaa viulut kaiken maailman boheemeille räppirunonrustaajille sekä suihkukoppien sulokurkuille, minkä lisäksi Pappa kai kuvittelee ennen pitkää saavansa kirjoituksillaan Finlandia-palkinnon.

Muumipeikko alkaa olla jo miehen iässä, ainakin madaltuneesta äänestä päätellen. Lisäksi hän aika ajoin osallistuu Papan puolivillaisiin maailmanvalloitussuunnitelmiin, mutta kesätöihin mokomasta ei ole edes yhden jakson ajaksi. Muumipeikko viettää mieluummin kesänsä uiden, heilastellen tyttönsä kanssa ja etsien uusia luovuutta edistäviä seikkailuja. Mistä hän rahansa siihen repii, on arvoitus...

Pikku Myy on kaikkien räkänokkaisten ongelmakakaroiden perikuva. Hän rääkyy jatkuvalla soitolla, keljuilee kaikille vastaantulijoille ja uhkaa tovereitaan puremisella - ja myöskin toteuttaa sen aika ajoin. Hänen jatkuvasta huonosta käytöksestään huolimatta kukaan ei edes uhkaile antaa hänelle selkään, vaan lääkkeeksi tarjotaan ymmärrystä ja aikaa kehittyä henkisesti. Aivan kuten nykyäänkin, koulukiusaajaa tulee ymmärtää, sillä hänellä on varmasti ollut alkoholisti-isä, raivohullu äiti ja mielenvikaisia sisaruksia: ennen kaikkea syy on pahassa autoilijassa, joka ajoi hänen lapsuutensa ensimmäisen lemmikkirotan ylitse. Kaiken tämän ymmärryksen ja hyssyttelyn keskellä kiusaaja jatkaa heikompiensa sortamista kaikessa rauhassa - ensin alaluokilla, sitten yläluokilla, sitten toisella asteella ja niin edelleen. Pikku Myyn käytöksen hyväksymisellä Muumit opettavat, ettei kiusaajaa saa rangaista; pitää suvaita ja ymmärtää, miksi hän välitunnilla pistää porukan heikoimmat itkemään. Aivan samoin, kuin koulukuraattorit kautta maan...

Nipsu edustaa vasemmistolaisen yhteiskunnan luomaa väestöluokkaa, eli siipeilijöitä. Hän haluaa kaiken heti ja nyt, muttei osoita minkäänlaista halukkuutta ponnistella päämääriänsä kohti: joka toisessa jaksossa hän keksii helpon keinon ansaita rahaa, usein harmaan talouden avulla. Mikäli häntä pyydetään tekemään jotain oikeaa työtä, hän takuuvarmasti keksii keinon luistaa velvollisuudestaan, tai ainakin tekee hommansa juuri niin huonosti kuin osaa. Tunaroinnistaan huolimatta Muumineuvostojen liitto ei rankaise luistajaa, vaan jatkaa hänen elättämistään muumitalossa toisten tehdessä Nipsunkin työt. Klassinen soskupummi.

Muumilaakson oma nuorisoanarkisti käyttää maihareita, vihreää tunikaa ja huopahattua. Hän asuu teltassa metsän laidassa: raha on kaiken pahan alku ja juuri - siitäkin huolimatta, että sillä saisi itselleen säällisen asunnon. Anarkistimme polttaa piipussaan jotain, mitä vissiin lapsille ei voi kertoa. Hän elättää itsensä kalastamisen lisäksi Teosto-maksuilla, joita hän perii kaikilta, jotka sattuvat kuulemaan hänen yksinkertaisen huuliharppusävelmänsä – ennen Lex Karpelaahan se ei olisi onnistunutkaan. Talveksi hän anoo kaupungin vuokra-asuntoa, vuokraa sen edelleen juoppoporukalle ja katoaa omien sanojensa mukaan "etelään": tästä voisimme päätellä, että Muumilaakso sijaitsee Amsterdamin pohjoispuolella. Lisäksi nimi Nuuskamuikkunen viittaa tupakkatuotteeseen, jonka myynti on Suomessa kiellettyä. Ja mikäpä ollakaan, naisethan rakastuvat renttuihin: yleensä "vaihtoehtoelämää" viettäviin muusikoihin, koska "he tietävät elämästä niiiiin paljon".

Yhteiskunnassamme elävät vähemmistönä homoseksuaalit, joita on noin 6 % (1/16) koko väestöstä. Koska Muumilaakson tarinoissa on noin 15 päähenkilöä, mukaan mahtuu yksi Hemuli, joka harrastaa kasvien ja perhosten keräilyä sekä kirmailee violetissa mekossaan rasvaletti ei ihan liehuen pitkin Muumilaakson aakeita laakeita. Hemuli on uuden ajan poikamies, jonka asuntoa eivät korista perinteiset myrkynvihreät tapetit, vaan kaikki on verhoiltu kauniiseen Marimekon kukkakuosiin. Hemuli ei tiettävästi juo eikä polta, mutta ilmeisen varmasti imppaa perhosten nukuttamisessa käytettävää kloroformia - olemuksestaan ja jutuistaan päätellen. Hemuli ei ajan tyylin mukaisesti pidä hirveää melua suuntautumisestaan, vaikka elegantisti korostaa kaikkia siitä kieliviä ykstyiskohtia. Liittyisivätköhän poliisi-Hemulin satunnaiset "eksymiset" Muumilaaksoon mitenkään asiaan, sillä tiettävästi muumitalossa ei tapahdu juurikaan rikoksia, ja poliisin näkyvään partiointiin käyttämät määrärahathan on jo hyvän aikaa sitten minimoitu.

Omaa äärilaitaansa edustaa Vilijonkka, tuo kärttyinen telaketjutantta, joka suuttuu naurettavan helposti, pieksää ihmisiä sateenvarjollaan ja kiljuu kuin hinaaja. Riistetyn lapsuutensa traumatisoimana hän on päättänyt tehdä samoin myös omille lapsilleen, pukemalla heidät samanlaisiin vaatteisiin ja kävelyttämällä heitä jonossa. Lapsilta on kaikenlainen leikkiminen ja hauskanpito kielletty, samoin kuin omien mielipiteiden esittäminen muun puhumisen ohella: lapset eivät siis saa pukeutua eivätkä muutenkaan toimia yksilöllisesti. Vilijonkka on yksinhuoltaja, joka on elämässään pettynyt sekä ex-mieheensä että miehiin yleensäkin, hankkinut räikeät vaatteet ja ryhtynyt rekkalesboksi, joka ei epäile vetää sateenvarjoaan esiin ihmisiä hakatakseen.

Haisuli on tunaroiva pikkurikollinen, joka Pikku Myyn tavoin ansaitsee vain ymmärrystä rangaistusten sijaan. Kukaan ei oikeastaan tiedä missä Haisuli asuu, koska hän piileksii metsässä ja ilmaantuu aika ajoin Muumilaaksoon rötöstelemään. Haisuli elättää itsensä varastelemalla ruokaa kasvimailta, ja kiinni jäätyään selviää pyytämällä anteeksi rikostensa uhreilta; koskaan he eivät vaadi korvauksia menetyksistään.

Haisuli edustaa myös Muumilaakson omaa rappioalkoholistia, joka on juonut autonsa, asuntonsa ja akkansa, lapset eivät pidä enää yhteyttä isäänsä ja kaveritkin ovat jo kuolleet maksakirroosiin. Yltiösosialistisen politiikan mukaan myös näitä rantojemme miehiä tulee ymmärtää, ja sosiaalivirasto maksaakin densalle 353,67 euroa kuukaudessa käteisrahana. Koska Haisulilla on alkoholiongelma ja hän käyttää tukiaisensa pääasiallisesti viinaan, Muumilaakso saa hänen toimeentulotukensa 60-prosenttisesti takaisin erilaisina alkoholin haittaveroina, joiden korotus halventaa spurguista aiheutuvia kustannuksia entisestään.

Muumilaaksossa on jopa kolme henkilöä, jotka tekevät työtä: poliisi, postinkantaja ja Noita. He siis edustavat vaiennettua ja tukahdutettua keskiluokkaa, joiden veroista muiden muumitalon asukkaiden ja Haisulin toimeentulo kustannetaan. Postinkantaja esiintyykin vain muutamassa jaksossa, silloinkin yleensä kiireisenä: duunarilla on aina kiire ansaita edes vähän, ennen kuin valtio verottaa ne nenän edestä.

Noidan panoksesta työelämään ei tiedetä muuta kuin, että Aliisa suorittaa työharjoitteluaan hänen firmassaan: Muumit ymmärtävät opiskelija-Aliisaa ihmisenä, mutta varoittavat hänen joutuvan pahuuden valtaan opiskelemalla porvarillisen yksityisyrittäjän opissa itselleen hyväpalkkaista ammattia. Aliisan tulisi opiskelun sijaan siirtyä mahdollisimman äkkiä työelämään ja tulla osaksi keskiluokkaa, joka kovalla työllään rahoittaa Muumien ynnä muun roskasakin hurvittelun ja Papan taiteilijanavustuksen. Muumien varoitteluista huolimatta Aliisa on päättänyt käydä korkeakoulun ja tulla osaksi elitististä yläluokkaa, joka ajaa aamulla Volvolla töihin eikä maksa sikamaisia tuloveroja, koska on siirtänyt ansiotulonsa pääomatuloksi ennen kuin köyhien asialla olevat vasurit ovat iskeneet hänen palkkapussiinsa.

Työläisille yhteistä on, ettei heistä puhuta: he menevät töihin kahdeksaksi, tulevat kotiin neljältä iltapäivällä ja ovat ainakin näennäisesti tyytyväisiä. He eivät tee kovaa työtä, vaan "tuottavat hyvinvointia", jonka valtio sitten verotuksellaan tasaa niin, että jokainen saa osansa: saman verran kaikille, teki työtä tai ei.

(Viher)vasemmistolaista ihannenuorisoa edustavat Hattivatit: kaikki samanäköisiä, tuijottavat jonnekin kaukaisuuteen eivätkä varmasti saa ensimmäistäkään älykästä ajatusta suustaan. Musiikin värähtelyt aistivat lakananaamat alkavat heilua päättömän näköisesti edestakaisin ja heilutella käsiään, jolloin näkymä muistuttaa hiphopvideota. Vasemmistolaisihanteena tällaisesta mitäänsanomattomasta nuorisojoukosta tulee pääasiallisesti hiljaa kärsiviä keskiluokan duunareita, joiden työn hedelmät valtio voi verottaa itselleen lähestulkoon lyhentämättöminä. Mikäli nuoret osaisivat ajatella itsenäisesti, ennen pitkää hehän tajuaisivat tällaisen politiikan mahdottomuuden ja alkaisivat äänestää esimerkiksi pelottavaa ”äärioikeistoa” (eli Perussuomalaisia)!

Mörkö on epäilemättä tv-lupatarkastaja, sillä hänen ilmaantuessaan paikalle Muumit piiloutuvat taloonsa eivätkä tule ulos ennen kuin se on lähtenyt matkoihinsa.

Monty Pythonin hengessä tämmöistä tänään: älkää pakottako poikalapsia katsomaan päiväkodissa Muumeja, elleivät he itse sitä halua.

P.S. Muumeissa käsiteltiin myös talonvaltausaatetta, kun Pikku Myyn 20 sisarusta valtasivat muumitalon: Muumit totesivat, ettei heitä voi ajaa poiskaan, joten he rakensivat mutisematta uuden talon. Kunnes ne hiivatin riiviöt valtasivat senkin.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Jani Toivola, huono huumori ja Streisandin ilmiö

Päivän iltalehdistön uutisvuo toi tietoomme jotain ei-välttämättä-niin-yllätyksellistä: Kansanedustaja Jani Toivola on loukkaantunut huonosta huumorista. Eihän tuosta ole vielä paria kuukauttakaan, kun Hakkaraisen Teukka järkytti neekeriukkopuheillaan.

Jos en olisi lukenut uutisvirtaa, en koskaan tietäisi jonkun tuiki tuntemattoman avustaja Pyysalon heittäneen huonoa läppää. Jos olisin lukenut uutiset, mutta niissä ei olisi reposteltu Toivolan julkisella loukkaantumisella, en niin ikään tietäisi jonkun avustaja Pyysalon heittäneen huonoa läppää.

Sikäli kun luin uutisvirrasta Toivolan loukkaantuneen julkisesti hänen ihonväristään heitetystä huonosta huumorista, tiedän jonkun tuiki tuntemattoman avustajan heittäneen huonoa läppää. Ja tahtoisin aivan mahdottoman uteliaasti tietää, millainen vitsi järkytti Toivolaa niin anteeksiantamattomasti: kävin jopa katsomassa Facebookista Pyysalon profiilin, mutta hänen profiilinsa ei valitettavasti ollut julkinen.

Wikipedia määrittelee Streisandin ilmiönä tunnetun tapahtumaketjun näin:

Streisandin ilmiöllä tarkoitetaan tapauksia, joissa yritykset vaientaa tai poistaa internetissä julkaistua informaatiota – esimerkiksi valokuvia, videoita tai tekstiä – johtavatkin informaation saaman julkisuuden räjähdysmäiseen kasvuun.

Toivolan näkyvän julkiloukkaantumisen ansiosta jokainen Iltalehden verkkopalvelua tänään käyttänyt tietää kuka avustaja Pyysalo on ja sen, että hän on kertonut loukkaavan vitsin. Tämä on siis johtanut huonon vitsin saaman julkisuuden räjähdysmäiseen kasvuun, ja epäilen verkon onnistuvan sen levittämiseen myös Pyysalon yksityisen Facebook-profiilin ohitse. Odotan uteliaana, jos joku tietää kyseisen vitsin niin kommenttilaatikkoonhan sen saa kirjoittaa.

[Lisäys 19.7.2011 klo 16]

Eipä mennyt aikaakaan, kun epäilyni vitsin leviämisestä osui oikeaan ja se päätyi kommenttilaatikkoon – kiitokset nimettömänä pysytelleelle kommentoijalle.

Luettuani vitsin olen samaa mieltä Janin kanssa, että se oli huonoa ja ala-arvoista huumoria. Yleisellä tasolla, eli ilman kenenkään henkilön nimeltä mainitsemista, vitsi olisi vielä ollut paremmin kestettävissä (joskin edelleen huonoa huumoria).

Luin Toivolan vastineen, ja se oli mielestäni hyvä. Totta on, että myös esimerkiksi perussuomalaisista lasketaan todella raakaa ja henkilökohtaisuuksiin menevää huumoria, mutta ne eivät jostain syystä päädy ”tiedostaviin” lehtiin lainkaan.

Vastineesta sain käsityksen, että koko huumorikohu menee Toivolan loukkaantumisen sijasta toimituksen piikkiin:

Hän pahoitteli jo etukäteen ja kuulosti vaivautuneelta. Kaikkea toimittajatkin joutuvat tekemään, ajattelin. Välittää törkeitä viestejä puhelimitse asianosaisille.

Eli Toivola(kaan) ei olisi tiennyt koko vitsistä yhtään mitään ilman tuota toimittajan soittoa? Kaikkea toimittajatkin joutuvat tekemään, ajattelen. Välittää muuten mitättömiksi jääneitä huonoja vitsejä päästäkseen repimään kohuotsikoita perussuomalaisten loputtomasta pahuudesta.

Mikä tämän tarinani tarkoitus sitten oli? Havainnollistaa, miten nopeasti ehdottoman ansaitsematonta julkisuutta saavat typerät jutut ovat hetkessä koko kansan silmien edessä – vaikka siltään ne jäisivät suurelta yleisöltä täydelliseen pimentoon.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Viharikoksen ABC

Lueskelin Scriptaa, jossa oli ajatuksia herättävä pohdinta nykyajan muotisanasta eli viharikollisuudesta. Teksti itsessään löytyy täältä, joten suosittelen jokaisen lukemaan sen ajatuksen kanssa – myös silloinkin, vaikka nimen Halla-aho kuuleminen (Hesarin ansiosta) säpsähtämään saisikin. Itse tekstiä en aio kommentoida tämän enempää, vaan käydä omien ajatusteni selvittämiseen.

Sekä edellä mainitun kirjoituksen että yleisesti seuraamani uutisvuon annista päätellen uutisoitujen viharikosten kohteiksi on tähän mennessä joutunut vain maahanmuuttajia (maahanmuuttajataustaisia) tai homoseksuaaleja. Sellaisten tekijöiksi taasen on aina mainittu miehet; kummallista, eivätkö naiset muka koskaan syyllisty sellaiseen, vai onko heillä jonkinlainen erityissuoja viharikosepäilyiltä? Mene ja tiedä…

Jo termi ”viharikos” tuo väistämättä mieleeni George Orwellin mainion kirjan ”Vuonna 1984”, jonka suosittelen jokaisen lukemaan ajatuksen kanssa. Olen lukenut sen vain alkuperäiskielellä, joten en tiedä millaisia termit käännöksessä ovat. Kirjassa mainitaan sanat ajatusrikos (thoughtcrime) ja ilmerikos (facecrime), joten miksi viharikos eli hatecrime ei menisi samaan syssyyn. Katsotaanpa.

Lukaisin pätkän PolAMK:n raportista nimeltään ”Poliisin tietoon tullut viharikollisuus vuonna 2009”, koska minua erityisesti kiinnosti mikä se sellainen viharikos oikein on. Määritelmä alkaa todella lupaavasti sanoin:

Viharikokselle ei ole yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää, jonka vuoksi käytetyn määritelmän perusteita täytyy kuvailla kussakin yhteydessä erik­seen.[…]Viha­rikoksen määrittelyyn on vaikuttanut myös se, mikä on mahdollista tehdä käytännössä, eli minkälaisia viharikostilastoja on saatavilla olevan tiedon pe­rusteella mahdollista tuottaa.

Tämä ei ainakaan hälvennä epäilyksiäni suomalaiseen uudiskieleen (newspeak) pesiytyneestä sanasta. Viharikosta ei siis ole määritelty missään, vaan rikoksen määrittely joko ”tavalliseksi” tai viharikokseksi riippuu virkamiehen mielialasta. Lisäksi viharikosten (väitettyyn) yleisyyteen on vaikuttanut myös se, millainen määrä viharikoksia esimerkiksi kaikista tapahtuneista pahoipitelyistä saadaan (määritelmää tarpeen mukaan liu’uttaen) määriteltyä viharikoksiksi. Ei hyvää päivää sentään.

Miksi Suomessa sitten kohistaan viharikosten muka nopeasta yleistymisestä, jos termille ei ole edes vedenpitävää määritelmää? Yhtä järkevää olisi poistaa poikkeuksellisten sääilmiöiden yksiselitteinen määritelmä ja sitten uutisoida niiden kasvaneen räjähdysmäisesti. Palaan tähän vielä.

Raportti jatkaa uutisoinnin epämielekkyyden osoittamista, ja homma alkaa tuntua tarkoitushakuiselta propagandalta viimeistään tämän lauseen nojalla:

Vuosien 2008 ja 2009 luvut eivät ole vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin nähden menetel­män muutosten vuoksi.

Jos ette viitsineet lukea raporttia, maininta löytyy sivun 32 alareunasta, ihan siitä kuvan alta. Jos luvut eivät keskenään ole vertailukelpoisia, niin miksi helvetissä viharikosten määrän julistetaan räjähdysmäisesti kasvaneen viime vuosina – ja sillä perusteella, että "räjähdys" on tapahtunut menetelmän muutoksen ansiosta? Onhan metrin pituinen kakkosnelonenkin selvästi toista metriä pitkä, jos kutsut kääpiön mittaamaan sitä perinteisellä askelmitalla.

Palatakseni määritelmän joustavuuden mukanaan tuomiin ongelmiin, mietin asiaa pidemmälle asti. Olen toki sitä mieltä, että Suomessa tapahtuu useita viharikoksia joka ikisellä viikolla, varsinkin viikonloppuisin. Oma ehdotukseni viharikoksen yksiselitteiselle määritelmälle olisi: mikä tahansa rikos, joka tarkoituksellisesti tehdään toisen henkilön terveyttä, fyysisen koskemattomuuden suojaa tai kunniaa vastaan.

Tämä väistämättä johtaisi viharikosten räjähdysmäiseen kasvuun, aivan juuri siihen mitä vihervasemmisto jo nykyiselläänkin hakeekin. Tämä ei likimain varmasti kuitenkaan sopisi heidän ajatusmaailmaansa, koska heidän mielestään kaikkihan ovat tasa-arvoisia – jotkut nyt vain ovat tasa-arvoisempia, että voivat saada heitä kohtaan rikoksen tehneille kovemman tuomion (ja itselleen reippaammat vahingonkorvaukset) vetoamalla viharikokseen.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Rattia kanssa

Hesarin mukaan jokakesäinen vitsaus on tullut takaisin: aamukaljoissaan ajelijat. Tämä ikävä tosiasia kirvoittaa väistämättä jälleen keskustelun aikaiseksi, että jotain tarttis tehrä – mutta mitä? Heti ensimmäisenä tarjotaan vanhaa patenttivastausta, kun poliitikot ja aivan kujalla oleva Paatero alkaa vaatia promillerajojen laskua, vaikken näe sitä mitenkään tehokkaana keinona rattijuopumusten seurausten vähentämisessä.

Kirjoitin asiasta päälle kaksi vuotta sitten tähän blogiini, eikä mielipiteeni ole tuossa ajassa muuttunut mihinkään. Pidän edelleen promillerajoilla kikkailua lähinnä näennäisenä asiaan puuttumisena. Aiemmassa tekstissä lähteenä käyttämässäni STM:n raportissa todettiin, että 8/10 rattijuoppojen aiheuttamista onnettomuuksista ajetaan yli 1,2 promillen humalassa: vaikka raportti on jo vanha, en usko tilanteen muuttuneen mihinkään.

Olen sitä mieltä, ettei normaalisti ajatteleva ihminen mieti enää mitään promillerajaa kerran ratin taakse istuttuaan, mikäli pinnat alkavat olla jo hyvän matkaa törkeän rajan yli. Ongelman purkaminen tulisi aloittaa nimenomaan vakavimmasta päästä. Toisin sanoen promillerajan lasku saattaisi tepsiä satunnaiseen saunakaljoittelijaan, mutta onnettomuuksien vähentämisessä sillä tuskin olisi suurta vaikutusta.

Oma ehdotukseni rattijuopumuslainsäädännön muuttamisessa olisi, että lakiin tulisi määritellä selkeä raja auton menettämiselle rikoksentekovälineenä. Vastaavaa käytäntöä sovelletaan jo ajo-oikeuden peruuttamiselle toistuvista ylinopeuksista: kolme rikettä vuodessa tai neljä kahdessa johtaa ajo-oikeuden menettämiseen 1-6 kuukaudeksi, riippuen henkilön liikennerikosmenneisyydestä ja tekojen vakavuudesta.

Rattijuopumuksiin samaa käytäntöä voisi soveltaa siten, että tietty määrä rikkomuksia johtaisi auton takavarikointiin, mikäli tekijä on rikoksentekohetkellä kuljettamansa ajoneuvon omistaja tai haltija. Laina-autoihin tämä ei vaikuttaisi, mutta laki kieltää jo nykyisellään ajoneuvon luovuttamisen päihtyneelle.

Rajan tulisi erottaa törkeät tapaukset, eli se voisi olla esimerkiksi toinen törkeä rattijuopumus ensimmäisestä langetetun ajokiellon aikana tai kuuden kuukauden sisällä sen päättymisestä / kolme kahden vuoden sisällä.

Alle törkeän rajan olevissa tapauksissa sopiva raja voisi olla esimerkiksi kolme vuodessa / neljä kahdessa, aivan kuten ylinopeuksissa. Tämä hillitsisi samalla myös näitä satunnaisia saunakaljoittelijoita, ainakin ensimmäisen lipsahduksen jälkeen.

Uskoisin tällaisen lakimuutoksen tehoavan ongelmaan paljon promillerajoilla kikkailua paremmin.

Muistakaahan ottaa kohtuudella: sekä yleensä että etenkin silloin, jos seuraavana päivänä on lähtö tien päälle. Hyvää alkanutta kesää kaikille!

torstai 19. toukokuuta 2011

Irti rasismiparanoiasta, osa 2

Kirjoitin maanantaina sarjan ykkösosan rasismista, sekä oikeasta että kuvitellusta, ja etenkin sen vastuukysymyksistä. Aihe siis lyhyesti koski Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton (ViNO) puheenjohtajan reipasta ylireagointia sekä kaoottista vastuun sälyttämistä: nainenhan vaati jääkiekkojoukkuetta sanoutumaan irti rasismista sen perusteella, että sunnuntai-iltana joku juhlijoista oli mennyt aukomaan päätään ulkomaalaisille – aivan kuin Leijonilla olisi jotain tekemistä asian kanssa! Liiton lyhenne sopii kyllä hyvin tällaiseen ajatusmaailmaan.

En ihan heti osaisi yhdistää jääkiekkoa rasismiin, koska ainoa musta jota koko turnauksessa lyötiin, oli kiekko.

Tiistain uutisvuo ilmoitti Jääkiekkoliiton antaneen pirulle pikkusormen ja sanoutuneen irti rasismista aivan syyttä. Irtisanoutuminen kun edelleenkin vaatii kytköksiä asiaan, josta irtisanoudutaan.

Kun nyt kerran irtisanoutumisen tielle on lähdetty, on Leijonien aika irtisanoutua ainakin seuraavista asioista:

Perheväkivalta. Suomessa poliisille ilmoitetaan vuodessa noin 10 000 perheväkivaltaan liittyvää kotihälytystä (Lähde: Poliisi), eli keskimäärin 27 kappaletta päivässä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että pudotuspelien päivinä poliisi sai 108 perheväkivaltaan liittyvää kotikeikkaa. Tarpeeksi vinolla ajattelutavalla jääkiekkoilijoiden on nyt siis ehdottomasti irtisanouduttava perheväkivallasta. Erityisen pahoillaan heidän on oltava tapauksista, joissa humalainen Leijonafani on täräyttänyt nalkuttavaa akkaa päin näköä, kyllästyttyään valitukseen siitä miten teeveestä ei tule muuta kuin jääkiekkoa (olipa tällaisia tapauksia sitten sattunut tai ei, pahoillaan on kuitenkin oltava).

Prostituutio. Vaikkei asiasta liiemmin uutisoida, mikä tahansa merkittävä massatapahtuma vilkastuttaa alueen bordellitarjontaa: olympialaiset, yleisurheilukisat, formuloiden GP, mäkiviikonloppu – niin miksi ei myös jääkiekon MM-turnaus? Nyt kaikki vinot: äkkiä kyhäämään addressia, jossa vaaditaan Leijonia sanoutumaan irti prostituution tukemisesta! Jääkiekkoliiton on otettava tiukka kanta asiaan, ettei huorissa käyminen kuulu jääkiekkoon.

Katujen roskaaminen. Käväisin juhlien jälkeen Kuopion torilla seuraamassa voitonjuhlan meininkiä, ja voittoa iloitsevat fanit valitettavasti roskasivat aluetta melkoisesti. Samaa varmasti tapahtui Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja joka ikisessä suomalaisessa kaupungissa. Aivan samaan tapaan kuin känniääliö uhosi Leijonien kultajuhlissa, jopa sadat ihmiset roskasivat kaunista toriamme. Leijonien siis olisi ehdottomasti sanouduttava irti julkisten paikkojen roskaamisesta.

Kulkukoirat. Varmasti Bratislavan kadulla vaelteli satoja kodittomia koiria sillä aikaa, kun Leijonat antoivat finaalissa sveduille pataan 6-1. Nyt siis jääkiekkoilijoiden on ehdottomasti sanouduttava irti kulkukoirista ja kerrottava yleisölle, ettei koirien hylkääminen kadulle kuulu jääkiekkoiluun.

Uskoisin tämän olevan riittävä määrä ironista kuittailua, jotta saisin lukijan ymmärtäneen tarkoitukseni. Kirjoittaja Vasarahammeria lainatakseni (ja toista asiaa koskevaa merkintää suositellakseni), voisin sanoa sen esimerkiksi näin:

Enää ei riitä, että itse käyttäytyy moitteettomasti, vaan pitää myös ottaa kantaa hyvän asian puolesta.

Eli ikävistä asioista pitäisi irtisanoutua siitäkin huolimatta, ettei itse edistäisi, kannattaisi tai edes ajattelisi niitä. Tarkoitukseni oli esimerkkien avulla osoittaa, että mikäli tälle tielle kerran lähdetään, on edessä pohjaton suo vailla peruskalliota alla. Tilanne kun ei lopu ennen kuin siihen, että kaikki ihmiset on pakotettu sanoutumaan irti kaikesta; vaikka tämä joskus saavutettaisiinkin, maailma jatkaisi pyörimistään seuraava päivänä ihan entiseen malliinsa.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Irti rasismiparanoiasta

Kaksi viime aikoina uutisissa ollutta pätkää saivat allekirjoittaneen avaamaan Wordin ja kirjoittamaan ylös ajatuksiaan. Yhteistä näille kahdelle uutiselle on se, että rasismin – sekä oikean että kuvitellun - esiintyminen sekä etenkin vastuukysymykset ilmiöiden johtumisesta alkavat muistuttaa jo koululaisvitsejä hulluista. Välillä olisi paikallaan todeta: soittakaa Paranoid!

Aluksi täytyy onnitella Leijonia eilisillan huikeasta näytelmästä! Tärkeintähän ei voitto vaan se, että Ruotsi häviää – ja eilen tulivat molemmat. Maailmanmestaruus lätkäkisoissa on aina maailmanmestaruus lätkäkisoissa, mutta kun voitto tulee nimenomaan ottelusta Ruotsia vastaan, on fiilis entistä korkeammalla.

Aiheessa pysyäkseni, jopa Suomen MM-kullasta on saatu aikaan rasismivöyhötystä. Olkaa hyvä:

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton (ViNO) puheenjohtaja Paloma Hannonen vaatii Suomen jääkiekkomaajoukkuetta irtisanoutumaan rasismista.

Hannonen törmäsi MM-kisojen loppuottelun jälkeen Helsingissä rasistiseen käytökseen ja on huolissaan tästä.

Bussipysäkille kuului ensin huutoa, että uskaltaako joku täällä tunnustaa olevansa ruotsalainen, ja hieman myöhemmin toinen porukka möykkäsi, että tänään saa kaikki ulkomaalaiset pataan, Hannonen kirjoittaa avoimessa kirjeessä maajoukkueelle.

Meno jatkui raitiovaunussa, jossa mies uhkaili kahta tummaa poikaa, haukkui näitä terroristeiksi ja huusi Suomen jääkiekkojoukkueen näyttävän kaikille.

Puolestani saatte soittaa Hannoselle Paranoidia. Vaikka uutisessa ei kerrota enempää huutelijasta, kuvattu käytös on mielestäni hyvin tyypillistä suomalaisen känniääliön höpinää, koska vastaavaa sontaa voi viikonloppuiltaisin kuulla harva se viikko. Onko jääkiekkojoukkueemme muka jollain tapaa joko 1) näyttänyt esimerkkiä tapahtumalle tai 2) muuten vastuussa ilmeisestä känniuhoamisesta? Ovatko Leijonat jollain tapaa kiinni rasismissa?

Vastaisin ensimmäisen molempiin kohtiin kieltävästi. Tietääkseni kumilätyn lätkiminen mailalla ei näytä minkäänlaista esimerkkiä rasismille, eikä peleissä taklausten kohteeksikaan joutunut muita kuin samanvärisiä ihmisiä. Toiseen kohtaan ei auta kuin todeta, että vastuu sanomisista on viime kädessä jokaisella itsellään, ja välillä itse keltäkin suusta pääsee ulos sammakoita. Aivan kuten tässäkin tapauksessa on mitä ilmeisimmin käynyt.

Jospa Paloma ajattelisit, että kuulemasi möläytys on yksittäistapaus, jota ei saa yleistää? Aivan samaan tapaan kuin miten te ”suvaitsevat” kutsutte kaikkia maahanmuuttajien tekemiä rikoksia.

Toki törkeyksien huutelu julkisella paikalla sekä uhkailu ovat typerää käytöstä, olipa alkoholilla osuutta tapahtuneeseen tai ei. Silti tämän tapauksen perusteella: Leijonien vaatiminen sanoutumaan irti rasismista kuulostaa likimain yhtä järkevältä kuin vaatia hämäläisiä sanoutumaan irti savolaisuudesta. Mikäli yksilöä tai ryhmää vaaditaan sanoutumaan irti mistä tahansa asiasta, sen edellytyksenä luonnollisesti ovat yksilön tai ryhmän kytkökset tähän asiaan. Hannonen siis väittää Leijonilla olevan kytköksiä rasismiin, mitä pidän osoituksena vainoharhasta: en itse asiassa tiedä yhtäkään jääkiekkoilijaa, joka aktiivisesti olisi ihannoinut rasistista käytöstä tai ajattelutapaa.

Se jääkiekosta. Toinen, lyhyempi havaintoni koskee Iltalehteä, jonka sivulla en ole vähään aikaan nähnyt kirjoitetun tätä pidempää uutista. Tässä kyse ei ole varsinaisesta paranoiasta eli vainoharhaisuudesta, mutta toimittaja Mari Mäkisen käsialasta paistaa lävitse tietynlainen tarkoituksenhakuisuus.

Nimittäin. Edellisen kerran näin vastaavaa uutisointia, eli uutista jossa uhri ja silminnäkijät kertoivat kokemuksistaan, Kauhajoen koulusurman yhteydessä. Lienee sanomattakin selvää, että tapahtumien painoarvo kansallisessa mittakaavassa on tyystin erilaisilla kertaluokilla.

Miksi otsikossa mainitaan tekijän ammatti? Itse teksti antaa selvästi ymmärtää, ettei pahoinpitelijä ollut tapahtuman aikaan töissä, vaan muuten vain ammatiltaan järjestysmies. Otsikko kuitenkin antaa kuvan, että järjestysmies olisi syyllistynyt rikokseen työajallaan; toki tässä ammatissa irtisanominen seuraa helposti myös vapaa-ajalla tehdyistä väkivaltarikoksista, aivan samoin kuin esimerkiksi poliiseilla. Tämäkin tapaus vaikuttaa jälleen vahvasti risteilyvieraan humalapäissään tekemältä emätöppäykseltä.

Julkaisisikohan toimittaja Mari Mäkinen tai Iltalehti ylipäätään uutisen, jossa ulkomaalaisten ryöstämä tai raiskaama suomalainen kertoisi tuntemuksistaan noin? Epäilen, että yksikään suomalainen tiedonvälittäjä ei julkaisisi – tai jos julkaisisi, niin JSN vaatisi päätoimittajan julkista lynkkaamista.

Loppukaneetti ensimmäisenä esiteltyyn uutiseen viitaten: mikäli väität näkeväsi pieniä vihreitä ukkoja kaikkialla, olet mielisairas ja tarvitset hoitoa; mikäli sen sijaan väität näkeväsi rasismia kaikkialla, olet ilmeisen avoin sekä suvaitsevainen nykyajan mallikansalainen. Näillä mennään, mutta mihin suuntaan?

[Lisäys 19.5.2011: Jatko-osa tämän linkin takana.]