Etusivu         Tallitilat         Orit         tammat         Kasvatus         Kilpailut        
Heinäkuun alussa Raadelman hevosiin puri paha hevosflunssa, jonka vuoksi hevosia eristettiin toisistaan ja vedettiin pois kilpakentiltä. Vanhat ystävämme väsyivät sinnikkään taudin kynsissä ja tämän vuoksi jouduimme tekemään raskaan päätöksen. 23.7.2009 kymmenen reippaasti yli 20-vuotiasta hevosta lopetettiin.

Muistoihimme jää Raadelman historian mahtavin suomenhevonen: Raadelman Yksinolla

Päivänä kauniin kesäisen, sammui sydän kultainen.


VIR MVA Ch, SUP-V, KTK I, KRJ I, ERJ II, SLA-I*, YLA1

Raadelman Yksinolla


suomenhevos-ori, VH-24180
syntynyt 26.03.2007, kuollut 31-vuotiaana
säkäkorkeus 150 cm, rautias

ko Va A, re 100cm
yleispainotteinen

omistaja Raadelman Hevostila
kasvattaja Raadelman Hevostila


Täyttänyt 3 vuotta: 26.03.2007

Nolla on oma kasvattimme, joka syntyi eräänä lumenharmaana maaliskuuaamuna emänsä karsinaan. Nolla oli terve, vilkas ja utelias pikkuvarsa joka ei silloin ulkomuodollaan ihastuttanut. Nolla oli pitkään todella ruipelo ja väri oli kutakuinkin tumman ja vaaleanruskean karvan taistelua, joten ori näytti vähintäänkin laikukkaalta. Emme kuitenkaan aavistaneet, millainen joutsen tästäkin rumasta ankanpoikasesta kuoriutuisi. Nolla lumosi meidät pikkuhiljaa, emmekä raaskineet edes kuvitella luopuvamme siitä, näinollen Nollasta tuli jälleen yksi uuden sukupolven edustaja meille Raadelmaan.

Yleisesti Nolla on reipas ja suloinen. Hoitaessa Nolla hyvin rauhallinen ja herrasmies elkeinen. Nollalla on erittäin vakaa viisas katse, joka uhkuu ylpeyttä ja ymmärrystä ja se katse heijastuu suoraan tämän orin kultaisesta sydämestä. Nolla nautti kaikenlaisesta huomiosta, mutta liiallisen hälinän keskellä se hermostuu ja käy kärsimättömäksi, näitä tilanteita ovat usein kiireiset kisa-aamut ja kilpailupaikan jännittynyt ilmapiiri.

Nolla on helposti käsiteltävissä ja harjaamiset ja muut toimenpiteet sujuvat rattoisasti jo arkirutiinina. Nolla on ollut aina todella sopeutuvainen ja innokas oppimaan uutta, joten singon lailla ollaan menty eteenpäin, eikä takapakkeja ole tullut. Nollan voi hyvin hoitaa niin karsinassa, käytävällä kuin ulkona harjauspuomillakin.

Ratsastaessa Nolla on kevyt ja varsin herkkä pohjeavuille, muttei kuitenkaan liian herkkä. Nolla on reipas ratsu, mutta samalla tyyni ja rauhallinen. Kouluhevosena Nolla on fantastinen ja aina parhaimmillaan ja myöskin antaa aina kaikkensa. Estepuolella Nolla on varsinainen höösääjä ja kuumenee helposti ja sitten sitä mennään eikä meinata. Estemekaniikkansa vuoksi Nollalla ei lähdetä esteillä kilpailemaan, vaan pysyttelemme ahnaasti kouluradoilla havittelemassa voittoja.

Nolla on niitä kilpahevosia, jotka nauttivat näytöstä, mutta stressaavat kisahälinästä. Kilpailumatkat eivät ole Nollalle mikään ongelma, mutta ympärillä vellova kireys tarttuu helposti hevoseen ja Nollasta tulee hieman säpsy, mutta samalla myöskin erittäin vireä ja tarkkaavainen. Verryttelyssä kuitenkin Nollalta karisee viimeisetkin kireyden rippeet ja radalla ori onkin jo omillaan.



i. Taikakuun Kuutti
sh, 152 cm
ii. Oopperan Kummitus
sh, 152 cm
ie. Horrosmaan Sorentsiina
sh, 153 cm
e. Raadelman Tyttiina
sph, 145 cm
VIR MVA Ch, KTK III, YLA2
ei. Sokerikorpun Kvantteri
sph, 145 cm
ee. Tyrsky-Lyhty
sh, 153 cm

o. Raadelman Vekseli KTK-I
o. Raadelman Ärräpää KTK-II
o. Keinumäen Kiusa
o. Riitamaan Ristinolla KTK-II
o. Vaapukan Miska KTK-I
o. Raadelman Kaksinolla KTK-II


VNT näyttelyt
Katso VNT-menestys VH-rekisteritunnukselta!

näyttelyt
02.04.2007 NJ KK Bailador, varsat aikuiskuvilla, LKV1, BIS1, irtoSERT, JS (pt. Anu M.)
01.04.2007 NJ Etna, varsat aikuiskuvilla, LKV1, BIS1, irtoSERT, JS (pt. Nea R.)
17.04.2007 NJ Virtuaalitalli Dei, Suomenhevosorit, LKV1, BIS1, MVA-SERT, JS (pt. Eija P.)
23.04.2007 NJ Missway, Suomen(pien)hevosorit ja tammat, LKV1, BIS1, MVA-SERT, JS (pt. Maria A.)

KRJ - normaalit - yhteensä 41 sijoitusta/voittoa
30.03.2007 KRJ Etna, Vaativa B, 5/40
30.03.2007 KRJ Aweia, Vaativa B, 5/39
01.04.2007 KRJ Conquérant, Vaativa B, 2/40
25.04.2007 KRJ Crystal talli, Vaativa A, 6/50
08.04.2007 KRJ Conquérant, Vaativa A, 3/23
31.04.2007 KRJ Rajakaari, Vaativa B, 6/40
09.04.2007 KRJ Conquérant, Vaativa B, 1/24
28.03.2007 KRJ Dancing Riders, Vaativa A, 5/45
16.04.2007 KRJ Virtuaalitalli Dei, Vaativa B, 2/40
16.04.2007 KRJ Kisakylä Arbeiter, Vaativa B, 5/50
16.04.2007 KRJ Conquérant, Vaativa B, 2/26
15.04.2007 KRJ Brideyard, Vaativa A, 7/50
20.04.2007 KRJ Etna, Vaativa A, 3/50
24.04.2007 KRJ Greans, Vaativa A, 4/50
29.04.2007 KRJ Moondance, Helppo A, 5/40
28.04.2007 KRJ Yenillor, Vaativa A, 6/40
30.04.2007 KRJ BR Team, Vaativa B, 6/66
05.05.2007 KRJ Missway, Vaativa A, 1/9
09.05.2007 KRJ VMR, KN Special, 7/80
10.05.2007 KRJ Legend Lagoon, Vaativa A, 4/30
07.05.2007 KRJ Silfran Ponyriders, Vaativa B, 1/31
16.05.2007 KRJ Toyala, Vaativa A, 1/40
14.05.2007 KRJ Vaapukka, Vaativa B, 3/18
20.05.2007 KRJ Te Adoro Estate, Vaativa B, 3/39
20.05.2007 KRJ Te Adoro Estate, Vaativa B, 5/28
26.05.2007 KRJ Willoughby, Vaativa A, 3/35
05.07.2007 KRJ Missway Stables, Helppo A, 4/27
13.07.2007 KRJ Missway Stables, Helppo A, 5/32
27.09.2007 KRJ Istuva Poni, Vaativa A, 9/116
30.09.2007 KRJ Conquérant, Vaativa A, 5/36
02.10.2007 KRJ Aweia, Vaativa A, 3/30
08.11.2007 KRJ Fiktio, Helppo A, 5/90
08.11.2007 KRJ Fiktio, Helppo A, 2/90
11.11.2007 KRJ Te Adoro Estate, Vaativa B, 2/23
18.11.2007 KRJ Karmiini, Vaativa A, 2/114
12.11.2007 KRJ Keinumäki, Vaativa B, 4/25
21.11.2007 KRJ Vaapukka, Helppo B, 3/118
21.11.2007 KRJ Vaapukka, Helppo A, 8/149
21.11.2007 KRJ Royalemente, Helppo B, 8/104
21.11.2007 KRJ Royalemente, Helppo A, 4/138
16.11.2007 KRJ Evergrey, Vaativa A, 4/55

ERJ - normaalit - yhteensä 36 sijoitusta/voittoa
07.06.2007 ERJ Kilpatalli Anio, 100cm, 3/35
24.06.2007 ERJ Dream world stud, 70cm, 4/64
08.07.2007 ERJ Verivala, 90-100cm, 3/23
09.07.2007 ERJ Kilpatalli Anio, 100cm, 2/31
09.07.2007 ERJ Kilpatalli Anio, 110cm, 2/32
11.07.2007 ERJ Kilpatalli Anio, 100cm, 3/30
12.07.2007 ERJ Croisos, 70-80cm, 2/35
13.07.2007 ERJ Dakota, 80-90cm, 3/60
16.07.2007 ERJ Ratsastuskoulu Pinkki, 80-100cm, 4/76
18.07.2007 ERJ Sopukka, 80cm, 7/66
18.07.2007 ERJ Sopukka, 90-100cm, 1/67
13.07.2007 ERJ Kisakeskus Overtale, 100cm, 1/50
15.08.2007 ERJ Baubaen, 80cm, 1/50
31.08.2007 ERJ ERJ-Cup, 90cm, 23/209
21.09.2007 ERJ Okariina, 90cm, 6/36
26.08.2007 ERJ Shiawase, 90cm, 6/81
31.10.2007 ERJ NK-Riders, 100cm, 1/60
14.06.2008 ERJ Haipakka, 100cm, 2/33
26.06.2008 ERJ Ladyn Talli, 80cm, 10/125
30.06.2008 ERJ Hämypuro, 100cm, 7/51
10.07.2008 ERJ Kotiniityn Ratsutalli, 100cm, 3/30
26.07.2008 ERJ Satulinna, 110cm, 1/100
26.07.2008 ERJ Satulinna, 130cm, 2/86
26.07.2008 ERJ Satulinna, 130cm, 8/89
02.08.2008 ERJ Jewel Pony Riders, 60cm, 1/30
03.08.2008 ERJ Jewel Ponies, 60cm, 2/20
04.08.2008 ERJ Jewel Pony Riders, 60cm, 2/30
04.08.2008 ERJ Jewel Pony Riders, 80cm, 2/30
04.08.2008 ERJ Jewel Pony Riders, 60cm, 2/30
04.08.2008 ERJ Jewel Pony Riders, 80cm, 5/30
04.08.2008 ERJ Jewel Pony Riders, 60cm, 3/30
08.08.2008 ERJ Moondance, 110-120cm, 2/30
08.08.2008 ERJ Moondance, 60-70cm, 1/30
10.08.2008 ERJ Susilaakso, 40cm, 5/40
10.08.2008 ERJ Susilaakso, 60cm, 2/40
20.08.2008 ERJ Notevole, 100cm, 4/287


Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity mitenkään oikeaan elämään!
This is a sim game horse - read more!