Kohti käytäntöä

Julkaistu 22.11.2012

Hiihtotähdet-blogissa on tällä kertaa kirjoitusvuorossa Matti Heikkinen.

Kisakausi avautui viime viikonloppuna kahden startin myötä Oloksella. Kisojen perusteella voin todeta, että valmistautuminen kohti helmikuuta on aikataulussa. Tällä kertaa blogini käsittelee omakohtaisen esimerkin kautta miten HUMU:n (huippu-urheilun muutostyöryhmä) ja sen alla olevien asiantuntijaorganisaatioiden toiminta voisi tukea suomalaista huippu-urheilijaa. Huippu-urheilun muutostyön ympärillä on käyty ja käydään tälläkin hetkellä paljon keskustelua, nyt on aika siirtyä keskusteluista konkretiaan. KIHU:n johtaja Jukka Viitasaloa lainatakseni: ”On mentävä lähemmäs hien hajua.”

Johdantoa: Ravintoasioiden merkitys kasvanut on nopeasti huippu-urheilussa. Yleinen tietoisuus ravinnon merkityksestä on eri maissa parantunut ja urheilijoiden yksilöllisten tarpeiden huomioiminen on noussut tärkeään asemaan. Karrikoiden ilmaistuna, kaikki tietävät jo ravintoympyrän, mutta yksittäisen huippu-urheilijan suorituskyvyn ja ravinnon välistä suhdetta ymmärtävät vain harvat. Huippu-urheilussa lopulta myös menestyvät vain harvat.

Allekirjoittaneen strategiset mitat: 174cm ja kisapaino 61,5kg. Geeniperintönä olen saanut ”kainuulaisen läpipaskon” ominaisuudet. Toisin sanoen, paino ei helposti nouse vaikka energiansaanti oli kulutusta suurempi. Elimistö vain kiihdyttää aineenvaihduntaa liikojen kalorimäärien ilmaantuessa mahalaukkuun. Hyvä teho-painosuhde ja vilkas aineenvaihdunta on tietysti hiihtäjällä yleisesti ottaen hyvä asia, mutta huippukestävyysurheilussa siitä seuraa rajun ja pitkäaikaisen kuormituksen seurauksena haasteita. Olemme yhdessä valmentajani Toni Roposen kanssa oppineet hallitsemaan pääsääntöisesti herkän elimistöni kuormittamista, mutta on silti tilanteita missä olemme molemmat ymmällään.

Olen osallistunut Tour de ski:lle neljä kertaa ja jokaisella kerralla kroppani on tyhjentynyt Val de Fiemmen 20 km perinteisen toiseksi viimeisessä osakilpailussa. On syöty ja juotu, tehty kaikki käytettävissä olevat palautumista edistävät toimenpiteet. Silti ”patteri” on tyhjentynyt aina reilun viikon kilpailu-urakan jälkeen. Hankalaksi tilanteesta tekee sen, etten tiedä syytä miksi kroppa ei kestä kovaa pitkäaikaista, Tourin kaltaista rasitusta. Samalla olen pohtinut, voiko rajuun ailahteluun koko kauden aikana olla syynä monet tekijät energiansaantiin liittyen. Kaudella 2011-2012 harjoittelin tietoisesti 10 päivän leireillä kovaa erityisesti leirien loput, jotta elimistöni oppisi sietämään pitkäaikaista kuormitusta. Tuloksetta.

Sitten se konkretia: Edellä mainitun ongelman ratkaisemiseksi tarvitsisin asiantuntija-apua, jatkuvaa seurantaa ja palautetta siitä mitä elimistössäni tapahtuu kovan rasituksen seurauksena. Fysiologi, lääkäri ja ravintoterapeutti olisivat ne henkilöt, jotka ottaisivat vastuulleen projektin jossa selvitettäisiin miksi onko mahdollista löytää puutteellisista ravintoasioista syytä Heikkisen ailahtelulle. Joku voisi nyt todeta, miksi Heikkinen ei itse palkkaa asiantuntijoita selvittämään asiaa? Vastaan: En pysty itse organisoimaan apua, urheilijan tehtävä on keskittyä harjoitteluun ja lepoon. Lisäksi en voi nimetä Suomesta meritoituneita henkilöitä, joiden kokisin omaavan riittävän kokemuksen asian ratkaisemiseksi. Tässä onkin koko blogini pointti: Suomessa tulisi olla asiantuntijaryhmä, jonka kautta urheilijan yksilöllisiä tarpeita huomioitaisiin kohdentamalla resursseja konkreettisten ongelmien ratkaisemiseksi. Jos kotimaasta ei löydy apua, tulisi sitä etsiä ulkomailta tai samalla kiireesti etsiä ne potentiaaliset henkilöt, jotka opiskelevat tulevien urheilijasukupolvien tukemiseksi. Viikko leirillä kerran vuodessa ei riitä, on pystyttävä olemaan läsnä siellä missä harjoitellaan ja kilpaillaan.

Olen menestynyt kohtuullisesti ja tulen menestymään jatkossakin, vaikka syytä suorituskykyni ailahteluun ei löydettäisi. Olisi tosin mielenkiintoista tietää, voiko suorituskykyäni parantaa esimerkiksi ravinnon ja energiansaantiin liittyvien asioiden avulla. Vain ulkopuoliset asiantuntijat voivat organisoida yksittäisen urheilijan tukiryhmän, joka yhdessä urheilijan kanssa seuraa pitkäjänteisesti asioiden syy- ja seuraussuhteita. Urheilijan energia ja aika on rajallista, se on kohdennettava oikein. Muutoin kehitys pysähtyy.

Huippu-urheilussa on tärkeä oivaltaa, että oman suorituskyvyn lopulliset rajat löytyvät vain keskittymällä omaan tekemiseen. Täytyy löytää ympärilleen ihmisiä, tukea, jotta kokonaisvaltainen huippu-urheilijan elämä on mahdollista. Tietylle tasolle asti riittää, että peruslahjakas urheilija toimii ja käyttäytyy jotakuinkin normaalisti, muita seuraten. Mutta pystyäkseen mittaamaan oman suorituskykynsä rajat on uskallettava ja pystyttävä tekemään päätöksiä omia tavoitteitaan ajatellen. Ja tämä kaikki siten, että jokapäiväinen toimiminen joukkueessa on mahdollista. Olen huomannut, että joukkueessa hyvät käytöstavat ja hymy auttavat aina.

Odotan innolla HUMU:n konkreettisia ehdotuksia huippu-urheilijoiden tukemiseksi. Ja loppuun voin todeta, ettei uudelle Suomen Olympiakomitean puheenjohtajalle Risto Niemisellekään tekisi pahaa tulla lähemmäksi hien hajua. Viikko kestävyysurheilijoiden leirillä olisi varmasti silmiä avaava kokemus.

Oloksella  21.11.2012

Matti

Tallennettu kategorioihin Harjoittelu, Matti Heikkinen, Tour de Ski | 1 kommentti

Kilpailukausi on startattu!

Julkaistu 13.11.2012

Kuukausi on vierähtänyt nopeasti  ja  paljon on tapahtunut viime bloggailuni jälkeen. Viikonloppuna alkoi  kilpailukausi, joka kestää seuraavat  5 kuukautta lähes tauotta. Viikonlopun kilpailut onnistuivat osaltani hyvin, kun vielä muistaa että molemmat matkat ovat lähinnä täytelajeja, joita hiihdän vain ns. pakkopullana minitoureilla ja Tour De Ski:llä. Ensimmäisten kilpailujen merkitys on minulle tänä vuonna suurempi kuin aiemmin, koska ennen vuoden vaihdetta jätämme Kanadan MC-reissun väliin ja siitä syystä Jällivaarasta ja Rukalta on tärkeä saada hyviä pisteitä  myöhempiä starttipaikkoja ajatellen.

Kaikista alkuvuoden kilpailuista huolimatta tärkeimmät kilpailut ovat vasta helmikuussa Val Di Fiemmessä ja siellä on minulle monta mieluista matkaa (vapaan kymppi, takaa-ajo ja viestit). Yleisesti ottaen ominaisuuteni sopivat parhaiten pitemmille matkoille ja sen vuoksi myös perinteisen 30 km voi nousta kiinnostavaksi lajiksi Val Di Fiemmessä, mikäli perinteisen kehittyminen  on samaa luokkaa kuin viime kaudella.

Kaksi viikkoa sitten solmin yhteistyösopimuksen itävaltalaisen pitkien matkojen tallin kanssa (Skinfit racing team). Sopimuksen myötä tulen jatkossa kilpailemaan myös muutamia ski marathon cup -  ja Ski Classic -kilpailuja, kunhan ne eivät häiritse valmistautumistani MM- ja Olympiakisoihin.Olympialaisten jälkeen on tarkoituksena kilpailla hieman enemmän Ski marathon -cupeja kuitenkin niin, että Lahden MM kilpailut 2017 ovat ehdoton päätavoitteeni. Skinfit-talliin liittyminen oli todella tärkeää ja se antaa minulle täydellisen rauhan, jotta voin keskittyä tulevina vuosina harjoittelemiseen ja kilpailemiseen. Neuvottelujen aikana oli erittäin positiivista huomata miten ammattimaisesti Skinfit-talli ja sen omistaja Marc Hager ovat hoitaneet tallin toiminnan ympärivuotisesti. Tallin toiminta vastaa tasoltaan maajoukkuetoimintaa ja leiritysvuorokaudet ovat jopa suuremmat kuin maajoukkueella. Minä luonnollisesti tulen harjoittelemaan pääsääntöisesti maajoukkueen kanssa ja lisävaikutusta harjoitteluuni haetaan Skinfit teamin yhteisleireiltä. Lisä tietoa tallin toiminnasta voit käydä lukemassa www.skinfitnordicracing .com

 

 

Tallennettu kategorioihin Riitta-Liisa Roponen | Jätä kommentti

Tyyntä myrskyn edellä?

Julkaistu 6.11.2012

Nyt se on sitten takana, harjoituskausi. Toukokuun alusta on taas painettu treeniä malttamattomana odottaen marraskuuta ja kisakauden alkua. Maajoukkue päätti harjoituskautensa kauden kovimpaan, vajaan kolmen viikon, korkean paikan leiriin Italiassa. Leiri onnistui kautta linjan erittäin hyvin, sillä yksikään urheilija ei niitannut leirillä aivan täysin. Tämä on mielestäni jopa pieni ihme, sillä mukana oli melko kokemattomiakin urheilijoita suhteellisen pitkällä korkean paikan leirillä. Kunnioitus leirin pituutta ja vaativuutta kohtaan näkyi myös tehoharjoituksissa, sillä niissä vauhdit pysyivät jopa konkarikaartilla kontrollissa muutenkin kuin pelkästään paperilla valmentajien laatimassa harjoitusohjelmassa. Näin ei tapahtunut esimerkiksi edellisellä leirillä Ramsaussa, jossa kaikista tehoharjoituksista, ja joistakin peruskestävyyslenkeistäkin, muodostui pudotuskisoja!

Alkuleiristä Livignossa meidän piti alkuperäisen suunnitelman mukaan tehdä sulanmaan harjoittelua shortseissa ja t-paidassa, mutta toisin kävi. Kuten Aikku edellisessä blogissaan kirjoitti, pääsimme kolmena päivänä hiihtämään lumella, ja pitkät kalsarit olivat tarpeen. Omaa eksotiikkaansa rullahiihtoon tarjosi Val Senales, sillä hiihdimme yhtenä iltapäivänä viiden asteen pakkasessa lumen keskellä. Tie oli onneksi pääosin sula muutamia varjokohtia lukuun ottamatta.

Kilpailukauden lähestyminen ei näkynyt leirillä ainoastaan siinä, että hölmöilyä harjoittelussa vältettiin, vaan myös joukkuekavereiden keskinäisessä sanailussa harjoituksissa. Useampaan otteeseen leirin aikana kuului lause: ”katotaan sitte talvella kisoissa…”! Mieli alkoi ilmojen viiletessä jo selkeästi virittäytyä tulevia koitoksia varten. Omaan tekemiseensä luottavilla urheilijoilla terve uho kuuluu mielestäni tässä vaiheessa kautta asiaan, kunhan varoo, ettei pipo ala kiristää liikaa. Ensi viikonlopun jälkeen melko monella uho vaihtuu taas nöyräksi tulevan harjoituskauden suunnitteluksi ;) !

Jäätiköllä hiihtäessä tuli seurattua myös muiden maajoukkueiden tekemistä, ja totta kai verrattua omia treenivauhteja kilpakumppaneihin nähden. Ainakaan Venäjän miehet, saatikka Petter Northug, eivät säväyttäneet vauhdillaan. Liekö tämä sitten tyyntä myrskyn edellä? Samaa voin kyllä sanoa itsestänikin. Muutamilla rauhallisimmilla lenkeillä maltoin hiihtää reilusti hiljempaa kuin monet naiset. Yleensä kunnon kehittyessä harjoitusvauhdit kasvavat huomaamatta liian koviksi, ja harjoittelu lipsahtaa liian kuluttavaksi. Sen vuoksi onkin välillä mentävä hiljaa, vaikka tunne olisi kuinka hyvä, jotta voi taas toisena päivänä mennä kunnolla kovaa.

Kunnon kehittymistä voi verrata Raamatun kertomukseen seitsemästä hyvästä satovuodesta ja seitsemästä katovuodesta. Tyypillisesti kunto kehittyy 6-8 viikkoa, jona aikana treenit kulkevat todella hyvin. Tämän jälkeen tulee lyhyempi jakso, jona kulku on selkeästi heikompaa, ennen kuin vire taas kääntyy nousuun ja velat alkavat muuttua saataviksi. Viimeiset kuusi viikkoa minulla on ollut todella hyvä vire päällä harjoituksissa. Nyt odotankin hetkeä, että se kääntyy hetkelliseen laskuunsa. Yritin saada sen aikaiseksi jo leirillä harjoittelemalla keskimmäisen viikon määrällisesti riskirajoilla, tuloksetta. Toivotaan siis, että huonompi jakso jää loppukaudella tulematta kokonaan!

Leirin viimeisenä päivänä pakatessamme huoltoautoon suksia ja muita kamppeitamme kävi taas ilmi se, että huoltoryhmän on osattava ajatella kuin logistiikkainsinöörien. Auton reunalla oli melkoinen läjä suksipusseja ja kasseja, jotka olivat matkalla eri paikkoihin. Osa matkasi hiontaan, toiset Rovaniemelle kisoja varten ja jotkut suoraan Oloksen leirille. Sama tilanne jatkuu tästä eteenpäin kauden viimeisiin SM-kisoihin asti, jonka jälkeen huoltoautot taas tyhjennetään kesäksi!

Musti

Tallennettu kategorioihin Sami Jauhojärvi | 1 kommentti

Hyvää tuuria ja harmia

Julkaistu 30.10.2012

Tämänvuotisten pitkien leirien sarja saa jatkoa tältä kahden ja puolen viikon mittaiselta Livigno-Val Senales leiriltä. Tarkoituksena oli viettää ensimmäiset kuusi päivää Livignossa kuivanmaanleirillä ja siirtyä sieltä hiihtämään Senalesin jäätikölle. Meillä kävi tuuri, sillä pääsimme jo Livignossa suksille, sillä kylälle satoi 30 senttimetriä lunta ja pääsimme hiihtämään kolme harjoitusta lumella. Sää oli sen verran lämmin, että lumi suli lopulta pois, mutta silloin me jo jatkoimme matkaa Val Senalekseen. Säät ovat todella suosineet, sillä aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta puolitoista viikkoa. En muista urani varrelta kertaakaan tällaista jaksoa! No kaikki loppuu aikanaan, ja nyt tänne on satanut kaksi päivää lunta niin että alhaalla hotellillakin on jo 15 senttiä lunta.

Kotimaastakin on kantautunut hyviä uutisia hiihtäjän kannalta. Talvi tekee kunnolla tuloaan, Lapissa pääsee jo hiihtämään ja kunnon pakkasiakin on jo ollut. Viime syksyn karmea lumenpuute on vielä tarkasti muistissa, ja nyt on toiveissa kunnon alku talvi. Viime vuonnahan arvottiin pitkään, missä hiihdetään ensimmäinen cup-kisa, sillä koko Skandinaviasta ei meinannut löytyä viiden kilometrin latua.

Leirin jälkeen saan nauttia kotioloista kuusi päivää. Pitänee nauttia, sillä seuraava kunnon kotipätkä tulee olemaan jouluna. Kotoa matkani jatkuu Rovaniemelle, jossa hiihdän ensimmäisen kisan. Sieltä siirryn Olokselle leirille ja suoraan Cupin avaukseen Ruotsiin Jällivaaraan. Sieltä matkani jatkuu Rovaniemen kautta Kuusamoon Rukan cupiin ja vuorokauden kotivierailun jälkeen matkaan kohti Kanadaa, josta kotiudun 17.12. joulun viettoon. Olen siis varsinainen asuntosäästäjä.

Kaiken kiireen keskellä on tiedossa myös hauskanpitoa. Sovin Alaskassa ollessani Kikkanin kanssa, että he tulevat leipomaan pullaa kanssani Oloksella. On hauskaa kun voin järjestää uusille ystävilleni suomalaisen illan. Vähintään sen verran olen heille velkaa ikimuistoisesta Alaskan-leiristä.

Näin hiihtäjänä olen tottunut luopumaan erinäisistä asioista. Pitkän leirin takia en päässyt käyttämään äänioikeuttani kunnallisvaaleissa. Tämä harmitti vietävästi, sillä olen tähän asti aina käynyt äänestämässä. Soitin ennen leiriä maistraattiin ja kysyin, eikö siellä olisi voinut käydä jo ennen ennakkoäänestystä äänestämässä, mutta se ei käynyt päinsä. Lähin paikka äänestää olisi ollut Milanossa neljän tunnin ajomatkan päässä eli se siitä.

Aikku

Tallennettu kategorioihin Aino-Kaisa Saarinen | 2 kommenttia

Ensilumille

Julkaistu 23.10.2012

Maajoukkueen normimatkan osasto leireilee tällä hetkellä Italian Val Senaleksessa. Kolmen viikon Italian leiri loppuu 2.11., jonka jälkeen on edessä siirtyminen kohti pohjoisen Suomen lumia. Nyt lokakuun lopuksi on hyvä pohtia Lapin ensilumille siirtymistä.

Levi, Ylläs, Olos ja Saariselkä. Siinä neljä kohdetta, joissa maastohiihtäjien kaamoksen aikaiset kilometrit kertyvät aidoissa tunturimaisemissa. Olen myös itse leireillyt kaikissa edellä mainituissa kohteissa, joista viime vuosien omaksi ensilumien kohteeksi on vakioitunut Levi. Levin lumivarmuus suuren lumetuskapasiteetin ansiosta sekä vaihteleva ja riittävän vaativa ensilumenlatu ovat tärkeimmät seikat valittaessa ensilumen leiripaikkaa. Myös monipuolinen tarjonta oheisharjoitteluun, kuntosali ja sisäliikuntahalli jne., ovat tärkeitä tekijöitä täydentämään kokonaisuutta. Myöskin Levin monipuolinen valikoima sosiaalisiin aktiviteetteihin ja palautumiseen esimerkiksi kylpylän muodossa ovat positiviisia tekijöitä ensilumen leirin onnistumisessa.

Ensilumen leirin tavoitteena on allekirjoittaneen näkökulmasta kolme asiaa: Riittävästi kilometrejä lumella, suksikaluston testaus ja kisakauden tasapainoinen avaus. Lumella hiihdettyjen kilometrien kautta kroppa oppii ja alkaa jaksamaan suksen päällä olemista tunnista toiseen. Lumi alustana on aina hieman epävakaa esimerkiksi verraten rullahiihtoon asvaltilla. Olen vuosien varrella huomannut, että perinteisen suksen saa alkutalvesta pitämään kunnolla vasta reilun sadan lumella hiihdetyn kilometrin jälkeen. Luotto vuorohiihdon potkun pitoon on usein hukassa varmapitoisten rullasuksien jäljiltä.

Uusien suksien testaaminen on ikuinen projekti joka pääsee kunnolla vauhtiin siirryttäessä Lapin lumille. Marraskuussa olosuhteet voivat vaihdella tykki- ja luonnonlumella aina vesikelistä kovaan pakkaseen. Tämän vuoksi alkukauden vaihtelevat olot kannattaa hyödyntää tehokkaasti, koska usein joulukuun myötä kosteammat latuolosuhteet ovat tauolla pitkälle kevääseen asti.

Ensilumilla alkaa myös kilpahiihtäjien laajamittaiset tulosjulkistukset. Kauden avauskisojen myötä aletaan pikkuhiljaa laskemoida sitä, miten kesän ja syksyn harjoitukset ovat vaikuttaneet kisavauhtiin. Tärkeintä avauskisoissa on saada hallittua kovavauhtista hiihtoa ja jättää turhat spekulaatiot katsomon puolelle. Kausi on pitkä ja parempaa pitäisi olla luvassa.

Näillä eväillä kohti Lapin lumia. Lopuksi voin vielä suositella Jyväskylän Laajavuoren säilölumilatua, jonka avajaiset ovat 3.11. Esimerkiksi matka kehäkolmosen tuntumasta Jyväskylän säilölumiladulle on kohtuullinen viikonlopun mittaista hiihtopainotteista leiriä ajatellen. Harjoitusolosuhteet ladun lisäksi ( esim. Hipposhallin kuntosali ja juoksutartani sekä Laajavuoren maaston korkeuserot sauvarinteeseen ja juoksuun) ovat loistavat. Majoituskapasiteettiakin löytyy varmasti myös lyhyellä varoitusajalla. Nyt odottamaan lunta ja pakkasta.

Nautinnollisia ensilumen hiihtokilometrejä!

-Matti

Tallennettu kategorioihin Harjoittelu, Matti Heikkinen | 2 kommenttia

Tehoa hiihtoon kauden alusta lähtien

Julkaistu 16.10.2012

Kirjoitusvuorossa on tällä kertaa Riitta-Liisa Roponen.

Näiden kahden Haukiputaalla harjoitellun viikon aikana olen moneen otteeseen huokaillut, kuinka onnekas olenkaan päästessäni harjoittelemaan seuraavat vajaa kolme viikkoa hyviin olosuhteisiin Italiaan. Koska juoksu on vielä pannassa kohdallani, niin useimmat lenkit ovat suuntautuneet pyöräteille, jossa alkaa oleen paljon märkiä lehtiä, kiviä ja käpyjä. Ilmat ovat olleet sateisia ja harmaita, joten pieniä säikähdyksiä olen kokenut rullahiihtäessäni.

Joka vuosi suunnilleen näihin aikoihin on tapana alkaa kuulumaan huhuja, kuinka kovassa kunnossa muut hiihtäjät ovat. Vakiomenestyjät Norjan naisetkin tekivät leirillään hurjia ennätysaikoja kovassa testissä. Suomen naisten tilannetta leirillä kommentoitiin lepopäivän vietolla mäkiautokisassa. Voin rehellisesti sanoa ilman leuhkimista, että olen nyt paremmassa kunnossa kuin ennen tähän aikaan edellisinä vuosina. Jooo, jooo joidenkin mielestä klisee, mutta miksi meillä suomalaisilla on yleensä tapana vähätellä itseämme?

Myönnän rehellisesti, että myös viime vuonna tähän aikaan olin kovassa kunnossa, mutta kun kisakausi alkoi, tulokset olivat alkukaudesta surkeimmat vuosiin ja vasta Tour de skin jälkeen pääsin vauhtiin ja siihenkin olin hieman pettynyt. Tuleva jakso onkin erittäin tärkeä alkukauden, mutta varsinkin loppukauden takia.

Teimme vuosi sitten harjoittelussa virheen, jonka tiedämme ja olemme jo muuttaneet harjoittelua koko kauden alusta, mutta myös tulevan jakson (loka-marraskuu) suunnitelmat ovat erilaiset kuin edellisen.

Muutosten tarkoituksena on hyödyntää vuosien harjoittelutaustaa ja saada tehoa hiihtoon jo kauden alusta lähtien.

Voin nyt jo sanoa kuinka muutoksien mukana esim. perinteisen hiihto kulkee paremmin kuin koskaan. Vapaa on aina ollut minulle se mieluisampi tekniikka, mutta tasatyöntöharjoittelun kautta myös vapaan tehokkuus on parantunut. Val di Fiemmessä on paljon jyrkkiä ylämäkiä ja sen vuoksi myös ylämäkitekniikoista kuokkaharjoitteluun on kiinnitetty erityishuomiota jo kesän aikana ja sen lisäksi myös voimatasot ovat nousseet. Näkyykö se silti kisoissa heti alkukaudesta? Sitä en osaa sanoa, se jää nähtäväksi.

Voin aivan vilpittömästi myöntää, että olen luottanut ja uskonut itseeni ja ajatellut aina, että tämä tuleva kausi on taas entistä parempi ja menestyksekkäämpi. Ja kuinkas kävikään?? Olen luotettava ns. perusvarma hiihtäjä, mutta en missään nimessä ole tyytyväinen tuloksiini. Jokainen joka sijoittuu maailmancupin kisoissa kymmenen joukkoon on kovan tason urheilija. Jos tuloksia katsomme, niin olin viime vuonna lukuisia kertoja sijoilla 6-10 ja kun muistamme että 3 naista (Johaug, Björgen ja Kowaltzuk) dominoi täydellisesti naisten maailmancupia, niin eihän se todellakaan huono ollut, mutta se ei missään nimessä tyydytä minua. Eihän mua sekään lohduta, että olen pysynyt kehityksessä ja vauhdissa mukana, vaikka koko laji on muuttunut viime vuosina huikeasti ja kilpailumuutosten myötä vauhdit ovat kasvaneet sekä uusia vahvoja maita on tullut hiihtomaailmaan.

Uskon silti, että omalla kohdallani se terävin menestyskään ei ole kuin pienestä kiinni! Ja ennen kuin kiireisimmät ehtii kommentoida, minun olevan jo ”eläkekamaa”, niin tiedän että niitä, jotka uskoo ja kannustaa minua, löytyy vielä enemmän.

”Omaan mukavuuteen on helppo tuudittuu
Silloinkin kun pitäis kasvaa ja uudistuu
Kelaat samaa luuppii kunnes se jumittuu..”
Laulaa Jukka Poika kappaleessaan ”Potentiaali”. Sen tahtiin on mukava pakata kassi valmiiksi kohti Italiaa!

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | 5 kommenttia

Harjoittelun rytmittämisen haasteet

Julkaistu 9.10.2012

Joutsenet ja sorsat ovat sankoin joukoin muuttamassa etelään, ja karhutkin alkavat pian hakeutua pesäkoloihinsa, tai joillakin myös monojen alle. Lehdetkin ovat jo pudonneet puista pyöräteille ja pihoille ihmisten kiusaksi. Hiihtäjän tekee nyt mieli matkustaa päinvastaiseen suuntaan kuin linnut, pohjoiseen! Taas on se aika vuodesta, että viime talvelta säilöttyä lunta aletaan levitellä monin paikoin maastoon turvaamaan loppusyksyn ja alkutalven harjoitteluolosuhteet intohimoisille omien rajojensa etsijöille. Ilmojen viiletessä alkaa vatsanpohjassa kivasti kutkuttaa, kohta pääsee taas hiihtämään kilpaa ja mittaamaan kesän ja syksyn onnistumisen tason muihin nähden.

Maajoukkue suuntaa kuitenkin ensi viikolla vielä etelään Italian Livignoon ja Val Senalesiin lähes kolmen viikon korkean paikan leirille. Tämän syksyn leiritysohjelma on erittäin haastava niin urheilijalle kuin tämän lähipiirillekin. Jos kaikki menee suunnitellusti, niin kaksi pitkää korkean paikan leiriä ja niiden välissä oleva Ramsaun hiihtoleiri tukevat todella hyvin tuloksen tekemistä talvella. Haasteita on kuitenkin harjoittelun rytmittämisessä ennen kaikkea leirien välissä. Korkealla kovien tehotreenien tekemisessä pitää olla varovaisempi, ja niitä tulee määrällisestikin vähemmän kuin merenpinnan tasolla.

Tämä tarkoittaa sitä, että leirien välillä olevien parin viikon kotijaksojen aikana pitäisi pystyä tekemään sekä äärimmäisen kovia tehoharjoituksia, että palautumaan seuraavaa leiriä varten. Se taas tarkoittaa sitä, että leirien lopussa on harjoitustahtia kevennettävä hiukan, jotta kotona pääsisi mahdollisimman pian vauhtiin. Ainakin viime leirillä monenkin urheilijan osalta oli havaittavissa, että rytmityksen kanssa oli ollut normaalia enemmän hakemista ja selvää väsymystä oli havaittavissa. Toki väsynyt hiihtäjän pitää jossakin vaiheessa syksyä olla, mutta jos mopo karkaa hiemankaan käsistä on seurauksena sairastuminen. Sairastuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että kovat harjoitukset kotona jäävät tekemättä, eikä seuraavalle leirillekään kannata lähteä. Yleensä toipilasjakso kestää helposti pari viikkoa, jolloin suuri osa leirin hyötyä menetetään, kun siellä ei pysty täysipainoisesti harjoittelemaan.

Itse sain huomata tämän elokuun Pontresinan korkean paikan leirillä, sillä olin juuri ennen leiriä kipeänä. Alkuleiristä jouduin porukan mukana harjoitellessani hieman liian tiukille, ja loppuleiristä en enää jaksanut tehdä kaikkia harjoituksia suunnitellusti. Elokuun leiristä toivuttuani hyvä vire on kuitenkin jatkunut koko ajan, ja Ramsaun leiri sujui todella hyvin.

Lähipiirille oman haasteensa tuo leirien kesto. Puolisoilta ja lapsilta vaatii todella paljon ymmärrystä ja sovittelua saada kaikki rutiinit pyörimään normaalisti kun toinen osapuoli käy kolmen viikon välein pari viikkoa sotkemassa arkirytmiä. Ja tämän parin viikon aikana hiihtäjän pitäisi normaalien treenien lisäksi hoitaa viiden viikon rästihommat. Onneksi asia on niin, että puolisot ovat alusta asti tienneet mihin ovat sekaantuneet meidät valitessaan.

Musti

Tallennettu kategorioihin Harjoittelu, Sami Jauhojärvi | 3 kommenttia

Vanhat jutut eivät auta seuraavaa päivää

Julkaistu 2.10.2012

Tätä kirjoittaessani olen menossa huippu-urheilun muutosryhmän tilaisuuteen kuulemaan ja keskustelemaan. On hienoa, että he vielä kysyvät urheilijoilta, mitä mieltä olemme. On tosi hienoa ja mielenkiintoista päästä kuulemaan, mitä on tehty ja keskustelemaan asioista. Toivottavasti suomalaista huippu-urheilua saadaan viedyksi eteenpäin!

Viime aikoina esillä ovat sen sijaan olleet taas kerran vanhat jutut, jotka eivät auta tätä eivätkä seuraavaa päivää. Samoja asioita nousee vuosittain aina viimeistään marraskuussa esiin. Keskustelu on ollut sellaista juupas-eipäs-juttua, kun on ruodittu ja pohdittu. Aika surkuhupaisaa.

Omassa urheilussa kuuluu hyvää. Viimeiset leirit Pontresinassa ja Ramsaussa ovat menneet hyvin. Elokuussa Pontresinan-leiri oli loistava kaikin puolin, hyvin jaksoin painaa. Ramsaussa oli hyvä saada hiihtotuntumaa, kun jäätikkö oli hyvässä kunnossa. Ramsaun-leirin jälkeinen aika on mennyt hyvin palautellessa.

Tärkeää onkin palautua hyvin ennen seuraavaa leiriä, joka alkaa 16.10. Livignosta. Sieltä siirrymme muutaman päivän jälkeen Val Senalesiin. Se leiri on erittäin tärkeä. Siellä ollaan tosi korkealla, ollaan pitkään korkealla ja harjoittelu on raskasta. Toisekseen menemme maastoihin, jotka ovat lähes pelkkää ylämäkeä. Siltä leiriltä saa erittäin hyvän pohjan, jos onnistuu. Kun leirille menee terveenä, palautuneena ja hyvässä kunnossa, siitä saa todennäköisesti maksimaalisen hyödyn mitä saada voi.

Urheilun ulkopuolista kiirettä on vielä riittänyt talojuttujen parissa. Vielä eilen puunasimme taloamme kuntoon yöhön asti. Nyt pitäisi viimeisetkin listat olla paikoillaan. Kun ruuvasin pyyhekoukkuja kiinni, huomasin aikaa menevän moniin asioihin yllättävän paljon. Nyt on kiva, että sen osalta kiirus loppuu.

Talvea odotellen, Aikku

Tallennettu kategorioihin Aino-Kaisa Saarinen, Harjoittelu | 2 kommenttia

10 vuotta Ramsaussa

Julkaistu 24.9.2012

Syyskuu 2002, Ramsaun sumuinen jäätikkö Itävallassa 2600 metrin korkeudessa. Jäätiköllä vallitsee ankara tuuli ja jäistä räntää sataa vakaatasossa. Mietin gondolista ulos astuessani, ettei Vuokatin hiihtoputkessa tuulisi lainkaan samalla tavalla. Lähden joukkueen mukana etsimään latua sumun seasta.

Tuo on ensimmäinen muistikuva urheilu-urani aikana hyvin tutuksi tulleesta harjoittelupaikasta. Olin tuolloin elämäni ensimmäisellä ulkomaan leirillä silloisen B-maajoukkueen, ”SkiCatsien”, mukana. Nyt 10 vuotta myöhemmin olen karkeasti arvioiden viettänyt Ramsaun maisemissa (asuminen 1100 metrissä) noin 200 vuorokautta. Siksi onkin hyvä pysähtyä ja miettiä, mikä merkitys Ramsaulla on ollut oman urheilu-urani kannalta.

Ramsauhun on aina mielestäni liittynyt jotain selittämättömän legendaarista vuoden 1999 MM-hiihtojen jälkeen. Hiihdon suomalaismenestys ja esimerkiksi miesten viestin (Norja vs. Itävalta) loppuhuipennus kyseisissä kisoissa on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Tämän vuoksi nuoren urheilijan pääsy harjoittelemaan samoihin vuoristomaisemiin tuntui erityiseltä 10 vuotta sitten.

Ensimmäiset vuodet korkeanpaikan harjoittelussa olivat ihmettelemistä, havainnoimista ja oppimista. Muistan ihmetelleeni kokeneempien urheilijoiden menoa sekä jäätiköllä että vaativissa nousuissa Ramsaun ympäristössä. Välillä ihmettelin, että miten on mahdollista hiihtää noin rennosti ja kovaa 2600 metrin korkeudessa. Oma meno alle kahden hapoilla muistutti enemmän kävelyä kuin hiihtämistä. Vuosien kuluessa ja harjoitustaustan vahvistuessa aloin kuitenkin huomata, että pystyin asteittain kaventamaan eroa harjoitusvauhdeissa eri maajoukkueiden kärkihiihtäjiin. Ensimmäisinä vuosina vajaan puolen tunnin kierros jäätikön latua esimerkiksi Saksan tai Italian maajoukkuemiesten kyydissä oli täysin liikaa omalle kunnolle. Mutta ajan kuluessa ja ”koneen” kasvaessa, vauhti tv:stä tutuissa peeseissä alkoi asteittain tuntua inhimilliseltä.

Saavutin ensimmäisen maailmancupin pisteeni Ramsaussa vuonna 2004. Matka oli 30km yhteislähdöllä ja hiihtotapa vapaa. Sijoitukseni kovassa räntä- ja lumisateessa käydyssä kisassa oli 30. Piste oli tiukassa peesikelistä huolimatta. Mutta sen saavuttaminen tuntui erityisen tärkeältä. Pääni ajeltiin kisan jälkeen kaljuksi. ”Rookie” sai ensimmäisen pisteen, jonka merkiksi tukka sai lähteä. Ensimmäisen pisteen myötä usko omaan tekemiseen vahvistui merkittävästi.  Vuodet 2005-2007 sitten olivatkin pääosin pelkkää koettelemusta.

Lisää uskoa tekemiseen tuli roppakaupalla, ensi kertaa vuoden 2008 syksyllä huomasin harjoitusvauhtien alkaneenperuskestävyysreeneissä olla ajoittain samojaRamsaun jäätikön ”nimimiesten kanssa”. Syksyllä 2009 huomasin jopa nimimiesten tervehtivän jäätiköllä tai gondolissa matkalla kohti hiihtopaikkaa. Posiitivinen noteeraus kollegoiden puolelta oli talvenkisatulosten lisäksi merkki siitä, että kehitystä urheilijana oli tapahtunut.

Ramsaun merkitys harjoittelupaikkana oman urani suhteen on ollut merkittävä. Ja olen yhä sitä mieltä, että se tarjoaa harjoittelumahdollisuuksien puolesta uusia haasteita ja mahdollisuuksia kehittyä paremmaksi hiihtäjäksi. Samassa paikassa vuosien ajan harjoiteltaessa voi konkreettisesti huomata ja mitata kehityksen askeleet. Ja erityisesti todeta, kuinka paljon aikaa ja oikeanlaista työtä nuo kehittymisen askeleet vaativat.

Huomenna aikaisin aamusta on jälleen aika suunnata Ramsaun jäätikölle. Siellä sumun ja sateen jälkeen paistaa aina aurinko.

Ramsaussa lepopäivänä 23.9.2012

Matti

Tallennettu kategorioihin Matti Heikkinen | 2 kommenttia

Hiihtäjä tehdään kesällä

Julkaistu 16.9.2012

Hiihtotähdet blogi rupeaa jo olemaan varma syksyn merkki! Niin se vaan hurahti kesäkin ja kausi on taas askeleen lähempänä. Vanha sanonta ”hiihtäjä tehdään kesällä” pitää hyvin paikkansa tässäkin jutussa, sillä ehdoton lempivuodenaikani on kesä.

Kesällä nautin kiireettömistä, lämpimistä ja valoisista illoista kotiseudulla. Vaikka harjoittelu on kovaa, aikaa vievää, välillä stressaavaa aikatauluttamista, niin silti  nautin siitä täysillä. Kesällä saan olla myös enemmän kotona ja mökillä. Tämä kesä on ollut harjoittelussa hieman erilainen kuin edelliset. Viime keväänähän sanoin haluavani parempia tuloksia ja sen eteen tehtäviä muutoksia oli jo tiedossa. Jo useana vuonna olen ollut hyvässä kunnossa vielä huhtikuussa, vaikka olen kilpaillut todella paljon ja se kertoo vahvasta pohjasta, joka on vuosien aikana syntynyt.

Kesästä lähtien olen tehnyt  edellisiä vuosia enemmän nopeus- ja intervalliharjoittelua ja uskon, että tällä muutoksella saan toivottua lisävauhtia hiihtooni. Toki suurin osa hiihtäjän kesäharjoittelusta on edelleenkin peruskestävyyden rakentamista. Pientä muutosta suunniteltuun harjoitteluun on tuonut myös kipuillut polveni. Olen joutunut jättämään juoksuharjoittelut todella vähälle, mutta sitäkin enemmän olen hiihtänyt rullilla, mikä ei ole aivan huono asia hiihtäjälle. Olen silti kaivannut juoksulenkkejä metsien poluillla. Mutta kyllä sinnekin vielä pääsen. Onneksi olen harjoitellut useita viikkoja vuoristossa, jossa olen pystynyt tekemään myös paljon vaeltamista nousuihin, mikä omalta osaltaan korvaa juoksuharjoittelua.

Toisena vuodenaikana tulee tietysti talvi! Silloin ”korjataan satoa” kesän ja syksyn työstä. Talvi on yhtä selvä kakkonen kuin kesä on ykkönen. Koska nautin kilpailemisesta ja itseni koville laittamisesta, tiedän olevani nyt lempiammatissani. Vaikka talvella en kotona ehdi juuri muuta tehdä kuin pyykit pesaista, niin saan paljon muita elämyksiä. Euroopassa talvea viettäessä ei Suomen pakkasista ole tietoakaan. Auringonpaisteessa ja lumen kimallellessa vuorten rinteillä ei voi kuin todeta luonnon kauneuden.

Tosin autossa tulee istuttua takapuoli puuduksiin pitkien siirtymien vuoksi, ja ruoka alkaa muistuttaa samaa -- pastaa ja kanaa. Ja aivan stressitöntä ei ole kilpailla vaihtelevissa keleissä viikosta toiseen. Muutama vuosi sitten paras ystäväni meni naimisiin tammikuussa. Heidän hääpäivänsä määrittyi minun ainoan vapaaviikonlopun mukaan… <3 Vaikka hiihtäjän ammatti vaatii paljon minulta, sitä se myös vaatii omalta perheeltä ja ystäviltä.

Syksy on listallani kolmantena. Pieni jännitys alkaa hiipimään mieleen ja kehoon. Lähestyvä kilpailukausi alkaa pyöriä mielessä enemmän ja enemmän. Myös luonto on todella kaunis eri väreissään. Hengitys huuruaa kirpeässä ja raikkaassa syksyilmassa. Tänä syksynä en paljoa ehdi nauttimaan pimenevistä illoista, sillä leirit vievät minua Sveitsin kautta Itävaltaan ja Italiaan. Pari viikkoa leirien välissä saan nauttia tästä väriloistosta Haukiputaalla.

Näihin tunnelmiin,

Ritu

Tallennettu kategorioihin Harjoittelu, Riitta-Liisa Roponen | 1 kommentti