Vain ysikymppinen jäi uupumaan

Julkaistu 14.9.2012

Tämän kevään ensimmäisessä blogissa kirjoitin, että odotukset alkavasta urheilukesästä ovat jollain tapaa sekavat ja kaksijakoiset. Nyt kun kausi on ohi, tunnelmat ovat aika lailla samat. Pikkaisen sekavan tuntuinen ja kaksijakoinen oli tämä urheilukesä.

Itse entisenä urheilijana olen sitä mieltä, että tällainen kaksien arvokisojen kesä oli epäonnistunut idea, ainakin näin olympiakisavuonna. Monien mielestä tällä oli enemmän negatiivinen vaikutus koko yleisurheilun maineelle. Monissa lajeissa EM-kisojen tulostaso ei ollut sitä luokkaa, mitä se arvokisoissa normaalisti on. Monet todelliset huippunimet jäivät pois EM-kisoista, koska he ymmärrettävästi keskittyivät vain ja ainoastaan olympiakisoihin. Tämän kääntöpuolena heikompitasoisille urheilijoille tarjottiin hopeavadilla arvokisamenestystä. Monessa lajissa kentällä olivat nuortensarjalaiset, ja todelliset kilpailijat olivat jossain muualla kuin EM-kisoissa. Tällaisten kisojen mitalien arvo ei ole sitä mitä sen kuuluisi olla, ja se heikentää yleisurheilun arvostusta myös yleisesti.

Suomalaisittain ajatellen, erityisesti miesten keihään osalta, yleisurheilukesästä jäi positiivinen maku suuhun. Sekin oli toki kaksijakoinen, mutta yleisesti ottaen kuitenkin hyvä. Ei erinomainen, mutta hyvä. Arvokisoista tuli kummastakin yksi mitali, joten tällä mittarilla palattiin niin sanotusti normaalille tasolle. Oli myös hyvä, että ne mitalit tulivat eri miehille. Nyt kaksi kaveria sai arvokisamenestyksestä erityistä ponnahduslautaa uralleen. Itse jäin kuitenkin vähän kaipaamaan metrejä miesten keihäänheitossa. Vieläkin ihmettelen ihan maailmanlaajuisesti, minne ne metrit katosivat heittäjiltä. Kun sieltä oli yksi mies, eli Thorkildsen, poissa keosta ja sitten perään Saksan de Zordo, niin sen jälkeen niitä metrejä ei tullut oikein keneltäkään. Viime vuosina minua on hämmästyttänyt maailman kärjen ohkaisuus. Yleensä siellä on ollut edes muutama tasaisen vahva suorittaja, tänä vuonna ei ollut oikein ketään. Arvokisavoitot otettiin 84-metrisillä, joka ei ole nykyvälineillä mikään ihmeellinen tulos vaan pikemminkin perusvarma tulos.

Suomalaisheittäjillä tulostaso nousi olympiakisoja kohti mentäessä ja vielä niiden jälkeen. Se on hyvä asia. Se osoittaa, että harjoittelussa on tehty jotain oikein. Olisin kuitenkin odottanut niitä 85-metrisiä jo kesäkuussa. Suomalaisilta kaipaisin tulevaisuudessa sitä, että he saisivat keskiarvotuloksen nostettua sinne 85 metriin. Sillä olisikin jo nykytasolla huipulla melkein kisassa kuin kisassa.

Toinen asia mitä jäin kaipaamaan, oli kaveri, joka heittää sen keihään sinne minne nykyvälineellä pitäisi pystyä. Eli kerran tai pari kesässä pitäisi tulla ysikymppinen heitto. Sellainen kaveri, jolla huonon päivän taso on vähän yli tai ali 85 metrin, ja huonon päivän taso on vähän yli tai ali 90 metrin. Tämä kaveri nostaisi viimein keihäänheiton profiilin sille tasolle, millä sen pitäisi minun mielestäni olla. Hän on varmasti jo syntynyt ja olemassa, mutta on vielä tulossa. Toivottavasti tämä kaveri olisi vielä suomalainen! 1970-luvulta lähtien on joka vuosikymmenellä paukuteltu yli 90-metrisiä heittoja, useaan kertaan ja useampien heittäjien toimesta. Siitäkin huolimatta, että välillä välineet olivat erittäin kehnoja. Olisi suotavaa, että myös tästä eteenpäin löytyisi niitä miehiä. 2010-luvulla 90-metrin raja on puhkaistu kaksi kertaa, yhden ja saman miehen toimesta.

Tämä oli viimeinen teksti tällä erää. Kiitos taas kaikille, jotka olette näitä jaksaneet lukea.

Tallennettu kategorioihin keihäänheitto, olympialaiset, yleisurheilu | 26 kommenttia

Voidaanko jo lopettaa puhe Ruuskasen ”liian matalasta” heitosta?

Julkaistu 12.8.2012

Lontoon olympiafinaali oli siinä mielessä yllätyksellinen, että periaatteessa kaikki suosikit pettivät tuloksellisesti. Tshekin Vesely oli muutenkin kiikunkaakun, että joko onnistuu täysin kuten karsinnassa sattui tai sitten on toinen mahdollisuus tämä. Siinä kävi perinteinen, että vasen puoli pettää ja ei tule yhtään mitään.

Suurin ihmetys minulle oli se, että mihin se Thorkildsenin heitto hävisi. Mies näytti karsinnassa aivan ylivoimaisesti varmimmalta, mutta mihin hittoon se heitto oikein katosi? Ennakkoonhan tilanne oli se, että jos Vesely, Thorkildsen tai Ukrainan poika Pianitsja epäonnistuu, niin sitten suomalaiset kärkkyvät mitalia. Nyt kaksi petti ja ukrainalaisenkin tulos jäi suht heikoksi, niin saatiin yllätysvoittaja. Se tuli ihan vaan sen takia, kun tulostaso jäi matalaksi. Nimenomaan ykkösen ja kakkosen tulos repsahti turhan alas, normaalisti ykkönen on sellanen kasiysi ja kakkonen kasikasia. Ruuskasen kolmostulos oli suhteellisen normaali. Kultahan siellä oli ihan tarjottimella, kuka tahansa olisi sen voinut ottaa.

Se, että Trinidadin Walcott otti tuollaisen yllätysvoiton osoittaa, että nykykeihäällä on aika helppo heittää 85 tai vähän alle. Ennen kisoja taisi olla 54 heittäjää tältä kaudelta, jotka olivat heittäneet 80 ja 84,90 metrin väliin. Se osoittaa, että tuohon haarukkaan voi heittää lähes kuka vaan. Se on normaalia, että arvokisoissa tehdään kesän parhaita ja tälläinen vähemmän heittänyt kuten Walcott voi tehdä oman ennätyksensä. Siihen tarvittiin vain täydellinen onnistuminen sille kaverille.

Suomalaisittain ajateltuna Ari Manniolla tuli selvästi alisuorittaminen. Manniolla on kisassa se 1-2 heittoa, jotka on 82 ja 84 metrin väliin, mutta tämä tulo 78,60 on tyypillinen epäonnistuminen. Kun koko kesää katsoo, niin se ei ole mikään paha notkahdus, mutta kun idioottivarman heiton taso on ollut 82 metrin paikkeilla, niin alisuoritus se oli. Pitkämäki olisi tarvinnut sen onnenkantamoisen, että keppi lentäisi sinne, mihin hänen kohdallaan on totuttu. Nyt tämä kisa oli hänelle jopa vähän yläkanttiin, kun muistelee Timanttiliigan kisojen seiskakymppisiä. Se oli tämän hetken tasolle aika hyvä onnistuminen, kun tuli useampi yli kasikymppinen. Se vaan on raaka totuus, että Pitkämäen taso on tällä hetkellä tuossa. Valitettavasti.

Ruuskanen sen sijaan onnistui taas kerran arvokisoissa. Hän ei ole koskaan pettänyt, vaan on aina tahkonnut yli 80 metrisiä ja tuonut pistesijoja. Nyt mies sai yhden lähtemään lähes niin kuin osaa. Kaikin puolin kaverille jo pikkuhiljaa tuon menestyksen suo. Vuosikausia kaveri on tahkonnut ja sillon tällöin on tullut pitkiäkin, mutta tulos ei ole kunnolla auennut eikä menestystä ole tullut. Tuloksena tuo ei ollut täydellinen onnistuminen, mutta sijoituksen puolesta tämä oli aivan loistava. Toivottavasti heitto nyt vähän aukeaa tuosta ja tulee henkisesti varmuutta Antille.

Hänen kohdaltaan voitaisiin jo pikkuhiljaa lopettaa se paskanjauhanta, että heitto on liian matala. Sitä on nyt kuultu 2-3 vuotta jokaikisen suusta, että Ruuskanen heittää liian matalalle. Sen voisi pikkuhiljaa unohtaa ja miettiä, onko kukaan puhunu, miksi muut heittää liian ylös. Vesely ja Pitkämäki heittävät jumalattoman korkealle, ja mikä oli tulos? Se heitto ei todellakaan ole aina kiinni keihään lentokorkeudesta, vaan siitä, missä asennossa se keihäs lentää. Sillä otettiin arvokisoissa kovassa paikassa mitali, kun heitetään ”liian alas”.

Itse kun olen katsellut ihan minkäikäisiä heittäjiä tahansa, niin se on säälittävää, kun aikuisten keihästä heittävillä on kaaren korkein lentokohta jossain 20-25 metrin kohdalla. Ja sitten ihmetellään, kun ei lähteny oikeaan asentoon, eikä mennyt kuin 65 metriä. Ei sillä suuntauksella voikaan mennä. Tyylejä on toki pikkuisen erilaisia, mutta keihästä on iät ja ajat lähdetty heittämään niin, että lentokaaren korkein kohta on mahdollisimman kaukana. Miesten keihäässä tähtäin pitäisi olla niin, että lentoradan korkein kohta on 70 metrin jälkeen. Silloin ei heitetä 45 asteen kulmassa ylöspäin, vaan vähän yli 30 asteen. En tiedä, mistä tämä korkeiden heittojen hömpötys on tullut, mutta tuo suunta ei välttämättä todellakaan ole se oikea. On kahta eri tyyliä, kun ajattelee lentorataa, toinen on enemmän eteenpäin vievä. Toinen on sellainen, että heitetään ikään kuin puolipallon muoto keihään kaarella. Siinä otetaan tuulesta kaikki hyöty irti, mutta se käy vain muutamille maailmassa. Se käy niille, jotka sen hallitsevat, mutta suurimmalle osalle se suunta on täysin väärä.

Mutta kaikin puolin Antille soi onnistumisen. Hän on viime vuosina tehnyt ehkä kaikkein eniten töitä Suomen kärkiheittäjistä. Toisaalta varmasti jää harmittamaan, että kulta jäi vain puolen metrin päähän, mutta suorituksena tuo on todella hyvä. Nyt tuli se onnistuminen ja toivottavasti joku henkinen lukko nyt aukeaa ja tulee se varmuus, että voi heittää rennommin. Antilla on Suomen kärkiheittäjistä ylivoimaisesti kovin keihään lähtönopeus, mutta lopussa on vähän väkisin yrittämistä. Sinne vedon loppuvaiheeseen kun tulee se pieni rentous, niin voi aueta jo todella pitkiäkin heittoja.

Antti on aina ollut jalat maassa, ja nyt toivoisi, että löytyisi kansaivälisiä kisoja sellaisen puolenkymmentä ympäri maailmaa, että saa hyviä kisoja, niin voidaan nähdä jo tänä syksynä pitkäkin siivu. Ei ensimmäistä ihan heti, mutta sitten pari-kolme kisaa, pikku tauko ja taas pari-kolme kovaa kutsukisaa. Sitä kun vaan kiertää kisoja, niin lopulta se sattuu kohdalleen. Silloin harvoin, kun itse ei tarvinnut mennä suoraan arvokisoista leikkuupöydälle, niin kisojen jälkeen oli niin rento olo heittää. Tuntui, että vaikka ei edes heitä, niin tulee kasikaseja ja kasiysejä. Kun on jo mitali taskussa, niin ei tarvi enää puristaa heittoa. Muutaman kisan jälkeen voi tulla niin rento olo, että sieltä tulee kunnon kaari.

Tallennettu kategorioihin Antti Ruuskanen, Ari Mannio, Lontoo 2012, Tero Pitkämäki | 56 kommenttia

Yksi tilastohirmu piti pintansa

Julkaistu 10.8.2012

Naisten keihään olympiafinaali meni aika lailla ennakoidulla tavalla. Spotakova oli näistä tilastohirmuista ainoa joka piti pintansa. Abakumova ja Viljoen tavallaan pettivät, ja tämä avasi mitalisaumat tilastokärjen takana kärkkyneille heittäjille. Heistä sitten sakemannit Obergföll ja Stahl nousivat palkintopallille ja kiinalainen Lu viidenneksi. Voittoon heillä ei kuitenkaan ollut saumoja, mikä sekin oli jo ennakkoon odotettavissa.

Obergfölliä tituleerataan usein ikuiseksi kakkoseksi, mutta ei hänellä ollut missään vaiheessa odotettavissakaan parempaa. Hänellä oli mahdollisuudet mitaleille, jos joku tästä kärkikolmikosta pettää, ja nyt heistä petti kaksi.

Siinä mielessä finaali oli hieman tympeä, että jo kolmen kierroksen jälkeen oli aika lailla selvää, kuka vie olympiakultaa.  Voittajan tulos oli täysin ylivoimainen. Hopeaan ja pronssiin ei tällä kertaa tarvittu huipputuloksia, vaan suhteellisen kova tulos riitti. Toisaalta pari viimeisintä arvokisaa on ollut naisten keihäänheiton osalta tuloksellisesti juhlakautta, kun kärki on vetänyt seitsemääkymppiä ja kolmonenkin hyvin lähelle sitä. Nyt palattiin tavallaan normaaliin tasoon, juuri näiden kahden epäonnistumisen kautta.

Abakumova oli kyllä aikamoinen pettymys. Hän näytti olevan täysin poissa pelissä, ei ollut ollenkaan normaalin näköistä toimintaa. Todennäköisesti pää ei kestänyt, ja sitä kautta myös tekniikka oli sekaisin. Hän on viime vuosinakin näyttänyt muissa kisoissa olevan aika hermona käyvä tyyppi. Luulen että Abakumova sortui nyt niin sanotusti omaan itseensä eikä olosuhteisiin.

Tallennettu kategorioihin naisten keihäs, olympialaiset, yleisurheilu | 32 kommenttia

Onnenkantamoinen tuli jo karsinnassa

Julkaistu 9.8.2012

Keihään olympiakarsinnan ensimmäisen ryhmän jälkeen tuntui siltä, että nyt on yksi maailman huonoimmista karsinnoista. Toinen ryhmä tietysti vähän piristi sitä. Tuolla tekniikalla, millä pojat tällä hetkellä heittelevät, ei ole tuon ihmeempää odotettavissa. Tämä vahvisti sen, että miesten keihäänheitto on maailmalla tosiaan sillä tasolla, mitä tilastot näyttävät.

Karsinnan perusteella Thorkildsen, Vesely ja Pjatnytsya ovat tällä hetkellä teknisesti omaa luokkaansa. Suomalaiset tulevat siinä seuraavassa ryhmässä kärkkymässä, josko joku tuosta kärkijoukosta epäonnistuisi, tai itselle sattuisi finaalissa se onnenkantamoinen, jolla nousisi palkintopallille asti. Erityisesti Thorkildsen vaikuttaa todella vahvalta. Hän teki karsinnassa sen mitä vaadittiin. Ensimmäisessä heitossa rata vähän yllätti, mutta ammattimies teki toiseen tarvittavat korjaukset ja heitti helposti karsintarajan rikki. Veselylle taas sattui jo nyt karsintaan varmaan koko elämänsä tähän asti paras heitto. Tuleeko toista samanlaista samalla viikolla, jää nähtäväksi.

Suomalaisittain karsinta oli tuloksellisesti suhteellisen odotettu.  Tuollainen kasikakkonen pitää todellakin tulla, se kun on tämän päivän välineillä suhteellisen naurettava karsintaraja. Finaalia ajatellen varmuus löytyy akselilta Mannio-Ruuskanen. Mannio vaikuttaa ehkä varmimmalta, kun taas onnenkantamoista ajatellen Ruuskasella on isoimmat resurssit olemassa. Pitkämäen kohdalta näytti siltä, että  se onnenkantamoinen tuli valitettavasti jo karsinnassa. Heitto näytti siltä, että ei muuta kuin mahdollisimman ylös ja toivotaan onnea, että tuuli sattuisi käymään. Vaikka kisa olikin todella huonosti kuvattu, niin kyllä se keihään lentorata näytti taas todella ihmeelliseltä.  Ei auta muuta kuin toivoa, että jollekin suomalaisista sattuisi se onnenkantamoinen myös finaalissa.

En muuten ymmärrä ollenkaan, mitä haetaan sillä, että karsinnat on siirretty iltaan. Ja sitten vielä karsinnan ja finaalin välissä pidetään kaksi vapaapäivää. Toisin sanoen lepoa tulee melkein 72 tuntia. Minun silmissäni tämä ei ole enää mikään arvokisa, eli karsinnasta ja loppukilpailusta koostuva kaksiosainen kilpailu, vaan ihan normaalin kilpailukauden rytmillä olevat kaksi erillistä kilpailua. Tiedä sitten, johtuuko tämä siitä, että nyt ollaan Englannissa, jossa ei tällä hetkellä ole minkäänlaista kulttuuria heittolajeissa, vai onko tämä joku pysyvämpi suuntaus. Toivottavasti ei.

Tallennettu kategorioihin Antti Ruuskanen, Ari Mannio, arvokisat, keihäänheitto, olympialaiset, Tero Pitkämäki, yleisurheilu | 102 kommenttia

Yhden yllätyksen karsinta

Julkaistu 7.8.2012

Naisten keihään karsinta oli aika lailla täysin odotetun kaltainen. Ainoa iso yllätys oli Rebrykin karsiutuminen.

Näissä kisoissa heittolajeissa voi näköjään odottaa koviakin tuloksia. Esimerkiksi naisten kiekossa ja nyt keihään karsinnassa, että kentällä on todella kovat tuulet. Jopa juoksuradalla, joka on olevinaan suojattu että maailmanennätyksen tullessa pysyisi tuulet sallituissa rajoissa, on nähty 0,8-1,8 metriä sekunnissa myötätuulta. Tästä voi päätellä, että avoimella keskikentällä tuulet ovat todella kovat. Keihäänheitossa, erityisesti miesten osalta tämä laittaa pakan uusiksi. Nyt näillä kovilla myötätuulileijuttajilla on todella kova etu. Pitkämäki on yksi, joka voi näistä olosuhteista hyötyä.

Karsinnan kärkiheitoista näki jo tv-kuvasta keihään lentokaaresta ja asennosta missä se lentää, että siellä on ollut aivan valtavat tuulenvirtaukset ainakin jollakin korkeudella. Spotakovankin heitto oli sen näköinen, että se ei olisi tyyneen tai vastatuuleen mennyt mihinkään. Keppi lentää aivan pystyssä, ja niin vain sieltä tulee 66-metrinen. Tuulen vaikutus näkyy myös tuloslistassa. Latvian Muze ja Palameika ovat kumpikin todellisia myötätuuliheittäjiä. Finaaliin tuloksella 60,11 heittänyt Palameika heitti muutama vuosi sitten nuorten EM-kisoissa hirvittävään myötätuuleen 64-metrisen, kun pari viikkoa myöhemmin tulos jäi 48 metriin. Ensimmäisenä finaalin ulkopuolelle 20 sentillä jäänyt Muze heitteli Saarijärvellä mietoon vastatuuleen yhden 54-metrisen ja loput vähän päälle 50 metriin.

Euroopan mestari Rebryk taas ei ole todellakaan mikään myötätuuliheittäjä. Rebryk oli aikanaan täysin ylivoimainen alle 17-vuotiaiden ja alle 19-vuotiaiden sarjassa, jossa heitti tyyneen keliin maailmanennätyksen 63 ja risat. 23-vuotiaiden kisoissa tuli valtava myötätuuli ja Rebryk sai juuri ja juur yli 61-metrisen. Nytkin tyttö oli kunnossa, mutta tuli täydellinen epäonnistuminen. Jotkut heikommat heittäjät siis hyötyvät näistä tuuliolosuhteista, ja se voi näkyä myös finaalissa. Toisaalta ehdoton maailmankärki Spotakovan johdolla on niin ammattilaisia, että he pystyvät heittämään olosuhteeseen kuin olosuhteeseen. Mitaleille siis tuskin tulee ketään täysin yllätysnimeä.

Suomalaisittain karsinnan tulos oli myös aika lailla odotetunlainen. Tällä tasolla, millä Suomen naisten keihäänheitto on, oli ihan yksi hailee, kumpi olympialaisissa oli. Tällä hetkellä maailman taso on se, että aivan peruskunto pitäisi olla siinä 58-60 metrin välillä. Eli jos harjoituksissa heittää kovia heittoja, niin niiden pitäisi olla tällä välillä. Suomen tytöt eivät ole vielä lähelläkään tätä tasoa. Utriaisen karsintaheitot kuuluivat sarjaan ”toivotaan toivotaan.” Vauhti oli aivan liian kova, ja siitä vaan hirvittävä huitaisu. Tekninen osaaminen oli aika lailla surkeaa.  Nyt osittain tuuliolosuhteiden takia taso oli sellainen, että finaaliin tarvittiin tulos 60,11. Jos joku odotti, että Sanni sellaiseen tulokseen pystyy, niin aika positiivinen luonne saa olla. Urheilu on kuitenkin 99-prosenttisesti raakaa työntekoa. Onnenkantamoisiakin toki tulee, mutta ei niitäkään tule kaikille. Ja jos tulee, niin ehkä vain kerran uran aikana.

Tallennettu kategorioihin naisten keihäs, olympialaiset, yleisurheilu | 15 kommenttia

Koska kisat alkavat?

Julkaistu 1.8.2012

Lontoossa on käyty olympian kilpailuja kohta viikon verran, mutta jotenkin tähän mennessä on jäänyt sellainen vaikutelma, että kisat eivät ole oikeasti vielä alkaneetkaan. Jotain urheilulähetyksiä tuolta tulee, mutta oikeaan olympiatunnelmaan ei ole valitettavasti päässyt.  Tv-luvan lunastaneiden on turha tälläkin kertaa haaveilla, että näkisi muutakin kuin uintia, purjehdusta, polkupyöräilyä tai jotakin pallopelejä. Jos Ylen kanavilta näkyisi vaikka judoa, painonnostoa tai nyrkkeilyä, niin ehkä näilläkin nurkilla olisi jo päässyt kisatunnelmaan. Ne ovat sen verran raakoja lajeja, että niitä arvostaa ihan eri tavalla, kuin katsoa koko päivän, kuinka joku istuu jollassa tai ajaa polkupyörällä. Ylipäätään tuntuu siltä, että olympialaisissa on nykyään aivan liian iso lajiskaala. Kaikenmaailman pelejä on mukana niin paljon, ettei televisiokaan ehdi niitä seurata.

Jos ei paikallisia englantilaisia ole suorituspaikoilla, katsojia ei ole näyttänyt olevan kovin paljoa. Esimerkiksi uinnissa ja voimistelussa, joita tv:stä on lähinnä näytetty, katsomoissa on lähinnä joukkueen jäsenet, ja peruskisaturisteja suhteellisen vähän. Ottaen huomioon olympialaisten massiivisuuden näyttää siltä, että suhteellisen marginaalilajeista on kuitenkin kysymys.

Suomalaisurheilijoista suurin osa on tähän asti ollut todellakin pelkkiä kisaturisteja. Minkälaiset ovat valintakriteerit esimerkiksi uinnissa, ja olisiko niissä tarkistamisen varaa? Siellä on ollut iät ja ajat sama tilanne, että on ilmoitettu ehkä yksi päämatka ja sen lisäksi osallistutaan vielä näin karrikoiden kymmeneen muuhun lajiin. Eikä yhdessäkään lajissa ei tule minkään valtakunnan tuloksia. Eittämättä jo vuosia on tullut mieleen, että tämän päivän huippu-urheilussakin vallitsee ns. Nuori Suomi -linja. Nykyään kaikilla urheilijoilla päätavoite tuntuu olevan päästä kisoihin. Vielä minun aikaani tavoite oli, että jos kisoihin valitaan, niin siellä myös menestytään. Silloin lähdettiin vain ja ainoastaan hakemaan sieltä mitalia. Onko ajatusmaailma mennyt siihen, että halutaan vain lähteä kisoihin, kun pitäisi vähän enemmän pyrkiä tekemään sitä tulosta?

Kaikkein ihmeellisimmät hajakommentit on tarttunut korvaan joiltakin asiantuntijoilta tai valmentajilta. Siellä joku valmentaja on esittänyt tällaisia ajatuksia, että on vaikea menestyä näissä kisoissa, jos kanssakilpailijat eivät tunne sinua. Että menestyäkseen olympialaisissa pitäisi leireillä ulkomailla käytännössä ympäri vuoden, että pääsee mukaan ”tähän joukkueeseen” näissä kisoissa.

Tämän kauempana huippu-urheilun ja menestymisen ajatus ei voi minun mielestäni enää olla, jos ensimmäinen tavoite on kiertää ympäri maailmaa, että tutustua kanssakilpailijoihin. Ja sitten vasta voi menestyä. Eihän siellä kentillä ja suorituspaikoilla ole herra isä koskaan seurusteltu, vaan siellä on nimenomaan vain ja ainoastaan keskitytty omaan suorittamiseen ja kovan kilpailutuloksen tekemiseen. Miesten keihäänheittokin on viime vuosina mennyt siihen, että kisa kun alkaa, niin kaikki vaan esittelevät siellä hampaitaan, tervehtivät toisiaan ja hymyilevät. Ihmiset ovatkin tulleet kysymään minulta, että ovatko ne edes tosissaan siellä kilpailussa?

On aivan käsittämätön kommentti, että on niin vaikea menestyä, kun kukaan ei onnittele sinua eikä taputa selkään. Kun ottaa mitalin, niin aivan varmasti kaiken maailman kilpailijat, toimitsija ja kisaturistit tulevat kyllä onnittelemaan. Menestyminen ei todellakaan ole siitä kiinni, että pitäisi tuntea kilpakumppanit, vuosikaudet seurustella heidän kanssa ja käydä kisojen aikana päiväkahveilla. Jos valmennusportaalla on tällainen ajatusmaailma, niin ei kai urheilijaltakaan voi odottaa menestystä.

Tallennettu kategorioihin olympialaiset, yleisurheilu | 63 kommenttia

Todelliset urheilijat esiin

Julkaistu 27.7.2012

Viimeistään olympialaisissa niin sanotut todelliset urheilijat erottuvat muista. Tällaisia urheilijoita ovat ne, jotka joko pitkin kesää pystyvät tasaisesti nousemaan omalle tasolleen tai viimeistään tekemään sen olympiakisoissa. Nykypäivänä tuntuu olevan enemmän ja enemmän pelkästään niin sanottuja urheilijoita, jotka esim. keihäänheitossa kerran kesässä räväyttävät valtavaan myötätuuleen jonkun hirvittävän tuloksen, ja sen turvin sitten matkustavat arvokisoihin nimikkeellä ”urheilija”. Totta kai arvokisoihinkin silloin tällöin mahtuu onnenkantamoisia mukaan. Että joku yhtenä vuotena jossain arvokisoissa tekee erittäin kovan tuloksen, ja sitä ennen eikä koskaan sen jälkeen tule yhtään mitään. Harvinaisuuksia ne kuitenkin ovat.

Nyt olympialaisiin valituille urheilijoille kisat ovat myös oman tason mittari. Että löytyykö urheilijalta sitä viimeistä tahtoa ja venymiskykyä? Jos ajatellaan esimerkiksi miesten keihästä, niin 80:n ja vajaan 85 metrin välillä taitaa olla 50 tulosta maailmassa, jos ei enemmänkin. 85 metrin paremmalla puolella taas on vain muutama heittäjä. Tässäkin porukassa on mukana Latvian Vasilevskis, joka on enemmän kuin todella epävarma. Sieltä voi hyvin tulla samanlainen kuin Helsingissä, eli täydellä vauhdilla 61 metriä. Niin sanotusti etukäteen varmoja siihen kerhoon ei jää oikeastaan muita kuin Ukrainan Pjatnytsja ja Tshekin Vesely, jos ei ole romahtanut ihan täysin. Tuntuu nimittäin Veselylläkin tulokset pudonneen pahasti Helsingin jälkeen.  Se näistä alle 85 metrin kavereista, joka pystyy Lontoossa venymään, ottaa todennäköisesti sieltä sen pronssin. Siinä on nyt sen venymisen ja todellisen urheilijan kykyjen esiintuomisen paikka.

Ukrainan Pjatnytsjasta täytyy sanoa vielä sen verran, että meinasi tulla tippa linssiin, kun katsoi kaverin heittoa Lappeenrannan Eliittikisoista. Vaikka tulos ei silloin ollutkaan kuin 81 metriä, niin kun näki sen tekniikan millä poika heittää, niin heti tuli yksi nimi mieleen. Detlef Michel, joka olisi 1983 Helsingissä voittanut neljällä heitollaan kaikilla MM-kultaa. Aivan presiis samalla perustekniikalla poika heittää. Voisi sanoa, että hän kävi Lappeenrannassa näyttämässä suomalaisille, miten keihästä pitää heittää. Siinä ei ollut tekniikassa mitään epäselvää. En siis enää yhtään ihmettele, että poika pystyy paukuttamaan koko ajan 83-85 metrin välille, jos on vähänkään olosuhteita. Toisaalta mielenkiinnolla ja suomalaisten kannalta vähän peloissaan odottaa seuraavaa kahta-kolmea vuotta. Jos kaveri säilyy terveenä ja saa pikkaisen lisää voimaa ja nopeutta siihen vetohetkeen, on mahdollisuuksia että siitä pojasta tulee sellainen heittäjä, joka paukuttaa koko ajan 90 metrin molemmin puolin. Sellainen ”maailmanlopun heittäjää” olen jo pitkään odottanut, ja sellainen pitäisi mielestäni maailmassa olla. En yhtään ihmettele, jos Pjatnytsja ottaa mitalin jo näissä olympialaisissa. Tasosta riippuen saattaa kamppailla jopa voitosta. Sieltä on toki vähän puskista tulossa muun muassa Thorkildsen, jos ei ole pahasti loukkaantunut, ja De Zordo, joka ei ole tainnut vähään aikaan kisailla. Kumpikaan ei varmasti tule huonossa kunnossa olympialaisiin. Mitä sitten tulee Kuubasta ja muualta maailmasta? Japanin kavereista ei ole kuulunut tuloksia. Arvoitus on myös Uuden-Seelannin Farguhar, joka keväällä heitti kertaalleen 86-metrisen.

Varmasti mielenkiintoinen keihäskisa on tulossa. Pientä tulostason nousua silti toivoisin, että ei enää 82–83-metrisellä otettaisi mitalia. Sellaisilla kun ei yleensä normaalisti edes Kalevan kisoissa oteta mitaleita. Mutta ei auta kuin odottaa ja katsoa.

Tallennettu kategorioihin arvokisat, keihäänheitto, olympialaiset, yleisurheilu | 18 kommenttia

Euroopan ylivalta katkolla

Julkaistu 19.7.2012

Olympialaisten lähestyessä tilanne miesten keihäässä on aika lailla outo ja ihmeellinen. Yhdet arvokisat on jo takana ja edessä seuraavat. jotka ovat olevinaan urheilijalle päätavoite urallaan. Koko kevätkauden tuloksia katsoessa on pakko edelleen ihmetellä, miten voi tulostaso olla noin heikko ja ailahteleva koko porukalla? Sellaista tasaisen varmaa heittäjää ei tunnu löytyvän mistään.

Mieleen nousee kysymys, onko niin sanottu Euroopan ylivalta miesten keihäässä katkolla? Viime vuosina MM-kisoissa palkintopallilla on yleensä nähty yksi tai välillä kaksikin Euroopan ulkopuolelta tulevaa heittäjää. Olympialaisissa sen sijaan mitalit ovat pysyneet Euroopassa viimeiset 40 vuotta. Mutta miten nyt,  Norja, Suomi, Tshekki, Saksa? Mistään ei ole tullut vielä oikein minkään valtakunnan tuloksia. Tshekin Veselyn kohdalla keväällä näytti siltä, että kaivattua tasaisuutta olisi löytynyt. Pari kasinelosta-kasivitosta, yksi kasikasi. Helsingissä paikan päältä katsottuna taas heitot olivat aivan onnettomia, ja sitä oli tuloskin. Tekniikka näytti tasan tarkkaan yhtä huonolta kuin aikaisempinakin kesinä. Pojalle näyttää käyneen samanlainen romahdus kuin jokaisella kaudella tähän asti.

Venäjältä tulee kolme miestä sinne heittämään. Ukrainasta tulee kasikutosen heittänyt Pjatnytsja ja 1-2 muuta kaveria. Saksasta tulee 2-3 miestä viivalle. Onko siellä tulossa uusia sakemanneja de Zordon lisäksi ja missä kunnossa he ovat? Aika paljon on tällaisia epävarmoja kysymysmerkkejä. Japanin nuoret pojat heittää kasinelosta-kasivitosta, Uuden-Seelannin poika kasikutosta. Entä missä kunnossa tullaan olympiakisoihin Kuubasta tai Jenkeistä?

Suomalaisittain tilanne näyttää tällä hetkellä pelottavan huonolta. Miesten keihäs on ainoa laji, josta yleisurheilussa voi jotain mitalia tulla, ja nyt maasta kuin maasta on jo tullut kovempia tuloksia. Ilman selkeää tasonnostoa mitalisija jää haaveeksi.

Naisten keihäässä tilanne on täysin päinvastainen. Etukäteen ajateltuna Etelä-Afrikan Viljoen, Tshekin Spotakova ja Venäjän Abakumova muodostavat aika varman mitalikolmikon. Näiden takana on sitten puolenkymmentä heittäjää ns. kärkkyjien ryhmässä, josta voi nousta mitaleille asti, jos itse ylittää omat rajansa tai jos joku kärkikolmikosta epäonnistuu. Obergföllin lasken tähän kärkkyjien joukkoon, vaikka häntä jostain syystä pidetään Suomessa edelleen hirmuheittäjänä. Helsingin heittoja kun katsoi, niin aika lailla tapissaan veti, eikä saanut tuon kummempia heitettyä. Lisäksi tässä 62-66 metrin välille heittävien kärkkyjien joukossa ovat Ukrainan EM-voittaja Rebryk, Saksan Stahl ja Britannian Sayers. Pohjoismaalaisilla ei valitettavasti ole näihin kemuihin mitään asiaa.

Tallennettu kategorioihin keihäänheitto, naisten keihäs, olympialaiset, yleisurheilu | 28 kommenttia

Alustasta valittaminen ammattitaidon puutetta

Julkaistu 9.7.2012

Lapinlahden eliittikisojen keihäskilpailu oli hämmästyttävän heikkotasoinen. Vieläkin ihmettelen, miten kaverit voivat olla tuossa kunnossa tässä vaiheessa kautta. Olisin odottanut, että sieltä olisi tullut joitain metrejä enemmän, koska olosuhteetkin olivat ihan kelvolliset.

Useammatkin olivat valitelleet, että Lapinlahden alusta oli liian pehmeä. Se kertoo minulle pari asiaa. Ensinnäkin se, että pojat ovat tottuneet harjoittelemaan vain ja ainoastaan kovalla mondolla. Toiseksi alustasta valittaminen osoittaa, että heidän jaloistaan puuttuvat teho ja voima.

Silloin kun miehet olivat rautaa ja laivat puuta, minunkin ikäpolveni harjoitteli kotiolosuhteissa suurimmaksi osaksi hiekkakentällä tai sen päällä olevalla kumimatolla, joka oli pehmyt mutta pitävä. Lopputulos oli se, että kun keväällä lähdettiin kilpailemaan novotanille tai tartanille, jalat olivat niin valtavan hyvässä kunnossa, että askelmerkkiäkin joutui siirtämään kaksi-kolme metriä taaemmas. Siinä ei ehtinyt tekemään mitään, kun vauhti tuli jo niin lujasti viivalle. Minunkin jälkeeni muutamat käyttivät tätä kikkaa hankkiakseen jalkavoimaa. Onko nyt käynyt niin, että sekin on unohdettu kaikessa viisaudessa?

Kansainvälisellä tasolla mitaleista taistelevan heittäjän on pystyttävä heittämään alustalta kuin alustalta ja tuuleen kuin tuuleen. Se on lähinnä ammattitaidon puutetta, jos sitä ei hallitse. Keskellä talvea leireillä päällystyksiltä heittäminen ei ole oikotie onneen. Vauhtijuoksusta ja nimenomaan ristiaskeleista jää silloin puuttumaan voima.
Sekin on ihan kiva selitys, että keihäs lähtee kädestä poikittain. Se on samaa ammattitaidon puutetta. Minullakin on livennyt keihäs kädestä ja lentänyt puolet matkasta poikittain, mutta se lensi kuitenkin 88 ja risat. Ei minulla keihäs niin suoraan oikein ikinä lentänyt.

Tässä on kuitenkin vielä kuukausi olympiakarsintaan, ja tekniikan voi saada jopa kahdessa viikossa huomattavasti parempaan kuntoon.  Se joka tietää mitä tekee eikä tee mitään ylimääräisiä tyhmyyksiä, pystyy saamaan heittonsa siihen kuntoon, jossa sen pitää olympialaisissa olla.

Tallennettu kategorioihin arvokisat, Eliittikisat, keihäänheitto, olympialaiset, yleisurheilu | 54 kommenttia

Vanha silmä kertoo vielä jotakin

Julkaistu 30.6.2012

Täytyy ihan ensimmäiseksi sanoa, että ennen naisten keihään ensimmäisen ryhmän karsintaa sanoin Auviselle ja Ihalaiselle, että Rebryk nimittäin voittaa nämä kisat. Ei ollut yhtään heittoa vielä heitetty karsinnassakaan. Näytti pitävän paikkansa. Oikeastaan olen iloinen, että piti paikkansa. Vielä vanha silmä jotakin kertoo!

Olen Rebrykin kahtena tai kolmena vuotena nähnyt. Taitaa olla Oonan kanssa samanikäinen. Hän on 17-vuotiaasta kahta vahinkoa lukuun ottamatta hallinnut täysin suvereenisti koko ikäluokkaa. Melkein joka sarjaan hän on tehnyt maailmanennätyksen ja vielä arvokisoissa. 19-vuotiaissa hän teki ME:ksi 63,01.

Niillä kahdella kerralla, kun Rebryk ei voittanut junioreissa arvokisoissa, hän on kärsinyt epäoikeutta. Muistaakseni Liettuassa maan oma tyttö pääsi tuurilla puskista yllättämään parannettuaan vuoden parastaan kahdeksan metriä. Sitten kun Rebryk tuli viivalle viimeisellä heitolla, niin olikin vain 20 sekuntia aikaa jäljellä heittää. Ihmeen nopeasti se kello kävi! Samoin viime vuonnakin Tshekissä hän koki olkapäävaivaisena vääryyttä. Mestaruuden voittaneen sakemannin heitto mitattiin kolme metriä väärästä paikasta, kun keihäs oli liukunut nurmikolla ja sitten pysähtynyt, jolloin mitta vasta otettiin.

Nyt Rebryk kuittasi niin selvästi, ettei muilla ollut mitään sanomista, ja tavallaan ensimmäisen oikean mitalin niin sanotusti hän hankki itselleen. Nuorten sarjoissa hän on ollut suvereeni.

Rebryk on 23-vuotias. Spotakova ja Abakumova eivät kuitenkaan enää pitkään hillu siellä keulassa. Pari vuotta -- riippuen loukkaantumisista sun muista -- niin heidän valtakautensa on jo ohi.

Rebrykistä vielä: sen tiedän hänestä, että hän aloittaa 57-metrisellä ja sen jälkeen pystyy parantamaan melkein joka kierroksella tulostaan, vaikka kisassa olisi 20 kierrosta. Siinä mielessä tuttu tapaus ja tyyppinä tervetullut naisten kisaan tuollainen! Se tuo sitä jatkuvuutta, että tulee uusia nuoria kärkeen.

Täysin ennalta arvattavissa oli naisten finaalissa keula, ja tulokset myös. Jossain uutisoitiin Rebrykin yllätyksestä. Naurattaa tuollainen. Ei todellakaan mikään yllätys! Ainakaan jos vähänkään naisten keihäästä tietää. Sanoin jo ennen kisoja, että on täysin saletti, että Rebryk ottaa jonkinlaisen mitalin.

Obergföllistä minulla oli se aistimus, että ei hän ole siinä kunnossa, missä on joskus ollut. Hän pystyy rutiinillaan heittämään tuon 63-65-metrisen. Arvioin että siihen hän nytkin heittää. No, meni pikkuisen yli.

Suomalaisten EM-kisoista sanon sen verran, että ihan odotettua oli. Utriainen onnistui omalle  tasolleen huipulle karsinnassa ja siellä tyypillisesti poltti itsensä -- vaikka oli tämä helpottava välipäiväkin. Aivan odotettu tulos minulle.

Olen muutaman vuoden seurannut hänenkin tekemisiään. Olisi vaatinut täydellistä onnistumista, että olisi päässyt karsintatasolleen. Kaikkihan sitä aina toivoo, että pääsisi karsinnan tasolleen. No, joku sanoo, että hakee pistesijaa tai jotain tämmöistä, mutta jos puhutaan huippu-urheilusta, niin valitettavasti ei neljäskään sija ole enää mikään. Mikä hänen tavoitteensa sitten on ollut, sen hän itse ja hänen taustajoukkonsa tietävät paremmin.

Oonalla karsinta epäonnistui totaalisesti. En ole hänen kanssaan vielä keskustellut, että mitkä hänen omasta mielestään olivat syyt ja mitä hän itse tuntee. Minulla on tietysti oma näkemys siitä, että mitä siinä tapahtui. Siinä oli monia asioita, jotka johtuvat hyvin pitkälle vain pelkästään yhdestä asiasta -- vauhdinotosta.

Oonalla oli aivan liian kova alkuvauhti. Askelmerkit menivät ohi ainakin metrin, en nähnyt takaa päin tarkasti. Kun pitäisi kiihdyttää ja pidentää askelta niin pitääkin lyhentää askelta ja jarruttaa. Sen kun hän huomasi, niin rupesi runnomaan voimalla. Heitto on silloin tehty ennen kuin se on edes alkanut. Eipä siinä sen jälkeen ole mitään tehtävissä. Ruutia olisi ollut vaikka kuinka, mutta kun keihäs ei lennä metriäkään suoraan, niin se pudottaa sen vauhdin. Ei silloin ole mitään mahdollisuutta.

Aivan naurettavalla tuloksellahan viimeinen pääsi karsinnasta jatkoon. Karsinta oli huono ja sen perusteella näytti aivan koomiselta.  Tuo finaali loppujen lopuksi vähän paransi naisten keihäänheiton maihetta, kun muutama heitti yli 60 metrin.

Olympialaisissa sitten… en tiedä, onko Rebrykillä hermoherkkyyttä karsinnassa, mutta jos hän on finaalissa, todennäköisesti hän on mitalin syrjässä kiinni. Tosin sieltä tulee Etelä-Afrikasta tyttö, eli Viljoen, joka paukuttaa 70-metristä. Jos pientäkin epäonnistumista tulee, ja Rebrykille tulee tuommoinen päivä kuin nyt EM-kisoissa, niin siinä se on. Ei ehkä vielä varmaksi voi sanoa, mutta oikein hyvä tapaus hän on ollut kaikin puolin, vaikka on hänellä ollut jotain loukkaantumisia.

Olympiakisoissa tulee kolme kovaa kärkeen: Spotakova, Abakumova ja juuri tämä Viljoen. Rebryk on siinä heti kärkkymässä, samoin kuin nämä muut EM-kärkinaiset. Niihin kisoihin taso tulee tiivistymään. Siellä on monta naista jossain 63-66 metrin välissä ja mitalien jako voi olla senttipeliä.

Tallennettu kategorioihin arvokisat, EM-kilpailut, keihäänheitto, naisten keihäs, olympialaiset | 21 kommenttia