23.09.2010 - † 06.09.2013 |
PormestariCh, KTK-III, KRJ-II, YLA2 Poke on virtuaalihevonen
© VRL-00102 HUOM tuomarit! Päiväkirjassa ratsastuskuvia. Perustiedot
Saavutukset: Ch - arvonimi myönnetty 05.09.2011 Virtuaalinen Suomenhevoskantakirja - Lokakuun 2011 orien kantakirjaustilaisuus: KRJ:n laatuarvostelutilaisuus 15.08.2013 Yleislaatuarvostelu 15.08.2013 LuonnekuvausPormestari on ori, joka ei takuulla jätä ketään kylmäksi. Hyväntahtoinen, mutta voimakasluontoinen suomenhevosori osaa niin ihastuttaa kuin vihastuttaakin jokaista vastaantulijaa, eikä ennalta voi mennä arvaamaan millaisen kuvan se itsestään antaa uusille tuttavuuksille. Vaikka Pokeksi kutsuttu äijä osaa olla varsinainen jästipää aina silloin tällöin, se on loppupeleissä erittäin nöyrä ja rehellinen suomenhevonen, jonka kanssa on ihanteellista tehdä työtä. Se on erittäin miellyttämisenhaluinen, vaikka toisinaan orimaiset piirteet saavatkin yliotteen herran käyttäytymisestä. Tarhassa ori käyttäytyy yleensä melko levottomasti ja sitä näkee harvoin seisoskelemassa paikallaan. Yleisimmin Poke poukkoilee tarhassaan suuntaan kuin toiseenkin, silloin tällöin iloisia pukkeja perässään viskellen. Se luimistelee korviaan, painii muiden orien kanssa ja touhuaa vähän kaikennäköistä, mitä mieleen juolahtaakin. Poken tarhan on ehdottoman tärkeää olla mahdollisimman massavasta tavarasta tehty, pelkkien lankojen sisällä tämä eläväinen ori ei välttämättä niinkään helposti pysy, eikä se näinollen ole kovin turvallinen vaihtoehto. Tarhasta hakiessa Poke antaa itsensä nätisti kiinni ja tulee itseasiassa oikein innoissaan sisälle. Taluttaessa Pokella tuntuukin toisinaan olevan vähän kiire ja se liikkuu melko lennokkain käyntiaskelin aina narun päässä, mutta pienellä muistutuksella se muistaa kuitenkin kuunnella taluttajansa käskyjä. Poke on toisinaan varsinainen hoitajan unelmahevonen, mutta toisinaan se tuottaa harmaita hiuksia itse kullekin hoitotilanteiden aikana. Yleisesti ottaen Poke on erittäin helppo hoidettava, eikä sillä ole juuri edes huonoja tapoja hoitamisen aikana, ei niin tallissa kuin ulkonakaan. Se antaa hoitaa harjauksen kauniisti, eikä kavioiden puhdistaminenkaan tuota sen koommin ongelmia. Varustaessa Poke saattaa pullistella tai pitää suutaan kiinni kuolaimilta, mutta nämäkin pikkujutut helpottavat pienellä komennuksella. Toisinaan kuitenkin tuntuu siltä, että Pokella on varsin huono päivä. Tällöin herran suomenhevosmaisuus ja sen tuoma juntteus näkyvät oikein pintapuolisesti päälle. Mikään ei oikein tahdo kelvata, ainakaan jos hoitaja komentaa. Kaikki pitäisi tehdä oman pään mukaan ja korvat painuvat heti luimuun, mikäli ihminen yrittää määrätä jotain orin tekemisiä: oli se sitten ihan vain siirtymistä pois tieltä tai jalan nostamista puhdistettavaksi. Mutta.. kenelläpä meillä ei joskus olisi myös näitä huonoja päiviä? Ratsastaessa ori on erittäin lennokas ja energinen kaveri. Aina voi olla varma siitä, että Poke jaksaa ja tekee parhaansa - ihan sama mitä siltä ikinä vaaditaankaan. Toki Poken itsepäiset piirteet tulevat myös ratsastaessa esille, sillä silloin tällöin tämä oriherra kyllä kokeilee ratsastajaansa ja tämän auktoriteettia oikein kunnolla, mm. puskemalla apuja vastaan tai puremalla kuolaimeen kiinni kesken työnteon. Normaaleissa tilanteissa Poke on kuitenkin erittäin mukava ratsastettava ja se liikkuu sulavasti ja jouhevasti käskyjen mukaan. Poke reagoi apuihin erittäin herkästi ja onkin tästä syystä vallan mukava ratsastettava. Se kantaa itseään melko kauniisti, mutta peräänantoon vaatii kuitenkin ehdottomasti työtä ratsastajaltakin, ilmaiseksi tämä hevonen ei kyllä anna mitään. Liikkeissään Poke on melko nopea ja vauhdikas, mikä on erityisesti hyväksi esteradoilla, mutta toisaalta taas näyttävien liikkeiden ansiosta ori pärjää myös kouluratsastuksessa. Esteillä Poke on toisinaan vähän yli-innokas, mutta kuitenkin kuuliainen ja toimiva. Kouluratsastuksessa ei niinkään intoile, vaan keskittyy ja tekee aina parhaansa, oli kyse mistä tahansa. Maastossa Pokella voi käydä myös aivan surutta, sillä tämä hevonen on erittäin varmajalkainen ja tasainen maastoratsu, joka ei turhista takuulla säikähdä. Sukutaulu
Puolimieli on tummanruunikko, isokoinen suomenhevonen. 160 cm korkea hevonen on rakenteeltaan kuitenkin melko urheilullinen ja lihaksikas, joten liian massavaksi tämä herra ei ole käynyt. Puolimieli on kouluratsastukseen painottunut ori, joka hurmaisi kenet tahansa niin ulkonäöllään kuin luonteellaankin. Se on nimittäin luonteeltaan äärimmäisen kiltti ja rauhaa rakastava, joskin toisinaan myös orimaisen egoileva ja melko vauhdikas. Yhteistyökykyinen ja hieno ori on kilpaillut kouluratsastuksessa vaativissakin luokissa, joten kapasiteetti siltä ei hevillä lopu kesken. Puolimieli on myös tunnettu ori jalostuksessa, ja se on saanut jo tähän mennessä toistakymmentä jälkeläistä. Jälkeläisilleen ori periyttää useimmiten melko tummaa väriään, sekä hyvää luonnettaan. Draamadiggari oli kauniin ruunikko suomenhevosori. 158 cm korkea, melko tukevan rakenteen omaava ori kilpaili pääsääntöisesti kouluratsastuksessa, mutta nähtiin se joitain kertoja myös kenttäesteratsastuskilpailuissa, sekä pariin kertaan rataesteillä. Tasoltaan Draamadiggari oli helppoa luokkaa, kouluratsastuksessa se nähtiin kaikissa helpoissa luokissa, esteillä 80-90 cm ratoja hyppäämässä. Luonteeltaan Draamadiggari oli nimensä veroinen: se oli usein tuottamassa harmaita hiuksia jokaiselle, joka sen kanssa työskenteli. Ori oli helposti hermostuvaa sorttia ja melko omapäinen suomenhevosten tapaan. Se nautti suunnattomasti saamastaan huomiosta, joten kilpailuissa se olikin oikein näppärä peli saadessaan huomionosoituksia katsojilta. Draamadiggari oli jalostuskäytössä jonkin verran, jälkeläisiä siltä löytyy kahdeksan. Umpisolmu oli 156 cm, tummanpunarautias suomenhevosori. Se oli luonteeltaan kohtalaisen itsepäinen ja oman arvonsa tunteva. Umpisolmu ei ollut niinkään muiden hevosten kanssa toimeentuleva, vaan se oli siinä määrin hyvin orimainen ja kenkku. Umpisolmun kanssa olikin haasteita toisinaan kilpatilanteissa, jolloin se joutui läheisiinkin tekemisiin muiden hevosten kanssa. Tammojen suhteen se oli kuitenkin aikamoinen herrasmies, vaikka egoilu meinasikin toisinaan tuottaa tuskaa. Umpisolmu oli yleispainotteinen, eikä se kauhean paljon kilpakentillä aikaansa viettänyt, mutta oli kuitenkin omalta osaltaan melko menestyvä ja perustaitava lajissa kuin lajissa. Ori menehtyi ollessaan 25-vuotias. Dippaaja oli musta, 159 cm korkea suomenhevostamma. Dippaaja eli Dippi oli hyvin hurmaava tamma, se omasi kauniit, pitkät ja paksut jouhet, joista se saikin nimetyksen "tukkajumala", mikä onkin suomenhevosten keskuudessa melko yleistä. Dippaaja oli rakenteeltaan oikein korrekti, niinpä se pärjäsikin upeasti näyttelyiden ja kantakirjauksen saralla. Tamma palkittiin useita kertoja näyttelyissä I-palkinnolla, ja se kantakirjattiin kahteen kertaan myös I-palkinnolla. Dippaaja oli täyspäiväisesti painottunut kuitenkin kenttäesteratsastukseen, missä se olikin haka. Tamma oli todella ketterä jaloistaan, joten se pärjäsi vaikeassakin maastossa. Kouluratsastuksessa se oli herkkä ja eteenpäinpyrkivä. Jälkeläisiä Dippaajalta on tiedossa kolme. Pinja Peltopyy oli aivan ihastuttava tamma, jos näin voi sanoa. Se oli 157 cm korkea, väriltään tummanruunikko. Luonteeltaan Pinja Peltopyy oli oikeasti varsinainen helmi: se rakasti aivan jokaista ihmistä ja muuta eläintä, ja olisi varmasti tullut toimeen aivan kenen kanssa tahansa. Pinja Peltopyy oli oikea äitihahmo kaikille, ja se olikin rauhallinen ja vähään tyytyvä tamma. Pinja Peltopyy oli esteratsastukseen painottunut tamma, ja siltä löytyikin ponnua kohtalaisen hyvin. Kilpailuissa se tavattiin useimmiten 100 cm rataesteillä, mutta kotikentillä se hyppäsi kepeästi 110-120 cm korkeita esteitä, lähinnä kuitenkin irtona. Kouluratsastuksesta Pinja Peltopyy taitoi helpot luokat, mutta ei kilpaillut kuitenkaan tässä lajissa. Monitoimitaituri Pinja Peltopyy varsoi viisi kertaa elämänsä aikana, ja jokainen varsoista on ollut omassa lajissaan oikein menestyvä ja taitava. Oskari Itki oli rautias, 158 cm korkea suomenhevonen. Se on peräisin supisuomalaisesta työhevoslinjasta, mikä kuitenkin alkoi jo muutamaa polvea ennen "Oskari Itki"ä muuttumaan sporttisemman linjan suomenhevoseksi. Tietynlainen työhevosen rakenne kuitenkin tältäkin "Oskuksi" kutsutulta orilta löytyi. Oskun nimen takana on ollut sinällään mielenkiintoinen tarina, sillä sen kasvattaja oli nimeltään Oskari Juhanila, joka kuitenkin menehtyi pahalaatuiseen syöpään juuri ennen tämän suomenhevosoriin syntymistä. Juhanila kärsi suurista kivuista viimeiset päivänsä, ja itkien toivoi, että tämä ori tulisi jollain tavalla kantamaan hänen luonnettaan ja pitämään suomenhevoskasvatuksen hyvällä mallilla. Onneksi Juhanilan viimeiset toiveet toteutuivat, sillä "Oskari Itki" on ollut luonteeltaan yhtä supisuomalainen hevosversio kasvattajastaan, kuin voi vain olla. Sadetanssi oli punarautias, 152 cm korkea suomenhevostamma. Rakenteeltaan Sadetanssi oli hyvinkin hento ja sporttinen, ei niinkään tavanomainen suomenhevonen. Se on perinyt rakennettaan pidemmältä suvustaan, missä näkyy useita tunnettujakin pitkärunkoisia ja virtaviivaisia ravihevosia. Sadentanssi itse oli kuitenkin painottunut kouluratsastukseen, mutta ei koskaan ollut sen kummemmin menestynyt tamma siltä osalta. Sen sijaan se oli luonteeltaan hyvin kiltti ja reipas, sekä ehdottoman nöyrä ja miellyttävä. Tästä syystä Sadetanssi onkin toiminut hyvin pitkälti siitostammana viemässä eteenpäin suomalaisten hevosten sukua. Sitä on jalostettu yhdistämällä Sadetanssia hieman raskaampiin oreihin, tai vaihtoehtoisesti enemmän ratsujen mallisiin suomalaisiin, jotka ovat tuoneet sopivaa rakennetta jälkipolvelle. Sadetanssi on saanut elämänsä aikana kuusi jälkeläistä. Tiukuvilma ei ollutkaan mikään turha suomenhevostamma! Väriltään se oli musta, säkäkorkeutta löytyi 155 cm. Tiukuvilma oli ihan mielettömän kaunis suomenhevonen, joka ihastutti aivan takuuvarmasti jokaisen ihmisen. Se oli hyvinkin kaunis rakenteeltaan, puhumattakaan ilmeikkäästä päästä ja suurista silmistä. Tiukuvilma oli esteratsastuspainotteinen, ja se kilpaili aina 110 cm korkeissa rataesteissä saakka. Tiukuvilma oli ikänsä yksityisessä omistuksessa, mutta tästä huolimatta se on päässyt jatkamaan sukuaankin kohtalaisen aktiivisesti. Tammalta löytyy nimittäin viisi jälkeläistä ympäri Suomea. Tiukuvilma oli luonteeltaan kohtalaisen itsepäinen ja räväkkä, mutta kuitenkin ihmisiä kohtaan kiltti ja ratsastaessa toimiva peli. Se nautti suunnattomasti hyppäämisestä, minkä takia tamma varmasti pärjäsikin esteradoilla. Näyttelyissä Tiukuvilma ei juurikaan käynyt, mutta kantakirjaustilaisuudessa se kantakirjattiin ratsusuunnalle II-palkinnolla. Uniikki oli musta, 150 cm korkea suomenhevosori. Se oli peräisin suomalaiselta kasvattajalta Unto Matikaiselta, jolle tämä ori oli ensimmäinen värinsä edustaja suomenhevosista. Tästä syystä ori nimettiinkin samantien "Uniikiksi", sillä mustia varsoja ei turhan usein sinne suunnalle ole syntynyt. Uniikki oli melko pitkälti valjakkoajoon painottunut suomenhevosori, joka kilpaili helpoissa ja vaativissa valjakkoluokissa eri ajajien ohjastamana. Ori oli luonteeltaan nöyrä ja yhteistyökykyinen, ja taitoa vaativaan valjakkoon siltä löytyi runsaasti. Se oli erittäin ketterä liikkeissään, mikä olisi varmasti ollut plussaa myös muissa lajeissa. Talvisin ori toimi asuinkylässään myös rekihevosena, ja kuljettikin useita ja useita kyläläisiä markkinoilla. Tämä ori sai elää hyvän elämän, mutta se siirtyi ajasta ikuisuuteen ollessaan 24-vuotias. Kultamuisto olikin tämän puolen suvun ainoa pienhevoskokoinen suomalainen. Tummanruunikko ori kasvoi vain 146 cm korkeaksi, joskaan ei hirveän montaa senttiä jäänyt pienhevosen kokoluokkaan. Kultamuisto nimettiin isänsä Kulta-Kojootin perusteella, sillä tämä ori oli melkolailla kuin ilmetty isänsä. Sen ruunikossa kasvapeitteessä oli tietynlainen "kultainen hohto", jos näin voi sanoa - lähinnä eri sävyistä kullertavaa karvaa. Kultamuisto oli esteratsastukseen painottunut suomenhevosori, joka vietti aikaansa hyvin runsaasti kilpakenttiä kierrellen ympäri Suomenmaata. Se kilpaili 80-100 cm luokissa. Menestys tämän orin kohdalla vaihteli jonkin verran - toisinaan sillä oli kausia, jolloin se sijoittui lähes poikkeuksetta kaikissa kilpailuissaan, mutta toisina kausina se löytyi lähinnä tuloslistojen loppupäästä. Kultamuisto kuitenkin lopetti kilpauransa tullessaan ensimmäiseksi valtakunnallisissa suomenhevoskilpailuissa 100 cm rataesteillä, mikä oli mieletön suoritus. Eläkkeelle Kultamuisto jäi 17-vuotiaana, mutta porskutti eteenpäin aina 26-vuotiaaksi asti. Jälkeläisiä orilta on tiedossa 15. Illuusio oli tämäkin musta, 153 cm korkea suomenhevostamma. Tämä tamma ei ollutkaan luonteeltaan mistään helpoimmasta päästä, vaan äärimmäisen kovakalloinen ja oman tahtonsa läpi haluava hevonen. Illuusiota kutsuttiin toisinaan ilkeäksikin hevoseksi, mutta se ei kuitenkaan ollut kovin realistinen kommentti. Illuusio ei nimittäin missään tapauksessa ollut ilkeä tai ns. paha hevonen ihmisiä kohtaan, se vain halusi tehdä asiat kuten itse parhaaksi näki - yleensä saaden näin aikaan kovan taistelun käsittelijänsä kanssa. Tästä syystä Illuusio ei juurikaan näyttelyiden osalta pärjännyt, mutta sen sijaan ratsuna se oli erittäin taitava. Kouluratsastukseen painottunut tamma kilpaili helppo A-luokissa, joissa se sijoittui melko usein. Se oli hyvin näyttävä ja taitava tamma, kunhan teki yhteistyötä ratsastajansa kanssa. Se vaati ratsastajaltaan paljon työtä ja jämäkkyyttä, mutta toimi kuitenkin. Illuusio ei ole ollut paljon jalostuskäytössä, sillä siltä löytyy vain kaksi jälkeläistä. Kirsikkapuu oli rautias, 151 cm korkea suomenhevostamma. Kirsikkapuu oli tyypiltään hyvinkin tavanomainen suomenhevonen - kuin suoraan rotumääritelmästä. Kirsikkapuu oli nimittäin liinakko, omasi suuren läsin päässään ja puolisukat jokaisessa jalassa. Muutoinkin rakenteeltaan tamma oli yleishevoseksi pätevä, kohtalaisen ratsumaisen rungon omaava. Sillä oli hyvin pehmeät, vakaat ja joustavat askellajit, ja tamma oli erittäin mukava ratsastettava. Se oli kaikinpuolin hyvin yhteistyökykyinen ja kapasiteetikas tamma, mutta kilpaili harvakseltaan pääosin esteradoilla sekä koulukentillä. Suuremmissa kisoissa tammaa ei nähty, vaan kotonaan se vietti enemmänkin pienen ratsastuskouluhevosen elämää kuljettaen pieniä ratsastajia selässään muutaman kerran viikossa. Kirsikkapuu oli oikein sopiva tähän virkaansa, sillä se nautti ihmisten seurasta ja oli pomminvarma ratsu kenelle tahansa. Haastetta siitä ei niinkään löytänyt, joten tästä syystä myös sen kilpaura on jäänyt lyhyeen. Kirsikkapuu varsoi ainoastaan kerran. Murheruhtinas oli 150 cm korkea, rautias suomenhevosori. Yleispainotteiseksi hevoseksi Murheruhtinas oli erittäin taitava kouluratsu, joka kilpaili myös vaativissa luokissa. Se asui suomenhevosia kasvattavalla tilalla, omistajanaan Jussi Haaparanta. Murheruhtinas oli varsana melko rauhaton ja villi, ja sen ruunaamista suunniltetiin useaan otteeseen. Ori omasi kuitenkin niin hyvän sukutaulun, ettei kasvattaja olisi malttanut millään heittää roskiin moista jalostusarvoa. Murheruhtinas vietiinkin taitavalle, amerikkalaiselle hevoskouluttajalle, minkä jälkeen orista kuoriutuikin ulos mieletön pakkaus. Se oli hyvätapainen, rehellinen ja reipas hevonen, joka nautti yhteistyöstä ihmisten kanssa. Tämän jälkeen se onkin ollut hyvin aktiivisessa jalostuskäytössä, jälkeläisiä sillä on useampi kymmenen. Murheruhtinas menehtyi valitettavasti 18-vuotiaana vakavaan kaviokuumeeseen, jota ei saatu kuriin pitkälläkään aikavälillä. Taivaanrannan Sinja oli vaaleanrautias, 154 cm korkea juoksija-tyypin suomenhevonen. Ravisuvusta peräisin olevasta tammasta odotettiin suurta juoksijaa - sitä alettiin kilpailuttaa jo aikaisessa vaiheessa, mutta valitettavasti laukkaamiset raviradalla koituivat tamman kohtaloksi juoksijana. Taivaanrannan tilalta peräisin oleva tamma muutti 4-vuotiaana nuorelle naishenkilölle, joka rupesi kuitenkin kouluttamaan Sinjasta ratsua. 7-vuotiaana tamma oli jo aikamoinen esteratojen taitaja, mutta tässä vaiheessa se joutui jälleen vaihtamaan kotiaan. Sen osti suomenhevosia pienimuotoisesti kasvattava Anniina Kujala, joka jatkoi tamman kilpailuttamista niin este - kuin kenttäradoillakin. Sinja menestyi melko hyvin ratsuna, sillä se oli nopea ja ketterä, ja hyppytyyli oli oikein näyttävä ja reipas. Sinja toimi siitostammana viiden varsan verran, kunnes se menehtyi 22-vuotiaana. Kisakalenteri
Näyttelymenestys
10.02.2011 NJ, sh-oriit - LKV2, irtoSERT, JS
© VRL-00102 Jälkeläiset
sh-o. Koston Kimurantti (31.01.2011) emä: Ruuturouva Päiväkirja ja valmennukset12.07.2013 29.06.2013 14.06.2013 tarinakilpailut Cirion Studissa 11.06.2013 tarinakilpailut Susirajassa Jazzumin ja Poken treenailua 20.05.2013 10.05.2013 04.05.2013 11.02.2011 15.01.2011 |