MAATILAMATKAILU VIRO LAATUMERKINNÄT YHTEYDENOTTO
 - Vormsi
 - Prangli
 - Aegna
 - Abruka
 - Ruhnu
 - Kihnu
 - Kassari

Kassari

Tulosta sivu
vaikesaared

Hiidenmaahan patojen ja maantien yhdistämä Kassari on vuosikymmeniä ollut kirjailijoiden, taiteilijoiden ja runoilijoiden mielipaikka. Saarella sijaitsevat Aino ja Oskar Kallasen kesähuvila, Hiidenmaan museon Kassarin näyttelyrakennus, ainutlaatuista arkkitehtuuria edustava liuskakivinen ja ruokokattoinen kappeli. Kassarin kartano perustettiin 1700-luvulla. Tähän päivään on säilynyt 1800-luvulla rakennettu puutarhurin ja käsityöläisten talot ja runsaslajien puisto ympäröivine kiviaitoineen.
Puistossa elävät vieläkin viinitarhaetanat, joita kartanon aikaan kasvatettiin ruokapöydässä syötäviksi.
Aikoinaan saarella olleista seitsemästätoista tuulimyllystä on säilynyt vain yksi – Risteten pukkituulimylly. Saarella on neljä kylää: Esiküla, Taguküla, Kassari ja Orjaku.
Orjakun sataman rakentaminen aloitettiin vuonna 1912 Tsaarinvenäjän varoin, mutta ennen I maailmansodan syttymistä saatiin valmiiksi vai kaksi kivistä suoja-aallonmurtajaa. Viron ensimmäisen tasavallan päivinä satamaa käytettiin sekä matkustaja- että tavarasatamana. Nykyään se on matkailusatama, jonne pääsevät 3,5 m syväykselliset merialukset. Satamasta 1 km päässä on luontopolku ja näkötorni. Sääretirpin niemelle on 5 km. Pitkä ja kivinen, kapea niemi on eräs matkailijain suosikeista. Kassarin tunnetuin uimaranta Piibunina sijaitsee saaren etelärannikolla – siellä rantavesi on Viron lämpimimpiä.
Matkailutiloja, ruokailu- ja majoituspaikkoja saarella on runsaasti ja joka makuun.
Kassariin on helppo päästä – emäsaarelta vie tytärsaarelle kunnollinen maantie. Hiidenmaalta pääsee lautalla sekä mantereen Heltermaan satamasta että Triigin satamasta Saarenmaalta (aikataulut www.laevakompanii.ee)

Reval Hotels rebrand to Radisson Blu and Park Inn

Linstow, the Norwegian real estate developer for 10 Reval Hotels in the Baltics (Estonia, Latvia, Lithuania) and Russia, announces management agreement with The Rezidor Hotel Group, one of the fastest growing hotel companies worldwide.

Border Control 17.04 - 23.04 for NATO meeting

The Estonian Police and Border Guard Board would like to inform you that due to the Directive of the Republic of Estonia dating from the 18th of March border control shall be reintroduced between:

17.04.2010 at 21.00 - 23.04.2010 at 21.00

Estonian Air calls Estonian fashion designers to update its crew uniforms

Estonian Air announces a competition for the renewal of crew uniforms and calls on Estonian fashion designers together with domestic clothing producers to participate in the airline’s uniform design and production contest.

Hae
www.struktuurifondid.ee
Eesti Maaturism MTÜ;  Vilmsi 53g, 10147 Tallinn;  Puh: +372(0) 600 9999;  Sähkoposti: eesti [at] maaturism.ee |