Costa Rica

Costa Rican tasavalta República de Costa Rica
lippu vaakuna
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti	Luis Guillermo Solís
Pääkaupunki	San José (328 195 as.) 9°56′N, 84°5′W
Muita kaupunkeja	Alajuela (44 990 as.)
Pinta-ala
– yhteensä	51 100 km² (sijalla 129)
– josta sisävesiä	0,7 %
Väkiluku (2014)	4 755 234 (sijalla 122)
– väestötiheys	75 / km²
– väestönkasvu	1,24 % (2014)
Viralliset kielet	espanja
Valuutta	colón (CRC)
BKT (2013)	sijalla 90
– yhteensä	61,43 miljardia USD (PPP)
– per asukas	12 900 USD
HDI (2012)	0.773 (sijalla 62)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	8,5 %
– teollisuus	29,7 %
– palvelut	61,8 %
Aikavyöhyke	-6
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys Espanjasta Keski-Amerikan yhdysv.	15. syyskuuta 1821 1839
Lyhenne	CR
– ajoneuvot:	CR
– lentokoneet:	TI
Kansainvälinen suuntanumero	+506
Motto	¡Vivan siempre el trabajo y la paz!, Eläköön työ ja rauha
Kansallislaulu	Noble patria, tu hermosa bandera

Costa Rican tasavalta eli Costa Rica ( kuuntele ääntämys^?) on 4,7 miljoonan asukkaan valtio Keski-Amerikassa. Sen rajanaapuri pohjoisessa on Nicaragua ja etelässä Panama. Idässä maa rajoittuu Karibianmereen ja lännessä Tyyneen valtamereen.

Costa Rica luopui armeijasta vuonna 1949, ja se on alueensa vanhin demokratia. Sen viidakoissa elää harvinaisia kissaeläimiä ja apinoita, ja se on suojellut suuremman osan pinta-alastaan kuin mikään muu valtio.

Maantiede

Costa Rican kartta

Costa Rica sijaitsee Keski-Amerikan kannaksella. Keskiosassa maata on jylhä vuoristo, jossa nousee 3 810 metriin kohoava Cerro Chirripo. Vuoristo jakaa Costa Rican läntiseen ja itäiseen rannikkotasankoon.

Pääkaupunki San Jose sijaitsee maan keskiosassa tierra templadalla. Siellä yöt ovat paljon viileämpiä ja päivät vähemmän kuumia ja kosteita kuin merenpinnan tasalla. Karibianmeren puoleisella rannikolla sataa enemmän kuin Tyynenmeren rannikolla.

Costa Rican pinta-alasta on suojeltuna suurempi osuus kuin minkään muun valtion alueesta. Maassa on 186 suojelualuetta, joiden joukossa on 32 kansallispuistoa. Tunnetuimmat ovat Manuel Antonion kansallispuisto kauniine rantoineen, Braulio Carrillon kansallispuisto jossa sademetsä ulottuu valtatien varteen, Tortugueron kansallispuisto vesieläimineen, Irazún kansallispuisto josta näkee kirkkaalla säällä molemmat rannikot ja Poásin kansallispuisto jossa on vulkaanista toimintaa. Area de Conservación Guanacaste on Unescon maailmanperintöluettelossa, samoin kuin Kookossaari ja osittain Panaman puolelle ulottuva La Amistadin suojelualue.

Costa Ricassa elää 200 nisäkäslajia, joista noin puolet on lepakoita. Lajeja oli aiemmin enemmän, mutta ihminen on metsästänyt ne sukupuuttoon. Nykyisinkin suuret nisäkkäät ovat uhanalaisia, mutta suojeluohjelmien ja -alueiden ansiosta kannat ovat alkaneet elpyä.

Costa Ricassa elää kuusi uhanalaista kissaeläintä: jaguarundi, puuma, pitkähäntäkissa, tiikerikissa, oselotti ja jaguaari. Apinoihin kuuluvat uhanalainen panamansaimiri sekä kapusiiniapinat ja mölyapinat. Lepakkolajeista erikoisin on kaloja pyydystävä kalastajalepakko. Maassa elää kolme muurahaiskarhulajia: tamandua, isomuurahaiskarhu ja pikkumuurahaiskarhu. Rannikolla tavataan manaatteja.

Historia

Suitsukepoltin siirtomaakautta edeltäneeltä ajalta.

Ensimmäiset merkit ihmisasutuksesta Costa Rican alueella ovat kymmenentuhannen vuoden takaa. Länsirannikolta on löydetty graniittisia palloja, joista pienimmät ovat pesäpallon, suurimmat pakettiauton kokoisia. San Josen läheltä on löydetty suuri rauniokaupunki, jossa oli akvedukteja. Keskiylängön arkeologiset löydöt kertovat yhteyksistä Meksikon olmeekkeihin ja nahuatlia puhuviin kansoihin.

Vuonna 1502 Kolumbus laski maihin nykyisen Costa Rican alueelle neljännellä ja viimeisellä matkallaan Amerikkaan. Ensimmäiset asutukset perustettiin 1522. Juan de Cavallon johti 1561 ensimmäiset varsinaiset kolonistit maahan ja espanjalaiset valloittivat Costa Rican alueella asuneilta guaymi-intiaaneilta 1500-luvulla ja maasta tuli Uuden-Espanjan siirtomaan osa Guatemalan kapteeni-kenraalin alaisuudessa. Espanjalaiset nimesivät maan rikkaaksi rannikoksi ("Costa Rica"), mutta kun rikkauksia ei löytynyt pääelinkeinoksi tuli maatalous.

Costa Rica oli kaukana Meksikon ja Andien hallintokeskuksista ja väestön etninen ja kielellinen homogeenisuus johti melko vapaaseen ja rauhalliseen kehitykseen aina 1800-luvulle asti, jolloin luokkaerot alkoivat syntyä rikkauksien kasaantuessa kahvin ja banaanien ulkomaankaupan myötä. Kahvinviljely tuotiin maahan vuonna 1808 Kuubasta.

Costa Rica kuului aluksi Meksikon keisarikuntaan ja liittyi Keski-Amerikan Yhdysvaltoihin El Salvadorin, Guatemalan, Hondurasin ja Nicaraguan kanssa 1824. Osavaltojen välillä syntyi rajariitoja ja Nicaragua valtasi Costa Rican pohjoisen Guanacasten maakunnan. Costa Rica julistautui itsenäiseksi 1838, kauan sen jälkeen kun liittovaltio oli tosiasiassa lakannut olemasta.

Maan kehitys on ollut verrattain rauhallista ja demokraattista. Aluksi se oli Caudillojen hallitsema. Juan Rafael Moran johdolla costaricalaiset taistelivat Nicaraguassa vallan ottanutta pohjoisamerikkalaista seikkailijaa William Walkeria vastaan. Tomás Guargia hallitsi 1870–1882. Hän kannusti etenkin ulkomaisia investointeja rautatien rakentamiseen. Vuonna 1874 yhdysvaltalainen liikemies Minor Cooper Keith ryhtyi viljelemään banaaneja ja perusti United Fruit Companyn.

Vuoden 1899 vaaleja pidetään ensimmäisinä todellisesti vapaina ja rehellisinä. Demokratia jatkui kahta poikkeusta lukuun ottamatta: vuosina 1917–1919 Federico Tinoco hallitsi diktaattorina syrjäytettyään presidentti Alfredo González Floresin tämän liian radikaalin uudistuspolitiikan vuoksi. Maan liberaalien keskuudessa Tinocon kaappaus nautti laajaa suosiota. Vuosina 1940–1948 presidenttinä oli kristillissosiaalisen puolueen (PUSC) Rafael Calderón, joka pyrki hillitsemään levottomuuksia vähimmäispalkalla ja työehtosäädännöllä. Vuonna 1948 José Figueres Ferrer nousi joukkoineen aseelliseen kapinaan kiistellyn presidentinvaalin tuloksen jälkeen. 44-päiväinen sisällissota johti 2000 kuolonuhriin, jonka jälkeen voittanut puoli väliaikaisen presidentti Figueresin johdolla laati vapaat vaalit ja myös mustille ja naisille äänioikeuden takaavan perustuslain ja lakkautti armeijan. Tämän sen jälkeen valtiolla on ollut turvanaan yksinomaan poliisivoimat ja kansalliskaarti. Figueres perusti kansallisen liberaalipuolueen (PLN), kansallisti pankit ja aloitti sosiaaliturvan rakentamisen. Hän luovutti paikkansa 1948 valitulle Otilio Ulatelle, mutta hänestä tuli kansallissankari ja hän voitti myös ensimmäiset uuden perustuslain mukaiset vaalit 1953. Figueresin jälkeen hallitsivat lähinnä konservatiivit seuraavat kuusitoista vuotta ja kumosivat joitain PLN:n uudistuksia. Irazun tulivuoden purkaus 1963–1964 aiheutti maassa vakavaa tuhoa, samoin kuin Arenalin purkaus vuonna 1968.

Vuonna 1974 liberaalien Daniel Oduber Quirós nousi valtaan vasemmistolaisella ohjelmalla ja laajensi hyvinvointivaltiota ja solmi suhteet myös sosialistisiin maihin ja salli vasemmistopuolueet. Konservatiivien presidentti Rodrigo Carazon kautta leimasi talousromahdus ja syytteet hänen hämäristä asekaupoistaan Kuuban ja El Salvadorin välillä. Ammattiyhdistyspoliitikko ja yksi PLN:n perustajista, Luis Alberto Monge Alvarez valittiin presidentiksi 1982. Hän otti käyttöön sadan päivän pikakuurin talouden parantamiseksi. Monge joutui Yhdysvaltain painostamaksi, jotta maa hylkäisi puolueettomuutensa, perustaisi armeijan ja tuomitsisi Nicaraguan sandinistihallituksen. Monge vastusti Yhdysvaltoja, mutta suhteet Nicaraguan kanssa heikkenivät sandinistien ja Costa Rican kansalliskaartin ottaessa yhteen maiden rajalla. Monge suostui 1985 Yhdysvaltain kouluttaman sissien vastaisen yksikön luomiseen, mitä pidettiin maan puolueettomuuden loukkauksena. Vuonna 1986 puolueettomuutta korostava Óscar Arias nousi presidentiksi voittaessaan yhdysvaltalaismielisen konservatiivin Rafael Angel Calderónin. Arias työskenteli palauttaakseen rauhan alueelle ja sai ponnistuksistaan Nobelin rauhanpalkinnon 1987. Calderón voitti vaalit 1990. Vuonna 1994 presidentiksi valittiin PLN:n José María Figueres, José Figueresin poika. Hän lupasi elvyttää sosiaaliturvajärjestelmän ja lopettaa edeltäjänsä yksityistämisohjelman.

Konservatiivinen taloustieteilijä Miguel Angel Rodríguez Echeverría (Partido de Unidad Socialcristiana; PUSC) valittiin presidentiksi helmikuussa 1998. Rodríguez ratkaisi 2000 kiistan Nicaraguan kanssa maiden rajalla olevan San Juanjoen purjehdusoikeuksista. Helmikuun 2002 vaaleissa PUSC:in hallinto jatkui Abel Pacheco de la Espriella voittaessa presidentinvaalit ja puolueen saadessa 30 % äänistä parlamenttivaaleissa. Pachecon yksityistämisohjelmaa ja opettajien maksamattomia palkkoja vastaan protestoitiin. Vuonna 2004 kolme entistä presidenttiä, Figueres, Rodríguez ja Calderón joutuivat tutkintaan korruptiosyytteiden vuoksi.

Sosiaalidemokraattista PLC:tä edustava Nobel-voittaja ja entinen presidentti Óscar Arias valittiin niukasti uudelleen presidentiksi 2006 Ottón Solísia vastaan. Kesällä 2007 Costa Rica katkaisi diplomaattiset suhteet Kiinan tasavaltaan ja solmi ne Kiinan kansantasavallan kanssa. Keväällä 2009 maa solmi myös uudelleen suhteet Kuubaan, joista oli joutunut luopumaan 1961.

Marraskuussa 2010 Nicaraguan ja Costa Rican välille puhkesi kiistoja, kun Nicaragua miehitti maiden rajalla San Juan -joessa sijaitsevan Calero-saaren, jota se pitää itselleen kuuluvana. Joukkojen komentaja perusteli miehitystä Google Mapsin kartassa näkyvällä rajaviivalla. Google myönsi myöhemmin kartan virheelliseksi.

Politiikka

Costa Rica on presidentillinen tasavalta. Pääministerin virkaa ei ole. Costa Rican presidentti valitaan vuoden 1949 perustuslain mukaan nelivuotiskaudelle yleisellä äänioikeudella. Hänellä on kaksi varapresidenttiä. Huhtikuussa 2003 korkein oikeus kumosi vuoden 1969 lisäyksen, joka rajoitti presidentin kaudet yhteen. Vuoden 1949 perustuslain mukaan presidentti voi pyrkiä uudelle kaudelle oltuaan sivussa kahdeksan vuotta. Vuonna 2010 Oscar Ariasin varapresidentti Laura Chinchilla voitti vaalit suoraan ensimmäisellä kierroksella. Toukokuussa 2014 presidentiksi valittiin Luis Guillermo Solís Rivera.

Parlamentti on yksikamarinen ja 57-jäseninen. Edustajat valitaan vaalilistoilta suhteellisella vaalitavalla nelivuotiskausiksi. Puolueiden on ylitettävä 4 % äänikynnys valtakunnallisesti tai ainakin yhdessä maakunnassa saadakseen paikkoja. Edustajia ei voi valita peräkkäisille kausille, vaan heidän on pidettävä neljän vuoden väli ennen asettumista uudelleen ehdolle. Äänestäminen on pakollista.

Parlamenttipaikat helmikuun 2014 vaalien jälkeen (parlamentti jatkaa 2018 asti):

nimi	paikkoja	perustaja	aate/suuntaus
Partido Liberación Nacional PLN	18	José Figueres Ferrer	sosiaalidemokratia/vasemmisto
Partido Acción Ciudadana PAC	13	Ottón Solís Fallas	keskustalainen
Frente Amplio FA	9	?	?
Partido Unidad Social Cristiana PUSC	9	Rafael Ángel Calderón Guardia	kristillissosiaalinen/oikeisto
Accesibilidad sin Exclusión PASE	4	-	vammaisten oikeudet/keskusta
Partido Movimiento Libertario PML	3	Otto Guevara Guth	oikeisto

Hallinnollinen jako

Costa Ricassa on seitsemän maakuntaa joita voi luonnehtia lyhyesti näin:

1. Alajuela – pohjoiseen San Josesta, maataloutta ja teollisuutta
2. Cartago – siirtomaa-aikojen pääkaupunkiseutu
3. Guanacaste – luoteisosa, turismi ja maanviljely
4. Heredia – pääkaupungista pohjoiseen, teollinen ja IT-keskittymä
5. Limón – Karibianmeren rannikolla, maatalous ja ekoturismi
6. Puntarenas – Tyynen valtameren rannikolla
7. San José – pääkaupunkiseutu, poliittinen ja taloudellinen keskus

Talous

Costa Ricassa on alueen korkein elintaso, BKT henkeä kohti yli 10 000 yhdysvaltojen dollaria ja työttömyys 6,7 %. Sen talouden vahvuuksia ovat hedelmällinen maaperä ja runsaat sateet, sekä sijainti Keski-Amerikan kannaksella, josta on hyvät yhteydet niin valtamerille kuin Etelä-Amerikan markkinoillekin. Banaanit ja kahvi ovat olleet aiemmin merkittävimmät vientituotteet, mutta ananas on ohittanut kahvin kakkospaikalla.

Costa Rica tuottaa valtaosan energiastaan puhtaista lähteistä, ja se pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2021 mennessä. Runsaat sateet ja korkeuserot takaavat energiaa kahteentoista vesivoimalaan. Maan edustalta merestä on löydetty öljyä, mutta ympäristösyistä se on päätetty jättää hyödyntämättä. Energiankulutus on pientä, sillä suuri osa väestöstä asuu ylängöllä missä ei tarvita lämmitystä eikä koneellista jäähdytystä.

Costa Rican talous perustuu turismiin, maatalouteen ja elektronisten laitteiden vientiin. Ulkomaisia investoijia houkuttelee maan poliittinen vakaus sekä suhteellisen korkea koulutustaso.

Väestö

Costa Rican väestönkasvu

Costa Rican alkuperäinen intiaaniväestö muodostaa nykyään vain 1 % asukkaista. Pääosa asukkaista (94 %) on etnisesti valkoisia, ja ryhmään lasketaan myös mestitsit. Jamaikalta 1800-luvulla muuttaneet mustat siirtotyöläiset muodostavat englanninkielisen vähemmistön (3 %). Maassa asuu myös pieni kiinalaisperäinen vähemmistö (1 %).

Uskonnoltaan 62 % asukkaista on roomalaiskatolisia ja 25 % on protestantteja. Muita uskontoja tunnustaa 4 % ja uskonnottomia on 9 % asukkaista.

Väestönkasvu hidastui 1960-luvulta 2000-luvulle, koska naisten lukutaito ja ehkäisymenetelmien käyttö lisääntyivät katolisen kirkon vastustuksesta huolimatta.

Vuoden 2000 väestönlaskennassa lähes 95 % aikuisista oli lukutaitoisia, naisten osuus oli hiukan suurempi kuin miesten. Koulunkäynti on periaatteessa pakollista yhdeksän vuoden ajan, ja 99 % ikäluokasta käy kuusivuotisen alakoulun, 72 % jatkaa kolmevuotiseen yläkouluun.

Kulttuuri

Espanjaksi costaricalaiset on tunnettu nimellä "tico" heidän sanoissa paljon käyttämän liittopäätteen "-tico" ansiosta. Kun espanjassa muuten sanottaisiin chiquitito (pieni) käyttävät ticot usein muotoa chiquitico.

Costaricalaisten kansallistunteeseen kuuluu erottautuminen alueen muista valtioista, jotka ovat köyhempiä, huonommin koulutettuja ja poliittisesti epävakaita.

Costaricalaista perusruokaa ovat maissijauhoista leivotut tortillat, joita syödään kolmekin kertaa päivässä riisin ja papujen sekä munien, juuston, kanan tai lihan kanssa. Juhlatilaisuuksiin voidaan valmistaa kokonaisena paistettu porsas.

Urheilu

Costa Rica on osallistunut olympialaisiin vuonna 1936 ja sitten säännöllisemmin vuodesta 1964 alkaen. Sillä on toisinaan ollut yksittäisiä edustajia myös talviolympialaisissa. Maan menestynein urheilija on uimari Claudia Poll, joka on saanut kolme mitalia.

Costa Rican jalkapallomaajoukkue on pelannut MM-kisojen lopputurnauksessa neljästi 1990, 2002, 2006 ja 2014. FIFAn rankingissa vuonna 2014 se on sijalla 28.

Lähteet

• Timeline: Costa Rica (BBC)
• Background Note: Costa Rica (US Deparment of State)
• Costa Rica (Tiscali)
• Costa Rica (englanniksi)
• Costa Rica Paradise (englanniksi)

Viitteet

Väli-Amerikan valtiot

Mantereen maat: Belize | Costa Rica | El Salvador | Guatemala | Honduras | Meksiko | Nicaragua | Panama

Saarivaltiot: Antigua ja Barbuda | Bahama | Barbados | Dominica | Dominikaaninen tasavalta | Grenada | Haiti | Jamaika | Kuuba | Saint Kitts ja Nevis | Saint Lucia | Saint Vincent ja Grenadiinit | Trinidad ja Tobago

Epäitsenäiset alueet: Anguilla | Aruba | Brittiläiset Neitsytsaaret | Caymansaaret | Curaçao | Guadeloupe | Martinique | Montserrat | Navassa | Puerto Rico | Sint Maarten | Turks- ja Caicossaaret | Yhdysvaltain Neitsytsaaret