Veikko Artmanin muistoksi

Veikko Artmanin muistoksi

Yksi maamme tunnetuista yleisurheilukilpailujen lähettäjistä Veikko Artman - "Startman" - on kuollut. Hän menehtyi Helsingissä pitkäaikaisten sairauksien uuvuttamana torstaina 26. tammikuuta.



Veikko Artman syntyi 22. toukokuuta vuonna 1930 Helsingissä. Hänet tunnettiin tiukkana valkotakkisena yleisurheilukilpailujen lähettäjänä, jonka kumeat komennot laittoivat pikajuoksijat vilkkaasti lähtöviivalle.

Veikko Artmanin lähettäjänura ja toiminta yleisurheilun parissa on yksi pisimpiä Suomessa alkaen jo vuodesta 1948 ja jatkuen aina ensimmäisiin MM-kilpailuihin 1983 ja EM-kilpailuihin 1994 Helsingissä.

Artman oli myös ensimmäinen suomalainen yleisurheilukilpailujen lähettäjä, joka oli mukana kansainvälisessä toiminnassa. Hän toimi lähettäjänä Ruotsi—Norja-maaottelussa vuonna 1962. Suomi—Ruotsi-maaotteluissa Artman toimi aina vuodesta 1969 alkaen.

1960-luvun puolessavälissä Artman valittiin Suomen Urheiluliiton valtakunnalliseksi lähettäjäkouluttajaksi, missä tehtävässä hän toimi aina vuoden 2000 loppuun saakka.

Veikko Artman loi nykyisen yleisurheilun lähettäjäkoulutuksen ja hänen johdollaan suomalainen yleisurheilujen lähettäjätoiminta kasvoi yhdeksi arvostetuimmista koko yleisurheilevassa maailmassa.

Nuoruudessaan Veikko Artman oli yksi espoolaisen Viherlaakson Veikkojen perustajajäsenistä. Myöhemmällä iällä hän toimi pitkään Helsingin Kisa-Veikoissa.

Aivan viime aikoihin saakka Veikko Artman seurasi tarkasti yleisurheilua television välityksellä — ja muisti myös aina antaa palautetta lähettäjille!

(Vesa Artman.)

  • If Vahinkovakuutus Oy
  • Asics