Saksan keisarikunta

Deutsches Reich Saksan keisarikunta
1871–1918
Saksan keisarikunnan lippu Saksan keisarikunnan vaakuna
Saksan valtakunta
Valtiomuoto	monarkia
Keisari	Vilhelm I (1871–1888) Fredrik III(1888) Vilhelm II (1888-1918)
Pääkaupunki	Berliini 52°31′12″N, 13°24′36″E
Pinta-ala
– yhteensä	540 857,54 km² - 1910 km²
Väkiluku	41 058 792 (1871) 49 428 470 (1890) 64 925 993 ( 1910)
– väestötiheys	120 - 1910 / km²
Uskonnot	protestanttisuus 60%, katolisuus 40%
Historia
– Saksan yhdistyminen	18. tammikuuta, 1871
– tasavalta julistettu	9. marraskuuta,1918
– monarkia lakkautettu	28. marraskuuta,1918
Viralliset kielet	saksa
Valuutta	Saksan markka (kultakanta)
Motto	Gott mit uns (Jumala kanssamme)
Kansallislaulu	Heil dir im Siegerkranz (Hei sinulle voittajan kruunussa)
Edeltäjä(t)	Pohjois-Saksan liitto Baijerin kuningaskunta Württembergin kuningaskunta Baden Hessen
Seuraaja(t)	Weimarin tasavalta Danzigin vapaakaupunki Puolan toinen tasavalta Liettua Saarin alue

Saksan keisarikunta, virallisesti Saksan valtakunta (saks. Deutsches Reich) viittaa Saksan historiaan valtion muodostuttua pienemmistä valtiokokonaisuuksista yhtenäiseksi kansallisvaltioksi tammikuussa 1871, ja sen kausi ulottuu ensimmäisen maailmansodan jälkeen tapahtuneeseen keisarivallan lakkauttamiseen marraskuussa 1918. Käsite Toinen valtakunta tarkoittaa tätä keisarikuntaa. Keisarikuntaa seurasi Weimarin tasavalta, jonka virallinen nimi oli myös Saksan valtakunta.

Bismarck luo keisarikunnan

Saksalainen nationalismi vaihtui nopeasti vuoden 1848 liberaaleista ja demokraattisista piirteistään Preussin kansleri Otto von Bismarckin autoritaariseen Realpolitikiin. Bismarck ajoi yhdentymistä tavoitteenaan Preussin kuningaskunnan käytännössä johtama konservatiivinen Saksan valtio. Hän onnistui kolmen sotilaallisluonteisen menestyksen kautta:

• Ensin Bismarck liittoutui Itävallan kanssa päihittääkseen Tanskan lyhyessä 1864 käydyssä sodassa, jossa Preussin kuningaskunta valloitti Schleswig-Holsteinin.

• Vuonna 1866 yhteistyössä Italian kanssa hän voitti Itävallan Königgrätzin taistelussa, jolloin sota-asetelma auttoi häntä sitomaan pohjoisia saksalaisia pikkuvaltioita lähemmin Preussin kuningaskuntaan, niiden liittoutuessa Preussin-Itävallan sotaan Preussin puolelle.

• Saksan-Ranskan sota (1870–1871) sinetöi kesken sotaa Saksan yhdistymisen preussilaisjohtoiseksi Saksan keisarikunnaksi, jonka valtaistuimelle nousi Vilhelm I – Vilhelm kruunattiin ensimmäiseksi Saksan keisariksi ranskalaisten nöyryytykseksi Versailles'n palatsissa.

Bismarck itse muotoili vuoden 1866 pohjoissaksalaisen perustuslain ääriviivat, josta tuli myöhemmin 1871 Saksan keisarikunnan perustuslaki pienin muutoksin. Saksan autoritaarinen valtiomuoto sai muutamien muiden kuningas- tai keisarikuntien (Italia ja Japani) tapaan parlamentaarisia piirteitä, kuten esimerkiksi Reichstagin (valtiopäivät) – parlamentaarisen elimen, jonka edustajat valittiin yleisillä vaaleilla (tosin ainoastaan miehet saivat osallistua ja parlamentin valta oli tarkoin rajattu). Lakiesitykset vaativat myös Preussin dominoiman Bundesratin (liittoneuvosto) edustajien hyväksynnän. Perustuslaillisen vallan takana naruja veteli Preussi, jota vahvistivat keisarin ja hänen nimittämänsä valtakunnankanslerin (aluksi pitkään Otto von Bismarck) toimeenpanovalta. Preussi oli keisarikunnan ylivoimaisesti suurin valtio sekä pinta-alaltaan että väestöltään. Pikkuvaltiot säilyttivät itsenäisen hallintonsa, mutta armeijaa kontrolloi liittohallinto, toisin sanoen Preussi. Autoritaarisesta hallintotavasta huolimatta järjestelmä salli poliittisten puolueiden perustamisen ja kehittymisen.

Saksan keisarikunnan kehitys muistuttaa suurelta osalta saman aikakauden kehityskulkua Italiassa ja Japanissa. Bismarckin tavoin myös kreivi Camillo Benso di Cavour Italiassa käytti diplomatiaa ja sotaa keinona saavuttaa päämääränsä – hän liittoutui Ranskan kanssa ennen kuin hyökkäsi Itävaltaan, varmistaen näin Italian yhdistymisen Venetsiaa ja kutistettua Kirkkovaltiota lukuun ottamatta 1861. Piemonte–Sardinian intressien mukaisesti Cavour pyrki yhtenäiseen konservatiiviseen Italiaan, vierastaen esimerkiksi liberaalien tasavaltalaisten Giuseppe Garibaldin tai Giuseppe Mazzinin edustamaa vallankumouksellisempaa nationalismia. Samalla tavalla Japani modernisoitui konservatiivin tien kautta Meiji-restauraatiossa Tokugawa-shogunaatin kukistuttua. Itse asiassa Japani lähetti komission tutkimaan erilaisia maailmalla käytössä olevia hallinnollisia järjestelmiä ollen erityisen vaikuttunut Bismarckin Saksan toimintatavoista. Myöhemmin perustuslaissa 1889 Japani seurasi hyvin pitkälle saksalaisten vallanjakorakennetta, nimittäen samaan tapaan ”kanslerin”, joka oli vastuussa ainoastaan keisarille.

Saksan yhdistyminen merkitsi myös koko Preussin kuningaskunnan yhtymistä siihen. Keisarikunnalle uudet provinssit, Itä-Preussi, Länsi-Preussi ja Posenin maakunta, jotka aikaisemmin olivat varsinaisen Saksan liittouman ulkopuolella, vaikka olivatkin jo pitkään kuuluneet Preussin hallitsijalle, tulivat kiinteämmin mukaan kansalliseen Saksaan, mutta etenkin Posenissa oli puolankielinen vähemmistö.^lähde? Kaksi muuta slaavilaista aluetta, Sleesia ja Böömi, olivat jo olleet osa Pyhää saksalais-roomalaista valtakuntaa. Böömi jäi uuden keisarikunnan ulkopuolelle Itävallan hallitsijalle, sen sijaan Preussille kuuluva Sleesia jäi uudenkin keisarikunnan yhteyteen, vaikka sielläkin asui suuri määrä puolalaisia.

Puolalainen väestö kasvoi nopeasti ja saksalaiset muuttivat etenkin teollisiin työpaikkoihin idästä länteen (Ostflucht), jolloin itäiset provinssit puolalaistuivat nopeasti – tämä prosessi oli alkanut jo 1800-luvun puolivälissä. Tätä puolalaistumisilmiötä Preussin keskushallinto pyrki patoamaan estämällä muita kuin saksalaisia saamasta kiinteistöjä, rohkaisemalla uutta saksalaista väestöä muuttamaan itään, ostamalla maata puolalaisilta ja myymällä sitä saksalaisille sekä eväämällä rakennusluvat puolalaisilta.

Konservatiivinen modernisaatio

Saksan yhdistyminen 1815–1871 ja Saksan tulliliiton muodostuminen

Bismarckin kotimaanpolitiikka näytteli suurta roolia toisen valtakunnan autoritaarisen poliittisen kulttuurin muovaamisessa. Kun Saksan yhdistymisen Euroopanlaajuisesti tuntunut vaikutus ja siihen liittynyt valtapolitiikka oli laantunut, Saksan puoliparlamentaarinen hallitus sai aikaan suhteellisen tasaisen taloudellisen ja poliittisen ylhäältä ohjatun vallankumouksen, joka edisti huomattavasti Saksan nousua aikakauden erääksi johtavaksi teollisuusvallaksi ja talousmahdiksi.

Saksalaiset teollisuustuottajat valtasivat 1870-luvulla Saksan kotimarkkinat englantilaisilta tuontituotteilta, aiheuttaen siten brittien teollisuudelle ensimmäisen kerran todellista kilpailua. Teollistumisen dynaaminen eteneminen Saksassa ja Yhdysvalloissa sai ne nousemaan selvästi tasoihin vanhojen teollisuusmaiden Ranskan ja Ison-Britannian rinnalle, jopa ohikin. Esimerkiksi saksalainen tekstiili- ja metalliteollisuus oli jo Ranskan-Preussin sodan alkaessa ylittänyt organisoinnin ja teknologian tehokkuudessa brittiläiset kilpailijansa. Vuosisadan vaihteessa saksalaiset metallituotteet ja insinööritaito alkoivat jo toden teolla kilpailla Ison-Britannian kotimarkkinoilla.

Kun muodollinen yhdentyminen oli saavutettu 1871, Bismarck työskenteli luodakseen kansallista yhtenäisyyttä ja onnistuikin tässä preussilaisuuden ideologian avulla. Katolinen konservatismi ja työväenluokan radikalismi, jota sosiaalidemokraattinen liike edusti, reagoivat molemmat saksalaisen yhteiskunnan ja elämäntavan muutokseen saksalaisen talousjärjestelmän kehittyessä maatalousvaltaisesta taloudesta, agraariyhteiskunnasta, kohti uudenaikaista teollista markkinataloutta, kapitalismia. Näiden liikkeiden vastarinnan tukahduttaminen suoraan oli vaikeaa, mutta Bismarckin keppi ja porkkana -taktiikka puri hyvin molempiin ryhmittymiin.

Bismarckin tavoitteet voi tiivistää kolmeen avainkäsitteeseen - Kulturkampf, sosiaalinen reformi ja kansallinen yhdentyminen.

• Kulturkampf, kulttuuritaistelu - Katolisten Etelä-Saksan valtioiden liittyminen Saksaan tiesi vastustusta Bismarckin militaristis-aristokraattiselle preussilaiselle nationalismille. Katoliset edustivat vanhaa maatalousvaltaisuutta ja Etelä-Saksa sääty-yhteiskuntineen muistutti enemmän keskiaikaa kuin protestanttista pohjoista väestön yhä eläessä elämäänsä maanviljelijöinä, käsityöläisinä, kiltaporvareina, papistona ja pikkuruhtinaskuntien aatelistona. Pohjois-Saksaa takapajuisemmassa etelässä oli vaikeuksia kilpailla teollisessa markkinataloudessa. Tätä eroa tasoittaakseen Bismarck toteutti Kulturkampf-nimellä tunnetun ohjelman, joka oli ainakin peitellysti suunnattu katolisten keskustapuoluetta vastaan. Myöhemmin, 1878 jälkeen Bismarck yhdisti voimansa katolisten kanssa kamppailussa sosialisteja vastaan, lopettaen Kulturkampf-ohjelman. Ohjelman lopputulos myös oli muodostunut täysin päinvastaiseksi, luoden levottomuutta ja pikemminkin vahvistaen saksalaista katolisuutta.

• Sosiaalinen reformi, sosiaaliturvauudistus – Hallitakseen työväenluokkaa ja heikentääkseen sosialismin houkutusta Bismarck vastentahtoisesti rakensi jonkinasteista konservatiivista ”hyvinvointivaltiota”, jonka tarkoitus oli myös pönkittää työläisten saksalaista nationalismia. Sosiaaliturvajärjestelmä (1883 terveyspalvelut, 1884 tapaturmavakuutukset, 1889 invalidi- ja vanhuuseläkevakuutukset) oli siihen aikaan maailman kehittynein ja on joiltakin osin vielä voimassa nykypäivän Saksassakin.

• Kansallinen yhdentyminen - Bismarckin tavoitteisiin kuului myös Saksan valtioiden välillä vallitsevien suurimpien erojen tasoittaminen. Satoja vuosia puoli-itsenäisinä kehittyneet pikkuvaltiot poikkesivat toisistaan suuresti etenkin lainsäädännöllisesti. Erilaiset oikeusjärjestelmät, lait, oikeushistoria ja oikeusperinteet vaikeuttivat varsinkin kotimaan kauppaa. Saksan liitto oli jo 1861 sopinut voimaan yleisen kauppalain, mutta muuten erot olivat vielä suuret.

Hallinto ja politiikka

Kartassa keisarikunnan osavaltiot, Preussi sinisellä.

Saksan keisarikunnassa valtionpäämies oli luonnollisesti keisari. Keisarilla oli huomattavat valtaoikeudet kuten armeijan ylipäällikön asema, auktoriteetti nimittää ja erottaa valtakunnankansleri sekä kutsua koolle ja/tai hajottaa Valtiopäivät. Myös osavaltioiden muodostamalla liittoneuvostolla oli paljon valtaa, kuten keisarin tapaan Valtiopäivien hajottaminen sekä veto-oikeus lainsäädäntöön. Käytännössä suurin osavaltio eli Preussi kuitenkin jyräsi muut osavaltiot päätöksenteossa. Valtiopäivillä oli valtaa valtion varojen myöntämiseen, lakialotteiden tekoon ja niiden hyväksymiseen. Alun perin vaalikausi oli kolme vuotta, mutta vuodesta 1890 lähtien se nostettiin viiteen vuoteen. Äänioikeus oli yli 25-vuotiailla miehillä, minkä lisäksi vaalit olivat yleisiä, yhtäläisiä ja salaisia, mikä oli harvinaista sen ajan Euroopassa.

Keisarikunnan osat

Saksan keisarikunta koostui 25 osavaltiosta, joita tuon ajan virkasaksassa kutsuttiin nimellä Bundesstaaten. Niiden joukossa oli kolme kaupunkitasavaltaa, vanhat hansakaupungit Hampuri, Bremen ja Lyypekki, sekä yksi suoraan keskushallinnon alla ollut alue, Elsass-Lothringenin valtakunnanmaa.

Osavaltio	Valtiomuoto	Pääkaupunki	Pinta-ala km² (1910)	Asukkaita (1900)	Asukkaita (1910)
Preussin kuningaskunta	kuningaskunta	Berliini	348 780	34 472 509	40 165 219
Baijeri	kuningaskunta	München	75 870	6 524 372	6 887 291
Württemberg	kuningaskunta	Stuttgart	19 507	2 169 480	2 437 574
Saksi	kuningaskunta	Dresden	14 993	4 202 216	4 806 661
Baden	suurherttuakunta	Karlsruhe	15 070	1 867 944	2 142 833
Mecklenburg-Schwerin	suurherttuakunta	Schwerin	13 127	607 770	639 958
Hessen	suurherttuakunta	Darmstadt	7 688	1 119 893	1 282 051
Oldenburg	suurherttuakunta	Oldenburg	6 429	399 180	483 042
Saksi-Weimar-Eisenach	suurherttuakunta	Weimar	3 610	362 873	417 149
Mecklenburg-Strelitz	suurherttuakunta	Neustrelitz	2 929	102 602	106 442
Braunschweig	herttuakunta	Braunschweig	3 672	464 333	494 339
Saksi-Meiningen	herttuakunta	Meiningen	2 468	250 731	278 762
Anhalt	herttuakunta	Dessau	2 299	316 085	331 128
Saksi-Coburg-Gotha	herttuakunta	Gotha	1 977	229 550	257 177
Saksi-Altenburg	herttuakunta	Altenburg	1 324	194 914	216 128
Lippe	ruhtinaskunta	Detmold	1 215	138 952	150 937
Waldeck	ruhtinaskunta	Arolsen	1 121	57 918	61 707
Schwarzburg-Rudolstadt	ruhtinaskunta	Rudolstadt	941	93 059	100 702
Schwarzburg-Sondershausen	ruhtinaskunta	Sondershausen	862	80 898	89 917
Reuß nuorempi linja	ruhtinaskunta	Gera	827	139 210	152 752
Schaumburg-Lippe	ruhtinaskunta	Bückeburg	340	43 132	46 652
Reuß vanhempi linja	ruhtinaskunta	Greiz	316	68 396	72 769
Hampuri	vapaakaupunki	Hampuri	414	768 349	1 014 664
Lyypekki	vapaakaupunki	Lyypekki	298	96 775	116 599
Bremen	vapaakaupunki	Bremen	256	224 882	299 526
Elsass-Lothringen	valtakunnanmaa	Strassburg	14 522	1 719 470	1 874 014
Saksan valtakunta	keisarikunta	Berliini	540 858	56 367 178	64 925 993

Aiheesta muualla

• Deutsches Kaiserreich

Lähteet

Saksan historia