Grenada

Grenada;
lippu	vaakuna
Valtiomuoto	parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Kuningatar; Kenraalikuvernööri; Pääministeri	Elisabet II; Cécile La Grenade; Keith Mitchell
Pääkaupunki	St. George's; 12°3′N 61°45′W
Pinta-ala
– yhteensä	344 km² (sijalla 206)
– josta sisävesiä	1,6 %
Väkiluku (2014)	110 152 (sijalla 190)
– väestötiheys	419 / km²
– väestönkasvu	0.5% % (2014)
Viralliset kielet	englannin kieli
Valuutta	Itä-Karibian dollari (XCD)
BKT (2013)	sijalla 197
– yhteensä	1,458 miljardia USD
– per asukas	13 800 USD
HDI (2013)	0,744 (sijalla 79)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	10,2 %
– teollisuus	28,8 %
– palvelut	61 %
Aikavyöhyke	UTC-4
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys; – Britanniasta	; 7. helmikuuta 1974
Lyhenne	GD
Kansainvälinen; suuntanumero	+1-473
Motto	The Land, the People, the Light (Maa, Kansa, Valo)
Kansallislaulu	Hail Grenada

Grenada on pieni saarivaltio Karibianmerellä. Siihen kuuluu pääsaaren lisäksi kaksi pienempää Etelä-Grenadiinien saarta. Se on pinta-alaltaan läntisen pallonpuoliskon toiseksi pienin itsenäinen valtio, vain Saint Kitts ja Nevis on pienempi. Se sijaitsee Trinidad ja Tobagosta pohjoiseen.

Grenada ehti olla Espanjan, Ranskan ja Britannian siirtomaana ennen itsenäistymistään vuonna 1974. Nykyisin se on Kansainyhteisön jäsen. Itsenäistynyt valtio siirtyi asteittain vasemmalle kahden vallankaappauksen kautta, ja liittoutui Kuuban kanssa. Yhdysvallat pelkäsi kylmän sodan voimasuhteiden muutosta ja miehitti maan viikoksi vuonna 1983. Grenadan tulonlähteitä ovat turismi ja maanviljelys, lähinnä mausteiden kuten muskottipähkinän kasvatus. Molemmat ovat sääherkkiä aloja, joten vuosien 2004 ja 2005 hurrikaanit tekivät paljon tuhoa.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grenadan saaret kuuluvat Etelä-Grenadiineihin, jotka ovat tuliperäisiä ja niiden maa-aines on erittäin hedelmällistä. Korkeuserot ovat suuria; korkein kohta on 840-metrinen Mount Saint Catherine. Eri puolilla pääsaarta on pieniä jokia ja lähteitä. Grand Etangin järvi sijaitsee tulivuoren kraatterissa 530 metrin korkeudessa. Pääsaaren lisäksi Grenadaan kuuluu lisäksi 33 km² kokoinen Carriacoun saari ja joitakin pienempiä saaria ja luotoja.^[4] Kaikkiaan valtion pinta-ala on 344 km².^[2]

Grenada sijaitsee hurrikaanialueen laidalla. Siellä kului melkein 50 vuotta ilman hurrikaaneja, kunnes Hurrikaani Ivan iski 2004 tuhoten 90 % asuinrakennuksista,^[5] ja Hurrikaani Emily seurasi sitä 2005.^[6]

Grenadan luontainen kasvillisuus on trooppista sademetsää. Rannikoilla kasvaa mangrovemetsää. Metsät peittävät 15 % saarten pinta-alasta. Eläinlajit ovat pienikokoisia, kuten monamarakatti, vyötiäiset ja jyrsijät. Lintulajisto on monipuolinen, ja kaksi lajia on kotoperäisiä: grenadanjuoksukyyhky ja väkänokkahaukka (Chondrohierax uncinatus).^[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtomaa-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen eurooppalaisten tuloa saarilla asui karibeita, jotka olivat ajaneet tieltään siellä aiemmin asuneet arawakit.^[7]

Grenadan kirjoitettu historia alkaa vuonna 1498, jolloin Kristoffer Kolumbus löysi saaren ja antoi sille nimen Grenada espanjalaisen kaupungin mukaan.^[8]. Hän ei tosin käynyt maissa. Saaren alkuperäisasukkaat olivat karibeja (kalinagoja), jotka kutsuivat saartaan nimellä Camerhogue. Espanjalaiset eivät tehneet saarelle pysyvää siirtokuntaa. Myöhemmin britit yrittivät vallata saaren onnistumatta.^[7] Karibit eivät olleet halukkaita alistumaan siirtomaavaltaan, ja monet heistä tekivät itsemurhan hyppäämällä mereen.^[9] Ranskalaiset keskittivät voimansa ja saivat alueen haltuunsa vuoteen 1674 mennessä, ja vuoteen 1753 mennessä he saivat käyntiin sokerintuotannon, jota pyöritti noin 12 000 Afrikasta tuotua orjaa. Karibit oli tuhottu.^[7]

Siirtomaa jouduttiin luovuttamaan briteille seitsenvuotisen sodan (tunnetaan ”suurena siirtomaasotana”) päätteeksi vuonna 1763 Pariisin rauhansopimuksen mukaisesti, ja Versaillesin rauha 1783 uudisti siirron. Britit toivat saarelle muskottipähkinän, puuvillan ja kaakaon viljelemisen. Kun orjuudesta luovuttiin 1833, saarilla oli jo 24 000 orjaa.^[7] Grenadasta tuli Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolinen kruununsiirtomaa vuonna 1877.^[10]

Itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1958–1962 saari kuului osana lyhytikäiseen Länsi-Intian liittovaltioon.^[11] Vuonna 1967 Grenadalle myönnettiin Yhdistyneen kuningaskunnan liitännäisvaltion asema (engl. Associated State of the United Kingdom), joka merkitsi, että Grenada oli vastuussa sisäisistä asioistaan, mutta Yhdistynyt kuningaskunta hoiti saaren puolustuksen ja ulkopoliittiset suhteet. Täysi itsenäisyys myönnettiin vuonna 1974 silloisen ministeristön puheenjohtajan Eric Gairyn johdolla, josta tuli Grenadan ensimmäinen pääministeri.^[12]

Vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalainen helikopteri ja neuvostoliittolainen IT-tykki Grenadassa miehityksen aikana.

Gairyn hallinto kehittyi hyvin itsevaltaiseksi, mikä johti karismaattisen vasemmistolaisen New Jewel Movement -liikkeen (NJM) johtajan Maurice Bishopin suorittamaan vallankaappaukseen maaliskuussa 1979.^[11] Bishopin marxilais-leniniläinen sosialistinen vakaumus ja yhteistyö Kuuban kanssa huolestutti Yhdysvaltoja. Kuuba oli lähettänyt neuvonantajia rakentamaan uutta lentokenttää, ja Yhdysvallat epäili että sitä saatettaisiin käyttää kaupallisten päämäärien lisäksi mahdollisesti sotilaallisiin tarkoituksiin.^[13]

Seurasi valtataistelu Bishopin ja hallitsevan puolueen PRG:n enemmistön välillä, johon liittyi myös NJM:n toinen perustaja Bernard Coard. Bishop joutui kotiarestiin. Hänet ja useat muut teloitettiin Fort Georgessa 19. lokakuuta 1983 vasemmistolaisen vallankaappauksen aikana, jonka seurauksena valtaan nousi kenraali Hudson Austinin kuubalaismielinen hallitus. Kaappauksen aikana saarella oli viitisenkymmentä kuubalaista sotilasneuvonantajaa ja noin 700 rakennustyöläistä.^[14]

Grenadan miehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Grenadan miehitys

Kuusi päivää myöhemmin Yhdysvaltain joukot ja kuusi muuta Karibian saarivaltiota osallistuivat valloitukseen, jonka koodinimi oli Operation Urgent Fury. Miehityksen ilmoitettiin tapahtuneen Itäisen Karibian yhteistyöjärjestön (Organisation of Eastern Caribbean States, OECS) pyynnöstä.^[15] Miehittäjät vangitsivat nopeasti saaren johtohenkilöt ja kuubalaiset siirtotyöläiset, jotka olivat rakentamassa lentokenttää saarelle. Grenada on kaukana Yhdysvaltojen mannermaasta, mutta sitä pidettiin silti uhkana sen turvallisuudelle. Hyökkäyksen syyksi ilmoitettiin tarve evakuoida Yhdysvaltain kansalaiset.^[16] Britannian pääministeri Margaret Thatcher ja muut maailman johtajat tuomitsivat hyökkäyksen laajasti. YK ei voinut tuomita tekoa, koska Yhdysvallat käytti veto-oikeuttaan.^[15]

Seitsemäntoista PRG:n ja Grenadan armeijaan kuulunutta henkilöä tuomittiin Yhdysvaltain pitämissä oikeudenkäynneissä ("Grenadan 17"). Neljätoista heistä tuomittiin kuolemaan, mutta rangaistus muunnettiin elinkautiseksi vankeudeksi kansainvälisen painostuksen jälkeen.^[15] Loput kolme saivat 30–45 vuotta vankeutta. Vuonna 2003 Amnesty International julkaisi selonteon, jonka mukaan heidän oikeudenkäyntinsä ei ollut oikeudenmukainen ja vangitsemisensa oli poliittinen, kytköksissä kylmään sotaan. Viimeiset heistä vapautettiin 2009.^[8]^[17]

Mitchellin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tillman Thomas.

Keskusta-vasemmistolaisen NNP-puolueen Keith Mitchell valittiin pääministeriksi kolme kertaa 1995, 1999 ja 2003, ja häntä pidettiin suosikkina myös 2008 vaalien edellä. Silloin kuitenkin pääministeriksi nousi Tillman Thomas. Mitchellin kaudella Grenada solmi ulkosuhteet Kiinaan ja Libyaan.^[8]

Vuonna 2001 Financial Action Task Force syytti Grenadaa rahanpesun sallimisesta. Säädöksiä kiristettiin, ja kansainvälisiä pakotteita höllättiin 2002 ja 2003.^[8]

Vuosina 2004 ja 2005 hurrikaanit Ivan ja Emily aiheuttivat kansallisen hätätilan.^[8]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grenadan valtiopäämiehenä on Ison-Britannian monarkki, jota saarella edustaa kenraalikuvernööri. Hän nimittää pääministerin ja muut ministerit edustajainhuoneeseen enemmistöpuolueesta. Grenadan parlamentti on kaksikamarinen. Ylähuoneen eli senaatin 13 jäsenestä pääministeri nimittää 10, oppositiojohtaja kolme. Edustajainhuoneen 15 jäsentä valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi. Maan suurimmat puolueet ovat kansallinen demokraattinen kongressi (National Democratic Congress eli NDC) ja uusi kansallispuolue (New National Party eli NNP). Vuoden 2013 vaalien jälkeen NNP:llä on kaikki paikat edustajanhuoneessa. Se sai 59 % äänistä kun NDC sai 41 %.^[2]

Järjestyksenpidosta vastaavat 800-jäseniset poliisivoimat, johon kuuluu 80 hengen puolisotilaaliset erikoisjoukot ja 30 hengen rannikkovartiosto.^[11]

Paikallishallinnosta vastaavat alueet (parish), joita on Grenadassa kuusi. Alueet ovat Saint Andrew, Saint David, Saint Grenada, Saint John, Saint Mark ja Saint Patrick. Näiden lisäksi pääsaaren pohjoispuolella olevat saaret muodostavat oman erillisalueensa.^[18]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grand Ansen ranta Grenadassa.

Grenadaa kutsutaan joskus Maustesaareksi. Kaneli, mausteneilikka, inkivääri, ja muskotti kasvavat siellä. Se on maailman toiseksi suurin muskottipähkinöiden tuottaja.^[19] Maatalouden ohella turismi ja koulutus ovat tärkeitä tulonlähteitä.^[11] Grenadan rahayksikkö on Itä-Karibian dollari, joka on sidottu Yhdysvaltain dollariin.^[2]

Maassa on kolme lentopaikkaa, joista yhdellä on yli 2,5 km pitkä kiitotie. St. George’s on ainoa varsinainen satama. Päällystettyä maantietä on 687 km.^[2] Grenadassa ajetaan vasemmalla puolen tietä.^[20] Sekä Grenadan pääsaarella että Carriacoulla on linja-autoliikennettä. Saarelta toiselle kulkee sekä nopea katamaraani että rahtilaivoja, jotka ottavat myös matkustajia.^[21]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 Grenadan väkiluvuksi arvioitiin 107 818. Väestöstä valtaosa (82 %) on afrikkalaisten orjien jälkeläisiä, jotka tuotiin saarelle työvoimaksi. Alkuperäisestä karibi- ja arawak-intiaaniväestöstä on jäljellä hyvin vähän. Eurooppalaisia ja intialaisia on noin viisi prosenttia. Noin 13% on mulatteja – sekoitusta eurooppalaisesta, afrikkalaisesta ja intialaisesta perimästä.^[2]

Grenadasta on vuosikymmenien ajan muuttanut pois enemmän ihmisiä kuin saarelle on muuttanut. Vuonna 2010 muuttotappioksi arvioitiin 5 000 henkeä.^[22] Kohdemaita, joihin Grenadasta muutetaan, ovat Kanada, Puerto Rico, Trinidad ja Tobago, Britannia ja Yhdysvallat.^[23]

Lähestulkoon jokainen puhuu englantia, saaren virallista kieltä. Pientä muslimi- ja rastafarilaista vähemmistöä lukuun ottamatta useimmat ovat kristittyjä.^[24] Katolisia on 53 %; Anglikaaninen kirkko edustaa suurinta protestanttista ryhmää saarella ja heitä on 14 %, loput kuuluvat presbyteeriseen ja adventtikirkkoon.^[20] Grenadassa on pieni muslimiyhdyskunta, jonka jäsenistä merkittävän osan alkuperä on Intian Gujaratin osavaltiossa.^[25]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grenadalaiseen perusruokaan kuuluvat leipä, riisi, herneet, vihannekset ja hedelmät. Moni juo aamiaiseksi kotimaista kaakaota. Lounaaksi saatetaan syödä esimerkiksi suolattua turskaa. Kala ja kana ovat halpoja, naudanliha on harvinaisempaa. Sianlihaa syödään erikoistilanteissa kuten jouluna.^[26]

Grenadan perustuslaki takaa lehdistönvapauden. Päivälehtiä ei ole, mutta viikoittain ilmestyvät yksityiset sanomalehdet kritisoivat hallitusta vapaasti. Yleisradioyhtiö Grenada Broadcasting Network on osittain valtion omistuksessa. Se lähettää ohjelmaa yhdellä televisio- ja kahdella radiokanavalla. Niiden lisäksi on yksityinen televisiokanava, yksi kristillinen ja kaksi kaupallista radiokanavaa.^[19]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grenada on osallistunut olympialaisiin 3–10 hengen joukkueella vuodesta 1984. Sen urheilijat ovat osallistuneet nyrkkeilyyn, taekwondoon, uintiin ja yleisurheiluun. Ainoa mitalisti on 400 metrin juoksussa kultaa Lontoossa 2012 voittanut Kirani James.^[27] Yleisurheilun MM-kilpailuissa Grenada on saavuttanut yhden mitalin: Kirani James voitti Daegussa 2011 kultaa 400 metrin juoksussa.^[28] Grenadan suosituin urheilulaji on kriketti. Muita suosittuja lajeja on jalkapallo ja verkkopallo. Grenadan jalkapallomaajoukkue on pelannut kahdesti CONCACAF Gold Cupin lopputurnauksessa. Maajoukkue oli lokakuussa 2011 FIFA-rankingissa sijalla 116. FIFAn tietojen mukaan Grenadassa on 1 652 rekisteröityä jalkapalloilijaa.^[29]^[30]