Tämä on hyvä artikkeli.

Turkki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee valtiota. Turkki on myös kieli ja vaate.
Turkin tasavalta
Türkiye Cumhuriyeti
Flag of Turkey.svg TurkishEmblem.svg
lippu vaakuna
Turkey (orthographic projection).svg
Valtiomuoto tasavalta
Presidentti
Pääministeri		 Recep Tayyip Erdoğan
Ahmet Davutoğlu
Pääkaupunki Ankara
Muita kaupunkeja Istanbul (suurin)
İzmir
Bursa
Adana
Antalya
Konya
Gaziantep
Eskisehir
Diyarbakır
Kahramanmaras
Pinta-ala
– yhteensä 780 580 km² (sijalla 36)
– josta sisävesiä 1,3 %
Väkiluku (2014) 81 619 392[1] (sijalla 17)
– väestötiheys 93 / km²
– väestönkasvu 1,12 % (2014)
Viralliset kielet turkin kieli
Valuutta Turkin liira (TRY)
BKT (2013) sijalla 17
– yhteensä 1167 miljardia USD[1]
– per asukas 15 300 USD[1]
HDI (2013) 0,759[2] (sijalla 69)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 11,7 %
– teollisuus 29,8 %
– palvelut 58,5 %
Aikavyöhyke UTC+2
– kesäaika UTC+3
Itsenäisyys
– perustettu
29. lokakuuta 1923
Lyhenne TR
– ajoneuvot: TR
– lentokoneet: TC
Kansainvälinen
suuntanumero		 +90
Motto Yurtta Barış, Dünyada Barış (epävirallinen - Rauha maassa, rauha maailmassa)
Kansallislaulu İstiklâl Marşı

Turkki (turk. Türkiye), virallisesti Turkin tasavalta (turk. Türkiye Cumhuriyeti), on euraasialainen valtio, joka ulottuu Anatolian niemimaalta Lounais-Aasiasta Balkanin alueelle Kaakkois-Eurooppaan. Turkilla on kahdeksan naapurimaata: Bulgaria luoteessa, Kreikka lännessä, Georgia koillisessa, Armenia, Iran sekä Azerbaidžanin Nahitševanin eksklaavi idässä ja Irak sekä Syyria kaakossa. Lisäksi Turkki rajautuu Mustaanmereen pohjoisessa, Aigeianmereen lännessä ja Välimereen etelässä. Turkin alueella sijaitsee myös Marmaranmeri, jonka kautta kulkee Euroopan ja Aasian välinen raja, joten valtiolla on aluetta kahdella mantereella.[3]

Turkin alueella on syntynyt useita merkittäviä sivilisaatioita, kuten Bysantti ja Osmanien valtakunta. Maan kulttuuri on rikas sekoitus itäistä ja läntistä perinnettä, sillä Turkki sijaitsee kahden mantereen risteyskohdassa. Kulttuuria onkin usein kuvattu sillaksi kahden maailman välillä. Voimakkaan alueellisen läsnäolonsa vuoksi Turkki on alkanut muodostua strategisesti yhä merkittävämmäksi valtioksi.[4][5]

Turkki on demokraattinen, sekulaarinen ja perustuslaillinen tasavalta. Sen poliittinen järjestelmä perustettiin vuonna 1923 Mustafa Kemal Atatürkin johdossa ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyjen aikana, kun osmanien valtakunta oli kaatunut. Tämän jälkeen Turkki on integroitunut enenevässä määrin länteen, mutta on pitänyt samanaikaisesti yllä suhteitaan itäiseen maailmaan. Maa on Yhdistyneiden kansakuntien,[6] Islamilaisen konferenssin,[7] OECD:n[8] ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön[9] perustajajäsen, Euroopan neuvoston jäsen vuodesta 1949[10] ja Naton jäsen vuodesta 1952.[11] Turkki on käynyt jäsenyysneuvotteluja Euroopan unionin kanssa vuodesta 2005 lähtien, liitännäisjäsen maa on ollut vuodesta 1963.[12] Turkki on jäsen myös G20:ssä, joka tuo yhteen maailman 20 suurinta taloutta.[13]

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtion nimi turkin kielellä, Türkiye, voidaan jakaa kahteen sanaan, joista alkuosa türk tarkoittaa osmanin kielellä "vahvaa" ja viittaa yleensä joko Turkin asukkaisiin, turkkilaisiin tai turkkilaisten kansojen jäseniin,[14]. Jälkimmäinen osa -iye on omistukseen tai sukulaisuuteen viittaava abstrakti suffiksi. Türk on myöhäisempi muoto sanasta "tu-kin", joka on kiinalaisten jo vuonna 177 eaa. antama nimitys Keski-Aasian Altaivuoriston eteläpuolella asuville kansoille.[15] Termiä "Türk" tai "Türük" käytettiin ensimmäisen kerran kansan omana nimenä gökturkkilaisten Orkhon-kirjoituksissa Keski-Aasiassa. Suomen kieleen sana Turkki on lainautunut saksasta ruotsin kielen kautta, ja sitä on käytetty ensimmäisen kerran jo 1500-luvulla Mikael Agricolan rukouskirjassa.[16]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Legendaarisen Troijan kaupunginmuureja. 1870-luvulla Heinrich Schliemannin arkeologiset kaivaukset vahvistivat Troijan olemassaolon.
Pääartikkeli: Turkin historia

Antiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimman osan nykyisestä Turkista muodostava Anatolian niemimaa (joka tunnetaan myös nimellä Vähä-Aasia) on yksi maailman vanhimmista jatkuvasti asutetuista alueista, sillä se sijaitsee Aasian ja Euroopan risteyskohdassa. Kaakkois- ja Etelä-Turkissa oli kivikaudella varhaiseen maanviljelyn ja karjanhoidon keksimiseen ja leviämiseen liittyviä niin sanottuja neoliittisia kyliä, joista Çatal Hüyük (keraaminen neoliittinen) oli huomattavan suuri. Muita arkeologien löytämiä varhaisia maanviljelykyliä olivat Çayönü (esikeraaminen neoliittinen A–keraaminen neoliittinen), Nevali Cori (esikeraaminen neoliittinen B), Hacilar (keraaminen neoliittinen), Göbekli Tepe (esikeraaminen neoliittinen A) ja Mersin, jotka kuulunevat maailman vanhimpien ihmisasutuskeskusten joukkoon. Asutus Troijassa alkoi neoliittikaudella ja jatkui rautakaudelle. Kirjoitetun historian aikana anatolialaiset ovat puhuneet indoeurooppalaisia, seemiläisiä, eteläkaukasialaisia ja turkkilaisia kieliä sekä lisäksi useita alkuperältään tuntemattomia kieliä. Indoeurooppalaisten heetin ja luuvin kielten vanhuuden perusteella jotkut tutkijat ovat esittäneet Anatoliaa indoeurooppalaisen kielikunnan hypoteettiseksi alkukodiksi[17].

Dalyan, antiikin haudoilla
Celsuksen kirjasto Efesoksessa, vuodelta 135.

Alueen ensimmäisen merkittävän valtakunnan muodostivat heettiläiset, 1700–1200-luvuilla ennen ajanlaskun alkua. Myöhemmin hallitsivat fryygialaiset, indoeurooppalainen kansa, kunnes kimmerialaiset tuhosivat heidän valtakuntansa 600-luvulla eaa.[18] Fryygiaa seuraavista valtiosta voimakkaimpia olivat Lyydia, Kaaria ja Lyykia. Lyydialaiset ja lyykialaiset puhuivat indoeurooppalaisia kieliä, mutta molempiin kieliin oli sulautunut ei-indoeurooppalaisia elementtejä ennen heettiläis- ja helleenikausia.

Anatolian rannikolle asettui asumaan samoihin aikoihin joonialaisia. Rannikkoalue nimettiin myöhemmin Jooniaksi. Persialainen akemenidien valtakunta valloitti koko alueen 500- ja 400-luvuilla eaa. ja se joutui myöhemmin Aleksanteri Suuren haltuun vuonna 334 eaa.[19] Anatolia jaettiin tämän jälkeen useisiin pieniin hellenistisiin kuningaskuntiin, joihin kuuluivat Bithynia, Kappadokia, Pergamon ja Pontos. Kuningaskunnat joutuivat Rooman haltuun vuoteen 50 eaa. mennessä.[20] Vuonna 330 Rooman keisari Konstantinus Suuri valitsi Byzantionin Rooman valtakunnan uudeksi pääkaupungiksi ja nimesi sen uudelleen Konstantinopoliksi (nykyisin İstanbul). Länsi-Rooman sortumisen jälkeen kaupungista tuli Itä-Rooman eli Bysantin valtakunnan keskus.[21]

Turkkilaiset ja osmanien valtakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Osmanien valtakunta

Osmanien valtakunta valtansa huipulla (noin vuonna 1680)

Seldžukkien dynastia oli Oğuz-turkkilaisten Kınık-heimon haara, joka 800-luvulla eli islamilaisen maailman reunalla, Kaspianmeren ja Araljärven pohjoispuolella Oğuz-liiton Yabghun suurkaanikunnassa.[22] 900-luvulta alkaen seldžukit muuttivat kotialueeltaan Anatolian itäosiin.

Sulttaani Ahmedin moskeija on yksi merkittävimmistä osmanien valtakunnan jälkeensä jättämistä arkkitehtuurin mestariteoksista.

Kun turkkilaiset olivat voittaneet Bysantin armeijan Manzikertin taistelussa vuonna 1071 he alkoivat hylätä paimentolaisjuuriaan, saivat pysyvämmän roolin Anatoliassa ja synnyttivät Seldžukkien valtakunnan.[23] Valtakunta ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä vuoteen 1243 mennessä mongolit olivat voittaneet seldžukkiarmeijat, ja hiljalleen valtakunnan mahti hiipui. Seldžukkien vanavedessä Osman I:n hallitsema pieni turkkilainen ruhtinaskunta kehittyi osmanien valtakunnaksi ja täytti romahtaneiden seldžukkien ja bysanttilaisten jättämän tyhjiön.[24] Jo 1300-luvulla osmanien valtakuntaan kuului suurin osa sekä Anatoliasta että Balkanin niemimaasta. Bysantti pysyi kuitenkin itsenäisenä pienvaltiona vuoteen 1453 saakka, jolloin osmanit valloittivat loputkin siitä ja tekivät sen pääkaupungista, Konstantinopolista, oman pääkaupunkinsa, jonka nimeksi tuli İstanbul.[25]

Osmanien valtakunta oli 623-vuotisen historiansa aikana vuorovaikutuksessa niin itäiseen kuin läntiseenkin maailmaan. 1500- ja 1600-luvuilla se kuului maailman voimakkaampiin poliittisiin entiteetteihin, ja joutui usein törmäyskurssille Itä-Euroopan valtioiden kanssa hankkiessaan tasaisesti lisää alueita Balkanilta ja Puola-Liettuan eteläosista.[5]

Valtakunta kuitenkin heikkeni 1800-luvulla, ja sen alue pieneni. Ensin siitä itsenäistyi Kreikka, myöhemmin Romania, Bulgaria ja Serbia, ja lisäksi se menetti Pohjois-Afrikassa sijainneet alueensa eurooppalaisille siirtomaavalloille. Myös Venäjä kävi monta sotaa Turkkia vastaan ja tavoitteli Konstantinopolinkin valloitusta. Turkkia nimitettiinkin Euroopan sairaaksi mieheksi. Vuosina 1912-1913 käydyissä Balkanin sodissa Turkki menetti suurimman osan jäljellä olleistakin Euroopan-puoleisista alueista Kreikalle, Bulgarialle ja Serbialle, ja samalla myös Albania itsenäistyi. Vuosia kestäneen taantumisen jälkeen osmanien valtakunta liittyi ensimmäiseen maailmansotaan osmanien-Saksan liiton kautta vuonna 1914 – sotaan, jonka se lopulta hävisi. Sodan jälkeen voitokkaat ympärysvallat alkoivat jakaa osmanien valtakuntaa Sèvres'n sopimuksen kautta.[24] Vuosina 1915–1917 Osmanien valtakunnan hallitus tappoi ja pakkosiirsi satoja tuhansia–yli miljoona armenialaista armenialaisten kansanmurhassa[26][27] sekä lukuisia assyrialaisia assyrialaisten kansanmurhassa.[28]

Tasavallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympärysvaltojen miehitykset İstanbulissa ja İzmirissä ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyjen aikana vaikuttivat Turkin kansallisliikkeen syntyyn.[5] Mustafa Kemal Paššan, Gallipolin taistelussa kunnostautuneen sotilaskomentajan, johdolla käytiin Turkin itsenäisyyssota, jonka tarkoituksena oli Sèvresin sopimuksen ehtojen kumoaminen.[4] 18. syyskuuta 1922 mennessä miehitysarmeijat oli karkotettu, ja maahan syntyi uusi turkkilainen valtio. 1. marraskuuta 1922 vastaperustettu parlamentti lakkautti muodollisesti sultanaatin ja lopetti samalla osmanien valtakunnan 623 vuoden mittaisen valtakauden. Lausannen sopimus vuonna 1923 johti vastamuodostetun Turkin tasavallan suvereenisuuden tunnustamiseen osmanien valtakunnan seuraajavaltiona. Tasavalta julistettiin virallisesti syntyneeksi 29. lokakuuta 1923 uudessa pääkaupungissa Ankarassa.[5]

Lausannen rauhansopimus palautti Turkille Smyrnan (nyk. Izmirin) seudun sekä Itä-Traakian, jotka Sèvresin rauhassa olivat joutuneet Kreikalle. Näillä seuduilla vanhastaan asunut kreikkalaisväestö joutui suurimmaksi osaksi poistumaan maasta.

Mustafa Kemal Atatürk, Turkin tasavallan perustaja ja ensimmäinen presidentti.

Kun Kemal Pašša oli noussut tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi, hän aloitti useita radikaaleja uudistuksia perustaakseen uuden maallisen Turkin sen osmanimenneisyyden jäänteistä.[5] Sukunimilain mukaisesti Turkin parlamentti antoi Mustafa Kemalille vuonna 1934 kunnianimen "Atatürk" (Turkkilaisten isä).[4] Atatürkin jäädessä lapsettomaksi ei nimellä ole täten ollut toista kantajaa.

Turkki liittyi toiseen maailmansotaan liittoutuneiden puolelle sodan loppuvaiheissa seremoniallisena eleenä. Maasta tuli Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuonna 1945.[6] Vuonna 1947 Yhdysvallat julisti ottavansa käyttöönsä Trumanin opin, kun Neuvostoliitto oli vaatinut sotilastukikohtia Turkin salmista ja kreikkalaiset olivat joutuneet vaikeuksiin yrittäessään kukistaa kommunisteja sisällissodassa. Opissa tuotiin julki Yhdysvaltojen aikeet taata Turkin ja Kreikan turvallisuus, ja tuloksena oli suurimittainen sotilaallinen ja taloudellinen tuki.[29]

Kun Turkki oli osallistunut Yhdistyneiden kansakuntien joukkojen kanssa Korean sotaan, maa liittyi vuonna 1952 Natoon. Maasta tuli Välimerellä suojamuuri Neuvostoliittoa vastaan. Kyproksen saaren vuosikymmenen kestäneiden väkivaltaisuuksien ja niitä seuranneen Kreikan tukeman vallankaappauksen jälkeen Turkki aloitti sotilasoperaation, jonka seurauksena saarelle syntyi separatistinen, vain Turkin tunnustama Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta.[30]

Yksipuoluejärjestelmän aikakauden päätyttyä vuonna 1945 maahan syntyi monipuoluejärjestelmä, joka kuitenkin kärsi seuraavien vuosikymmenten aikana jännitteistä. Oikeisto- ja vasemmistoryhmien välisistä kahnauksista johtunut poliittinen epävakaus 1960–1980-luvuilla synnytti useita vallankaappauksia vuosina 1960, 1971, 1980 ja lisäksi "postmodernin vallankaappauksen" vuonna 1997.[31] Turkin talouden 1980-luvulla alkanut vapautuminen muutti maan näkymiä; seuraavia vuosikymmeniä leimasivat peräkkäiset voimakkaan talouskasvun kaudet ja kriisit.[32]

Turkin kurdit ovat vaatineet laajempia oikeuksia koko tasavallan ajan. Tämä on johtanut vuosikymmenten aikana aseellisiin konflikteihin Turkin viranomaisten ja kurdiaktivistien välillä. Konflikti on aiheuttanut kärsimyksiä myös kurdisiviileille ja sivullisille turkkilaisille. Vuosina 1984 - 1999 lähtien kurdiseparatistien PKK kävi avointa sotaa Turkin hallituksen kanssa, ja konflikti jatkui kurdien tekeminä terrori-iskuina jälleen vuodesta 2004 alkaen. Maaliskuussa 2013 solmittiin tulitauko.[33]

Presidentti Ahmet Necdet Sezerin virkakausi päättyi 2007. Turkin presidentinvaali 2007 aiheutti konflikteja ja mielenosoituksia. Valituksi tuli Abdullah Gül.[34]

Vuoden 2014 presidentinvaalien suuri ennakkosuosikki on pääministeri Erdoğan.[35]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkki on parlamentaarinen, edustuksellinen demokratia. Sen jälkeen kun tasavalta perustettiin vuonna 1923 maa on kehittänyt vahvan sekularistisen perinteen.[36] Turkin perustuslaki asettaa perusteet lainsäädännölle Turkissa. Se määrittelee maan hallinnon pääperiaatteet ja tekee Turkista keskitetyn yhtenäisvaltion. Nykyinen perustuslaki on ratifioitu kansanäänestyksellä vuonna 1982, ja siihen on tehty viime vuosina lukuisia lisäyksiä.[37]

Presidentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkin valtionpäämies on tasavallan presidentti. Presidentti Erdogan on 2010-luvulla pyrkinyt vahvistamaan presidentin valtaoikeuksia, vaikkakaan hänen valtapyrkimyksensä eivät ole täysin toteutuneet.[38] Presidentin valitsee seitsemän vuotta kestävälle kaudelle maan parlamentti, mutta presidentin ei tarvitse olla parlamentin jäsen. Toimeenpanovaltaa Turkissa harjoittaa pääministerin ja ministerineuvoston muodostama hallitus, kun taas lainsäädäntövalta on yksikamarisella parlamentilla, [Turkin suurella kansankokouksella. Oikeuslaitos on itsenäinen, ja perustuslakituomioistuin päättää lakien ja asetusten yhteensopivuudesta maan perustuslain kanssa. Turkin valtioneuvosto on korkein oikeusaste hallintoon liittyvissä tapauksissa, ja Turkin korkein vetoomustuomioistuin kaikissa muissa.[37]

Turkin hallitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääministeri on yleensä vaalit voittaneen puolueen johtaja, ja hänet valitaan virkaansa parlamentissa luottamusäänestyksen kautta. Nykyinen pääministeri on İstanbulin entinen pormestari Recep Tayyip Erdoğan, jonka islamilais-konservatiivinen Oikeus ja kehitys -puolue AKP voitti 34 prosentin ääniosuudella yli puolet paikoista Turkin parlamenttiin vuoden 2001 talouskriisin jälkeen järjestetyissä vaaleissa.[39][40] Kesäkuussa 2011 pidetyissä vaaleissa AKP sai noin 50 % annetuista äänistä, ja sai noin 325 paikkaa eli vajaan 2/3 parlamentista.[41] Pääministerin tai muiden ministerien ei tarvitse olla parlamentin jäseniä, vaikkakin he tavallisesti ovat (merkittävä poikkeus oli Kemal Derviş, talousministeri vuoden 2001 talouskriisin jälkeen[42]).

Kesällä 2013 Istanbulissa syntyi laajoja hallituksen vastaisia mellakoita. Ne alkoivat vastalauseensa Taksimin aukion lähellä sijaitsevan Gezin puiston rakentamista vastaan, mutta poliisin kovakouraisten otteiden vuoksi protesti yltyi mielenosoitukseksi konservatiivista hallituspolitiikkaa vastaan.[43] Vuoden 2013 lopussa hallitusta horjutti korruptioskandaali, jonka vuoksi kymmeniä AKP-puoluetta lähellä olevia eliitin jäseniä pidätettiin ja asetettiin syytteeseen korruptiosta. Syytettyjen joukossa olivat muun muassa sisäministeri Gulerin ja talousministeri Caglayanin pojat, ja kyseiset ministerit joutuivat eroamaan 25.12.2013.[44]

Parlamentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parlamentin jäsenet valitaan viisivuotiskausiksi suhteellisella vaalitavalla. Kansallinen äänikynnys on 10 prosenttia. 85 vaalipiiriä edustaa Turkin 81 hallinnollista maakuntaa (İstanbul on jaettu kolmeen vaalipiiriin, kun taas Ankara ja İzmir on molemmat jaettu kahteen näiden kaupunkien suuren väkiluvun vuoksi). Jotta parlamentin hajautuminen vältettäisiin, vain vaaleissa yli 10 prosentin ääniosuuden saaneilla puolueilla on oikeus edustukseen parlamentissa. Tämän kynnyksen seurauksena vain kaksi puoluetta pääsi parlamenttiin edellisissä vaaleissa.[45] Riippumattomat ehdokkaat voivat myös yrittää parlamenttiin, mutta heidänkin täytyy saada vaalipiirissään vähintään 10 prosenttia äänistä tullakseen valituiksi.[46] Molempia sukupuolia koskeva yleinen äänioikeus on ollut voimassa Turkissa vuodesta 1930 ja oikeus asettua ehdolle vuodesta 1934.[47] Jokaisella 18 vuotta täyttäneellä Turkin kansalaisella on joitain poikkeuksia lukuun ottamatta oikeus äänestää. Vuonna 2004 maassa oli 50 rekisteröitynyttä poliittista puoluetta, joiden ideologiat vaihtelevat äärivasemmistosta äärioikeistoon.[46] Perustuslakituomioistuin voi riistää sen mielestä sekularisminvastaisilta tai separatistisilta puolueilta julkisen rahoituksen tai kieltää niiden toiminnan kokonaan.[48][49]

Turkin armeijan vaikutus politiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkin armeija on perinteisesti ollut poliittisesti voimakas instituutio, ja sitä on pidetty Atatürkin tasavallan ylläpitäjänä. Turkin perustuslain ja maan yhtenäisyyden suojelu on annettu lailla maan asevoimille, joten sillä on muodollinen poliittinen rooli sekulaarisen yhtenäisvaltion ja Atatürkin uudistusten vartijana Kansallisen turvallisuuden neuvostossa.[31] Neuvoston kautta armeija osallistuu suosituksiin maan puolustuspolitiikasta mitä tahansa Turkkiin kohdistuvaa uhkaa, kuten etnistä separatismia tai uskonnollista ekstremismiä vastaan. Viime vuosina EU:n vaatimukset ja lisääntynyt siviililäsnäolo turvallisuusneuvostossa ovat saaneet aikaan uudistuksia ja yrityksiä vähentää armeijan perustuslaillisia velvollisuuksia.[50] Huolimatta vaikutuksesta, jonka armeijalla nähdään olevan siviiliasioihin, Turkin asevoimilla on vahva kannatus ja sitä pidetään maan luotetuimpana instituutiona.[51]

Sananvapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muun muassa EU on arvostellut Turkin sananvapaustilannetta. Useita kirjailijoita ja taiteilijoita, mukaan lukien Nobel-kirjailija Orhan Pamukia on syytetty oikeudessa maan rikoslain pykälän 301 nojalla "turkkilaisuuden halventamisesta".[52] Turkkilaisen identiteetin loukkaamisesta vuonna 2005 tuomittu, armenialaisten kansanmurhasta kirjoittanut kirjailija Hrant Dink murhattiin tammikuussa 2007.[53]

Ulkosuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkkilainen passi.

Turkin poliittiset, taloudelliset ja sotilaalliset suhteet ovat suuntautuneet länteen tasavallan perustamisesta lähtien. Turkki otti toisen maailmansodan jälkeen atlantistisen kannan moniin alueellisiin ja kansainvälisiin tapahtumiin, kun maa oli osallistunut sodan aikana Kairon toiseen konferenssiin, osallistunut Korean sotaan ja myöhemmin liittynyt NATO:on vuonna 1952.[29] Kylmän sodan aikana maa oli osa länsiblokkia Neuvostoliiton johtamaa itäblokkia vastaan. Turkkiin sijoitetut NATO:n ohjukset saivat Neuvostoliiton sijoittamaan ohjuksia Kuubaan ja laukaisivat Kuuban kriisin. Berliinin muurin murtumisen jälkeen Turkki on osallistunut useisiin NATO:n johtamiin rauhanturvaoperaatioihin. Monien historiallisten ja kulttuuristen syiden vuoksi tämä on johtanut toisistaan eroaviin suuntauksiin maan ulkopolitiikassa. Turkki on ainoa Islamilaisen konferenssin jäsen, joka kuuluu samaan aikaan NATO:on, ja sen suhteet Israeliin ovat yksi Lähi-idän merkittävimmistä yhteistyösuhteista.[54]

Euroopan unioni on Turkin suurin kauppakumppani, ja vakiintuneen turkkilaisen diasporan läsnäolo Euroopassa on osaltaan vaikuttanut Turkin ja EU:n välisten suhteiden kehittymiseen. Turkista tuli Euroopan neuvoston jäsen vuonna 1949, ja vuonna 1959 maa haki Euroopan yhteisön (EU:n edeltäjän) liitännäisjäsenyyttä, jollaisen se sai vuonna 1963. Vuosikymmeniä kestäneiden neuvottelujen jälkeen Turkki haki EY:n täysjäsenyyttä vuonna 1987. Maa teki tullisopimuksen EU:n kanssa vuonna 1995 ja aloitti virallisesti jäsenyysneuvottelut 3. lokakuuta 2005.[12] Jäsenyysprosessin uskotaan kestävän ainakin 15 vuotta Turkin koon ja joissakin asioissa vallitsevien syvien erimielisyyksien vuoksi.[55]

Historiallisesti Turkin ja naapurimaa Kreikan suhteissa on ollut jännitteitä. Kiistat Aigeianmeren alueen ilma- ja merirajoista ovat yhä yksi tärkeimmistä kiistakysymyksistä naapurien välillä.[56] Tästä huolimatta valtioiden väliset suhteet ovat parantuneet vuoden 1999 Turkissa ja Kreikassa tapahtuneiden peräkkäisten maanjäristysten sekä molempien osapuolten nopeiden avunanto- ja pelastustoimien jälkeen. Kreikka on tukenut aktiivisesti Turkin liittymistä Euroopan unioniin.[57] Turkin eteläpuolella pitkäaikaisesta Kyproksen jaon aiheuttamasta kiistasta on viime aikoina tullut yksi merkittävimmistä ongelmista Turkin EU-jäsenyysneuvotteluissa. Turkki ei ole suostunut avaamaan satamiaan liikenteelle Kyproksen tasavallasta.[58]

Turkin sekulaaristen perinteiden vuoksi jotkin alueen maat ovat perinteisesti suhtautuneet maahan epäilevästi. Jännitteitä on syntynyt erityisesti Turkin ja sen suurimman naapurimaan Iranin välille.[59] Kylmän sodan päättymisen jälkeen Turkki on aktiivisesti rakentanut suhteitaan Itä-Euroopan ja Keski-Aasian entisiin kommunistisiin valtioihin. Tämä on konkretisoitunut moniin kaksipuolisiin investointeihin ja muuttoliikkeeseen näiden maiden ja Turkin välillä.[60] Suhteet Turkin naapurimaahan Armeniaan ovat kuitenkin yhä kireät armenialaisten kansanmurhan vuoksi. Kiistoja on aiheuttanut myös Armenian ja sen turkkilaiskieltä puhuvan naapurin Azerbaidžanin Vuoristo-Karabahista käymä sota.[61] Turkin hallituksen virallisen kannan mukaan nuorturkkilaisten toimet, jotka johtivat arviolta satojen tuhansien–yli miljoonan armenialaisen pakkosiirtoihin ja kuolemaan osmanien valtakunnan hajotessa, eivät muodosta kansanmurhaa. Hallituksen mukaan kuolemat johtuivat armenialaisten sisäisistä konflikteista, taudeista ja nälänhädästä.[26] Turkin ja Armenian välinen raja on edelleen suljettu.

Vaikka Turkki osallistuikin NATO:n johtamaan rauhanturvaoperaatioon Afganistanissa syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen, Irakin sota kohtasi Turkissa voimakasta vastustusta. Hallituksen esitys, joka olisi sallinut USA:n joukkojen hyökätä Irakiin Turkin kaakkoisrajalta, ei saanut Turkin parlamentissa vaadittua 276 äänen enemmistöä taakseen: lopullinen tulos oli 264 puoltavaa ja 250 kielteistä ääntä.[62] Tämä johti Turkin ja Yhdysvaltojen välisten suhteiden viilentymiseen ja pelkoihin suhteiden vahingoittumisesta Irakin tilanteen vuoksi.[63] Turkki suhtautuu erityisen varovaisesti epävakaasta Irakista mahdollisesti syntyvään itsenäiseen Kurdistaniin. Maa on aiemmin ollut arviolta 37 000 henkeä tappaneessa sissisodassa omalla maaperällään Kurdistanin työväenpuoluetta PKK:ta vastaan.[64][65]

Hallinnollinen jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Turkin maakunnat

Turkin alue on jaettu hallinnollisia tarkoituksia varten 81 maakuntaan. Jokainen maakunta on vuorostaan jaettu piirikuntiin, joita on maassa yhteensä 923. Maakunnilla on yleensä sama nimi kuin niiden pääkaupungeilla, joita kutsutaan myös keskuspiirikunniksi; poikkeuksia ovat Hatayn (pääkaupunki Antakya), Kocaelin (pääkaupunki İzmit) ja Sakaryan (pääkaupunki Adapazarı) maakunnat. Väkiluvultaan suurimmat maakunnat ovat İstanbul (yli 10 miljoonaa), Ankara (yli 4 miljoonaa), İzmir (yli 3,3 miljoonaa), Konya (yli 2,2 miljoonaa), Bursa (yli 2,1 miljoonaa) ja Adana (yli 1,85 miljoonaa asukasta).

Maakunnat on järjestetty seitsemään alueeseen väestönlaskentoja varten, mutta niillä ei ole hallinnollista merkitystä.

Turkin pääkaupunki on Ankara; suurin kaupunki ja tasavaltaa edeltänyt pääkaupunki on kuitenkin İstanbul, joka toimii maan talouden ja kulttuurin sydämenä.[66] Muita merkittäviä kaupunkeja ovat İzmir, Bursa, Adana, Trabzon, Malatya, Gaziantep, Erzurum, Kayseri, İzmit, Konya, Mersin, Eskişehir, Diyarbakır, Antalya, Kahramanmaras ja Samsun. Arviolta 67 prosenttia Turkin väestöstä asuu urbaaneissa keskuksissa.[67] Yhteensä 12 kaupungissa elää yli 500 000 asukasta ja 48 kaupungissa yli 100 000 asukasta.

Suurimmat kaupungit

Väkiluvut on annettu vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan.[68]

BlankMapTurkeyProvinces.png


Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijainti ja maastonmuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkin alue on yli 1 600 kilometriä pitkä ja 800 kilometriä leveä, ja maalla on suorakulmiomainen muoto.[66] Turkin pinta-ala, järvet mukaan luettuina, on yhteensä 779 452 neliökilometriä, josta 755 688 neliökilometriä on Lounais-Aasiassa ja 23 764 neliökilometriä Euroopassa.[66] Maalla on siis aluetta kahdella mantereella. Turkki on pinta-alalla mitattuna maailman 36. suurin valtio Mosambikin jälkeen. Maa on jonkin verran suurempi kuin Chile ja hieman pienempi kuin Suomi ja Ruotsi yhdessä. Meret ympäröivät Turkkia kolmelta puolelta: Aigeianmeri lännessä, Mustameri pohjoisessa ja Välimeri etelässä. Myös Marmaranmeri sijaitsee Turkin alueella.[69]

Turkin Eurooppaan kuuluva alue maan luoteisosassa, Itä-Traakia, rajoittuu Kreikkaan ja Bulgariaan. Maan Aasiaan kuuluva osa, Anatolia (myös Vähä-Aasia), koostuu korkeasta keskusylängöstä kapeine rannikkokaistaleineen. Alue sijaitsee Köroğlun ja Itä-Mustanmeren vuoristojen sekä eteläisten Taurusvuorten välissä. Itä-Turkin pinnanmuodostus on vuoristoisempi, ja alueella saa alkunsa useita jokia, kuten Eufrat, Tigris ja Araks. Itä-Turkissa sijaitsevat myös suuri Vanjärvi ja Turkin korkein vuorenhuippu, 5 165 metriin kohoava Ararat.[69][70]

Kaçkar Dağı on Itä-Turkissa Mustanmeren rannikolla kohoavien Kaçkarvuorten korkein huippu.

Turkki jaetaan maantieteellisesti seitsemään alueeseen: Marmaran, Aigeianmeren, Mustanmeren, Keski-Anatolian, Itä-Anatolian, Kaakkois-Anatolian ja Välimeren alueisiin. Vuoristoinen pohjoisen Anatolian alue Mustanmeren rannikolla muistuttaa pitkää, kapeaa vyötä. Tämä alue muodostaa noin kuudenneksen Turkin maa-alueesta.[69]

Turkin vaihteleva maisema on monimutkaisten, aluetta vuosituhansien aikana muokanneiden maansisäisten voimien tulosta. Alueella on yhä suhteellisen usein maanjäristyksiä[71] ja satunnaisesti tulivuorenpurkauksia. Bosporinsalmi ja Dardanellit ovat syntyneet Turkin läpi kulkevien ja Mustanmeren synnyttäneiden mannerlaattojen saumakohtien ansiosta. Maan pohjoisosassa kulkee maanjäristyksiä aiheuttava siirroslinja lännestä itään.

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkin ilmasto on välimerellinen lauhkea ilmasto. Rannikolla kesät ovat kuumia ja suhteellisen kuivia ja talvet viileitä ja kosteita, mutta ilmasto voi olla huomattavasti ankarampi maan kuivemmissa sisäosissa. Rannikon vuoristot estävät Välimeren vaikutusta sisämaassa, joten Turkin sisäosissa vallitsee mannermainen ilmasto selkeine vuodenaikoineen. Keski-Anatolian tasanko on rannikkoalueisiin verrattuna alttiimpi äärilämpötiloille. Erityisesti tasankoalueen talvet voivat olla ankaria. Idän vuoristoalueilla lämpötila voi pudota −30–40 celsiusasteeseen, ja maa saattaa pysyä lumen peittämänä 120 päivää vuodessa. Lännessä Istanbulin ympäristössä keskimääräinen talvilämpötila on 4 °C, mutta lämpötila voi pudota nollan alapuolelle. Vuosittainen sademäärä on keskimäärin noin 500–800 millimetriä. Todelliset määrät riippuvat maan korkeudesta. Kuivimmat alueet ovat Konyan ja Malatyan tasangot, joilla usein sataa vuosittain alle 300 millimetriä – kostein alue vuorostaan on Mustanmeren rannikko, jossa sademäärä voi kohota 2 200 millimetriin.[72]

Luonto ja luonnonsuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkin kasvillisuus jakautuu kolmeen vyöhykkeeseen: Välimeren lähellä on välimerenkasvillisuutta, euro-siperialainen vyöhyke ulottuu Mustanmeren seudulle, ja loppuosa maasta kuuluu iranoturanilaiseen vyöhykkeeseen. Monien viljelykasvien alkumuodot kasvavat villeinä Turkissa. Näihin kuuluvat tulppaani, kikherneet, linssit ja aprikoosit.[73]

Turkki on tärkeällä muuttolintujen reitillä. Harvinaisimpiin eläinlajeihin kuuluvat munkkihylje ja kilpikonnat.[73]

Turkissa on 33 kansallispuistoa ja 16 muuta luonnonsuojelualuetta.[74]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimman osan tasavallan aikaisesta historiastaan Turkki on noudattanut näennäisesti valtiojohtoista talouspolitiikkaa. Valtio on säädellyt tiukasti yksityistä sektoria, ulkomaankauppaa ja suoria ulkomaisia investointeja. 1980-luvulla Turkki kuitenkin aloitti pääministeri Turgut Özalin johdolla sarjan talousuudistuksia, joiden tarkoituksena oli siirtyä eristyneestä, valtiojohtoisesta järjestelmästä yksityissektoria suosivampaan markkinatalouteen.[32] Uudistukset johtivat nopeaan talouskasvuun, jonka kuitenkin keskeyttivät lamat ja taloudelliset kriisit vuosina 1994, 1999 (samana vuonna tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen)[75] ja 2001.[76] Vuosina 1981–2003 maan vuotuinen talouskasvu oli keskimäärin neljä prosenttia.[77] Uusien reformien puute, suuri ja kasvava julkisen sektorin vaje sekä laajamittainen korruptio johtivat korkeaan inflaatioon, heikkoon pankkisektoriin ja makrotalouden kasvaneeseen volatiilisuuteen.[78]

Vuoden 2001 talouskriisistä ja tuon ajan talousministerin Kemal Dervişin aloittamista uudistuksista lähtien Turkin inflaatio on pudonnut yksinumeroisiin lukuihin. Investoijien luottamus ja ulkomaiset investoinnit ovat kohonneet, ja työttömyys vähentynyt. Turkki on asteittain avannut markkinoitaan talousuudistusten kautta vähentämällä valtion valvontaa ulkomaankaupassa ja investoinneissa. Julkisessa omistuksessa olevien yhtiöiden yksityistäminen sekä useiden alojen avaaminen yksityiselle ja ulkomaiselle kilpailulle on jatkunut poliittisen keskustelun siivittämänä.[79]

Vuonna 2005 Turkin bruttokansantuotteen kasvuvauhti oli 7,4 prosenttia,[80] mikä teki Turkista yhden maailman nopeimmin kasvaneista talouksista. Turkki sijoittuu BKT:lla mitattuna 17. sijalle maailmassa ja se kuuluu maailman 20 suurinta taloutta yhteen tuovaan G20-ryhmään. Maan taloutta eivät enää hallitse perinteiset maaseudun elinkeinot, vaan pikemminkin maan läntisten maakuntien suurkaupunkeihin keskittynyt dynaaminen teollisuus ja kehittynyt palvelusektori. Vuonna 2012 maatalous muodosti 9 prosenttia Turkin BKT:stä, teollisuus 27 prosenttia ja palvelut 64 prosenttia.[81] Turismi on kasvanut nopeasti viimeisen 20 vuoden aikana ja muodostaa nykyään tärkeän osan maan taloudesta. Vuonna 2013 Turkissa kävi 35 miljoonaa ulkomaista vierailijaa, jotka jättivät maahan 32 miljardia dollaria. Eniten turisteja tulee Saksasta, Venäjältä ja Britanniasta.[82]

Turkin talouden muita merkittäviä aloja ovat rakennus-, auto-, elektroniikka- ja tekstiiliteollisuus.

Inflaation hillitsemiseksi ponnisteltiin 2000-luvun alussa. Talousuudistusten vakiinnuttamiseksi ja epävakaan talouden perinnön poispyyhkimiseksi maassa laskettiin liikkeelle uusi rahayksikkö. 1. tammikuuta 2005 Turkin liiran korvasi Uusi Turkin liira, kun vanhasta rahasta pudotettiin pois kuusi nollaa (1 UTL=1 000 000 TL).[83] Jatkuvien talousuudistusten seurauksena inflaatio on laskenut 7,6 prosenttiin vuonna 2013, ja työttömyysaste 9,3 prosenttiin. Kun Turkin bruttokansantuote oli 15 300 dollaria henkeä kohti vuonna 2013 maa sijoittui maailmassa BKT:n mukaan laskettuna sijalle 69. Yksi Turkin suurimmista talousongelmista on varallisuuden epätasainen jakautuminen. Vuonna 2008 arvioitiin, että vauraimmalla 10 prosentilla väestöstä oli käytettävissään 30 prosenttia kotitalouksien käyttövaroista, kun taas köyhimmällä 10 prosentilla vain 2 prosenttia.[1]

Turkin tärkeimmät kauppakumppanit ovat Euroopan unioni (52 prosenttia viennistä ja 42 prosenttia tuonnista vuonna 2005),[84] Yhdysvallat, Venäjä ja Japani. Turkki on käyttänyt hyödykseen vuonna 1995 allekirjoitettua Euroopan unionin ja Turkin tulliunionia kasvattaakseen vientiin tarkoitettua teollisuustuotantoaan. Maa on hyötynyt samaan aikaan EU:sta tulevista suorista investoinneista. Vuonna 2005 maan viennin arvo oli 73,5 miljardia dollaria ja tuonnin 116,8 miljardia dollaria. Nousua oli 16,3 ja 19,7 prosenttia vuoteen 2004 verrattuna.[84] Vuonna 2006 vienti nousi 85,8 miljardiin dollariin, mikä merkitsi 16,8 prosentin nousua edelliseen vuoteen verrattuna.[85]

Vuosien ajan suorat ulkomaaninvestoinnit olivat Turkissa alhaisella tasolla. Vuonna 2005 Turkki onnistui houkuttelemaan maahan 8,5 miljardia dollaria näiden investointien kautta, ja odotettu luku vuodelle 2006 on vielä suurempi.[86] Investointien kasvuun ovat vaikuttaneet sarja suuria yksityistämisiä, Turkin Euroopan unionin jäsenyysneuvottelujen alkamisen tuoma vakaantuminen, vahva ja vakaa talouskasvu sekä rakennemuutokset pankkitoiminnassa, vähittäismyynnissä ja tietoliikennealalla.[79]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkissa on kaikkiaan 98 lentokenttää, joista 16:lla on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie.[1] Istanbulia palvelee kaksi lentoasemaa. Istanbul-Atatürkin kansainvälinen lentoasema on Turkin suurin ja Lähi-idän toiseksi vilkkaimmin liikennöity lentoasema. Halpalentojen suosima Sabiha Gökçenin kansainvälinen lentoasema hiukan kauempana Istanbulista kasvaa nopeasti.[87]

Rautatietä on 12 000 kilometriä.[1] Istanbuliin on junayhteys Romanian Bukarestista Bosphorus Express -linjalla, Iranin Teheranista Trans-Asya Ekspresi -linjalla ja Syyrian Aleppoon Toros Express -linjalla.[88] Maan sisäinen rautatieverkosto on suunniteltu ottomaanien aikana, mutta joitakin linjoja on sen jälkeen oikaistu, jotta niitä pitkin voisi ajaa nopeammilla junilla. Rautatieverkko kattaa maan keski- ja itäosat varsin hyvin, mutta ei juuri palvele rannikoita. Linja-autot ovatkin suosituin liikkumismuoto kotimaan matkustajaliikenteessä. Matka Istanbulista Van-järvelle kestää junalla 40 tuntia, linja-autolla 24 tuntia ja lentäen noin kaksi tuntia.[89]

Kauppalaivastoon kuuluu 629 alusta. Suurimmat merisatamat ovat Aliaga, Ambarli, Diliskelesi, Eregli, Izmir, Kocaeli (Izmit), Mersin (Icel), Limani ja Yarimca. Ambarlista kulkee vuosittain yli kaksi miljoonaa TEU:ta rahtia, Mersinistä yli miljoona TEUta.[1] Moniin satamiin on autolauttaliikennettä Kreikasta, Italiasta ja Venäjältä.[88]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkkilaisia nuoria Istanbulissa

Vuonna 2014 Turkin väkiluku oli noin 81,6 miljoonaa ja väestönkasvu 1,12 prosenttia vuodessa.[1] Turkin väestö on suhteellisen nuorta, sillä 25,5 prosenttia kuuluu 0–14-vuotiaiden ikäryhmään.[90] Hallituksen vuonna 2005 julkaisemien tilastojen mukaan elinajanodote on miehille 68,9 vuotta, naisille 73,8 vuotta ja molemmille sukupuolille keskimäärin 71,3 vuotta.[91]

Koulutus on Turkissa pakollista ja ilmaista 6–15-vuotiaaksi saakka. Lukutaitoaste on miehillä 95,3 prosenttia ja naisilla 79,6 prosenttia. Keskiarvo on 87,4 prosenttia.[92] Alhainen luku johtuu osittain maan arabien ja kurdien asuttamissa kaakkoisissa maakunnissa vallitsevista naisiin kohdistuvista asenteista.[93] Koulujärjestelmään kuuluu 6–14-vuotiaiden peruskoulutus sekä vähintään kolmivuotinen toisen asteen koulutus. Yliopistoon haku Turkissa tapahtuu kolmituntisessa 180 kysymyksen Ögrenci Seçme Sınavı -monivalintakokeessa (ÖSS).[94]

Turkin perustuslain artikkeli 66 määrittelee "turkkilaiseksi" jokaisen, joka on "sitoutunut Turkin valtioon kansalaisuuden siteen kautta"; siispä termin "turkkilainen" käyttö lakitekstissä eroaa sen etnisestä määritelmästä. Enemmistö Turkin väestöstä on kuitenkin etnisesti turkkilaisia. Muita suuria etnisiä ryhmiä ovat kurdit, tšerkessit, romanit, arabit ja kolme virallisesti tunnustettua vähemmistöä (Lausannen sopimuksen mukaan): kreikkalaiset, armenialaiset ja juutalaiset. Suurin ei-turkkilainen etninen ryhmä on kurdit, jotka ovat perinteisesti asuneet maan kaakkoisosassa. Vähemmistöillä ei kolmea virallista vähemmistöä lukuun ottamatta ole minkäänlaisia erikoisoikeuksia. Vaikka termi "vähemmistö" onkin Turkissa arkaluontoinen, assimilaation aste eri virallisten vähemmistöjen ulkopuolisten etnisten ryhmien keskuudessa on korkea. Turkin kantaväestön keskuudesta voidaan löytää eroja myös väestön erilaisten turkkilaisten (kansojen) alkuperien perusteella. Luotettavaa tietoa maan tarkasta etnisestä jakaumasta ei ole tarjolla, sillä Turkin väestönlaskennoissa ei luokitella ihmisiä etnisyyden mukaan.[95]

Tanssivia derviššejä esiintymässä Mevlevi-museossa Konyassa, Keski-Anatoliassa

Euroopan toisen maailmansodan jälkeisen suuren työvoimatarpeen vuoksi monet Turkin kansalaiset muuttivat Länsi-Eurooppaan (erityisesti Länsi-Saksaan). Alueelle onkin syntynyt merkittävä turkkilainen vähemmistö. Viime aikoina myös Turkista on tullut lukuisten maahanmuuttajien kohdemaa, erityisesti Berliinin muurin murtumisen ja alueelle syntyneen liikkumisvapauden jälkeen. Nämä maahanmuuttajat tulevat yleensä entisistä neuvostoblokin valtioista mutta myös naapureina olevista muslimimaista, joko asettuakseen työskentelemään Turkkiin tai jatkaakseen matkaansa eteenpäin Euroopan unioniin.[96]

Turkki on maan ainoa virallinen kieli. Luotettavia tietoja väestön kielellisestä jakautumisesta ei ole tarjolla yllä mainittujen syiden vuoksi.[95] Turkin julkinen yleisradioyhtiö TRT lähettää ohjelmaa alueellisilla kielillä ja murteilla, arabiaksi, bosniaksi, tšerkessiksi ja kurdiksi, muutaman tunnin viikossa.[97]

Turkin väestöstä 99,8 prosenttia Turkin väestöstä on muslimeja, joista valtaosa noudattaa sunnalaisuutta.[1] Merkittävä vähemmistö väestöstä kuuluu alevi-suuntaukseen.[98] Väestön loppuosa on ateisteja tai noudattaa jotain muuta uskontoa, erityisesti kristinuskon eri haaroja (kreikkalainen ortodoksikirkko, Armenian apostolinen kirkko ja syyrialais-ortodoksinen kirkko), juutalaisuutta tai jesidismiä.

Sekularismilla on Turkissa vahva perinne. Vaikka valtiolla ei ole virallista uskontoa eikä se edistä minkään uskonnon harjoittamista, se valvoo uskontojen välisiä suhteita aktiivisesti. Perustuslaki tunnustaa uskonnonvapauden yksilöille, kun taas uskonnolliset yhteisöt ovat valtion suojeluksessa. Perustuslaki yksiselitteisesti kieltää yhteisöjä osallistumasta poliittiseen toimintaan (esimerkiksi muodostamalla uskonnollisen puolueen) tai perustamasta uskonnollisia kouluja. Yksikään puolue ei voi väittää edustavansa mitään uskontoa; tästä huolimatta uskonnollisuus on edustettuna maan politiikassa yleensä konservatiivisten puolueiden kautta.[36] Turkki on kieltänyt lailla hijabin ja uskonnollis-poliittisten symbolien käytön molemmilta sukupuolilta hallintorakennuksissa, kouluissa ja yliopistoissa;[99] Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätti lain olevan oikeutettu 10. marraskuuta 2005 jutussa Leyla Şahin vastaan Turkki.[100] Myös homoseksuaalisuus on Turkissa sallittua ja Istanbulissa on järjestetty Pride-tapahtumia, jotka ovat kuitenkin välillä johtaneet yhteenottoihin. [101]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orhan Pamuk, vuoden 2006 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja
Baklava on turkkilaisen keittiön tunnettu jälkiruoka.

Turkilla on erittäin monipuolinen kulttuuri, joka on sekoitus Oğuz-turkkilaisia, osmanien valtakunnan aikaisia, länsimaisia sekä islamilaisia kulttuureja ja perinteitä. Kun Turkki oli muuntautunut onnistuneesti uskontoon pohjaavasta osmanien valtakunnasta moderniksi kansallisvaltioksi, joka noudattaa tiukkaa uskonnon ja valtion välistä erottelua, taiteelliset ilmaisutavat monipuolistuivat ja lisääntyivät. Tasavallan alkuvuosina valtio investoi suuria summia korkeakulttuuriin, kuten museoihin, teattereihin ja arkkitehtuuriin. Erilaisilla historiallisilla tekijöillä on merkittävä rooli modernin turkkilaisen identiteetin määrittelyssä. Turkkilainen kulttuuri on muodostunut paitsi yrityksestä olla "moderni" ja länsimaalainen, myös tarpeesta pitää yllä perinteisiä uskonnollisia ja historiallisia arvoja[102].

Turkin musiikki ja kirjallisuus ovat hyviä esimerkkejä eri kulttuurivaikutteiden sekoituksista. Osmanien valtakunnan sekä islamilaisen maailman ja Euroopan välisen vuorovaikutuksen seurauksena useat eri musiikin lajit ovat suosittuja Turkissa, "arabeskista" hip hop -musiikkiin. Modernissa turkkilaisessa musiikissa onkin vaikutteita paitsi keskiaasialaisista ja islamilaisista myös eurooppalaisista perinteistä. Turkki on yksi Eurovision laulukilpailujen menestyneimpiä maita, jotka se on voittanut vuonna 2003.

Turkin kirjallisuuteen vaikuttivat osmanikaudella arabiankielinen kirjallisuus ja erityisesti persialainen kirjallisuus, vaikkakin valtakunnan loppuvaiheilla sekä turkkilaisen kansanperinteen että eurooppalaisen kirjallisen perinteen vaikutukset lisääntyivät. Kulttuurivaikutteiden sekoitus dramatisoituu esimerkiksi vuoden 2006 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan Orhan Pamukin teoksissa. Ruotsin akatemia ilmaisi hänen "etsiessään kotikaupunkinsa melankolista sielua löytäneen uusia symboleita kulttuurien törmäyksestä ja lomittumisesta"[103].

Myös Turkin arkkitehtuuri muistuttaa alueella vuosisatojen ajan vaikuttaneesta ainutlaatuisesta perinteiden sekoituksesta. Perinteinen bysanttilainen arkkitehtuuri on läsnä lukuisissa Turkin osissa. Esimerkkejä myöhäisemmästä, paikallisia ja islamilaisia perinteitä huolellisesti sekoittavasta osmanien arkkitehtuurista on nähtävillä paitsi Turkissa myös muissa valtakunnan entisissä osissa. 1700-luvulta alkaen Turkin arkkitehtuuriin ovat vaikuttaneet yhä voimakkaammin länsimaiset tyylit, mikä on nähtävissä erityisesti Istanbulissa, jossa Sinisen moskeijan ja Dolmabahçen palatsin kaltaisten rakennusten vierellä kohoaa lukuisia moderneja pilvenpiirtäjiä, kaikki edustaen eri perinteitä.[104]

Turkin ylivoimaisesti suosituin urheilulaji on jalkapallo,[105] jonka jotkin kansalliset ja ammattiottelut vetävät kymmeniä miljoonia katselijoita television ääreen. Tästä huolimatta myös muut urheilulajit, kuten koripallo ja moottoriurheilu (sen jälkeen kun Istanbul Racing Circuit otettiin Formula 1 -kisoihin) ovat lisänneet suosiotaan viime aikoina. Perinteinen turkkilainen kansallisurheilulaji on ollut Yağlı güreş (öljypaini) osmanien valtakunnan ajoista lähtien.[106]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h i The World Factbook: Turkey CIA. (englanniksi) Viitattu 14.6.2014
  2. ↑ 2014 Human Development Report Maiden HDI-sijaluvut ja indeksiarvot englanninkielisen pdf-julkaisun sivuilla 160–163, 7/2014, YK:n kehitysjärjestö (undp.org) (arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi)
  3. ↑ Sabancı University: Geography of Turkey Sabancı University / Wayback Archive. Viitattu 14.6.2014.
  4. ↑ a b c Mango, Andrew: Ataturk. Overlook, 2000. ISBN 1-58567-011-1.
  5. ↑ a b c d e Stanford, Jay Shaw & Kural Shaw, Ezel: History of the Ottoman Empire and Modern Turkey. Cambridge University Press, 1977. ISBN 0-521-29163-1.
  6. ↑ a b United Nations: Growth in United Nations membership (1945-2005) United Nations. Viitattu 7. tammikuuta 2007.
  7. ↑ The Republic of Turkey and The Organization of The Islamic Conference Republic of Turkey Ministry of Foreign Affairs. Viitattu 14.6.2014.
  8. ↑ OECD: OECD membership OECD. Viitattu 6. tammikuuta 2007.[vanhentunut linkki]
  9. ↑ Organization for Security and Co-operation in Europe: OSCE Participating states OSCE. Viitattu 6. tammikuuta 2007.[vanhentunut linkki]
  10. ↑ Council of Europe: Turkey and the Council of Europe Council of Europe. Viitattu 14.6.2014.
  11. ↑ NATO: Greece and Turkey accede to the North Atlantic Treaty Organisation NATO. Viitattu 6. tammikuuta 2007.
  12. ↑ a b Turkish Secretariat of European Union Affairs: Chronology of Turkey-EU relations Turkish Secretariat of European Union Affairs. Viitattu 10.1.2008.
  13. ↑ G20 Members G20 Information Centre, University of Toronto. Viitattu 14.6.2014.
  14. ↑ American Heritage Dictionary: The American Heritage Dictionary of the English Language: Fourth Edition - "Turk" Houghton Mifflin Company. Viitattu 6. tammikuuta 2007.[vanhentunut linkki]
  15. ↑ Douglas Harper: Online Etymology Dictionary - "Turk" Online Etymology Dictionary. Viitattu 6. tammikuuta 2006.
  16. ↑ Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X. – s. 1361
  17. ↑ Balter, Michael: Search for the Indo-Europeans: Were Kurgan horsemen or Anatolian farmers responsible for creating and spreading the world's most far-flung language family?. Science, 2004-02-27, nro 303, s. 1323.
  18. ↑ The Metropolitan Museum of Art, New York: Anatolia and the Caucasus (Asia Minor), 2000 – 1000 B.C. in Timeline of Art History. New York: The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 7. tammikuuta 2007.
  19. ↑ Hooker, Richard: Ancient Greece: The Persian Wars 1999-06-06. Washington State University, WA, United States / Wayback Archive. Viitattu 14.6.2014.
  20. ↑ The Metropolitan Museum of Art, New York: Anatolia and the Caucasus (Asia Minor), 1000 B.C. - 1 A.D. in Timeline of Art History. October 2000. New York: The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 2006-12-21.
  21. ↑ Daniel C. Waugh: Constantinople/Istanbul University of Washington, Seattle, WA. Viitattu 7. tammikuuta 2007.
  22. ↑ Andre, Wink: Al Hind: The Making of the Indo Islamic World, Vol. 1, Early Medieval India and the Expansion of Islam, 7th-11th Centuries. Brill Academic Publishers, 1990. ISBN 90-04-09249-8.
  23. ↑ Cyril, Mango: The Oxford History of Byzantium. Oxford University Press, USA, 2002. ISBN 0-19-814098-3.
  24. ↑ a b Patrick, Kinross: The Ottoman Centuries: The Rise and Fall of the Turkish Empire. Morrow, 1977. ISBN 0-688-03093-9.
  25. ↑ Istanbul: Europe's most exotic city 2005. The Independent. Viitattu 14.6.2014.
  26. ↑ a b Q&A Armenian 'genocide' British Broadcasting Corporation. Viitattu 27. tammikuuta 2007.
  27. ↑ IAGS: Kirje Turkin pääministerille Genocide Watch. Viitattu 25. toukokuuta 2007.[vanhentunut linkki]
  28. ↑ University of Toronto Press: "Native Christians Massacred": The Ottoman Genocide of the Assyrians during World War I Viitattu 25. toukokuuta 2007.
  29. ↑ a b James A. Huston: Outposts and Allies: U.S. Army Logistics in the Cold War, 1945-1953 Susquehanna University Press.
  30. ↑ Timeline: Cyprus British Broadcasting Corporation. Viitattu 9. tammikuuta 2007.
  31. ↑ a b Hale, William Mathew: Turkish Politics and the Military. Routledge (UK), 1994. ISBN 0-415-02455-2.
  32. ↑ a b Tevfik F. Nas: Economics and Politics of Turkish Liberalization. Lehigh University Press, 1992. ISBN 0-934223-19-X.
  33. ↑ Turkey Encyclopedia britannica. Viitattu 14.6.2014.
  34. ↑ Gul elected as Turkish president 2007. Guardian. Viitattu 14.6.2014.
  35. ↑ Turkin presidentinvaalien ennakkosuosikki Erdoğan sätti viranomaisia kyseenalaistanutta toimittajaa YLE. Viitattu 10.8.2014.
  36. ↑ a b Çarkoǧlu, Ali: Religion and Politics in Turkey Routledge (UK). Viitattu 11. tammikuuta 2007.
  37. ↑ a b Turkish Directorate General of Press and Information: Turkish Constitution Turkish Prime Minister's Office. Viitattu 11. tammikuuta 2007.[vanhentunut linkki]
  38. ↑ Turkin viime sunnuntain vaalit pelastivat maan demokratian. HS 14.6.2015.
  39. ↑ Turkey's old guard routed in elections British Broadcasting Corporation. Viitattu 11. tammikuuta 2007.
  40. ↑ James Arnold: Analysis: Turkey's year of crisis British Broadcasting Corporation. Viitattu 11. tammikuuta 2007.
  41. ↑ Pääministerin puolueelle odotettu voitto Turkin vaaleissa Hs.fi. 12.6.2011. Viitattu 13.6.2011.
  42. ↑ Profile: Kemal Derviş British Broadcasting Corporation. Viitattu 11. tammikuuta 2007.
  43. ↑ Istanbulin keskusaukio täyttyi kolmatta päivää mielenosoittajista Yle.fi. 25.12.2013. Viitattu 25.12.2013.
  44. ↑ Kaksi Turkin ministeriä on eronnut korruptiosotkujen takia Yle.fi. 25.12.2013. Viitattu 25.12.2013.
  45. ↑ Roger Hardy: Turkey leaps into the unknown British Broadcasting Corporation. Viitattu 11. tammikuuta 2007.
  46. ↑ a b Turkish Directorate General of Press and Information: Political Structure of Turkey Turkish Prime Minister's Office. Viitattu 11. tammikuuta 2007.[vanhentunut linkki]
  47. ↑ IPU: Women's Suffrage Viitattu 30. toukokuuta 2007.
  48. ↑ Euro court backs Turkey Islamist ban British Broadcasting Corporation. Viitattu 11. tammikuuta 2007.
  49. ↑ Turkey's Kurd party ban criticised British Broadcasting Corporation. Viitattu 11. tammikuuta 2007.
  50. ↑ Mark Mardell: Turkish army keeps eye on politicians British Broadcasting Corporation. Viitattu 11. tammikuuta 2007.
  51. ↑ Aydınlı, Ersel & Nihat Ali Özcan ja Dogan Akyaz: The Turkish Military's March Toward Europe Foreign Affairs.
  52. ↑ International Herald Tribune: Istanbul trial to test freedom of speech Viitattu 25. toukokuuta 2007.
  53. ↑ BBC News:+Turkish-Armenian writer shot dead Viitattu 25. toukokuuta 2007.
  54. ↑ Israel and Turkey: An intriguing alliance British Broadcasting Corporation. Viitattu 27. tammikuuta 2007.
  55. ↑ European Commission: Interview with European Commission President Jose Manuel Barroso on BBC Sunday AM European Commission. Viitattu 27. tammikuuta 2007.
  56. ↑ Greece, Turkey defuse crash row British Broadcasting Corporation. Viitattu 27. tammikuuta 2007.
  57. ↑ Greece backs EU on Turkey, Balkan states Kathimerini Online Edition. Viitattu 27. tammikuuta 2007.
  58. ↑ Mark Mardell: Turkey's EU membership bid stalls British Broadcasting Corporation. Viitattu 27. tammikuuta 2007.
  59. ↑ K. Gajendra Singh: Turkey and Iran coming closer South Asia Analysis Group. Viitattu 27. tammikuuta 2007.
  60. ↑ Idris Bal: Turkish Foreign Policy In Post Cold War Era. Universal Publishers, 2004. ISBN 1-58112-423-6.
  61. ↑ Sarah Rainsford: PKK 'behind' Turkey resort bomb British Broadcasting Corporation. Viitattu 27. tammikuuta 2007.
  62. ↑ Louis Meixler, Associated Press writer: Turkish Parliament Rejects U.S. Plan to Send 62,000 Combat Troops to Turkey for Iraq War Free Republic. Viitattu 27. tammikuuta 2007.
  63. ↑ Steven A. Cook & Elizabeth Sherwood-Randall: Generating Momentum for a New Era in U.S.-Turkey Relations Council on Foreign Relations. Viitattu 27. tammikuuta 2007.
  64. ↑ Pam O'Toole: Turkey's fears of Kurdish resurgence British Broadcasting Corporation. Viitattu 27. tammikuuta 2007.
  65. ↑ PKK 'behind' Turkey resort bomb British Broadcasting Corporation. Viitattu 27. tammikuuta 2007.
  66. ↑ a b c US Library of Congress: Geography of Turkey US Library of Congress. Viitattu 21. tammikuuta 2007.
  67. ↑ World Bank: Turkey at a glance World Bank. Viitattu 9. tammikuuta 2006.
  68. ↑ Thomas Brinkhoff: 2000 Census, population by provinces and districts Citypopulations.de. Viitattu 9. tammikuuta 2007.
  69. ↑ a b c Turkish Ministry of Tourism: Geography of Turkey Turkish Ministry of Tourism. Viitattu 21. tammikuuta 2007.
  70. ↑ NASA - Earth Observatory: Mount Ararat (Ağrı Dağı), Turkey NASA/ Wayback Archive. Viitattu 21. tammikuuta 2007.
  71. ↑ Earthquakes in Turkey All About Turkey. Viitattu 14.6.2014.
  72. ↑ Turkish State Meteorological Service: Climate of Turkey Turkish State Meteorological Service. Viitattu 21. tammikuuta 2007.
  73. ↑ a b Turkey's flora All about Turkey. Viitattu 14.6.2014.
  74. ↑ Natural Parks Go Turkey. Viitattu 14.6.2014.
  75. ↑ Turkish quake hits shaky economy British Broadcasting Corporation. Viitattu 13. tammikuuta 2007.
  76. ↑ 'Worst over' for Turkey British Broadcasting Corporation. Viitattu 13. tammikuuta 2007.
  77. ↑ World Bank: Turkey Labor Market Study World Bank. Viitattu 13. tammikuuta 2007.
  78. ↑ OECD: OECD Reviews of Regulatory Reform - Turkey: crucial support for economic recovery : 2002. OECD, 2002. ISBN 92-64-19808-3.
  79. ↑ a b Jorn Madslien: Robust economy raises Turkey's hopes British Broadcasting Corporation. Viitattu 13. tammikuuta 2007.
  80. ↑ Turkish Statistical Institute: GNP and GDP as of September 2006 Turkish Statistical Institute. Viitattu 15. tammikuuta 2007.
  81. ↑ Turkey at glance World Bank. Viitattu 14.6.2014.
  82. ↑ Turkey’s tourism revenue hits USD 32 billion Turkish Statistical Institute / Invest.gov.tr. Viitattu 14.6.2014.
  83. ↑ Turkey knocks six zeros off lira British Broadcasting Corporation. Viitattu 15. tammikuuta 2007.
  84. ↑ a b Turkish Statistical Institute: Foreign Trade Statistics as of October 2006 Turkish Statistical Institute. Viitattu 15. tammikuuta 2007.
  85. ↑ Turkish Exporters Assembly: Exports for 2006 stand at 85.8 billion USD Hürriyet. Viitattu 15. tammikuuta 2007.
  86. ↑ Central Bank of the Republic of Turkey: Foreign Direct Investments in Turkey by sectors Central Bank of Turkey. Viitattu 15. tammikuuta 2007.
  87. ↑ Turkey Biggest Airports Kadin Tiyatrosu - Turkey Travel Information. Viitattu 10.8.2014.
  88. ↑ a b Getting there and away Lonely Planet. Viitattu 10.8.2014.
  89. ↑ [elyplanet.com/turkey/transport/getting-around Getting around] Lonely Planet. Viitattu 10.8.2014.
  90. ↑ Intute: Turkey - Population and Demographics Intute. Viitattu 12. tammikuuta 2007.
  91. ↑ Anadolu Agency (AA): Life expectancy has increased in 2005 in Turkey Hürriyet. Viitattu 12. tammikuuta 2007.
  92. ↑ Turkish Statistical Institute: Population and Development Indicators - Population and education Turkish Statistical Institute. Viitattu 12. tammikuuta 2007.
  93. ↑ Jonny Dymond: Turkish girls in literacy battle British Broadcasting Corporation. Viitattu 12. tammikuuta 2007.
  94. ↑ Higher Education Council Student Selection and Placement Center (ÖSYM): Selection and Placement of Students in Higher Education Institutions in Turkey ÖSYM. Viitattu 18. kesäkuuta 2007.
  95. ↑ a b Extra, Guus & Gorter, Durk: The other languages of Europe: Demographic, Sociolinguistic and Educational Perspectives. Multilingual Matters, 2001. ISBN 1-85359-509-8.
  96. ↑ Kemal Kirisci: Turkey: A Transformation from Emigration to Immigration Center for European Studies, Bogaziçi University. Viitattu 12. tammikuuta 2007.
  97. ↑ Turkish Directorate General of Press and Information: Historical background of radio and television broadcasting in Turkey Turkish Prime Minister's Office. Viitattu 12. tammikuuta 2007.[vanhentunut linkki]
  98. ↑ David Shankland: The Alevis in Turkey: The Emergence of a Secular Islamic Tradition. Routledge (UK), 2003. ISBN 0-7007-1606-8.
  99. ↑ The Islamic veil across Europe British Broadcasting Corporation. Viitattu 12. tammikuuta 2007.
  100. ↑ European Court of Human Rights: Leyla Şahin v. Turkey ECHR. Viitattu 12. tammikuuta 2007.[vanhentunut linkki]
  101. ↑ Turkish riot police fire water cannon and rubber pellets at Pride revellers 28.6.2015. The Guardian. Viitattu 24. heinäkuuta 2015.
  102. ↑ Ibrahim Kaya: Social Theory and Later Modernities: The Turkish Experience. Liverpool University Press, 2003. ISBN 0-85323-898-7.
  103. ↑ Pamuk wins Nobel Literature prize British Broadcasting Corporation. Viitattu 18. tammikuuta 2007. – The Academy said: "In the quest for the melancholic soul of his native city, (Pamuk) has discovered new symbols for the clash and interlacing of cultures."
  104. ↑ Godfrey Goodwin: A History of Ottoman Architecture. Thames & Hudson, 2003. ISBN 0-500-27429-0.
  105. ↑ Burak Sansal: Sports in Turkey allaboutturkey.com. Viitattu 18. tammikuuta 2007.
  106. ↑ Burak Sansal: Oiled Wrestling allaboutturkey.com. Viitattu 18. tammikuuta 2007.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kankkonen, Tom: Turkki. Eurooppaa ja Aasiaa. Helsinki: Edita, 2005. ISBN 951-37-4425-6.
  • Koivunen, Kristiina: Suuruudenhullu Turkki. Helsinki: Into, 2015. ISBN 978-952-264-356-8.
  • Leinonen, Anu ym. (toim.): Turkki – Euroopan rajalla?. Pääosa artikkeleista käännetty turkin kielestä. Suomennokset: Tuula Kojo ym. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-034-3.
  • Lodenius, Peter: Turkki pintaa syvemmältä. Helsinki: Into, 2015. ISBN 978-952-264-282-0.
  • Paakkinen, Reeta: Kotona Istanbulissa. Tositarinoita Turkista. Helsingissä: Otava, 2013. ISBN 78-951-1-26828-4.
  • Tervonen, Heikki: Euroopan porteilla. Kaksitoista avainta tarujen ja tarinoiden Turkkiin. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-389-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan valtiot
Alankomaiden lippu Alankomaat | Albanian lippu Albania | Andorran lippu Andorra | Belgian lippu Belgia | Bosnia ja Hertsegovinan lippu Bosnia ja Hertsegovina | Bulgarian lippu Bulgaria | Espanjan lippu Espanja | Irlannin lippu Irlanti | Islannin lippu Islanti | Italian lippu Italia | Itävallan lippu Itävalta | Kreikan lippu Kreikka | Kroatian lippu Kroatia | Latvian lippu Latvia | Liechtensteinin lippu Liechtenstein | Liettuan lippu Liettua | Luxemburgin lippu Luxemburg | Makedonian lippu Makedonia | Maltan lippu Malta | Moldovan lippu Moldova | Monacon lippu Monaco | Montenegron lippu Montenegro | Norjan lippu Norja | Portugalin lippu Portugali | Puolan lippu Puola | Ranskan lippu Ranska | Romanian lippu Romania | Ruotsin lippu Ruotsi | Saksan lippu Saksa | San Marinon lippu San Marino | Serbian lippu Serbia | Slovakian lippu Slovakia | Slovenian lippu Slovenia | Suomen lippu Suomi | Sveitsin lippu Sveitsi | Tanskan lippu Tanska | Tšekin lippu Tšekki | Ukrainan lippu Ukraina | Unkarin lippu Unkari | Valko-Venäjän lippu Valko-Venäjä | Vatikaanin lippu Vatikaanivaltio | Viron lippu Viro | Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta

Myös Aasiaan kuuluviksi tulkittavat valtiot: Armenian lippu Armenia | Azerbaidžanin lippu Azerbaidžan | Georgian lippu Georgia | Kazakstanin lippu Kazakstan | Kyproksen lippu Kypros | Turkin lippu Turkki | Venäjän lippu Venäjä

Kiistanalainen poliittinen asema: Kosovon lippu Kosovo | Flag of Transnistria.svg Transnistria

Myös Aasiaan kuuluviksi tulkittavat valtiot; kiistanalainen poliittinen asema: Abhasian lippu Abhasia | Etelä-Ossetian lippu Etelä-Ossetia | Flag of the Turkish Republic of Northern Cyprus.svg Pohjois-Kypros | Flag of Nagorno-Karabakh.svg Vuoristo-Karabah

Luettelo valtioista | Eurooppa | Euroopan neuvosto | Euroopan unioni
Lähi-idän valtiot

Arabiemiirikuntien lippu Arabiemiirikunnat | Bahrainin lippu Bahrain | Irakin lippu Irak | Iranin lippu Iran | Israelin lippu Israel | Jemenin lippu. Jemen | Jordanian lippu. Jordania | Kuwaitin lippu Kuwait | Kyproksen lippu Kypros | Libanonin lippu Libanon | Omanin lippu Oman | Qatarin lippu Qatar | Saudi-Arabian lippu Saudi-Arabia | Syyrian lippu Syyria | Turkin lippu Turkki

Itsehallintoalueet

Palestiinalaishallinnon lippu. Palestiinalaishallinto

Naton jäsenmaat

Alankomaat | Albania | Belgia | Britannia | Bulgaria | Espanja | Islanti | Italia | Kanada | Kreikka | Kroatia | Latvia | Liettua | Luxemburg | Norja | Portugali | Puola | Ranska | Romania | Saksa | Slovakia | Slovenia | Tanska | Tšekki | Turkki | Unkari | Viro | Yhdysvallat

Islamilaisen yhteistyöjärjestön jäsenvaltiot
Eurooppa: Turkki · Albania
Lähi-itä: Syyria · Libanon · Palestiina · Irak · Kuwait · Bahrain · Qatar · Jordania · Jemen · Saudi-Arabia · Yhdistyneet arabiemiirikunnat
Aasia: Iran · Malesia · Indonesia · Tadžikistan · Bangladesh · Pakistan · Malediivit · Brunei · Afganistan · Uzbekistan · Kazakstan · Kirgisia · Azerbaidžan
Afrikka: Marokko · Algeria · Tunisia · Libya · Egypti · Sudan · Komorit · Tšad · Niger · Mali · Mauritania · Senegal · Gambia · Guinea-Bissau · Guinea · Sierra Leone · Norsunluurannikko · Benin · Togo · Nigeria · Gabon · Kamerun · Uganda · Mosambik · Somalia · Djibouti
Etelä-Amerikka: Guyana · Suriname
Ehdokasmaat: Intia · Filippiinit
Liitännäis- ja tarkkailijavaltiot: Bosnia ja Hertsegovina · Keski-Afrikan tasavalta · Thaimaa · Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta · Venäjä
Noudettu kohteesta https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Turkki&oldid=15118480