David Bowie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
David Bowie
David Bowie.jpg
David Bowie vuonna 2006.
Syntynyt 8. tammikuuta 1947 (ikä 68)
Kotipaikka Lontoo Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia
Aktiivisena 1964
Tyylilajit rock, glam rock, taiderock, pop rock, soul
Soittimet laulu, kitara, basso, rummut, kosketinsoittimet, saksofoni, lyömäsoittimet, huuliharppu, koto
Levy-yhtiöt Deram Records (1967)
Decca Records (1970)
Mercury Records (1970–1971)
RCA Records (1971–1982 ja 1995–1997)
EMI (1983–1987)
Arista Records (1993)
Virgin Records (1999)
Columbia Records (2003)

David Bowie (oikealta nimeltään David Robert Jones, s. 8. tammikuuta 1947 Lontoo) on brittiläinen muusikko, näyttelijä ja taiteilija. Hänen uransa alkoi 1960-luvulla, hän saavutti suurimman suosionsa 1970- ja 1980-luvuilla, ja hän on levyttänyt ja konsertoinut 2000-luvulle asti. Bowie oli 1970-luvulla glam rockin edelläkävijöitä, ja hänen vaikutuksensa populaarikulttuurin kehitykseen on ollut merkittävä.[1] Bowieta on kutsuttu rockin johtavaksi futuristiksi ja kameleontiksi sekä musiikkityylien rajat rikkovaksi edelläkävijäksi.[2]

Bowien läpimurtoalbumi oli The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1972), ja kansainväliseksi supertähdeksi hänet nosti albumi Let’s Dance (1983). Bowien tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa "Space Oddity", "Life On Mars?", "Changes", "Starman", "Fame", "Heroes", "Ashes to Ashes" ja "Let’s Dance".

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Robert Jones syntyi Lontoon Brixtonin työläiskaupunginosassa vuoden 1947 tammikuussa. Äiti Margaret "Peggy" Burns työskenteli elokuvateatterin paikannäyttäjänä ja isä Heywood "John" Jones lastenkodin varainkerääjänä. Johnilla oli edellisestä avioliitostaan tytär ja Peggyllä aikaisemmasta suhteestaan poika Terry, joka oli Davidia yhdeksän vuotta vanhempi. Davidin ollessa kuusivuotias perhe muutti Bromleyn esikaupunkialueelle rivitalohuoneistoon puolen tunnin junamatkan päähän Lontoosta.[3]

Bowie on kertonut, että kuultuaan kahdeksan- tai yhdeksänvuotiaana isänsä kotiin tuomalta singleltä Little Richardin "Tutti Frutti" -kappaleen hän päätti ryhtyä muusikoksi. Varhaisessa teini-iässään David kuunteli rock and rollin ja rhythm and bluesin lisäksi myös Charles Mingusin jazzia. Etenkin velipuoli Terryllä oli suuri vaikutus nuoren Davidin musiikkimakuun.[4]

Bowie epäonnistui peruskoulun loppukokeessa ja meni lukion sijaan teknilliseen opistoon Bromley Technical High Schooliin vuosiksi 1958–63. Sieltä hän sai hyväksytyn arvosanan ainoastaan taiteesta. Vaikkei itse taidekoulua koskaan käynytkään, teini-ikäinen Bowie seurusteli paljon taidekouluja käyneiden taiteilijoiden ja muusikoiden kanssa, mikä vaikutti myöhemmin paljon hänen epäsovinnaiseen tyyliinsä. Bowie kertoi haastattelussa vuonna 1992: "Minua viehättivät jo hyvin nuorena kaikki ne, jotka ylittivät normeja, uhmasivat sovinnaisuutta, olipa kyse maalauksesta, musiikista tai mistä tahansa." Jätettyään koulunkäynnin Bowie työskenteli hetken aikaa lontoolaisessa mainostoimistossa.[5]

Vuonna 1962 koulunpihalla käydyn tappelun seurauksena Bowien vasemman silmän pupilli on pysyvästi laajentunut ja halvaantunut. Vasen silmä näyttää sen vuoksi valaistuksesta riippuen ruskealta tai vihreältä, kun terve silmä on sininen. Silmän näkökyky on myös heikentynyt. Tappeluun Bowie joutui parhaan ystävänsä kanssa iskettyään tämän tyttöystävän.[6]

Bowie oli opetellut lapsena soittamaan kitaraa, ja hän opetteli saksofonin soittamisen 12-vuotiaana. Hän esiintyi vuodesta 1964 lähtien useissa yhtyeissä, jotka eivät saavuttaneet suurta menestystä.[1]

Vuoden 1966 tammikuussa Bowie, joka siihen asti oli käyttänyt nimiä Davie Jones tai Dave Jay, otti käyttöönsä taiteilijanimen David Bowie, koska hän ei halunnut itseään sekoitettavan The Monkees -yhtyeen Davy Jonesiin. Nimeksi valittiin Bowie, koska se viittasi Bowie-puukkoon. Virallisesti hän ei kuitenkaan ole koskaan vaihtanut nimeään.[7]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulajanuran alku (1967–1971)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bowien laulutyyli 1960-luvun jälkipuolella oli saanut paljon vaikutteita brittilaulaja Anthony Newleyltä. Vuoden 1967 huhtikuussa Bowie julkaisi lastenlaulumaisen singlen "A Laughing Gnome", joka ei menestynyt. Saman vuoden kesäkuussa Bowie julkaisi ensimmäisen albuminsa David Bowie. Albumilla oli yksinkertaista ja kevyttä, tarttuvaa poppia, jossa oli vaikutteita teatterista ja brittiläisestä varieteesta. Kappaleiden sanoitukset olivat usein erikoisia, humoristisia ja makaabereja. Levy ei menestynyt kaupallisesti, eikä Bowie ole myöhemmin ottanut sitä mukaa levyjensä virallisiin uudelleenjulkaisukampanjoihin.[8]

Bowie vaihteli ulkoista tyyliään tiuhaan jo 1960-luvulla. Vuonna 1965 hän oli modi, seuraavat kaksi vuotta hippi, minkä jälkeen hän alkoi vihdoin kehitellä omaa, hiukan naismaista tyyliään. Vuonna 1967 Bowie tutustui tanssija Lindsay Kempiin, jonka pantomiimiryhmässä hän oppi tanssia ja mimiikkaa sekä sai kiinnostuksen eriskummalliseen. Vuonna 1969 Bowie esitti pantomiimia Tyrannosaurus Rex -yhtyeen kiertueella lämmittelijänä, ja myöhemmin hän yhdisteli pantomiimia usein omaankin musiikkiinsa.[9]

Vuonna 1968 Bowie kuului lyhyen aikaa yhtyeeseen nimeltä Feathers. Bowie ei 1960-luvun lopulla saavuttanut menestystä, mutta hän itse on pitänyt sitä jälkeenpäin siunauksellisena, sanoen: "Jos minulle olisi tapahtunut jotain 1960-luvun puolivälissä, olisin kenties jäänyt paitsi valtavasta määrästä vaikutteita."[10]

Vuonna 1969 ilmestyi Bowien toinen albumi, sekin alun perin nimeltään David Bowie, mutta levy tunnetaan nykyisin nimellä Space Oddity. Albumilta otetun singlen "Space Oddity" julkaisu ajoittui yhteen ensimmäisen kuulennon, Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan ja Bowien tieteiskirjallisuusvaiheen kanssa ja ennakoi Bowien myöhempiä avaruusteemoja. Single oli hitti ja on noussut klassikoksi, mutta tyyliltään siitä eroava levy ei menestynyt julkaisuaikanaan.[11]

Bowie provosoivana The Man Who Sold the World -albumin kannessa 1970.

Space Odditya seuranneet singlet eivät menestyneet. Bowien kolmas albumi The Man Who Sold the World (1970) oli edeltäjäänsä raskaampi ja ahdistuneempi. Levy menestyi kohtalaisesti Yhdysvalloissa, mutta ei Britanniassa.[12]

1970-luvun alussa Bowie oli glam rockin ensimmäisiä pioneereja Marc Bolanin ohella. Hänen yhtyeensä tuohon aikaan oli nimeltään The Hype.[13] Bowie leikitteli poptaiteella ja popin kaupallisuudella ja lumoutui Andy Warholin käsityksestä, että tähteyden saattoi "luoda"[14]. Bowie otti myös pesäeroa hippikulttuurin yhteisöllisyyteen. Hänen musiikkimakunsa ja vaikutteensa olivat hyvin laaja-alaiset The Velvet Undergroundista Jacques Breliin.[15]

Bowie meni naimisiin Angie Barnettin kanssa maaliskuussa 1970 ja heille syntyi seuraavana vuonna poika. Angie alkoi toimia Bowien promoottorina ja avustajana, ja hänellä oli vaikutus myös Bowien erikoisuutta tavoittelevaan tyyliin.[16]

Bowien seuraavalla albumilla Hunky Dorylla (1971) soitti ensimmäistä kertaa yhdessä Bowien pitkäaikainen taustayhtye The Spiders from Mars, johon kuuluivat Mick Ronson, Trevor Bolder ja Mick Woodmansey[17]. Ennen Hunky Doryn julkaisua RCA-levy-yhtiö teki Bowien kanssa sopimuksen kolmesta levystä[18]. Hunky Dorya pidetään Bowien helpoimmin lähestyttävänä albumina, vaikka se ei noussutkaan listoille[19].

Ziggy Stardust ja läpimurto (1972–1973)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bowie Ziggy Stardust -hahmossaan.

Kuukausi Hunky Doryn levytysten päättymisen jälkeen Bowie alkoi levyttää kappaleita uudelle levylleen The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1972)[20]. Hän loi levyä ja lavaesiintymisiään varten itselleen alter egon nimeltä Ziggy Stardust, joka oli ulkoavaruudesta maan pinnalle laskeutunut rocktähti. Ziggyn hahmossa Bowie hyödynsi japanilaista kabuki- ja no-teatteria, pantomiimia ja androgyynisyyttään, johon kuului vahva meikki, punaiseksi värjätty piikkikampaus ja kimaltavat asusteet.[21] Tyylillisesti levy edusti glam rockia[22]. Levystä tuli suuri menestys ja Bowiesta sen myötä tähti[23]. Bowien mainetta kasvatti myös se, että hän oli tammikuussa 1972 Melody Makerin haastattelussa väittänyt olevansa homo. Tällainen tunnustus oli ennen kuulumatonta tuon ajan musiikkimaailmassa[24][25].

Ziggy Stardustin julkaisua seurasi 18 kuukautta kestänyt lähes yhtämittainen, tarkkaan suunnitellulla teatraalisuudellaan ja rohkeudellaan paljon suosiota saavuttanut konserttikiertue[26]. Samaan aikaan Bowie toimi tuottajana Mott the Hooplen, Iggy Popin ja Lou Reedin albumeilla ja kirjoitti heille kappaleita, joista tunnetuimpia on Mott the Hooplen hitti "All the Young Dudes"[27].

Bowie oli vuonna 1973 alkanut myös joutua roolihahmojensa vangiksi. David Jonesin suojautumiskeinokseen luomansa David Bowiekin oli vain yksi hahmo Ziggyn ja myöhemmän Aladdin Sanen ohella. Bowie kertoi myöhemmin: "Minäkin ihastuin Ziggyyn. Oli helppoa olla hahmon lumoissa yötä päivää. Minä muutuin Ziggy Stardustiksi. David Bowie häipyi kuvioista kokonaan. --- Eteen alkoi nyt tulla todellisia ongelmia. --- Seuraavaksi on vuorossa matka psykologiseen tuhoon, ja polun päässä joudut huumeiden uhriksi."[28]

Syksyllä 1972 Bowie lähti etsimään menestystä Yhdysvalloista, missä brittiartisteista niinä aikoina menestyneimpiä olivat Elton John ja Rod Stewart. Bowien manageri Tony DeFries aloitti maassa suuren julkisuuskampanjan, jossa Bowie esiteltiin suurellisen elämäntyylin omaavana tähtenä.[29] Bowielta ei jäänyt Yhdysvaltain-kiertueeltaan itselleen paljon rahaa, sillä hänen sopimuksensa DeFriesin kanssa jätti hänelle vain puolet konserttituotoistaan, mistä osuudestaan Bowie joutui myös maksamaan kaikki konserttiensa kulut[30].

Ziggy-kulttia jatkoi albumi Aladdin Sane (1973), jonka nimihahmo oli Ziggy Stardustin amerikkalainen vastine. Yhdysvaltain-kiertueen aikana kirjoitettu albumi sisälsi kovempaa soundia ja huomattavasti rankempia aiheita kuin sadunomainen edellislevy. Albumi varmisti Bowien aseman levylistoja hallitsevana suurena tähtenä Britanniassa, ja maailmankiertueensa myötä Bowiesta tuli tähti myös Japanissa.[31]

Lontoossa 3. heinäkuuta 1973 pidetyssä Ziggy-kiertueen viimeisessä konsertissa Bowie ilmoitti keikan olevan heidän viimeisensä koskaan. Yleisö kauhistui, mutta jälkeenpäin Bowie selvitti tarkoittaneensa vain että Ziggy ja Spiders-yhtye lopettavat.[25]

Vuoden 1973 heinäkuussa Bowie oli suosionsa huipulla Britanniassa – hänellä oli samanaikaisesti viisi albumia Britannian Top 40 -listalla ja hänellä oli suuri ja omistautunut fanijoukko, joka jäljitteli idolinsa tyyliä mahdollisimman tarkkaan. Vuonna 1973 Bowie teki vielä yhden albumin Ziggyn nahoissa: lainakappaleista koostuneen levyn nimi oli Pinups ja se sisälsi Bowien suosikkeja vuosilta 1964–67. Levy nousi Britannian listaykköseksi viiden viikon ajaksi.[32]

Yhdysvaltain-vuodet (1974–1976)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bowien ensimmäinen albumi Ziggyn ja Spiders-yhtyeen jälkeen, apokalyptinen Diamond Dogs (1974), perustui löyhästi George Orwellin romaaniin "Vuonna 1984" ja syntyi Bowien luotsaaman musikaali-idean kaaduttua tekijänoikeuserimielisyyksiin[33]. Diamond Dogs päätti samalla Bowien glam rock -kauden. Heti levyn ilmestymisen jälkeen Bowie muutti Yhdysvaltoihin, aluksi New Yorkiin ja myöhemmin Los Angelesiin.[34] Yhdysvalloissa hän aloitti näkyvän mainoskampanjan ja spektaakkelimaisen Diamond Dogs -konserttikiertueen[35].

Bowie Torontossa "Thin White Dukena" 1976

Bowien ensimmäinen Yhdysvalloissa tekemä albumi oli Young Americans (1975), jonka musiikkia Bowie kutsui nimellä "muovisoul"[36]. Diamond Dogs ja Young Americans nousivat Yhdysvalloissa Top 10:een, ja Bowien yhdessä John Lennonin kanssa tekemä single "Fame" nousi siellä listakärkeen. Britanniassa Bowien suosio oli kuitenkin alkanut hänen Amerikkaan muuttonsa ja glam rockista luopumisensa seurauksena väliaikaisesti hiipua, vaikka Bowien kaikki tämän ajan levyt nousivatkin siellä yhä Top 5:een.[37]

Bowie kärsi vuosien 1974–1976 aikana vakavasta huumeongelmasta. Hän oli tullut riippuvaiseksi kokaiinista ja kärsi sen aiheuttamasta henkisestä tyhjyyden tunteesta ja vainoharhaisuudesta. Hän oli menettänyt huumekierteen myötä ruokahalunsa ja laihtui alle 40-kiloiseksi.[38] Bowie sekosi myös okkultismiin sekä fasismin ja natsismin ihailuun, mistä hän sai kielteistä julkisuutta[39].

Paranoiansa heijastumaksi Bowie kehitti vuoden 1976 roolihahmon, Thin White Duken, jota hän kuvasi "romantikoksi ilman tunteita"[40]. Hahmo sai alkunsa Nicholas Roegin samana vuonna ohjaamasta elokuvasta Muukalaisen kasvot (The Man Who Fell to Earth), jossa Bowie näytteli ilmeettömän pääosan[38].

Albumi Station to Station (1976) syntyi keskellä Bowien henkistä ja fyysistä aallonpohjaa. Sitä pidetään kuitenkin yhtenä hänen mestariteoksistaan, ja myös levyä seurannut taidokas konserttikiertue oli taiteellinen menestys.[41] Vuonna 1976 Bowie konsertoi myös ensimmäistä kertaa Suomessa, Messukeskuksen UKK-hallissa.[42]

1970-luvun loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Bowie vuonna 1978

Vuoden 1976 kesällä Bowie muutti Eurooppaan irtautuakseen huumeista ja ollakseen poikansa ja vaimonsa kanssa. Perhe asui aluksi Sveitsissä Genevejärven rannalla.[43] Bowie kertoi vuonna 1996:

»Minusta oli kovaa vauhtia tulossa seuraava rockin uhri – totta puhuen olen melko varma, etten olisi selvinnyt 70-luvusta jos olisin jatkanut sillä tiellä, jolla olin. Mutta olin tarpeeksi onnekas tietääkseni jossain sisällä, että olin tappamassa itseni, ja minun täytyi tehdä jotain ratkaisevaa, että pääsin eroon siitä.»
(David Bowie, 1996[44])

Syksystä 1976 alkaen Bowie alkoi viettää suurimman osan ajastaan Länsi-Berliinissä ystävänsä Iggy Popin kanssa, ja siellä hän onnistui vihdoin katkaisemaan kokaiiniriippuvuutensa. Bowie asui Kreuzbergin kaupunginosassa, jossa asui paljon turkkilaisia, homoseksuaaleja, taiteilijoita ja syrjäytyneitä. Bowien vaatimaton asunto sijaitsi osoitteessa Hauptstrasse 155, käytettyjä autoja myyneen liikkeen yläkerrassa.[45][46]

Bowie oli jo jonkin aikaa ihaillut Roxy Musicista tunnetun Brian Enon ambient-musiikkia, jota hän piti tulevaisuuden musiikkina. Bowie otti yhteyttä Enoon, ja miesten yhteistyönä syntyi kolme Berliini-vaikutteista albumia: Low (1977), "Heroes" (1977) ja Lodger (1979). Trilogiassa on ambient-vaikutteita, ja sen tunnuspiirteitä ovat syntetisaattorin käyttö, kokeellinen leikittely ja sattumanvaraisuus.[47] Vaikka Bowie ei ollut suunnannut Enon kanssa tehtyjä levyjä suurelle yleisölle, ne kaikki nousivat Britannian Top 5:een ja saivat kriitikkojen suosion.[48]

Bowie avusti vuosina 1976–77 Iggy Popia tämän soololevyjen The Idiot ja Lust for Life säveltämisessä ja tuottamisessa[49]. Hän soitti myös Iggy Popin pianistina tämän vuoden 1977 kiertueella[50]. Vuonna 1977 David ja Angie Bowie muuttivat erilleen[51].

Vuoden 1978 lopulla Bowie teki suuren maailmankiertueen ja äänitti Lodger-albumin kiertueensa tauoilla[52]. Bowie esiintyi myös ahkerasti Britannian televisiossa, teki huomiotaherättäviä musiikkivideoita, ja hänen imagonsa muuttui entistä sovinnaisemmaksi, avoimemmaksi ja faneilleen läheisemmäksi[53].

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1980 ilmestyneen Scary Monsters (and Super Creeps) -albuminsa aikoihin Bowie otti uudelleen käyttöön entisenkaltaisen värikkään tyylinsä ja nousi punkin jälkeisen neo-glamrockin liikeen johtohahmoksi[54]. Britannian listakärkeen nousseella albumillaan Bowie onnistui yhdistämään kokeellisuuden kaupalliseen ja arvostelumenestykseen[55]. Albumilta singlenä julkaistu, yhtenä Bowien merkittävimmistä kappaleista pidetty "Ashes to Ashes" nousi listaykköseksi Britanniassa, ja sen video oli kallein koskaan tehty musiikkivideo[56].

Vuonna 1981 Bowie levytti Queenin kanssa Britannian listaykköseksi nousseen kappaleen "Under Pressure"[57]. Vuosien 1981 ja 1982 aikana Bowie vietti kuitenkin musiikillista hiljaiseloa, odotellen RCA-levy-yhtiön kanssa tekemänsä sopimuksen loppumista, minkä jälkeen hän ei enää joutuisi tilittämään osaa tuloistaan entiselle managerilleen Tony DeFriesille[58].

David Bowie 1987

Seuraavalla levyllään Bowie ryhtyi tietoisesti tavoittelemaan kaupallista menestystä. Hän solmi rahakkaan sopimuksen EMI-yhtiön kanssa ja teki tanssittavan ja melodisen albumin Let’s Dance (1983). Levy sai hyvät arvostelut ja siitä tuli hänen uransa suurin kaupallinen menestys. Albumi nousi nopeasti Britannian ja Yhdysvaltain listakärkeen, siitä tehdyt musiikkivideot näkyivät jatkuvasti televisiossa, ja Bowiesta tuli musiikkivideoaikakauden yksi tärkeimmistä artisteista[59]. Levy toi Bowielle runsaasti uusia kuulijoita, ja hänen onnistui samalla säilyttää suuri osa entisistä ihailijoistaan. Koska Let’s Dance sisälsi kuitenkin sellaista valtavirran musiikkia, jota vastaan Bowie oli aikaisemmin taistellut, jotkut hänen vanhat ihailijansa pitivät levyä liian kaupallisena ja boikotoivat sitä.[60]

Let’s Dancea nopeasti seurannut albumi Tonight (1984) oli edeltäjäänsäkin selvemmin pop-vaikutteinen ja valtavirran musiikkia. Levy sai kehnot arvostelut, ja jopa Bowie itse vähätteli sitä levyn promootiohaastattelussaan. Albumi nousi tosin hetkeksi Britannian listan kärkeen, mutta sen myötä Bowien ura supertähtenä alkoi kääntyä laskuun.[61]

Vuonna 1985 Bowie esiintyi Live Aid -konsertissa ja teki Englannin listakärkeen nousseen dueton "Dancing in the Street" Mick Jaggerin kanssa[62]. Vuonna 1986 Bowie teki Iggy Popin kanssa tämän soololevyn Blah Blah Blah[63].

1980-luvun puolivälissä Bowiesta julkaistiin paljastuskirjoja, joissa riepoteltiin hänen hullujen vuosiensa tekemisiään, oman menneisyytensä häivytysyrityksiä 1980-luvulla ja sukunsa mielenterveysongelmia. Bowien suruja lisäsi velipuoli Terryn itsemurha 1985.[64]

Bowien seuraava albumi oli Never Let Me Down (1987). Vastahakoisesti levytysstudioon mennyt Bowie kärsi levy-yhtiönsä painostuksesta, eivätkä albumi tai siltä otetut singlet menestyneet listoilla tai kriitikoiden arvioissa.[65] Bowie on itse jälkeenpäin kritisoinut 1980-lukua ajaksi, jolloin kaupallisuus vei hänen taiteestaan luovuuden[66].

Näyttelijänura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1980 Bowie teki debyyttinsä Broadwaylla Elefanttimiehenä. Roolisuoritus oli kehuttu ja menestyksekäs.[1]

1980-luvulla Bowie näytteli isojen tuotantojen elokuvissa, kuten Merry Christmas, Mr. Lawrence, jonka arviot Bowien roolityöstä olivat kiittäviä.[67], Labyrintti ja The Hunger.

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Bowie 1997

Vuosien 1989–1991 aikana Bowie viihtyi kitaristi Reeves Gabrielsin kanssa perustamassaan bändiprojektissa nimeltä Tin Machine, joka julkaisi kaksi studioalbumia ja yhden live-levyn. Suorasukaista ja meluisaa, livenä äänitettyä rockia soittava yhtye jakoi aikanaan kriitikkojen mielipiteet, ja sen maine on myöhempinä vuosina vain huonontunut.[68] Projekti oli kuitenkin taiteellisesti merkittävä käännekohta Bowien uralla, sillä hän uskalsi sen myötä irtautua levy-yhtiönsä kaupallisuuden vaatimuksista ja ryhtyi tekemään musiikkia jälleen omilla ehdoillaan[69].

Vuonna 1990 Bowie teki Sound+Vision-maailmankiertueen, jolla hän soitti vain uransa suurimpia hittejä viimeistä kertaa.[70]

Bowien soololevytysura jatkui vuonna 1993 studioalbumilla Black Tie White Noise. Bowie palkkasi levylle tuottajaksi Nile Rodgersin, joka oli vastannut Let's Dancen menestysreseptistä vuosikymmentä aikaisemmin. Tällä kertaa Bowie ei kuitankaan halunnut tehdä kaupallista levyä, joka kilpailisi Let's Dancen kanssa. Black Tie White Noise nousi Britannian listan ykköseksi, mutta putosi nopeasti listoilta kiertueen ja markkinoinnin puuttumisten vuoksi.[71] Vielä samana vuonna Bowie levytti monipuolisen ja vapautuneen albumin Buddha of Suburbia (1993) BBC:n samannimisen televisiosarjan inspiroimana. Tämänkin levyn myynti kärsi lähes olemattomasta markkinoinnista.[72]

Bowien seuraavatkin 1990-luvun albumit olivat kokeellisia: 1. Outside (1995) ja Earthling (1997) sisälsivät nykyaikaisen tanssimusiikin hip hop- ja jungle-vaikutteita.[73] Vuonna 1999 ilmestynyt 'Hours...' edusti paluuta helposti lähestyttävään, Bowien 1970-luvun tuotannosta tuttuun melodiseen poprockiin[74].

Vuonna 1997 Bowie sai oman tähtensä Hollywood Walk of Fame -kadulle. 1998 valmistunut elokuva Velvet Goldmine kuvaa 1970-luvun glam rockia ja sen päähenkilö perustuu löyhästi Bowieen. Bowie kielsi musiikkinsa käyttämisen elokuvassa. 1999 hän duetoi Brian Molkon kanssa Placebon "Without You I'm Nothing" -kappaleella.

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2002 Bowie julkaisi albumin Heathen. Hän soitti levyllä useampia instrumentteja kuin levyillään pitkään aikaan. Albumi oli edeltäjiään tummasävyisempi ja heijasti Bowien tuntoja omasta vanhenemisestaan. Levy sai hyvät arvostelut ja menestyi melko hyvin.[75]

Bowien seuraava studiolevy Reality (2003) sai kriitikoilta hiukan varautuneemman vastaanoton. Levyä seurannut maailmankiertue Reality (2003–2004) toi Bowien Suomeen kahdesti.[76]

Vuonna 2004 Bowie joutui kesken kiertueensa sydänleikkaukseen valtimotukoksen seurauksena[77]. Hän ei sen jälkeen antanut haastatteluja tai julkaissut uutta materiaalia sisältäviä levyjä ennen vuotta 2013, ja on esiintynyt vain harvakseltaan[78].

66-vuotissyntymäpäivänään 8. tammikuuta 2013 Bowie julkaisi singlen ”Where are we now?”, ja hänen uusi albuminsa The Next Day julkaistiin maaliskuussa 2013.[79]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe-elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bowien ensirakkaus oli tanssijatar Hermione Farthingale, jonka kanssa hän asui yhdessä vuonna 1968[80].

Vuonna 1970 Bowie avioitui edellisenä vuonna tapaamansa Mary Angela "Angie" Barnettin kanssa. Pari sai pojan Zowien vuonna 1971. Avioliitto alkoi rakoilla 1970-luvun puoliväliin mennessä ja päättyi eroon 1980. Zowie-pojan huoltajuus jäi David Bowielle. Zowie tunnetaan nykyisin elokuvaohjaaja Duncan Jonesina.[81]

Vuonna 1992 Bowie avioitui somalialaisen huippumalli Iman Abdulmajidin kanssa. Vuonna 2000 syntyi Bowien ja Imanin tytär Alexandria Zahra.[1]

Bowie asuu nykyisin New Yorkissa perheensä kanssa, näyttäytyy harvoin julkisuudessa ja käyttää aikaansa koti-isänä toimimiseen sekä maalaten ja keräillen taidetta.[78]

Seksuaalisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkisessa ja yksityisessä elämässään 1970-luvun puoliväliin asti androgyynin Bowien seksuaalisuus on ollut tärkeä osa hänen imagoaan. Bowie kertoi 1970-luvulla lehtihaastatteluissaan olevansa biseksuaali, ja hänen läheistensä mukaan hänellä on ollut lukuisten naissuhteidensa lisäksi myös miessuhteita. 1980-luvulla Bowien pyrkiessä miellyttämään valtavirran yleisöä hän alkoi katua tunnustustaan ja on suhtautunut aiheeseen myöhemmin vältellen. Elämänkerran kirjoittaja David Buckleyn mukaan Bowie kokeili biseksuaalisuutta, mutta hänen kiinnostuksensa miehiä kohtaan on iän myötä hiipunut.[24]

Terveysongelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2004 Bowie joutui sydänleikkaukseen valtimotukoksen seurauksena[77].

Bowie kärsi 1970-luvun puolivälissä runsaan kokaiininkäytön aiheuttamista psyykkisistä ja fyysisistä ongelmista[38].

Bowien äidinpuoleisessa suvussa on esiintynyt paljon mielisairautta – hänen velipuolensa Terry diagnosoitiin aikuisena skitsofreenikoksi ja kolme Bowien tätiä on myös kärsinyt skitsofreniasta tai muista vakavista psyykkisistä häiriöistä[82]. Bowie viittasi tähän sukurasitukseen Aladdin Sane -hahmonsa nimessä ("A Lad Insane", suom. ’hullu kaveri’) ja samannimisen levyn kansikuvassa[83].

Tunnustukset ja levynmyynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bowien albumeja arvioitiin myydyn vuoteen 2009 mennessä 136 miljoonaa kappaletta[84]. Vuonna 1996 Bowie nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen[85]. Vuonna 2013 Lontoon Victoria & Albert -museossa järjestettiin näyttely "David Bowie is", jonka näki yli 300 000 katsojaa neljän kuukauden aikana. Lontoosta näyttely jatkoi maailmankiertueelle.[86]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosiluvun jäljessä olevat numerot, esimerkiksi "# 5 (# 6)", viittaavat albumin parhaaseen sijoitukseen Ison-Britannian ja Yhdysvaltain virallisilla albumilistoilla. Osa 1970-luvun albumeista julkaistiin Yhdysvalloissa eri järjestyksessä kuin Euroopassa.

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosiluvun jäljessä oleva numero, esimerkiksi # 5, viittaa singlen sijoitukseen Ison-Britannian virallisella listalla.

  • Space Oddity 1969 # 5
  • Starman 1972 # 10
  • John I´m Only Dancing 1972 # 12
  • The Jean Genie 1972 # 2
  • Drive-In Saturday 1973 # 3
  • Life on Mars 1973 # 3
  • Laughing Gnome 1973 # 6
  • Sorrow 1973 # 3
  • Rebel Rebel 1974 # 5
  • Rock´n´Roll Suicide 1974 # 22
  • Diamond Dogs 1974 # 21
  • Knock on Wood 1974 # 10
  • Young Americans 1975 # 18
  • Fame 1975 # 17
  • Golden Years 1975 # 8
  • TVC 15 1976 # 33
  • Sound and Vision 1977 # 3
  • "Heroes" 1977 # 24
  • Beauty and the Beast 1978 # 39
  • Breaking Glass 1978 # 54
  • Boys Keep Swingin´ 1979 # 7
  • D.J. 1979 # 29
  • Alabama Song 1980 # 23
  • Ashes to Ashes 1980 # 1
  • Fashion 1980 # 5
  • Scary Monsters (and Super Creeps) 1981 # 20
  • Up the Hill Backwards 1981 # 32
  • Under Pressure (yhdessä Queenin kanssa) 1981 # 1
  • Wild is the Wind 1981 # 24
  • Baal´s Hymn 1981 # 29
  • Cat People (Putting Out Fire 1982 # 26
  • Peace on Earth/Little Drummer Boy 1982 (Bing Crosbyn kanssa) # 3
  • Let´s Dance 1983 # 1
  • China Girl 1983 # 2
  • Modern Love 1983 # 2
  • White Light, White Heat 1983 # 46
  • Blue Jean 1984 # 6
  • Tonight 1984 # 53
  • This Is Not America 1985 # 14
  • Loving the Alien 1985 # 19
  • Dancing in the Street (Mick Jaggerin kanssa) 1985 # 1
  • Absolute Beginners 1985 # 2
  • Underground 1986 # 21
  • When the Wind Blows 1986 # 44
  • Day-in Day-out 1986 # 17
  • Time Will Crawl 1987 # 33
  • Never Let Me Down 1987 # 34
  • Under the God (Tin Machinen kanssa) 1989 # 51
  • Tin Machine/Maggie´s Farm (Tin Machinen kanssa) 1989 # 48
  • Fame 90 1990 # 28
  • You Belong in Rock´n´Roll (Tin Machinen kanssa) 1991 # 33
  • Baby Universal (Tin Machinen kanssa) 1991 # 48
  • Real Cool World 1992 # 53
  • Jump They Say 1993 # 9
  • Black Tie White Noise 1993 # 36
  • Miracle Goodnight 1993 # 40
  • Buddha of Suburbia (Lenny Kravitzin kanssa) 1993 # 35
  • The Heart's Filthy Lesson 1995 # 35
  • Strangers When We Meet/The Man Who Sold the World 1995 # 39
  • Hallo Spaceboy 1996 # 12
  • Little Wonder 1997 # 14
  • Dead Man Walking 1997 # 32
  • Seven Years in Tibet 1997 # 61
  • I Can´t Read 1998 # 73
  • Thursday´s Child 1999 # 16
  • Survive 2000 # 28
  • Seven 2000 # 32
  • Loving the Alien (Scumfrogin kanssa) 2002 # 41
  • Everyone Says Hi 2002 # 20
  • Just One Day (Heroes) 2003 # 73
  • Rebel Never Gets Old 2003 # 47

Tin Machine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tin Machine 1989 # 3
  • Tin Machine II 1991

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Immonen, Tenho: David Bowie – Rockin kameleontti. Tampere: POP-lehti, 2005. ISBN 952-5546-09-8.
  • Nagisa Ōshima: Oshima on Oshima. Suom. Siltala Mika. Helsinki: Like, 1998. ISBN 951-578-208-2.
  • Buckley, David: David Bowie. (Strange Fascination – David Bowie: The Definitive Story, 1999.). Suom. Hannu Tervaharju. Helsinki: Like, 2002. ISBN 951-578-896-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d B. Kimberly Taylor: David Bowie Biography Musician Biographies. Net Industries. Viitattu 17.2.2009. (englanniksi)
  2. David Bowie biography Rock and Roll Hall of Fame. Viitattu 17.7.2013.
  3. Buckley, s. 31–34
  4. Buckley, s. 37–38
  5. Buckley, s. 40–44
  6. Buckley, s. 40
  7. Buckley, s. 48–49
  8. Buckley, s. 50–60
  9. Buckley, s. 65–69
  10. Buckley, s. 76–77
  11. Buckley, s. 82–95
  12. Buckley, s. 111–118
  13. Buckley, s. 103–104
  14. Buckley, s. 134–136
  15. Buckley, s. 110–112
  16. Buckley, s. 105–107
  17. Buckley, s. 123
  18. Buckley, s. 125
  19. Buckley, s. 125, 136
  20. Buckley, s. 149
  21. Buckley, s. 141–147
  22. Ziggy Stardust David Bowie Superseventies
  23. Buckley, s. 158–159
  24. a b Buckley, s. 137–140
  25. a b "The Retirement Gig" Hammersmith Odeon (3 July 1973) Ziggy Stardust Companion
  26. Buckley, s. 170
  27. Buckley, s. 164–168
  28. Buckley, s. 172–174
  29. Buckley, s. 181–183
  30. Buckley, s. 183–184, 189
  31. Buckley, s. 192–200
  32. Buckley, s. 204–208
  33. Immonen 2005, s. 65
  34. Buckley, s. 224–225, 263
  35. Buckley, s. 235–240
  36. Immonen 2005, s. 73
  37. Buckley, s. 252–257
  38. a b c Buckley, s. 240–242
  39. Buckley, s. 294–299
  40. Immonen 2005, s. 78
  41. Buckley, s. 275–293
  42. Mikael Huhtamäki: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.
  43. Buckley, s. 301–302
  44. Immonen 2005, s. 90
  45. Immonen 2005, s. 89
  46. Buckley, s. 313–314
  47. Buckley, s. 302–306
  48. Buckley, s. 318, 333
  49. Buckley, s. 302
  50. Buckley, s. 318
  51. Buckley, s. 335
  52. Buckley, s. 335, 345
  53. Buckley, s. 354, 357
  54. Buckley, s. 369
  55. Buckley, s. 373
  56. Buckley, s. 366–367
  57. Buckley, s. 378
  58. Buckley, s. 380–381
  59. Buckley, s. 386–388, 397–399
  60. Buckley, s. 399–400
  61. Buckley, s. 420–422
  62. Buckley, s. 422–424
  63. Buckley, s. 430
  64. Buckley, s. 426–427
  65. Buckley, s. 431–433, 438–441
  66. Buckley, s. 424
  67. Oshima on Oshima, Like 1998, s.230-232
  68. Immonen, s. 144–151
  69. Buckley, s. 443–444
  70. Immonen, s. 151–152
  71. Buckley, s. 479–484
  72. Buckley, s. 486–489
  73. Immonen, s. 159–162, 167–168
  74. Immonen, s. 176–178
  75. Immonen, s. 183–187
  76. Immonen, s. 190–194
  77. a b Bowie recovers after heart surgery 9.7.2004. BBC News. Viitattu 25.11.2012.
  78. a b David Bowie’s Vanishing Act—and Looming Return 6.6.2012. The Daily Beast. Viitattu 25.11.2012.
  79. David Bowie releases first single in a decade 8.1.2013. BBC. Viitattu 8.1.2013.
  80. Buckley, s. 76
  81. Caroline Graham: Zowie Bowie: How a son of rock royalty survived a bitter rift with his mother to earn genuine success 8.8.2009. Mail Online. Viitattu 13.11.2012.
  82. Buckley, s. 38–39
  83. Aladdin Sane Superseventies.com. Viitattu 13.11.2012.
  84. Ben Todd: David Bowie asked to play at Glastonbury for third time to mark 40th anniversary 7.11.2009. The Guardian. Viitattu 25.11.2012.
  85. David Bowie Rock and Roll Hall of Fame. Viitattu 25.11.2012.
  86. David Bowie art exhibit coming to the MCA 6.8.2013. The Chicago Tribune. Viitattu 10.9.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Spitz, Marc: David Bowie. (Bowie: A biography, 2009.) Suomentanut J. Pekka Mäkelä. Helsingissä: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-22665-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta David Bowie.