Liikennevalo vaihtui vihreäksi. Leeni Peltonen säpsähti hereille ja painoi kaasua. Iltapäivän autoruuhka jatkoi määrätietoista etenemistään Helsingin keskustassa. Peltosen kehon läpi kulki kauhun väristys. Hän oli nukahtanut rattiin odottaessaan valojen vaihtumista.
Takana oli taas monta huonoa yötä. Niiden kaava oli aina sama: Uni oli tullut ennen yhtätoista, mutta parin tunnin kuluttua Peltonen oli hätkähtänyt hereille. Pim! Väsymys oli tipotiessään, ja tajuntaan tulvivat tekemättömät työt ja päivän ajaksi mielen mutkiin piiloutuneet huolet.
Ne karkottaakseen Peltonen oli tarttunut kirjaan ja hiipinyt sohvalle lukemaan. Sänkyyn jääminen vain pahentaisi pelkoa siitä, ettei uni tule tänä yönä enää ollenkaan.
Aamuyöstä Peltonen nukahti hetkeksi herätäkseen parin tunnin kuluttua vaativasti soivaan herätyskelloon. Aikakauslehden päätoimittajalla oli edessään kiireinen päivä – tänäänkin. Peltonen peitti mustat silmänaluset tottuneesti meikillä ja paineli töihin.
Sitten töistä kotiin ajaessa tapahtui se, mitä Peltonen oli pelännyt. Hän nukahti auton rattiin.
”Se oli pysäyttävä kokemus, vaikka kestikin vain mikrosekunnin. Ajattelin, että asialle on tehtävä jotain”, Peltonen sanoo.
Niin lääkärinkin mielestä. Hän uusi unilääkereseptin.
Artikkeliin liittyvät
Unettomatovat puun ja kuoren välissä, sanoo Leeni Peltonen helsinkiläisessä kahvilassa.
Viime vuosina on saatu paljon tutkimustietoa siitä, kuinka vaarallista unettomuus on. Se lisää riskiä sairastua sydäntauteihin, masennukseen ja diabetekseen. Samaan aikaan on lisääntynyt tieto myös unettomuuden yleisimmän hoitokeinon unilääkkeiden haitoista. Ne voivat aiheuttaa riippuvuutta, muistisairauksia ja ennenaikaista kuolemaa.
Nukkua siis pitäisi, mutta lääkkeistäkin voi olla haittaa.
”Mitä uneton voi tällaisessa tilanteessa tehdä? Se oli suuri kysymys, johon halusin vastauksen”, Peltonen sanoo.
Tätä vastausta hän ei työterveyslääkäreiltään saanut. Unettomuuteen oli 25 vuoden ajan tarjottu pelkästään pillereitä: unilääkkeitä, melatoniinia ja masennuslääkkeitä. Reseptit oli uusittu sen kummemmin pohtimatta, mistä ajoittain pahentuva unettomuus voisi johtua.
Peltonen alkoi etsiä vastausta kysymykseen itse. Aiheesta syntynyt kirja on juuri saapunut painosta.
Peltosen mielestä unettomuus on ongelma, jota ei ole varaa jättää tutkimatta. Suomalaisista aikuisista kolmasosa kärsii unettomuudesta jossain vaiheessa elämäänsä ja yli 10 prosenttia säännöllisesti.
”Se tarkoittaa, että noin Helsingin asukasluvun verran ihmisiä tekee töitä tehottomana, ajelee vaarallisen väsyneenä aamuruuhkassa ja on suuremmassa riskissä sairastua kansantauteihimme. Se tulee kalliiksi yhteiskunnalle, vaikka oikeasti unettomuutta voitaisiin hoitaa tehokkaasti myös ilman lääkkeitä.”
Tämän oivaltaakseen Peltosen täytyi pysähtyä.
Peltonen oli jo lapsena huono nukkumaan, mutta oman esikoisen syntymän jälkeen ongelma paheni.
Kun vauva heräsi yöllä syömään ja nukahti kylläisenä, Peltonen ei enää saanutkaan unta. Hän saattoi valvoa koko loppuyön.
Hiljalleen väsymys alkoi kasaantua. Toisen lapsen synnyttyä Peltonen sai ensimmäisen kerran unilääkkeitä.
Jo parin kuukauden jälkeen hän huomasi lääkkeen haitat. Kun Peltonen oli nukkunut lääkkeen avulla kolme yötä, neljännen ja viidennen hän valvoi kokonaan.
Lähipiirissään Peltonen oli nähnyt, kuinka helposti unilääkkeisiin voi jäädä koukkuun. Niinpä hän kehitti järjestelmän, jota alkoi noudattaa hysteerisen tarkasti.
”Sain ottaa puolikkaan unilääkkeen, jos olin nukkunut huonosti useana yönä peräkkäin. Tai jos seuraava päivä olisi erityisen vaativa. Mutta en koskaan kahtena peräkkäisenä yönä.”
Peltonen vakuutti itselleen, ettei ollut riippuvainen lääkkeistä. Silti hän ei koskaan lähtenyt yön yli kestävälle matkalle ilman pilleripurkkiaan.
Unettomuus alkoi määrätä elämää. Peltonen kirjoitti muistettavat asiat lapulle, sillä pelkäsi väsyneenä unohtavansa jotain tärkeää. Töissä hän säntäsi usein huoneestaan kiireellä käytävään, mutta vauhti pysähtyi heti ovella. Hän ei enää muistanutkaan, mihin oli menossa.
Kun Peltonen aamulla töihin tullessaan tervehti työkavereita, oikeasti hänellä saattoi olla takanaan jo pitkä työrupeama. Herättyään liian aikaisin Peltonen aloitti sähköpostien naputtelun jo aamuviideltä. Postit hän ajasti lähtemään myöhemmin.
”Mielestäni esimiehelle oli häpeällistä, ettei hallitse itseään tai stressiään. Esimiehen piti olla pärjäävä tyyppi, joka jaksaa kuunnella muiden huolia ja kannustaa.”
Päivällä Peltonen pärjäsikin. Hän veti uudistuksia ja sai lisää vastuullisia työtehtäviä. Mutta öitä hän ei voinut hallita. Silloin asiat vyöryivät päälle.
Eräänä tällaisena yönä Peltonen ymmärsi, ettei halunnut enää elämää, jossa hän juuri ja juuri selviytyi päivistä ja pelkäsi öitä. Peltonen päätti selvittää ongelmansa syyn ja miten siitä pääsee eroon.
Yksityisen uniklinikan lääkärilläoli hyviä uutisia.Unettomuus ei johtunut elimellisestä sairaudesta tai uniapneasta. Vaikka ei Peltonen niitä ollutkaan pelännyt. Eniten häntä pelotti, ettei unettomuuteen ollut syytä lainkaan. Että hän vain oli tällainen: ikuisesti tuomittu valvottuihin öihin ja väsyneisiin päiviin.
Unen laatua mitannut unipolygrafia kertoi karua kieltä. Mikrohavahtumisia oli yön aikana 58 ja erilaisia heräilyjä kolme kertaa tunnissa. Se oli poikkeavan paljon.
Mutta nyt lääkärillä oli diagnoosi: Syy oli korvien välissä. Niin sanottu toiminnallinen unettomuus, lääkäri tarkensi.
Peltonen sai kuulla, että se oli unettomuuden yleisin muoto, jonka aiheuttaa hermoston epätasapaino ja liian korkea vireystaso.
Vireystaso taas aiheutui innostumisesta, mutta vielä useammin huolista. Huolet valvottavat, kunnes huoli valvomisesta alkaa valvottaa lisää. Kierre oli valmis.
Peltonen tajusi, että siinä oli hänen unettomuutensa ydin. Lapsesta saakka hän oli ollut pärjääjä ja alituinen huolehtija. Kun vakavasti sairas isoveli vietiin hoitolaitokseen, Peltonen halusi olla vahva ja etevä, tuottaa vähän huolta vanhemmille ja kantaa vastuuta pikkusisarista. Samaa hän jatkoi aikuisena.
Ratkaisu unettomuuteen piilikin siis päivissä, ei öissä. Lääkärin mukaan siihen auttaisi pillereitä paremmin elämänmuutos.
Peltonen avasi vihon ja alkoi kirjoittaa.
– Heinolaan menon aikataulut!?
– En jaksa illalla pitkiä puheluita, vaikka siskojen kanssa olisi paljon asiaa. Tulen kärttyisäksi ja yritän lopettaa puhelun monta kertaa.
– Tyttären kanssa kiva iltahetki. Isoja kysymyksiä nuoren ihmisen mielessä. Osaankohan vastata niihin oikein?
Uniterapeutin neuvosta Peltonen alkoi pitää huolipäiväkirjaa hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa. Se helpotti, että huolet olivat paperilla, poissa mielestä.
”Lisäksi aloin miettiä omaa suhtautumistani huoliin ja kaikesta huolehtimiseen. Ymmärsin, ettei minun tarvitse aina olla se, joka jaksaa. Voin kertoa muille, jos huolestuttaa tai väsyttää.”
Ajattelun lisäksi Peltonen muutti käytöstään.
Hän alkoi mennä nukkumaan vasta, kun väsytti ja nousi, jos uni ei tullut 20 minuuttiin. Liika yrittäminen vain pahentaisi unettomuutta. Peltonen ei ottanut enää kännykkää sänkyyn iltaisin. Hän lakkasi vilkuilemasta kelloa öisin, sillä se lisäisi huolta unesta. Hän hankki kunnon pimennysverhot, alkoi tehdä säännöllisen kävelylenkin alkuillasta ja syödä iltapalaa.
”Olin oppinut, että iltasyöminen on epäterveellistä. Yksi syy herkkäunisuuteeni saattoi olla se, että verensokerini laski liian alas, jolloin elimistöni aktivoitui öisin etsimään ruokaa.”
Muutoksista suurin oli kypsynyt Peltosen mielessä jo tovin. Oli aurinkoinen kevätpäivä, kun Peltonen irtisanoutui. Kymmenen päätoimittajavuoden jälkeen hän ryhtyi viestintäyrittäjäksi. Vihdoin aikataulut olivat omissa käsissä.
Ja hiljalleen uni alkoi muuttua. Hyviä öitä tuli enemmän kuin huonoja. Paniikki siitä, ettei uni tulekaan, väheni. Lääkepurkkiin piti tarttua yhä harvemmin.
Nämä neuvot saadakseen Peltosen piti maksaa satoja euroja yksityisen unilääkärin ja uniterapeutin palveluista sekä sairaanhoitajan vetämästä unikoulusta. Siihen ei ole kaikilla varaa.
Samanlaisia palveluja pitäisikin Peltosen mukaan tarjota myös terveyskeskuksissa. Tähän kannustaa myös kuukausi sitten julkaistu uusi Käypä hoito -suositus, joka ohjeistaa hoitamaan unettomuutta ensisijaisesti ilman lääkkeitä.
”Kaikki nämä vuodet toivoin, että löytyisi yksi poppakonsti, vaikkapa pilleri, joka parantaisi unettomuuteni. Mutta ei sellaista ole. Minun piti itse muuttaa ajatteluani ja käytöstäni.”
Pari viikkoa sitten tapahtui jotakin kummaa. Peltonen heräsi raukeana sängystä, kunnes vilkaisi kelloa. Hän oli nukkunut pommiin!
”Joku muu olisi ollut kiukkuinen, mutta minä olin riemuissani. Olin niin rentoutunut, että olin nukahtanut kellon soiton jälkeen uudelleen.”
Näistä en luovu
Untuvapeitto.
”Olen viluinen ihminen ja tarvitsen aina jotain pehmeää ja lämmintä ympärilleni.”
Lukeminen.
”Iltojen ilo ja öiden lohtu. Kaunoa, tietoa, elämäkertoja, lehtiä.”
Optimismi.
”Se on sisäänrakennettu ominaisuuteni: uskon aina, että asioita voi parantaa.”
Kirjoita kommentti