virtuaalihevonen - a sim-game horse

Miten Meni niinku Omasta Mielestä



    Tovereittain Puntti
    Rekisteri nro VH16-018-0267

    Syntynyt 27.12.2015, 7v.
    Suomenpienhevonen, ori, 145cm.

    Yleispainotteinen
    ko Helppo A, re 100cm, me 80cm.

    Omistaja: Sylvester (VRL-00483)
    Kasvattaja: Jynösten talli EVM

    Kuva © KKJ

           


Punttis saapui Tiilikanojaan tammikuussa omana ostoksena Jynösten tallilta, virtuaalisesta Vaasasta. Heräteostoksen kaltainen Puntti oli oiva lisä pienhevoskannan kasvatukseen, mutten arvanut minkälainen junttapullamahdottomuuden oikein ostin. Puntti pistää kaikesssa vastaan ihan vain muodonvuoksi koska vaan voi. Maastakäsitellessä ori osaa olla erittäin hankala, kun päivä on orille väärä tai ollaan noustu väärällä kaviolla. Hoidettaessa pyydetään varovaisuuteen sillä Puntti voi näykkiä.

Ratsastaessa Puntti on kuitenkin kohtuullisen tasainen vaikka omaa orimaiset metkunsa. Hyppää hyvin, mutta omaa erinomaiset liikkeet myös kouluradoille. Soveltuu hyvin ratsastajalle, jolla kokemusta oreista ja niillä ratsastamisesta. Puntti on omaan tyyliinsä rauhalinen, kun muita hevosia ei ole näkysällä, mutta toisen ratsukon saapuessa ollaan niin pörheää poikaa ja melkein unohdetaan, että ratsastaja se siellä selässä huhuilee. Maastossa varma, mutta reipas ja etenkin hypättäessä kuumuu helposti.

Kisapaikalla Puntti on aina jännänä ja huutelee minkä kerkeää muiden hevosten perään. Ori haastava käsiteltävä maastakäsin, mutta asteen helpompi selästä käsin. Lämmittelystä ei aina tahdo tulla mitään, kun menohaluja on kaikkiin muihin suuntiin. Suoritukseen ori kuitenkin rauhoittuu ja ryhdistäytyy.

           


i. Pyöttisten Poika Saunoo
vrt, 145cm. evm
ko heA, re 80cm.
ii. R. Rillava
rt, 145cm. evm
iii. Yötön Uneksija (evm, sysirt, 144cm)
iie. Papumaija (evm. rt, 142cm)
ie. Metsäkielo
vrt, 142cm. evm
iei. Metsäpeikko (evm. prt, 146cm)
iee. Aromansikka (evm. vrt, 143cm)
e. Tyrni-Marja
vprt, 144cm. evm
ko vaB, re 70cm.
ei. Pilvikuvio
km, 145cm. evm
eii. Pilvien Pälyilijä (evm. km, 146cm)
eie. Tiiti (evm. km, 144cm)
ee. Mahtava Karpalo
prt, 144cm. evm
eei. Karhurukka (evm. rt, 146cm)
eee. Metsien Vaatukka (evm. prt, 146cm)


Miten Meni niinku Omasta Mielestä on tarjolla jalostukseen (ota yhteyttä sähköpostitse)

    00.00.0000 sh-o/t. Mielkuvitusvarsa (e. Tammammamma)

           


KRJ sijoitukset: 9 kpl
02.02.2016 KRJ Vindemia - Helppo A - 2/40
03.02.2016 KRJ Vindemia - Helppo A - 3/40
04.02.2016 KRJ Vindemia - Helppo A - 6/40
10.02.2016 KRJ Vindemia - Helppo A - 6/40
15.02.2016 KRJ Vindemia - helppo A - 2/40
15.02.2016 KRJ Juksula - helppo B - 4/60
18.02.2016 KRJ Juksula - helppo B - 2/60
19.02.2016 KRJ Juksula - helppo B - 7/60
24.02.2016 KRJ Juksula - helppo B - 1/60 (epävir. tarina)
ERJ sijoitukset: 4 kpl
16.02.2016 ERJ Yemene - 100cm - 1/30
18.02.2016 ERJ Yemene - 100cm - 4/30
22.02.2016 ERJ Yemene - 100cm - 4/30
24.02.2016 ERJ Yemene - 100cm - 5/30


           


24.02.2016 Juksulan koulukisamaraton (kirjoittanut: Sylvester)

Jännitin paljon sillä meillä oli Puntin kanssa seuraava koulukisamaraton tulossa. Helmikuun viidentenä päivänä se alkoi Juksulassa ja viimeinen päivä olisi 24. päivä keskiviikkona. Olin hyvin toiveikas orin suhteen sillä ensimmäiset kisat Vindemiassa menivät erinomaisesti helpon A:n tasolla. Ajattelin jo Juksulan kisoihin osallistuttaessa että tämän pitäisi olla helppo nakki sillä se on orin kisatasoa yksi alempi taso. Iloisin mielin lähdin, melko varmanakin, mutta totuus löi vasten kasvoja, kuten ulkona kiristelevä pakkanenkin.

Kisapaikalla oli julmetusti väkeä, 60 osanottajaa luokkaa kohden ja Puntti tuntui sananmukaisesti sekoavan siitä hevospaljoudesta kerralla. Ori oli lähes mahdoton talutettava ja näytimme mukavasti amatööreiltä orin poukkoillessa lähes minne sattuu kovan kiroilun saattelemana. Ei ollut vissiin mun päivä tänään? Tuumasin kisa-apulaiselle, joka yritti parhaansa mukaan auttaa orin kanssa. Muut ratsukot käyttäytyivät hyvin ja tekivät kohtalaista suoritusta. Puntin kanssa kisat menivät enemmän ja vähemmän ketuilleen. Ori oli mahdoton lämmitelyissä eikä suorituksestakaan meinannut tulla mitään. Nyt tää ori lähtee kyllä makkaratehtaalle! Tuumasin kovaan ääneen ja sain pahansuopaa katsetta osakseni, *muutama valittu sana*, katsotoot!

Ensimmäinen sijoitus saatiin 15. päivä maanantaina sijoittuen neljänneksi! Olin onnesta soikea, että näin kymmenen päivän mahdottoman taistelun jälkeen oikeasti päästiin sijoitukselle asti. Voi hyvä Puntti! <3 Loppua kohden tahti kiri ja viimeisenä päivänä näytettiin viimein kyntemme pokkaamalla voiton omasta luokasta! Voi mahroton! Kyllähän sä osaatkin -tuumasin Puntille. Mieli huomattavasti parempana oli pitkä kisaputki kisattu ja matka kotiin alkamassa<3

           


27.02.2016 Kouluvalmennus (kirjoittanut: Sylvester / Valmentaja: Satu [evm])

Sieltä tultiin tallista suurin elkein huudellen. Ori näytti mahdottomalta talutettavalta ja mietin mitä Sylvester oli tällä kertaa ostanut tai omien sanojen mukaan välillä pelastanut. Ori oli pyöreähkö, mutta erittäin reippaan oloinen, eikä olisi seissyt hetkeäkään, että ratsastaja selkään pääsisi. Yhteistuumin saatiin ratsastaja selkään ja vyötä kireämmälle. Ohjasta otettiin heti tuntumalle, että oria saatiin paremmin kuulolle, eikä reipas hätäinen käynti jatkuisi. Ori huuteli hulluna tarhailevien tammojen perään. Käynnissä pyrittiin kiinnittämään orin huomio volteilla ja pysähdyksillä. Raviin siirryttäessä ori vasta alkoi keskittymään työhön ja siihen mitä ollaan juuri nyt tekemässä. Askelissa on reippautta riittämiin, mutta ehkä jopa liiankin hoppuista askelta. Ravia pyrittiin hillitsemään puolipidättein ja voltein.

Ravista etsittiin kunnollisia jarruja myös pysähdyksin, joihin Puntti ei malttanut pysähtyä saati seistä paikallaan. Ori hirnui taas tarhaileville tammoille vaikka ajatus pyrittiin pitämään kiireisenä. Paikallaan seistiin hieman välipakolla viisi sekunttia ja jatkettiin sitten ravissa eteen. Peruutukset pyshädyksiin otettiin mukaan vasta neljännellä kerralla, kun ori oikeasti seisoi rauhallisesti paikallaan. Peruutukset ovat hyvät ja suorat, joista jatkettiin suoraan raville. Puntti jaksoi nyt keskittyä työhön paremmin, volteilla hyvät asetukset, mutta pientä oikomista tulee helposti voltin lopussa.

Laukka nostettiin alkuun ravista lyhyen sivun lopusta, kulmasta, josta nousikin reipas laukka. Puntti ei kiihdytellyt turhia vaan laukkasi maltillisesti, volteilla hyvä tempo ja kaunis taivutus. Laukasta siirtyminen raviin hyvä ja pian pysähdyksen kautta nostettiin uusi laukka. Laukka nousee reippaasti ja askel on lennokas, pysähdys suoraan laukasta ei ollut ensimmäisellä kahdella kerralla helppo, mutta kolmannella yrittämällä suoritus erinomainen ja puhdas. Puntti jaksaa taas seistä pysähdyksessä hyvin ja odottaa seuraavaa komentoa. Laukalla jatketaan ja tehdään vielä muutamia voltteja. Puntilla hyvä tempo ja tasapaino yleisottaen laukassa ja muutenkin, kun keskittyminen saadaan kiinitettyä työntekoon, eikä hameväkeen. Loppuverkoissa ori oli hetken rauhallisesti, mutta kun pahin hengästys oli ohi ja loppukäynnit melkein ohitse oli ori taas oma mahdoton itsensä, joka hirnui kaikille, kovaa ja korkealta.

           


29.02.2016 Kouluvalmennus (kirjoittanut: Sylvester / Valmentaja: Satu [evm])

Muistelen vieläkin toissapäiväistä valmennusta, mutta ehkä tänään ollaan jo paremmalla puolella. Toiveet olivat turhaa sillä tallista saapui se sama kovaa ja korkealta hirnuva ori, joka huusi avian kaikille. Ratsastaja saatiin selkään vauhdista ja sitten aloitettiin samantien ohjien keräämisellä ja orin ajatuksen kiireistämisellä. Puntti taipui volteilla heikosti ja yritti oikoa voltin lopussa. Kevyillä pidätteillä orin käynnin tempo pyrittiin saamaan tasaisemmaksi ja ajatus kiireiseksi. Voltit sujuivat hiljalleen paremmin ja samaten pysähdykset, jotka otettiin mukaan treeniin.

Raviin siirrytteässä siirryttiin isolle kahdikkolle ratsastamaan, kentän keskelle. Jalustimet nostettiin ylös ristiin, jotta ratsastaja saisi parempaa tuntumaa Punttiin. Kahdeksikosta ravattiin ensin puolikas (yksi ympyrä) ja keskellä suoritus ja pysähdys. Pysähdyksessä seistiin rauhallisesti paikallaan neljä sekunttia jonka jälkeen liikkeelle reippaalla ravilla. Puntti pysyi hyvin kuulolla ja malttoi seistä tasajaloin kaikki ne pitkät sekunnit. Liikkeelle lähtö saisi ratsastajan toimesta olla paremmin alustettu pidättein, mutta muuten erinomainen. Puntti asettui hiljalleen kuolaimelle ja ryhistäytyi. Raviin haettiin vielä hieman parempaa tempoa ja eteenpäinpyrkivää askelta, jotta ori saataisiin ryhdikkäästi käyttämään myös takasiaan.

Kahdeksikolta siirryttiin takaisin uralle, jossa harjoiteltiin laukannostotja käynnistä ja siirtymistä takaisin käyntiin. Puntti oli hyvin kuolaintuntumalla, mutta takaset eivät ottaneet kunolla alleen vaan olivat hieman laahaavat. Laukannostoissa Puntti loisti tyylikkäillä nostoillaan ja hyvin pyörivällä laukalla. Laukkaaminen jäi lyhyeksi sillä jo viiden askelen jälkeen siirtyminen takaisin käyntiin. Muutaman harjoitteen jälkeen jatkettiin laukalla ja pitkillä sivuilla pyrittiin reippaaseen ,mahdollisimman pitkä askeliseen laukkaan. Lyhyillä sivuilla vuorostaan laukka lyhennettiin mahdollisimman kootuksi. Puntti toimi hyvin ja vastasi hyvin apuihin. Pitkillä sivuilla laukkaan löytyi hyvin kuteja, kuten myös lyhyen sivun kootumpaan laukkaan. Onnistuneeseen ja hyvään treeniin on aina ilo lopettaa ja loppuverkoissa ratsastusta kevyessä ravissa pitkin ohjin.

           


01.03.2016 Estevalmennus (kirjoittanut: Sylvester / Valmentaja: Satu [evm])

Kevät tulla rusauttelee kovaa vauhtia ja viimeisetkin lumet saavat kaiketi pian poistua kevään tieltä. Kuintekin, rakas luontoäiti hoiti meille sateen keskuuteemme. Kesken alkuverkan poikkeamme maneesiin sateelta suojaan. Kaikki tämä vaikka päivä alkoi niin aurinkoisesti ja kauniisti. Harmitti hieman, mutta onneksi maneesissakin on yllättävän paljon tunnelmaa sateessa kastumiseen verrattuna. Puntin osalta siirtyminen maneesiin oli häviö, mutta ratsastajalle kuin lottovoitto. Äskettäin muille tarhaileville hevosille huudellut Puntti joutui nyt sietämään kahden ihmisen seuraa ilman kaviokavereitaan.

Reippaan alkukäynnin jälkeen ratsukko sai verrytellä ravissa. Kokosin ratsukolle esteitä noin 80cm tasoisiksi ja yhden lämmitelyesteen matalammaksi (noin 60cm). Puntti vaikutti innostuneelta ja tahti reipastui huomattavasti aina mitä lähemmäs päästiin esteitä. Ratsukko sai verkata laukkaa muutaman kierroksen vielä ennen ensimmäiselle esteelle saapumista. Puntti oli aivan into pinkeänä ja melkein otti rynnimiseksi ensimmäiselle esteelle tulon. Hyppy oli kuitenkin hyvä, erittäin reilulla ponnulla ja ilmavaralla. Ratsastajakin hieman yllättyä mutta pysyi selässä. Toisella hypyllä ratsastaja osasi paremmin varustautua esteelle, joten hyppy oli myös ratsastajan osalta hallitumpi. Hyvä! Hiljalleen siirryttiin seuraaville esteille, joissa oli pystyä, että ristikkoa. Puntti oli reippaalla tuulella, mutta malttoi kuitenkin kuunnella ratsastajaansa. Muutamalla voltilla haettiin hieman rauhoitusta ennen hyppyjä. Ristikoille lähestymiset Puntti hätiköi, kun pystyille tultiin paljon rauhallisemmin. Hypyt puhtaat ja ilmavaraa kiitettävästi. Hieman vajaan tunnin treeni sisälsi kyllä aimo määrän hyppyjä vaikkei ihan kisatason metriin ylletty tämän päivän treeneillä. Loppuverryttely jäi ratsukon kaksin suorittamaksi hätätapauksen takia.

 

Ulkoasu © Rio, taustakuva © The Inspiration Gallery, koristeet © Ritva's gallery.
Kaiken muun, ellei toisin mainita © Sylvester. Kaiken kopioiminen ilman lupaa on kielletty!