LEPÄILYN JÄLKEEN

IMG_20160302_205204

IMG_20160305_175429

Kuluneen viikonlopun jäljiltä fiilis on melkoisen levännyt. En muista milloin viimeksi olisin saanut viettää noin rauhallisen ja leppoisan viikonlopun. Ei ollut töitä, ei ollut kouluhommia, ei ollut mitään pakollista tekemistä. Kävin treenaamassa lauantaina ja sunnuntaina, mutta muuten sai viettää viikonlopun mukavan rauhallisesti kotona.

Nyt alkuvuoden ajalta on kolme ensimmäistä tenttiä takana päin ja seuraava tentti on vasta reilun KUUKAUDEN päästä! Tuntuu tosi pitkältä ajalta. Oon toki alkanut jo lukemaan seuraavaan tenttiin, koska kyseessä on kirurgian lopputenttin, jossa asiaa on enemmän kuin tarpeeksi. Kuitenkin ekaa kertaa tälle vuotta tuntuu siltä, että mulla on ihan oikeasti aikaa lukea ja kun aloittaa nyt hyvissä ajoin niin voi lukea järkevästi ja pitää viikonloput opiskelusta vapaana. Ja tehdä välillä myös muutakin kuin opiskella!

Viime viikon pidin aika paljon kevyempänä treenien suhteen ja viikolle taisi tulla kolme ”kunnon” treeniä, mutta toisaalta tein taas aika paljon kaikkea sellaista jota en normaalisti ehdi. Kävin myös pitkästä aikaa painimassa ja se oli kivaa!

Tällä viikolla olisi tarkoitus palata arkeen niin opiskelun kuin treenien puolesta. Tein tuossa painonnoston SM:ien jälkeen kuitenkin sellaisen päätöksen, että menen tämän kuluvan kevään ja tulevan kesän vähemmällä treenillä eli teen vain yhtä treeniä päivässä. Treenipäiviä tulee olemaan edelleenkin se 5 viikkoon, yksi aktiivinen lepopäivä ja yksi kunnon lepopäivä. Se on tuntunut nyt tosi hyvältä päätökseltä, kun ei mulla oikeesti oo tämän vuoden puolella oikeasti ollut aikaa tehdä kahta treeniä päivässä, kun varsinkin tenttiviikoilla viiden treenipäivän saaminen viikkoon on ollut haastavaa. Ja välillä todellakin se vähemmän on enemmän, varsinkin silloin kun sitä aikaa ja energiaa ei vain ole loputtomasti.

Tulevalle keväälle tavoitteena on hoitaa koulu kunnialla, treenata sen verran kun aikaa ja voimia on. Oon ajatellut tämän kuluvan kevään keskittyä enemmän tekniikkaan ja laadukkaaseen tekemiseen ja muut jutut tulee sitten siinä siivellä. Painonnoston kanssa sain ahaa elämyksiä jo eilisissä treeneissä ja pitää niitä saada nyt vaan lisää, sekä tehdä annetut kotiläksyt (se ei todellakaan tuu olemaan ongelma!). Voimistelupuoleen pitää kans keskittyä menemään tekniikka edellä ja eiköhän ne jutut vielä ala loksahtelemaan kohdalleen. Tämä päivä lepäillään vielä treenien suhteen ja huomenna sitten taas sorvin ääreen! :)

Ei kommentteja

Avainsanat:

Jenni Puoliväli

Jenni Puoliväli

Jenni on 25-vuotias CrossFit-kilpailija ja lääketieteen kandi Oulusta.

POSTAUSSARJA: OULU LÄÄKISKAUPUNKINA

 

IMG_20150723_175855

Lekuripäiväkirjojen Anni ideoi tälläisen mahtavan postaussarjan eri lääkiskaupungeista ja opiskelusta kyseissä lääkiksessä. Oma juttuni painottuu nyt tällä hetkellä enemmän kliinisen vaiheen opiskeluun, koska se on nyt tällä hetkellä paremmin muistissa, mutta koetan saada myös vertailun vuoksi esille tärkeimmät pointit prekliinisestä vaiheesta. Toivottavasti näistä löytyisi apua, kun valitsette mihin kaupunkiin itse haette lääkikseen.

Muista lääkiskaupungeista jutut löytyy myös lähipäivinä.

KUOPIO: Lekuripäiväkirjat

TAMPERE: Kandielämää

TURKU: Blue Zone

IMG_20150724_192525

Niille jotka eivät ole vielä mun blogissa vierailleet niin lyhyesti:

Olen 25-vuotias 4.vuoden kandi Oulusta. Enimmäkseen mun blogi pyörii crossfitin ja urheilun ympärillä, mutta tottakai lääkis on  melkoisen iso osa elämää, joten sitäkin sivutaan täällä enemmän ja vähemmän. Varsinkin nyt 4. vuoden keväänä opiskelu on isossa osassa, koska ensi kesänä odottaa ensimmäiset ”oikeat” työt.

Processed with VSCO with c1 preset

1. Millainen on tutkinnon rakenne Oulun lääkiksessä?

Oulussa prekliininen vaihe kestää ensimmäiset 2 vuotta, jonka jälkeen siirrytään kliiniseen vaiheeseen. Täällä kliiniseen vaiheeseen siirtyessä ei ole mitään erillistä tenttiä vaan opinnoissa pääsee eteenpäin kunhan on kahden ensimmäisen vuoden opinnot pääpiirteittään suoritettu.

2. Millä tavoin kursseilla opiskellaan ja opetetaan?

Suurin osa opetuksesta on luentoina. Kliiniseen vaiheeseen siirryttäessä teemapäiviä on myös kerran viikossa, joihin tietty vastuuryhmä opiskelijoita valmistelee opetettavan asian opettajien avustuksella. Teemapäivät voivat olla täysin luentojen tyyppisiä, mutta osassa on mennään rastiopetuksena ja välillä on myös potilaita, joita hyödynnetään päivän aikana. Hyvin paljon toteutus riippuu erikoisalasta ja aiheesta, jota käsitellään päivän aikana.

Pienryhmäopetus on myös kliinisessä vaiheessa isossa roolissa ja yksittäisen opetusen toteutus riippuu taas paljon erikoisalasta ja opettajasta. Mielestäni noita pienryhmäopetuksia on ollut aika sopiva määrä. Pienryhmäopetuksissa saa hyvin käsityksen siitä, mikä on tärkeää ja mitä tulisi osata.

3. Miten kurssit on jaoteltu?

Prekliinisessä vaiheessa keskitytään pitkälti terveen ihmisen opiskeluun. Eli pääpaino anatomiassa ja fysiologiassa. Opiskellaan miten ihmiskeho toimii. Unohtamatta molekyylibiologiaa, farmakologiaa, jne.

Kliinisessä vaiheessa mennään sitten enemmän tautiopin kautta ja kun perusjutut on hallinnassa niin aletaan opiskelemaan erilaisia sairauksia ja niiden diagnostiikkaa. Oulussa asiat opiskellaan erikoisalalähtöisesti eli kirurgiassa kirurgiaa, sisätaudeissa sisätautiset jutut, neurologiassa neurologiaa, jne. Lukujärjestyksessä on yritetty limittää kursseja sopivasti päällekäin, jotta esim. kirurgiassa ja sisätaudeissa samat aihealueet käytäisiin suurinpiirtein samaan aikaan, jolloin ne tukisivat toinen toisiaan.

4. Miten paljon on itsenäistä opiskelua?

Riippuu varmasti hyvin paljon opiskelijasta. Itse olen huono käymän luennoilla ja opiskelen sitten todella paljon itsekseni. Teemapäivistä ja ryhmäopetuksista saa suurinpiirtein hyvän käsityksen siitä mikä on tärkeää ja mikä ei. Luentoja lukemalla taas saa rungon koko kurssista. Tällä hetkellä tuntuu, että kliiniseen vaiheeseen siirtymisen jälkeen itsenäistä opiskelua on tehtävä enemmän kuin preklinikassa jos haluaa pärjätä. Toisaalta joillekin luennoilla opetetut asiat jää sen verran hyvin mieleen, että heidän ei varmasti tarvitse lukea itsekseen niin paljoa kuin taas toisten.

5. Kuinka paljon potilaskontakteja on opiskeluiden aikana?

Meillä Oulussa ensimmäiset potilaskontakti tulee muutaman kuukauden sisällä opiskeluiden aloittamisesta. Muutoin prekliinisessä vaiheessa potilaskontakteja on melko vähän. Kakkosen keväällä aloitetaan sisätauteihin valmistava kurssi, jossa potilaskontakteja tulee hieman enemmän. Kliiniseen vaiheeseen siirtyessä taas kontaktit lisääntyy. Yleensä aamupäivisin on pienryhmäopetusta, jossa kierrellään osastolla, tutkitaan omia potilaita tai muuta vastaavaa. Iltapäivät sitten meen luennoilla.

6. Onko hajautusta ja miten se toimii?

Kaikki harjoittelut on hajautettu. Kirurgian ja sisätautien kursseilla on 2 viikkoa harjoittelua, viikko kolmannella ja viikko neljännellä. Niissä tavoitteena on, että puolet ajasta olisi hajautettuna ja puolet taas OYS:ssa. Muissa harjoiteluissa saa toivoa harjoittelupaikkaa ja ainakin tähän asti olen joka kerta päässyt haluamaani paikkaan. Yleensä paikat saadaan jaettua sopuisasti kaikkien kesken.

7. Kuinka opiskelijaystävällinen Oulu on kaupunkina?

Mun mielestä Oulu on ihana pyöräilykaupunki opiskelijalle. Oulussa kaikki on lähellä, pyöräilymatkan päässä. Julkisesta liikenteestä en osaa hirveästi sanoa mitään, koska kaikki pyöräilee kaikkialle. Oulussa asuminen on halvempaa kuin keskimäärin muissa opiskelijakaupungeissa ja Oulusta löytyy myös hyvät harrastusmahdollisuudet, lajiin kuin lajiin. Eikä niissäkään hinnat päätä huimaa, vaan opiskelija-alennuksia löytyy.

Kyllähän täällä tuulee, kesät ja talvet, kun ollaan ihan meren tuntumassa. Moneen paikkaan Oulusta on myös melkoisen pitkä matka, paitsi Lappiin laskettelemaan. Täältä on kuitenkin erittäin hyvät yhteydet lentää Helsinkiin ja lentoja menee useita pitkin päivää. Etelä-Pohjanmaan kasvatille Oulussa on juuri sopivan rento ja rempseä meininki, johon tälläinen pohojalainen sopeutuu varsin hyvin. Voin suositella Oulua ja Oulun lääkistä täydestä sydämestäni, mutta toisaalta vaikea verrata mihinkään muuhun, kun ei ole muualta kokemusta. Voin kuitenkin vakuuttaa, että jos Oulun valitsette niin ette varmasti tule katumaan! :)

Ei kommentteja

Avainsanat:

Jenni Puoliväli

Jenni Puoliväli

Jenni on 25-vuotias CrossFit-kilpailija ja lääketieteen kandi Oulusta.

PAINONNOSTON SM-KISAT

On pitänyt taas useamman viikon aika kiirettä ja oon ihan suosiolla yrittänyt unohtaa koko blogin, kun ei kuitenkaan olisi ollut aikaa kirjoitella tänne yhtään mitään.

Painonnoston SM-kisat kisattiin Porissa 27.-28.02.2016 ja olin itse nostamassa nyt ensimmäiset SM-kisat. Oon kahtena aikaisempana vuonna jo tehnyt SM-tulosrajat kisoihin, mutta en ole sitten kuitenkaan lähtenyt nostamaan kisoihin. Aikaisempina vuosin Winter Warit taisivat viedä aina kisainnon ja ei voi kuin hattua nostaa cf-tytöille, jotka kävivät kisaamassa WW:t ja olivat nyt viikonloppuna Porissa nostamassa.

Tein kolme viikkoa ennen kisoja pelkästään painonnosta ja olin tuohon päätökseen erittäin tyytyväinen. Alkuun vähän mietiskelin, että mitä jos ottaisi jonkun cf-jumpan sinne ja tänne, mutta onneksi maltoin mieleni ja pysyin alkuperäisessä suunnitelmassa. Miro teki mulle painonnsto-ohjelman ja sen mukaan oli helppo mennä kohti kisoja.

Kuluva viikko ennen kisoja meni ihan mielettömän hyvin. Terävyyttä oli löytynyt nostoihin aivan mielettömästi lisää, kun kuluttava cf-treeni oli poissa ja treenejä oli muutenkin huomattavasti normaalia vähemmän. Tiistaina otin tempaukseen aloituspainot 3×1 65 kilolla ja työntöön 2×1 80kg. Ikinä ennen ei ole aloituspainot nousseet treeneissä noin hyvin ja ne toivat entisestään varmuutta omaan tekemiseen. Loppuviikko ennen kisoja olikin melkolailla vain lepoa ja perjantaina kävin Porin CrossFit salilla ottamassa raakanostot, jotka nekin kulki todella hyvin. Painot oli keveät, mutta voi pojat kun oli terävää tekemistä!

Poriin ajellessani mieli oli odottava, mutta luottavainen. Kisoja miettiessä nousi hymy huulille ja perhoset hieman lenteli mahassa. Pitkiin aikoihin en ollut odottanut mitään kisoja noin hyvillä mielin ja innolla! Oli vaan niin mukavaa päästä taas kisaamaan ja testaamaan omaa kuntoa.

Hieman piti painon kanssa katsella omia syömisiä ja otinkin siitä loppujen lopuksi ehkä turhan paljon stressiä. Tammikuun kisoihin mulla oli painoa silloin hieman enemmän (60kg), mutta paino tippui alle 58kg ihan ilman sen kummempaa stressiä. Nyt paino oli kieppunut siinä 59kg kieppeillä eli pudotettavaa ei juurikaan ollut. Kisa-aamuna paino oli puntarilla 56.9kg eli se tippui sitten ihan turhan alas. Perjantaina söin vielä melko normaalisti, mutta vähän turhaa näin nälkää, koska sille ei olisi ollut tarvetta

Lauantaina olin kisapaikalla tosi hyvillä mielin ja toisaalta olisi kannattanut itse mennä sinne vähän myöhemmin, koska nyt tuntui että sitä vaan koko ajan odotti ja odotti, että joko sitä pääsisi lämppäämään ja tankoon kiinni. Olin koko aamupäivän erittäin innoissani ja en vaan malttanut odottaa!

Vihdoin ja viimein päästiin sitten lämmittelyihin asti, jotka kulki todella hyvin. Essi ja Juho oli mulle huoltajina, joten itse ei tarvinnut keskittyä, kuin tekemään noston silloin kun käsketään. Olin hieman miettinyt ottavani 65kg jo lämmöissä ylös, sillä koin sen olevan itselleni omaisempi tapa ja pääsisi hieman mittaamaan sitä painoa jo ennen lavaa. Kaikki painot nousi nätisti ja helposti ylös, samoin tuo 65kg ja sen jälkeen saikin lähteä lavan taakse odottelemaan omaa vuoroona. Juho siinä vielä tuon 65kg jälkeen sanoi, että normaalisti kun painonnostaja nostaa 65kg noin kevyesti lämmöissä niin aloitetaan 70kg lavalla.

Mun aloituspaino oli tuo 65kg ja lavalle astellessani pää oli ihan tyhjä. Menin tankoon kiinni, yritin olla rauhallinen ja keskittyä nostoon. Tein noston ja tempaus pyöri takaa yli. Sen jälkeen mietin vain, että no näin käy välillä treeneissäkin ja kunhan muistan pitää lavat tiukkana seuraavassa niin kyllä se siellä pysyy. Korotettiin tankoon vielä 67kg, koska rauta ei sinänsä painanut mitään. Tokassa nostossa otin varmaan hieman varman päälle ja se jäi sitten hieman eteen ja jälleen kerran epäonnistui. Kolmannen noston otin myös tuolla 67kg ja yritin tsempata itseäni todella kovasti vikaan nostoon ja hoin päässäni ”sä pystyt tähän, sä oot ottanut tän ennenkin”. No eipä se auttanut mitä on ennen ottanut ja mitä olisi ollut otettavissa, kun 67kg pyöri myös takaa yli.

Se oli siinä, tempaukset oli nostettu ja mulla ei ollut tulosta. Pää oli aivan tyhjä. Ärsytti, mutta ei ehkä niin paljoa kuin olisin ehkä ajatellut. Tai mä en vaan jotenkin pystynyt käsittämään tuota. Miten noin voi käydä? Niin kevyttä, mutta ei. Yritin heti vaan unohtaa koko homman ja miettiä, että nyt mennään kohti työntöjä.

Sain hetken aikaa huilata ennen kuin lähdettiin lämmittelemään työntöihin. Mä en oikeen enää edes miettinyt koko tempausta, mutta pelotti ihan hulluna, että mitä jos mä möhlin vielä ne työnnötkin. Tai jotenkin tuo tempauksessa epäonnistuminen tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta ja että eihän noin voi käydä niin sitä enemmän alkoi pelottaa, että mitä jos mä en sitten saa työntöönkään tulosta.

Työntöön lämpöjä ottaessa rauta tuntui jotenkin raskaammalta kuin yleensä. Eniten sen ehkä huomasin, kun otin 75kg noston. Voi se toki olla, että teki jotain eri tavalla kuin normaalisti ja ei aivan saanut kaikkea siihen nostoon. 80kg tuli kans ihan nätisti ylös, mutta silti tuntui hieman raskaalta. Yritin vaan unohtaa sen ajatuksen ja tsempata itseäni ja miettiä, että kyllä mä tähän pystyn.

Aloitin nostot 82 kilosta. Latasin rinnallevetoon kaiken mitä löytyi ja nosto oli hieman huono, menin aivan pohjille, en jotenkin muistanut ottaa tankoa kiinni ja se tanko läsähti kunnolla siihen rinnalle. Pääsin kuitenkin ihan hyvin sieltä ylös ja sain kuin sainkin työnnettyä 82kg onnistuneesti. Huh mikä helpotus! Sen jälkeen korotettiin 85 kiloon. 85kg tuli rinnalle, pääsin sieltä ylös ja työntö ei aivan napsahtanut suorille käsille. Sain tangon pidettyä pään päällä, mutta se hylättiin tuomariäänin. Eipä tuo mikään painonnostoon kuuluva työntö ollutkaan ja tiesin heti, että sitä ei hyväksytä. Kolmannella nostolla kokeilin vielä tuota 85kg, mutta sitten alkoi olla jo takki aika tyhjä. En saanut painoa enää rinnalle ja homma oli sitten siinä. ”Ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa”.

Kyllä mä tuota oon miettinyt, miettinyt ja miettinyt. Miten mä en saanut sitä tempausta otettua? Miten se on mahdollista? Mä en vaan kertakaikkiaan keksi muuta kuin, että itellä oli ehkä liikaa latausta, liikaa intoa, vähän liikaa kaikkea ja se ite tekeminen unohtui. En tiiä, ehkä joku fiksumpi osaisi sanoa miksi se ei tullut.

Oon myös miettinyt, että mitä jos. Mitä jos olisin aloittanut pienemmällä painolla tai mitä jos olisin keskittynyt johonkin enemmän tai eri tavalla tai jotain. Oisko se sitten tullut? Aina kun mietin tuota aloituspainon valintaa niin ei kukaan lähtisi tuon pienemmällä painolla jos lämmöt sujuu tollee. Ei voinut mitenkään lämpöjen perusteella ajatella etteikö se 65kg tulisi. Okei, mitä jos en ois ottanut sitä 65kg jo lämmöissä? Oisko se sitten tullut? Ehkä, ehkä ei. Se oli mun oma päätös ja voin käsi sydämmellä sanoa, että ei se kyllä mun voimia vienyt. Se oli itelle semmonen crossfitille omaisempi tapa valmistautua lavalle menoon.

Mä päätin jo ennen kisoja, että mä en lähde sinne himmailemaan. Mä en lähde sinne tempomaan mitään 60kiloa. Se on joko kaikki tai ei mitään. Mulla oli tavoitteena tempaista uusi ennätys ja työntää uusi ennätys. Viimeistelytreenien perusteella tuo kaikki olisi ollut mahdollista. Tällä kertaa oli kortit kädessä ja loppujen lopuksi käteen ei jäänyt mitään.

Mä oon tehnyt kaiken oikein, oon treenannut noihin kisoihin ja antanut niissä treeneissä kaikkeni. Oon keskittynyt jokaiseen nostoon täysillä ja yrittänyt miettiä, että jokainen hyvä nosto vie mua kohti mun tavoitetta. Annoin kisoissakin kaikkeni ja olen erittäin tyytyväinen, että lähdin kisaamaan. Ainakin voin sanoa käsi sydämmellä, että yritin kaikkeni ja epäonnistuin. Ei sinänsä tarvi jäädä jossittelemaan, että mitä jos ois treenannut enemmän tai tehnyt jotain muuta aiemmin paremmin. Tein sen kaiken, mutta tällä kertaa kävi näin.

Ainahan se tappio on katkera, mutta eiköhän se tässä ajan myötä muutu kokemukseksi. Kokemuksia ne on huonotkin kisat, ei sillä että itse haluaisin pelkkiä kokemuksia. Eiköhän nämä kokemukset ollut tässä, nyt vaan otetaan opiksi ja tehdään ensi kerralla paremmin.

Olisihan se kiva kiitellä kaikkia onnistumisen jälkeen, mutta aattelin silti kiittää epäonnistumisenkin jälkeen. Oli ihana kisata ja kuulla korviin kaikki ne tsemppihuudot lavalla, kun meni nostamaan. Oli kiva kun tytöt lavan takana jaksoi tsempata omien nostojensa ohessa, itse en siihen pystynyt. Kiitos näistä! Oli hienoa nähdä muiden onnistuvat, kyllä mäkin vielä! Kiitos Essi ja Juho, kun olitte huoltamassa, ei jäänyt huollosta nostot kiinni vaan omasta päästä. Miro teki ohjelman, jota seuratessa kaikki oli mahdollista. Evoken mehuja nostojen välissä juodessa ei jäänyt nostot kiinni nesteytyksestäkään. Kiitos ystävät ja perhe, kun aina jaksatte tsempata! Se on mulle tärkeää. Kiitos kaikki te ihanat tyypit siellä toisella puolella, kun jaksatte lähetellä tsemppiviestejä, ne merkkaa paljon!

Otetaan nyt kunnolla nokkaan näistä epäonnistumisista ja jospa ne vielä joku päivä kääntyisi onnistumisiksi!

2 kommenttia

Avainsanat:

Jenni Puoliväli

Jenni Puoliväli

Jenni on 25-vuotias CrossFit-kilpailija ja lääketieteen kandi Oulusta.