Epäonnistumisien kautta voittoon!
Tätähän peruspessimisti on odottanut: epäonnistumista! Välillä on aina yrittänyt muistutella itelle, että joo kyllä mä hyvin todennäköisesti tulen pääsemään Winter Wareihin ja sitten taas samantien sitä, että ei saa nuolaista ennenkuin tipahtaa. Oon niinkuin ihan satavarma siitä, että Hanna (meidän salilta, tokan lajin jälkeen 23. sijalla) tulee pääsemään kisoihin. Siitä oon sitten yrittänyt itelleni vakuutella, että kai sitä nyt itekin, kun oon ainakin vielä paremmilla sijoilla. Jos järjellä ajattelee niin munkin pitäisi päästä, kun ollaan tässä vikassa lajissa Hannan kanssa aika saman tasoisia. Silti se kyllä eilen veti aika paljon pidemmän korren.
Ensin ajattelin, että seuraava päivitys saa tulla sitten kun teen tuon lajin toisen kerran läpi ja on toivon mukaan jotain positiivisempaa päivitettävää. Sitten toisaalta aattelin, että eipä elämä mee aina niinkuin Strömsössä ja eipä sen tarvikaan. Eilen ei todellakaan mennyt niinkuin Strömsössä.
Olin vielä eilenkin tosi jumissa maanantain jumppailusta. Ihan käsittämätöntä. En tiiä miten ihminen voi mennä niin jumiin pienestä jumppailusta. Lämmittelyjä tehdessä oli koko ajan pieni epäilys mielessä, että mitäköhän tästä tulee kun nyt jo tuntuu tältä. Sitten kun sain hyvät lämmöt päälle niin alkoi tuntua jopa ihan hyvältä. Tai ei enää ainakaan pahalta.
Mulla oli aivan jäätävä jännitys päällä siinä ennen lähtöä. Melkeen teki mieli oksentaa. En ymmärrä minkä takia ja mistä ihmeestä se siihen tuli, kun ei aiemmin oo tuollaiselta tuntunut. Toki oon aina jännittänyt. Se on kuitenkin ollut sellaista hyvää jännittämistä. Eilen se oli huonoa jännittämistä ja pelkää hermoilua. Nytkö se pää sitten iteltä loppuu kesken? Viime metreillä?
Ensimmäistä kierrosta tehdessä rivet meni ihan hyvin. Niissä ei vielä ekalla kierrokselle tullut mitään erityistä hyytymistä. Sen jälkeen leuanvedotkin meni vielä ihan hyvin. Sen jälkeen sitten boxihyppyihin. Ne ei ois varmaan enää huonommin voinut mennä. Välillä hypin boxille, mutta enimmäkseen kompuroin! BOXIHYPYT ON MULLE HELPPOJA! Boxihypyt on se kohta, missä mä lepään metconeissa. Mä vaan teen niitä ja se siinä. Nyt en tiiä kuka niitä boxihyppyjä oli mun tilalla tekemässä, kun niin huonosti ne meni. Ikinä en oo niitä noin huonosti tehnyt. Sitten loppukierros menikin ihan ok. Tokan kierroksen rivet alkoi painaa jo ihan eri tavalla kuin ekaa kertaa tehdessä. Sen jälkeen leuatkin teki aika tiukkaa. Ehdin hypätä yhden boxihypyn toiselta kierrokselta ja sitten aika loppui.
Tuosta voi sitten jokainen laske paljonko mulle tuli toistoja. Itteä ei hirveästi se lopputulos kiinnostanut. Se oli ilman sitä toistomäärääkin selvää, että aivan paska tulos. Tuolla tuloksella kovat naiset pyyhkii lattiaa. Keskikertaisetkin naiset (johon itseni luen) pyyhkii tuolla tuloksella lattiaa. En nyt tarkoita, että jos joku on saanut tuota huonomman tuloksen, että se olisi huono. Tuo tulos on vain mulle tosi huono.
Jälkikäteen ajatellen en ees tiiä mihin se homma kaatui. Boxihypyt joo, mutta ei siinä mikään muu nyt niin ylivoimainen ollut. Oli vaan jotenkin niin yleisesti väsynyt olo ettei jaksanut tehdä. Nyt pari päivää lepoa ja sitten lauantaina uudestaan. Luulisi, ettei olisi kova homma tuosta parantaa. Siitä pitäisi aika rutosti vielä parantaa jos haluaa helmikuussa olla kisaamassa. Voi toki olla, että tuokin tulos jo riittäisi kisapaikkaan, mulla on kuitenkin sen verran hyvä lähtöasema. Haluan siltikin ottaa varman päälle ja olisi kiva päättää nää karsinnat sellaiseen tulokseen johon voisi olla tyytyväinen.
Tämä on ensimmäinen kerta karsintojen aikana, kun oon tosi pettynyt itteeni. Aiemmissa lajeissa oon ollut jo tosi tyytyväinen ensimmäiseen tulokseen, minkä oon tehnyt. Sitten toisella kerralla oon sitä vielä hieman parantanut ja sen jälkeen oon ollut aina tosi tyytyväinen. Pitää tässä parin päivän aikana itteä hieman muistutella mitä tässä onkaan pelissä. Haluaako päästä kisoihin vai ei. Eiköhän se taistelutahto tässä pikkuhiljaa ala nousemaan, kun vähän aikaa masistelee ja miettii sitä miten huonosti suoriutui. Oon niin pettynyt itteeni, ettei auta muu kuin tehdä paljon parempi tulos toisella kerralla.
Kuten mun tatuoinnissakin lukee:
