HOW DO I LOOK?
Noora Toivon blogikirjoitus ulkonäöstä oli mielestäni erittäin hyvä, sen voi lukea täältä: http://nooratoivo.blogspot.fi/2014/12/vaaran-nakoinen-urheilijaksi.html. Itse olen hyvin vähän kirjoitellut tänne ulkonäöstä ja siihen liittyvistä aiheista. En tiiä miksi, jotenkin se on sellainen aihe, joka nykyään hyvin vähän pyörii omassa mielessäni. Se on ehkä myös sellainen aihe, joka ei omaan treenaamiseen enää juurikaan liity ja siitä syystä jäänyt taka-alalle.
Tottakai, kun lähden treeneihin väkerrän tukkani kanssa. Laitanko ponnarille, laitanko letin vai vähän molempia. Mietin laitanko shortsit, trikoot, sukat, säärystimet, topin vai t-paidan. Vai kenties pitkähihaisen treenipaidan. Mietin, mitkä värit ja kuosit sopii yhteen. En oikeastaan ikinä lähde treenaamaan, että en olisi peilin edessä käynyt katsomassa onko treenivaatekokonaisuuteni hyvä omaan silmääni. Joidenkin mielestä varmasti turhaa, mutta itsella treeni sujuu, kun olen sinut treenivaatteideni kanssa.
Kouluun lähtiessä mietin aina melko tarkkaan mitä laitan päälle. Välillä, kun on parin tunnin koulupäivä, joka sekin pönötetään lääkärintakki päällä niin en aivan niin jaksa panostaa, koska sen alla parhaalta näyttää se kaikkein yksinkertaisin. Meikkaan aina kouluun mennessä, laitan meikkiä yleensä jonkun verran vaikka menen vaan salille. Kesällä en käyttänyt meikkiä, mutta silloin iho olikin mukavan päivettynyt. Kuitenkin näin talvella tuntuu, että pitää edes vähän meikata, jotta ei näytä niin ankealta. Yleensä käytän kuitenkin aika vähän meikkiä, sitten kun lähden johonkin niin panostan vähän enemmän.
Oon mä muutamat kerrat meikannut kunnolla ja kähertänyt tukkani, vaikka ollaan vietetty Henrin kanssa ihan vaan koti-iltaa. Silloin on vaan tullut sellainen olo, että haluan panostaa vähän enemmän ja onhan se ollut kiva kun toinen kehuu vähän vielä normaalia enemmän. Tietysti tiedän, että kelpaan täysin ilman meikkiä ja muuta tälläämistä.
No entäs ne lihakset ja se muu ulkonäkö, se kaiken perusta? Mietin niitä nykyään kyllä todella vähän. Muutamia kertoja, jotain treenikuvia jälkikäteen katsoessa olen vaan itselleni todennut, että näytän kyllä melko hyvältä. Mä oon jotenkin geneettisesti hyvässä asemassa tähän nykypäivän ihannetyyppiin nähden, koska olen aina ollut hoikka, vähän liiankin hoikka. Plus olen aina urheillut. Ennen ei tietenkään ole ollut tälläisiä lihaksia, mutta aina olen ollut lihaksikkaan hoikka ja sixpack on näkynyt niin kauan, kuin olen tiennyt mikä se edes on. Toisaalta jos olisin jotain muuta, en tiedä kuinka siihen suhtautuisin. Varmaan kuten Noora.
Kiitän geenejä, mutta myös äitiä ja iskää. Me kaikki sisarukset ollaan oltu tosi saman ikäisiä, äiti hoiti meitä kotona ja teki meille aina perusterveellistä kotiruokaa. Karkkipäivä tais olla kerran viikossa ja muistan etten lapsena oikeen edes tykkänyt niistä kerroista, kun joskus käytiin syömässä hampparit tai muuta roskaruokaa. En ollut tottunut sellaiseen ja en siitä sitten tykännytkään. Oon sieltä asti oppinut perusterveelliset elämäntavat. Joo tottakai karkki ja muu herkku maistuu välillä ähkyyn asti, mutta välillä taas menee pitkiä aikoja etten syö niitä. Mun on melko helppo elää sopivan terveellisesti, ilman sen suurempia nipottamisia. Kaikki herkku on sinänsä vaan plussaa, koska energian kulutus on itsellä ihan älytöntä ja sitä vaaraa ei ole, että pääsisin lihomaan.
Silloin, kun treenasin salilla enemmän niin muistan ajatelleeni, että haluan enemmän lihaksia ja sellaiset sopusuhtaiset lihakset. Mutta muistan kuitenkin silloinkin, että eniten iloitsin siitä, kun sain ottaa isompaa käsipainoa tai kyykkyyn sai laittaa lisää painoa. CrossFitin aloittamisen jälkeen en ole ulkonäköä miettinyt. On ollut fyysisen kunnon tavoitteita, kyykätä enemmän, jaksaa enemmän, tehdä kovempaa jne. Oma vartalo on siinä samalla muuttunut tosi paljon. Se sama perusrunko on siellä alla, mutta päälle on tullut paljon lisää lihasta. Ehkä joskus olisin voinut ajatellet, että on hieman liikaakin lihasta, mutta nyt en ole kertaakaan miettinyt sitä. Tai olen miettinyt, että ehkä jonkun mielestä tämä saattaisi olla liikaa, mutta se ei minuun vaikuta. Ja joo olen manannut, kun lempipaita ei yhtäkkiä mahdukaan enää päälle.
Jotenkin vielä sen jälkeen, kun olen Henrin tavannut niin mun oma itsetunto on noussut sinne tappiin asti. Se jumaloi mua tälläisenä kuin olen ja en ole ikinä kuullut, että se olisi sanonut jotain pahaa mun ulkonäöstä, päinvastoin. Tiedän, että mä olen täydellinen sille juuri tälläisenä kuin olen. Varmasti te, jotka olette tämän saman kokeneet niin tiedätte mitä tarkoitan. Itse koin sen ensimmäisen kerran vasta nyt Henrin kanssa. Aiemmin tuntui, että oli aina jotain pientä, joka voisi olla paremmin. Kai sitä nytkin on, mutta olen tyytyväinen tähän mitä olen.
Muistan kyllä yläasteen ja lukion aikana paljon miettineeni ulkonäköäni, kuten varmasti jokainen sen ikänen. Vielä pitkään pitkään sen jälkeenkin. Ja kaipa sitä vieläkin miettii tai tottakai sitä jossain määrin miettii. Kuitenkin jossain vaiheessa tajusin sen, että olen tälläinen kuin olen. Tiettyjä asioita voi muokata, kuten lihaksia, mutta tiettyjä taas ei, ainakaan ilman veitseä. Ja silloin päätin hyväksiä asian ja opetella rakastamaan itseäni tälläisenä kuin olen. Eihän se yhdessä yössä tapahtunut, mutta tuosta oivalluksesta on jo piiitkä aika ja ehkä tässä kohtaa se kantaa hedelmää. Voin olla aidosta tyytyväinen siihen mitä olen.
En tiedä vaikuttaako tämä liian itserakkaalta, toivottavasti ei. Haluan olla rehellinen. Sanoa asiat niinkuin ne ovat, enkä esittää murehtivani sellaisista asioista, joista en murehdi.
Mun mielestä ei ole väliä onko lihaksikas vai ei. Näkyykö sixpack vai ei. Onko selluliittiä vai ei. Tärkeintä on se, että on itse tyytyväinen siihen mitä on. Kaikkein kaunein nainen on sellainen, joka on sinut itsensä kanssa ja on tyytyväinen itseensä, koska se todellakin näkyy ulospäin. Millään vartalon mallilla ei ole mitään merkitystä ja missä nyt on vähän ylimääräistä. Me olemme kaikki erilaisia, yksilöitä, ja meistä ei millään saa samanlaisia kuin toisista. Ihan sama mitä kuvaa katsomme ja ihannoimme, emme koskaan voi olla täysin samanlaisia. Tietysti jokainen hakee tavallaan motivaatiota, mutta pitäisi kuitenkin tavoitteita saavutellessa muistaa katsoa sitä omaa itseään ja olla siihen tyytyväinen. Eikä niinkään miettiä, paljonko eroaa siitä tavoitekuvasta. Tämä sama koskee myös miehiä.
Loppuelämä on pitkä aika olla tässä yhdessä kehossa ja suosittelen opettelemaan rakastamaan sitä kaikkine virheineen. Kyllä minussakin on virheitä, vaikka muille jakaa. Niin ulkonäössä, kuin luonteessa. Kuitenkin nykyään ajattelen, että ne kaikki ovat osa minua, tekevät minusta erilaisen kuin muista ja sillä tavalla taas kiinnostavan. En missään nimessä haluaisi olla samanlainen, kuin joku toinen.
