VÄLILLÄ ARKI VIE VOITON
Tämä ja viime viikko ovat veroittaneet voimia kyllä melkoisen paljon. Nyt alkaa jo helpottamaan, mutta alkuviikosta olin vielä aika hermoraunion partaalla. Hommia olisi enemmän kuin aikaa ja sitten vain koittaa jossain välissä kyhätä niitä kasaan ja repiä itteänsä joka suuntaan. Varsinkin blogin päivittäminen on nyt hieman jäänyt ja olisi paljon juttuja joista olisin halunnut kirjoittaa, mutta kun ei vain ole ollut aikaa.
Eilen oli meidän pienryhmän pitämä teemapäivä elvytyksestä ja oman osuuden valmistelu vei yllättävän paljon aikaa. Piti pitää puolen tunnin esitys elvytyksen jälkeisestä hoidosta koko kurssille (n. 140 henkeä) ja ei sinne eteen aivan valmistautumatta voinut mennä. Aihe oli sinänsä aika simppeli, mutta kummasti esityksen kasaamiseen meni aikaa, kun korjasin ohjaajan ehdottamia korjauksia ja luin artikkeleita uusimmista suosituksista. Teemapäivä kesti aamu kahdeksasta iltapäivä kahteen, joten kyllä sen eteen sai ihan paiskia hommia, jotta oli järkevää juttua koko päiväksi.
Huomenna on tämän syksyn isoin tentti eli patologian lopputentti. Teemapäivän valmistelu vei ihan kohtuuttamasti aikaa tenttiin lukemiselta, joten nyt pitää vaan mennä näillä mitä on ja toivoa että se riittää ja jos ei niin sitten vaan alkaa lukemaan kohti uusintaa. Viime viikonloppu meni enemmän tai vähemmän salihommissa ja silloin kaikki aika mitä oli meni teemapäivän esityksen valmisteluun.
Tiistai oli ehkä päivistä pahin, kun sain teemapäivän esityksen kasaan, piti lähteä tekemään unbroken -karsintaa ja olisi pitänyt vielä illalla jaksaa lukea tenttiin. Silloin kyllä mietin, että miten ihmeessä jaksaa karsinnan tehdä kunnialla läpi, kun olo oli henkisesti erittäin väsynyt.
Jotenkin helpotti kun sain Henkalle purkaa tuntojani ja se sai taas jotain järkeä näihin juttuihin. Kyllä sen nykyään vaan huomaa, kuinka ihanaa kun on se tärkeä ihminen jolle voi puhua ja joka jakaa silloin kun itse ei aina niin jaksaisi. Karsinta meni loppujen lopuksi erittäin hyvin, vaikka alkuun mietinkin että mitenköhän saan käännettyä oikean vaihteen päälle ja pään mukaan tekemiseen.
Tiistaina mietin paljon koulun ja treenin sovittamista yhteen ja hieman taisin Henkalle siitäkin itkeä, että en halua vähentää treenejä nyt, kun vihdoin ja viimein alkaa tuntumaan siltä, että kova työ on vienyt eteenpäin. Tuntuisi siltä kuin heittäisi kaiken kovan työn hukkaan. Kuitenkin taas haluan hoitaa koulunkin kunnolla. Tämä syksy on muuten mennyt tosi hyvin, on ehtinyt tehdä kouluhommia ja käydä treenaamassa, mutta nyt vaan sattui huono tuuri ja kaikki isot jutut parin viikon sisälle. Tai näin mä ainakin haluan uskoa ja toivoa, että taas jatkossa saan kaiken sovitettua yhteen.
Oon vielä niin hirveän ankara itelleni ja alan aika helpolla syyllistämään, jos kaikki ei mee niinkuin ajattelen ja en ehdikään tehdä kaikkea. Koulunkin suhteen aloin jo miettimään, että oonko vaan laiska, kun en oo muka ehtinyt. Ehkä se ei sitä kuitenkaan ole, vaan kun on paljon kaikkea tärkeää niin joutuu tasapainotella kaiken tuon välillä ja aina ei ehdi kaikkeen panostaa niin pajon kuin haluaisi.
Tällä hetkellä kuitenkin urheilu on sellainen, johon haluan eniten panostaa ja katsoa voiko siitä tulla mitään. Töitä ehdin tehdä sitten vielä lopun elämääni, kun valmistun ja pääsen työelämään. Tietysti crossfitissä voi urheilla vanhempanakin, mutta mä haluan tehdä sen nyt nuorena ja sitten myöhemmin keskittyä perheeseen ja uraan.
Eilen oli fyysisesti hyvä fiilis ja meinasin lähteä treenaamaan, mutta sitten jotenkin oli henkisesti niin väsynyt olo. Teemapäivä oli takana päin, oma esitys meni hyvin ja jotenkin kaikki se stressi purkautui. Onneksi jäin kotiin ja pidin lepopäivän. Sain eilisestä levosta niin paljon voimia. Haettiin Henkan kanssa kotiin ruokaa, katottiin leffa ja vaan vietettiin ihan rauhallista koti-iltaa yhdessä. En olisi voinut enempää toivoa.
Yleensä meen eteenpäin innolla ja päättäväisellä asenteella, mutta välillä sitä itsekin väsyy, vaikka luulee olevansa joku superihminen. Ja itelle on usein vaikeinta myöntää se, että on väsynyt ja pitää ottaa vähän iisimmin. Helposti vaan pusken menemään mahdollisimman pitkään. Onneksi sitä on jotenkin oppinut kuuntelemaan omaa kroppaa ja mieltä ja osaa sitten viimein ottaa vähän iisimmin.
-Nyt jatkamaan tenttiin lukua ja illalla sitten taas treenien pariin. Huomenna viimeistään kirjoittelen karsinnoista ja tulevista kisoista enemmän.
