lukuaika banneri iso (1)

Supo: Ulkomainen tiedustelu yrittänyt vaikuttaa Suomen energiapolitiikkaan

Asia selviää Supon vuoden 2015 vuosikertomuksesta.

Ulkomaisen tiedustelun yksi selkeä päämäärä viime vuonna on ollut vaikuttaa Suomen energiapoliittiseen päätöksentekoon, kertoo Suojelupoliisi viime vuoden vuosikertomuksessaan.

olkiluoto (2)

Olkiluodon ydinvoimala

Supon  ei halua kertoa, minkä maan tiedustelua tai mitä energiapoliittista asiaa tiedustelu on koskenut.

”Valitettavasti lause on elaboroitu (kehitetty eteenpäin) maksimiinsa tekstissä jo, emmekä pysty avaamaan sitä enempää. Avaamme sitä vuosittain pikku hiljaa ja kerromme näitä yksityiskohtia, mutta nyt ei ole sanottavissa siitä valitettavasti enempää”, sanoo Jyri Rantala Supon viestinnästä.

ROSATOM Ydinvoimala Pyhäjoki havainnekuva

ROSATOMIN Pyhäjoen ydinvoimalan havainnekuva

Talouselämässä arvuutellaan, liittyikö tiedustelu kenties esimerkiksi Fennovoiman ydivoimahankkeeseen. Entistä elinkeinoministeri Jan Vapaavuorta (kok) sen enempää kuin nykyistäkään. Olli Rehniä (kesk) ei ole tavoitettu asian tiimoilta.

Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk) ei ollut kuullut vaikuttamisyrityksistä.

Tänään Pyhäjoella on aktivistien mielenilmaus ydinvoimahanketta vastaan.

Poliisi on varautunut protestiin vahvistetulla miehityksellä. Poliisi aikoo ottaa kiinni kaikki Fennovoimman aidan yli kiipeämään pyrkivät aktivistit. Ydinvoimavastainen protestileiri alkoi viime viikolla.

Lähde: Talouselämä, Yle

T8/MV
[email protected]

Meidät löytää myös somesta:
YouTube
Keskustelupalsta
Facebook
VK
osta lukuaikaa

Tuoreimmat