FITNESS CHAMPION

FitnessClassic2016-1926

Tämä on nyt nopea päivitys ja palaan myöhemmin kertomaan enemmän eilisestä päivästä ja sitä edeltävistä päivistä tai oikeastaan viikoista ja kuukausista. Minulla on niin paljon kerrottavaa siitä, kuinka pääsin vihdoin eilen siihen, mihin olen halunnut. Siitä ei tarvitse olla huolissaan, ettettekö saisi tarpeeksi tästä kaikesta infoa – sitä tulee varmasti enemmän kuin tarpeeksi. Tästä kaikesta on myös kuvattu laajemmin videomateriaalia ja sitä julkaistaan myös myöhemmin.

Nyt kuitenkin halusin tulla vain kertomaan, että olen tällä hetkellä aivan äärettömän onnellinen. Voitin eilen ennen kaikkea itseni, mutta kaikeksi iloksi voitin vielä sen mitä tietenkin lähdin tavoittelemaan – sarjani voittoa ja EM -kilpailupaikkaa. EM -kilpailuihin on nyt vajaa kolme viikkoa aikaa ja minun on keskityttävä niihin 110%. Minulla on vielä paljon tehtävää ennen tuota kilpailua, niin fysiikan, kuin vapaaohjelman puolesta, vaikka olenkin  tyytyväinen eiliseen suoritukseeni. Töitä teen valmistautumisen ohella mahdollisimman vähän ja opinnäytetyöseminaarin käyn hoitamassa tällä viikolla Vierumäellä. Muuten seuraavat kolme viikkoa aion keskittyä vain ja ainoastaan treenaamaan ja lepäämään. Kaikki pistettiin peliin eilen, mutta nyt vaihdetaan vaihde vielä yhden isommalle. Motivaatio on enemmän kuin kohdallaan.

Vaikka projekti ei nyt vielä ole loppuun asti viety ja kiitos sanat kuullaan laajemmassa mittakaavassa myöhemmin, niin haluan jo nyt kiittää kaikkia, jotka mahdollistivat eilisen voittoni. Tukijoukot ovat kaikki kaikessa. Tätä ei todellakaan tehdä yksin. Joskus yritin, ja lopputulos ei ollut niin hyvä – se tuli opittua kantapään kautta.

Kiitos Suomen Fitnessurheilu ry hienosta kilpailutapahtumasta ja mahdollisuudesta kilpailla sekä Suomessa, että lähteä edustamaan EM -kilpailuihin.

Kiitos valmentajalleni Teemulle.

Kiitos Tuulia – maailman paras tuki ja huoltaja.

Kiitos perheelleni ja kaikille ystävilleni, jotka ovat jaksaneet uskoa minuun ja kannustivat läpi viikonlopun.

Kiitos koreografille ja ihanalle ystävälleni Ringalle – ilman sinua ei tätä vapaaohjelmaa olisi.

Kiitos Tomi Salakari kuvaamisesta.

Kiitos kilpailulookista menee moneen suuntaan; kynnet Salon Milagron Julia, ripset No1 Health & Beauty Mallu, hiukset QTime Katarina ja ennen kaikkea suuren suuri kiitos Sanna Uski, joka loihti minusta kilpailuaamuna kauniin.

Kiitos asujeni tekijöille – Sahara Beautyn Sannalle kuuluu kiitos bikineistä ja Biancanevelle vapaaohjelma-asusta.

Kiitos kehonhuolto -avusta Hieros Oy:n Heikki ja High Care -hoitolan Essi.

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneilleni ja tukijoilleni – Adidas, Spartan Gear, Foodin, Puhdas+, Tempur, Warrior Coffee

Kiitos te kaikki korvaamattomat tukijat siellä ruudun toisella puolella, jotka olette ilahduttaneet minua aivan upeilla viesteillänne <3

Tässä videona vapaaohjelmani Youtubesta:

 

Huh – en oikein vieläkään tajua mitä on tapahtunut. Itkin onnesta eilen niin paljon, että olen edelleen ehkä siitäkin johtuen hieman pihalla. Nyt mennään vain päivä kerrallaan askel eteenpäin. Tänään onneksi treenit ovat sujuneet hyvin ja pian on aika mennä nukkumaan. Huomenna jo taas päivän lähempänä Espanjaa.

FitnessClassic2016-1997

Kai tähän loppuun voi sanoa edelliseen otsikkooni viitaten, että se askel kannatti uskaltaa ottaa.

<3

Eevsku

//

Yesterday I won the qualifications for the European Championships here in Helsinki so now I continue preparing for the Europeans next month.

Kuvat Bodylehti.fi / Tommi Mankki

It is time to take that step

STEP_EEVSKU

Tämä tarina alkoi syksyllä 2011. Aloitin koulun Vierumäellä ja samaan aikaan hankin valmentajan, koska halusin alkaa treenaamaan fitness -kilpailuja varten. Minulla on pitkä kilpaurheilutausta lapsuudesta saakka, joten ei aloitettu ihan alusta asti urheilijaa rakentamaan, vaikka pari vuotta olinkin kilpaurheilusta taukoa pitänyt ja ollut ulkomailla töissä. Kuitenkin minulla oli paljon opittavaa. Lapsuudessa ja nuorena urheileminen on kuitenkin aivan erilaista, koska vanhemmat ovat siinä vielä eri tavalla mukana. Aikuisurheilijalla on vastuu 100% omasta tekemisestään. Vaikka uskonkin siihen, että silti se sisäinen palo kilpaurheilemiseen täytyy lähteä aina täysin itsestä. Oli sitten lapsi tai aikuinen. Se vaatii niin paljon, että tekemistä on rakastettava ihan oikeasti.

Jostain syystä itse olen syntynyt kilpaurheilijaksi. Se on rakennettu minuun sisälle, eikä minkään ulkoisen painostuksen voimasta, vain puhtaasti omasta tahdosta. Toki ympäristö vaikuttaa ja olen kiitollinen perheeni panostukseen ja tukeen siinä, että aina on kannustettu urheilemaan ja siihen on ollut mahdollisuus. Mutta olen itse antanut sille kaikelle aina vielä ekstraripauksen itsestäni. Tajuan sen vasta nyt, että olen ollut sellainen jo lapsena. Muistan varsinkin yläasteajoilta sen, kun olen suunnitellut itselleni treeniohjelmia ja tehnyt treenikalenteria. Siinä oli ylhäällä telinevoimistelutreenit, hiihto tai jokin muu kakkosharrastus, koululiikunta (liikuntaluokilla sitä oli aina vähän enemmän ja ne olivat oikeasti urheilua) sekä lisäksi minulla oli omatoimiset treenit, jotka suunnittelin itse. Eikä nyt ole kyse mistään pakonomaisesta tekemisestä, vaan esimerkiksi ylimääräisistä lenkeistä, kehonhallinta- ja voimaharjoittelusta tai venyttelystä. Halusin tehdä niitä, koska halusin olla parempi urheilija. Halusin kehittää heikkouksiani treenien ulkopuolella, koska ei siiihen ollut aikaa aina varsinaisissa treeneissä, joissa vaikka tehtiin uusia tekniikoita. No mutta pointtina tässä oli nyt kuitenkin se, että olen tajunnut vasta nyt, kuinka olen halunnut tehdä tätä aina, mitä teen. Olla urheilija.

Syksyllä 2012 tulivat ensimmäiset kilpailut ja ne menivät erittäin hyvin, voitto molemmista, joten ei kai siinä olisi voinut parempaa toivoa. Sen jälkeen sain paikan nuorten MM -kilpailuihin, jotka olivat minulle iso pettymys. Ensimmäinen vuosi kilpailuissa, ja olen maani myynyt, kun heti ensimmäiset kansainväliset kilpailut eivät menneet putkeen. Sen jälkeen voitin kevään EM -karsinnat 2013, mutta taas suuri pettymys sen jälkeisten EM -kilpailujen seitsemäs sija. Sen perään vielä syksyn 2013 SM -kilpailu, josta toinen sija oli myöskin suuri pettymys. Keväällä 2014 piti kilpailla, mutta en kilpaillut, samoin syksyllä 2015. Kroppa eikä mieli ollut täysin mukana ja itselleni asettamat tavoitteet ja paineet ovat varmasti tuoneet omat ongelmansa matkaan. Minua seuranneet tietävätkin, että olen saanut taistella kroppani toiminnan kanssa ja ongelmat alkoivat jo oikeastaan valmistautuessa syksyyn 2013. Paljon olisi voinut tehdä toisin silloin ja sen jälkeenkin, mutta tähän kokonaisuuteen on vaikuttanut muutkin asiat, kuin treeni ja dieetti. Minulla oli aika isoja myllerryksiä elämässäni ylipäätään ja vaikka niiden ei halunnut antaa vaikuttaa, niin ne ovat varmasti vaikuttaneet kaikkeen enemmän kuin ymmärsin.

Pettyminen kilpailuissa kertoo toki siitä, että haluaa voittaa, mikä on hyvä ominaisuus urheilijalla. Kuitenkaan sen ei pitäisi liikaa antaa vaikuttaa ja kaikenlaisiin vaiheisiin kilpaurheilussa pitäisi pystyä suhtautumaan eri tavoin. Näin jälkeenpäin viisaana, hieman vanhempana ja paljon tässä ajassa oppineena voin sanoa olleeni hieman tyhmä. Olin ajanut itseni sellaiseen ajattelumalliin, että on pakko olla aina paras. Perfektionisti minussa pistää välillä koville. Ja kuten todettu, siinä on hyvät ja huonot puolensa. Se vie minua eteenpäin ja auttaa menestymään, mutta välillä on meinannut viedä aika syviinkin vesiin. Onneksi positiivisuuteni ja optimistisuuteni on kantanut näidenkin aikojen yli.

Myönnän myös sortuneeni miettimään aiemmin liikaa sitä mitä muut ajattelevat ja sanovat. Mutta voin vihdoin sanoa oppineeni oikeasti olla välittämättä. Olen aina halunnut olla julkisestikin oma aito itseni ja olen saanut siitä paljon kiitosta. Ihmiset sanovat hyvin usein minut tavatessaan, että en olisi uskonut, mutta olet aivan samanlainen kuin millaisen kuvan itsestäsi annat. Se on aina yhtä hienoa kuulla. Ja olettekin ehkä varsinkin viimeisen vuoden aikana huomanneet, että olen antanut itsestäni vielä aika paljon enemmän. Tieltä on poistunut se Eveliina, jonka on aina pakko vain hymyillä, olla positiivinen ja jaksaa. En minäkään aina jaksa. Minullakaan ei ole kaikki aina hyvin, vaikka haluankin yrittää ajatella kaikesta positiivisesti ja olla se iloinen ja energinen itseni, millainen olen. Kaikkea henkilökohtaisesta elämästä en toki tuo julki ja sellaisena se tulee pysymäänkin. Mutta esimerkiksi muutama viikko sitten isäni alkoholismista kertominen oli vapauttavaa sekä itselleni, että varmasti monelle muulle samanlaisista ongelmista kamppaileville. Sain niin paljon viestejä, että se kaikki purkautuminen  snapchatissa ja instagramissa oli kaiken sen arvoista.

step2_eevsku

Pahoittelen sitä, että teksti saattaa hieman rönsyillä aiheesta toiseen. Tällä hetkellä on aika tunteellinen olo ja hyvästä syystä. Olen saattanut tällä viikolla kahta isoa projektia maaliin, opinnäytetyötäni, sekä kilpailemista.

Minä kilpailen huomenaamulla Helsingin Kulttuuritalolla Fitness Classicissa. Siinä kilpailussa, johon minun piti osallistua kaksi vuotta sitten. Kaksi vuotta sitten kaikki jäi kesken ja sen jälkeen onkin ollut aikamoista vuoristorataa. Ensimmäisen vuoden etsin itseäni ja koko kahden vuoden ajan olen antanut kaikkeni, jotta tämä kroppa ja mieli saataisiin toimimaan. Jotta saisin elämäni taas kasaan. Jotta saisin kilpailla. Urheilla. Jatkaa niiden tavoitteiden saavuttamista, mihin kaksi vuotta sitten jäin.

Tänä keväänä kilpaileminen ei ole ollut satavarmaa ja tällä kertaa en ole halunnut aiheuttaa itselleni lisäpaineita siitä puhumalla julkisesti. Olen halunnut keskittyä tekemiseen ja tehnyt kaiken niin hyvin kuin pystyn. Ja näin päivää ennen kilpailua voin kyllä sanoa antaneeni kaikkeni. Ihan kaiken. Tämä kevät on ollut rankka, mutta olen nauttinut tekemisestä. Parempaan en olisi pystynyt.

Fysiikkani on kehittynyt vajaan kolmen vuoden takaa, kun viimeksi olen ollut lavalla. Vapaaohjelma on se osuus, mitä odotan eniten ja siihen täytyy saada kaikki energia ja keskittyminen huomenna. Pääasia itselleni on, että pääsen nauttimaan esiintymisestä ja siitä, että saan tämän projektin vietyä ensimmäiseen etappiin.

Aina voisi olla parempi. Parannuksia on tehtävä molempiin osuuksiin, mutta harva urheilija voi sanoa, että ei tarvitse kehittyä. Itse tiedän kyllä missä pitää kehittyä ja into on kova päästä treenaamaan lisää. Tottakai tavoitteeni olisi päästä vielä jatkamaan kautta yleisen sarjan EM-kilpailuun, mutta sen päättävät tuomarit huomenna. Itselleni olen tällä kertaa voittaja jo tässä vaiheessa, kun olen projektissa näin pitkälle päässyt ja vihdoin steppaan takaisin sinne, mikä sai syksyllä 2012 ensimmäisen kerran minussa sellaisia tunteita aikaan, joita en muualla ollut kokenut.

Meitä on tänä keväänä lajini kilpailijalistalla kokonaiset kaksi nimeä. Alkuvuodesta oli vielä kolme, mutta poisjäämisiä tulee aina. Sen tiedän hyvin kyllä itse, heh. Aluksi harmitti, ettei tähän kisaan saatu isompaa lineupia, mutta oikeastaan minulle olisi sama, vaikka kilpailisin vain yksin. Haluan voittaa itseni. Haluan päästä kilpailemaan. Esiintymään. Nauttimaan.

Ja sen jälkeen jatkamaan. Nyt vihdoin ollaan taas oikealla tiellä ja tästä on hyvä jatkaa tavoitteita kohti menemistä.

Huomenna Helsingin Kulttuuritalolla klo 10. Nyt yritän chillata. Ja pitää jännityksen kurissa. Myönnän, että kyllä jännittää. Kiitos jo nyt kaikille kannustajille, tämä tulee olemaan minulle tärkeä kilpailu, kävi miten kävi.

step_eevsku2

<3

Eevsku

 

Voittajan itseluottamus

Puhuin jo aikaisemmin olleeni mukana Minna Immosen nettikurssilla. Viimeksi aiheena oli henkinen hyvinvointi, jossa käytiin läpi eri elämän osa-alueita kuuden viikon aikana. Nyt Minna on julkaissut uuden valmennuksen, nimeltään Voittajan itseluottamus, johon aion myös ehdottomasti osallistua!

Voittaminen ei ole pelkästään kultaisia mitaleja ja isoja pokaaleja, vaikka ne muistona lämmittävätkin. Voittaminen lähtee sisältäpäin!

Voittaminen ei ole pelkästään kultaisia mitaleja tai isoja pokaaleja, vaikka ne muistona lämmittävätkin. Voittaminen lähtee sisältäpäin ja täytyy olla muutakin kuin pelkkiä kilpailumeriittejä.

Tässä vielä lisää kurssin sisällöstä ja mukaan pääsystä:

Kurssi alkaa ma 16.2.2015 ja ilmoittautumisaikaa on kurssin toisen viikon loppuun eli sunnuntaihin 1.3.2015 saakka. Verkkoportaali avautuu 13.2., jolloin portaalista pääsee lukemaan kurssin Alkuinfo-osion.

Mistä kurssissa on kyse?

Voittajan itseluottamus on urheilijoille suunnattu kuuden viikon mittainen verkkopohjainen kurssi vahvan itseluottamuksen rakentamiseen. Kurssin aikana urheilija pääsee tarkastelemaan ja työstämään omaa itseluottamustaan ennen kaikkea tehokkaiden harjoitusten avulla. Viiden ensimmäisen kurssiviikon aikana urheilija saa käyttöönsä itseluottamusta kehittäviä työkaluja niin fysiologian, omien ajatusten, virheisiin suhtautumisen, mielikuvaharjoittelun kuin myös kilpailuun valmistautumisen näkökulmista. Viimeisellä kurssiviikolla osallistuja tekee itselleen toimintasuunnitelman, jonka avulla on helppo jatkaa harjoittelua vielä kurssin jälkeenkin. Kurssi on ajankäytöltään mahdollista soveltaa kunkin urheilijan henkilökohtaiseen aikatauluun.

Kurssin hinta on 36,50e (sis. alv. 24%) / osallistuja

Tarkempaa tietoa kurssista ja sen sisällöstä löytyy kurssin virallisilta nettisivuilta: http://voittajanitseluottamus.weebly.com/

Oman paikkasi kurssille voit varata täältä:
http://voittajanitseluottamus.weebly.com/ilmoittaudu-mukaan.html

Uskallan suositella tätä ehdottomasti kaikille urheilijoille! Itse käytän apunani myös henkilökohtaista henkistä valmentajaa, mutta koen silti että tästä tulee olemaan hyötyä. Lisäksi hinta on erittäin kohtuullinen, sillä esimerkiksi henkilökohtaiset valmennustapaamiset maksavat tuplasti tuon verran yhdeltä kerralta. Olen kokenut itse saavani paljon apua henkisestä valmennuksesta fitness -kilpaurani aikana ja olen miettinyt, että olisipa sitä ollut jo telinevoimisteluaikoina. Joten huomio myös kaikki nuorten urheilijoiden vanhemmat, huoltajat ja valmentajat! Tästä voi olla hyötyä myös teille.

Kuva Mikko Rasila

Itseluottamus näkyy myös ulospäin ja on täysin eriasia kuin ylimielisyys. Kuva Mikko Rasila

Ja sitten voittajan biisi vielä loppuun, tätä kuuntelin ennen Fitness Classic 2013 kilpailua (jonka muuten voitin hihhih). Tällä viikolla tulossa vielä mun treenisoittolista Spotifyhin tehtynä ja Samsung -juttuja.

<3

Eevsku