Lajiani ei välttämättä vielä tunneta niin kovin hyvin ja sen vuoksi sen arvostus myös urheilulajina on lapsen kengissä. Enkä toisaalta ihmettele yhtään varsinkaan kun näkee miten siitä mediassa puhutaan. Toki oma lajini on tällä hetkellä kaikkein tuntemattomin naisten fitness laji vaikka se onkin se, mistä naisten fitness lajit ovat lähteneet liikkeelle. Kyllä – aiemmin kaikkien naisten fitness -kilpailijoiden on tullut tehdä vapaaohjelma kilpailuissa. Sen jälkeen kehiteltiin body fitness, jossa ei tarvitse tehdä vapaaohjelmaa ja viimeisenä on tullut bikini fitness, joka on tällä hetkellä lähestulkoon ainoa, jonka ihmiset tietävät.
Sen vuoksi on vaikea välillä selittää, että mitä tämä oikeasti vaatii. Olen kilpaillut 8 kertaa, joista 3 kansainvälisissä kilpailuissa. Puolet kilpailuistani olen lähtenyt kultamitali kaulassa ja se on ainut tulos, johon olen täysin tyytyväinen urheilijana. Mielestäni ei pitäisi missään nimessä tyytyäkään vähempään. Mitä korkeammalle uskaltaa tavoitella, sitä varmemmin sinne tai ainakin sitä lähemmäs pääsee. Jos tai oikeastaan KUN matkalla tavoitteeseen välillä epäonnistuu, täytyy muistaa, että se kaikki kuuluu asiaan. Olen kokenut omat epäonnistumiseni aiemmin erittäin raskaasti ja ottanut kaikki kääntyneet selät ja inhottavat kommentit itseeni. Kaikista näistä olen kuitenkin loppujen lopuksi päässyt yli ja eteenpäin sekä oppinut. Nyt en enää ole niin herkkänahkainen ja mietin ennemminkin arvostelijoiden kohdalla, että en ymmärrä miksi joku jaksaa käyttää omaa energiaansa minuun. Ja vielä negatiivista sellaista. Itse haluan keskittyä omaan tekemiseeni ja jos se jotakin toista ärsyttää, niin ei se valitettavasti ole minun ongelmani. Alusta saakka olen halunnut tehdä urani omalla tavallani ja onneksi olen tehnyt niin. Ei ole mitään oikeita malleja, miten kaikkien asioiden pitäisi mennä. Toki voi hakea ideoita muiden tekemisestä siihen mitä voisi itse tavoitella. Minulla on kuitenkin mielessäni itselläni täysin omanlainen suunnitelma ja tavoitteet sen suhteen, mitä haluan saavuttaa. Ei minkään mallin mukaan, vaan sen mukaan miten itse haluan elämääni toteuttaa. Ja mihin elämä vie, sitä kun ei aina todellakaan voi suunnitella.
Aiemmin otin raskaasti sen, että en kokenut saaneeni arvostusta urheilijana, mutta nyt olen tajunnut pari tärkeää pointtia; ensinnäkään sillä ei ole mitään väliä, mitä muut ajattelevat ja toisekseen tärkeintä on se miten itse arvostaa itseään. Oman asenteen ollessa oikea olet paljon uskottavampi. Se, että onko itsevarma, pitkäjänteinen ja kunnianhimoinen ovat aivan eri asioita kuin se, että olisi omahyväinen tai luulee itsestään liikoja. Nämä välillä sekoitetaan toisiinsa täysin, mutta nekin kannattaa jättää täysin omaan arvoonsa. Jokainen saa täällä tavoitella mitä unelmia ikinä haluaakaan ja se tekee mielestäni juuri elämästä elämisen arvoista! Me olemme täällä kokemuksia ja tunteita varten.
Olen ollut viime joulukuusta saakka kilpailukaudella. Pieni ”hengähdys” oli EM-kilpailujen jälkeen, mutta käytännössä tuo aika meni palautumiseen ja heikkouksien vahvistamiseen. Se ei haittaa minua yhtään, sillä haluan omistautua urheilulle ja vihdoin minulla on siihen mahdollisuus. Muistutan itseäni joka päivä ja varsinkin vaikeilla hetkillä siitä, että aina tämä ei ole ollut mahdollista. Olen ollut lähellä burn outia ja joutunut jättämään kilpailuja välistä, koska on ollut pakko tehdä töitä. Teen töitä edelleenkin maksaakseni laskut, mutta vihdoin työni urheilu-urani eteen on tuottanut tulosta sillä tavalla, että saan keskittyä koko ajan enemmän ja enemmän urheilemiseen sekä varsinkin kilpailujen lähestyessä itse kilpailuun.
Mitä lähemmäs kilpailut tulevat, sitä vähemmän minusta kuuluu. Perheelle, ystäville, sähköposteihin, somessa. Tähän toivoisin vielä hieman lisää ymmärrystä ja ymmärrystä ylipäätänsä siihen, että en urheilijana ole 24/7 tavoitettavissa. Minulla on päiviä, kun kaikki energia ja keskittyminen menevät aivan täysin siihen, että saan treenini tehtyä. Loppuaika palaudutaan, syödään, keskitytään – välillä väsymys on sitä luokkaa, että tuijottaa vain ulos ikkunasta, kun ei edes jaksa katsoa televisiota. Ja jos ylimääräistä energiaa on, sen mieluiten käyttäisi harjoitteluun tai lihashuoltoon, ei siihen että hoidan asioita, jotka voisi aivan hyvin hoitaa myöhemminkin.
Puhelimeni on ollut äänettömällä jo varmaan pari vuotta, sillä inhoan sen piippailua. Kaikki merkkiäänet ja ”notifications” ovat pois päältä – käyn pari kertaa päivässä tsekkaamassa minulle tulleita viestejä, mutta en ole tavoitettavissa vuorokauden ympäri. Minusta kenenkään ei pitäisi olla, se on todella kuluttavaa! Kun itse hoitaa urheilijana kaikki omat kuvionsa, niin välillä sähköposteja ja viestejä saisi olla näpyttelemässä useita tunteja päivittäin sekä puhua puhelimessa ja käydä tapaamisissa. Valitettavasti kilpailukaudella tähän ei vain ole aikaa. Palaan kyllä jokaiseen mahdollisuuksien mukaan ja sovitut työni hoidan aina. Nyt ensimmäistä kertaa kalenterini on hieman paremmin suunniteltu kauttani ajatellen niin, että en joudu olemaan viime metreille niin paljon kiinni töissä. Tästäkin voi vielä kuitenkin parantaa ja uskonkin sen olevan mahdollista. Olen jo nyt päässyt tämän viiden vuoden aikana tekemään asioita urallani, joista olen vain osannut joskus haaveilla. Saan elää unelmaani, mutta ei se silti siitä helppoa tee. Lisäksi unelmat ja tavoitteet muuttuvat ja kuuluvatkin mielestäni muuttua matkan varrella – ne kasvavat suuremmiksi ja muotoutuvat myös sen mukaan miten elämä on mennyt eteenpäin. Ei ole aina ihan mennyt suunnitelmien mukaan ja tiedän ettei tule menemään tulevaisuudessakaan. Eikä muuten haittaa tippaakaan! Bring it on life.
Viime viikot ovatkin menneet aika samaa kaavaa – herätys, treeni, lepoa & jos energiaa, hieman töitä, treeni, lihashuoltoa yms, nukkumaan. Jokaiselle viikolle on varattu nyt myös lihashuoltoon apua mm. LPG -hoidoista ja hieronnasta sekä vähintään pari iltaa viikossa infrapunapussissa makoilua palautuakseni paremmin. Kaloreista on nipistetty, mutta treenit on pidettävä silti kovina ja se toki kuluttaa kehoa ja mieltä. Tämä laji sen kuitenkin vaatii ja palo olla parempi on kova. Halu olla parempi urheilija, parempi kuin aiemmin. Haluan kehittyä jokaisella osa-alueella ja näyttää itselleni, kuinka pitkälle pystyn venymään.
Treeneihini kuuluu tällä hetkellä salitreeniä, vapaaohjelmaa (akrobatiaa, liikkuvuus, koreografia yms harjoittelua) ja aerobista treeniä eri muodoissaan. Treenitehot ja voimatasot ovat pysyneet erittäin hyvin yllä, mutta kyllä tässä vaiheessa aina tuntee tehneensä. Suurimman haasteen treeneissä tuo vapaaohjelman harjoittelu, kun siihen täytyy keskittyä niin paljon ja se vaatii aina erilaisen harjoittelutilan sekä valmistautumisen. Loukkaantumisriski on suuri, joten keho ja mieli on oltava pelissä mukana. Nautin kuitenkin kaikesta tekemisestä ja eniten pidän tässä lajissa siitä, että se haastaa niin monipuolisesti. Minulla on mahdollista kehittää itseäni niin monella tapaa, että haasteet eivät kyllä lopu ikinä.
En kaipaa mitään minulle tuntemattomien ihmisten erilaista suhtautumista minuun tai tekemiseeni. Minulle on oikeasti ihan sama. Olen saanut niin paljon arvostelua ja kommentteja tekemisestäni osakseni tässä vuosien varrella, että ainoat kommentit joihin keskityn ovat omasta lähipiiristäni. Urheilu-uraani liittyessä tärkeimmät kommentit saan omalta valmentajaltani, osaksi lajin tuomareilta ja tukiverkostosta ympäriltäni.
Haluan sanoa myös sen muille urheilijoille tai no oikeastaan kenelle tahansa, joka jahtaa omia unelmiaan, että arvostelijoita ja kommentoijia tulee aina olemaan. Kukaan ulkopuolinen tuskin uskoo sinuun ennen kuin asioita oikeasti tapahtuu. Mutta entäs sitten? Se millä on väliä, on mitä itse ajattelet, mihin uskot ja minkä eteen teet töitä. Kuinka paljon olet valmis sitä työtä tekemään? Sitä on haluttava tehdä paljon. Ja tehtävä myös silloin, kuin ei ehkä haluaisi ja usko horjuu.
Minulle on sanottu, että rakenteeni on väärä lajiin. Minulle on sanottu, että olen ylimielinen ja kuinka kehtaan unelmoida siitä, että olisin tässä maailman paras. Minulle on kerrottu, kuinka olin kilpailuissa huono vaikka voitin. Minulle on sanottu useita kertoja, että kannattaisiko lopettaa. Kannattaisiko harkita muuta uraa. Kannattaisiko keskittyä työhön, perheeseeen, muuhun elämään. Kannattaisiko..
Minulle on toki myös kerrottu paljon hyvää ja viimeisempänä mieleeni on jäänyt kevään EM- kilpailuista tuomareiden kommentteja siitä mihin minulla on mahdollisuudet. En kiellä, etteikö sitä olisi kiva kuulla ulkopuolelta vaikka oma pää onkin tärkein. Toki kommentteja ja palautetta on myös osattava ottaa vastaan, ilman niitä ei pääse eteenpäin ja ei kehity. Ilman niitä ei keräänny tarpeeksi sisua, jotta jaksaa puskea kaiken läpi. Ilman niitä ei menesty. Ja realiteetit on tietysti otettava huomioon, sillä ei minusta esimerkiksi koskaan huippumaratonaria enää tulisi vaikka kuinka haluaisin. Siihen ei fysiikkaani eikä geenejäni ole luotu.
Tiedän itse hyvin selvästi sen, missä täytyy kehittyä ollakseen parempi ja teen joka päivä töitä sen tavoitteen eteen. Asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia, mutta se mikä ratkaisee, on mihin keskittyy. Keskity hyvään ja saat hyvää. Keskity omaan juttuusi, itseesi, tavoitteeseesi. Usko siihen ja muutkin alkavat uskoa. Tai jos eivät – that is not your problem.
Tämän aamun energiapuuska oli mukava käyttää muutamien työjuttujen ja tämän tekstin kirjoittamiseen – nyt jatkan taas keskittymistä siihen, mihin sitä eniten tarvitsen ja haluan käyttää. Itseeni ja urheiluun. Tavoitteeni lähemmäs tuomiseen.
Ihanaa aurinkoista perjantaita!
Kuvat Eevi
