Havaitsemisessa on kysymys siitä, miten vaikutelmat oman itsemme ulkopuolella olevista kohteista syntyvät. Välitön käsitys havaitsemisen kohteesta, ensivaikutelma, muodostuu sen perusteella mitä havaitsemishetkellä näkee ja kokee. Havaitsijalle tyypillinen ajattelutapa ohjaa voimakkaasti esimerkiksi kahden ihmisen ensimmäistä kertaa kohdatessa vastapuolesta syntyvää vaikutelmaa. Ihmiset kiinnittävät huomiota erityisesti sellaiseen, mikä sekä poikkeaa tavanomaisesta että myös aikaisemmista kokemuksistamme.
Vaikutelma henkilöstä, jonka tapaa ensimmäisen kerran, perustuu hänen ulkonaisiin ominaisuuksiinsa, käyttäytymiseensä ja puheeseensa, jos kaikista näistä on mahdollista tehdä huomioita. Jokin havainnoitavissa oleva tavanomaisesta poikkeava ominaisuus, kuten esimerkkiksi ihonväri, ruumiinrakenne, kasvovammat tai pukeutuminen, saattaa vaikuttaa havinnoijaan niin voimakkaasti, että kaikki muu jää huomaamatta ja ensivaikutelma syntyy kyseisen erikoispiirteen perusteella. Mielenkiintoinen ilmiö on, että havainnoitava henkilö saattaa tietoisesti tai alitajuisesti tuoda havainnoitsijan mieleen jonkun toisen henkilön, josta havainnoijalla on joko myönteisiä tai negatiivisia mielikuvia. Vaikutelma saattaa tällöin värittyä jostakin toisesta ihmisestä saatujen kokemusten perusteella. Aikaisempien ihmisuhdekokemusten siirtäminen nykytilanteeseen saattaa joskus olla selityksenä hyvin myönteiselle tai hyvin kielteiselle ensivaikutelmille.
Vaikutelmaa saattaa värittää niin sanottu sädekehävaikutus. Mikäli havainnoitavaan liittyy sellainen ominaisuus, jonka havainnoija oman kulttuurinsa taustaa vasten kokee hyvin myönteiseksi, on havainnoija taipuvainen yhdistämään havainnoitavaan muitakin toivottavina pidettyjä piirteitä. Seurauksena on, että vaikutelma muodostuu todennäköisesti kokonaisuudessaan myönteiseksi. Ensi vaikutelma saattaa pettää. Välitön vaikutelma, joka syntyy kun näkee vieraan henkilön ilman että hän puhuu tai toimii, voi muuttua täydellisesti, kun johtopäätösten teko sanallisen kommunikaation ja toimintakommunikaation perusteella tulee mahdolliseksi. Ihmisen tapa puhua paljastaa monia asioita, joista vaatetuksen ja ulkoisen olemuksen perusteella ei pysty tekemään johtopäätöksiä. Joskus ensivaikutelma jää pysyväksi, joskus se muuttuu, kun tiedot ja kokemukset toisesta henkilöstä lisääntyvät. Kielteinen ensivaikutelma saattaa aiheuttaa sen, ettei havainnoija ole halukas jatkamaan vuorovaikutusta ellei hänellä ole siihen velvollisuutta eikä havainnoija näin ollen myöskään saa lisää kokemuspohjaista tietoa havainnoitavasta.
Erilaisuudessa on kysymys siitä, että toinen ihminen koetaan erilaisena suhteessa omaan yksilö- tai ryhmäidentiteettin. Erilaisuus kiinnittää huomiota ja se herättää aina tunteita, jotka voivat vaihdella voimakkaan myönteisistä voimakkaan kielteisiin. Erilaisen ihmisen herättämien tunteiden suunta ja voimakkuus riippuvat mm. havainnoijan asenteista. Erilaisuus saattaa johtua mm. vammasta, sairaudesta, iästä, koulutuksesta, sosiaaliryhmästä, uskonnosta, puhetavasta, kielestä, rodusta tai kansallisuudesta. Erilaisuuden kokemista voivat aiheuttaa myös erilaiset arvot, normit sekä ajattelu- ja käyttäytymistavat.
Hyvin paljon totutusta poikkeava ihminen aiheuttaa epävarmuutta ja pelon tunteita jo senkin vuoksi, että hänen käyttäytymistään on vaikea ennustaa. Häneen ei voi kohdistaa samanlaisia odotuksia kuin niihin ihmisiin, joiden kanssa on tottunut olemaan tekemisissä. Vuorovaikutus ei suju yhtä helposti kuin omaan ryhmään kuuluvien kanssa. Käyttätymisen ja sanojen merkitys voi jäädä epäselväksi, ja tilanteen outous saattaa johtaa vuorovaikutuksen lopettamiseen.
Kaikkien jäsenten väliseen vuorovaikutusmalliin sisältyvät muut ryhmävuorovaikutuksen muodot, jotka voidaan nähdä sen osajärjestelminä. Jokainen yksityinen ympyrä esittää ryhmän jäsentä ja säteet jäsenen monia yhteyksiä ryhmän ulkopuoliseen yhteisöön ja ympäristöön piiroksessa kuvatun vuorovaikutuksen ulkopuolella.
Malli auttaa ketä tahansa ryhmän jäsentä tekemään nopean selvityksen niistä vuorovaikutustyypeistä, joita hänen ryhmässään toteutetaan ja se myös osoittaa, jos jaotakin vuorovaikutustyyppiä käytetään liiallisesti tai jokin puuttuu kokonaan.
Hyvin toimiva ja kehittyvä ryhmä löytää käyttöä kaikille ryhmävuorovaikutuksen tyypeille ja oppii soveltamaan niitä kaikkia palvelemaan kulloistakin tehtävää. Ryhmän jäsenet oppivat tuntemaan kotoisaksi kunkin vuorovaikutuksen muodon ja toimimaan niissä tehokkaasti.
Kaikkien ryhmän jäsenten välinen vuorovaikutusmuoto on suositeltavin. Siihen kannattaa pyrkiä. Käyttämällä sitä usein ja säännöllisesti toimintaan sitoutunut, järjestelmällisesti työskentelevä ryhmä voi saavuttaa tavoitteensa ja samalla ryhmässä voidaan oppia kehittämään kasvavaa turvallisuuden tunnetta ja yhteistyökykyä.
Sanalasku Kohtele toisia niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan ajatus rakentuu perusolettamukselle, että kaikki ihmiset ovat täysin samanlaisia ja että kaikilla on samanlaiset tarpeet ja odotukset. Se ei tietenkään pidä paikkaansa. Olemme ainutkertaisia yksilöitä omine ajankohtaisine odotuksinemme ja elämänkokemuksinemme. Emme voi lähteä rakentamaan vuorovaikutusta yksin sen ajatuksen varaan,että kohtelisimme toisia juuri samoin kuin haluaisimme meitä kohdeltavan, koska olemme erilaisia. Hieman parempi vaihtoehto on yrittää kohdella toisia niin kuin uskoo omista lähtökohdistaan käsin hänen haluavan tulla kohdelluksi. Kaikkien paras tae vuorovaikutukselle on ottaa selville toisen osapuolen odotukset ja toivomukset ja kohdella häntä hänen omista lähtökohdistaan käsin. Tämä on mahdollista aina, kun keskinäiseen kommunikaatioon pystytään joko puhumalla tai muulla tavoin. Toisen ihmisen ymmärtäminen ja rakentavan vuorovaikutuksen aikaansaaminen edellyttävät kykyä eläytyä hänen tilanteeseensa ja ajattelutapaansa. Tämä on ensiarvoisen tärkeää varsinkin niissä tilanteissa, joissa ollaan tekemisissä huomattavasti vanhemman tai erilaisen kulttuuritaustan omaavan henkilön kanssa. Taito, jota kannattaa harjoitella, on kyky toista osapuolta loukkaamatta ottaa selville, miten tämä haluaa tulla kohdelluksi.
Kommunikaatio on paljon enemmän kuin sanallinen viestintä. Siihen liittyvät kaikki inhimilliseen käyttäytymiseen liittyvät toiminnot kuten ilmeet, eleet, asennot ja koko se tapa, jolla toinen ihminen kohdataan. Kommunikaatiossa voidaan vaikuttaa toisen ihmisen ajatteluun tai käyttäytymiseen. Kommunikaatio on vuorovaikutuksen välttämätön edellytys, sillä ilman sanallista tai sanatonta viestintää ei voi olla myöskään vuorovaikutusta.
Kommunikaatioprosessin tehtävänä on joko tiedon välittäminen tai toimiminen ihmisuhteen osatekijänä. Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa kommunikaatio toimii perustana vuorovaikutukselle. Kommunikaatiossa on samanaikaisesti kaksi tasoa: sanallinen ja sanaton. Sanallinen edustaa vain pientä osaa ihmisten välisestä kommunikaatiosta. Sanojen merkitys ei ole sama kaikille, vaan se vaihtelee jopa saman kielen ja kulttuurin piirissä. Sanallisen kommunikaation pulma on siinä, että vastaanottaja saattaa tulkita sen hyvin eri tavalla kuin lähettäjä. Ihmisten kyky ilmaista itseään verbaalisesti vaihtelee suuresti, varsinkin kun on kysymys tunteista ja käsitteellisellä tasolla olevista aiheista. Sanallisen viestinnän selkeyteen ja yksiselitteisyyteen on tärkeää kiinnittää huomiota.Vastaanottajalta saatavan palautteen avulla voi tehdä johtopäätöksiä, tulkitseeko hän viestin sisällön juuri sillä tavoin kuin lähettäjä on tarkoittanut. Sanaton kommunikaatio voidaan jakaa merkki-, toiminta-. ja välinekomunikaatioon. Merkkikommunikaatioon kuuluvat kaikki eleet, ja sen tulkitsemiseen tarvitaan ensisijaisesti näköaistia, esim. hymy, pään nyökkääminen ja käsimerkit. Toimintakommunikaatiota ovat sellaiset eleet, joita ei ole tarkoitettu erityisiksi merkeiksi, esim. seisominen, itkeminen, laulaminen. Sen vastaanottamiseen tarvitaan ainakin näkö-,kuulo- ja mahdollisesti myös tuntoaistia. Välinekommunikaatioon lasketaan kuuluvaksi esineiden avulla välitettävä viestintä. Välineitä ovat mm. vaatteet, kampaus, korut, lounas., huonekalut ja muut vuorovaikutuksen ulkoiset piirteet.
Sanaton kommunikaation on kulttuurisidonnaista ja se opitaan malleja jäljittelemällä. Sanattomien viestien merkitykset ovat erilaisia eri kulttuureissa.
Vastaanottajan tulkinta sanoman tarkoituksesta voi poiketa lähettäjän tarkoittamasa sanomasta. Ymmärtäminen tarkoittaa sanoman sisällön ymmärtämistä kielellisesti. Joskus toisen lähettämästä viestistä jää jotain ymmärtämättä. Jos sanomaan jää aukkoja sen vuoksi, että siihen liittyy vastaanottajalle outoja sanoja tai että vastaanottaja kuulee vain osan sanomasta, on väärin- ymmärtämisen todennäköisyys suuri.
Sanoman tulkinnassa yhdistyy arviointi sanoman arvosta eli sen suhteesta vastaanottajan entisiin tietoihin. Sanoman ns. sivumerkitykset liittyvät siihen tulkintavaiheessa. Tulkinnassa on kysymys sanoman merkityksen mieltämisestä ja sen liittämisestä asiayhteyksiin. Tulkintaan vaikuttaa esim. vastaanottajan tarve säilyttää sisäinen tasapainonsa torjumalla sanoma. Sanomat tulkitaan tällöin omien asenteiden, odotusten ja kokemusten mukaisesti. Sanoma voidaan kielellisesti ymmärtää oikein, mutta se tulkitaan eri tavalla kuin lähettäjä on tarkoittanut. Tulkinnassa sanoma voidaan muuttaa vastaamaan vastaanottajan odotuksia, asenteita, mielipiteitä ja aikaisempia tietoja. Sanojen merkitys syntyy kokemusten perusteella. Olemme tottuneet yhdistämään tietyt asiat tiettyihin sanoihin. Ihminen tulkitsee näkemäänsä ja kuulemaansa omista lähtökohdistaan käsin. Joskus huomaa kuulleensa tai lukeneensa jotakin täysin väärin, toisin sanoen muuttaneensa täysin selkeästi ilmaistun viestin toiseksi siten, että se vastaa omia senhetkisiä odotuksia ja ajatuksia.
Vuorovaikutus perustuu itseilmaisuun ja kuuntelemisen taitoon. Itseilmaisu on ihmisen tarve tulla ymmärretyksi. Se on taito, jota voi opetella, mutta siihen liittyy kyky olla avoin. Avoin ihminen ilmaisee ajatuksiaan ja tunteitaan sen verran kuin pitää hyvänä, mutta hänen ei tarvitse nähdä vaivaa salatakseen ja peittääkseen jotain osaa itsestään. Hänen ilmaisunsa ovat yhdenmukaisia tunteiden kanssa. Itseilmaisun esteitä ovat pelko ettei tule ymmärretyksi, epätietoisuus siitä mitä haluaisia ilmaista sekä omien ristiriitaisuuksien tunnistamattomuus. Itseilmaus koostuu ajatusten ja tulkintojen, havaintojen, tunteiden pyrkimysten ja tietoisuuden tiedostamisesta ja ilmaisemisesta sekä omasta puolesta puhumisesta. Itseilmaisun hyöty näkyy arvostavana asenteena itseä kohtaan ja sen pohjalta pystyy myös arvostamaan muita ja kiinnostuu kuuntelemaan muiden ajatuksia. Aktiivinen kuuntelu perustuu myöteiseen, tiedonhaluiseen ja kiinnostuneeseen asenteeseen elämään ja ihmisiin. Se tarkoittaa sitä, että kuulemme toisen sanat tai hiljaisuuden, pyrimme ymmärtämään ilmaisijan tunnetilaa, havaitsemme kehon kielen eli ilmeet, eleet, asennot ja äänensävyt. Kuuntelijalla on pyrkimys olla tietoinen omasta vaikeudesta pysyä aiheessa ja sen tuottamasta kiireestä selitellä, tulkita tai vaihtaa asiaa sekä pyrkimys siirtää omat asiat pois mielestä ja antautua ottamaan vastaan toinen ihminen. Aktiivinen kuuntelija antaa suostumuksensa vuorovaikutukseen siinä asiassa, jonka toinen aloittaa. Aktiivista kuuntelutilannetta voi parantaa katsomalla puhujaan, hiukan kumartumalla tai suuntaumalla puhujaan päin, kuuntelija reagoi ilmeillä, pieneillä välisanoilla ja nyökkäyksellä. Kuuntelija kysyy lisää ja epäselvissä kohdissa hän sanoo kuinka ymmärsi puhujan tarkoittavan sanomansa asian. Kuuntelija ei tee samalla muuta vaan keskittyy kuuntelemiseen. Kuuntelemisen esteitä on monenlaisia, mutta selvimmin ne tulevat esille keskustelutilanteessa, kun kuuntelija ei ole kiinnostunut toisesta ihmisestä, hänen mielipiteestään tai asioista. Kuuntelija ei myöskään halua antautua toisen ihmisen vaikutukselle alttiiksi kuuntelemalla eikä halua, että asiat vaikuttavat häneen. Kuuntelu voi olla olla valikoivaa. Kuuntelija keskittyy vain miettimään omia sanomisiaan eli mitä sanoisi seuraavaksi. Keskustelu koetaan kilpailutilanteena. Tärkeäksi nousee oman vallan tavoittelu puhujan keskeytykselläkin.
Tapaan kommunikoida vaikuttavat ennen ´kaikea itsetuntemus, ihmistuntemus, empatiakyky, asennoituminen ja yksilöllinen kommunikointimalli. Vilpitön kiinnostus, keskinäinen kunnioitus, asiallisuus, taito ilmaista ajatuksensa selkeästi, havainnointikyky, kuuntelutaito ja rehellisyys ja asiassa pysyminen luovat edellytyksiä onnistuneelle kommunikaatiolle.
2. kuuntelemisen taito
I Mitä itseilmaisu on?
II Itseilmaisun esteet
III Itseilmaisun osa-alueet
IV Itseilmaisun hyöty
kuuntelu antautuminen toiselle * * * * * * * * * * * * kiinnostus kuuleminen uteliaisuus * * * * * * * * * * ymmärtäminen
I Mitä on aktiivinen kuuntelu?
II Tarkkaavaisuuden suuntaaminen
III Kuuntelemisen esteitä
IV Kuuntelu kommunikaatioketjun osana
V kauhukuva kuuntelijasta
1.Tutustumisharjoitus: Äkkiarvauksella
Kuvaus: nopea esittelyharjoitus pareittain. Tarkoitus: tutkia millä perusteella teemme päätelmiä muista ihmisistä. Johdattaa ennakkoluuloja koskevaan keskusteluun. Ohjeet: 1. Jokainen osanottaja etsii itselleen parin. Vetäjä kysyy: Käyttääkö parisi sokeria kahvissa (teessä)? Kumpikin pari arvaa ja kertoo arvauksensa toisilleen. He kertovat osuiko arvaus oikeaan. Nyt he voivat myös kertoa toisilleen lyhyesti, mihin heidän arvauksensa perustui. 10 min. 2. Vaihdetaan pareja. Kysytään toinen kysymys. Tämä toistetaan useita kertoja, joka kerta eri parin kanssa. Voidaan esittää henkilökohtaisempiakin kysymyksiä. Esim. mitä puoluetta parisi äänestää? Onko parisi naimisisssa? Onko parillasi lainoja? Miten vanha parisi on? Mitä hän tekee työkseen? Millaisesta kirjallisuudesta tai musiikista hän pitää? Onko hänellä auto? Mitä hän harrastaa? Purkaminen ja keskustelu: Osanottajat voivat miettiä miten usein he arvasivat oikein tai väärin. Miten he tulivat siihen päätelmään kuin tulivat? Minkä ulkoisten vihjeiden perusteella he esittivät olettamuksensa? Johtivatko vihjeet heidät oikeaan vai väärään olettamukseen? Nämä kysymykset voidaan sitten liittää siihen, miten teemme päätelmiä ihmisistä esimerkiksi ulkonäön, iän, sukupuolen, rodun tai muodikkuuden perusteella, miten kaukana ennakkoluulot ovat niistä? Harjoituksen pitäisi sujua nopeasti ja leikin omaisesti. Se murtaa jään näppärästi. Vältä arvosteltavaa sävyä ja keskity olettamuksiin eikä henkilöihin, joista ne on esitetty. Tämän harjoituksen avulla voidaan myös tarkastella nimenomaisia aihepiirejä, esimerkiksi sitä, millaisia päätelmiä teemme ihmisten ulkonäön perusteella. Lähde: Nic Fine ja Fiona Macbeth, Playing with Fire, Youth Work Press, Englanti.
2. Ryhmä jaetaan kahtia. Toinen pienryhmä menee ulos tai toiseen huoneeseen hetkeksi. Toiselle ryhmälle annetaan käsky suhtautua toiseen ryhmään niin, että mikään mitä toiset tekevät ei kiinnosta heitä. Toiselle ryhmälle annetaan käsky käyttäytyä niin, että he ovat todella kiinnostuneita toisen ryhmän tekemisistä. Ryhmät kokoontuvat yhteiseen tilaan ja aloittavat kommunikoinnin keskenään. Hetken kuluttua tilanne puretaan yhdessä.
Sisällysluettelo
Edellinen: 2.5 Ihmisoikeudet
Seuraava: 4.1 Ristiriitojen ratkaisutavat