Torstai 22. helmikuuta 2007
Verkkolehden 13. vuosikerta
Päätoimittaja Raimo Vahtera

TS/Tatu Hiltunen
Yoshinobu Nakamura ja vähintään 5 000 palan - ellei niitä ole lähes 10 000 - intarsiateos, jonka aiheena ovat kukkivat kurjenmiekat.

Yoshinobu Nakamura tekee
kärsivällisyyden taidetta

TS
SEPPO LEHTINEN
Kun Yoshinobu Nakamuran näyttelyn esitteessä sanotaan, että intarsiatöiden valmistaminen vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä, niin se on totta, jos mikä. Nakamuran lumpeenlehtiä ja varsinkin kurjenmiekkoja katsellessa tuntuu kuitenkin siltä, että sana kärsivällisyys on toisaalta lähes vähättelyä. Tarvitaan vielä suurempaa kärsivällisyyttä ja tarkkuuta.

- Siinä on 5 000 - 10 000 viilua. En tiedä tarkkaan, vähintään 5 000 niitä varmasti on. Puulajeja on 15, ja teak on silloin laskettu yhdeksi, joskin teak-lajeja on useita, sanoo tekijä Ateljé Kämpen näyttelynsä suurimmasta teoksesta.

- Aikaa työ vaati taukoineen 2 - 3 kuukautta, ja välillä oli kyllä kärsivällisyys tiukalla.

Intarsia tarkoittaa puutyötä, jossa eri puulajien erivärisisistä viiluista sahatut palat asetellaan tai upotetaan taustapuuhun niin, että ne muodostavat kuvioita. Puun rinnalla on voitu käyttää helmiäistä, luuta tai joitain muutakin materiaalia.

Kaiken alkuna
on piirros

   Yoshinobu Nakamuran teokset alkavat piirroskuvasta tai joskus myös valokuvasta. Lähtökohtana on usein luonto, jossa hän piirtää kuva-aiheen valmiiksi. Sen jälkeen on vuorossa se kärsivällisyyttä ja piirtämistäkin suurempaa tarkkuutta vaativa vaihe: aiheen siirtäminen puulevylle viilujen kuvioina.

Jo keskikokoiseen lumme-aiheiseen teokseen tarvitaan noin 1 200 palaa 0,5 - 0,7 millimetrin vahvuista viilua. Pienehköönkin teokseen tarvitaan tuollaiset 600 palaa.

Yoshinobu Nakamuran lähtökohtana on, että hän käyttää luonnollisia puunvärejä, teoksen värien muuntuminen perustuu puuhun itseensä. Värjättyä viilua tai lakkaa hän ei hyväksy, vaikka molempia intarsiatöissä voidaankin käyttää

Huonekalujen
kautta intarsiaan

   Turussa nykyisin asuva Yoshinobu Nakamura toimi aikoinaan Japanissa taidepuuseppänä ja keskittyi siinä työssä muun muassa intarsian käyttöön uniikkihuonekaluissa. Vähitellen kävi, niinkuin usein käy: kun antaa jollekin asialle pikkusormen, se vie vähitellen koko käden.

Italialainen intarsia houkutteli miehen Eurooppaan, hän perehtyi tekniikkaan lähes viiden vuoden ajan Veronassa, Sorrentossa ja Cortina d'Ampezzossa.

- Italian kokemusten jälkeen paluuta muuhun ei enää ollut.

Hieman yli viisi vuotta sitten hän muutti Suomeen ja perusti viime vuonna oman ateljeen Turkuun. Hän on esitellyt suomalaisille intarsiatöitä ja -tekniikkaa mm. Luostarinmäen käsityöläismuseossa. Ensi kesänä hänen töitään on näytteillä ainakin Viitasaarella sekä Juvan puutaidenäyttelyssä.

Ateljé Kämpessä Yoshinobu Nakamuran intarsiatyöt ovat esillä 29. päivään saakka.

Tekemisen
pitkä historia

   Intarsia on sanana suomennettu myös puun upotekoristeluksi tai puumosaiikiksi.

Aasiassa intarsialla on vuosituhantiset perinteet. Euroopassa puuintarsian suurin kukoistuskausi Euroopassa ajoittui Italian renessanssiaikaan 1400-luvulla ja vielä 1500-luvun alkupuolellakin. Ajan kuuluisiin taiteilijoihin kuuluvat Sandro Botticelli ja Lorenzo Lotto kiinnostuivat tästä menetelmästä ja suunnittelivat mittavia kuvakokonaisuuksia.

Tuohon aikaan käytettiin ornamenttiaiheita, laatukuvia ja maisemia varsinkin huonekalujen, lattioiden ja seinäpaneelien koristeluun.

Renessanssin hiipumisen mukana intarsiatöiden tekninen ja taiteellinenkin taso taantui ja taantuma kesti pitkään. Vasta viime vuosisadan loppuvuosina Keski-Euroopassa uutena taidesuuntana noussut art nouveau - suomalaisittain jugend - suosi intarsiakoristeltuja pintoja. Yksi nimekkäimmistä tekijöistä oli ranskalainen Eile Gallé.

Suomalaisessa jugendissa intarsia ei kuitenkaan noussut samanlaiseen suosioon. Töitä on tehty, mutta hajanaisesti.

Julkaistu 26.4.1999 0:40:28

 

 
Copyright © 1996-2006 Turun Sanomat