vuodatus.net etusivu ilmainen blogi bloginhallinta  
kirjoittaja
Nimi
Timo
Kuvaus
Alunperin yksityinen, sitten puoliyksityinen ja nykyään julkisempi nettipäiväkirja, jonka tarkoitus on kertoa Australian tropiikkiin muuttaneen kuulumisia Suomessa asuville sukulaisille ja ystäville. Myös Singapore on jollain tavalla läsnä tässä, muutenkin kuin siksi, että monikulttuurisen perheemme toinen puolisko on kotoisin sieltä ja siellä asuu edelleenkin paljon sukulaisia ja ystäviä.
syndikaatio
RSS
Atom XML
eXTReMe Tracker
15.05.2007 - 05:28
 < Koko toukokuu

Päätin sittenkin jakaa toukokuun kirjoitukset kahteen osaan.  Eli tuota vanhempaa osaa en enää muokkaa, vaan tätä B-osaa kuun loppuun saakka, eli siihen saakka teksti ja kuvat voivat vielä vaihtua.

Suomi nolla pistettä

Suomessa toukokuun toisena viikonloppuna  taisivat kaikki äidit jäädä muiden tapahtumien varjoon, mm. Eurovision laulukilpailujen, jotka pidettiin Helsingissä.  Euroviisut ovat kyllä täälläkin iso tapaus. Niitä ei nyt ihan suorana lähetyksenä lähetetä, aikaerosta johtuen, vaan seuraavana päivänä illalla parhaaseen katseluaikaan.  Lauantaina se kuitenkin alkoi, ohjelma  SBS-nimisellä valtion tukemalla monikulttuurikanavalla. Ensin puoli kahdeksalta näytettiin tunnin mittainen dokumentti nimeltään "Suomi - 0 pistettä".  Siinä kerottiin Suomen euroviisuhistoriasta ja hieman myös tämän vuoden kilpailun valmisteluista. Eipä siinä unohdettu 80-luvun interviisujakaan.  Minusta ihan mukava alkupala. Ei yhtään hävettänyt Suomen puolesta niin kuin ei hävettänyt viime vuonnakaan Lordin takia. Ei minulla liity asiaan kuitenkaan mitään niin suuria tunteita.

Minä katsoin ohjelmaa vain puolella silmällä muuta touhutessani, mutta levylle toki otin sen samoin kuin  viikonlopun muunkin eurovisio-ohjelman. Ehkä se tulee katsottua joskus tarkemmin. Semifinaali  lähetettiin heti tuon nollapisteohjelman jälkeen puoli yhdeksästä eteen päin. Se oli  Englannin BBC:n tuottama lähetys, jossa saimme kuulla brittikommentattoreita.  Minä edelleenkin katselin ja kuuntelin puolittain samalla jatkaen suurta urakkaani eli toimistohuoneen siivousta ja sen ainakin väliaikaista siirtämistä isoon makuuhuoneeseen (joka nyt on kissojen huoneena). Meille kun on ensi viikolla tulossa Singaporesta vieraita, niin pitää hieman järjestellä.  Ja muutenkin tekee mieli hakea sitä parasta järjestystä talossa.

Nyt me muutamme takaisin isoon makuuhuoneeseen, jonka ikkunasta kissat kulkevat sisään ja ulos. Näin kissat eivät häiritse vieraita. Uuteen makuuhuoneeseemme siirrän välaikaisesti myös toisen tietokoneeni. Toinen jää nykyiseen toimistohuoneeseen. Sieltä siirtelen pois tavaraa ja huonekaluja sen verran, että sinne mahtuu nukkumaan yksi tai kaksi ihmistä. Kolmas huone, meidän nykyinen makuuhuoneemme, alun perin kait lastenhuone, jonka ikkuna antaa takapihalle, jää sitten varsinaiseksi vierashuoneeksi.



Sinänsä aiheeseen liittymätön kuva: kanojamme vuodelta 2004.

Niin, euroviisuista, niitä tosiaan seurataan, ja esityksiä arvoidaan. Mitään Suomi-hurmiota ei kuitenkaan meidän talossa tapaa. Viime vuonna oli iloinen Lordin voitosta, koska pidin ideasta lähettää jotain tuollaista massasta poikkeavaa, ja lisäksi pidän vielä Lordin musiikistakin. Tämän vuotisesta Hanna Pakarisesta enkä hänen edustuslaulunsa tyylistä en pitänyt, eikä siellä näyttänyt muutakaan minua erityisesti miellyttävää olevan.  Vain laimea toive minulla oli siitä, että joku pieni Itä-Euroopan maa voittaisi, Makedonia tai Slovenia, joita katselin suuremmalla mielenkiinnolla kuin muita. Olihan se mukavaa värikästä viihdettä ja eksotiikkaa Euroopasta, Nancylle myös jotain uutta Suomesta. Hyvin tehtyjä hauskoja videonpätkiä laulujen välillä. Tuli niiden inspiroimina keskusteltua jonkin verran Suomesta. Myös Suomessa käynti oli jälleen esillä, samoin kuin se oli sunnuntain äitienpäiväpuhelunkin aikana. Minä kerroin jälleen mielipiteeni, että se olisi liian kallis  ja raskas reissu ja, että  Suomessa on liian kylmä.  No, olisihan se mukavaa, mutta ei kuitenkaan vielä.



Kuva ajalta, jolloin olimme nuoria (ikä alkoi kolmoseslla) ja molemmat hoikkia. Kävimme Suomessa syyskuussa 2002. Emme tosin Australiasta vaan Singaporesta, joka on paljon lähempänä: melkein puolimatkassa matka-ajassa mitaten                         

Krokotiilikuiskaaja ja muut naapurit


Täytyypä tässä välillä juoruilla muistakin kuin itsestä ja omasta perheestä, naapureista tietysti. Meillähän ovat naapurit ihan liian lähellä: etutarassilta vain kymmenen metrin päässä, ehkä allekin, on Maryn talon terassi, jolta keskustelu kuuluu meille ilman pinnistelyjä. Toisella puolella asuu Tom vaimoineen. He ovat varsin hiljaista porukkaa: oleskelevat enimmäkseen sisällä ja tuottavat ulos päin vain ilmastointilaitteen hurinaa. Joskus kuulee kun emäntä avaa ikkunan ja komentaa naapuruston koiria olemaan hiljaa "shut up Sumi!", ihan nimeltä usein.  Mutta pahinta on se tupakalla höystetty paskan haju, joka hiipii pihallemme aamulla ennen seitsemää. Niiden vessan ikkuna kun on minun puutarhavajani läheisyydessä, eikä siellä voi tuohon aikaan oleskella. No, totta puhuen ei tuota ole tapahtunut kuin pari kertaa. Eikä siinä kauheinta ole tietystikään se haju vaan se, että ollaan puolittain vasten tahtoamme ajauduttu asumaan ympäristöön, joka ei ole ihan unelmamme.  Naapuritalon isäntä Tom on innokas veneilijä ja kalastaja. Hän tekee monen päivän retkiä jonnekin veneellään, mutta vaimo pysyy kotona ilmastoiduissa sisätiloissa.

Takaisin toisen puolen naapuriin, Maryyn. Hänen luonaan alkoi joskus viime vuoden marraskuussa majailemaan mies. Mary selitti, että tämä on vuokralainen. Marylla kun on iso talo, mutta vain hän ja kaksi koiraa asustivat siinä ennen miehen tuloa.  Tämä vuokralainen istuskeli usein pihalla tupakalla musiikkia kuunnellen ja  olutta naukkaillen.  Paria päivää ennen viime vuodenvaihdetta sieltä kuului juhlinnan ääniä koko illan. Niistä huolimatta sain nukutuksi. Sitten kahden jälkeen alkoi kuulua enemmän: kuinka joku pani musiikin täysille ja toinen sitten hiljaiselle, sitten taas täysille, taas hiljaiselle. Sitä jatkui epäsäännöllisesti parin tunnin ajan. Kävin välillä vilkuttamassa terassin valoja ja yritin huutaa aidan yli, mutta ilman tulosta. Päätin odottaa aamuun ja esittää vastatervehdyksen heti kahdeksan jälkeen kun se oli kaupungin järjestyssääntöjen mukaan sallittua (itse asiassa lauantaina hiljaisuus päättyi jo seitsemältä, sunnuntaina vasta kahdeksalta). Kannoin smirgelin autokatokseen, joka on lähinnä heidän taloaan, ja aloin teroittamaan lapioita. Teroitin muutaman minuutin ja sitten pidin tauon kunnes taas teroitin.  Ei tarvinnut kauaa teroittaa kun kuulin naapurin heränneen. Kohta se paukautti auton oven kiinni ja lähti tiehensä. Jälkeen päin harmitti, etten vielä kutsunut poliiseja perään. Humalassa se kuitenkin vielä oli.  Jatkoin suunnitellut työt loppuun ja imuroin vesi-imurilla autokatoksen betonilattian ja terassin laatat. Myönnän:  ei ehkä fiksuin tapa ratkaista konflikteja, mutta ilmeisesti tehosi. Ainakin minulla oli parempi olo. Siinä kun oli vähän maksua siitäkin, että Mary oli kieltäytynyt maksamasta osuuttaan   aidan rakentamisesta.  Jäin odottelemaan seuraavaa kertaa, sillä varsin meluisa ruohonleikkuri oli jäänyt  esittelemättä.

Sitä seuraavaa kertaa ei sitten tullut. Sen sijaan anteeksipyyntö tuli liki neljä kuukautta myöhemmin. Nancy tapasi jälleen kerran Maryn kadulla koiria ulkoiluttaessaan.  Mary kertoi vuokralaisensa kärsineen henkilökohtaisista ongelmista, mutta nyt olivat ongelmat poissa ja juominenkin loppunut.  Miehen auto oli kadonnut pihalta. Oli kuulemma kortti kuivumassa pidemmän aikaa, joten auto oli annettu lainaan jollekin kaverille.    Parin viikon kuluttua mies jo kulkikin Maryn käsikynkässä ja häntä esiteltiin naapureille.  Minutkin tämä Brian pysäytti eräs lauantaiaamu lenkiltä tullessani.  Hän kertoi kuulleensa, että työskentelen tietokoneiden kanssa ja pyysi apua. Hän kertoi työskentelevänsä krokotiilien parissa ja perustavansa korkotiiliaiheiset veppisivut ja haluavansa nyt tietää, miten se tehdään. Varsin vastahakoisesti lupauduin antamaan muutaman aloituspisteen. Ne lähetinkin hänen sähköpostiinsa: eli linkkejä googleen ja muille ilmaisia sivuja tarjoaville.  Olin jo sanonut, että nettiyhteyttä ja laitteistoja koskevissa kysymyksissä en voi auttaa.  Vastauksena tuli kiitosten lisäksi pitkä selittely siitä, miten hän on tavannut joskus 1970-luvulla Bob Irwinin ja saanut tältä krokotiilejä koskevia tietoja, ja  miten hän  nyt Bobin pojan Steve Irwinin kuoleman jälkeen haluaa jatkaa Steven työtä.  Irwinin yritystä pyörittävät ovat kuitenkin kääntyneet häntä vastaan, koska ovat päättäneet, että tytär Bindistä tulee Steven seuraaja, eikä kilpailijoita sallita.  Mitään tarkempia suunnitelmia sivustonsa suhteen ei miehellä ollut muuta kuin oma tittelinsä krokotiilikuiskaaja  sekä yrityksensä nimi.

Päätin olla vastaamatta viestiin, koska en halunnut sotkeutua asiaan tämän enempää enkä hieroa sen enempää tuttavuutta tämän naapurin kanssa.  Parin päivän kuluttua tuli uusi viesti, jossa meitä pyydettiin kylään grillaamaan.  Muutaman kerran  aidan yli ilmestyi pää, joka jatkoi noita samoja juttuja ja yritti kysellä tietokoneista.  Kerroin, etten voi tämän enempää auttaa ja kieltäydyin myös illalliskutsusta.  Sitä ennen olimme pohdiskelleet asiaa Nancyn kanssa. Tulin siihen tulokseen, että en halua naapuristani ystävää tai tuettavaa, vaikka ajatuksena sellainen olisikin hyvin kaunis. En myöskään halua, että naapurit puhelevat kanssani aidan yli tai läpi.  Enkä oikeastaan kaipaa elämääni lisää ystäviä, tuttavia tai muita sosiaalisia kontakteja. Ei meillä kummallakaan, eikä molemmilla erikseenkään, ole täällä ystäviä ja tuttavia juurikaan: työkaverit vain lähinnä, mutta emme me paljoa muuta kaipaakaan. Vapaa-aika menee enimmäkseen keskenämme ja eläinten kanssa - ja netissä tietysti myös.

Ei ole korokotiilimies kieltäytymisen jälkeen ottanut yhteyttä. Miesparka, sen perusteella, miten hänen soittamansa lukuisat puhelut kuuluvat pihallemme, hän on tullut torjutuksi myös muilta tahoilta.  Tarkemmin en ole kyllä kuunnellut missä asioissa.  Arvelen, että miehellä on ollut muitakin ideoita

Seuraan tämän maan asioita kuitenkin sen verran, että tiedän, miten merkittävä  henkilö Steve Irwin täkäläisille on. Hänen kuolemansa yllättäin keihäsrauskun pistoon oli suuri järkytys ja hautajaiset suuri mediatapahtuma.  Niissä mm. ajettiin viimeisen kerran pois hänen valkoinen lava-autonsa. Tuo täkäläisittäin ute on yksi (valkoisen) aussimiehen tavaramerkeistä, samoin kuin sen lavalla olevat työkalut, mm. karjakoira, ja olutkoppa.  Voisi vain kuvitella, että yksi nykypäivän aussiunelmista olisi juuri tuo naapurinikin elättelemä krokotiilimies: rohkeudellaan ja luontaisilla kyvyillään rikkaaksi ja kuuluisaksi noussut tavallinen aussipoika.  Mitä Steve Irwin sitten täkäläisille on? Joku, joka ei pelkää villieläimiä vaan kesyttää ne, hallitsee niitä, ei tapa niitä, vaan vie ne kauemmas alueille, joilla ne saavat elää rauhassa. Toisaalta hän oli myös uhkarohkea hurjapää, joka teki näistä eläimistä viihdettä, teki niiden kanssa sirkustemppuja, joilla ansaitsi maailmanmaineen ja jättimäisen omaisuuden.  Eli eipä taida ihan puhtaasti olla mikään ekohenkinen unelma eikä Steve Irwin esikuvana välttämättä käännä ihmisten mieliä suosiollisemmiksi ilmaston lämpenemistä hillitseville toimille eikä muullekaan ympärisönsuojelulle.


 < Koko toukokuu   < Huhtikuu  Kesäkuu >