Saran sisaret
Naiskirjallisuuden perinnettä Suomessa 
1800-luvulta 1900-luvun alkuun

"Sinä nöyryyttä neuvot lapsille
ja laitat ruuan ja vaatteet,
mut unohdat innon ja uljuuden
ja kauniit kantavat aatteet."
(Hilja Pärssinen)

Elvira Willman syntyi säätyläisperheeseen Uudessakaupungissa v. 1875. Hän suoritti ylioppilastutkinnon v. 1894 ja opiskeli Helsingin yliopistossa kieliä ja kirjallisuutta suorittamatta kuitenkaan loppututkintoa. Vuosina 1899-1900 hän oleskeli Pariisissa opiskellen Sorbonnen yliopistossa ja kokeillen näyttelijättären uraa. Palattuaan Suomeen Elvira Willman liittyi työväenliikkeeseen. Kiihkeänä ja tunteellisella ihmisenä hänen suhteensa aatteeseen oli ristiriitainen, vaikka hän pitikin itseään puhdasoppisella sosialistina. Sosialismin lisäksi kristinusko vaikutti hänen ajatteluunsa. Työväennaisliike vieroksui Willmania rohkeiden sukupuolimoraalisten kannanottojen vuoksi. Hän mm. vertasi miehestään taloudellisesti riippuvaista aviovaimoa prostituoituun, koska kummatkin antoivat miehen elättää itsensä.  

Vuonna 1906 Elvira Willman solmi avioliiton Työmies-lehden toimittajan Voitto Elorannan kanssa. Seuraavat vuodet kuluivat vaimon ja perheenäidin velvollisuuksien hoidossa. Vallankumousvuodet aktivoivat hänet jälleen mukaan poliittiseen toimintaan ja kirjoittamiseen. Punaisten hävittyä kansalaissodan Elorannat pakenivat Venäjälle ja joutuivat v. 1920 vangituiksi syytettyinä osallisuudesta SKP:N opposition toimeenpanemaan verilöylyyn. Voitto Eloranta telotettiin v. 1923, mutta Elvira vapautettiin ja hän jäi asumaan Moskovaan. Hän katosi Stalinin puhdistuksissa 1930-luvulla.

Kirjailijana Elvira Willman-Eloranta on tendenssirealisti, jonka kuvauksen kohteena ovat yhteiskunnan sorretut, etenkin naiset. Hänen ihanteensa ja esikuvansa on Minna Canth. Kansallisteatterissa esitetty esikoisnäytelmä Lyyli (1903) otettiin myönteisesti vastaan. Nimihenkilö on viaton työläistyttö, jonka herraspoika viettelee ja hylkää. Lyyli kieltäytyy rakastajansa tarjoamista rahoista ja ilmoittaa pystyvänsä huolehtimaan lapsesta yksin. Itsenäinen, ylpeä naistyyppi on uutta tässä "tavallisessa tarinassa". Seuraava näytelmä Kellarikerroksessa (1907) käsittelee prostituutiota, jonka kieltävä laki tuli pitkällisen taistelun jälkeen voimaan v. 1908. Käsityksen naisten olemassaolosta miehiä varten ja maksetun rakkauden oikeutuksesta em. perusteella kirjailija tuomitsee jyrkästi. Myöhäinen novelli Vallankumouksen vyöryssä (1918) sisältää omaelämäkerrallisia aineksia. Willman-Elorannan teosten ongelmana ovat tyylin ja kielen heikkoudet (mm. hurjien metaforien käyttö, juonen hajanaisuus), eivätkä ne Lyyliä lukuunottamatta saavuttaneet suosiota.

Hilja Liinamaa-Pärssinen (s. Lindgren) syntyi papin tyttärenä Halsualla v. 1876. Hän aloitti elämäntyönsä sivistyneistöperheen jälkeläiselle soveliaalla tavalla: koulunkäynti Oulussa ja Kokkolassa johti Sortavalan seminaariin ja kansakoulunopettajan ammattiin. Avioliitto opiskelutoveri Jaakko Pärssisen kanssa (v. 1899) synnytti ensimmäisen kaunokirjallisen teoksen. Runokokoelma Primuloita (1900) on hempeän romanttinen, mutta enteilee pyrkimystä aatteellisuuteen. Pian Hilja ottikin ensiaskeleensa työväenliikkeen riveissä. Työskentely Viipurin Tiiliruukin kansakoulun opettajattarena oli avannut nuoren rouvan silmät näkemään työläisten elinolojen ankeuden ja etenkin naisten ja lasten aseman surkeuden. Hilja Pärssisestä tuli nopeasti sosialidemokraattisen naisliikkeen johtohahmo. Lehtiartikkeleissa, lentolehtisissä ja nyt myös runoissaan hän korosti yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kumoamisen välttä-
mättömyyttä. Naisten äänioikeuskysymys oli näiden kirjoitusten keskeistä sisältöä, ja äänioikeuden toteutuminen v. 1906 oli työväenliikkeen naisaktivistien voitto.

Vuonna 1907 Hilja Pärssinen valittiin sosialidemokraattiseksi kansanedustajaksi. Eduskunnassa hän tuli nopeasti tunnetuksi kiihkeänä puhujana, jolle läheisiä aiheita olivat raittiusasia, aviottomien äitien ja lasten asema sekä avioliittolainsäädäntö. Vuonna 1907 ilmestyi myös runokokoelma Taistelon tuoksinassa. Sen säkeissä puhuu luokkataistelija ja tietoinen sosialisti, ei enää haaveellinen papintyttö. Seuraava merkittävä runoteos syntyi vallankumouksen kuukausina v. 1917. Elämän harhassa heijastuu toive paremmasta tulevaisuudesta, mutta myös suru sodan runteleman maailman vuoksi. Seuraavana vuonna Hilja ja Jaakko Pärssinen joutuivat pakenemaan Venäjälle poliittisista syistä. He palasivat kuitenkin takaisin, ja seurauksena olivat pitkät vankilatuomiot. Aviopuolisoiden välit rikkoutuivat Jaakko Pärssisen anottua armahdusta sillä perusteella, että väitti toimineensa vaimonsa poliittisen vaikutuksen alaisena.  

Hilja Pärssinen armahdettiin v. 1923. Samana vuonna ilmestyi runokokoelma Jälleen vapaana. Pärssiset jatkoivat yhteiselämää, muuttivat Karjalan Kannakselle ja perustivat oppikoulun, jonka opettajina molemmat toimivat. Hilja sairastui rintasyöpään, mutta selvisi leikkauksesta. Hänet valittiin uudelleen eduskuntaan v. 1929. Sairaus kuitenkin uusiutui, ja Hilja Pärssinen kuoli 23.9.1935.

Hilda Tihlä syntyi Jämsän Juokslahdella v. 1870. Vanhempien avioeron jälkeen Hildan isä luopui talonpidosta, ja ainoa tytär joutui sukulaisten hoiviin. 19-vuotiaana Hilda lähti Helsinkiin. Liittyminen kreikkalaiskatoliseen kirkkoon ja avioliitto Karl Gustaf Georg Nicklinin kanssa v. 1893 ovat ainoita tunnettuja tapahtumia Tihilän vaiheista 1890-luvulla. Jo vuosisadan lopulla hän lienee kuitenkin ollut mukana työväenliikkeessä, sillä hän kirjoitti työväenlehtien palstoille ensiksi nimellä Eugenia Nicklin, v:sta 1904 tyttönimellään.  

Hilda Tihlä oli työväen naisliikkeen aktivisteja, mutta ei samalla tavalla näkyvä hahmo kuin esim. Hilja Pärssinen. Hän toimi Helsingin palvelijataryhdistyksessä sekä työläislasten Ihanne-liitossa, jonka lehteä hän toimitti vv. 1908-15. Hän oli myös Työläisnainen-lehden avustaja.

Hilda Tihlä on vanhan työväenliikkeen kirjailijoista merkittävimpiä. Esikoisteos oli romaani Leeni, joka ilmestyi v. 1907. Se on kirjailijan ensimmäinen muunnelma köyhän maalaistytön kohtalosta pääkaupungissa. Nimihenkilö lähtee piiaksi Helsinkiin, oppii miellyttämään miehiä ja solmii avioliiton, mutta jää pian rakkaaksi leskeksi. Viattomasta maalaistytöstä on tullut laskelmoiva, tunteilla leikkivä nainen, joka lopulta tulee huijatuksi ja menettää omaisuutensa. Leeni päätyy prostituoiduksi. Päähenkilön psykologisesti oivaltavan kuvauksen lisäksi romaanilla on ansionsa 1880-luvulta 1900-luvun alkuun ulottuvalla sosiaali- ja sivistyshistoriallisena kuvauksena. Metsäkyliltä (1909) sisältää järkyttävän kertomuksen orvon Hetu-tytön kohtalosta (Kulkuri). Jumalan lapsia ilmestyi v. 1911. Sen kolmessa kertomuksessa kuvataan köyhälistön lasten elämää, ja keskeisenä teemana on uskonnollinen herätys. Jumalan lapsia arvioitiin "pieneksi mestariteokseksi kirjallisuudessa" (J. V. Lehtonen) . Hilma, elämän satua -teoksen (1913) nimihenkilö ei sopeudu kaupunkielämän moraaliseen rappioon, ei myöskään Pelastusarmeijan riveihin, ja epätoivoinen pakoyritys päättyy itsetuhoon. Romaanissa Ihmisiä (1916) Tihlä siirtyy maalaisköyhälistön synkistä kohtaloista ristiriitojen raateleman porvarisperheen pariin. Rahavaltaa, perhetyranniaa ja kaksinaismoraalia suomiva teos oli kirjailijan viimeinen kotimaassaan julkaisema. Kansalaissodan jälkeen hänet vangittiin ja vapaaksi päästyään hän siirtyi Neuvosto-Karjalaan, jossa jatkoi menestyksellisesti kirjallista uraa ja mm. solmi uuden avioliiton. Hilda Tihlä kuoli v. 1944.