©
Internetix [Sisällysluettelo]
[Edellinen sivu] [Seuraava
sivu]
Murrepiirteen esiintyminen
Yleiskielen ts on murteissa harvinainen (Kettunen 1940, kartta 8).
Lännessä on tavallisesti mettä, kattoo ja
idässä mehtä, kahtoo.
Kansanomaisena vain kaakkoismurteissa Karjalan kannaksella sekä Inkerin
suomalaismurteissa. Alueen pohjoiset rajapitäjät: Johannes, Kuolemajärvi,
Muolaa, Äyräpää, Vuoksenranta, Räisälä,
Käkisalmi. Lisäksi Lavansaari ja Tytärsaari.
Laatokan luoteis- ja pohjoispuolella Kurkijoen rantakylissä ja Lumivaaran
ja Jaakkiman pitäjissä, Uukuniemen eteläosissa sekä
Sortavalan ja Harlun pitäjissä; Sortavalan itäpuolella Raja-Karjalan
murteissa.
t'š' on tässä >affrikaatta,
ja sen edellä on tavunraja. t:n ja š:n jälkeinen
yläpilkku on >liudennuksen merkki.
Vaihtelematon soinniton dentaalispirantti (ks. >murrepiirteen
historiaa). Tavattu viimeksi Ala-Satakunnan murteissa Kokemäen
tienoilla. Alueen pitäjät: Huittinen, Kauvatsa, Kokemäki.
Vaihteleva soinniton dentaalispirantti. Tavattu viimeksi lounaismurteissa
Rauman seuduilla. Alueen pitäjät: Eurajoki, Kiukainen, Eura,
Honkilahti, Hinnerjoki, Pyhämaa, Pyhäranta, Lappi, Kodisjoki.
Häviävä tai hävinnyt edustus. — Pienempi alue läntisellä
Uudellamaalla: Lohja, Karjalohja, Sammatti, Nummi (osaksi). — Isompi alue:
Mikkeli, Anttola, Taipalsaari, Ristiina, Puumala (ositt.), Sulkava (ositt.),
Juva (ositt.)
Häviävä tai hävinnyt edustus. — Keski-Pohjanmaalla
Vetelin ryhmä: Veteli, Halsua, Kaustinen. — Uudellamaalla Tuusulan
ja Pornaisten seudut. — Itämurteissa Ruokolahdelta ja Rautjärveltä
Joutsenon ja Lappeen kautta Säkkijärvelle sekä Kirvun ja
Antrean kautta Viipurin ympäristöihin.
Tyypillinen hämäläismurteissa; vallitsevana myös etelä-
ja pohjoispohjalaisissa sekä peräpohjalaisissa murteissa.
Lounainen alue: lounaismurteet valtaosin; Länsi-Uudenmaan Pusula,
Pyhäjärvi, Vihti; Turun ylämaa Säkylää, Oripäätä,
Pöytyää, Koskea myöten. — Itäinen alue: Virolahdelta
Luumäen ja Lemin kautta Savitaipaleelle, Suomenniemelle ja Mäntyharjuun.
— Pohjoinen alue: Utajärvi, Säräisniemi (= nyk. Vaala),
Ylikiiminki.
Savolaismurteiden valtatyyppi.
Keski-Pohjanmaan jokivarsilla Lestijärveltä, Sievistä, Ylivieskasta
ja Oulaisista meren rantaan. — Savolaismurteisen alueen ääripitäjät:
Kuhmoinen, Jämsä, Keuruu, Pihlajavesi, Ähtäri, Multia,
Uurainen, Laukaa, Toivakka, Leivonmäki, Joutsa, Pertunmaa, Sysmä.
— Laatokan luoteispuolella Kaukola, Hiitola, Kurkijoki, Parikkala, Uukuniemi
(myös mehtä : mehän).
Savonlinnan seudun Sääminki, Kerimäki, Punkaharju, Enonkoski,
Savonranta. — Itäisten savolaismurteiden eteläosasta Rääkkylä,
Kitee, Kesälahti, Tohmajärvi, Värtsilä, Pälkjärvi,
Soanlahti, Ruskeala. — Laakkoismurteiden pohjoisosasta Saari, Uukuniemi,
Sortavala.
Tyyppi esiintyy lisäksi ht : t -tyypin ohella eri puolilla
savolaisaluetta sekä Vermlannin murteessa.
Ilmiön historiaa
Nykysuomen ts-yhtymää on >myöhäiskantasuomessa
vastannut >affrikaatta tts :
ts (mettsä : metsän). Useimmilla murrealueilla
ts muuttui välillä soinnittomaksi kaksoisdentaalispirantiksi
JJ. Se on eräänlainen sammalkielinen
s, sama kuin th englannin sanoissa think ja nothing.
ts-yhtymä muuttui
JJ-spirantiksi
ilmeisesti >keskiajalla. Ei kuitenkaan
tiedetä, tapahtuiko muutos kielialueen eri puolilla samanaikaisesti.
Nykyään alkuperäinen, viimeksi Rauman ympäristöpitäjissä
tavattu vaihtelutyyppi meJJä : meJän
on jo syrjäytynyt tyypin mettä : metän tieltä.
Tyypin mettä : mettän laaja levikki viittaa vanhaan
ikään, mutta Keski-Pohjanmaan Vetelin ryhmän messä
: messän osoittaa, että soinniton dentaalispirantti on paikoin
säilynyt myöhään.
Länsimurteiden tyypit messä : messän ja mesän
ovat syntyneet ruotsinkielisen asutuksen naapurustossa. Ruotsin kielen
äännejärjestelmässä
J-spiranttia
ei ole ollut enää 1400-luvun jälkeen, joten ruotsinkieliset
ovat suomea puhuessaan korvanneet JJ:n
ss:llä.
Itäsuomalaisen ss:n synnystä ei ole varmaa selitystä.
Keski- ja >uuden ajan vaihteessa
Viipurin tienoilla oli vaihtelematon ts-yhtymä. Viipuri oli
hallinnollinen keskus, joten seudulle tuli väkeä myös
JJ-ääntämyksen
alueelta. Täällä vieras spirantti korvattiin ss:llä.
mehtä : metän on vanha savolainen tyyppi, joka on ollut
olemassa ainakin jo 1500-luvun puolimaissa. mehtä : mehän
on syntynyt mukautumisesta lehti : lehen -malliin.
mehtä : mehtän on ilmeisesti läntisen mettä
: mettän ja savolaisen mehtä : metän -tyypin
risteymä.
Yleiskielen mukainen metsä : metsän -ääntämys
tunnetaan kansanomaisena vain Karjalan kannaksen ja >Inkerin
murteista. Ilmiö oli vielä 1930-luvulla verraten yleinen Laatokan
luoteisissa ja pohjoisissa rantapitäjissä.
Kirja- ja yleiskielemme
vaihtelematon ts ei perustune suoraan kansanomaiseen ääntämykseen,
vaan se on syntynyt paljolti kirjallista tietä. Soinniton dentaalispirantti
merkittiin
>>vanhassa kirjasuomessa
tavallisesti tz:lla, joskus myös dz:lla. Kun spirantti
vähitellen väistyi murteissa muiden edustustapojen tieltä,
tz:n alkuperäinen ääntämys kävi vieraaksi.
Muista kielistä saadun mallin mukaisesti se alettiinkin lukea ts:ksi.
Kehitystä nopeutti se, että kirjapainotkin alkoivat 1770-luvulla
käyttää tz-yhtymän sijasta ts:ää.
Ortografiaan ts-yhtymä vakiintui 1800-luvun alkupuolella.
Nykyedustuksesta
Nykypuhekielessä näyttävät yhdistyvän läntinen
mettä : mettän ja itäinen mehtä : metän
-tyyppi vaihteluksi mettä : metän, joka valtaa alaa
sanoittain, esim. kattoa : katon, katella. Myös asua
tt : tt tavataan yleisesti hämäläismurteiden ulkopuolellakin
esim. verbissä viittiä : viittin sekä lukusanassa
seittemän.
Nykypuheessa yleiskielinen ts esiintyy aina erityisesti nuorten
käyttämissä slangisanoissa, esim. mutsi, fatsi, sketsi,
funtsia, kartsa, putsata, lintsata, pointsi.
Kirjakielen mukaisia ovat myös nykykielen itse-alkuiset
yhdyssanat ja johdokset, kuten itsepalvelu, itseluottamus, itsenäisyys,
itsekäs, sekä eräät katsoa-verbin johdokset,
esim. katsaus, katse, katsomus. (Mielikäinen 1980 – 1991.)
©
Internetix / Erkki Savolainen 1998 [Sisällysluettelo]
[Edellinen sivu] [Seuraava
sivu] |