Pyhän Laurin kirkko
Pyhän Laurin kirkko (Helsingin pitäjän kirkko) Helsingin pitäjän kirkonkylässä Tikkurilan seurakunnan alueella on pääkaupunkiseudun vanhin rakennus. Se on Suomen suosituimpia vihkikirkkoja. Helsingin pitäjä oli vauras ja keskeinen asuinpaikka jo silloin kun Helsingin kaupunki perustetiin vuonna 1550.
Pyhän Laurin kirkon muurit Helsingin pitäjän kirkonkylässä Vantaalla on
muurattu Markus Hiekkasen tutkimuksen mukaan vuosien 1455 ja 1460 välissä.
(Markus Hiekkanen: Suomen kirkot keskiajalla, Otava 2003.) Kirkko muistuttaa
ulkonäöltään itäiselle Uudellemaalle rakennettuja Porvoon, Pernajan, Pyhtään
ja Sipoon keskiaikaisia kivikirkkoja.
Ruotsinkielisen väestön asuttama Helsinge, Helsingin pitäjä, tunnetaan jo
1300-luvulta. Kirjallisista lähteistä ilmenee, että Helsingin pitäjässä on
ollut puinen kirkko jo 1401. Puisen kirkon suojeluspyhimys oli Sankt Lars,
Pyhä Lauri. Nimi tulee Roomassa 200-luvulla eläneestä diakoni
Laurentiuksesta.
Kirkonkylä ja kirkko olivat hyvällä paikalla Turusta Viipuriin vievän
rantatien varrella. Kirkonkylää halkaisi myös vesitie, lohistaan kuuluisan
Vantaanjoen sivuhaara. Keskiaikaista Suurta rantatietä, Kuninkaantietä,
lähestyvä kulkija näki Pyhän Laurin kirkon jo kaukaa. Muita isoja rakennuksia
ei ollut ja kirkonkylää ympäröivät pellot. Alue oli merkittävä asuinpaikka jo
silloin, kun Helsingin kaupunki perustettiin pitäjän alueelle 1550.
Keskiajalla Pyhän Laurin kirkko oli sisältä pimeä. Ikkunat olivat nykyistä
pienempiä ja muita valonlähteitä olivat vain kynttilät. Penkkejä ei ollut.
Ulkoa kirkko oli valkaistu kalkilla. Talvella kirkko oli kylmä ja kostea,
koska lämmityslaitteita ei ollut. Keskiajan ihmiselle kirkon jyhkeät
kivimuurit ilmaisivat ihmisen pienuutta Jumalan edessä, mutta korostivat myös
katolisen kirkon ja sitä tukeneen maallisen hallinnon yhteistä voimaa.