EERO KOIVISTOINEN

Taustatietoja

Eero Koivistoinen (s. 13.1.1946), yksi kaikkien aikojen nimekkäim-mistä suomalaisista jazzmuusikoista ja saksofonisteista, astui suomalaiseen jazzelämään 1960-luvun puolivälissä. Hän on alusta alkaen ollut arvostetuimpia ja luotetuimpia jazzmuusikkoja Suomessa. Muusikkona hän on luova ja monipuolinen, ja hän on kotonaan niin ytimekkäissä saksofonisooloissa kuin laajamit-taisissa orkesteriteoksissakin. Koivistoisen mielenkiinto musiikkia kohtaan heräsi varhain, ja hän aloitti viulunsoiton klassisen musiikin parissa. Koivistoisen ollessa kuudentoista alttosaksofoni syrjäyttiviulun, ja myöhemmin altto vaihtui tenoriin ja sopraanoon. Tuskin parinkymmenen ikäisenä Koivistoinen alkoi olla tuttu hahmo Helsingin heräävissä jazz- klubeissa. Tuolloin hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa saksofonin-soittoa Eero Linnalan ja sävellystä Aulis Sallisen johdolla.

Eeron ensimmäisessä omassa yhtyeessä Edward Vesala soitti rumpuja ja Pekka Sarmanto bassoa. Tämä improvisoiva trio oli ensimmäisenä tutkailemassa avantgarden ja freejazzin mahdollisuuksia Suomessa. Vastaperustettu Suomen Jazzliitto päätti vuonna 1967 myöntää ensimmäisen Yrjö-palkintonsa Koivistoiselle tunnustuksena tämän huomattavista kyvyistä muusikkona. Vuonna 1969 Koivistoinen jatkoi voittokulkuaan, kun hänen kvartettinsa voitti yhtyekilpailun Montreux’ssä Sveitsissä. Voitto soi hänelle mahdollisuuden esiintyä Newportin jazzfestivaaleilla Yhdysvalloissa. Suomalainen jazzmusiikki itse asiassa sai tällöin ensimmäistä kertaa kansainvälistä tunnustusta tässä mittakaavassa.

1970-luvun alkupuolella Koivistoinen hioi säveltäjän taitojaan opiskelemalla yhden lukukauden Sibelius-Akatemiassa ja kolme lukukautta maineikkaassa Berkleen musiikkikoulussa Bostonissa, missä mm. Herb Pomeroy ja Joe Viola olivat hänen opettajinaan. Noista ajoista alkaen hän on itse toiminut opettajana Sibelius-Akatemiassa. Vuosikymmenen loppupuolella Koivistoisen kvartetti herätti huomiota menestyksekkäillä kiertueilla ja levytyksillä.

Vuonna 1981 Koivistoinen voitti sovituspalkinnon teoksellaan Ultima Thule Euroopan radioyhtiöiden (EBU) Nordring-kilpailussa Jerseyssä. Kuusi vuotta myöhemmin Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiön sävellyskilpailussa big bandille Koivistoisen teos Kukonpesä voitti ensimmäisen palkinnon (1987).

UMO Jazz Orchestra on perustamisestaan (1975) asti ollut Koivistoisen uralle tärkeä. Vähän kerrassaan Koivistoisen mielenkiinto siirtyi soittamisesta säveltämiseen ja johtamiseen, ja 1990-luvun keskivaiheilla Koivistoinen nimitettiin UMOn taiteelliseksi johtajaksi kaksivuotiskaudeksi (1996-98). Kapellimestarina häntä arvostetaan myös kotimaan ulkopuolella: Koivistoinen on johtanut Saksassa, Norjassa, Tanskassa, Unkarissa, Virossa ja Liettuassa. Koivistoinen tuotti UMOn ensimmäisen levytyksen ulkomaiselle levymerkille (Umo Jazz Orchestra, Naxos Jazz) ja toimi sekä kapellimestarina että sovittajana UMOn albumilla Electrifying Miles Tim Hagansin soittaessa vierailijana (A records). Down Beat -lehti myönsi levylle neljä tähteä.

Viime vuosina Koivistoinen on mm. osoittanut kasvavaa kiinnostusta Afrikkaa ja afrikkalaisperäistä musiikkia kohtaan. Tuloksena on syntynyt levy Eero Koivistoinen and Senegalese Drums (1998). Yhtye on esiintynyt Jazzliiton kiertueella ja eri festivaaleilla Suomessa sekä vuoden 2003 Tukholman jazzfestivaaleilla. Sven Malm kirjoitti Svenska Dagbladetissa: ”… miellyttävä kulttuurien kohtaaminen veteraanisaksofonisti Eero Koivistoisen ja senegalilaisten rumputaitureiden kanssa. Ihastuttavaa ryhmätyötä, värikylläistä, epätavallista ja hämmästyttävää – tällainen antaa profiilia koko festivaalille.” Vuonna 2003 Koivistoinen tuotti myös Galaxyn mbalaxvaikutteisen levyn. Pari vuotta aikaisemmin hän oli tuottanut Naxos World -merkille levyjä Afrikassa: Mozambique Relief, Venancio Mbande Orchestra, Eduardo Durao Timbila Ensemble Mosambikissa ja levyn Alexandra Youth Choir Etelä-Afrikassa. Alexandra on mustien asuma-alue Johannesburgin liepeillä. Jazzliiton vuoden 2003 kiertue keräsi kaikkien aikojen suurimmat yleisöt Koivistoisen esiintyessä Imbizo-yhtyeensä kanssa. Mukana Etelä-Afrikasta olivat Gloria Bosman, Concord Nkabinde ja Mabeleng Moholo.

Äänitteistä Koivistoinen esiintyi ensi kertaa levyllä vuonna 1967 Blues Section -yhtyeen kanssa Yhtye soitti Hendrix-vaikutteista blues-rockia. Samana vuonna ilmestynyt Koivistoisen Jappa-levy on nykyään keräilykohde. Valtakunta (1969), Koivistoisen ensimmäinen sooloalbumi, oli suomalaisen runouden innoittama. Se oli läpimurtolevy ja aloitti uran, jota niin Lauri Viidan kuin Pentti Saarikosken runous sekä Kirsi Kunnaksen lasten runot ja lorut ovat inspiroineet. Ensilevystä alkaen Koivistoisen albumijulkaisut ovat kasvaneet tasaiseen tahtiin. Mukaan mahtuu sekä solistisia että rivimiehenä soitettuja osuuksia.

Muita monikansallisia kokoonpanoja voi kuulla albumeilla Dialog (1995), Sometime Ago (1999) ja Zone: First Definition (1999). Cadencen Dale Smoak kuvaili Dialogin soitantaa: ”Saksofonisti Eero Koivistoinen johtaa energisesti vahvaa monikansallista kvintettiä läpi modernin modaalisen jazzin… Koivistoinen on kirjoittanut kahdestatoista kappaleesta kahdeksan, kaikki sovitukset ovat hänen. Hänen ratkaisunsa ja vahvat soolonsa sekä yhtyeen ryhmätyö saavat aikaan jännittävää musiikkia. Suositellaan.”

Uuden vuosituhannen aikana joitakin Koivistoisen levytyksiä on julkaistu uudestaan, samalla kun uusia levyjä on ilmestynyt. Varsinkin vuoden 2000 Wahoo!-levyn uusintajulkaisu on ollut menestys. Kaksi viimeisintä levytystä Silence-merkillä ovat saaneet innoituksensa suomalaisesta kulttuuriperinnöstä. Utu (2001) on kokoelma suomalaisia kansanlauluja jazzkvartetille sovitettuna. Suomalainen esittelee Johanna Iivanaisen upeaa ääntä laulamassa vanhoja ja uusia suomalaisia lauluja

Jokin aika sitten Helsingin Sanomien jazzkriitikko Lauri Karvonen kirjoitti: ”Koivistoinen on kolmessakymmenessä vuodessa luonut pala palalta itselleen tyyliä, joka muotoutuikin jo ajat sitten. Sen jälkeen hän on itse asiassa vain hionut ja jalostanut sitä täydellisemmäksi ja täydellisemmäksi, mikä suo kuulijalle aina vain lisää nautintoa, kun turhat rönsyt karsiutuvat, varmuus lisääntyy entisestään ja nyanssien sekä pienten oivallusten sijoittelu tuntuu aina vain osuvammalta. Vastaansanomatonta soitantaa.” Petri Silas toteaa, että katsoopa asiaa mitenpäin tahansa, Eero Koivistoinen on täydellinen esimerkki yhä voimissaan olevasta nälkäisestä musiikintekijästä. Yli kolmannesvuosisadan jälkeenkin hän on aivan yhtä vitaalinen ilmaisussaan. Koivistoinen on onnistunut säilyttämään lapsenomaisen uteliaisuuden kaikkea musiikkia kohtaan.