Nancy and Timo Sippala from Australia
  Our friend Bluey, the Red Heeler   Ystävämme Bluey, Australian karjakoira  
   







   
   
   




 
  Tässä on Townsvillen Sippaloiden koira Bluey, suomalaiselta nimeltään Kissa tai sitten vain Pluui,Luupää. Rodultaan se on Australian karjakoira, Red Heeler. Dingosta ja muutamista kestävistä koiraroduista näihin kuumiin ja karuihin oloihin jalostettu eläin. Alunperin se jalostettiin karjapaimeneksi. Siitä tulee tuo nimi heeler eli se kulkee nautojen perässä ja puree niitä kantapäihin. Helppo uskoa. Kun kävelemme läheisillä kukkuloilla James Cook-yliopiston takana, se joko kulkee edelläni tai sitten seuraa ihan kannoillani niin, että sen ulkona roikkuva kieli lipoo nilkkojani. Tämä karjis tai karjakko ei ole todellakaan mikään laiskan kaupunkilaisen sisäkoira. Jos se ei saa riittävästi työtä ja toimintaa se alkaa kuluttaa aikaansa järsimällä rikki kaiken mihin pääsee käsiksi. Blueyn purulista ensimmäisen neljän viikon ajalta luonamme on pitkä: putarhaletku, yhdet sandaalit, oma talutushihna, kynnysmatto, kissojen lelu, omat purulelut tuhannen päreiksi ...

Teemme Luupään kanssa muutaman kerran viikossa, ehkä 3 - 4 päivänä, pitkän kävelylenkin. Pakkaan reppuun kävelysauvat ja parin litran vesipullon sekä juomakupin koiralle. Lähdemme yleensä kotoa siinä kolmen-neljän välissä iltapäivällä, jolloin kuumin auringon porotus alkaa olla ohi. Vielä on kuitenkin aika kuuma, useimmiten yli 30 astetta tai asteen pari alle. Suuntaammekin siksi ensimmäisenä Riverside Gardensin taakse joen rantaan. Kävelemme rantaa pitkin puiden varjossa, ja koira pulahtaa aina välillä uimaan. Se todella nauttii uimisesta ja muista vesileikeistä kuten puutarhaletkun edessä kirmaamisesta. Kun on kuuma, se ui mielellään. Pimeällä se ei oikein tahdo uskaltaa uida. Pelkääköhän se krokotiileja. Niitä sanotaan tässäkin Ross River-joessa olevan. Toiset sanovat, että on, toiset ei. Aluksi emme uineet joessa, mutta kun näimme muutamien lasten uivan, pulahdimme itsekin joskus ... ja minä pulahdan usein koiran seuraksi. Tosin sen kanssa ei ole kiva uida kun se tulee ihan eteeni ikään kuin estääkseen minua uimasta syvemmälle.

Hyvin tottelevainen koira se on. Pidän sitä kaiken varalta hihnassa kun ollaan ihmisten ilmoilla, ja tien lähellä se onkin tarpeen, sillä autojen suhteen koira on varomaton, joskus suorastaan yrittää hypätä niiden eteen valmistautuessamme ylittämään tietä. Vastaantulevien koirien ja ihmisten kanssa ei ole tullut ongelmia ei myöskään silloin kun Bluey on juossut vapaana. Sanotaan, että Australian karjakoirasta tulee hyvin uskollinen yhden ihmisen koira. Helppo uskoa jo nyt, vasta reilun kuukaudenkin yhteiselon jälkeen. Mehän ostimme sen käytettynä autotallimyynnistä noin vuoden ikäisenä. Jo muutaman päivän sisällä se kiintyi minuun. Kun olemme päässeet asumusten ohi ja alamme lähestyä vuoria, päästän koiran irti ja kaivan kävelysauvat repustani. Aloitamme jyrkän nousun vuorelle armeijan maastoajoneuvon tekemää tietä pitkin. Se on lenkin hikisin vaihe. Välillä pysähdymme kuvaamaan ja juomaan. Minä kaivan repustani vesipullon, josta kaadan tilkkasen koiran kuppiin ja tarjoan sille. Itse juon pullon suusta. Olemme nousseet melko suoraan kukkulan laelle ja lähdemme laskeutumaan maastopyöräilijöitten viistoja polkuja pitkin alas päin. Kuljemme sivusuunnassa toisen kukkulan kautta aina hiljalleen alemmas ja alemmas auringon jo painuessa kukkuloiden taakse. Olen yrittänyt mitoittaa lenkin niin, että pimeän tullessä, näin syksyllä kuuden-seitsemän välillä illalla, olemme jo laskeutuneet yliopistoalueelle katuvalojen loisteeseen. Tosin ei ole suurta varraa jäädä piemäälläkään vuorille sillä sieltä näkyvät koko Townsvillen valot, joten eksymisestä ei ole pelkoa. Erityisesti tv-tornit Mount Stuartin huipulla ovat hyvä maamerkki. Muutama viikko sitten kun oli jo tulossa pimeä ja olimme laskeutuneet melkein koko matkan, noin tunnin verran, vuorilta, huomasin pudottaneeni digitaalikaeran. Olin sillä kertaa oikaissut muutamassa kohtaa pusikkojen yli tullessani alas ja kuvittelin kaemran pudonneen tiheään heinikkoon tai kivikkoon. Yritin löytää vanhoja jälkiäni takaisin ja ärhentelin koiralle, joka vain katsoi hölmön näköisenä eikä ymmärtänyt auttaa minua omien jälkien löytmisessä. Ei löytynyt kameraa oikopoluilta, mutta varmuuden vuoksi palasin aina ensimmäiselle taukopaikalle kukkulan huipulle. Siellä oli pieni kivistä tehty nuotiorinki, jonka ympärillä oli kiviä ja puunronkoja istuimina. Siellähän se kameranikin lojui sinisessä pussissaan puunrungon vieressä. Oli jo pilkkopimeää kun pääsimme alas vaikka nyt olinkin käyttänyt lyhintä polkua.

Kun olen kertonut käyväni kävelyllä tuolla korvessa, olen kuullut varoituksen, että siellä voi olla dingoja, jotka hyökkäävät ihmisten kimppuun. Myös villisioista olen kuullut varoitettavan. Myös lehtiä lukemalla saa sen kuvan kuin tässä maassa ulkona liikkuminen olisi vaarallista. Vuosittain monia ihmisiä joutuu hain tai krokotiilin ruuaksi irukandjin tai muun meduusan tai hämähäkin pistämäksi, saa vaarallisen kuumeen hyttysen puremasta, katoaa rekillään laajoilla erämaa-alueilla, tulee murhatuksi sisämaan kaupungeissa puhumattakaan siitä että ainakin Singaoreen verrattuna lehdissä on paljon enemmän murha- ja väkivaltauutisia, hämmästyttävän paljon niitä on tässäkin 140 000 asukkaan yhteisössä. Omaa käytännön kokoemusta ei minulla mistään noista uhista ole, en ole edes nähnyt ainuttakaan juoppoa abirignaalia tai yliopisto-opiskelijaa - vain tyhjiä pulloja joskus reittini varrella. Turvaksihan tuo koira hankittiin, ja minulle lenkkikaveriksi. Täytyy vain uskoa, että siitä mahdollisen tosipaikan tullen on apua. Onhan siinä ainakin dingon sukua. Ehkä sen ja kahden metallisen kävelysauvan avulla voisikin selvitä ... ainakin se tuo itseluottamusta ja turvallisuuden tunnetta etenkin pimeällä liikkuessa.

Tuosta nimestä Bluey. Meidän Bluuimme ei ole ainoa tuon niminen punaruskea koira tässä maassa. Australian slangissa bluey merkitsee mm. punapäätä ... Ehkäpä siis tämä ei ole edes ainoa punainen karjakoira. Luulin aluksi, että nimi sopisi paremmin blue heelerille eli siniselle karjikselle. No, on tämä ainakin ainoa Bluey Sippala maailmassa ... ? Vai pitäisiköhän sittenkin luopua kokonaan tuosta nimestä ja käyttää tuota Nancyn keksimää KIssa-nimeä. Hänestä tuo sana kuvaa paremmin koiraa kuin kissaa. Tuskinpa tästä kuitenkaan tulisi ensimmäinen Kissa-niminen koira, mutta ehkäpä ainoa sen niminen piski tässä maassa. Pannaan nimiasia harkintaan.

Timo Sippala 4/2003




Links to other pages of us: Home page of Nancy and Timo sippala | timo @ singapore | Kitti Sippala from Singapore