Lehti – totuus seuraa perästä

9.11.2007

Pekka-Eric Auvinen, maailman surullisin runkkari

Osasto: Muut
Teksti: toimitus
Päivitetty klo 1:59

Pekka-Eric Auvinen jää muistoihimme sinä ihmisenä, joka osoitti, kuinka helppo surullisella tavalla häiriintyneen murrosikäisen on valjastaa koko suomalainen media omien ajatustensa äänitorveksi. Hänet muistetaan kuitenkin myös omaperäisenä filosofina, jonka ajatuksia on aiemmin esittänyt ainoastaan joka kolmas murrosikään ehtinyt.

Parhaiten Pekka-Eric muistetaan roolistaan internetvideossa “Just Testing My Gun", jossa hän ampuu omenan. Kyseinen teos on ollut valtakunnallisten tv-kanavien pysyvää ohjelmistoa heti julkaisemisestaan lähtien.

Loppuun saakka loogisena toimijana tämä “luonnollinen valitsija” päätti tiensä oman käden kautta. Pekka-Ericiä sorrettiin enemmän kuin ketään ikinä koskaan. Koska hän oli omaperäinen ajattelija, ei hän saanut pillua. Hänen saavutuksistaan on vaikuttunut valitettavasti satamäärin yhtä surullisia runkkareita, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että ovat ainoita niinku vittu oikeesti yksilöitä, hei.

93 kommenttia »

  1. No hei, näitkö sä miten sille omenalle kävi? Se meni melkein yhtä halki kuin jos olisin ilmapistoolilla ampunut!

    Nii!

    Comment Kirjoittaja Sturmgeist89 — 9.11.2007 @ 2:08

  2. Kiitos Lehti. On uskomatonta (ja täysin odotettua) miten paljon suomalainen lehdistö on keskittynyt ampujan ajatusmaailman julkituomiseen. Viesti on selkeä:

    Koetko että sinua ei kuunnella? Tapa vähän alaikäisiä, niin pääset lehtiin.

    Jos vastaavaa tapahtuu uudestaan, ei ole perusteetonta syyttää mediaa. Itse asiassa jos joku tässä nyt lähiaikoina pimahtaa ja kokee tarpeelliseksi tappaa ali-ihmisiä, voisiko hän mitenkään valita kohteekseen iltapäivälehtien toimitukset. Pliis.

    Comment Kirjoittaja Vituttaa — 9.11.2007 @ 7:40

  3. “Nuori mies! Masturboi, älä tapa!”
    mietelmä parin vuoden takaa imatralaiselta vessanseinältä…

    Comment Kirjoittaja espe raato — 9.11.2007 @ 8:33

  4. Juuri näin. Pätevin ja oivaltavin analyysi tappajasta mitä suomalaisesta mediasta löytyy.

    Comment Kirjoittaja Pyhpah — 9.11.2007 @ 8:50

  5. Iltapäivärättien lisäksi myös Aamulehti on onnistunut jo leimaamaan esimerkiksi ampujan vanhemmat omituisiksi, epäonnistuneiksi hylkiöiksi julkaisemalla mm. naapurin asiantuntevia kommentteja - “…kun muut istuttivat kukkia, heillä laitettiin perunoita kasvamaan!". Lisäksi kaikki sekopään jutut on tuotu A4-kokoisella fontilla moneen kertaan esiin. Seuraava Auvinen, kiitä Aamista rohkaisusta.

    Comment Kirjoittaja ei ole vaikka kyllä sitä herranjestas. — 9.11.2007 @ 9:49

  6. mIKSI HULLU POLTTI TALONSA?

    -sILLÄ JÄI TUKKA PERUNAN VÄLIIN.

    Comment Kirjoittaja Mikko Mallikas — 9.11.2007 @ 10:17

  7. Iltapäivälehdissä on nyt kuulkaas suorastaan orgastiset fiilikset. Kerrankin saadaan uutisoida Ameriikan-malliin Ameriikan-malliin tehdystä kouluammuskelusta. Tästähän riittää juttua jouluun asti ja ensi heinäkuussa, kun on taas vähän hiljaisempaa, tehdään sitten Pekka-Eric -extra, niin saadaan vähän laatulehteä kaupaksi…

    Mediallahan ei sitä paitsi ylipäätään ole vastuuta mistään, sehän vain välittää neutraalina tahona uutisia ja asiat ihan niin kuin ne oikeasti silloin tapahtui, yhtään moralisoimatta ja faktoja värittämättä. Faktathan on jo selvillä muutenkin: syyt hirmutekoon toki löytyvät tietokonepeleistä, Arno Kotrosta sekä muusta väkivaltaviihteestä ja kristillisten arvojen rappiosta. Lisäksi nyky-yhteiskuntahan on täynnä kaikenlaista oikeita arvoja vääristävää humanistista ja itämaista filosofiaa. Ja tissejä on joka paikat (etenkin naisten alusvaatemainokset) täynnä. Kauheeta, hirveetä, inhottavaa. Suurta tragediaa surevina kunnon kansalaisina velvollisuutenne on käydä heti ostamassa vastuullisesti uutisoivat viralliset iltapäivälehdet, niin pysytte tilanteen tasalla ja osaatte kauhistella ja spekuloida asioita asiantuntevasti asiaankuuluvalla tavalla.

    Comment Kirjoittaja Aarre Saari ja Pitkä Kalsari Hopea — 9.11.2007 @ 13:23

  8. Ihan kiva joo, mutta pillua vaille jäämisen patologisointi on aika halpaa. Se vain vahvistaa mielenterveyden/terveän käyttäytmisen jatkuvaa kytkemistä siihen, että saako sitä seksiä vai eikö sitä saa. Siitä sitten seuraa, että ihmiset jotka eivät ole harrastaneet seksiä 15 vuotiaina kokevat olevansa sairaita tai epänormaaleja.

    Comment Kirjoittaja Malli Mikokas — 9.11.2007 @ 13:59

  9. Lillukanvarsia. Tosiasiassa HS ja AL raportoivat todella tärkeistä asioista sopulimaisen työnjaon mukaan: Hesari mainostaa prostituutiota ja AL huumeita.
    Jos Pekka-Ericin vanhemmat olisivat lukeneet Kevinin Pahkasian asemesta, niin olisivat osanneet antaa vähemmän hassun ja traumatisoivan etunimen.

    Comment Kirjoittaja Dennis The Menace — 9.11.2007 @ 14:10

  10. Lehdelle kiitos onnistuneesta uutisoinnista.

    Kevennys;

    Kouluhallituksen rakennusmääräyksissä oli onneksi tähän tilanteeseen varauduttu. Suomalaiset koulut on niin läpihomeessa, ettei niitä polta edes yli-ihminen….

    Comment Kirjoittaja Dr. Doctor — 9.11.2007 @ 14:53

  11. Taivaan tahden kuinka epanormaaleiksi tulemmekaan Auviset toteamaan median voimalla seuraavien viikkojen aikana. Ilmeisesti aamulehdella on ollut jo lupaava alku. Ja jatkoa takuulla piisaa lahiaikoin:
    - “Talokin oli niin omituisen varinen, sillai hassusti sinertava”
    - “Niitten koirakin katsoi aina sillee hassusti paa sivuttain ihmisia, luonnevikainenhan sekin selvasti oli”
    - “Niitten autokin oli ihan outo, ihan erilainen aani kuin muista autoista siita lahti, olisi tama pitanyt arvata ettei hyvin paaty”
    - “Ei ollut isalla silmalaseja, niin vanha mies eika laseja, ei ole normaalia se ei ole”
    - “Koivut varjosti niiden taloa jotenkin uhkaavasti, jotenkin silleen yliluonnolisesti, kyllahan tama nahtavissa oli”

    Seuraavat viikot tulevat osoittamaan etta todellisuus lyo kaikki namakin teennaiset esimerkit kuus nolla….ette viela uskokaan kuinka outoja ne olivat.

    Comment Kirjoittaja ei ihannoi styrankeja — 9.11.2007 @ 15:21

  12. Niin, siis virginia techin uutisoinnin laajuuskaan ei varmasti vaikuttanut tähän tapaukseen, ei.

    Comment Kirjoittaja P. Tusa — 9.11.2007 @ 16:08

  13. Novassakin harmiteltiin kuinka paljon tapaus on saanut mediahuomiota ja arveltiin että nyt “kaiken maailman koulukiusatut saavat päähänsä vaikka mitä ajatuksia. Tämän vuoksi ei kannattaisi enää puhua asiasta". Niin, ne on kummia tyyppejä ne koulukiusatut: aina tahallaan ottamassa pihalla turpiinsa ja tiellä - jos ei justiin nyrkin, niin sitten muuten vaan kunnon ihmisten tiellä käppyrässä nyyhkyttämässä. Mikä niiden ongelma oikein on, kun sillä lailla käyttäytyvät? Ollaan oikein hiljaa, sillä wovon man nicht sprechen kann…

    Comment Kirjoittaja lähtee kuukauden tetris-leirille — 9.11.2007 @ 18:01

  14. Se on kummallista, kuningas sanoi.

    Comment Kirjoittaja Miksi, Petteri …oi Nummelin — 9.11.2007 @ 18:51

  15. Ja mitä siitä seuraa jos koulukiusaaminen saadaan kitkettyä. Elinkeinoelämä ei saa kiusaajista pätevää työvoimaa johtotehtäviin. Kiusaamisen lisäämistä pitää edistää. Suomen etu on että ei tarvitse tuoda ulkomailta kiusaavia johtajia. Työläisillä ei ole niin väliä.

    Comment Kirjoittaja Tyhmä työläinen — 9.11.2007 @ 20:21

  16. Tätä asiaa Hesari ei julkaissut keskustelupalstallaan. Ei vaikka sfiddunääs kahteen kertaan yritin ja oikein asiallisesti kirjoitin. Kele.

    http://totuusleikki.laif.fi/2007/11/09/hesari-sananvapauden-airut/

    Comment Kirjoittaja Taikonautti — 10.11.2007 @ 0:10

  17. Löytyihän netin syövereistä julkaisu joka kirjoittaa Pekka-Ericistä juuri niin kuin pitääkin. Aivan sairasta murhaajan piiloglorifointia tämä valtamedian verellä mässäily. Kyseessä oli luonnonvalintaan uskovan henkilön pelkurimainen itsemurha. Tämä itsetuntonsa menettänyt psykopaatti ei tajunnut olevansa itse juuri se heikko lenkki joka murtuu paineen alla.

    Poikaparka olisi ollut hoidon tarpeessa. Myös psykiatrisen, mutta eiköhän ihan nyrkkikyllikin vaihto aitoon tavaraankin olisi saanut hänetkin takaisin oikealle kiertoradalle.

    Comment Kirjoittaja Kerrankin asiaa — 10.11.2007 @ 0:48

  18. Propsit lehdelle, Malli Mikokkaalle ja kirjoittajalle tetris-leirille. Teillä muillakin oli kyllä ihan hauskaa sanottavaa…

    Comment Kirjoittaja Ihmisvihaaja (the one and only) — 10.11.2007 @ 3:32

  19. “Novassakin harmiteltiin kuinka paljon tapaus on saanut mediahuomiota” ja korjattiin kyseistä epäkohtaa antamalla tapaukselle lisää mediahuomiota.

    Comment Kirjoittaja . — 10.11.2007 @ 8:41

  20. Miten median olisi pitänyt reagoida? Olisiko pitänyt jättää huomioimatta, että kahdeksan ihmistä teloitettiin järjettömästi? Toisekseen lehdet kirjoittavat sitä, mitä ihmiset ostavat! Niin yksinkertaista se on. Jos iltapäivälehdet jäisivät hyllyihinsä, ei tällaisia uutisia kirjoitettaisi. Totuus on se, että tämä oli lehdille pieni lottovoitto myynnillisesti, vaikka ei näin ehkä saisi sanoakaan. Jokainen voi miettiä itse lehteä ostaessaan, että mitä tekee.

    Comment Kirjoittaja Hanna — 10.11.2007 @ 14:42

  21. Pekka ei pidä runkkaamisesta

    Jokelan lukion abiturientti Pekka Auvinen, 18, kertoo masturboinnin harmittavan häntä. “Pitäisi saada oikeaa pillua.” Pekan mielestä asia on tärkeä ja kiireellinen, vielä kiireellisempi kuin suosikkiyhtyeen uuden albumin saaminen.

    No kun muutkin saa” nuorimies perustelee jalkaansa polkien. Harmiaan purkaakseen Pekka on kirjoittanut intternettiin lukiolaisen filosofiantuntemusta hyödyntävän esseen evoluutiosta. Hieman vaikeaselkoisen kirjoitelman johtopäätös on, että kaikenlaiset ongelmat ratkeavat tappamalla noin kymmenen tavallisen suomalaisen lukion asiakkaista. Yliopiston, kirjaston, lähikaupan tai rakennusviraston asiakkaita ei kirjoituksessa pidetä yhtä merkityksellisinä.

    Jäämme innolla odottamaan Pekan 28-vuotissyntymäpäivää, jolloin voimme yhdessä naureskella nuoruuden hullutuksille ja vastakkaisen sukupuolen kanssa toilailulle, josta meille kaikille on aiheutunut niin paljon sekä harmia että hupia.

    Comment Kirjoittaja Makasiinipolttaja — 10.11.2007 @ 16:17

  22. Ensinnäkin voimia kaikille joita Jokelan sairaat ja äärimmäisen surulliset tapahtumat ovat koskettaneet. On tietysti täysin luonnollista, että tämän kaltaisessa tilanteessa koitetaan löytää enemmän syyllisiä kuin tarvekkaan olisi. Syyllisten etsiminen rauhoittaa ja toimii itsekullekkin terapiana. Siten on mahdollista saada omaan päähän asioita edes johonkin järjestykseen. Median syyllistäminen on yksi tälläinen kriisin käsittelykeino. En oikeastaan edes puolustele mediaa se käyttäytyy toisinaan todella halpamaisesti ja tekopyhästi, mutta valitettavan läpinäkyvästi. Ja nhan toki niinkin että lehdet myyvät tälläisillä tapahtumilla, mutta on tilanteessa eräs puoli joka tulee huomioda. Niin kauan kuin lehdet kirjoittavat, ne kirjoittavat siksi että niitä lehtiä ostetaan. Niin kauan kuin niitä lehtiä ostetaan, missä niitä juttuja kirjoitetaan, ostetaan niitä siksi että siitä mitä kirjoitetaan, välitetään. Suomeksi sanottuna maailma ei vielä ole niin paha, että tämän kaltaiset tapahtumat eivät juuri enää kohahduttaisi. Annetaan kohista, tunnetaan surua ja vihaa. Se kertoo välittämisestä. Sitten kun tälläisiin tapauksiin riittää palsta tai kaksi paikallislehdessä, ollaan tilanteessa jota en toivoisi kenenkään ikinä joutuvan kokemaan.

    Comment Kirjoittaja iltapoika — 10.11.2007 @ 16:20

  23. jejee

    Comment Kirjoittaja repe sorsa — 10.11.2007 @ 16:45

  24. I’M PEKKA-ERIC
    SON OF A BITCH TUUSULA
    TUUSULA IS PIG
    DO YOU WANT IDIOCRATIC SELECTION?
    DO YOU WANT EQUALITY?
    TUUSULA IS PIG DISGUSTING
    FINLAND IS A MURDERER
    FUCKING PRINCIPAL

    Comment Kirjoittaja VIPPER — 10.11.2007 @ 17:17

  25. Oispa voinu Pekka-Ericin isä omistaa bluusinsa myös rakkaan psykorunkkaripoikansa tappamille ihmisille.

    Comment Kirjoittaja Juro Tikka — 10.11.2007 @ 19:14

  26. Herää kysymys, miten tälläisiä häiriintyneitä yksilöitä ei huomata ajoissa. Ei kotona, eikä koulussa. Sitten ne kerkeävät tappaa itsensä joutumatta vastaamaan teoistaan. Tälläiset sekopäät hakevat teoillaan huomiota, ja saavat sitä. Ainoa keino tälläisen tapauksen jo tapahduttua on saada tekijä elävänä kiinni, esitellä kymmenen uutisissa ja kertoa, että tekijästä kuullaan seuraavaksi kuolinilmoituksen muodossa pitkän mielisairaala pakkoeristyksen jälkeen. Tälläisistä tapauksista täytyisi tuoda rangaistus etualalle ja haudata/unohtaa totaalisesti omatekoiset kannanotot ja filosofiat. Tekijä on mielisairas, ja myös ajatukset ovat sairaita. Ne ruokkivat toisia sekopäitä, joita kyllä riittää!!!!

    Comment Kirjoittaja Intoankka — 10.11.2007 @ 20:08

  27. No Auvisestahan tulee aikamme legenda ja kaikkien sekopäiden sankari. Auvinen oli todellinen tunteeton Jäämies, jonka rinnalla Kimi Räikkönenkin kalpenee. Auvinen oli kuin Max Payne, mies jolla ei ollut mitään hävittävää. “Painkillereiden” sijaan Auvinen hotki SSRI-lääkkeitä ja lähti sokealle kostoretkelleen koko yhteiskuntaa vastaan. Auvisesta tuli hetkessä maailman tunnetuin mies, USA:n uutiskanavienkin ykkösaihe. Auvinen näytti, mikä on se tehokkain tapa saada ajatuksilleen maailmanlaajuista huomiota.

    Comment Kirjoittaja Sekopäiden sankari — 10.11.2007 @ 20:22

  28. Aivan kaamea tapahtuma! Käy sääliksi myös ampujan vanhempia kun syy heidän nidskoilla nyt… Surullista että suomessa tapahtuu tällaista!!!

    Comment Kirjoittaja Salla — 10.11.2007 @ 20:29

  29. Jäi vielä mainitsematta Auvisen ilmiömäinen hermojen hallinta. Hänen on pitänyt irrottaa lipas aseesta ainakin seitsemän kertaa ja täyttää sellainen uudestaan ainakin kuudesti. Hänen on pitänyt käsitellä sekasortoisessa tilanteessa ainakin 56 pientä patruunaa, mahdollisesti suurempaakin määrää. Samaan aikaan hän ihmisten ampumisten lisäksi myös liikkui laajalla alueella koulussa, käsitteli mukanaan ollutta puolentoista litran polttonesteastiaa ja koetti sitä valuttamalla saada tulipaloja aikaiseksi.

    Comment Kirjoittaja Sekopäiden sankari — 10.11.2007 @ 20:35

  30. Uutinen on kirjoitettu liiaksi Jyrki Lehtolan kolumnien erään vakiokaavan mukaan, vaikka sisältö sinänsä on totta.

    Comment Kirjoittaja Kalle Järvinen — 10.11.2007 @ 21:35

  31. TIETOKULMA

    Pillua ei aina saa

    Kohdunkaulakyselyjen mukaan lukiolaispojista 24% saa seksiä säännöllisesti, 35% vain satunnaisesti ja 41% ei lainkaan. Määrää pitää liian suurena 12%, sopivana 17% ja liian vähäisenä 66%. Viisi prosenttia ei osaa sanoa.
    Perheellisistä miehistä 68% sanoo jaloissa pyörivien lastensa häiritsevän runkkaamista vähän tai melko paljon.

    Comment Kirjoittaja Makasiinipolttaja — 10.11.2007 @ 22:36

  32. Olipa todella kypsästi kirjoitettu.

    Onkin hienoa yksiuloitteistaa Auvinen ja hänen tekonsa vain sukupuolten välisen seksuaalisen kanssakäymisen puutteeksi. Onhan se tietenkin verrattoman paljon raflaavampaa, kuin millään tavalla huomioida ongelmien todellisia syitä - SSRI-nappien edesvastuutonta tuputtamista ja nuortenpsykiatrian rahojen leikkaamista. Ketä oikeasti edes kiinnostaa sellainen ongelma, jonka korjaamiseksi saattaisi oikeasti joutua tekemään jotain? On paljon mukavampaa syyttää intternettejä ja hevimusiikkia, jotka eivät pysty vastaamaan millään tavalla, kun eivät omaa yhtä suuta. Tai kuten Lehti nyt tekee, vain typistää koko tekijä mielenterveysongelmineen “runkkariksi", koska sen sanominen ääneen onkin todella hauskaa ja saa massat taputtamaan.

    Mielestäni Auvinen oli uhri siinä missä muutkin. Yksittäistä syyllistä tapahtumaan on turha lähteä etsimään.

    Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat kaksi eri asiaa. Yrittäkää edes ymmärtää.

    Comment Kirjoittaja Nummelin — 10.11.2007 @ 22:39

  33. Anteeksipyyntöni niille, jotka pahoittivat mielensä kommenteistani. Veistelyni aihe oli ehkä tällä kertaa huonosti valittu, sillä ne käsittelivät tapahtumia, joissa kuoli äskettäin yhdeksän ihmistä. Tapaus on erittäin murheellinen ja läheistensä menettäneiden surua on syytä kunnioittaa.

    Comment Kirjoittaja Makasiinipolttaja — 11.11.2007 @ 0:21

  34. Ei ollut pienviljelijä Pasasella aikoinaan varaa tuhlaa kalliita panoksi taivaan tuuliin. Mies pisti 8:lla luodilla neljä poliisia nurin.

    Mutta tämä uusavuton yltäkylläisyydessä kasvatettu ekoterroristin jälkeläinen ampuu suurinman osaan kalliista panoksista taivaan tuuliin. 76 ja kahdeksan nurin.

    Eikä tämä uusavuton pystynyt edes tulta saamaan aikaan. Ei, vaikka oli sytytysnesteetkin mukana.

    Miten nämä nykyajan lapset oikein kasvatetaan?

    Kuten todettu hyötysuhde oli melkosen heikko.Ja kyllä olisi armeija pitänyt käydä ensin. Tähtäyksessä on melko paljon parannettavaa jos ei saa itseään heti hengiltä vaikka päähän ampuu.

    Voi sentään! Reput tulisi jos tämä olisi ollut joku koe.

    Comment Kirjoittaja Carlitos — 11.11.2007 @ 0:59

  35. No nyt se paljastui! Isä Auvisen kirjoitus muusikoiden netistä :

    Pikaviestejä BigPapalta: “Alien nimimerkki on vaimoni, joka myöskin on muusikko. Hänkö ei saa äänestää sooloskaboissa? Meidän perheessä on 4-konetta: minulla, vaimolla, ja kahdella pojallani. Kaikki ovat rekisteröityneenä M.Netiin koska kaikki myöskin soittavat. Haluaisinkin vastauksen tähän, että onko tämä rikos? Nuorempi 10-vuotias poikani on hyvin innostunut tästä forumista, soittaa kitaraa, bassoa ja rumpuja. Vanhempi 17 - vuotias poikani on basisti, muuten ne on kyllä terveitä. Ja vaimo todellakin on Mikaela Vuorio

    SÄLLI OLI BASISTI!!!

    Comment Kirjoittaja Carlitos — 11.11.2007 @ 1:40

  36. Nyt on valitettavasti arvioitava uudelleen myös musisoinnin hyödyt ja haitat.

    Onko oikein, että mielialalääkkeitä syövät saavat heilua vapaasti bassokitaran kanssa?

    Totta puhuen muistaakseni Pekka osasi soittaa myös pianoa, tai jotain.

    Comment Kirjoittaja Ille Vitälä — 11.11.2007 @ 4:44

  37. Toisaalta ymmärrän jotenkin jätkää…

    Comment Kirjoittaja sakke — 11.11.2007 @ 13:40

  38. “Hänen saavutuksistaan on vaikuttunut valitettavasti satamäärin yhtä surullisia runkkareita, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että ovat ainoita niinku vittu oikeesti yksilöitä, hei.”

    Vielä surullisempia runkkareita edustaa toimittaja, joka ilmeisesti kokee itsensä korkealentoisen ajattelun airuena mokomaa paskaa viljellessään.
    En tullut.

    Comment Kirjoittaja Sauli Niinistö — 11.11.2007 @ 18:46

  39. Hesari tiesi jo torstaina syyn targediaan: internet ja koulukaverit.

    Lopetin lehden tilauksen välittömästi.

    Comment Kirjoittaja Väinö de la Fontaine — 12.11.2007 @ 0:30

  40. Tyhmä keskustelufoorumi.

    Kellään ei ole yhtään vitun omaa mielipidettä mistään. Pelkkiä referaatteja uutisoinnista tai asiattomia, asiayhteydestä irrotettuna sinänsä hauskoja, mutta puberteetti ikään kuuluvia kommentteja. Kyllä saa tehdä karmeistakin aiheista pilaa. Ajankohta vaan on vielä väärä.
    Älä siis masennu Makasiininpolttaja. Kyllä pilailun aika vielä koittaa.
    Pilan päiten hassuttelu hänellä, on Auvisen haamulle ehkä se kaikkein karmein paikka kestää. Piti tulla martyyri, jonka teot muistetaan. Jäljelle jää kuitenkin vaan se surkimus… Annetaan vaan ihmisten surra rauhassa, se on vähintä mihin heille pitää antaa mahdollisuus. Toisaalta, enpä usko tässäkään foorumissa monenkaan lähimmäisensä menettäneen asiaa meidän kanssa puivan, syitä ja seurauksia mietiskellen; Oliko se runkkari, vai oliko se oikeesti hei sairas. Voi olla myös hei että se oli vittu koulukiusattu!! Ei kannata syyttää koska se oli nimittäin itekkin uhri. Oliko se sittenkin saanut piparia, vaikka edes mielikuvituksessa? Olihan sillä se tanskalainen tyttöystävä. Monta keskusteluakin olivat kai käyneet. On siis saattanut siinä tuoksinassa käydä Auvisella pillukin mielessä. Hänen tyyppisille yli-ihmisille se yleensä riittää siihen että on ikään kuin scorannu.

    Vittu nää keskustelufoorumit on täynnä suuria ajattelijoita. Minä mukaan lukien. häpeän ja lopetan.

    Comment Kirjoittaja iltapoika — 12.11.2007 @ 0:34

  41. “Oispa voinu Pekka-Ericin isä omistaa bluusinsa myös rakkaan psykorunkkaripoikansa tappamille ihmisille.”

    Vaikka ei olekaan mitään psykorunkkarin vanhempia vastaan, olen kyllä jollain lailla samaa mieltä.

    Comment Kirjoittaja KukuukkuZuu — 12.11.2007 @ 0:59

  42. Joo helppoo ristiä Pekka-poika vaan runkkariks. Maar tuhlailua on kylvää lyijyä ympäriinsä jos ei tule osumia. Tähtää vaan vyönsolkeen. Se vie aina miehen pois pelistä, opetettiin Tuntemattomassa sotilaassa. Mutta kyllä virkavalta jos mikä, tumpuloi Jokelassa. Seriffit ja niiden plus yks teoria meni harakoille kun ei paikalla ollu yhtään laskutaitoista konstaapelia. Liikaa panostettu siihen luku- ja kirjoitustaitoon. Noin että jokaisessa partiossa olis yks molempia. Liikaa ei saa vaatia.

    Comment Kirjoittaja Juhani Riffa — 12.11.2007 @ 1:40

  43. Jos tulee kuuma kesä tai sit sateinen niin syksyllä ei kukaan muista Jokelan tapahtumia

    Comment Kirjoittaja Juhani Riffa — 12.11.2007 @ 1:44

  44. Onko pakko taas halventaa runkkaamista ja työntää sen
    edelle nussiminen? Auvinen oli pari päivää ennen itsemurhaansa ruoskinut elävää naista. Miettikääpä sitä, vaniljat. Ja onko sekin fakta jotenkin ylistettävissä, että ajattelevia nuoria syrjitään seksuaalisesti, ja tuputetaan aivottomasti seksiä geenimanipuloiduille mulkeroille, jotka ei osaa edes ajatella? Se kertoo jotain naisten ja samalla myös seksin tasosta. Lukekaa vaikkapa näitä kioskien pippeli-pillulehtiä, jotka kertovat ihmisten seksuaalievoluutiosta.

    Toisekseen; Auvinen ei ollut nörtti, eikä onneton palikka. Hän
    suunnitteli asian hyvin ja toteutti sen tehokkaasti. Maailmanhistorian perustelluin murha, joskaan eihän sitä voi täydellisesti perustella. Ainakin tuli kaikille selväksi, ettemme elä hyvinvointivaltiossa.

    Comment Kirjoittaja bmad — 12.11.2007 @ 5:51

  45. Sama sen väli, nussi tai runkkas. Pääasia että vuotoo tulee.

    Comment Kirjoittaja Juhani Riffa — 12.11.2007 @ 8:15

  46. Toimitus on oikeassa. Vain onnellisille runkkareille ja epäyksilöille on annettava mediatilaa. Hei, vittu mäkin osasin kirjoittaa runkkari, eikä siihen tarvittu edes luonnollista valintaa vaan pelkkää plagiointia.

    Comment Kirjoittaja Killi Ovinen — 12.11.2007 @ 11:50

  47. Yli-ihmisopista senverran, että eihän nää Amok-Apinat mitään yli-ihmisrotua ole, rotumääritelmä on enemti Ase-Kädellisten Lahko…
    Hellsinkin´ Shooting People Club keräsi taas mainetta tässäkin massatapahtumassa. Happiness is a warm gun sanottiin jo muinoin 60-luvulla.

    Comment Kirjoittaja espe raato — 12.11.2007 @ 13:14

  48. Minäkin olen valittu, luonnollisesti!

    Comment Kirjoittaja hiv-aki — 12.11.2007 @ 13:47

  49. Tosissaanko jotkut väittävät, että työ oli tehokkaasti suunniteltu ja toteutettu? ai´siahan meni niin, että hänen oli tarkoitus tappaa paljon enemmän ihmisä, sytyttää koulu palamaan ja tulla suosituksi. henkilö tappoi vähemmän ihmisä kuin piti (mikä on hyvä) ei saanut koulua palamaan (mikä on hyvä) eikä hän noussut suosituksi, vaan vihatuksi. hänen päämääränsä oli poistaa heikot ja epäsopivat ihmiset, miksi sitten tappoi itsensä? kuuluiko hänkin heikkihin, kyllä, koska kantti ei kestänyt ottamaan vastaanottamaan seurauksia. jos todellisuutta haetaan, mielestäni henkilö oli hullu. oli hänellä kyllä oamt syynsä tehdä työnsä, ettei vaan huvikseen tappanut.
    mutta miettikää sitä, miten tämä henkilö on voinut edellisen päivän koulussa normaali.
    se pistää itseni miettimään, miten sairas ihminen voikaan olla.

    Comment Kirjoittaja ane — 12.11.2007 @ 14:15

  50. Kuinka normaalisti olivat ihmiset 1930-luvun lopun Saksassa?

    Comment Kirjoittaja hävisi — 12.11.2007 @ 16:56

  51. Vai vielä tehokkaasti! Sallikaa olla toista mieltä.

    Kuten aikaisemmin totesin, niin kehnoa tuo oli.

    Mutta kaveri ihaili Stalinia ja Hitleriä. Ja kun yhdistää kommunismin tehottomuuden ja natsismin. Niin tommosta tohellusta se sitten on. Ei pystynyt edes sitä tärkeintä laukausta kunnolla ampumaan.

    Comment Kirjoittaja Carlitos — 12.11.2007 @ 21:12

  52. Mites toi luonnonvalinta toteutuu ku äijäl on ase.. Menis ilma apuvälineitä heiluu sinne ja kattoo ku vahvimmat selvii. Riisikeppiki.

    Comment Kirjoittaja Sampo — 12.11.2007 @ 21:25

  53. Tämä ampuja kirjoitteli pitkään palstalle www.petrisimolin.com nimimerkillä “Tuska". Palstalla kävijät tiesivät että miehellä ei mene hyvin ja asiaan ei puututtu, päinvastoin. P-E Auvinen sai jopa toimia palstan seriffinä. Hänen kirjoituksiaan voi(jos huvittaa..minua ei)vielä sieltä lukea. Koko paikan meininki on mielestäni ollut sairasta ja kyseiseen tekoon ruokkivaa, tukevaa. Päätelkää itse…

    Comment Kirjoittaja Jepujee — 13.11.2007 @ 0:50

  54. Tarkennusta:
    http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/pop_profile.asp?mode=display&id=99

    Comment Kirjoittaja Jepujee — 13.11.2007 @ 1:09

  55. joopa joo……pekka sai sitä mitä halusi……Jotenkin pitäs saada ton häitiintyneen, sairaan ihmisen teko mediassa paaaaaljo negatiivisemmaksi….tiedän, mahdotontahan se on, mutta jotenkin täytyis saada ihmiset tajuun että hei, tos jutus ei oo mitään ihailtavaa…..saatanan sairas paska!!!! Ja miks media syyttää vanhempia? Kuka meistä tietää, miten hyviä tai huonoja ihmisiä ja kasvattajia he olivat…ja ovat……

    Comment Kirjoittaja spede21 — 13.11.2007 @ 4:03

  56. Mä en voi 36-vuotiaana 3-vuotiaan pojan äitinä pitää Auvista muuna kuin vasta lapsena. Siksi kaikki on vain surullista, eikä runkkaamisessakaan ole mitään pahaa.

    Comment Kirjoittaja Seuliina — 13.11.2007 @ 12:00

  57. Tuolta petrisimolin.comista tosiaan löyty viestejä jossa avatarina on pekan kuva. Mietin vaan kun kys “tuska” kirjoittelee viestejä esim. inttitarinoista ja autolla ajamisesta vaikka olin lukevinani lehdistä että pekka ei ikinä ajokorttia ajanut/ inttiin päässyt.

    Comment Kirjoittaja Sampo — 13.11.2007 @ 12:13

  58. neki aika homo ketkä tommosii kirjottaa

    Comment Kirjoittaja pekka-eric auvinen — 13.11.2007 @ 13:11

  59. saako täällä minkäänlaista keskustelua aikaan? :D kaikki kertoo omat mielipiteet, keskusteltaisko jo?

    Comment Kirjoittaja ane — 13.11.2007 @ 16:00

  60. Joopa joo! Oisit varmaa ollu paskat housussa jos se olis tullu sun nenän eteen ja laittanu pistoolin ohimollesi.

    Comment Kirjoittaja Snatch — 13.11.2007 @ 17:47

  61. Vakavasti puheen ollen, onhan aivan mahdollista, että Pekalla oli henkilökohtaisia syitä kostaa juuri niille ihmisille, jotka hänen uhrikseen joutuivat, vaikka hän älykkäänä yksilönä pyrkikin kohottamaan tekonsa samalla myös yleisemmälle tasolle. On aivan yleistä, että koulussa n.s. “kovat kundit” tekevät elämän vaikka millaiseksi helvetiksi poikkeavalle yksilölle, esimerkiksi sellaiselle, joka on muita keskimäärin älykkäämpi. Jospa hän halusi näyttää, että heidänkin “kovuus” on katoavaista siinä vaiheessa kun “runkkariksi” haukuttu pasauttaa heiltä aivot pihalle. Ehkäpä empaattinen naisrehtorikaan ei ollut puuttunut kiusaamiseen tarpeeksi tehokkaasti, kun nykyään pitää “ymmärtää” kiusaajia. Pekka olisi voinut tappaa tusinoittain enemmän oppilaita, jos olisi halunnut, eikä hän kaikkia kohtaamiaan edes tietojen mukaan uhkaillut. Selvästikin hän oli valinnut uhrinsa.

    Comment Kirjoittaja Juri Gagarin — 14.11.2007 @ 6:36

  62. Haloo Juri Gagarin! Olet katsonut liikaa “jännäreitä". P-E Auvinen ei varmasti kostanut mitään ja vaikka olisikin, mitä vitun väliä sillä on!!?!?! Älykäs?? Kuinka niin? Se että on keskiarvoa paremmat arvosanat ei tee ihmisestä älykästä. Pekka-Ericin ajatusmaailman sekoitti vasemmistovihreä äiti Linkolalaisilla mielipieillään. Piste. Pekka-Eric oli naurettavin, alhaisin mulkvisti mitä on tavattu sitten Stalinin, Pol Potin tai Linkolan. En ole syvästi uskovainen mutta P-E palakoon helvetissä. Pitkään ja hiljaisella tulella. Dorkan isä osoitti suurta mauttomuutta kappaleellaan, olisi pitänyt sen yksityisasiana vaikkapa hautajaisissa.

    Comment Kirjoittaja Erkki Kekkonen — 14.11.2007 @ 12:04

  63. Maailmanhistorian perustelluin murha, joskaan eihän sitä voi täydellisesti perustella. Ainakin tuli kaikille selväksi, ettemme elä hyvinvointivaltiossa.

    -
    -
    -

    Ja milläköhän *tun perusteella bmad näin väittää viestissä 44? Se, että yksi sekopää riehuu koulussa tappaen “luonnonvalinnan virheitä” kertoo, ettemme elä hyvinvointivaltiossa? Tuosta nyt ei voi repiä edes hyvällä tahdolla minkäänlaista logiikkaa.

    Ja maailmanhistorian perustelluin murha. Tuollaista paskaväitettä en viitsi alentua edes sen kummemmin kommentoimaan.

    Comment Kirjoittaja nase — 14.11.2007 @ 13:35

  64. Kyllä sen vaan näitäkin kommentteja lukiessa huomaa, että nuorilla miehillä on paha olla :-)

    Mutta että sekopää runkkari…? Vaikea sanoa kun en Pekka-Ericiä koskaan ole tavannut. Vaan se on helppo uskoa, että vuosikausia kestäävällä kiusaamisella saadaan kyllä yksi nuorukainen naksahtamaan.

    Ainiin mutku joku sanoi ettei sitä kiusattu. Kai se sitten on uskottava, ettei sitä oo kiusattu. Tottahan nuoriso aina avoimesti raportoi kiusaamistapaukset opettajille ja vanhemmilleen: “Joo, ne on kiusanneet Peraa rankasti jo kolmatta vuotta, eikä me oo tehty asialle mitään….".

    Comment Kirjoittaja Sala P. Nimi — 14.11.2007 @ 15:33

  65. Tää on 63 kirjotus. Turha, kuten moni muu asia tässä maailmassa. Pitäsiköhän mennä lahtaan joku, en saa edes pillua, kun muija vaan otti poskeen tänä aamuna. Kivaa sekni

    Comment Kirjoittaja Dippadaa — 14.11.2007 @ 16:21

  66. Pekka oli dadaisti.

    Comment Kirjoittaja ollikivinen — 14.11.2007 @ 18:41

  67. Hieno ajattelija, ja hänen blokeissaan oli pirusti asiaa. Ihmiskunnan jakautuma 3 + 94 + 3 % (3 % älykkäitä 94% keksivertoa ja 3 % idiootteja).

    Jostakin kumman syystä nämä keskustelupalstat vahvistavat että jakaumassa on vinha perä. Olisi vaan Pekka asettunut ekaan eikä viimeiseen 3 prossaan, niin olisi ampumiset jääneet väliin

    Comment Kirjoittaja kaitsu gee — 14.11.2007 @ 21:06

  68. Ihan ensiksi onnittelut empaattisuudesta poikansa menettäneen Auvisen vanhempia kohtaan. Hyvä hyvä.

    Ketjun aloittaja haukkuu Auvista runkkariksi. En sitten tiedä mitä pitäisi ajatella tyypistä/tyypeistä jonka mielestä henkisesti häiriintynyt ja sairas ihminen on vain valjastanut median sairaan ideologiansa välittäjäksi, ja se on ikäänkuin suurin juttu tässä. Koko jutussa taitaa olla vaan vähän isompiakin asioita kuin Auvisen ideologia. Ja se että kuinka normaali, tervejärkinen ihminen reagoi lukiessaan tappajan mielipiteitä, jäänee 99% säälinsekaisen raivon tasolle.

    Jos siitä huolestuu että Auvisen manifestia tuotiin esille mediassa (ja mitä ilmeisimmin on huolestunut siitä että joku voi tehdä saman kuin Auvinen, mikä on pieni mahdollisuus), voi olla ehkä jo huolestunut omasta mielenterveydestään. Toki lapsia pitää ja henkisesti herkkiä pitää asiasta suojella, ja se onkin vanhempien yms tehtävä puhua asiasta. Eli jos ei nyt kuitenkaan pidettäisi ihmisiä ihan idiootteina. Auvinen itse on jo manan mailla, eikä ole olemassa mitään suurta mediasotaa häntä vastaan. Ei edes vaikka Lehti ilmeisesti näin jälkikäteen yrittää sellaista herätellä.

    Ja by the way, näppärästi topickin aloittaja osaa myös itse käyttää parjaamansa “surullisen runkkarin” viestintäkeinoja. Olisiko asiallinen kommentti tyyliin “Auvisen manifestia ei olisi tarvinnut tuoda niin paljon esiin kuin mitä media sitä toi tjsp..” ollut yhtä tehoava?

    Hienosti tehty tämän palstan pitäjiltä. Ainakin mediapeli osataan siinä missä edesmennyt Auvinen vainaakin. Teitä ei sentään vielä haukuta runkkareiksi. Jatkakaa samaan tahtiin niin joku voi sen vielä tehdäkin.

    Comment Kirjoittaja Santeri — 15.11.2007 @ 0:34

  69. Tämä monimurhaaja sanoi käyttävänsä kansainvälisesti pseudonyymia Eric von Auffoin. Kumma, että ei löydy googlaamalla mitään sillä nimellä, kun miinustaa auvinen ja muut 7.11. 2007 esiin tulleet asiat. Onko kyseessä joku vitun arvoitus?

    Comment Kirjoittaja Slobo Horo — 15.11.2007 @ 4:38

  70. Hyvä media! Hyvä Lehti! (öö.. puhuinko itseni pussiin)

    Comment Kirjoittaja Heidi Syvänen — 15.11.2007 @ 12:14

  71. pekka oli dadaisti, joka tappoi eikä masturboinut.

    NATSINATSINATSINATSI

    olis ehkä kannattanu, toisaalta.

    Comment Kirjoittaja sigs — 16.11.2007 @ 1:06

  72. huoh.
    Surullinen runkkari?
    Jos olisit tuossa mielen tilassa niin olisit tehnyt itse saman!

    Comment Kirjoittaja -.- — 16.11.2007 @ 12:51

  73. “Tämä ampuja kirjoitteli pitkään palstalle www.petrisimolin.com nimimerkillä “Tuska". Palstalla kävijät tiesivät että miehellä ei mene hyvin ja asiaan ei puututtu, päinvastoin. P-E Auvinen sai jopa toimia palstan seriffinä. Hänen kirjoituksiaan voi(jos huvittaa..minua ei)vielä sieltä lukea. Koko paikan meininki on mielestäni ollut sairasta ja kyseiseen tekoon ruokkivaa, tukevaa. Päätelkää itse…

    Comment Kirjoittaja Jepujee — 13.11.2007 @ 0:50

    Tarkennusta:
    http://www.petrisimolin.com/ThePalsta/pop_profile.asp?mode=display&id=99

    Comment Kirjoittaja Jepujee — 13.11.2007 @ 1:09″

    Oli se Pekka Suunnitellut hommansa hyvin… Vielä oli tämä linkki viimesen päälle miinoitettu viruksilla… kiitoksia sinne helvettiin vie kerran…

    Comment Kirjoittaja Boincari — 16.11.2007 @ 19:53

  74. moro moro

    Comment Kirjoittaja BlackMan — 17.11.2007 @ 9:29

  75. Hieno mies. Ymmärän ukkoa kybällä. Ketkä väittää Auvista hulluksi ovat aivokuollutta “massaa”

    Comment Kirjoittaja Joku vaan — 20.11.2007 @ 0:04

  76. Nimimerkki: Joku vaan - on oikeassa.

    Comment Kirjoittaja -.- — 20.11.2007 @ 18:25

  77. Pekka-Eric Auvinen onnistui manifestinsa julkituomisessa ilmeisesti liiankin hyvin. Nyt se jää kiertämään maailmaa pitkään. Ihan kohta jotkut kulttuuriälyköt väsäävät elokuvia ja kirjoja “meidän pekkaerkistä” sekä pitävät keskusteluseminaareja Jokelan ampujan ajatuksista. Hoijaa.

    Comment Kirjoittaja Mäsä-Masa — 20.11.2007 @ 19:32

  78. Kun osaisikin päättää miten suhtautua Pekka-poikaan. Siitä lonkalta heitetystä “joka kolmas murrosikään ehtinyt"-massasta ei kovin moni loppujen lopuksi angstissaan kuitenkaan vakuutu aivoituksistaan yhtä vakaasti kuin Pekka. Mutta sitten taas, tottakai kiltin ihmisen pitäisi ajatella että Pekka oli uhri, meidän kamalan kauhean lakikirjoilla hallitun yhteiskuntamme uhri. Me lampaat kahlitsimme Pekka-suden, kunnes eräänä päivänä.

    Tylsän ilmiselviä olivat tulevat otsikot. Toisaalta, “Pekan kaiman kummin koiran serkun isäntä kertoo: Pekan perhe oli varmaan jotain lahkolaisia!” ja “Poliisi toimi liian hitaasti!” olivat kyllä sen sortin otsikkoja, joita kansa odotti päästäkseen päivittelemään ja sanomaan mielipiteensä tästä kurjasta lammasyhteiskunnasta, jota vastaan Pekka urheasti taisteli, kaiken “joka kolmas murrosikään ehtinyt"-massan esimerkkinä.

    Myötätuntoni kuuluukoon kaikille, jotka menettivät läheisiään.

    Comment Kirjoittaja Näppylähanska — 21.11.2007 @ 11:55

  79. Äiteen ihmettelyä Ekovihreiden palstalta.

    Mitäs se Mosquito maksoikaan?

    Onko perustulo ekovihreä ratkaisumalli?
    06.02.2007 - 21:22
    Vihreiden 2007 vaalien eräs pääteema näyttää olevan perustulon lanseeraus kaikille kansalaisille 440 e. Minä en ole tähän kelkkaan vielä mukaan päässyt enkä sen vaikutuksia sisäistänyt. Kysynkin niiltä, jotka ehkä ovat tätä asiaa jo enemmän pohtineet, onko perustulon kannattamiseen olemassa myös ekovihreä näkökulma? Tai onko perustulon käyttöönotto ympäristövaikutuksiltaan myönteisempi kuin nykyjärjestelmä?

    PS. tämä nyt ei ollut kylläkään mikään varsinainen vuodatus, enemmänkin vain kysymys.

    Mikaela Vuorio

    Comment Kirjoittaja Carlitos — 23.11.2007 @ 9:22

  80. Aikamoista paskaa onnistuit kirjoittamaan.

    Maailman säälittävin runkkari olet kyllä sinä itse

    Comment Kirjoittaja D70 — 23.11.2007 @ 10:18

  81. Luola-Nicky ymmärsi jotain ennen loppuaan muiden kaltaistensa paskiaisten kannoilla (Dead Joe). Kuolema koskettaa. Hallinnan menettäminen koskettaa. Vain äärimmäinen virta koskettaa, se lopullinen virta. Terveultoa risti-mihin-vaan!

    Konflikti ja tapahtuma, mikä sen virkistävämpää lantaa ja maata julistaessa!

    Ei suoraviivainen kertomus, ei väite, ei tarkoitus. Sekoitus, konflikti, se pahamaineinen konflikti ja kohtaaminen. Virtaviivaisen ruma, rujo, insestinsekainen tabu, joka tappaa jokaisen solun ohittaessaan. Aaa, multaa, mätää, perversio, kuolema. Inha ja armoton, näyttää sinulle jokaisen todellisen, eikä peitä mitään, mikä tekee säälittävästä olemisesta inhimillistä olemista. Kuolevaisuus ja aika.

    Paskat.

    Mutta entä sitten? Älä viitsi, et ole ristiriitaa nähnytkään, paskiainen. Ole mies tai nainen, vie ajatuksesi omaan loppuusi. Valitse vaikka se valitsematon, äläkä ole valitsevinasi mitä tahansa. Et sinä mitään valitse, korkeintaan kärsit, kasa egosi paskaa ja ravintoa, itsesi unohduksen lähettiläs.

    Kasva vaan, minä lopetan sinut aivan kuten sinä haluat lopettaa minut. Katkeranruusuiset pilvetkö putosivat silmistäsi? Älä viitsi. Valheita, joita et kohdannut. Syntisikö voittaa? Kirkossasi puhutaan paskaa, runkkari.

    PS. Tissit noteerattu, taas.

    Comment Kirjoittaja Paska puolienglantilainen kahdenkymmenen kaljan jälkeen — 25.11.2007 @ 5:10

  82. Isän hyväksyntä on lapselle tärkeintä ja varsinkin poikalapselle. Ja jos isä hyljeksii, niin poika yleensä “ostaa” isän rakkauden teoillaan. Teoilla jotka vastaavat isän arvoja.

    Verratkaa kalastajan kuvaa ja tämän “sankarimme". Yhdennäköisyys on hämmästyttävä!

    Kitaristi-isä on soittanut myös toista viulua!

    Comment Kirjoittaja Carlitos — 26.11.2007 @ 14:53

  83. Vain hullu tappaa toisen ihmisen.

    Comment Kirjoittaja Hirveä murhenäytelmä — 28.11.2007 @ 21:43

  84. Aijaah, että hullu no mietippäs sanojasi ennekun avaat suusi!

    Comment Kirjoittaja -.- — 30.11.2007 @ 17:44

  85. ootsä sairas??? mitä vittuu tää on se surmas monta ihmistä se on hullu eikä mikää semmone ketä pitäis muistaa hyvällä( henkilön vanhemmille jaksamisia ) mutta toi on sairasta. ei ketään niist ihmisist ansainnu sitä joka kouli!!! ETTEKÖ YHTÄÄ AJATTELE NIITTEN UHRIEN LÄHEISIÄ!! hävetkää kaikki jotka puhuttu tolee!!!

    Comment Kirjoittaja S — 1.12.2007 @ 1:12

  86. Täyttä paskaa tuo lehden kirjoitus. Sen on taas perussuomalainen taliaivo kirjoittanut. Pillu sitä, pillu tätä. Eiköhän Pekka-Ericin ajatukset olleet hieman korkeammalla tasolla, kuin toyota corollassa, pillussa tai subbareissa. Ainut mikä tässä todella vituttaa on se, että kirjoittaja ei itse käynyt Tuusulan yläastetta. Onhan se toki hienoa, että jokainen tampio saa puskea internetin ihmeelliseen maailmaan oman mielipiteensä tästä murhaajasta, mutta jos perustelut ovat tuota luokkaa, niin ei todellakaan jaksa kiinnostaa.

    Comment Kirjoittaja no huh huh — 1.12.2007 @ 3:34

  87. Mitä vittuu te kakarat tiedätte?
    Menkääpäs ossaan: www.petrisimolin.com

    ja klikatkaa jstn sieltä ja pekka kirjoittelee nimmaril tuska siinä tuskaaa.

    Comment Kirjoittaja -.- — 1.12.2007 @ 18:17

  88. Vituttaa, vieläkin vituttaa, jätkä meni ja mokasi, tappoi muita, sen sijaan että olisi lisääntynyt ja täyttänyt maan, tai vaan tappanut itsensä, vituttaa kun tappoi muitakin.

    Vituttaa kun jäi monta asiaa epäselväksi, kuten vastaus kysymykseen miksi?

    Vituttaa myös, että tuo tapahtui juuri aikana, jolloin mietin itse omaa itsemurhaani, jätkä vei ajatukseni pois minusta ja omasta surustani, en minäkään halua elää pitkää ja onnetonta elämää, ei se elämän mitta vaan sen laatu.

    Vituttaa sanoa, toivoisin ettei Auvinen olisi tappanut ketään muita, ainoastaan minut, koska ei ole kiva elää ja tuntea sisällään ajatuksen: Kunpa en olisi koskaan syntynytkään. olisi kivempi rakastaa ja olla rakastettu, kuin katkeroitua ja saada paskaa niskaansa. Kohtaloaan ei voi helpolla muuksi muuttaa, mutta kuolema lopettaa paskan jauhamisen.

    Vituttaa etten pystynyt vakuuttamaan Auvista siihen todellisuuteen, että jos ei jotain rakasta, ei tarvitse vihatakaan, on muitakin suhtautumistapoja olemassa. Nuo ovat niitä asioita, älä tee kuten minä teen, vaan tee kuten minä sanon, tuota ei tarvitse minulle enää kertoa, olen kuullut sen jo kauan sitten.

    Vituttaa silti. Vika ei ole yhteiskunnan, ei edes yksilöitten, jotkut vaan eivät kestä elämää, vihaan peliä, älä pelaajaa. Jos joskus satun kirjavan elontieni varrella Auvisen haudalle, vien kukat kyllä. En kuten sankarille, vaan kuten liian nuorena kuolleelle henkilölle. En voi sanoa hänen olleen mitenkään oikeassa tai ihan väärässäkään ajatuksineen, ymmärrän paljon, mutta tekoaan tappaa muita, sitä en koskaan hyväksy, vaikka ihminen olisi kuinka vihainen, rajansa tulee osata säilyttää.

    Suomessa on hyvä nuoriso, he ovat tämän maan tulevaisuus ja heihin tulee satsata, tämä on asia joka tulisi vallassa olevien päättäjien aina tulla ymmärtämään.

    Rauha Pekan ja muiden kuolleiden sieluille, sen uskaltanen jo sanoa, vaikka aikaa on kulunut vasta hyvin vähän tapahtuneesta.

    Comment Kirjoittaja Vittumainen jätkä — 3.12.2007 @ 3:56

  89. Auvinen oli hyvä mies ja hyvällä asialla,vetäkää te tumppuun.
    Tunsin Auvisen hän oli hyvä ystäväni.

    Comment Kirjoittaja gdf — 7.12.2007 @ 18:13

  90. JAAHAS, no ehkäpä voisit kertoa tarkemmin?

    Comment Kirjoittaja -.- — 9.12.2007 @ 21:27

  91. en ois halunnu tommosta tapahtumaa mulle tuli hirveet traumat tosta
    mulle on tullu jo yhestä murhasta traumat

    Comment Kirjoittaja pekka — 2.2.2008 @ 11:03

  92. VOISIKO JOKU JO POISTAA TUON MAAILMAN SURULLISIN RUNKKARI VIESTIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!????????????
    EI OLE KIVAA LUKEA. TAJUATTEKO ETTÄ HÄNET KIUSATTIIN PILALLE KOULUSSA JA MASENTUI JA KOSTI.
    PEKKA OLI JA ON EDELLEEN HYVÄ JÄTKÄ.
    RAUHA PEKAN SIELULLE.
    YMMÄRRÄN SINUA TÄYSIN PEKKA.
    TIESIN KUINKA PAHA SINULLA OLI KUN SINUA KIUSATTIIN.
    R.I.P PEKKA KULTA.

    Comment Kirjoittaja GGSDSDGSDGSDGSD — 20.2.2008 @ 0:34

  93. Kyllä hän oli selvästi poliittinen ja valmis uhraamaan oman henkensä kristinuskon valheita vastaan taistellessa. Soturi hän oli ja kunniakas. Ja hänellähän oli naisystävä niin, kuin kaikki hyvin tiedämme. Tuo “runkkari” juuri on sitä valehtelua mitä vastaan hänkin taisteli. Asgardin portit hänelle aukeaa toisin ,kuin hänen vihollisensa, joka löytää itsensä hyvinkin epämieluisista tilanteista vastenkin. Ähä.

    Ave Satan

    Comment Kirjoittaja Antijeesus — 24.2.2008 @ 5:25

Kommentit RSS-virtana. TrackBack URI

Kommentoi

Rivin- ja kappaleenvaihdot tehdään automaattisesti.
Sähköpostiosoite ei tule mihinkään näkyville.
Sallittu HTML: <a href="" title="" rel=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

Viestit moderoidaan, joten älä hätäänny mikäli kommenttisi ei ilmesty heti sivulle. Yli kuukauden ikäisten merkintöjen kommentointi ei onnistu.

(pakollinen)

(pakollinen)


Softana WordPress