|
|
|
||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
|||
|
Uskomaton tarina, joka taitaa olla totta Ohto Manninen Tarina on kuin unelma. Se kertoo tamperelaisperheeseen Yhdysvalloissa syntyneen kauniin ja älykkään nuoren naisen tiestä neuvostokommunistien tähtivakoojaksi Leningradiin, Alma-Ataan ja jatkosodan aikaiseen Helsinkiin. Ennen kuolemantuomiota jutun eri käänteissä vilahtavat Hella Wuoljoki ja Arvo Poika Tuominen. Ja oliko jollakin Valpon johtajalla jotakin intiimiä hänen kanssaan, vai ehkä sittenkään ei? Emeritusprofessori Ohto Manninen on pitkään harrastanut Kerttu Nuortevaa koskevien tietojen ja legendojen kriittistä tutkimista. Siitä nyt syntynyt pieni tiivis kirja lumoaa. Sen kertoman kummallisen tarinan ihmeellisimmätkin käänteet taitavat olla lähes totta. Tässäkään ei ehkä ole vielä kaikki. Moskovan arkistoissa on edelleen piilossa pysyvää aineistoa. Sitä paitsi tiedustelu on sellainen elämänala, että kaikki paperille kirjoitettu voi yhtä hyvin olla tarkoituksellisesti harhaan johtavaa pötyä kuin dokumentti tapahtuneesta. Ja suullinen perimätieto saa vanhetessaan aina vaan uusia värikkäitä kerrostumia. Mannisen raportti perustuu vain osittain ensi käden lähteisiin. Mutta huomattavan monet eri tarhoilta peräisin olevat tiedot sopivat niin hyvin yhteen, että tässä kirjassa loogisesti päätellen rakennettu kuva tuntuu luotettavalta. Kokeneen tutkijan ote näkyy kaikessa. Manninen kirjoittaa kriittisesti henkevää proosaa, ei lavertele turhia eikä poseeraa akateemisuudella. # Kerttu Nuorteva pudotettiin kevättalvella 1942 laskuvarjolla – Vihtiin, satakunta kilometriä tarkoitettua aluetta lännemmäksi. Hän hankkiutui Helsinkiin kosmetologin oppiin, sulautui sota-ajan kaupunkilaiselämään ja ryhtyi vakoilemaan. Mutta helppoa se ei ollut. Kontakteja tavatessa kuvitellut varjostajat piti karistaa kannoilta vakiotempuilla, jotka ovat käypää tavaraa vielä nykyajankin agenttifilmeissä. Luotetuimpiakin yhteistyötahoja piti epäillä ja yrittää nokkelilla ansoilla saada lähelle pyrkivät Valpon urkkijat paljastamaan itsensä. Näkymättömän musteen esiin saamiseksi tarvittavia kemikaaleja ei ollutkaan ihan helppo saada Helsingin apteekeista. Ja kerran neuvostovakooja puhutteli passipoliisia vahingossa toveriksi. # Kerttu Nuorteva selvisi kaikesta, kunnes teki alkeelliseen virheen. Hädissään hän piilotti matkalaukkuun pakatun radiolähettimensä pesulan tavaransäilytykseen. Käry kävi. Kuulustelijat yrittivät ensin murtaa hänet tavanomaisella poliisipsykologialla. Sitten he maanittelivat neuvostovakoojan opiskelemaan jatkosodan taustaa ja suomalaisuuden olemusta ja keskustelemaan siitä Valpon paikalle haalimien älykköjen kanssa. Kerttu Nuorteva murtui vasta kun entinen kommunistijohtaja Arvo Poika Tuominen osoitti hänelle, miten stalinismi oli pettänyt maailman proletariaatin ja tuhonnut kommunismin jalon aatteen. Henkisesti romahtanut vakooja kirjoitti täydellisen tunnustuksen, jonka useimmat yksityiskohdat käyvät yksiin sen kanssa, mitä muiden lähteiden perusteella hänestä tiedetään. # Kerttu Nuorteva ei oikeastaan ollut kovin vaarallinen vakooja. Hänen tiedonhankintaverkostonsa ei yltänyt poliittisen ja sotilaallisen päätöksenteon ydinalueille muuten kuin huhupuheiden tasolla. Hän oli lähes kirjaimellisesti yksin kylmässä. Hän sai toimeksiantajiltaan seitsemän näkymättömällä musteella kirjoitettua ohjeviestiä, mutta niistä vain yksi aukesi. Vajaat puoli vuotta kestäneen piilottelunsa aikana hän näyttää toimittaneen toimeksiantajilleen 13 raporttia, jotka käsittelivät pääasiassa Suomen talouden tilaa, yleistä mielipidettä ja joitakin sotilaallisia yksityiskohtia. Kerttu Nuortevan hankkima aineisto oli melko kevyttä tavaraa verrattuna neuvostotiedustelun Suomesta saamin muihin tietoihin, joista parhaat olivat peräisin liittoutuneiden sotilasasiamiehiltä ja radiotiedustelusta. Yhdysvaltain Helsingin-lähetystön urkkima tieto suomalaisten suunnitelmista Syvärin suunnalla kulkeutui viikossa Washingtonin ja Moskovan kautta neuvostojoukkojen Karjalan rintaman esikuntaan Sorokkaan. # Kerttu Nuorteva tuomittiin kuolemaan samassa vakoilujutussa, jossa Hella Wuoljoki sai elinkautisen. Syyskuun 1944 välirauha pelasti hänet teloitukselta, mutta Neuvostoliitossa häntä odottivat uudet kuulustelut ja oikeudenkäynti. Helsingin niin sanotuissa piireissä vuosikausia kohutut väitteet Valpon päällikön läheisestä suhteesta kauniiseen vakoojaan perustuvat ilmeisesti Kerttu Nuortevan Neuvostoliitossa antamiin kuulustelulausuntoihin, joiden tarkoituksena oli hämätä ja kostaa. Kerttu Nuortevan henkilötasolla riipaisevaksi tarkoitettu vihjailu oli herkkua sodan jälkeisessä Suomessa toimineelle neuvostopropagandalle. Se on kuitenkin ilmeisesti samaa tasoa kuin muutkin tiedusteluyhteisön toimintatapoja koskevat tiedot. Niitä on jokseenkin mahdoton osoittaa sen enempää tosiksi kuin valheiksi.
|
|||
| Takaisin juttuarkistoon | |||
|
|||
LINKIT
|
|||