Berninpaimenkoira

Berninpaimenkoira on sveitsinpaimenkoiraroduista yleisin. Alkuaan se oli vahti-, veto-, karjanajo-, ja vetokoirana maatiloilla. Nykyään berni on mainio seurakoira ja monipuolinen harrastus- ja työkoira.

Berninpaimenkoira on pitkäkarvainen, kolmivärinen, suuri, voimakas ja liikkuva koira. Luonteeltaan berni on varma ja hyväntahtoinen, omistajaansa syvästi kiintyvä koira.

Suuren kokonsa vuoksi berni tarvitsee perusteellisen kotikasvatuksen. Berni haluaa olla aina siellä, missä sen omat ihmisetkin ovat. Se ei siis sovi tarha- eikä juoksulankakoiraksi. Berni vaatii omistajaltaan paljon. Ensimmäinen elinvuosi ratkaisee paljolti sen luonteen ja luuston kehityksen. Tämä asettaa ruokinnalle ja liikunnalle erityisiä vaatimuksia. Berni on altis useille perinnöllisille sairauksille.

Rodun synty

Alun perin berninpaimenkoiraa on käytetty vetokoirana. Talonpojat valjastivat berninpaimenkoiran vetämään kärryjä, joissa he kuljettivat tuotteitaan torille myytäväksi. Berninpaimenkoiraa käytettiin myös avuksi karjanpaimennuksessa sekä pihojen vahtikoirana. Kun koiria ei enää tarvittu käyttöön alkoivat ne vähentyä. Sukupuuttoon kuolemiselta rodun pelasti Bernin alueelta kotoisin oleva kauppias Franz Schertenleib. Vuodesta 1892 alkaen hän osti kaikki löytämänsä, jokseenkin tyypilliset yksilöt. Rotu esitettiin ensimmäistä kertaa Bernin näyttelyssä vuonna 1904 nimellä Dürrbächler. Tällöin otettiin ensimmäiset neljä koiraa SHSB-rekisteriin. Koirat herättivät ansaittua huomiota ja rodulle perustettiin yhdistys burgdorfilaisen kasvattajaryhmittymän aloitteesta vuonna 1907. Vuotta myöhemmin nimeksi muutettiin Berner Sennenhund. Tunnettu koiratieteilijä, professori Albert Heim tapasi rodun ensi kertaa Bernissä v. 1904 perehtyen sen ominaisuuksiin ja tuottaen kirjallisia kuvauksia rodusta. Luzernissa v. 1907 Heim arvosteli berninpaimenkoirat ensi kertaa. Tästä eteenpäin hän ohjasi jalostusta ja sen tavoitteidenasettelua yhteistyössä bernikasvattajien kanssa varsin kestävään suuntaan. Hänen berninpaimenkoiran jalostukselle viitoittamaansa tietä pidetään vielä tänäkin päivänä kasvatustyön ohjenuorana.
Nykyinen käyttötarkoitus

Berninpaimenkoiran nykyinen käyttötarkoitus on pääasiassa perhe- ja seurakoirana, mutta lisääntyvässä määrin myös monikäyttöisenä harrastuskoirana. Vuonna 1995 berninpaimenkoirat saivat kilpailuoikeudet palveluskoirakokeisiin, sekä oikeuden saavuttaa käyttövalion arvon. Tuloksia on saavutettu myös mm. palvelus- ja  pelastuskoirakokeista, vesipelastuskokeista sekä agilitystä.
Suomen kanta

Ensimmäiset bernit tulivat Suomeen vuonna 1950 Sveitsistä. Jo ensimmäiset berninpaimenkoirat herättivät suurta kiinnostusta. Suomessa rekisteröidään nykyään vuosittain n. 400 – 500Suomessa syntynyttä pentua ja n. 20 tuontia. Rodun suosio Suomessa on vakiintunut  ja rotu on  ollut 20-30 yleisimmän rodun joukossa maassamme jo vuosia. Suurta vaihtelua rekisteröintimäärissä ei enää viime vuosina ole onneksi ollut.

Kanta muissa maissa

Berninpaimenkoira on tunnettu rotu kaikkialla Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa, Australiassa, Uudessa Seelannissa ja jopa Japanissa. Rodun kotimaassa Sveitsissä rekisteröidään vuosittain noin 400 pentua. Rotu on myös hyvin yleinen Saksassa, jossa rekisteröintimäärä on noin 1200 pentua vuosittain. Pohjoismaista rotu on yleisin Ruotsissa, jossa rekisteröidään 500-600 pentua vuosittain, Suomessa 400-500 ja Norjassa ja Tanskassa kolmensadan pennun verran.

Sveitsi on lähes kaikkien koirien alkulähteenä koirien nykyisestä kotimaasta riippumatta, mutta maailmanlaajuisesti koirakanta on laaja ja geneettistä vaihtelua on mahdollista löytää. Kansainvälinen jalostusyhteistyö on mittavaa eri maiden välillä mm. yhteisien jalostussymposiumien avulla.