lauantai 27.6.2009 | Elviira, Elvi  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Juhlapyhät söivät kaupan myyntiä

26.6.2009 10:08 | Päivitetty: 26.6.2009 11:17

Matti Björkman / lehtikuva

Tämän vuoden toukokuussa oli kaksi kauppapäivää vähemmän kuin viime vuonna, minkä seurauksena kaupan myynti laski.

Tämän vuoden toukokuussa oli kaksi kauppapäivää vähemmän kuin viime vuonna, minkä seurauksena kaupan myynti laski.

Vähittäiskaupan myynti laski toukokuussa yli neljä prosenttia viime vuoden vastaavan aikaan verrattuna. Tammi-toukokuun myynnin arvo putosi reilut kaksi prosenttia.

Toukokuun myyntiin vaikutti se, että juhlapyhät ajoittuivat eri tavalla tänä ja viime vuonna. Tämän vuoden toukokuussa oli kaksi kauppapäivää viimevuotista vähemmän.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Marko Tuomiaro arvioi, että toukokuun myynti olisi voinut jopa kasvaa viime vuodesta, jos kauppapäiviä olisi ollut yhtä paljon.

Kaupan myynti laski edellisvuoteen verrattuna nyt neljännen kuukauden peräkkäin. Vielä tammikuussa kaupan myynti kasvoi, mutta helmikuusta lähtien myynnissä on jääty edellisvuoden luvuista.

Tilastokeskuksen ennakkotiedot kattavat noin puolet vähittäiskaupan liikevaihdosta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.