SvenskaEnglishRussian
Etusivu > Kansallisbiografia > Henkilötiedot

Tanner, Väinö (1881 - 1966)

pääministeri, kansanedustaja, SDP:n puheenjohtaja, Elannon toimitusjohtaja

Tanner, Väinö (1881 - 1966)
Uuden Suomen kuva-arkisto.

Väinö Tanner kuului Suomen johtaviin vaikuttajiin neljänkymmenen vuoden ajan. Hän oli pitkäaikainen kansanedustaja, moninkertainen ministeri ja Suomen ensimmäisen vasemmistohallituksen pääministeri sekä kahteen otteeseen Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) puheenjohtaja. Oli paljolti Tannerin ansiota, että vasemmisto pysyi hallituksen linjan takana talvi- ja jatkosodan aikana. Hän oli myös helsinkiläisen Osuusliike Elannon toimitusjohtaja ja suuruuden luoja.

Jos suomalaisesta yhteiskunnasta halutaan etsiä pitkän linjan vaikuttajia 1900-luvulta, heistä ensimmäisiin kuuluu Väinö Tanner sekä vaikutuksensa painoarvon että sen keston puolesta. Tanner kohosi poliittiseksi vaikuttajaksi muodollisesti jo 1904 tullessaan Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) puoluehallinnon varajäseneksi ja poistui poliittiselta näyttämöltä vasta 1963 vaikutettuaan koko ajan yhteiskuntapolitiikan monilla sektoreilla. Hän oli käytännöllisesti katsoen ainoa, joka saattoi ottaa sosiaalidemokraattisen puolueen johtoonsa sisällissodan jälkeisessä valkoisessa Suomessa.

Oliko Väinö Tanner vuoden 1918 jälkeen lainkaan oikeaoppinen sosiaalidemokraatti, on tietenkin tulkintakysymys. Hän sanoutui jyrkästi irti vain äärioikeistolaisuudesta ja samoin äärivasemmistolaisuudesta. Varsinkin talouselämässä hän saattoi olla aukottomassa yhteistyössä kaikkien yhteiskuntapiirien kanssa. Hän oli järkähtämättä myös perustuslakiin pitäytyvän kansanvallan ja demokratian edusmies.

Tanner ylitti usein näkyvästi lähipiirinsä tason. Sellaisesta oli oikeastaan kyse jo hänen ensimmäisessä merkittävässä toimessaan Turun Vähäväkisten Osuusliikkeen hoitajana, sillä Vähäväkiset oli silloin lajissaan maan suurin ja hoitaja vasta 22-vuotias. Tosin Tanner oli silloin ylioppilas ja liikemiesten kauppaopiston käynyt, minkä lisäksi hän oli harjoitellut Saksan osuustoiminnan suuressa päämajassa Grosseinkaufgesellschaftissa (GEG) Hampurissa, vieläpä verrattomin tuloksin. Hän näet palasi Hampurista paitsi sosialistina, myös Heinrich Kaufmannin, erään Saksan osuustoiminnallisen johtohahmon, suojattina. Hän suoritti 1911 yliopistossa oikeustutkinnon.

Näyttävästi Tanner tuli myös ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan keväällä 1907. Hänen tukijansa intensiivisessä vaalikampanjassa oli ollut itse (->) Eetu Salin, joka oli kelpuuttanut Tannerin sekä oppilaakseen että "adjutantikseen". Tannerin valinta ensimmäiseksi varapuhemieheksi vuoden 1910 varsinaisilla valtiopäivillä taas teki 29-vuotiaasta silmätikun omiensa keskuudessa. Kiltinnäköinen revisionisti ei ollut puolueessa kovinkaan suosittu, joten valinta sai irvileuat ja pakinoitsijat - (->) Edvard Valppaan heidän mukanaan - mielin määrin veistelemään "herra V. Tannerista" ja hänen mustasta takistaan, "ponksuurista", joka oli tehty "Amerikkalaisessa räätälinliikkeessä Sirkuskatu 3:ssa". Melkein koko maan lehdistö tarttui juuri tähän yksityiskohtaan. Uusi Suometar totesi lyhyesti: "...valitsivat he toimeen hra Tannerin, joka kunnioitti tapahtumaa pukeutumalla porvarilliseen pitkääntakkiin, saaden tästä sosialistisen moukkamaisuuden halveksimisesta muistutuksen Työmiehessä."

Vuoteen 1917 tultaessa oli tapahtunut paljon yhteiskunnassa ja Tannerin elämässä. Hän oli nyt helsinkiläisen Osuusliike Elannon toimitusjohtaja (1915 - 1946), Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) hallintoneuvoston puheenjohtaja (1916 - 1946 ja 1949 - 1964) ja monin tavoin kiinni maailmansodan synnyttämässä yhteiskuntatilanteessa. Näin ollen oli lähes selvää, että Tanner kuului (->) Oskari Tokoin muodostamaan sosialistienemmistöiseen senaattiin Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeisessä tilanteessa. Tokoin senaatin valtiovaraintoimikunnan päällikkönä hän joutui toimensa kuutena kuukautena moniin neuvotteluihin venäläisten kanssa - ikään kuin ulkoministeriksi - , joten voi sanoa hänen saaneen ministerikompetenssin ohella myös pohjan elämänsä valtiomiesulottuvuudelle. Maan asioitahan ei voinut ajaa muuten kuin yhteistyössä venäläisten kanssa.

Elannon johtajana Tanner joutui tasapainottelemaan sotakuukaudet 1918 punakaartin johdon kanssa, miten parhaiten taisi. Hän suhtautui vallankumoukseen alun alkaen täysin kielteisesti ja leimasi hankkeen (->) Hannes Ryömän tavoin rikokseksi työväenluokkaa ja kansanvaltaa vastaan. Siksi oli jälleen lähes selvää, että vain Tannerin persoona tuli kyseeseen, kun uuden sosiaalidemokraattisen puolueen perustaminen kävi mahdolliseksi vuoden 1918 lopulla. Siitä pitäen Tanner - joka oli SDP:n puheenjohtaja vuoteen 1926 - vaikutti suomalaisessa politiikassa hyvin keskeisesti neljä vuosikymmentä, milloin suoranaisesti, milloin taustahahmona. Varsinkin sillä tiellä, joka etäännytti kansakuntaa vuoden 1918 sodan traumaattisista tunnoista, Tannerin panos oli suurin.

Tarton rauhaa 1920 solmittaessa Tanner oli mitä keskeisin tekijä yhdessä rauhanvaltuuskunnan puheenjohtajan (->) J. K. Paasikiven kanssa. Voidaan puhua Tannerin ja Paasikiven kaksikosta, joka hoiti neuvotteluja hyvin itsenäisesti venäläisten kanssa siten, että voitiin päästä molempia osapuolia tyydyttäviin ratkaisuihin. Maan hallitus ja yleinen mielipide olivat neuvotteluvaiheen aikana näet ristiriitaisten tavoitteiden hajauttamat.

Suomen ja koko Euroopan poliittinen tilanne oli 1920-luvulla sekava. Tanner joutui omassa puolueessaan taistelemaan kommunistista vaikutusta vastaan ja yhteiskunnassa yleensä (-> K. J. Ståhlberg) "ståhlbergiläisen demokratian" vastaisten virtausten kanssa. (->) Lauri Kristian Relanderin valinta presidentiksi 1925 merkitsi käännettä sikäli, että sisäiseen eheytykseen pyrkivä Relander antoi Tannerin sisäpoliittisille näkemyksille ja erityisesti hänen persoonalleen voimakkaan tuen. Näin Tannerin pääministerikausi 1926 - 1927 ja sen mukana maan ensimmäinen sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus ensimmäisine naisministereineen tuli mahdolliseksi. Tämä noin vuoden kestänyt kausi merkitsi vedenjakajaa punaisten ja valkoisten välisissä suhteissa. Tannerin vähemmistöhallituksen tapahtumista on aikakirjoihin jäänyt erityisesti toukokuun 16. päivän paraati, jossa pääministeri vt. presidenttinä otti vastaan puolustusvoimien ja suojeluskuntien ohimarssin. Mutta yhtä merkittävä oli Tannerin neuvokas toiminta Crichton-Vulcanin vaikean ja todistettavasti Moskovan tukeman lakon lopettamiseksi.

Elanto oli 1920-luvulla kasvanut suurliikkeeksi, jonka laitokset ja pääkonttori olivat nähtävyys jopa maassa asuvalle diplomaattikunnalle, osuustoiminnallisista vieraista puhumattakaan. Elokuussa 1927 Tanner valittiin Kansainvälisen osuustoimintaliiton (KOL eli ICA, International Cooperative Alliance) presidentiksi eli sen toimeenpanevan komitean puheenjohtajaksi. KOL oli aikansa osuustoiminnallinen imperiumi, "jossa aurinko ei koskaan laskenut", vaikka se olikin hyvin Eurooppa-painotteinen. Johtoasema järjestössä oli tunnustus sekä Tannerin henkilökohtaisille kyvyille että Suomen osuustoimintaliikkeelle. Näin laajamittaista kansainvälistä luottamustointa tuskin kukaan suomalainen oli siihen mennessä pitänyt hallussaan.

Lapuanliikkeen synty 1929 ja Mäntsälän kapina 1932 johtivat maan laajaan jännitystilaan. Myös Tannerille nämä oikeistoliikkeet olivat suuri haaste, sillä niiden kommunisminvastaisuus tähtäsi viime kädessä myös sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen masentamiseen. Paitsi että Tanner nyt uudelleen joutui mukaan puolue-elämään, josta hän oli ollut osaksi sivussa hallituksensa jälkeen, hänestä tuli äärioikeistonvastaisen rintaman keskeinen tukipilari; olihan hänen edustamansa puoluekin suurin ja yksimielisin. Kun lapualaisuus luonnollisesti jakoi porvarillisia piirejä, nähtiin sekin erikoisuus, että eräs teollisuuspiiri oli valmis tarjoamaan Tannerille jopa diktaattorin roolia.

Vaikka oikeistoliike ei päässyt asettamiinsa päämääriin, se kuitenkin ratkaisevasti muutti sisäpoliittista tilannetta kiinteyttämällä niin sanotun tannerilaisen sosiaalidemokratian ja nostamalla välillisesti Tannerin yhteiskuntatilanteen avainasemaan. Tämä puolestaan merkitsi oikeiston ja vasemmiston - valkoisten ja punaisten - välisen muurin osittaista hajoamista. Tämä konkretisoitui 1937 (->) A. K. Cajanderin niin sanotussa punamultahallituksessa, kun porvarillinen Maalaisliitto ja SDP muodostivat hallituksessa peruskoalition. Kun sosiaalidemokratia oli myös Skandinavian maissa 1930-luvulla hyvin voimakas ja kun erityisesti marsalkka (->) Gustaf Mannerheim turvallisuuspoliittisista syistä suosi skandinaavista yhteistyötä, Tannerin asema valtiollisena vaikuttajana korostui sitäkin enemmän.

Kansainvälisen Osuustoimintaliiton presidenttinä tekemiensä lukuisten matkojen ansiosta Tanner oli selvillä poliittisen ilmaston muutoksista Adolf Hitlerin tultua valtaan Saksassa 1933, mutta toisen maailmansodan syntymisen mekanismi yllätti hänet, kuten lähes kaikki. Näin siitä huolimatta, että Tanner oli 1938 ollut mukana niin sanotuissa Jartsev-neuvotteluissa, (->) J. V. Stalinin yrityksessä lisätä maansa turvallisuusetuja Suomen suunnalla. Neuvottelut olivat kuitenkin hyvin salaisia eivätkä johtaneet tuloksiin. Syksyllä 1939 Tanner oli Paasikiven toivomuksesta mukana neuvottelemassa Neuvostoliiton aluevaatimuksista Suomen suunnalla, mutta joutui luopumaan optimismistaan. Suomen hallituksen neuvottelijoille jättämä pelivara oli niin pieni, että sota oli väistämätön.

Tannerista tuli heti talvisodan alussa 1939 muodostetun (->) Risto Rytin hallituksen ulkoministeri. Järkyttyneenä vihollisen ylivoimasta ja havaittuaan, ettei mikään kansainvälinen painostus pysäyttäisi Neuvostoliittoa, hän pyrki jo varhain keskusteluun rauhasta muun muassa Saksan välityksellä yhteisymmärryksessä Rytin ja Paasikiven kanssa sekä myös marsalkka Mannerheimin rohkaisemana vastoin hallituksen enemmistön kantaa. Merkittävää oli Tannerin toiminta Tukholmassa, missä hän neuvotteli Stalinin suosiossa olleen lähettiläs (->) Alexandra Kollontayn kanssa rauhan pohjasta. Pitkäksi ja kriittiseksi venyneessä neuvonpidossa rauhan saavuttamiseksi oli todennäköisesti ratkaiseva Tannerin järkkymätön kanta Neuvostoliiton esittämien ehtojen hyväksymisen puolesta. Hallituksen mielipiteitä häiritsivät huomattavasti länsiliittolaisten taholta tulleet avuntarjoukset. Tanneriin kuten myös Rytiin oli ilmeisesti ehtinyt vaikuttaa Saksasta tullut selkeä vihje, jonka mukaan rauha kannatti tehdä raskaillakin ehdoilla, sillä menetykset eivät olisi lopullisia. Talvisodan rauha 13.3.1940 oli silti raskas kokemus myös Tannerille.

Suomalaisten uroteot rintamilla ja pian sodan päätyttyä ilmenneet merkit Saksan ja Neuvostoliiton tilapäisen liittosuhteen purkautumisesta tulevaisuudessa tekivät Tannerista välirauhan 1940 - 1941 ajan poliittisen kehityksen varauksettoman kannattajan ja äänettömän yhtiökumppanin niissä vaiheissa, jotka johtivat aseveljeyteen Saksan kanssa sen aloittaessa sodan Neuvostoliittoa vastaan kesäkuussa 1941.

Jatkosodan aikana 1941 - 1944 Tannerin vaikutusvalta oli paljon suurempi kuin hänen muodolliset ministerintehtävänsä (kauppa- ja teollisuusministeri 1941 - 1942 ja valtiovarainministeri 1942 - 1943 (->) J. W. Rangellin hallituksessa sekä valtiovarainministeri 1943 - 1944 (->) Edwin Linkomiehen hallituksessa). Hänet on varauksetta katsottu sodasta poliittisen vastuun kantaneen sisärenkaan jäseneksi. Tämä näkyi myös kansainvälisellä tasolla siten, että Neuvostoliiton sotapropaganda puhui alinomaa sotaa johtavasta "mannerheimiläis-tannerilaisesta koplasta", kuten myös siinä, että sodan jälkeen Tanner leimautui Rytin rinnalla keskeiseksi sotasyylliseksi Helsingissä 1946 liittoutuneiden vaatimuksesta järjestetyssä oikeudenkäynnissä.

Tannerin jatkosodan aikainen merkitys heijastui myös Suomen Saksan-suhteissa. Neuvostoliittoon suuntaamansa hyökkäyksen alkuvaiheessa kansallissosialistinen Saksa suhtautui varautuneesti sosiaalidemokraatti Tanneriin - olihan se osaltaan ollut kaatamassa myös Tannerin mahdollista valintaa presidentiksi syksyllä 1940. Sodan myöhemmässä vaiheessa saksalaiset suhtautuivat häneen jo täysin luottamuksellisesti. Toisaalta Tanner antaa muistelmissaan ymmärtää, että kesällä 1944 presidentiksi valittu Mannerheim olisi jättänyt pääministerin tehtävät hänelle, jos hän itse olisi osoittanut halua siihen. Tanner olisi siinä tapauksessa joutunut siis kantamaan vastuuta Saksan häviön jälkeisestä tilanteesta.

Suomalaisen yhteiskunnan sisältä katsoen Väinö Tannerin merkittävä asema jatkosodassa perustui siihen, että hänen myönteinen tai ainakin ehdottoman lojaali asennoitumisensa sotaan ehkäisi ratkaisevasti tappio- tai jopa vastustusmielialan syntymistä vasemmistossa silloin, kun kokonaistilanne kääntyi tappiolliseksi erityisesti Stalingradin taistelun jälkeen tammikuussa 1943. Niin sanottu rauhanoppositio kesästä 1943 jäi vain rajoitetun piirin ilmiöksi.

Vaikka Tannerin välitön vaikutus valtakunnan historiaan päättyi sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin, hän vaikutti vielä lähes pari vuosikymmentä maan sisäpolitiikassa, ajoittain jopa merkittävästi. Hänen vankeudessa kirjoittamansa muistelmateosten sarja oli saavutus, jonka sekä välitön että pysyvä vaikutus historialliseen tietämykseen on suuri.

Suursodan jälkeen maailmaan levinneessä kylmän sodan ilmapiirissä sotasyyllisyysvankeudesta 1948 vapautunut Tanner valitsi pian oman linjansa. Hän osallistui nyt kansalaiselämään karismaattisena persoonallisuutena, jonka sanaa kuultiin yli puoluerajojen. Yleisesti Tanner ajautui huomattavan jyrkkään oppositioasenteeseen suhteessa sekä Paasikiven presidenttikaudella vallinneeseen idänpolitiikkaan että myös sen jatkoon (->) Urho Kekkosen aikana. Hän torjui jyrkästi Neuvostoliiton pyrkimykset luoda Stalinin kuoleman jälkeen yhteyksiä myös häneen. Kekkosen ensimmäisen presidenttikauden lähetessä loppuaan Tanner oli keskeisiä voimia siinä kansalaisrintamassa, joka yritti estää Kekkosen uudelleenvalinnan (->) Olavi Hongan ehdokkuuden avulla. Honka-rintaman tukipylväänä Tanner piirsi vielä kerran nimensä kansakunnan historiaan ja nousi myös maailman lehdistön uutissivuille. Olihan Honka-liiton syksyllä 1961 kaatanut noottikriisi myös kylmän sodan merkittävä episodi, jonka perimmäisistä syistä tutkimus ei ole vieläkään täysin yksimielinen.

Ikääntyvä Tanner oli sotien jälkeen henkilönä eräänlainen vedenjakaja koko vasemmistoliikkeessä. Äärivasemmistossa - Suomen Kommunistisessa Puolueessa (SKP) ja Suomen Kansan Demokraattisessa Liitossa (SKDL) - hän oli luonnollisesti keskeinen poliittinen vastustaja, taantumuksen henkilöitymä. Myös sosiaalidemokraattien piirissä Tannerin persoona oli jossakin määrin hajottava. Jälleen kerran, kuten jo 1920-luvulla, hän joutui SDP:n johtoon 1957 valittuna kokemaan huomattavan opposition muodostuvan häntä itseään vastaan. Tällä kertaa se johti Työväen ja Pienviljelijöiden Sosialidemokraattisen Liiton (TPSL) syntymiseen. Oppositio ei kuitenkaan milloinkaan voinut vakavasti uhata kantapuoluetta SDP:tä. Toinen asia oli, että vanhenevan Tannerin asenne Neuvostoliittoon oli niin taipumaton, että SDP:n sisällä kehkeytyi oppositiomieliala jyrkimpiä tannerilaisia, kuten niin sanottuja asevelisosialisteja vastaan. Tämä oli nähtävissä jo vuoden 1960 puoluekokouksessa. Kun puheenjohtajan nuija lopullisesti siirtyi pois Tannerilta 1963, hän oli jo siinä iässä, ettei tapahtumassa enää ollut suuren draaman tunnelmaa.

Väinö Tanner oli lyhyehkö, vanttera, harmaasilmäinen ja ristiverinen mies, Suomessa jokseenkin yleistä ulkonäkötyyppiä. Hänellä oli rautainen elinvoima ja työkyky. Nuorena hän oli urheilullinen ja ikään kuin luontainen johtaja poikajoukossa. Hänessä oli peräänantamatonta tahdonvoimaa. Tanner oli koko ikänsä raittiusmies, ja hänen elämäntapansa olivat puritaanisen yksinkertaiset - sikarinpolttoa lukuun ottamatta. Hän ei ottanut vastaan kunniamerkkejä. Nuoruudessaan hän oli kirkkoa vastaan. Kun hän muutti 1909 solmitun avoliittonsa Linda Anttilan kanssa myöhemmin avioliitoksi, tähän oli osaltaan syynä kahdeksanlapsisen perheen etu. Kirkkoon hän ei kuitenkaan koskaan liittynyt.

Työväestön näkökulmasta katsoen Väinö Tanner oli jo 1920-luvulla vähintään porvari ellei kapitalisti, kuten monet eurooppalaiset sosiaalidemokraatit. Jo 1923 hän osti suuren Sorkin tilan Vihdistä. Sen avaamat mahdollisuudet talonpojan ja erityisesti metsänhoitajan rooliin olivat hänelle ilmeisen tärkeä elämän sisältö, joka myös palveli hänen sillanrakentajan linjaansa sisällissodan eri osapuolten välillä. Ei liene sattumaa sekään, että hän ystävystyi puoluetoverinsa (->) Wäinö Wuolijoen, hämäläisen suurtilallisperheen jälkeläisen kanssa. 1930-luvun puolivälistä Väinö Tanner kiinnostui isänsä suvun uusmaalaisesta talollistaustasta.

Väinö Alfred Thomasson vsta 1896 Tanner S 12.3.1881 Helsinki, K 19.4.1966 Helsinki. V jarrumies Gustaf Alfred Thomasson ja Maria Sofia Räsänen. P 1909 - ylioppilas Linda Anttila K 1978, PV tilallinen Kaarle Anttila ja Edla Eriika Björn. Lapset: Maija (Taka) S 1912, lääkäri; Liisa S 1913; Mikko S 1916; Heikki S 1918, diplomi-insinööri, johtaja; Eeva S 1920; Aili (Oksanen) S 1922, K 2006, eläinlääkäri; Anni S 1925; Olli S 1927.

URA. Ylioppilas 1900; kauppaopisto 1901; ylempi oikeustutkinto, hovioikeuden auskultantti 1911.

Konttoristi eri liikkeissä 1901 - 1902; konttoristi ja harjoittelija Grosseinkaufgesellschaft deutscher Konsumverein, Hampuri 1902 - 1903; Turun Vähäväkisten Osuusliikkeen hoitaja 1903 - 1905; Viipurin toimittaja 1905 - 1906; Sosialidemokraatin toimittaja, Pori 1907 - 1910; asianajaja, Sortavala 1911 - 1912, Helsinki 1913 - 1915; Osuusliike Elannon toimitusjohtaja 1915 - 1946.

Tilanomistaja Vihdissä 1923 - .

SDP:n kansanedustaja 1907 - 1910, 1913 - 1914, 1919 - 1926, 1930 - 1944 (myönnetty vapautus 6.2.1945 poliittisista syistä), 1951 - 1954, 1958 - 1961. Senaattori, valtiovaraintoimituskunnan päällikkö 1917; SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja 1919 - 1926, 1930 - 1937, 1940 - 1945, 1951 - 1954. pääministeri 13.12.1926 - 17.12.1927, vt. sisäasiainministeri 1927; valtiovarainministeri A. K. Cajanderin hallituksessa 12.3.1937 - 1.12.1939; ulkoasiainministeri Risto Rytin hallituksessa 1.12.1939 - 27.3.1940; kansanhuoltoministeri Risto Rytin 2. hallituksessa 27.3. - 15.8.1940; kauppa- ja teollisuusministeri 3.7.1941 - 22.5.1942, valtiovarainministeri 22.5.1942 - 5.3.1943 J. W. Rangellin hallituksessa; valtiovarainministeri Edwin Linkomiehen hallituksessa 5.3.1943 - 8.8.1944; SDP:n asettama presidenttiehdokas 1925, 1931, 1937; presidentin valitsijamies 1950, 1956, 1962; Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1920 - 1924, varapuheenjohtaja 1929 - 1930.

Suomen Sosialidemokraattisen puolueen (SDP) puoluehallinnon varajäsen 1904 - 1906, puoluetoimikunnan varajäsen 1909 - 1910, jäsen 1909, 1910 - 1911, 1918 - 1926, 1930 - 1963, 1. varapuhemies 1910, puheenjohtaja 1918 - 1926, 1957 - 1963.

Suomen Pankin tilintarkastaja 1908 - 1914; eduskunnan pankkivaltuusmies 1919 - 1945, 1951 - 1962, puheenjohtaja 1933 - 1945.

Kansainvälisen sosiaalidemokraattisen parlamenttikomitean jäsen 1911 - 1912; Tarton rauhanvaltuuskunnan jäsen 1920; Valtakunnanoikeuden jäsen 1920 - 1945; Suomen edustaja parlamenttien välisen liiton kokouksessa Yhdysvalloissa 1925; Kansainliiton neuvottelevan taloudellisen komission jäsen 1927 - 1931; Suomen edustaja Moskovan neuvotteluissa 1939.

Tuomittu sotasyyllisenä viiden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen 21.2.1946; vapautettu 1948; armahdettu 19.5.1949.

Jäsenyydet: Lounais-Suomen Osuuskauppojen liiton johtokunta 1904 - 1905; Osuusliike Elannon hallintoneuvosto 1907 - 1911, 1914 - 1915, puheenjohtaja 1949 - 1965; Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) hallintoneuvosto 1908 - 1916, puheenjohtaja 1909 - 1915; Helsingin Työväen Säästöpankin hallintoneuvosto 1908 -; Kansainvälisen osuustoimintaliiton (ICA) keskusvaliokunta 1910 - 1945, presidentti 1927 - 1945; Työväen Sanomalehti Oy:n johtokunta, varajäsen 1914 - 1915; Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) hallintoneuvoston puheenjohtaja 1916 - 1946, 1949 - 1964; Osuustoiminnallisten Tukkukauppojen Keskusliiton (OTK) johtokunta 1917 - 1946, 1950 - 1962; Kustannus Oy Kansanvallan johtokunnan puheenjohtaja 1918 - 1919, 1923 - 1926, 1956 - 1965, jäsen 1932 - 1945, varapuheenjohtaja 1945 - 1956; Petsamo Oy:n hallintoneuvosto, puheenjohtaja 1921 - 1926/1927; koskivoimakomitea 1921 - 1946; Valtion koskirakennustoimikunta 1923 - 1931; kulkulaitoskomitea 1923 -; Enso-Gutzeitin hallintoneuvosto 1925 - 1946, 1952 - 1964, puheenjohtaja1953 - 1964; virkaylioikeus 1926 - 1945; Suomi-Seuran johtokunta 1927 -; rautatiehallituksen neuvottelukunta 1928 - 1931; taloudellinen puolustusneuvosto 1929 - 1939; Oy Tornatorin hallintoneuvosto 1931 - 1939; Imatran Voiman Oy:n hallintoneuvosto 1934 - 1946; Rakennuskunta Hakan hallintoneuvosto 1938 - 1946; Oulu Oy:n hallintoneuvosto 1939 - 1965; Liiketaloustieteellisen Tutkimuslaitoksen Säätiön hallintoneuvosto 1940 - 1966; Petsamon Nikkeli Oy:n hoitokunta, puheenjohtaja 1941 - 1944; lukuisia vakuutusalan luottamustehtäviä.

Kunnianosoitukset: Lakitieteen kunniatohtori Helsinki 1955. Haudattu valtion kustannuksella.

TUOTANTO. Näin Helsingin kasvavan. 1947; Nuorukainen etsii sijaansa yhteiskunnassa. 1948; Kuinka se oikein tapahtui. 1948; Tarton rauha ja sen syntyvaiheet. 1949; Olin talvisodan ulkoministeri. 1950; Suomen tie rauhaan. 1952; Itsenäisen Suomen arkea : puhekokoelma. 1956; Kahden maailmansodan välissä. 1966.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Väinö Tannerin arkisto: Elannon arkisto. Työväen arkisto. Kansallisarkisto.

I. Hakalehto, Väinö Tanner : taipumattoman tie. 1973; I. Hakalehto, Väinö Tanner : omalla linjalla. 1974; J. Paavolainen, Nuori Tanner, menestyvä sosialisti. 1977; J. Paavolainen, Väinö Tanner, senaattori ja rauhantekijä. 1979; J. Paavolainen, Väinö Tanner, sillanrakentaja. 1984; J. Paavolainen, Väinö Tanner, patriootti. 1989; L. Tanner, Tämän olen kokenut. 1965.

Juhlakirjoja: Väinö Tanner 60 vuotta 12.3.1941. 1941; Kuin kallioon hakattu : Väinö Tanner 75 vuotta 12.3.1956. 1956; Väinö Tannerille, hänen täyttäessään maaliskuun 12. päivänä 1956 seitsemänkymmentäviisi vuotta. 1956.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Maalaukset: A. Favén. 1931, Osuuskunta Tradeka-yhtymä, Helsinki; T. Miesmaa. 1955, Suomen Pankki; T. Miesmaa. 1956, Enso-Gutzeit; V. Sjöström. 1922, Osuusliike Elanto, Helsinki. Muistomerkki: K. Juwa. 1981, Helsinki. Hautamuistomerkki: O. Jauhiainen. 1971, Hietaniemen hautausmaa, Helsinki.

VÄINÖ TANNERIN MUKAAN NIMETTY. Wäinö Tannerin Säätiö 1961; Tanner-Akatemia; Tanner-palkinto; Väinö Tannerin kenttä 1981, Helsinki; Väinö Tannerin tie, Vantaa.

Jaakko Paavolainen

Julkaistu 16.9.1997.

Yhteystiedot

Biografiakeskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Hallituskatu 2 B, Helsinki



Esittely
Tarkemmat yhteystiedot
Palaute

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI