Kirjat: Nuoren toimittajan eloonjäämisopas

Hiljainen tieto jakoon

Kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta, sanovat Anni Lintula ja Meri Valkama. He kirjoittivat käsikirjan nuorille toimittajille.

Anni Lintula ja Meri Valkama: Nuoren toimittajan eloonjäämisopas. Ajatus Kirjat, 2009.

Näillä nuorilla toimittajilla näyttää menevän hyvin: toinen työskentelee pidetyn nuortenlehden Demin toimitussihteerinä, toinen ahertaa Hietalahdenkadulla takuuvarmassa työpaikassa Journalistin toimittajana.

Vaikka juuri nyt Demin Anni Lintula, 27, ja Journalistin Meri Valkama, 28, ovat palanneet paikkaan, josta heidän yhteinen tarinansa alkoi. Tänne, Helsingin Töölössä sijaitsevalle Kulttuuritehdas Korjaamolle, sijoittuu myös heidän yhdessä kirjoittamansa kirjan, juuri ilmestyneen Nuoren toimittajan eloonjäämisoppaan, alku.

Oli vuosi 2004. Korjaamolla toimi tuolloin muun muassa Imagea, Mondoa ja Viiniä julkaiseva Image Kustannus. Siellä naiset tapailivat unelma-ammattinsa haparoivia ensiaskeleita – palkattomassa työharjoittelussa. Alku ei ollut pelkkää auvoa.

”Tämän talon vessoissa on itketty ja sadateltu aika monta kertaa”, Meri Valkama kertoo.

Myös kirjan esipuhe alkaa kuvauksella korjaamon wc:istä, joissa ”vieno virtsan haju kiusasi erityisesti loppuviikosta”.

Mikään muistelma surkeista työoloista Nuoren toimittajan eloonjäämisopas ei kuitenkaan ole. Selviytymistarinan siitä voi lukea, mutta ennen kaikkea teos on käsikirja uransa alkuvaiheessa oleville toimittajille. Vastaavanlaista opusta ei ole Suomessa aiemmin ilmestynyt.

”Kirja käsittelee asioita, jotka nuori toimittaja usein oppii kantapään kautta, vaikkei tarvitsisi. Helpommallakin voi ja saa päästä”, Valkama sanoo.

Eloonjäämisopas listaa käsikirjamaisesti kaikki keskeiset toimittajantyöhön liittyvät asiat. Lukijalle tulevat tutuiksi niin freetyön alkeet, työhaastattelussa käyttäytyminen kuin työsopimuksen perusteetkin. Kirjassa kerrotaan paljon myös juttujen editoinnista, joka on suomalaisessa toimituskulttuurissa jäänyt lapsipuolen asemaan.

Esimerkiksi juttujen tarjoaminen esitellään kirjassa niin konkreettisesti, ettei taitoa varmasti opeteta samalla tavalla edes toimittajakoulutuksessa. Ja toimittajakoulutuksesta kirjoittajilla on sananen sanottavanaan:

”Suomessa valmistuu eri viestinnän oppilaitoksista vuosittain noin 1 400 toimittajaa. Uusia työpaikkoja avautuu 200–250, ja tämäkin luku on ajalta ennen lamaa”, Valkama sanoo.

Hänen mielestään epäsuhta on aiheuttanut tilanteen, jossa vallalla ovat työnantajan markkinat ja sanelupolitiikka.

Medianomiksi valmistunut Lintula kertoo, että hänen oli äärimmäisen hankalaa löytää edes ilmaista työharjoittelupaikkaa opiskeluaikanaan.

”Moni aloittelija on valmis vaikka maksamaan siitä, että saisi juttunsa julkaistuksi arvostetussa lehdessä”, Lintula sanoo.

Meri Valkama on päätynyt toimittajaksi ilman alan koulutusta. Häntä huolestuttaa, että perinne, jossa noin puolet journalisteista on saanut alan koulutuksen ja loput päätyneet ammattiin muita reittejä, on romuttumassa. Viestinnän osaajien liikakoulutus tuo alalle massoittain viestinnän ammattilaisia, mikä yksipuolistaa ammattikuntaa.

”Toimittajakunnan pitää olla kirjava myös jatkossa. Sen pitää edustaa kaikkia yhteiskunnan kerrostumia,” sanoo Lintula.

Oppaan mukaan nuorilla toimittajilla ongelmia riittää. Nämä naiset näyttävät kuitenkin ennen kaikkea helpottuneilta: neljän vuoden projekti on saatu päätökseen.

Valkaman elämässä etusijalle asettuu nyt perhe. Lintulaan puolentoista viikon loma on vaikuttanut eri tavalla.

”Anni soitti minulle viime viikolla ja kysyi, milloin haetaan apurahaa seuraavaa kirjaa varten”, Valkama kertoo. Molempia naurattaa.

Toista kirjaa saataneen odottaa, vaikka jotain siitä jo tiedetään:

”Se on suunnattu kaikenikäisille toimittajille. Eikä se ole opas”, Lintula paljastaa.