Hautala ei vaadi Harri Sailaksen eroa Finnairin hallituksesta

Perjantai 17.02.2012 klo 15:37   17 kommenttiaJaa Facebookissa

KUVA: LAURI OLANDER/KL
lmarisen toimitusjohtaja ja Finnairin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas.

Ministeri Heidi Hautalan (vihr) mukaan Finnairin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas voi jatkaa hallituksen johdossa. Hautala keskusteli tänään asiasta Sailaksen kanssa.

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Hautala sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen ja työeläkeyhtiö Ilmarisen asuntokaupoissa kaikki on sujunut hyvän hallintotavan ja lakien mukaan.

Hautalan mukaan asia on nyt omistajaohjausministerin kannalta loppuun käsitelty, ja Finnairin johdolla on hänen täysi tukensa.

Finnairin tapaus oli Hautalan mukaan kuitenkin hyvä oppitunti siitä, millä tavoin tällaiset asiat pitää jatkossa hoitaa. Hän pitää tärkeänä, että avoimuutta lisätään.

Vehviläisen asuntokauppa nousi alkuviikosta julkisuuteen, kun kävi ilmi, että Vehviläinen oli myynyt asuntonsa Ilmariselle.

Finnair on Ilmarisen suurimpia asiakkaita, ja Ilmarinen Finnairin neljänneksi suurin omistaja.

STT

Tiedätkö asiasta enemmän? Anna uutisvihje




Jaa Facebookissa Tulosta Lähetä kaverille Bookmark and Share



Muuta aiheeseen liittyvää

la 18.02. 23:36 Hallituskielto eläkeyhtiöiden johdolle? - Blogit
ti 14.02. 11:06 Valtiolentoyhtiöt ovat myynnissä - Blogit
pe 10.02. 10:37 Vihdoinkin vähemmän Finnairia - Blogit

Kommentit

pentti stepanoff 17.02.2012 02:36

pentti stepanoff

Hyvä hallintotapa eri asia kun selkärankainen toiminta!
Kaupan purku olisi ainoa selkärangan oikaisu!
No herrathan selviää aina selittämällä ja omaatuntoa lievittää lisätä työntekijöitten aseman polkemista...

Ilmoita asiaton viesti

Jari Katko 17.02.2012 02:53

Jari Katko

Ja tällä lausunnolla Vihreät/Brax sai johtajapestin Helsingin kaupungilta. Liksaa rapeat 13T€ kuukaudessa tekemättä mitään...vihreät jee jee..

Viestiä on muokannut: Jari Katko 17.2.2012 16:53

Ilmoita asiaton viesti

Kalervo Konttinen 17.02.2012 03:06

Kalervo Konttinen

Kunhan vain ei olisi Hautala ollut selänpesijänä, kun Harri ja Mika on saunoneet.

Ilmoita asiaton viesti


Yhteensä 17 kommenttia

Kirjoita kommentti

Voidaksesi kirjoittaa kommentteja tarvitset nimimerkin keskustelupalstallemme ja sinun tulee olla sisäänkirjautuneena sivustollemme:
Kirjaudu sisään | Luo keskustelunimimerkki


Uusimmat uutiset

Hallitus puolusti Kreikka-tukea: Pienemmän riskin tie | ti 19:05

Katainen: Sopeutuksen suuruus täsmentyy myöhemmin | ti 18:47

Angry Birds ja Nokia voittivat palkintoja Barcelonassa | ti 18:07 (päivitetty ti 18:32)

Kreikka tarvitsee lisämiljardeja | ti 17:56

Ilmarisen hallitus: Sailas saa jatkaa Ilmarisessa | ti 17:29 (päivitetty ti 18:55)

Saab Automobilea yritetään yhä myydä kokonaisena | ti 17:04

Volvo V40 näytetään yleisölle ensi viikolla | ti 16:27 (päivitetty ti 16:58)

Oppositio ei hyväksy Kreikka-pakettia | ti 15:43 (päivitetty ti 15:44)

Arvostustaso houkuttaa: Elisa ja TeliaSonera osakelistan yllättäjät | ti 15:35 (päivitetty ti 15:45)

Palomuurivääntö repii euroryhmää, perjantain kokous peruttu | ti 14:57 (päivitetty ti 14:58)

Urpilainen Kreikka-tuesta: Vaihtoehto Suomellekin tuhoisa kaaos | ti 14:54 (päivitetty ti 17:42)

Hallituksen sopeutushaarukka jäikin auki | ti 14:33 (päivitetty ti 15:30)

Evli uskoo Nokian 57 prosentin nousuun | ti 14:24 (päivitetty ti 16:52)

PSA myymässä osakkeitaan GM:lle | ti 14:19

Krugman: Kreikan lähtö eurosta lähestyy | ti 14:12 (päivitetty ti 15:04)

FIM Varainhoidolle rapsut sijoitusrahastorikkeestä | ti 13:41 (päivitetty ti 15:39)

Euroryhmän Kreikka-huippukokous peruttu | ti 12:55 (päivitetty ti 15:01)

Kotitalouksilla vähän velkaa muihin Pohjoismaihin verrattuna | ti 12:21

Halosta on pyydetty YK-työryhmän johtoon | ti 12:04

Guggenheim ostamassa osan Deutsche Bankin varainhoidosta | ti 11:34 (päivitetty ti 14:05)

Veikkaus hylkäsi Googlen tietoturvasyistä | ti 11:28 (päivitetty ti 14:26)

Soininvaara: Parin miljardin säästöt nyt maksimi | ti 11:16 (päivitetty ti 14:42)

Gordon Gekko kampanjoi sisäpiirikauppoja vastaan FBI:n kätyrinä | ti 10:41

Pentik irtisanoo ja lomauttaa työntekijöitään | ti 10:21

Kiinteistöjen lämmityskulut kallistuivat roimasti | ti 10:03

Lehtitieto: Jeepejä aletaan valmistaa Venäjällä | ti 09:57 (päivitetty ti 13:22)

Rahapelejä pelaa yhä useampi suomalainen | ti 09:56 (päivitetty ti 12:19)

Rakennuslupien määrä väheni lähes viidenneksen | ti 09:52

Golfareiden digitaalinen yhteisö laajeni Ruotsiin | ti 09:14 (päivitetty ti 10:05)

KSML: Perussuomalaiset tutkii kuntavaaliehdokkaiden taustat | ti 08:16

Kreikan luokitus putosi osittain maksukyvyttömäksi | ti 08:12 (päivitetty ti 08:58)

Sijoitusneuvoja: On aika myydä Applet | ti 08:00 (päivitetty ti 12:20)

Säästötarpeet syyniin - hallitus kokoontuu strategiariiheen | ti 07:47 (päivitetty ti 14:40)

Ilmarinen osti asunnon myös Harri Sailakselle | ma 18:19

Lyhyt asuntolainakorko painui jo alle ohjauskoron | ma 18:06

Suomalainen ympäristöalan yhtiö teki miljoonakaupat Ruotsiin | ma 16:18 (päivitetty ti 09:18)

Hallitus hieroo yhteistä näkemystä talouden sopeuttamisesta | ma 15:49

Nokian kurssi laski reippaasti, uudet puhelimet eivät vakuuttaneet | ma 15:34

Solidaarisuusvero koskisi runsasta 50 000:ta ihmistä | ma 14:57

Kauppa vaatii: "Ei enempää ruokaveroja" | ma 14:32

Autojen tuotanto laskee selvästi Euroopassa | ma 14:26 (päivitetty ti 17:47)

Kiina heittämässä länsiautot ulos ostoslistaltaan - Audi kärsii | ma 13:46

Ranskaan uusi kolmen tähden ravintola | ma 13:36

Talousasiantuntija: Uusi lama alkaa kesällä | ma 12:59 (päivitetty ti 10:01)

Elop vihjaa: Kohta voi tulla tabletti | ma 12:54

SA:Teknofanit ilahtuvat Nokian 808 -mallista, mutta massamarkkinat vaikea pala | ma 12:26

Lumia 610 on vastaisku halvoille Androideille | ma 12:10

Nämä miehet - Eero ja Juha - Nokian kamerahirviön takana | ma 11:24

Nokia tuo Lumia 900 -mallin uusille markkinoille keväällä | ma 10:06

EU vertaili dieselin hintoja: Kallista Suomessa | ma 09:02

Uutiset aikajärjestyksessä

kl21